Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvisruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvisruoka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. heinäkuuta 2020

LOMA JATKUU KOHTEINA MM. KUOPIO,VARKAUS,LAPUA

Jahas, voikohan jotain mun loman sujumisesta ja etenkin ajan kulumisesta kertoa se ettei päivityksiä ole tullut tuon alun jälkeen lainkaan. Ehkäpä juuri näin. Mulla on nyt kohta kolmas lomaviikko loppusuoralla ja musta rehellisesti tuntuu että tarviin kohta lomaa lomasta. Nää pari viikkoa on ollut nimittäin aika hektisiä. Eka viikosta olin jo kirjoittamassa että se sujui tosi rauhallisissa merkeissä ihan vaan kotona mutta pikku vilkaisu kalenteriin näytti ihan jotain muuta. Keskiviikkona olin Jyväskylässä yleisurheilun gp kisoissa kahvion tätinä koko illan. Siinä tiesi tehneensä kun taas suunnilleen työpäivän pituuden verran oli jalkojensa päällä. Mukavaa oli, kuten aina. Talkoohommien kautta on jo ehtinyt tulla mukavia uusia tuttavuuksiakin tuolta JKU:n porukoista.
Viikon lopulla sitten lähdettiin vähän kun ex tempore Kuopion suuntaan ja tuttuun Rauhalahteen. Tarkoitus oli ensin mennä telttailemaan jonnekin mutta jatkuva sateen uhka sai sitten turvautumaan mökkiin Rauhalahdesta. Ja hyvä niin, sillä sateisessa kelissä itsensä olis saanut teltassa vaan vilustutettua. Kamat siis autoon kun Aki tuli töistä ja eikun matkaan. Mökkivarauksenkin tein vasta matkalla autosta. Matkalla Kuopijjooon me tietty taas geokätköiltiin vaikkakin mahtavat maisemapaikat ja - kohteet jäivät tällä kertaa näkemättä.

Me otettiin pikkuruinen 2 hengen mökki joka palveli meidän tarkoituksia ihan loistavasti.

Pikkuruinen mökki sopi meille tähän kohtaan oikein hyvin
 Olimme perillä vasta klo 20 jälkeen joten illalla ei siinä ihmeempiä enää touhuttukaan. Kävimme kiertämässä leirintäalueen läpi ja olin iloinen ettei ainakaan vielä satanut vettä. Järvimaisemaa ois katellut vaikka kuinka kauan.
Komia näkymä Kallaveelle
 Iltapala oli hiukan normaalista poikkeava sillä pätkispullat ja oluet ei ihan joka iltaiseen settiin istu. Vaikka alue olikin tupaten täynnä caravan väkeä, tai juuri siitä syystä, keittokatoksissa oli ihan hyvin tilaa istua ja kokkailla. Mökkiin mentiinkin sitten vasta puolen yön aikaan.

Iltapalaa ;)
 Lauantai-aamu aukeni vielä aika lämpöisenä. Aurinko yritti kovasti päästä pilvien takaa loistamaan mutta lopulta sitten sade kumminkin voitti. Onneksi vasta iltapäivän puolella.

Aamulla aurinko vielä pilkisteli
Aki nukkui työviikon väsymyksiään pois pitkään joten mulla oli aikaa istuskella kaikessa rauhassa mökin portailla ja nauttia vielä aamulla lämmittävästä auringosta. Samalla alueen touhuja seuraillen. Mä aina huomaan noilla alueilla että kyllä mussa elää pieni karavaanarinpoikanen. Varmaan nauttisin todella paljon jostain matkailuauto reissaamisesta. Ehkä joskus sitten...

Istuskelin mökin portailla ja nautin auringosta kun Aki vielä nukkui
 lltapäivällä lähdettiin sitten tutkimaan Kuopion keskustaa. Tarkoitus oli lähteä jo aiemminkin mutta annoin mielellään Akin nukkua kun unta kerran piisas. Hypättiin sisävesilaivaan joka vei meidät suoraan satamaan. Tuttu reitti mulle viinijuhlien ajoilta. Matkalla on kyllä todella hulppeita taloja ja asuinalueita. Ei oo pienet varmaankaan niiden hintalaput jos ostohousuja jalkaan vetelis.

Mentiin sisävesibotksilla Rauhalahdesta satamaan
 Keskustassa oloajan satoi sitten ihan koko ajan. Sade alkoi jo paatilla mutta onneksi oltiin sillon jo melkein perillä että Akikin pystyi näkemään noita maisemia. Joskus ollaan tultu laivalla niin että on satanut rakeita ja silloin oli kyllä näkyvyys lähes nolla. Lähdettiin sateen takia sitten suuntaamaan suoraan keskustaa kohti, sillä ei oikein viitsinyt kovin sivummalle lähteä kelin takia. Kirkkopuisto eli virallisesti kait Snellmannin puisto oli rempattu viime käyntini jälkeen aivan totaalisesti ja oli kyllä nyt mukavan avara ja valoisa. Paljon oli lehmusia kaadettu pois. Huomasin, että kirkon portailta on näkymä aina kallavedelle asti.

Kirkkopuistoa

Nätiksi oli Snellmannin puisto laitettu
 Menimme lähes kuokkimaan eräisiin häihin kun katsoimme että kirkon ovi on auki ja kellon ajat kertoivat että näin on. Ollaan aina tykätty käydä vierailemassa kirkoissa ja nythän se sopi oikein hyvin kun pääsi samalla sateelta suojaan. Onneksi raotin ihan varovasti sitä kirkon heiluriovea ja huomasin, että seurakunta istui penkeissä. Peräännyimme vähin äänin ja samassa morsian tulee isänsä kanssa sakastista ja valmistautuu kävelemään alttarille. Meitä nolotti ihan hirveästi ja luikimme häntä koipien välissä ulos eteisestä. Ulkona kyllä hiukan ihmetytti että miksei kirkon ovella tai jossain voi olla ilmoitusta että tiettyyn aikaan on joku tilaisuus. Etsiessämme nimittäin geokätköä kirkon pihalta huomasimme että ainakin 3 muutakin porukkaa yritti mennä kirkkoon sen vihkimistilaisuuden aikana.

Tuokoon nämä ruusun terälehdet tosi paljon onnea 
 Kaupungilla kiertelimme sateesta huolimatta torin laidalla. Kauppahalli oli mennyt juuri kiinni ja shoppailu muuten ei oikein märkänä innostanut. Pikku pietarin torikujakin oli laittanut porttinsa säppeen klo 13. Päätettiin siis mennä geokätköjen perässä tämäkin visiitti.

Hän tuli torin kulmalla vastaan

Kauppahalli 
 Päädyttiin torin lähellä sijainneeseen sankarivainjapuistoon ihan ensin. Kätkö löytyi ja monenlaista muutakin katseltavaa.

Patsas sankarihautausmaalla
Tämä rautapallo löytyi kaupungintalon torinpuoleiselta pihalta. Tûlay Shakir on suunnitellut tämän teoksen nimeltään Muuntamo No 149. Mun mielestä se näytti isolta teräs silmältä.

Tämmönen terässilmä löytyi kaupungintalon puistosta
 Kaupungintalo oli upea rakennus itsessään ja sen takapihalta löytyi raivaajapatsas joka sopi hienosti tälle paikalle.

Raivaajapatsas ja kaupungintalo
 Päätettiin sitten palata takaisin Rauhalahteen vähän aiemmin kun oli tarkoitus, sillä ei vesisateessa pidemmän päälle ollut kovinkaan mukava olla. Käytiin oluella/siiderillä Sataman helmessä sekä ruokakaupassa ennen kun astuttiin uudelleen laivaan. Illalla sitten mentiinkin kodalle tekemään päivän ruuat. Aikamoinen ruuhka oli ja voi kyllä sanoa ettei turvamääräykset koronan suhteen oiken täyttyneet. No sopu sijaa antoi ja meillä ei ollut mihinkään kiire. Tutustuttiin erääseen Turkulaiseen pariskuntaan ja heidän koiraansa kun siinä pitkään istuttiin.

Rauhalahdessa kodalla ruoan laitossa
 Myöhemmällä, puolen yön aikaan, mentiin sitten juominemme rantaan istumaan ja nauttimaan rasvatyynestä järvimaisemasta. Olihan ihana istuskella, harmi vaan että mukana ollut thermacell jäi mökkiin. Mähän olen hyttysille kävelevä buffet. Nukkumaan maltettiin mennä vasta aamuyön tunteina.
Yöllä järvi oli peilityyni
Sunnuntaina sitten mökki piti luovuttaa klo 12 joten ei muuta kun matkaan vaan. Muutaman kätkön kautta kotia vihdoin illan suussa. Eka kohteena Koivumäen kartano jonka pihamaalla kätkö sijaitsi. Joskus vähän arveluttaa toisten pihoissa hiipparoida mutta toisaalta nämä kätköt on aina ko. paikassa tiedossa ja me ei edes yleensä toisten pihojen lähelle mennä. Tämä nyt kuitenkin oli ns. julkinen paikka niin viitsi mennä. Jonkun yksityisissä pihoissakin kätköjä toki on mutta ne ei oo meidän juttu.

Komia pytinki



Hauska toteutus eräästä kätköstä


Ville niminen paatti oli söpö
 Varkaudessa sitten päätettiin että pysähdytään vielä jossain kahvilla/iltapalalla ennenkun suhataan suoraan kotiin. Aki sitten löysi jostain interneteistä tälläisen terassikahvilan. Johan olin hulppeat maisemat ja tuo savulohivohveli joka sitten päätyi meidän lautaselle, oli oikeesti aivan järkyttävän hyvä. Ei osannut ollenkaan odottaa mitään niin hyvää. Käykäähän jos siellä suunnalla kuljette.

Näkymä oli huikee tornikahvilasta

Savulohivohveli oli aivan taivaallista



Illalla kotona mä yritin ehtiä purkaa tavaroita että saatoin alkaa samantien miettiä mitä sitä pakkais seuraavan viikon Lapuan lomaa varten.

Toka viikolle tultaessa mä siis lähdin Lapualle lähes koko viikoksi. Ma-to kului siellä suunnalla ja siihen mahtui paljon rakkaiden ihmisten tapaamisia, kirpparikierrosta lapsukaisten kanssa, vanhempieni luona ajan viettoa. Ihanaa, mutta aika kuluttavaa. Oon aina, kuten nytkin, aivan rättiväsynyt kun kotia päin ajelin. Ehkä nämä käynnit on vaan jotenkin sellaisia että haluan antaa kaikille tapaamilleni läsnäoloa niin paljon kun mahdollista ja se sitten pidemmän päälle väsyttää. Mutta ehkä tätä väsymystä kuitenkin voi hyvällä omallatunnolla sanoa hyväksi väsymykseksi, sillä aivan liian pitkä aika oli monenkin rakkaan ihmisen näkemisestä. Viikko meni kuitenkin niin, että torstaina ajelin siis kotiin ja torstai menikin sitten oikeastaan reissukasseja purkaessa ja uutta suunnitellessa.

Mulla kun ei oo grillausmahdollisuutta kotona niin sitä koitetaan sitte tehdä aina kun mahdollista. Lapseni tuli mun kans yöpymään mun vanhempien luo ja laittoikin sitten grillin kuumaksi.

Grilli kuumaksi lapsen toimesta
 Haluan yleensä aika ajoin kokeilla kaikkea uutta grilliin. Nyt mä päätin tehdä täytettyjä paprikoita joihin sisälle tuli nuudelia, kirsikkatomaattia, fetaa ja päälle juustoraaste. Pohjalle ensin laitoin pekoni-sipuli tuorejuustoa. Oli muuten hyviä.

Piti testata taas uutta
 Mun vanhempien paikka vanhalla koululla on kahden joen risteyksessä ja tuota jokimaisemaa vois kans kattella vaikka aina. Se on vuodenajasta, vuorokaudenajasta sekä vuodestakin riippuen erilainen. Nyt se oli illalla utuinen ja satumainen.
Illalla oli mahtava usva joella
 Lapualla on tosi kiva käyntikohde jos haluaa vaikka matkan varrella vaan jaloitella. Jokilaakson matkailupuutarha on keskustan liepeillä ja täysin ilmaista huvia. Siellä on kiva kattella huolella laitettua puutarhaa ja käveleskellä pitkin polkuja. Paikat ja maisemat vaihtelee ja pääset vaikka laiturille ihailemaan jokea joka virtaa vuolaana ihan vieressä. Tai käydä katsomassa eläimiä. Alueella on myös pikku kahvila Nukkeruusu jossa voi nauttia välipalaherkkuja halutessaan. Kattohan täältä millanen paikka on kyseessä

Ryytimaata jokilaaksossa

Omenapuutarha

Ihana näkymä

Saispa tälläsen puutarhan itelle
 Lapuan visiittiin mahtui monia ihania tapaamisia niin kummilasten, sukulaisten kun rakkaiden ystävienkin kanssa. Iltaisin sitten nautin maisemista ja maaseudun rauhasta sekä vietin aikaa vanhempieni kanssa.

Illan zen hetki jokirannassa



keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

RETKIRUOKAILUA

Tähän väliin retkipostaus. Ei oikein muuta näköjään saa irti ittestään kun loman jälkimainingeissa on vipat rivit rustattu. Töitä on kumminkin tehty jo reilu viikko loman jälkeenkin.

Viime lauantaina käytiin laittamassa ruokaa Löyttyjärven laavulla Ylöjärvellä. Mitään sen kummempaa reittiä me ei kierretty vaan aikataulun takia haluttiin päästä edes pelkästään notskin äärelle ja metsään,  sen sijaan että ois istuttu koko päivä kotona.

Laavu oli tosi tilava ja nuotiopaikka tosi hyvin rakennettu. Siinä oli hyvä kokkailla vähän enemmänkin kun vain makkaran paiston verran. Mukana meillä oli broilerin leikkeitä, kasviswokkia ja perunoita sekä sipulia. Päätettiin koittaa eka kertaa tehdä lohkoperunoita folionyyteissä nuotiossa. Lohkoin perunat, pilkon sipulia, päälle ripottelin vielä hiukan pekonia ja suljin nämä tiukasti nyyttiin. Folionyytin pohjalle laitoin leivinpaperia etteivät tartu niin kovasti kiinni folioon. Tuli muuten aivan mahdottoman hyviä. Pekoni ja voi antoi juuri sopivasti makua eikä edes suolaa tarvittu.


Nämä me syötiin alkupaloiksi sillä notskilla tuli muitakin makkaraa paistamaan niin ei viittitty heti viritellä paistinpannua tulille broiskua ja kasviksia varten.
Mukaan oltiin siis otettu retkimuurikka pannu joka toimi erinomaisesti nuotion päällä olevalla ritilällä. Paistelin ensin broilerin leikkeet rasvassa kypsiksi ja nostelin folion sisään vetäytymään. Valmistuivat yhtä nopeasti kun paistinpannulla kotona. Sitten wokkasin vihanneksen niin että pannulle rasvan lisäksi tuli hunajaa. Tässä pyörittelin kasvikset ja päälle suolaa sekä pippuria. (Ne hampurilaispaikkojen pikkupussukat on tosi jees retkillä, hih.) Ei muuten kestänyt kovinkaan kauaa kun olivat kypsiä ja Ah niin maukkaita. Testasin vielä tehdä nyytissä noita vihanneksiakin ja valmistuivat 15 minuutissa.




Faktahan on se, että notskilla kaikki maistuu paremmalta. Oon testannut sii ä vaikka mitä ja yks parhaimmista on hillomunkki. Saa olla vaikka vähän jo kuivunutkin. Se makkaratikkuun ja hiilloksella pinta rapeaksi. Sokeri karamellisoituu ihanasti ja koko munkista tulee ikäänkun kevyempi. Ei ole siis niin rasvaisen tuntuinen kun munkki kylmiltään. Suosittelen testaamaan.


Sellanen retkipäivä tällä kertaa. Ihanaa että tuli oltua ulkona ja luonnossa. Ei sitä aina niin tarvii liikkuakkaan.

Luonnonrauha jäi hiukan kokematta sillä ei oltu todellakaan yksin. Silti voitti kotisohvalla koko päivän röhnöttämisen 100-0.

rakkaudella,
Sartsa

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

VIIKKO VIEMÄSSÄ MEHUT

On menossa lievästi sanottuna erilainen, vaihteleva, mehut vievä mutta antoisakin viikko. Maanantaina heti me lähdettiin aamusta luokkaretkelle Tampereelle. Sillä reissulla tietenkin meni koko päivä ja siihen mahtui monenlaista sumplittavaa. Me käytiin kattomassa näytelmä Adalmiinan helmi ja sen jälkeen käytiin syömässä Vapriikissa. Suosittelen kyllä just tollaseen ryhmän ruokailuun lämpimästi. Kaikki pelas ihan moitteetta ja meitä pidettiin oikein hyvänä. Lisäksi tuo ruokapaikka oli riittävän iso niin ettei mitään ahtautta tullut missään vaiheessa vaan pöytiin voitiin mennä ihan kaikessa rauhassa. Ruokaakin on laitettu tarjolle moneen eri pisteeseen joten ruokailu sujui jouhevasti. Tälläinen paikka on ravintola valssi

Kotimatkalla piipahdimme vielä Haralan harjulla missä lauloimme tämän Topeliuksen patsaan edessä maakuntalaulumme eli Kesäpäivä kangasalla. Oli kiva laulaa ja samalla nähdä miten "längelmävesi tuolla vöin hopeisin hohtelee ja roineen armaiset aallot ne rantoja hyväelee"



Laulun jälkeen oli hetkinen ihan vapaata olemista joten osa oppilaista kipaisi ylös näkötorniin ja toiset  käytti hyväkseen kallioisen metsämaaston ja liikkuivat minkä ehtivät. Olihan sentään istuttu koko päivä ja vielä reilun tunnin ajomatka koululle oli edessä. Mukava päivä kaikenkaikkiaan ja mä luulen, että jokainen aikuinen ja lapsi oli yhtä väsyneitä illalla nukkumaan mennessä.

Tiistaina sitten oli hiukan erityisjärjestelyjä koululla kun osa työkavereista oli pois, mutta päivä meni kohtuu nopeasti. Melkoinen väsymys painoi kuitenkin illalla. Silti, väsymyksesta huolimatta mä oon päässyt rakkaan harrastukseni eli istutuksien pariin. Maanantaina istuttelin kesäkukkia amppeliin ja mausteeksi ostetun timjamin. Eilen sitten päätin laajentaa hiukan tuota minimalistista ryytimaatani ja laitoin persiljaa, tilliä, basilikaa ja salaattia. Hyvin tuntuvat kaikki lähteneen kasvun alkuun.

Tommosen kukkasen tänä vuonna...

Yrttitrio

Toivottavasti basilika ja salaatti on kavereita

On ihanaa, että voi edes tuolla lailla pienimuotoisesti terassilla kasvatella jotain. Pääasia että saa vähän käsiä multaan. Viime kesänä lisäksi ihastuin siihen, että noita tuoreita yrttejä oli saatavilla ruuanlaittoon ja vaikka leivän päälle suoraan omasta "pihasta". Toivotaan, että nytkin onnistuu niiden hoito että jaksavat satoa meille tuottaa.

Eilen illalla oli ihan pakko istahtaa myös eka kertaa tälle kesää jäätelökioskin pöytään. Tänä vuonna aloitinkin heti tuollaisesta annoksesta. Nam!!

Vadelmaa ja lakua

Viikko jatkui tänään taas erityispäivällä töissä sillä vietin tämän päivän toisella koululla tutustumassa erään oppilaan kanssa uuteen opinahjoon. Johan se nyt vähän itseäkin jännitti kun kyseessä kuitenkin erityiskoulu ja Erittäin Erityiset. Mä tykkäsin tosi paljon ja niin vaan tämäkin päivä poiki työtarjouksen :) tai ainakin ehdotuksen tulla heille töihin. Yksi avustajista on jäämässä vuodeksi opintovapaalle ja pyysivät harkitsemaan josko menisin tuuraamaan. Noh, katsotaan nyt miten ensi syksyn työkuviot muotoutuu. Tänään jo taas mentiin yksi askel eteenpäin mutta mitään varmaa ei oo ennenkun nimi on paperissa. Toivottavasti saan oman nimenikin johonkin kirjoittaa.

Parhaillaan oon pyykinpesu kesken. Se oli pakko ottaa tämän päivän urakaksi kun alkaa puhtaat vaatteet loppumaan. Teki mieli vielä hiukan istutella tänä iltana mutta taidan jättää suosiolla huomiseen. Nyt alkaa hyydyttää jo niin, että kun kone sammuu ja saan pyykit kuivumaan niin taidan mennä suihkuun, iltapalalle ja tutimaan.

rakkaudella,
Sartsa

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

OHIKIITÄVIÄ PYHIÄ

Vappukin se siinä kaasutteli ohi sen kummemmin itsestään meteliä pitämättä. Nämä juhlapyhät ei nyt oikein osu mun kalenterissa mitenkään kovin suureen rooliin. Kävipä tässä päivän eräänä niinkin että mun piti oikein istua alas ja miettiä että joko pääsiäinen meni. Mulla ei ollut siitä minkäänlaista mielikuvaa vaikka tarkemmin muistellen vietettiin silloin mukava ilta pohjanmaalla tosi rakkaitten ihmisten kanssa. Toinen asia mitä on tullut oikein tuumattua on mun synttärit, että oonkos mä jo 44 täyttänynnä. Huolestuttavaa vai ei?? Sitä sopii pohtia.

Kait se vaan kertoo tästä ajan julmasta ohi laukasta. Sais välillä vähän pysäyttää että pysyis oma pikku pääkin mukana. Vappuna me ei siis tehty oikeestaan mitään. Aatto meni telkkaria katellen. Toki piti nautiskella lite kuåhari (lue pullollinen) siinä Vain Elämää uusintoja kattoessa.

Oli muuten hyvä kuohuva tämä


Eilen vappupäivänäkin oltiin vaan kotona ja paskasta kelistä johtuen ei päässyt edes pihalle. Bläääääh että oli tylsä päivä.

Ruuaksi eilen tekaisin uunimunakkaan. Ihan sillä vaan, että jääkaapissa oli paljon tuhottavia aineksia niin tuohon nyt voi laittaa ihan mitä vaan.

SARTSAN uunimunakas
8 munaa
1dl kermaa
suolaa
mustapippuria myllystä
yrttimaustetta
kuivattuja chilirenkaita

Vatkasin kaikki sekaisin ja eikun vuokaan. Päälle sitten kellumaan hirvimakkarasiivuja (niitä mitä ostettiin sieltä messuilta) ja valkosipulijuustosta veivattu raaste. Uppoavat uunissa kivasti sitte massaan. 200 astetta ja n20 minsaa. Tuli tosi hyvää!! Kuvaan jäi vaan pikku palanen, niin nopsaa eväs katosi parempiin suihin.


Kylkeen sitte pienin vielä pannulle kasvikset mitä oli jäänyt ja pikku pussi pakastevihanneksia lisäksi. Paistinpannussa pyörittelin öljyssä, mausteissa ja vähän hunajaakin pistin sekaan. Kypsennin ja kaadoin 1dl kermaa päälle sekä loput juustoraasteet mitä jäi. Annoin muhia kannen alla tovin ja ei kun herkuttelemaan. Slurp!

Että semmonen vappu sitten. Kohti äitienpäivää, noin niinku pyhien suhteen.

Rakkaudella,
Sartsa

tiistai 17. huhtikuuta 2018

TÄNÄÄN KEVENNETTIIN KASVISSOSEKEITOLLA

Pikkuhiljaa aina koittais välillä pikkasen keventää tuota eväspuolta ja onneksi, siis ihan luojan lykky, että mä tykkään kasviksista tosi paljon. Tänään valikoitui ruokalistalle kasvissosekeitto. Teen senkin aina yleensä ihan randomeista aineista. Mitä nyt sattuu olemaankaan.
Tänään näin:

1 keskikokoinen bataatti
5 porkkanaa
1 parsakaali
1 iso punasipuli
2 valkosipulinkynttä

Mausteita sitten mielen mukaan, mä laitoin suolaa ja pippuria sekä yhden liemikuution. Sitten kun olin keittänyt ja soosannut kaikki sekaisin niin lisäsin vielä puoli purkkia ruokakermaa sekä mustapippurituorejuustoa. A vot, että tuli hyvää.

Päälle sitten ripottelin vielä kuivattua lehtikaalta, vihreää kultaa suorastaan. Kyllä nyt passaa näin tiistai-iltaa viettää vatsa pullollaan herkkua. Terveellistä vieläpä niin on mielikin yhtä sileänä kun vattanahka ;) .



Syökää kasviksia!

rakkaudella,
Sartsa

OTSIKOKSI VAIKKA ETTÄ ARKIMURKINAN ÄÄRELLÄ

Pikaisesti tähän eilisen kokkailuni tuloksista vahva suositus.

Lihamureke:
800g jauhelihaa
2 munaa
Sipuli
2 kynttä valkosipulia
Curry-ketsuppia töräys
Vähä sinappia
Suolaa ja chili-pippurisekoitusta

Tein ihan normi murekemassan josta puolet levitin vuokaan. Väliin sutaisin loput, eli lähes koko rasian, savuporosulatejuustosta. Toine puoli massaa päälle ja muotoilin tasaiseksi pötköksi. Huomasin sitten jääkaapissa vielä muutaman siivun ilmakuivattua kinkkua joten ne mä laitoin siihen murekkeen päälle kun peitoksi.

Samalle pellille mä sitten tein sivuun bataattikiekkoja eli leikkasin pyöreitä renkaita bataatista. Maustoin suolalla ja pippurilla sekä laitoin vähän oliiviöljyä. Kun olin latonut kaikki palat pellille niin ripottelin päälle vielä juustoraastetta. Muutaman ruusukaalin puolitin myös. Niihin öljyä ja mausteita niin saattoivat mennä yhtä aikaa uuniin muitten ainesten kanssa. Sellasen puoli tuntia ne olivat uunissa ja kylläpä tuli hyvää. Tuoresalaattia vaan hiukan siihen kylkeen vielä.



Bon Appetit!

rakkaudella,
Sartsa

torstai 11. tammikuuta 2018

MUUTAMA LIFESAVER TUOTE HEMMOTTELUILLALTA

Eilinen ilta meni sitten ihan tasan niin perseelleen kun vaan voi mennä. Mä olin nimittäin sen verran tööt ja väsy että mä jouduin kertakaikkisesti luovuttaa ja olla menemättä lavikseen. Se ois ollu eilen ekakertaa joulun jälkeen. Mä olin ensin sitä mieltä etten mä mee sinne enää ollenkaan, että vois vaihtaa vaikka vanhaan kunnon zumbaan. Sitten mä aattelin, että se on liikuntamuotona just sellanen mitä tuo hieroja mulle suositteli liikkeeksi tuolle selälle. Peppu heilumaan ja sitä rataa. Olin siis vielä töistä lähtiessä ihan varma, että illalla mennään tanssimaan. Ei, kun ei kertakaikkiaan kropassa tuntunut olevan energian ripettäkään niin päätin luovuttaa ja antaa lepoa. Lähdin sitten shoppailemaan ihan sillai muuten vaan. Käveleskelin kaupassa varmaan lähes tunnin kattellen vaan kaikenlaista. Näpelöin ja hipelöin vähän sitä sun tätä. Jotain lähti mukaankin, tärkeimpänä ostoksena kuitenkin ajastin, jonka avulla saan auton lämmitykseen niin että ei tarvi koko yötä piuhassa pitää. Sitten, kuningatarajatus iski kuin salamana. Kun kerran lyötiin läskiksi tämä ilta niin haenpa sitten kanakebabrullan. Höllätään sitten kunnolla, mielummin överit kun vajarit tyylillä. Ai että miten onnellinen mä olin kun pääsin kotiin, kävin suihkussa ja sain istahtaa telkkarin ääreen sen safkani kanssa. Ei se mitään, se oli vain yks ilta. Niin mä päätin...

Tänään sitten onkin tehty hyväntekeväisyyttä omalle itselleni oikein urakalla. Mä kävin uimassa ja ai että mikä voittajafiilis oli kun uin kilometrin putkeen, siis tauotta. Jes!! Siihen päälle sitten vielä pikku hetkinen kaikessa rauhassa saunan lauteilla. Voin sanoa, että oli kyllä aivan mahtava fiilis kun pukuhuoneeseen pääsin.

Kotona mä sitten päätin vielä jatkaa tätä maallisen tomumajani palvomista. Ensin laitoin naamion kuivaa kasvojeni ihoa hellimään.


Sen vaikutusaikana mä lämmitin päivälliseni. Toissapäivänä tekemiäni kasviksia oli vielä jäljellä ja kaveriksi laitoin vähän protskuja, tällä kertaa vuolu possunsiivuja. Kyytipojaksi pari hapankorppua ja iso tuoppi kylmää vettä. Voi hyvät hyssykät että oli hyvää.



Ruuan jälkeen mä vielä sitten hoidin noita vanhuuden runtelemia lonkkiani ja pohkeitani Voltarenilla ja rasvasin itteni päästä varpaisiin. Siitä tulikin mieleeni, että minäpä näytän tässä muutaman tuotteen jotka on mulle ihan lifesavereita.

Ekana tuo kasvonaamio jonka tänäänkin laitoin. Kosteuttava Puolukka kasvonaamio Dermosililtä. Aivan mahtava tuote. Iho on ku vauvan peppu tän jälkeen.



Joululahjaksi mä sain parhaan jalkavoiteen mitä oon koskaan testannu. Tää ei tuoksu laventelilta, niinkun lähes kaikki jalkatuotteet aina tuoksuu. Mä inhoan laventelin tuoksua. Tuote on orgaaninen ja siinä on kosteuttavaa aloe veraa sekä ihanan raikas tuoksu. Jalat on tosi pehmoiset tämän jälkeen.



Sitten on vielä tuotteet joilla hoidan hiuksiani ja päänahkaa. Kyseiset shampoo ja hoitoaine on ystävän suosittelema löytö Keskisen ihmemaasta. Etenkin hoitoaine on koostumukseltaan todella voidemaista ja se toimii kaikkein parhaiten kun sen voi laittaa hiuksiin ja antaa vaikuttaa saunan lauteilla. Näin tein tänäänkin. Hiukset on aivan käsittämättömän pehmoiset ja siloiset. Tässä tämä kaksikko.





Vipana mutta ei yhtään muille hävinneenä, todellakaan, tulee mun päänahkani pelastus. Tosi pitkän aikaa mä kärsin kuivasta päänahasta joka aiheutti kutinaa ja välillä kirvelyäkin. Tämä tuote vei kaikki oireet kertaheitolla pois. Mä laitan tätä joka pesun jälkeen päähäni.


Toinen mitä mä laitan hiuksiini joka pesun jälkeen helpottamaan sitä, ettei aamulla puhtaudesta kiiltelevät kutrit oo täysin päätä myöten. Kohottaa vaikkei kuivaajaa käytäkään. Ihan vaan kun antaa hiusten normaalisti kuivaa.


Näin mä tämän viikon aikana oon antanu vähä hyvänäpitoa ittelleni. Se on aina välillä ihan paikallaan.

rakkaudella,
Sartsa