RETKIKOHTEINA NURMINIEMEN LAAVU,MATIAS KAPPELI JA LINTUTORNI, VIRRAT

Niin, lupasin kirjoittaa eilisestä retkipäivästä. Ekaksi mentiin siis laavulle, jossa tarkoitus syödä notskilla ja bongata samalla jotain netistä löytyneitä käymisen arvoisia kohteita. Kriteerinä tällä kertaa oli myös se, että parkkipaikalta ei saisi olla kovin pitkä matka laavulle sen takia, että flunssa vaivasi vielä melkoisesti. Sairaslomalainen tahtoi kuitenkin päästä kotoa pois ja testata samalla jaksamistaan.

Kohteeksi siis Virrat ja Nurminiemen laavu. Ollaan joskus löydetty netistä esite missä on lueteltu Virtojen retkikohteita ja tämäkin oli siinä. Kuvia löytyy ihan googlettamalla  tuon laavun nimi mutta varsinaista sivustoa en tähän löytänyt linkitettäväksi. Esitteessä mainostetaan tätä paikkaa ison siirtolohkareen vuoksi joka nököttääkin ihan laavun vieressä. Jää kyllä armotta toiseksi upeille maisemille jotka laavulta avautuu Vaskiveteen.

En tiedä saako tuosta yhtään selvää 

Parkkipaikalta ei todella ollut laavulle ja siirtolohkareelle kun ehkä 150m matkaa mutta polku johdatti aikalailla jyrkästi alaspäin. Mietimmekin jo paluuta, että saattaa hiukan puuskututtaa. Oli ihana huomata jo kaukaa puitten välistä kimmeltävä vesi.

Näkymä laavulta vasemmalle

Näky oli ihan henkeä salpaava. Sinisenä kimmeltävä vaskivesi loi kyllä oivat puitteet päivän ruokailulle ja rentoiluhetkelle. Ympärillä kalliota josta niin kovasti myös tykkään. Kelikin oli niin lämmin, että saattoi heittää hupparin pois päältä.

Näin upealla paikalla en oo vielä laavulla ollutkaan

Tämä on mun mielenmaisemaa

 Laavun vieressä oli roskapönttö ja myös puucee löytyi ihan vierestä. Puitakin oli puulato puolillaan joten kaikinpuolin hyvin hoidettu laavupaikka kyseessä.

Hiukan persoonallisempi puucee

Puuvajan vierestä laskeutui portaat laavulle ja laavun vierestä rannalle. Suuren suurta rantakaistaletta ei tässä kohtaa ollut mutta kuten tekstissä lukee niin pienen veneen rannalle voi vetää. Itse kävin rannassa fiilistelemässä maisemia ja katselemassa josko vesilintuja näkyisi. No ei näkynyt. Liekö syynä se, että mökkejä tuntui olevan rantojen täydeltä.

Olihan tuo siirtolohkarekin kunnioitusta herättävä ilmestys. Aki tuossa kuvassa vähän osviittana miten iso möhkäle tuo kivi olikaan. Mun mielestä tuossa kivessä on jälleen kerran kasvot. Näetkö sinä ne?

Lohkareen alta olisi mahtunut ryömimään ken tohtii.

Myös muita hauskoja yksityiskohtia löytyi tästä kovinkin kivisestä ja kallioisesta ympäristöstä. Mua aina ihmetyttää miten nämä kivet on haljenneet ihan kun ois viivottimella vedetty kahtia. Ihan kun massiivisen kokoinen vihreä kuula.

Notski toki laitettiin että saatiin murua rinnan alle. Tapani mukaan mä ehdin paistella ekan tikkumakkaran heti kun pikkusenkaan oli jossain reunalla hiillosta niin ettei ihan tarvinnut tulessa kärventää. Kyllähän oli taas hyvää. Aki tekee yleensä makkarat ritilällä mutta mulle se Juttu on tikkumakkara.

Aika ajoin on kiva koittaa jotakin ihan uutta syötävää. On kokeiltu lihapiirakat eri täytteillä, täytetyt kanataskut, kanafileitä ja jos vaikka mitä. Nyt päätettiin testata mikrohampurilaiset. Mä ostin kanahampurilaisen ja Aki possunliha version. Nämä on vähän isompikokoisia kun ne kaikkein pienimmät ja paketissa mukana tulee cheddar juusto ja kastikepussi. Ei muuta kun ensin pihvit ritilälle ja kohta perään sämpylät. Tuli muuten todellakin hyvää. Juusto laitettiin vasta kokoamisvaiheessa ettei se valu nuotioon kun ei kunnollista alustaa ollut nyt mukana. Sämpylästä tuli mahtavan rapeaa ja pihvi sai mukavaa savun makua. Kyllä se vaan niin on että kaikki sapuska on tulella tehtynä niin paljon parempaa. Nämäkin hampurilaiset olis mikrossa tehtynä sellaisia kumisia löllöjä. Nuotiolla tai ihan kotona grillissä suosittelen rohkeasti testaamaan kaikenlaista mitä mieleen juolahtaa.

Kun oltiin ruoan jälkeen aikamme tuijoteltu järven selälle hiljaisuudessa ja nauttineet rauhasta päätimme lähteä vielä lintutornille ennen kotiin menoa. Katsottiin että matkaa ei olisi kuin vartin verran.

Punnersimme itsemme polkua ylämäkeen autolle ja kyllähän se vähän puuskuttamaan pisti mutta matka oli onneksi niin lyhyt että sen jaksoi.

Ajomatkan varrella huomasimme tien vieressä kyltin jossa luki Matias kappeli. Aki pysäytti auton tien viereen ja pyysi mua kattomaan netistä mikä paikka on kyseessä. Luin tämän tarinan  ja kiinnostus heräsi niin että päätettiin poiketa. Ja onneksi niin. Kyseessä oli varmaan yksi vaikuttavimmista rakennuksista missä ikinä olen käynyt ja oon kumminkin Pietarinkirkot ja Notre Damet kolunnut ja niistäkin vaikuttunut. Kaiken lisäksi saatiin paikalle tuo jutussakin esiintyjä Irma Helimäki joka asuu siis kappelin vieressä. Hän kertoi meille koko tarinan alusta lähtien eikä meillä ollut mihinkään enää kiire. Tarina polveili aivan uskomattomia polkuja ja tuli tunne, että jotkut asiat on vain määrätty tapahtuvaksi ja kun näin on, niin oikeat ihmiset tapaavat ja asiat järjestyvät. Vaikka tuntuisivat kuinka haastavilta. Kappeli on ekumeeninen ja siellä on viitteitä luterilaisuuden lisäksi vaikkapa ortodoksisuudesta. Kaiken tämän tunnelman lisäksi, mikä siellä vallitsee, rakennus on myös todellinen arkkitehtoninen ja rakennustekninen taidonnäyte. Mukana on ollut yhteiseurooppalaista osaamista ja tahtoa saada kappeli rakennettua. Matti pojan veli Heikki oli suomen johtavia akustikkoja ja kappelin akustiikkaan on tuotu monia kohtia joita ei maallikko ymmärrä edes ajatella. Esimerkkeinä vaikka paksu ulko-ovi joka on paksumpi keskeltä kuin reunoilta. Näin ääniaallot kulkevat jouhevasti eivätkä törmää. Puumateriaaleihin on myös kiinnitetty huomiota niin, että lattian ja katon puumateriaalit ovat eri laatua. Juurikin akustiikan vuoksi. Ikkunan tukirakenteet on rakentanut yritys, joka on tehnyt Ruotsin ja Tanskan välillä kulkevan juutinrauman sillan. Lahjoitusvaroja on tullut pitkin eurooppaa, sillä rakennuttaja jonka mailta seinässä olevat kivet alunperin kuskattiin tälle kappelin tontille on saksalainen ja vienyt sanaa kappelista eteenpäin kavereilleen. Uskomattomia yhteensattumia ja oli todella mielenkiintoista istua kuuntelemassa tätä poikkeuksellista tarinaa.

Jo ulkoapäin kappeli on jotenkin rauhoittava näky

Mä sanan mukaisesti vedin hämmästyksestä ja liikutuksesta henkeä kun avasin ulko-oven. Tuo näkymä oli kerta kaikkisen mykistävä. Valtava ikkuna kappelin päätyseinällä toi läheisen luonnon niin väkevästi sisälle että multa pääsi liikutuksen kyyneleet. En muista että sellaista olisi ikinä tapahtunut jonkun rakennuksen kohdalla. Musiikki, näytelmät tai ihmisten kanssa kohtaamiset on toki tehneet sen lukemattomia kertoja aiemminkin.

Kirkossa oli valtavasti yksityiskohtia katseltavaksi sillä kattopalkkien mallista lähtien kaikki oli mietitty tarkkaan. Ja kun seinät olivat epätaisaista kiveä niin se jo loi oman tunnelmansa. Mutta sitten oli myös kaikkia pienempiä juttuja kuten tauluja, ja alla näkyvät lasimaalaukset ikkunassa.

En jaksa millään muistaa mistä oheinen kivi oli löytynyt mutta siinä on ihan selvä risti. Löytäjä oli tarjonnut sitä temppeliaukion kirkkoon mutta eivät olleet sitä sinne huolineet. Tuohon se sopi täydellisesti.

Kirkossa on myös kamiina, joka tuo lämpöä talvella. Voi vaan mielikuvitella miten kaunis on talvella näkymä kun taustalla näkyvästä ikkunasta näkyy huurteiset puut, jotka kuulemma valaistaan ja tuossa kamiinassa palaa tuli. Siinä ovat väkevästi läsnä elämän 4 peruselementtiä. Maa, ilma, tuli ja vesi. Koivupuiden takana nimittäin siintää vesi joka tällä hetkellä kimmelsi sinisenä.

Meidät jätettiin kahden hiljentymään heti kun tarina oli kerrottu loppuun. Fiilistelimme hyvän tovin kaikkea mitä nähtiin ja ennenkaikkea tunnettiin. Pois lähtiessä tipautimme kolehtilippaaseen oman pienen tukemme kappelin toiminnalle.

Ulkopuoleltakin piha oli hoidettu aivan esimerkillisesti. Kaikki oli siistiä ja huolitellun näköistä. Pihaan sisältyi myös muistolehto, jossa oli muualle haudattujen läheisten muistolaattoja mm. lehtijutussa mainitun isä Kostin. Pihassa oli myös ulkorakennus jossa oli vessat vieraiden käydä.
Ehdottomasti kannattaa poiketa jos ohi kulkee.

Päätettiin sitten kuitenkin vielä käydä sielä lintutornillakin mihin alunperin oltiin matkalla. Mäntylänlahden lintutorni oli kyseessä ja taaskaan ei parkkipaikalta, metsästysmajan pihasta, ollut pitkä matka pitkospuita pitkin tornille. Kyseessä oli melkoisen rehevöitynyt järvi ja lintulajeja mahdollista bongata useita kymmeniä. Niin, jos tunnistais niitä. Me bongaillaan lähinnä omaksi iloksi kaikkea mitä nähdään ja sitten aina kun tulee joku oudomman näköinen niin koitetaan ettiä netistä mikä yksilö voisi olla kyseessä. Jonkun aikaa me siinä hiljaisuuden vallitessa kiikaroitiin ja näkyihän siellä elämää.

Kotimatkalla mä sanoin Akille että nyt taitaa olla kyllä mun lomani paras päivä. Niin valtavasti nuo kaikki kokemukset oli mua liikuttaneet että olo tuntui hirveän kiitolliselta. Tieto siitä, että kotona sai vielä nauttia urheilusta koko pitkän illan, toi vaan kirsikan makean kakun päälle. Kyllä sitä illalla uni maistui mukavasti kun päänsä tyynyyn vohdoin painoi.

rakkaudella,
Sartsa