Joopa joo ja niinpä niin. Kovin hidasta nyt on tämä mun palaaminen tänne blogin pariin. Mun pitäis saada nyt ihan uudestaan semmosesta rytmistä kiinni että aina välillä tulee päiviteltyä ajan tasalle kuulumisia. Tässä on nyt vähän semmonen tapahtumaähky päällänsä, että viime päivityksen jälkeen...siis noiden lapseni synttäreiden.. on tapahtunut niin valtavasti ja niin kovin mullistavaa etten oikein osaa nyt mieltää mistä alottaa. Toisaalta, ei ole tokikaan varmaankaan tarvetta ihan joka käännettä ainakaan kuvin päivittää mutta noin päällisin puolin nämä vaiherikkaat käänteet olis kiva saada tänne luettavaksi ja ihmeteltäväksi. On ollut välillä todella vaikeita käänteitä ja mukaan on mahtunut useampi kun yksi epätoivon päivä saatikka -hetki.
Tällä hetkellä oon hiukan nuhanenäisenä alottelemassa koululaisten lomaviikkoa jolloin saan eka kertaa nuorimmaiseni tänne mun luo muutamaksi päiväksi. Huomenna hän ja mun äiti tulevat tänne ja äitikin jää yhdeksi yöksi, mikä on kans ihan mukavaa.
Nyt alan seuraamaan Voice of Finlandin kaksintaisteluita. Katsotaan tuoko perjantai ilta muuta tullessaan. Mä lupaan ens viikon aikana palata sen päivityksen kanssa, missä saatan tapahtumat ajan tasalle. Kärsivällisyyttä vielä tovi.
Ihanaa viikonloppua. Vaikka ulkona tuulee ja pyryttää niin nautitaan silti.
- Sartsa -
perjantai 24. helmikuuta 2017
sunnuntai 12. helmikuuta 2017
PIKKUHILJAINEN PALUU TAKAISIN
Aikaa on kulunut ihan luvattoman paljon viime postauksesta. Paljon, siis tarkoitan todella paljon, on tapahtunut sen jälkeen. Mun elämä on mullistunut aikalailla kokonaan ja tällä hetkellä olen jälleen kerran jonkun uuden äärellä. Taas keräillään arkipalasia kokoon ja ittellä on vähän sellanen olotila, ettei oikein tiedä mitä odottaa. Mä oon saanut tässä välissä niin paljon hyvää ja ihan jokapäiväinen arki on muuttunut sellaiseksi mistä saa voimaa ja missä on hyvä olla. Mä kerron tulevissa postauksissa mitä tässä välissä on tapahtunut ja missä mennään mun elämässä juuri nyt. Mä vaan haluan tämän kaiken jatkuvan ja pysyvän just tälläisenä kun se tällä hetkellä on. En halua minkään muuttuvan ja silti väkisinkin oon taas jonkun uuden elämäntilanteen äärellä, vai olenko?? Ja onko se muutos pakollinen tässä kohtaa?? Ahdistus on joka tapauksessa melkoinen... Tällä kertaa muutos jostain syystä vähän pelottaakin, niin hassulta kun se kaiken nyt jo tapahtuneen jälkeen tuntuukin. Pelkään että joudun luopumaan jostain sellaisesta mikä on hyvää ja mitä oon tavoitellut ja halunnut.
Tänään kun yritän eka kertaa uudessa kodissa unen päästä kiinni, päällimmäisenä tunteena on yksinäisyyden paino rinnassa. Näin se vaan on, oli sitten tyhmää tai ei. Hyvää yötä kuitenkin sinne ruutujen toiselle puolelle....
- Sartsa -
Tänään kun yritän eka kertaa uudessa kodissa unen päästä kiinni, päällimmäisenä tunteena on yksinäisyyden paino rinnassa. Näin se vaan on, oli sitten tyhmää tai ei. Hyvää yötä kuitenkin sinne ruutujen toiselle puolelle....
- Sartsa -
tiistai 15. marraskuuta 2016
LAPSI 20V
Elämä on ehtinyt hurauttaa jo siihen vaiheeseen että mun esikoinen täytti 20v. Jennistä on tullut fiksu ja nätti nuori nainen joka pärjää yksinään tuolla suuressa maailmassa. Voin olla ylpeä siitä millaiseksi nuoreksi naiseksi Jenni on kasvanut. Mä onneksi sain sanottua kaiken tämän ääneenkin pitäessäni pienen puheentapaisen lapselleni. Herkistyttävää oli se, mutta itteni ja varmaan muittenkin ylläriksi mä tein sen itkemättä. No, tunnustetaan että itkua tuli toki tekstiä kirjoittaessa ja kun harjoittelin sen lukemista muutamaan otteeseen. Herkkis on herkkis vaikka vois paistaas.
Mutta siis joo. Jenni täytti pyöreitänsä jo aiemmin mutta juhlien paikka saatiin järkättyä lauantaille 5.11. Kova työ saada tuo neiti töittensä parista tänne kotikonnuille, nytkin sankari saapui lähes suoraan reissusta juhliinsa. Ajankohdan vuoksi ja pikkuväen iloksi päätettiin ottaa teemaksi tietenkin Halloween. Samalla jonkunlainen ympyrä sulkeutui, sillä Jennillä oli tapana pitää alaluokilla aina koko luokalleen Halloween synttäribileet ja viimeisimmät pidettiin kun 10v tuli täyteen. Luonnollinen jatkumo siis, sanottakoon.
Juhlapaikaksi oli hyvä valita tuo mun vanhempien vanha kyläkoulu missä on tilaa tehdä ja lapsillakin temmeltää. Kaikki lähti mustista jätesäkeistä :D Mä päätin tehdä niin paljon kun pienellä budjetilla ja tän kokoisessa tilassa on mahdollista. Mikään pikkupiperrys ei näin isoissa saleissa tunnu missään ja siksipä päädyin keskittymään enemmän pöytien koristeluun ja näyttävyyteen. Se olikin hyvä valinta etenkin led valoineen jotka hohti kivasti tuolta "hämähäkinseittien" alta :)
Sekin tuli taas todistetuksi että kyllä kynttilät vaan luo tunnelmaa...niitä oli paljon ihan elävällä tulella varustettuna eikä led versioina. Tuntui kivalta kun vieraatkin tykkäsivät että oli nätin näköistä.
Karkkibuffetti oli sankarin ihan oma idea ja toive joten tietenkin sellainen piti sitten olla. Meinas vähän iskeä huono olo kun laitellessa piti niin kovasti tarkistaa karkkien laatua ;)
Tein lapsille pöydästä tommosen luolan joka piti tietty käydä testaamassa ittekki. Olisitte kuullu kuinka mä kiljahtelin kun noita hämähäkkejä tipahti päälle niitä asetellessa. Araknofoobikolle ei oo näköjään väliä onko ne muovisia vai eläviä. Lapset tykkäs touhuta kun oli vähä jotaki jännää...
Mä tein tarjolle pasta-tonnilalasalaattia sekä riisi-kanasalaattia ja pari juustokakkua joista toinen sankarin toiveen mukaan lakritsinen ja toisesta tuli sitte kinuskin makuinen. Lisäksi tarjolla oli patonkia ja tuorejuustoa, lihapullia, savulohirullia, kuivaa kakkua ja kuppikakkuja. Kaikki oli erinomaista ja kaikkea oli riittävästi vielä illan myöhäisille tunneillekin jatkuneisiin iltamiin.
Juhlittiin aamuyöhön asti karaoken ja yhdessäolon merkeissä. Oli oikein lämminhenkistä ja mukavaa. Sankari itekkin tykkäs kovasti vaikka joutuikin heti seuraavana päivänä lähteä takaisin etelään.
Seuraavia eli keskimmäisen muruliinin 18v pippaloita odotellessa.
Näiden kuohareitten kanssa kilisteltiin Jennille illan alkajaisiksi.
Jää taas paljon ihania muistoja tästäkin illasta muisteltavaksi. Monellakin tapaa....
- Sartsa -
Mutta siis joo. Jenni täytti pyöreitänsä jo aiemmin mutta juhlien paikka saatiin järkättyä lauantaille 5.11. Kova työ saada tuo neiti töittensä parista tänne kotikonnuille, nytkin sankari saapui lähes suoraan reissusta juhliinsa. Ajankohdan vuoksi ja pikkuväen iloksi päätettiin ottaa teemaksi tietenkin Halloween. Samalla jonkunlainen ympyrä sulkeutui, sillä Jennillä oli tapana pitää alaluokilla aina koko luokalleen Halloween synttäribileet ja viimeisimmät pidettiin kun 10v tuli täyteen. Luonnollinen jatkumo siis, sanottakoon.
Juhlapaikaksi oli hyvä valita tuo mun vanhempien vanha kyläkoulu missä on tilaa tehdä ja lapsillakin temmeltää. Kaikki lähti mustista jätesäkeistä :D Mä päätin tehdä niin paljon kun pienellä budjetilla ja tän kokoisessa tilassa on mahdollista. Mikään pikkupiperrys ei näin isoissa saleissa tunnu missään ja siksipä päädyin keskittymään enemmän pöytien koristeluun ja näyttävyyteen. Se olikin hyvä valinta etenkin led valoineen jotka hohti kivasti tuolta "hämähäkinseittien" alta :)
 |
| Tältä näytti salissa ensimmäisen mietintäsession jälkeen... |
 |
| Tältä kaikki näytti valmiina... |
 |
| Sali tarjoilupöydän suuntaan |
 |
| Tarjoilupöytää kun ei vielä kaikki ollut ihan valmista.. |
 |
| Oli meillä karkkibuffettikin... |
 |
| Ihmetystä aiheutti asia jos toinenkin ;) |
 |
| Lumikin satoi maahan juuri juhlien vastaisena iltana |
 |
| Kokkailut alkoi tästä. |
Mä tein tarjolle pasta-tonnilalasalaattia sekä riisi-kanasalaattia ja pari juustokakkua joista toinen sankarin toiveen mukaan lakritsinen ja toisesta tuli sitte kinuskin makuinen. Lisäksi tarjolla oli patonkia ja tuorejuustoa, lihapullia, savulohirullia, kuivaa kakkua ja kuppikakkuja. Kaikki oli erinomaista ja kaikkea oli riittävästi vielä illan myöhäisille tunneillekin jatkuneisiin iltamiin.
Juhlittiin aamuyöhön asti karaoken ja yhdessäolon merkeissä. Oli oikein lämminhenkistä ja mukavaa. Sankari itekkin tykkäs kovasti vaikka joutuikin heti seuraavana päivänä lähteä takaisin etelään.
Seuraavia eli keskimmäisen muruliinin 18v pippaloita odotellessa.
Näiden kuohareitten kanssa kilisteltiin Jennille illan alkajaisiksi.
Jää taas paljon ihania muistoja tästäkin illasta muisteltavaksi. Monellakin tapaa....
- Sartsa -
maanantai 7. marraskuuta 2016
ELÄMÄ LIIKKUU EI SE VOI SEISAHTUA
Päivät ja viikot menee yhdessä hujauksessa vaan. Välillä ovat kun unen näköä. Taas on sattunut ja tapahtunut niin paljon kaikkea että josko nyt vaan päivitän tuosta hakemastani työpaikasta että en tullut valituksi siihen. Olihan se pikkuinen pettymys, mutta toiveita antava juttu silti kun kumminkin pääsin loppusuoralle vaikka en ole kyseisen alan töitä tehnyt vuosikausiin. Eteenpäin siis vaan...
Viime viikolla teinkin sitten muutaman päivän sijaisuudet yhden ystäväni päiväkodilla. Oli aika mielenkiintoiset päivät enkä mä oikein kokenut päässeeni mukaan siihen arkitouhuun joten toivon kovasti olleeni edes apukäsinä enkä liikaa tiellä :) Ihania lapsia ja kivoja ihmisiä ainakin oli joihin tutustua. Muuten onkin työrintamalla ollut hiljaista ellei jopa kuollutta. En tiedä mistä johtuu ettei töitä vaan kerta kaikkiaan oo, ei edes sijaisuuksia. Kaikki työpaikat mitä oon nyt hakenu, ovat tuolla tulevaisuuden kotimaisemissa. Täälä suunnalla ei oo edes mitä hakea. Hiukan jo pelottaa että miten tässä oikein käy, mutta sitten toisaalta aina sitä jotain tekevälle löytyy. Viimeinen mahdollisuus on sitten alkaa opiskelemaan ylempää tutkintoa. Katsellaan... oon niin malttamaton että kaiken pitäis tapahtua mieluusti eilen.
Tämän talonkin laitoin sitten alustavasti myyntiin viime viikolla. Huono aikahan nyt on taloja myydä kaiken kaikkiaan mutta vuokralle tulijoita on jo parikin. Katsotaan päädytäänkö sitten kumminkin vuokraamaan.
Mulla on huomenna todella epätodellinen mutta jännä päivä. Mä oon menossa neljään asuntonäyttöön tuonne uudelle kotipaikkakunnalle. Vuokralle aion asettua ihan omaan pikku kotiin. Ei siis kaikkien luuloista huolimatta olla vielä muuttamassa Hänen kanssaan samaan kotiin. Sen aika ei ole vielä. Joissain asioissa mäkin maltan, ainakin tälläsissä tärkeissä. Me ollaan puhuttukin näistä asioista että koska on loppuelämä aikaa niin miksi turhaa pilata mitään kiirehtimällä. Suhde menee eteenpäin siinä tahdissa ja sillä tyylillä kun me itte halutaan. Meistä kumpikaan ei siis suoraan sanoen jaksa välittää siitä mitä muut sanoo tai miten asioitten yleisen oletuksen mukaan pitäisi mennä. Tämä hetki on hyvä, näin on hyvä.
Mä arvostan todella korkealle mun Rakkaani kykyä ajatella asioita ja puhua niistä. Luonne ero meillä on selvä, minä puhun ajatuksiani auki säännöllisin väliajoin koska oon muutenkin puheliaampi ja vähä semmonen all over the place tyyppi. Hän on rauhallisempi ja pohdiskelevampi. Täydellistä!! Mulla on oltava joku joka tasapainottaa ja todellakin pudottaa maan pinnalle tarvittaessa. Ja vaikka Hän ei tunteistaan tai tulevaisuuden suunnitelmista joka päivä puhukkaan niin mulle riittää että tiedän kyllä meidän olevan samalla aaltopituudella ajatusten kanssa ja että me ollaan menossa samaan suuntaan samoin ajatuksin.
Eletään todella jännittäviä, muutoksen täyteisiä, unelmista totta tekeviä mutta haikeitakin aikoja. Jää nähtäväksi miten mä pärjään etävanhempana käytännössä. Onneksi mun lapsilla on isä, jonka kanssa voin jättää erityisesti tuon 12 v juniorini. Tiedän kyllä että ihan yhtä hyvin hän isänsä kanssa pärjää kun munkin. Keskimmäinen nyt onkin jo elellyt tiiviisti isänsä luona nämä eron jälkeiset vuodet joten sitä asiaa ei tarvitse miettiä. Enkä mä koe hylkääväni lapsiani vaikka lähdenkin rakentamaan elämääni alusta jossain muualla. En oo kuitenkaan vaihtamassa maata, vaan olen parin tunnin ajomatkan päässä. Nähdä siis voidaan vaikka joka viikko. Ja kaikki yhteydenpitovälineet on nykyään olemassa, ei toisten elämästä tarvitse hävitä mihinkään. Tässä kohtaa oon myös miettinyt lasten suhteen sitäkin pointtia, että miksi koetaan edelleen 2016 luvulla jotenkin outona sitä jos lapset elää isänsä luona. Isäkin on kumminkin yhtä täysvaltaisesti lasten vanhempi ja huoltaja kun äitikin. Kunhan lapsella on hyvä arki olemassa niin en koe yksinoikeutena sitä, että mun äitinä tarvii olla se lähivanhempi automaattisesti. Pohdin tätä asiaa kyllä silloin eron tullen kun mietittiin viikko viikko systeemiä mutta se osoittautui oikein hyväksi ratkaisuksi joten enää ei sitä asiaa edes tarvitse miettiä. Ja meidänkin tulevaisuuden kohdalla tulee mietintään sitten ensi syksynä kun nuorimmainenkin siirtyy yläkouluun, että missä hän sen aloittaa. Jos hänestä silloin tuntuu ja hyväksi katsotaan, niin saattaa olla että hän muuttaa sitten mun perässä. Kaikki on kiinni lapsen tarpeesta ja halusta tässä kohtaa. Joka tapauksessa alakoulu käydään rauhassa loppuun tutussa ja turvallisessa koulussa omien luokkakavereiden kesken. Elämä on valintoja ja pohdintoja. Elämä on liikkuva ja alati muuttuva, otetaan tilanne kerrallaan eikä murehdita liikaa.
Viikonloppuna muuten juhlittiin esikoisen 20v synttärijuhlat joten laitan siitä ihan oman postauksensa jahka saan kuvia taas mukaan matkaan.
Talvisin ja vähän viluisinkin terveisin lämmöllä
Sartsa
PS)
Elämä liikkuu ei se voi seisahtua
kaikki muuttuu mutta antaa sen muuttua..
(Jani Wickholmin biisin mukaan)
lauantai 22. lokakuuta 2016
UUSIA TUULIA
Ou nou..onpas kulunut aikaa viime postauksesta. Elämä on mennyt niin hirmuisella vauhdilla ettei oo kerta kaikkiaan vaan ehtinyt istahtaa kirjottelemaan. Mä koitan nyt avata pikkasen mitä kaikkea tässä on ehtinytkään sattua ja tapahtua näitten kahden viikon aikana.
Ehdin jo kirjoittaa siitä työhaastattelusta johon pääsin. No paikka oli vieläpä se kaikkein mieluisin noista mitä nyt oon ylipäänsä hakenut. Asiakaspalvelutyötähän se, eli siis ns. vanhaa alaa. Tuolloin maanantaina sain kutsun niin, että haastattelu oli sitten keskiviikkona. Menin siis jo tiistaina valmiiksi rakkaani luo, sillä hänen luotaan oli mukavampi sitten lähteä keskiviikkona pirteänä haastatteluun. Mua jännitti ihan älyttömästi kun ajelin tuota työpaikkaa kohti, mutta heti kun pääsin itse haastattelu tilanteeseen niin jännitys kaikkosi Tuntui, että haastattelu menikin ihan mukavasti ja mulle jäi hyvä fiilis siitä. Kaikki mitä halusinkin tuli sanottua eikä mitään suurempaa sammakkoakaan suusta päässyt. Sitten vaan jäätiin jännittämään sillä oli puhe, että viikon sisällä sitten kuuluu josko olis päässyt toiselle kierrokselle hakuprosessissa. Yllätys olikin siis melkoinen kun jo perjantaina tuli puhelu että MÄ PÄÄSIN TOISELLE KIERROKSELLE. Ihan uskomaton fiilis, sillä mulla on kuitenkin niin paljon aikaa kun oon viimeksi noita töitä tehnyt, että jotenkin epäilin ettei oo enää mahdollisuuksia sille alalle takaisin. No mutta...hyvä näin!!
Viime viikonloppuna sitten sain Hänet tänne mun luo sillä mentiin lauantaina Yö yhtyeen konserttiin. Kyseessä oli heidän 35 vuotis juhlakonserttinsa ja oli kyllä ihan hyvä hiukan vaisuhkosta yleisöstä huolimatta. Sanoinkin, että täällä meillä pohjanmaalla on yleisö vähän ehkä huonoa lähtemään mukaan menoon, joten olis kiva nähdä kyseinen konsertti jossain isommalla paikkakunnalla ja isommissa puitteissa. Saa nähdä tuleeko mahdollisuutta siihen.
Oli mukava viikonloppu vaihteeksi täälä mun kotikonnuilla vaikka rehellisyyden nimissä mun täytyy sanoa, että mielummin mä tuonne Hänen suuntaansa lähtisin. Tiedä häntä miksi, mutta muutto täältä pois on ollu mielessä jo pidemmän aikaa ja nyt se alkaa tulla ajankohtaiseksi... Ihan kutkuttaa vatsan pohjaa ajatus, että niin monella tapaa uusi elämä on alkanut ja alkamassa. Tuntuu hyvältä, vaikkakin se sisältää vielä monta mietinnän paikkaa matkan varrella. Mä oon kuitenkin kaikkeen enemmän kun valmis. Sunnuntaina hyvästelin rakkaani ihan hyvillä fiiliksin, sillä molemmat tiesi että tiistaina jo nähdään taas. Tuo tokan kierroksen haastattelu nimittäin oli jälleen keskiviikkona ja vieläpä heti aamulla klo 9 joten tottakai menin taas Hänen luokseen valmistautumaan.
Sunnuntaina ensin lähdettiin Villen ja kahden serkkupoikansa kans syysloman alkamisen kunniaksi pariksi yöksi mun vanhempien luo samoihin maisemiin joissa kesälläkin aikaa vietettiin. Sielä oli taas pojilla tilaa pärrätä mopoillaan ja mulla mieli lepäs kun sai vaihtaa maisemaa täältä. On se jotenkin kait surullistakin että ihminen ei tunne olevansa kotonaan omassa kodissaan mutta tunteille ei oikein voi mitään. Nuo pari yötä meni oikein mukavasti ja sitten olikin tiistaina iltapäivällä aika tehdä vaihto niin, että Ville lähti jatkamaan lomaa isänsä kanssa ja mä jatkoin matkaa kohti Pirkanmaata. Ai että kuulkaa tuntuu aina hyvältä lähteä ajelemaan tuohon suuntaan.
Keskiviikko aamun haastattelu meni omasta mielestä oikein hyvis tunnelmissa. Tilanne oli tosi rento, eli jännitys kyllä laukes taas heti kun pääsi jutustelemaan haastattelijoiden kanssa. Sain tietää paljon lisää yrityksestä ja etenkin tuosta asiakaspalvelijan toimenkuvasta tässä yrityksessä. Kiinnostus vaan kasvoi, sillä yritys itsessään kuulostaa hyvältä ja tuo työ on nykynuorisotermein Goals :D eli siis työ on juuri niin monipuolista kun mistä tykkäisinkin ja kaikinpuolin sopivan haasteellista niin että varmasti olisi mielenkiintoistakin. Tuossa työssä on kaikki mitä mä osaisin asiakaspalvelutyöstä toivoa, joten tuon haastattelun jälkeen entistä enemmän jäin toivomaan että karmalla olis vielä mun kohdalle tähänkin jäljellä annettavaa. Oon saanut viime aikoina niin paljon hyvää, että jotenkin tuntuu että voiko vielä tämäkin mennä putkeen niin, että saisin VAKITUISEN työpaikan. Mutta kerrankin mulla ei oo mitään alemmuuskompleksia niin, että tuumaisin tässä vaiheessa ettei mulla oo mitään mahdollisuuksia työn suhteen. Ajattelen ihan vilpittömästi niin, että mulla on ihan yhtäläiset mahdollisuudet saada se paikka kun kenellä muulla tahansa, työkokemus riittää ainakin ja oon kyllä ihan varma, että mä pärjäisin tuossa työssä sillä juuri tommoseta työstä mä oon positiivista palautetta ennenkin saanu. Asiakaspalvelua tehdään kumminkin omalla persoonalla ja mä tykkään ihmisten kans olla tekemisissä. Pidetään siis peukut loppuun asti kaikki että onni potkaisisi meikäläistä!! Ens maanantaina on nyt sitten joku vielä menossa haastatteluun, ja sitten tekevät heti päätöksen joten ens viikon alkupuolella saa tietää miten kävi. Mä olin muuten eka haastateltava joten lieneekö se hyvä vai huono, enpä tiiä.
Koska Villellä oli isänsä kanssa lomasuunnitelmia eikä mua olisi kotona odottanu mikään eikä kukaan niin päätin sitten jäädä tulevalle kotipaikkakunnalleni vähän pidemmäksi aikaa. Keskiviikkona haastattelun jälkeen mä sitten tein pitkän lenkin aivan upeissa maisemissa ja täyden kympiin syys säässä. Noin 7 kilsaa siinä taittuikin kun samalla käväisin kaupassa ja tutkin vähän ympäristöä. Oon niin ylpeä ittestäni kun oon oppinut navigoimaan ihan uudella tavalla. En tarvi enää mitään naviapua tossa vajaan parinsadan kilometrin matkalla enkä tarvinnut kun menin tonne toiseen haastatteluunkaan. Hyvä mä!! Lenkkimaisemat näyttää tältä:
Keskiviikon lenkin jälkeen mä tekaisin ruuan ja siivosin pikkasen. Hänen luonaan ei kyllä oo siivoamista ollenkaan niin paljon kun mulla kotona :D Mutta mukava on kuitenkin aikansa kuluksi siivota vaikka muodon vuoksikin vaan. Koko päivän touhusin, niin että vasta viiden aikaan istahdin eka kertaa alas ja otin kirjan käteen.
On kiva tunne kun voi odottaa jotain tulevaksi ja toisaalta aamulla toivottaa hyvää työpäivää. Siihen tunteeseen ei kyllästy ikinä ja sitä on ollut ikävä vaikkakaan sitä ei oo muistanu edes kaivata pitkään aikaan. Nyt kyllä osaan siitä nauttia!!
Torstaina sitten rakkaani oli vapaapäivällä ja vietettiin sitä rennosti oleskellen. Mä käväisin jossain vaiheessa lenkillä ja Hän teki omia tärkeitä juttujaan. Oli hyvä olla, oikein todella hyvä ja mulla on kyllä niin luottavainen mieli meidän suhdetta ja ylipäänsä MEITÄ koskien että mä tiedän että meille tulee hyvä yhdessä. Sitten joskus....
Nyt jäädään vaan sitten jännäämään sitä alkuviikon "tuomiota" kivan viikonlopun jälkeen. Sain taas vauvani viikoksi mun seuraksi, aina yhtä odotetusti.
-Sartsa-
Ehdin jo kirjoittaa siitä työhaastattelusta johon pääsin. No paikka oli vieläpä se kaikkein mieluisin noista mitä nyt oon ylipäänsä hakenut. Asiakaspalvelutyötähän se, eli siis ns. vanhaa alaa. Tuolloin maanantaina sain kutsun niin, että haastattelu oli sitten keskiviikkona. Menin siis jo tiistaina valmiiksi rakkaani luo, sillä hänen luotaan oli mukavampi sitten lähteä keskiviikkona pirteänä haastatteluun. Mua jännitti ihan älyttömästi kun ajelin tuota työpaikkaa kohti, mutta heti kun pääsin itse haastattelu tilanteeseen niin jännitys kaikkosi Tuntui, että haastattelu menikin ihan mukavasti ja mulle jäi hyvä fiilis siitä. Kaikki mitä halusinkin tuli sanottua eikä mitään suurempaa sammakkoakaan suusta päässyt. Sitten vaan jäätiin jännittämään sillä oli puhe, että viikon sisällä sitten kuuluu josko olis päässyt toiselle kierrokselle hakuprosessissa. Yllätys olikin siis melkoinen kun jo perjantaina tuli puhelu että MÄ PÄÄSIN TOISELLE KIERROKSELLE. Ihan uskomaton fiilis, sillä mulla on kuitenkin niin paljon aikaa kun oon viimeksi noita töitä tehnyt, että jotenkin epäilin ettei oo enää mahdollisuuksia sille alalle takaisin. No mutta...hyvä näin!!
Viime viikonloppuna sitten sain Hänet tänne mun luo sillä mentiin lauantaina Yö yhtyeen konserttiin. Kyseessä oli heidän 35 vuotis juhlakonserttinsa ja oli kyllä ihan hyvä hiukan vaisuhkosta yleisöstä huolimatta. Sanoinkin, että täällä meillä pohjanmaalla on yleisö vähän ehkä huonoa lähtemään mukaan menoon, joten olis kiva nähdä kyseinen konsertti jossain isommalla paikkakunnalla ja isommissa puitteissa. Saa nähdä tuleeko mahdollisuutta siihen.
Oli mukava viikonloppu vaihteeksi täälä mun kotikonnuilla vaikka rehellisyyden nimissä mun täytyy sanoa, että mielummin mä tuonne Hänen suuntaansa lähtisin. Tiedä häntä miksi, mutta muutto täältä pois on ollu mielessä jo pidemmän aikaa ja nyt se alkaa tulla ajankohtaiseksi... Ihan kutkuttaa vatsan pohjaa ajatus, että niin monella tapaa uusi elämä on alkanut ja alkamassa. Tuntuu hyvältä, vaikkakin se sisältää vielä monta mietinnän paikkaa matkan varrella. Mä oon kuitenkin kaikkeen enemmän kun valmis. Sunnuntaina hyvästelin rakkaani ihan hyvillä fiiliksin, sillä molemmat tiesi että tiistaina jo nähdään taas. Tuo tokan kierroksen haastattelu nimittäin oli jälleen keskiviikkona ja vieläpä heti aamulla klo 9 joten tottakai menin taas Hänen luokseen valmistautumaan.
Sunnuntaina ensin lähdettiin Villen ja kahden serkkupoikansa kans syysloman alkamisen kunniaksi pariksi yöksi mun vanhempien luo samoihin maisemiin joissa kesälläkin aikaa vietettiin. Sielä oli taas pojilla tilaa pärrätä mopoillaan ja mulla mieli lepäs kun sai vaihtaa maisemaa täältä. On se jotenkin kait surullistakin että ihminen ei tunne olevansa kotonaan omassa kodissaan mutta tunteille ei oikein voi mitään. Nuo pari yötä meni oikein mukavasti ja sitten olikin tiistaina iltapäivällä aika tehdä vaihto niin, että Ville lähti jatkamaan lomaa isänsä kanssa ja mä jatkoin matkaa kohti Pirkanmaata. Ai että kuulkaa tuntuu aina hyvältä lähteä ajelemaan tuohon suuntaan.
Keskiviikko aamun haastattelu meni omasta mielestä oikein hyvis tunnelmissa. Tilanne oli tosi rento, eli jännitys kyllä laukes taas heti kun pääsi jutustelemaan haastattelijoiden kanssa. Sain tietää paljon lisää yrityksestä ja etenkin tuosta asiakaspalvelijan toimenkuvasta tässä yrityksessä. Kiinnostus vaan kasvoi, sillä yritys itsessään kuulostaa hyvältä ja tuo työ on nykynuorisotermein Goals :D eli siis työ on juuri niin monipuolista kun mistä tykkäisinkin ja kaikinpuolin sopivan haasteellista niin että varmasti olisi mielenkiintoistakin. Tuossa työssä on kaikki mitä mä osaisin asiakaspalvelutyöstä toivoa, joten tuon haastattelun jälkeen entistä enemmän jäin toivomaan että karmalla olis vielä mun kohdalle tähänkin jäljellä annettavaa. Oon saanut viime aikoina niin paljon hyvää, että jotenkin tuntuu että voiko vielä tämäkin mennä putkeen niin, että saisin VAKITUISEN työpaikan. Mutta kerrankin mulla ei oo mitään alemmuuskompleksia niin, että tuumaisin tässä vaiheessa ettei mulla oo mitään mahdollisuuksia työn suhteen. Ajattelen ihan vilpittömästi niin, että mulla on ihan yhtäläiset mahdollisuudet saada se paikka kun kenellä muulla tahansa, työkokemus riittää ainakin ja oon kyllä ihan varma, että mä pärjäisin tuossa työssä sillä juuri tommoseta työstä mä oon positiivista palautetta ennenkin saanu. Asiakaspalvelua tehdään kumminkin omalla persoonalla ja mä tykkään ihmisten kans olla tekemisissä. Pidetään siis peukut loppuun asti kaikki että onni potkaisisi meikäläistä!! Ens maanantaina on nyt sitten joku vielä menossa haastatteluun, ja sitten tekevät heti päätöksen joten ens viikon alkupuolella saa tietää miten kävi. Mä olin muuten eka haastateltava joten lieneekö se hyvä vai huono, enpä tiiä.
Koska Villellä oli isänsä kanssa lomasuunnitelmia eikä mua olisi kotona odottanu mikään eikä kukaan niin päätin sitten jäädä tulevalle kotipaikkakunnalleni vähän pidemmäksi aikaa. Keskiviikkona haastattelun jälkeen mä sitten tein pitkän lenkin aivan upeissa maisemissa ja täyden kympiin syys säässä. Noin 7 kilsaa siinä taittuikin kun samalla käväisin kaupassa ja tutkin vähän ympäristöä. Oon niin ylpeä ittestäni kun oon oppinut navigoimaan ihan uudella tavalla. En tarvi enää mitään naviapua tossa vajaan parinsadan kilometrin matkalla enkä tarvinnut kun menin tonne toiseen haastatteluunkaan. Hyvä mä!! Lenkkimaisemat näyttää tältä:
 |
| Eikö vaan tällä sillalla olekin tarina <3 |
 |
| Lemmenpolku nimeltään |
 |
| Syksyn värejä |
 |
| Luonto on kyllä mielen lepuutuspaikka <3 |
Keskiviikon lenkin jälkeen mä tekaisin ruuan ja siivosin pikkasen. Hänen luonaan ei kyllä oo siivoamista ollenkaan niin paljon kun mulla kotona :D Mutta mukava on kuitenkin aikansa kuluksi siivota vaikka muodon vuoksikin vaan. Koko päivän touhusin, niin että vasta viiden aikaan istahdin eka kertaa alas ja otin kirjan käteen.
 |
| Tonnikalakiusausta tällä kertaa |
On kiva tunne kun voi odottaa jotain tulevaksi ja toisaalta aamulla toivottaa hyvää työpäivää. Siihen tunteeseen ei kyllästy ikinä ja sitä on ollut ikävä vaikkakaan sitä ei oo muistanu edes kaivata pitkään aikaan. Nyt kyllä osaan siitä nauttia!!
Torstaina sitten rakkaani oli vapaapäivällä ja vietettiin sitä rennosti oleskellen. Mä käväisin jossain vaiheessa lenkillä ja Hän teki omia tärkeitä juttujaan. Oli hyvä olla, oikein todella hyvä ja mulla on kyllä niin luottavainen mieli meidän suhdetta ja ylipäänsä MEITÄ koskien että mä tiedän että meille tulee hyvä yhdessä. Sitten joskus....
Nyt jäädään vaan sitten jännäämään sitä alkuviikon "tuomiota" kivan viikonlopun jälkeen. Sain taas vauvani viikoksi mun seuraksi, aina yhtä odotetusti.
-Sartsa-
maanantai 10. lokakuuta 2016
HUIPPUVIIKONLOPPU
Mulla oli taas jälleen kerran aivan mahtava viikonloppu. Se alkoi oikeastaan jo torstaina kun lähdin taas rakkaani luo, tällä kertaa jälleen yllättäen hänet.
Aina saa ihmetellä sitä rauhallisuutta, jolla Hän minut vastaan ottaa. Ihan kun hän odottais vaan, että koska ovi käy ja mä tuun. Se on tervetulleen lämmin tunne. Siksi Hänen luokseen onkin aina ihana mennä, tulee hyvä ja rauhallinen olo. Mä sanoinkin tämän viikonlopun aikana sen ääneen, että vaikka miten olis muuten asiat mullin mallin niin aina kun pääsen rakkaani luo niin kaikki on hyvin. On niin kotoista, helppoa ja rauhallista. Jotenkin juuri sellanen olo kun kuuluukin olla.
Torstai ilta meni telkkaria kattellen ja jutellen. Ajoissa nukkumaan, että Hän jaksoi herätä aamulla töihin. Hyvän huomenen toivottaminen toiselle ja se, että saa halata ja antaa suukon toivottaessaan hyvää työpäivää... siinä on jotain sellaista joka tuntuu sydämessä aina yhtä lämpöiseltä. Siitä on niin kauan kun mikään tuollainen on ollut osa mun arkea, että nyt huomaa miten paljon sellaista onkaan kaivannut. Perjantaina mulla ei suinkaan ollut tylsä ja yksinäinen päivä, niinkun olis työttömänä kotona ollessa ollut, vaan... Aamusta söin aamupalan, sitten siivoilin pikkasen ja lähdin lenkille uuden ihanan ystävän kanssa. Tehtiinkin tunnin lenkki aivan ihanassa syys säässä. Samalla saatiin kyllä maailma parantumaan ihan huikeasti. Tästä ystävästä on tullut mulle nyt jo tärkeä, vaikka taas tullaan siihen ettei olla tunnettu kovinkaan kauaa. On helppoa puhua kaikista jutuista ja keventää sydäntään. Lenkin jälkeen istuinkin sitten vielä tunnin jos toisenkin kahvipöydässä.
Kun kotiin lähdin niin menin kaupan kautta ja tekaisin siinä salaatin ruuaksi. Pientä siivoilua vielä suihkun jälkeen ja olikin kiva ottaa kirja käteen ja heittää rennosti sohvalle lueskelemaan. Samalla siinä söinkin pussillisen karkkia. Rakkaani kun tuli töistä niin ilta vierähti telkkaria taas katsellen ja toistemme läheisyydestä nauttien.
Lauantaina olikin sitten jännä päivä kun lähdettiin heti aamusta Jyväskylään. Sain seurata rakkaani tärkeää harrastusta, tutustua taas uusiin ihmisiin Hänen elämässään. Käytiin myös tärkeällä vierailulla siinä päivän aikana. Mulle tuli niin hyvä olo, sillä perhe missä vierailtiin on kuitenkin tärkeä Hänelle joten sitä kautta toki minullekin. Ja se, miten lämpimästi mut otettiin vastaan tuntui kyllä sydämessä asti hyvältä. Oli hyvä mieli lähteä sitten tapaamaan vielä toista ihanaa ystävää, tällä kertaa ihan mun omaa sellaista. Päivä meni todella nopeasti ja olikin kotiin lähdön aika.
Ilta taas vaan oltiin ja rentoiltiin. Nautittiin siinä vähän virvokkeitakin ja yöllä tupsahti odotettu yllätys vieraskin paikalle. Uni maittoi kyllä välittömästi kun sänkyyn päästiin joskus aamuyön tunteina. Sunnuntai sitten meninkin vähän hitaissa tunnelmissa, mutta edelleen mä sanon miten paljon mä nautin ihan vaan hiljaisuudesta meidän suhteessa. Sille annetaan tilaa, eikä se oo koskaan vaivaannuttavaa. Ollaan ihan hiljaa vierekkäin ja katsellaan vaikka kaunista syksyistä luontoa ympärillä. Tällä kertaa vielä ennen mun kotiin lähtöä lähdettiin vähän patikoimaan ja katselemaan maisemia näkötornista. Ai että mä nautin siitä reissusta, vaikka kipuileva pohje meinas tehdä tepposet rappusia kiivetessä. Nätti ja rauhoittava näkymä sekä suudelma kattojen yllä olivat kyllä omiaan unohduttamaan kivut ja kolotukset. Luontopolkua pitkin sitten vielä vuoren rinnettä alaspäin.
Viikonlopun aikana tuli taas puhuttua paljon meidän suhteesta, vähän tulevista toiveistakin ja etenkin meistä molemmista ihmisinä. Miten menneet ja koetut on meihin vaikuttaneet ja miten se ehkä näkyy tänään... tässä meidän suhteessa. Me ollaan hyvällä matkalla, tässä meidän suhteessa. Musta tuntuu, että kaikki menee juuri niinkun asioitten meidän kohdalla kuuluukin mennä, ja vieläpä niin että meidän suhde jatkaa rakentumistaan vankalle ja vahvalle pohjalle. Kiirettä ei oo mihinkään sillä on todettu että tässä on hyvä!!
Nyt vielä sain tänään tietää pääseväni työhaastatteluunkin joten asiat alkaa loksumaan kohdalleen pikku hiljaa isommalla kädellä. Jotenkin on nyt kyllä niin ihanan luottavainen tunne tulevaisuutta kohtaan. Asioilla on tapana järjestyä!!
- Sartsa -
Aina saa ihmetellä sitä rauhallisuutta, jolla Hän minut vastaan ottaa. Ihan kun hän odottais vaan, että koska ovi käy ja mä tuun. Se on tervetulleen lämmin tunne. Siksi Hänen luokseen onkin aina ihana mennä, tulee hyvä ja rauhallinen olo. Mä sanoinkin tämän viikonlopun aikana sen ääneen, että vaikka miten olis muuten asiat mullin mallin niin aina kun pääsen rakkaani luo niin kaikki on hyvin. On niin kotoista, helppoa ja rauhallista. Jotenkin juuri sellanen olo kun kuuluukin olla.
Torstai ilta meni telkkaria kattellen ja jutellen. Ajoissa nukkumaan, että Hän jaksoi herätä aamulla töihin. Hyvän huomenen toivottaminen toiselle ja se, että saa halata ja antaa suukon toivottaessaan hyvää työpäivää... siinä on jotain sellaista joka tuntuu sydämessä aina yhtä lämpöiseltä. Siitä on niin kauan kun mikään tuollainen on ollut osa mun arkea, että nyt huomaa miten paljon sellaista onkaan kaivannut. Perjantaina mulla ei suinkaan ollut tylsä ja yksinäinen päivä, niinkun olis työttömänä kotona ollessa ollut, vaan... Aamusta söin aamupalan, sitten siivoilin pikkasen ja lähdin lenkille uuden ihanan ystävän kanssa. Tehtiinkin tunnin lenkki aivan ihanassa syys säässä. Samalla saatiin kyllä maailma parantumaan ihan huikeasti. Tästä ystävästä on tullut mulle nyt jo tärkeä, vaikka taas tullaan siihen ettei olla tunnettu kovinkaan kauaa. On helppoa puhua kaikista jutuista ja keventää sydäntään. Lenkin jälkeen istuinkin sitten vielä tunnin jos toisenkin kahvipöydässä.
Kun kotiin lähdin niin menin kaupan kautta ja tekaisin siinä salaatin ruuaksi. Pientä siivoilua vielä suihkun jälkeen ja olikin kiva ottaa kirja käteen ja heittää rennosti sohvalle lueskelemaan. Samalla siinä söinkin pussillisen karkkia. Rakkaani kun tuli töistä niin ilta vierähti telkkaria taas katsellen ja toistemme läheisyydestä nauttien.
Lauantaina olikin sitten jännä päivä kun lähdettiin heti aamusta Jyväskylään. Sain seurata rakkaani tärkeää harrastusta, tutustua taas uusiin ihmisiin Hänen elämässään. Käytiin myös tärkeällä vierailulla siinä päivän aikana. Mulle tuli niin hyvä olo, sillä perhe missä vierailtiin on kuitenkin tärkeä Hänelle joten sitä kautta toki minullekin. Ja se, miten lämpimästi mut otettiin vastaan tuntui kyllä sydämessä asti hyvältä. Oli hyvä mieli lähteä sitten tapaamaan vielä toista ihanaa ystävää, tällä kertaa ihan mun omaa sellaista. Päivä meni todella nopeasti ja olikin kotiin lähdön aika.
Ilta taas vaan oltiin ja rentoiltiin. Nautittiin siinä vähän virvokkeitakin ja yöllä tupsahti odotettu yllätys vieraskin paikalle. Uni maittoi kyllä välittömästi kun sänkyyn päästiin joskus aamuyön tunteina. Sunnuntai sitten meninkin vähän hitaissa tunnelmissa, mutta edelleen mä sanon miten paljon mä nautin ihan vaan hiljaisuudesta meidän suhteessa. Sille annetaan tilaa, eikä se oo koskaan vaivaannuttavaa. Ollaan ihan hiljaa vierekkäin ja katsellaan vaikka kaunista syksyistä luontoa ympärillä. Tällä kertaa vielä ennen mun kotiin lähtöä lähdettiin vähän patikoimaan ja katselemaan maisemia näkötornista. Ai että mä nautin siitä reissusta, vaikka kipuileva pohje meinas tehdä tepposet rappusia kiivetessä. Nätti ja rauhoittava näkymä sekä suudelma kattojen yllä olivat kyllä omiaan unohduttamaan kivut ja kolotukset. Luontopolkua pitkin sitten vielä vuoren rinnettä alaspäin.
Viikonlopun aikana tuli taas puhuttua paljon meidän suhteesta, vähän tulevista toiveistakin ja etenkin meistä molemmista ihmisinä. Miten menneet ja koetut on meihin vaikuttaneet ja miten se ehkä näkyy tänään... tässä meidän suhteessa. Me ollaan hyvällä matkalla, tässä meidän suhteessa. Musta tuntuu, että kaikki menee juuri niinkun asioitten meidän kohdalla kuuluukin mennä, ja vieläpä niin että meidän suhde jatkaa rakentumistaan vankalle ja vahvalle pohjalle. Kiirettä ei oo mihinkään sillä on todettu että tässä on hyvä!!
Nyt vielä sain tänään tietää pääseväni työhaastatteluunkin joten asiat alkaa loksumaan kohdalleen pikku hiljaa isommalla kädellä. Jotenkin on nyt kyllä niin ihanan luottavainen tunne tulevaisuutta kohtaan. Asioilla on tapana järjestyä!!
- Sartsa -
sunnuntai 2. lokakuuta 2016
ITTENSÄ YMMÄRTÄMISEN VAIKEUDESTA
Mun täytyy sanoa, etten mä kyllä kaikin ajoin ymmärrä itteäni ollenkaan. Mistä johtuu se kumma epävarmuus itteäni kohtaan joka aina nostaa päätään juuri silloin kun pitäis antaa ittelleen lupa nauttia onnellisuuden tunteesta. Mä pelkään niin kovasti ajavani rakkaita ihmisiä pois mun läheltä sillä, että mä ahdistan jotenkin niitä. En mä tiedä mitä mä sillä edes tarkoitan, sillä ei mulle kukaan oo koskaan sanonu, että mä ahdistan mutta mulle tulee se tunne itselle vahvasti. Sitten mä haluan perääntyä sillä en missään tapauksessa halua että kenelläkään on mun takia mitenkään huono tai ahdistunut olo. Mistä tämä kertoo?? Itsetunnottomuudesta, epävarmuudesta, jostain vanhoista ajoista tulevista peloista, menettämisen pelosta.... En mä osaa sanoa, oikeesti!! Sen vaan tiedän, että kun tämä tunne tulee niin se tulee kuin hyökyaalto ja yleensä tuo itkun mukanaan. Niin nytkin. No mutta mä tiedän sen kyllä menevän ohikin, jotenkin vaan tää piirre ärsyttää mua suunnattomasti. Nytkin on kuitenkin takana todella mukavia ja ihania ja onnellisia hetkiä niin miksi ihmeessä mä yritän pilata niitä itteltäni.
Torstaina mä nimittäin lähdin rakkaani luo oikeestaan melko hetkisen mielijohteesta. Tarkoituksena oli saada viettää hetkinen ihan normaalia...noh tavallaan arkea yhdessä...sitä jotenkin on kaivannut. Aikatauluttomuutta, sitä että voi tehdä kaikkea yhdessä mitä nyt normaalisti tehdään ja niinkun tässä tapauksessa, mennä vaikka elokuviin. Mä sain tämän idean torstai aamuna ja Hän oli heti mukana. Niin me siis käytiin elokuvissa, me käytiin ruokakaupassa, me syötiin kotiruokaa, katottiin telkkaria, keiteltiin kahvia, tehtiin iltatoimia, mentiin yhdessä nukkumaan, toivoteltiin hyvät huomenet ja mä sain lähettää Hänet töihin suukon ja halauksen myötä. Siis ihan tavallista arkea, sitä juuri mitä yksin ollessaan on kaivannut. Ei mitään ihmeellistä, Arkea!! Mä nautin ihan joka hetkestä, siitäkin kun oltiin vaan ihan hiljaa ja nautittiin auringosta ulkona istuskellen. En mä kaivannut enkä kaipaa mitään enempää... Miksi ihmeessä sitten mä pilaan nämä hyvät hetket ja muistot sillä, että mä pelkään olleeni liian paljon, liian lähellä, liian iholla. liian...kaikkea!! Mistä mä oikein itteäni rankaisen?? Siitä että mä välitän ja haluan olla lähellä? Siitä, että on hyvä olla vaikka tosiaan vaan ihan hiljaa toisen vieressä? Siitäkö että mä vihdoin rakastan, oikeasti ja todellisella tavalla Rakastan? Eikä tämä rakkaus ole mitään vaaleanpunaista hattaraa ja alkuhuumaa vaan sitä, että mä haluan tehdä myös Hänet onnelliseksi. Haluan auttaa pääsemään vaikeiden hetkien yli, haluan tsempata ja kannustaa ja ennenkaikkea saada Hänet ymmärtämään miten tärkeä ihminen Hän minulle on ja miten paljon olen Häneltä saanut. Se on rakkautta, joka tahtoo vaan voimaannuttaa eikä missään nimessä olla taakka tai velvollisuus. Mikä tässä kaikessa voi olla mun mielestä sitten niin toiselle rasittavaa?? Niin mikä, sanokaa te. Miksi mä ajattelen olevani raskas ihminen rakastaessani?? En voi ymmärtää. Itse en voisi koskaan, missään tilanteessa, ajatella että ihminen jota rakastan ja joka rakastaa minua, olisi ikinä mulle mikään taakka. Ei sellaista tilannetta voi tullakkaan, niiiiiiin... miksi sitten mä toisinpäin laitan itteni niin ärsyttäväksi riippakiveksi että tuntuu, että on pakko antaa toiselle happea. Mitä jos mä vaan päättäisin nyt antaa olla, siis että voisin vaan nauttia rakkaudesta. Se on kait niin outo tunne mulle vieläkin...saada rakastaa, etten mä ehkä hallitse sitä vielä. Tarviin kait sitte opastusta, minäkin!!
No, nyt mä meen takaisin tuonne sohvan nurkkaan, kyllä tää taas tästä. Kunhan Hän vaan on olemassa, vaikka sitten vaan ajatuksen tasolla jonkun aikaa niin mä selviän mistä vaan, ja toivon pääseväni eroon tästä piirteestä ihan kokonaan. Ajan kanssa, Hänen avullaan.
- Sartsa -
Torstaina mä nimittäin lähdin rakkaani luo oikeestaan melko hetkisen mielijohteesta. Tarkoituksena oli saada viettää hetkinen ihan normaalia...noh tavallaan arkea yhdessä...sitä jotenkin on kaivannut. Aikatauluttomuutta, sitä että voi tehdä kaikkea yhdessä mitä nyt normaalisti tehdään ja niinkun tässä tapauksessa, mennä vaikka elokuviin. Mä sain tämän idean torstai aamuna ja Hän oli heti mukana. Niin me siis käytiin elokuvissa, me käytiin ruokakaupassa, me syötiin kotiruokaa, katottiin telkkaria, keiteltiin kahvia, tehtiin iltatoimia, mentiin yhdessä nukkumaan, toivoteltiin hyvät huomenet ja mä sain lähettää Hänet töihin suukon ja halauksen myötä. Siis ihan tavallista arkea, sitä juuri mitä yksin ollessaan on kaivannut. Ei mitään ihmeellistä, Arkea!! Mä nautin ihan joka hetkestä, siitäkin kun oltiin vaan ihan hiljaa ja nautittiin auringosta ulkona istuskellen. En mä kaivannut enkä kaipaa mitään enempää... Miksi ihmeessä sitten mä pilaan nämä hyvät hetket ja muistot sillä, että mä pelkään olleeni liian paljon, liian lähellä, liian iholla. liian...kaikkea!! Mistä mä oikein itteäni rankaisen?? Siitä että mä välitän ja haluan olla lähellä? Siitä, että on hyvä olla vaikka tosiaan vaan ihan hiljaa toisen vieressä? Siitäkö että mä vihdoin rakastan, oikeasti ja todellisella tavalla Rakastan? Eikä tämä rakkaus ole mitään vaaleanpunaista hattaraa ja alkuhuumaa vaan sitä, että mä haluan tehdä myös Hänet onnelliseksi. Haluan auttaa pääsemään vaikeiden hetkien yli, haluan tsempata ja kannustaa ja ennenkaikkea saada Hänet ymmärtämään miten tärkeä ihminen Hän minulle on ja miten paljon olen Häneltä saanut. Se on rakkautta, joka tahtoo vaan voimaannuttaa eikä missään nimessä olla taakka tai velvollisuus. Mikä tässä kaikessa voi olla mun mielestä sitten niin toiselle rasittavaa?? Niin mikä, sanokaa te. Miksi mä ajattelen olevani raskas ihminen rakastaessani?? En voi ymmärtää. Itse en voisi koskaan, missään tilanteessa, ajatella että ihminen jota rakastan ja joka rakastaa minua, olisi ikinä mulle mikään taakka. Ei sellaista tilannetta voi tullakkaan, niiiiiiin... miksi sitten mä toisinpäin laitan itteni niin ärsyttäväksi riippakiveksi että tuntuu, että on pakko antaa toiselle happea. Mitä jos mä vaan päättäisin nyt antaa olla, siis että voisin vaan nauttia rakkaudesta. Se on kait niin outo tunne mulle vieläkin...saada rakastaa, etten mä ehkä hallitse sitä vielä. Tarviin kait sitte opastusta, minäkin!!
No, nyt mä meen takaisin tuonne sohvan nurkkaan, kyllä tää taas tästä. Kunhan Hän vaan on olemassa, vaikka sitten vaan ajatuksen tasolla jonkun aikaa niin mä selviän mistä vaan, ja toivon pääseväni eroon tästä piirteestä ihan kokonaan. Ajan kanssa, Hänen avullaan.
- Sartsa -
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)