Heipä hei!
Tulipa ihan äkillinen päähänpisto parin vuoden tauon jälkeen päivitellä tänne että hengissä ollaan edelleen. Syksyä mennään ja se on tuonut mukanaan taas sen tietyn melankolian ja väsymyksen kuten niin monta kertaa aiemminkin. Silti se aina yllättää ja pistää ihmettelemään mistä moinen alavireisyys johtuu. Sitä aina etsii vikaa omasta elämästään, sitä että löytyisi se joku heikko lenkki jota vahvistamalla olotila helpottuisi. Ihmettelee ettei mikään tunnu olevan pielessä mutta silti energiat tuntuu olevan täysin nollissa.
Elämässä on tapahtunut kyllä näiden parin vuoden aikana aika paljon yhtä sun toista. Niistä ehkäpä lisää tuonnempana mutta ollaan nyt tässä päivässä. Toivon, että jaksaminen riittäisi päivitellä muistiin ajatuksia ja elämän virtaa. Jotenkin mulla on aina ollut se että kirjoittaminen auttaa myös jäsentelemään omia ajatuskeloja kun niitä voi kattella vähän kun ulkopuolisin silmin. Ettei tulisi sitä kohtaa missä pyörä pyörii mutta hamsteri on kuollut 😊😊😊😊
Mä oon elänyt tänä armon vuonna 2024 omaa juhlavuottani sillä 50 vuotta tuli täyteen elämää tuossa kesäkuussa ja kyllähän se ajatuksia herätti. Mitään sen kummempaa ikäkriisiä mä en kait oo potenut vieläkään mutta onhan puoli vuosisataa pitkä matka tallustaa tätä palloa. Ei oo enää mikään tyttönen mutta ei vielä seniorikansalainenkaan. Itse asiassa monelta kantilta kattottuna pitäis olla elämänsä vedossa ja elää parasta aikaansa. Lapset on saatu kasvatettua pärjääviksi aikuisiksi, voi elää ihanaa kahden aikuisen ihmisen elämää ja työelämässäkin mennään tasaisen varmalla tahdilla. Elämän eri osa-alueet on melko hyvin loksahtaneet kohdalleen ja arki on ihanaa. Miksi sitten aina haikailla jotain muutosta, se on hyvä kysymys. Takaraivossa elää monta toteutumatonta haavetta joita kohti jollain tasolla koko ajan ollaan menossa ja pinnan alla kuplii vahva tunne tulevasta muutoksesta. Vielä ei vaan oikein tiedä mitä se muutos pitää sisällään. Enkä mä kaikin ajoin oo varma millä tasolla mä sitä edes haluan koska nytkin on todella hyvä.
Viimeksi tänään havahduin siihen ajatukseen miten mielekästä ja rakasta tämä ihan tavallinen arki mulle on. Meidän kahden aikuisen perhe elää rauhallista, aika paljon tiettyjen rutiinien värittämää elämää. Joka päivä tuntuu että elämässä on rakkautta ja mielekkyyttä monella tasolla. Ajatuksena tänään päähäni kirkastui myös ajatus että mähän rakastan rutiineja. Ne tuo mulle sellaista rauhallisuutta ja auttaa jotenkin pysäyttämään päässä vellovat ajatukset. Sanoinkin miehelleni tänään että mä oon oikeesti aina kokenut olevani rutiinivastainen tyyppi. Sellainen joka on kynsin hampain taistellut tylsiä rutiineja vastaan ja sanonut että elämä ei voi olla niin kaavoihin kangistunutta että tapahtumat ja asiat toistaa itseään säännöllisesti. Lieneekö vika sitten siinä että aiemmin ei arki ole ollut mielekästä vai tästä vahvasta keski-ikäistymisestä että tämä asia on muuttunut totaalisesti. Mene ja tiedä mutta itse oon ihastunut ajatukseen että mahdollisimman simppelit asiat ja tavallinen arki on sellaisia joista mä saan kiksejä.
Itseäni kehun usein myös kyvystä nähdä kauneutta ja kiinnostavia asioita ympärilläni vaikka joka päivä talsittavalla työmatkalla. Miten hauskasti luonto muuttuu ympärillä etenkin nyt aamuisin kun välillä on valkoinen maa ja seuraavana päivänä on värikästä ja aurinkoista. Pieniä yksityiskohtia siellä ja täällä.Tietty uteliaisuus ja lapsenmielisyys on mussa niin vahvana että tunnen olevani aidosti sama ihminen mikä oon ollut aina. Ehkä hiukan kypsempänä ja enemmän ymmärrystä omaavana.
Tähän loppuun vielä kuva eräältä aamulta kun olin lähdössä töihin. Ovesta kun astuin ulos niin tämä oli näkymä ja kun lisäksi kuulokkeissa alkoi soimaan Whitney Houstonin I wanna dance with somebody niin eihän päivästä voinut tulla kun loistava.
Tällainen pikku päivitys ja paluu takaisin. Katsotaan mitä jatkossa kuuluu mun ihan tuikitavalliseen keski-ikäisen ja pikkuhiljaa vaihdevuosihuuruisen naisen elämään.
Ihanaa syksyä!
rakkaudella,
Sartsa
