Kahvit termariin, kaupasta mukaan täytetyt patongit ja kahvipullat ja eikun menoksi. Otettiin ensin suunnaksi Haralanharjun näkötorni. Mä oon siellä käynyt jo koulun kanssa kertaalleen joten paikka oli mulle tuttu. Torniin oli 2 euron pääsymaksu ja tällä kertaa päätettiin, ettei lähdetä hakemaan autosta rahaa vaan suunnataan matkaa eteenpäin. Vastaavia maisemia varmaankin tulee eteen muualtakin.
Siitä sitten pienen googlettelun kautta päädyttiin laittamaan google mapsiin osoitteeksi Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto Huittisissa. Satakuntaa ajateltiin siksi, että siellä ei ollut voimassa olevaa metsäpalovaroitusta joten saatettaisiin jossain tehdä nuotiotulet ja paistella vähän makkaraakin. Pitkästä aikaa, näin vois sanoa. Tällä kertaa ohitettiin tuo isosuo, sillä suolla juuri hiljattain oltiin käyty ja päädyttiin Kärjenkallion lintutorniin, johon oli parkkipaikalta vain 800 metrin kävelymatka. Parkkipaikka löytyikin pienen hapuilun jälkeen ja huomattiin, että näköalapaikalle vei tosi hyväkuntoinen polku jota pitkin liikuntarajoitteisetkin pääsisivät hyvin perille. Matkaa näköalatasanteelle oli 400m. Näköala oli kyllä kosteikolle muuten tyypillinen mutta etualalla laiduntanut nautakarja oli kyllä poikkeus kaikkeen aikaisemmin kansallispuistoissa nähtyyn.
Tälläinen paikka ja vähän faktaa
Näköalatasanteelta siis tepasteltiin vielä toiset 400m että päästiin lintutornille. Mielenkiintoinen yksityiskohta reitillä oli se, että siinä mentiin läpi noiden lehmien laitumelta. Piti siis avata 2 sähköpaimen hakaa joiden kohdalla oli vaan kyltti että muistathan sulkea haan perässäsi. Tuli ihan mieleen lapsuus ja se miten lehmien laitumet oli meidän ihan perusleikkipaikkoja. Siinäpä äkkiä laskeskelin että kuinka pitkä aika on siitä kun oon viimeksi lehmälaitumella kävellyt. No onhan siitä vierähtänyt, sellaset 30 vuotta. Kääk!
 |
| Nostalgiaa |
Polun päässä ollut lintutorni olikin sitten hiukan eri kokoluokkaa mitä tähän asti nähdyt.
Syötiin ensin eväät ennenkun lähdettiin kiipeämään torniin. Ai että kun maistuikin hyvältä, vaikka ei notskieväitä tällä kertaa saatukaan.
Itse kiipeäminen pisti hiukan puuskuttamaan mutta onneksi ei ollut kiire mihinkään. Näkymät oli kosteikkoiset, suomaiset eikä oikein montaa lintua kiikaroinnistani huolimatta näkynyt.
 |
| Sellainen panoraamanäkymä |
 |
| Mä sitte inhoan tälläsiä portaita |
 |
| Sellaisia lintuja tästä tornista näkyi |
Hetkisen siinä kiikaroituamme ja kun huomattiin miten hiljaista oli niin päätettiin lähteä autolle ja suunnata eteenpäin. Seuraavana meidän summittaisella reitillä vastaan tulikin sitten idyllinen kylä, jossa ihastelin toinen toistaan nätimpiä taloja ja pihoja. Jos perinteistä suomalaista maalaismaisemaa pitäisi kuvailla niin tässä olisi ollut sellainen. Huomattiin kyläkirkkokin jota tietenkin lähdettiin tutkimaan lähempää. Olikin sitten kauneimpia kirkkomaita kaiken kaikkiaan jota olen nähnyt. Kylän nimi oli muuten Kauvatsa.
Kirkon pihasta oli myös näkymä aika perinteiseen maalaismaisemaan. Siinä oli jotain joka pysäytti hetkeksi. Vähän kun tulehen tuijottelis.
Matka jatkui sitten kohti Sastamalaa. Välillä todettiin että kello oli jo niin paljon että ajatus makkaranuotiosta piti haudata tältä kerralta. Niinpä sitten päätettiin hakea aakkosasemalta päivällinen, joka nautittiin sitten ulkona.
 |
| Nyt oli retkimeininkiä |
 |
| Siellä se torni häämöttää puiden takana |
 |
| Siinä näkyy se viivasuora horisontti joka oli samanlainen joka puolella |
Onneksi satuttiin löytämään tämä paikka netin syövereistä. Tornille ei parkkipaikalta ollut matkaa kun 250m ja hyvä niin sillä alkoi olla jo aika hämärää kun pois lähdettiin.
Tästä sitten lähdettiinkin suuntamaan kotia kohti. Matkalla kuitenkin ohitimme vielä toisenkin maalaiskylän, Luvian, jonka kirkkoa kävimme ohimennen myös katsomassa.
Kotimatka tuntuikin sitten että reissuväsymys alkoi hiipiä kroppaan pikku hiljaa. Lopulta kotona oltiin vasta puoli 1 aikaan yöllä ja loppumatkasta alkoikin sitten olla tiellä monenlaista metsän asukkia. Yhdessä kohtaa esimerkiksi tien ylitti yhteensä 3 kettua. Lienevätkö olleet omille teilleen lähteneitä tämän vuoden poikasia, pieniä ainakin olivat ja onneksi ehtivät pois alta. Ei siinä hämärässä olisi ehtinyt kyllä tehdä yhtään mitään.
Mä rakastan tälläisiä road trippejä. Voisin lomallakin lähteä ainakin viikoksi tien päälle, tai vaikka pidemmäksikin aikaa sillä Suomi on täynnä toinen toistaan kivempia paikkoja joissa poiketa. Mussa on siis ilmeisesti karavaanarin verta vaikka en koskaan oo moista harrastanutkaan. Ehkä pitäis joskus koittaa.
Tänään sitten ollaan käyty Akin äidin luota keräämässä viinimarjoja ja vadelmia. Ajattelin huomenna keitellä vähän mehua. Ajatus meni marjapuskassa kyykkiessäni jo huomisiin työjuttuihin, lähinnä kaikkiin tekemättömiin töihin. Täytyy hoitaa hommat ajan tasalle niin ei tarvi jatkossa vapaapäivänä töitä miettiä.
rakkaudella,
Sartsa
