WAPPUKÄTKÖILYÄ LAPUA, LEHTIMÄKI, SOINI AKSELILLA

Taas me leikittiin anarkisteja ja päätettiin vaihtaa vapun kunniaksi maisemaa. Suunnattiin jälleen kerran mun vanhempien resortille Lapualle. Siellä on tilaa olla ja hengittää taudeista huolimatta. Toki kysyttiin etukäteen että suostuuko talon väki ottamaan meidät vieraiksi. Mulla oli ajatuksena samalla viettää äitienpäiviä sekä oman äitini kanssa että myös omien lasteni kanssa. Nyt mä vasta huomasin, etten ottanut edes kuvaa leipomuksista joita vein mukanani. Viime leipomiskerrasta on jo tovi aikaa joten olis ollut kyllä ihan paikallaan kuvata mun kätteni tulokset. Tein suolaista piirakkaa sekä valkosuklaajuustokakun. Molemmat onnistui onneksi ihan loistavasti. Elina toi vielä mukanaan omatekemäänsä, oikeesti maailman parasta mutakakkua. Ai että oli hyvää. Äipälleni vein orvokkiamppelin ja kahvipaketin missä oli Antti Tuiskun tekemä äitienpäiväruno. Ihan perus! Pääasia nyt oli se, että saatiin viettää aikaa yhdessä. Se tuntui jotenkin todella tärkeältä just nyt. Mä halusin pitkästä aikaa tuntea kuuluvani porukkaan, perheeseen, yhteisöön. Mihin vaan. Nyt tunsin ja se oli lämmittävää.

Me päästiin tällä kertaa jotenkin menemään Lapualle asti kätköilemättä. Matkalla kuunneltiin oldschool tyyliin CD-levyjä. Olihan pitkästä aikaa virkistävää vaihtelua radiokanaville. Matka meni niin nopsaan että hokattiin vasta ihan viimeisten 20 kilsan aikana että kätköily on unohtunut. Eipä haitannut sillä on sitä tullut purkkien perässä viime aikoina ratsastettuakin. Nyt iltakin sujui siis hyvästä seurasta nauttien. Mun sisko tuli tyttönsä kans vähän kilistelemään wappuskumppaa meidän seuraksi ja siinähän se aika menikin sitten ihan hujauksessa yöhön asti.

Vappupäivänä me sitten tehtiin sellainen muutos alkuperäiseen suunnitelmaan, että päätettiin jäädä toiseksikin yöksi. Siitä seurasi retkipäivä Lapualla. Lähdettiin purkkien perässä kohti Hirvijärven leirikeskusta. Purkkeja tuli matkan varrelta löydettyä aikamoinen määrä. Hirvijärvellä mä fiilistelin lapsuuteni kesäleirejä ja nautin upeasta järvimaisemasta.

Lapualla on muutamia tuulimyllyjä ja kyllä ne isoja on kun ihan vierestä pääsee näkemään.

Vappuna on perinteisesti tullut käytyä syömässä ekat jätskit jätskikiskalla ja tällä kertaa tähän valikoitui pehmis turkinpippurirouheella.

Kierrettiin tuon Hirvijärven jälkeen enimmäkseen Lapuan keskustan alueella. Illalla vielä menimme sitten paljon kehutun laavun kautta ja kävimme iltakahvilla ja -makkaralla. Kyseessä oli hyvin piilossa oleva Kultasilmän laavu. Paikkaa on paljon kehuttu ja siksipä nyt mekin päätimme käydä paikan katsastamassa. Ei kyllä olisi autoa parkkipaikalle jättäessä mitä polun päässä on tarjolla. Jyhkeät kalliot nousivat korkeuksiin ihan laavun vierestä. Tosi vaikuttavaa.

Parin yön vierailun jälkeen lähdettiin sitten pikkuhiljaa mutkien kauttaa ajelemaan kohti Mänttää. Purkkeillen tottakai. Tällä kertaa matka suuntautui Kuortaneelta kohti Lehtimäkeä ja Soinia. Eka kätköstoppi oli kuitenkin jo heti Ruonalla kun pysähdyttiin Ruonan taistelun muistomerkille. Kätkö löytyi vihjeen ansiosta tosi helposti.

Näitä erilaisia sotamuistomerkkejä on tullut vastaan siellä sun täällä ja aina mä huomaan tavallaan vaan ohittavani olankohautuksella nämä laatat ja niiden tekstien sisältämät sisällöt. Nyt kuitenkin tuli oikein pysähdyttyä antamaan ajatus tällekin asialle että tällä paikalla tosiaan nuonkin moni nuori mies menetti henkensä. On se ollut vaan karua aikaa.

Lehtimäellä eka purkki toi meidät murhakiven jälkeen tänne, Kätkänjoen laavulle. Oli muuten todella mahtava paikka. Parkkipaikalta käveltiin noin 500m pientä joenuomaa seuraavaa polkua pitkin kohti laavua. Jo se polku huterine ja elämää nähneine siltoineen oli jotenkin idyllinen. Mulla taas lähti ajatus laukkaamaan ja mietin ketä kaikkia siellä mahtaakaan asustaa. Mutta se ei ollut mitään verrattuna siihen näkymään mikä odotti laavulla. Laavun takana nimittäin kohosi kivinen seinämä joka oli peittynyt vihreän sammalen peittoon kauttaaltaan ja näytti kyllä ihan satukirjan sivuilta. Siellä sitä tarinaa vasta olikin hiljaa kuiskimassa. Alimmaisessa kuvassa yritin vangita sitä tunnelmaa mutta eihän nuo kuvassa miltään näytä. Ihana paikka mihin varmasti palataan ihan laavuilemaan.

Kätkö löytyi vihjeen avulla täältäkin helposti ja matka saattoi jatkaa kohti Lehtimäen keskustaa. Kirkolta tuli seuraava nappaus. Samalla tuli tutustuttua Lehtimäen kirkkoon vähän tarkemminkin. Kirkot on ittelle aina mielenkiintoisia ja kiinnostavia kohteita.

Jännä porttiratkaisu kohti ovea

Siitäpä sitten pienessä tihkusateessa muutaman purkin kautta Soiniin mistä löytyikin sitten yllättäen päivän ruokapaikka. Motti Milian kämppä

Tupa oli täydellinen retkeilijän taukopaikka

Takan päällä oli ehkä Milian korkkari

Ikkunasta näkyy viereinen vuokrattava Mottila niminen rakennus

Tuvan koristeellinen kaappi

Itse talon emäntä Milia

Päivällinen

Olipas metka paikka tämä ja taas seinät huokuivat elettyä elämää ja tarinaa jota niiden sisällä on eletty. Aivan loistava taukopaikka.

Tämän jälkeen taidettiin aikalailla suoraan ajella kotia kohti. Nyt on jo aika ihana ajella hiukan myöhemmälläkin kun metsän asukkaat alkavat liikkua niin, että niitä näkee aika paljon tien varsilla. Nytkin bongailtiin esim. koppeloita ja komea teeriuros joka uhosi keskellä peltoa. Onneksi sentään ei tiellä ole mitään isompia eläimiä näkynyt.

Näin se meidän vappu sitten sujahti. Tuntui kyllä ihan kun ois ollut pidemmänkin aikaa jossain lomalla. Niin rentouttavaa oli jokivarressa maalaismaisemissa aikaa viettää. Noihin maisemiin on aina ihana palata.

rakkaudella,
Sartsa

MENTIIN METSÄÄN JA ANNETTIIN LUONTOÄIDIN HOITAA

Vallitsevien virusaikojen virike on nyt meneminen metsään. Eikä mihinkä tahansa paikkoihin vaan nimenomaan on yritetty löytää laavuja, kotia ja paikkoja joissa ei muita ihmisiä ole lähimaillakaan. Täysin pois suljettuja ovat kansallispuistot joita tässä lähelläkin on useita, sillä niissä tietää aivan varmasti ettei makkaraansa tarvi yksin kärvennellä. Meidän ihana suomi on kuitenkin täynnä mahtavia paikkoja ja luontoa jotka vaan odottaa löytäjäänsä. Ja itselläni ainakin tilanne on sellanen, että kunhan vaan pääsee luonnon keskelle niin se rauhoittaa mieltä ja tuo jonkinlaista järjestystä korvien väliselle kaaokselle. Sitä tämä tämänhetkinen aika ainakin itselle aiheuttaa. Lempimaisemassani on vettä ja kiviä tai kalliota. Yhtä hyvin kuitenkin täyin metsän keskellä puiden huminaa kuuntelemalla voi saada mieltään tasoittumaan. Ja jos ei muuta niin halaamalla jotain jykevää puuta. Siinä on kumma lämpö ja sellanen maadoittumisen tunne. Ihan kun se jollain tapaa latais akkuja kun halaa puuta joka on seisonut jo pitkät tovit paikallaan.

Anyway, kovin on taas tuntunut kiiruhia olevan kun ei oo ehtinyt edes päivitellä. Tästä tuleekin nyt mun yksinvaltaisella päätöksellä oodi meidän ihanalle luonnolle ja samalla läpileikkaus siihen missä kaikkialla me ollaan viime aikoina retkeilty. Mistähän kaukaa sitä oikein pitääkään aloittaa... Hmmm..

Aloitetaanpas siis toissa viikonlopusta kun tämä koronahässäkkä iski päälle siinä määrin että suositeltiin kontaktien välttämistä. Me suunnattiin Virroille Torisevan reitille kun ajateltiin ettei siellä varmaan ruuhkaa ole ja pystyy hyvinkin vältellä lähikontakteja. Reitistä voin tehdä oman postauksen vielä mutta pari seuraavaa kuvaa osoittaa millaisissa maisemissa käveltiin. Mä tykkäsin todella paljon sillä tollaset kalliot on mun juttu.

Torisevan rotkojärvi

Jylhiä kallioita

Geokätköilyäkin tulee harrasteltua

Tuo Torisevan reitti kierrettiin lauantaina ja sunnuntaina sitten suunnattiin Ähtäriin päin. Otettiin kohteeksi Saarisen laavu joka siis sijaitsi keskellä metsää eikä edes kovin kaukana tiestä jolle auton saattoi jättää. Oli tosi tuulinen päivä ja senpä takia korkealla puiden latvoissa humisi tuuli mukavasti.
Laavu oli oikein kiva ja sisällä oli kunnon notskipaikkakin.

Hiillokseen tuijottelua

Laavulla syötiin lounas ja sitten jatkettiin matkaa kätköilyn merkeissä ja muutenkin Ähtärin kohteita tutkimalla. Ohrakoski oli siis seuraavana vuorossa. Ihana, kalastajien suosiossa oleva koskipaikka. Netti kertoi että on myös lapsiperheiden suosittu retkikohde enkä ihmettele. Koski soljui niin mukavan rauhallisesti ja rauhoittavasti. Lisäksi paikalla oli niin kota, laavu kuin ulkonuotiopaikkakin. Tällä kertaa me ei onneksi törmätty muihin retkeilijöihin.

Pidän koskista kovasti

Luonnon jäätaidetta

Laavu oli kivalla paikalla

Sellainen viikonloppu oli se. Ulkoiltua tuli yllinkyllin, napattua muutama kätkö eikä kohdattu ainuttakaan ihmistä koko päivän aikana. Ei tarvinnut pelätä tartuttamista tai pöpön saamista.

Tämä viikonloppu alkoi mun osalta väsyneissä merkeissä enkä jaksanut edes lenkille lähteä töitten jälkeen. Ulos teki kuitenkin mieli niin lähdinpä sitte Taavetinsaareen puhaltelemaan ja happea haukkaamaan. Samalla nauttien yksistä mun kotipaikkakuntani lempimaisemista. Yli tunti tuli istuskeltua rantakivellä ja ihailtua kevääseen heräävää järveä. Joutsenten ylilennot ovat aina yhtä sykähdyttävä näky ja tällä kertaa niitä oli useita. Myös muutaman kurjen porukka näytti ohi lentävän.

Rannoissa vielä vähän jääriitettä

Rantakalliot on myös mun juttu

Vasten auringon siltaa alkoi tämä viikonloppu

Puun oksat sinistä taivasta vasten kuuluu myös top5 näkymiin

Aurinko laskee hiljalleen, kaunista

Lauantaina sitten otettiin taas suunta jonnekin geokätköjen perässä. On muuten tälläisenä aikanakin mukava ja turvallinen harrastus kun saa olla ulkona eikä muita ihmisiä lähimaillakaan. Tällä kertaa suuntana Orivesi ja siellä kohde jos toinenkin. Aluksi löydettiin itsemme vanhan sahan kupeesta upeista maisemista.

Tää kuva sopis vaikka tauluksi, todella nättiä

Aikamme ajeltuamme kätköjen perässä alkoi tuntua siltä, että vois jonkun nuotiopaikan etsiskellä. Tällä kertaa meillä oli mukana ihan perinteiset makkarat ja kahvinisut vaan. Löydettiin kuitenkin jälleen kerran ihan metsästä tälläinen kiva pikku kota. Tulipaikka kodan sisällä oli kohtuu erikoinen, ihan kuin ois vaan lattialle tuli tällätty. Kiva paikka joskin kota oli aika pimeä kun oven kiinni laittoi. Hyvin kumminkin lämpeni makkarat ja kahvitkin saatiin keiteltyä.

Eilen sitten sain pitkästä aikaa nuorimmaiseni tänne ja samalla reissulla kun käytiin hänet noutamassa niin jatkettiin vielä tuota maakuntamatkailua ja kätköilyä. Koska juniori otettiin kyytiin Alavudelta niin siitä sitten lähdettiin kohti Töysää, Ähtäriä ja lopulta Virtoja. Muutama kätkö saatiinkin päivän saldoksi napattua ja nähtiin monenlaisia paikkoja niiden tiimoilta. Ensinnäkään en ollut koskaan kuullutkaan että Töysässä on tähtitorni. Niin vaan sekin paljastui kätköilyn kautta.

Töysän tähtitorni

Pennalankoski

Ähtärin kotiseutumuseolta

 Monien paikkojen jälkeen etsittiin jälleen interneteistä meille paikka missä ruokailla. Löydettiin jälleen kerran aikalailla metsästä kota, jossa oli oikein mukava lämmitellä. Snack pot ruuat ja makkarat naamariin sekä kahvia päälle niin jo vain jaksoi kotimatkan vielä kätköillä. Eilisen saldo tais olla toistakymmentä hymynaamaa kätkökartalle. On kyllä mukava harrastus joka vie taatusti paikkoihin missä ei tulisi muuten ikuna käytyä. Suosittelen, etenkin kaikille jotka tykkää ulkoilmassa kuljeskella.

Kotona oltiinkin illalla vasta sen verran myöhään, että eipä siinä enää mitään muuta kun iltapalaa ja vähän telkkarin töllöttelyä.

Siinä meidän viikonloppujen aktiviteettia näin karanteeniaikaan. Ihmeen paljon tuolla kaupoissa ja kylillä näkyi ihmisiä liikenteessä suosituksiin nähden. Me oltiin siis turvallisesti omassa autossa vain eikä todellakaan oltu missään kosketuksissa kenenkään muiden kanssa. Sen verran osattiin metsään mennä.

Tsemppiä uuteen viikkoon kaikille.. Yritän ehtiä ajatuksiani jäsennellä tänne vähän enemmänkin tämän viikon aikana. Niin paljon on kyllä kaikenlaista ajatusta lentelemässä.

rakkaudella,
Sartsa

RETKIRUOKAILUA

Tähän väliin retkipostaus. Ei oikein muuta näköjään saa irti ittestään kun loman jälkimainingeissa on vipat rivit rustattu. Töitä on kumminkin tehty jo reilu viikko loman jälkeenkin.

Viime lauantaina käytiin laittamassa ruokaa Löyttyjärven laavulla Ylöjärvellä. Mitään sen kummempaa reittiä me ei kierretty vaan aikataulun takia haluttiin päästä edes pelkästään notskin äärelle ja metsään,  sen sijaan että ois istuttu koko päivä kotona.

Laavu oli tosi tilava ja nuotiopaikka tosi hyvin rakennettu. Siinä oli hyvä kokkailla vähän enemmänkin kun vain makkaran paiston verran. Mukana meillä oli broilerin leikkeitä, kasviswokkia ja perunoita sekä sipulia. Päätettiin koittaa eka kertaa tehdä lohkoperunoita folionyyteissä nuotiossa. Lohkoin perunat, pilkon sipulia, päälle ripottelin vielä hiukan pekonia ja suljin nämä tiukasti nyyttiin. Folionyytin pohjalle laitoin leivinpaperia etteivät tartu niin kovasti kiinni folioon. Tuli muuten aivan mahdottoman hyviä. Pekoni ja voi antoi juuri sopivasti makua eikä edes suolaa tarvittu.

Nämä me syötiin alkupaloiksi sillä notskilla tuli muitakin makkaraa paistamaan niin ei viittitty heti viritellä paistinpannua tulille broiskua ja kasviksia varten.
Mukaan oltiin siis otettu retkimuurikka pannu joka toimi erinomaisesti nuotion päällä olevalla ritilällä. Paistelin ensin broilerin leikkeet rasvassa kypsiksi ja nostelin folion sisään vetäytymään. Valmistuivat yhtä nopeasti kun paistinpannulla kotona. Sitten wokkasin vihanneksen niin että pannulle rasvan lisäksi tuli hunajaa. Tässä pyörittelin kasvikset ja päälle suolaa sekä pippuria. (Ne hampurilaispaikkojen pikkupussukat on tosi jees retkillä, hih.) Ei muuten kestänyt kovinkaan kauaa kun olivat kypsiä ja Ah niin maukkaita. Testasin vielä tehdä nyytissä noita vihanneksiakin ja valmistuivat 15 minuutissa.

Faktahan on se, että notskilla kaikki maistuu paremmalta. Oon testannut sii ä vaikka mitä ja yks parhaimmista on hillomunkki. Saa olla vaikka vähän jo kuivunutkin. Se makkaratikkuun ja hiilloksella pinta rapeaksi. Sokeri karamellisoituu ihanasti ja koko munkista tulee ikäänkun kevyempi. Ei ole siis niin rasvaisen tuntuinen kun munkki kylmiltään. Suosittelen testaamaan.

Sellanen retkipäivä tällä kertaa. Ihanaa että tuli oltua ulkona ja luonnossa. Ei sitä aina niin tarvii liikkuakkaan.

Luonnonrauha jäi hiukan kokematta sillä ei oltu todellakaan yksin. Silti voitti kotisohvalla koko päivän röhnöttämisen 100-0.

rakkaudella,
Sartsa