Näytetään tekstit, joissa on tunniste hotelli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hotelli. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. helmikuuta 2021

MINILOMANEN JYVÄSKYLÄSSÄ KORONATYYLIIN

 Täällä sitä ollaan, Jyväskylässä, minihotellilomalla. Aki on yleisurheilun halli sm kisoissa mutta mä en tällä kertaa lupautunut kahviotädiksi. Syynä tietenkin koronahommat ja koin että mun pitää kantaa oma korteni kekoon sen puolesta etten riskeeraa meidän koulun yo kirjoituksia tuomalla tautia sinne. Halusin kuitenkin jotain vaihtelua myös itselleni ja ehdotin että tullaan tänne hotellilomalle viikonlopuksi. Näin mä saan ihan rauhassa rentoutua ja chillailla sillä aikaa kun Aki on kisoissa. 

Suunnitelmat muuttui vielä torstaina sen suhteen että ajateltiin tulla tänne vasta tänään, lauantaina mutta Aki sitten päättikin että otetaan huone toiseksikin yöksi ja tullaan jo perjantaina. Molemmat kuitenkin päästiin töistäkin jo niin ajoissa että päästiin lähtemään hyvissä ajoin. Olihan se toki tänä aamuna huomattavasti mukavampi heräillä täältä kun lähteä anivarhain ajelemaan kotoa. Akin piti kuitenkin jo klo 9 aamulla olla tuolla Hippos hallilla. Eilen oltiin siis puoli 7 aikaan täällä hotellilla. Käytiin hakemassa iltapalavermeen kaupasta tullessamme mutta pettymys olikin aikamoinen kun ei tässä huoneessa ollutkaan minibaaria jota me yleensä on jääkaappina käytetty. Onneksi ostettiin vaan patongin palat eilistä iltaa ajatellen koska nehän onneksi säilyi sen vähän aikaa ennenkuin iltapalan aika oli.

Hotellimme on Alba joka sijaitsee tässä jyväsjärven rannalla. Oltiin tässä samassa hotellissa myös aikanaan Kalevan kisojen aikaan ja tykästyttiin sijaintiin kovin. Täällä lisäinfoa Albasta  Huone on aika pieni mutta siinä on kaikki tarpeellinen ainakin meidän reissua ajatellen. Saatiin jopa vedenkeitin huoneeseen pyynnöstä ja samalla oli tuotu kahvit ja teet sun muut. Pesuhuone on ihan siisti ja toimiva. Tässä mä istun parhaillaan ikkunan äärellä ja vilkuilen samalla tuonne järvelle jossa eilen ainakin oli sekä hiihtäjiä että ehkäpä luistelijoitakin. Illalla Aki lähti tuohon alas aulabaariin iltaoluille muiden lähettäjä porukoiden kanssa. Eivät olleet nähneet aikoihin niin nyt sitten tuli kuulumisten vaihtoon mahdollisuus koska mekin tultiin tänne samaan hotelliin missä kauempaa tulevatkin majoittuvat. Minä jäin kämpille koska yritän edelleen niitä kontakteja vältellä mahdollisimman hyvin. 

Näkymä huoneen ikkunasta



Tänään aamulla olimme 8 aikaan aamupalalla joka oli täällä mun makuun todella runsas ja hyvä. Valinnan varaa oli tosi hyvin ja kun mentiin noin ajoissa niin turvavälitkin toteutuivat tosi hyvin. Itsellä ainakin oli ihan turvallinen olo jos nyt sitä sanaa voi käyttää. Aki sitten lähti kisapaikalle ja mä mietin hetken mitä tekisin. Päädyin lähtemään samantien lenkille. Mua kiinnosti tuo rantareitti joka kiertää jyväsjärven ja menee tästä hotellin edestä. Koko matkan pituus taitais olla, ainakin netin mukaan n.12km mutta ajattelin heti etten ihan niin pitkää lenkkiä taida tehdä. Päädyin lopulta tekemään sellasen reilu 5 kilsan lenkin ja oli kyllä aika rankkaakin välillä koska teitä ei tietenkään noin aikaisin aamulla oltu vielä aurattu. Ainakin puolet reissusta siis rämmittiin lumessa. Totesin jossain vaiheessa itsekseni kun ylämäkeä nousin lumessa kahlaten ja pisti vähän puuskuttamaan että ei tuo mun sydämeni nyt ainakaan ihan loppusuoralla voi olla. Yhtään mitään tuntemuksia ei nytkään tullut pumpun suhteen joten entistä jännempää on tiistaina mennä siihen rasitustestiin. 

Aamupalaa

Enimmät lumet ehti jo sulaa mutta aika lumiukkona sitä lenkiltä tuli



Lenkin jälkeen sitten oli aivan huippuhyvä fiilis. Vaikka olin ihan hikimärkä ja alaselkä sekä hanuri oli tulessa lenkin jäljiltä niin kyllä mä nautin. Liikunnan jälkeinen fiilis on kyllä jotain mitä ei oikein voi sanoin kuvata. Mitä rankempaa on ollut niin sen parempi se raukea fiilis on. Olin juuri menossa suihkuun kun Aki tulikin yllättäen välillä kämpille. Kisoissa oli juoksuissa niin pitkä tauko että lähettäjäporukka oli lähtenyt välillä pois hallilta. Mä kävin suihkussa ja oikaisin Akin viereen hetkiseksi päivälevolle. Ihana oli siinä vieressä köllötellä kun olo oli lenkin ja suihkun jäljiltä aivan euforinen. Aki nukkui oikein kunnon unet mutta mä vaan fiilistelin olemisen keveyttä siinä vieressä. 

Sitten kun Akin oli aika lähteä kohti iltapäivän kisakoitoksia niin mä päätin ottaa itselleni hemmotteluhetken. Putsasin naaman ja laitoin naamion. Sen jälkeen mä kuorin jalkani ja rasvasin oikein kunnolla kuivat kantapääni. Ikuinen ongelmani. Oon siis nauttinut rentoilusta aivan älyttömästi. Siitä ettei tarvi tehdä mitään. Ei tarvi edes ajatella tekevänsä mitään. Aion makoilla sängyllä, kattoa kisatapahtumia ja oman rakkaani edesottamuksia Areenasta, lakata kynnet ja makoilla vähän lisää. Elämä on kyllä joskus aikalailla kivaa. Mitään kontakteja ei oo ollut tähän mennessä. En oo kahta metriä lähempänä ketään ollut ja silti voin olla pienellä irtiotolla kotiympyröistä ja arjesta.

Huomenna aion hengailla hotellille aivan sinne 12.00 asti kun on huoneen luovutuksen takaraja. Sitten täytyy vaan keksiä millä kuluttaa aikaa muutama tunti kun kisat loppuu viiden aikaan. Ehkä teen tuon saman lenkin kun tänäänkin.

Uu mikä pyjamabeibe

rakkaudella,
Sartsa



tiistai 30. huhtikuuta 2019

VIIKONLOPPU TAMPEREELLA JA MUITA JUTTUJA

Ihana helle on hellinyt koko viikon!!! Ai että on ollut ihanaa vähentää vaan vaatetusta päivä päivältä. Töissä on ollut aikalailla takki tyhjä ja väsymys on painanut mutta se varmaan johtuu juurikin tuosta kuumuudesta. Mikään paras mahdollinen huoneilmakaan ei ainakaan luokassa ole, puhumattakaan kansliaa jossa lämpötilakin on kohonnut 27 asteeseen tällä viikolla. Toinen syy väsymykseen ja vetämättömään  oloon on varmasti se, että en oo muistanut edelleenkään juoda riittävästi vettä. En ymmärrä miten se on niin vaikeaa mutta onpahan vaan. Näköjään! Veden vaje näkyy vetämättömänä olona, väsynä, käsien pistelynä... ja mun kohdalla vatsan reistailuna. Ihan niinkuin kunnon turisteilla lämpöisissä lomakohteissa konsanaan. Noh, eiköhän se siperia opeta tässäkin asiassa.

Tällä viikolla mulla on töissä ollut sen verran rauhallinen viikko, että olen taas pitkästä aikaa ehtinyt pohdiskella kaikenlaista. Mua ruokkii esimerkiksi vaikka nyt nuo tv ohjelmat, uskokaa tai älkää. Tempparit, niin typerä ohjelma kun se saattaa ollakin, laittaa mulla monenlaista ajatusta viriämään. Päällimmäisenä tällä viikolla se miten raukkamaista on se, ettei parisuhteessa voi sanoa sille toiselle jos alkaa ahdistaa tai ei halua enää parisuhdetta jatkaa. Mennään sitten tekemään jotain sellaista mistä tiedetään toisen suuttuvan tai ainakin pahoittavan mielensä siinä toivossa, että se toinen sitten tekis sen hankalan päätöksen molempien puolesta. Just tuollaista on ollut näkyvissä tuolla temppareissa ja vaikka se koko formaatti olis kuinka hömppää ja nuorison sekoilua täys niin huomasin ajattelevani ettei me aikuiset välttämättä käyttäydytä nois asiois yhtään sen järkevämmin. Minä oon tässä parisuhteessani sanonut suoraan, että se on sitten pahinta mitä vois tehdä ja toivon etten ikinä joudu sellaista kokemaan. Siis että toinen esittää kaiken olevan hyvin ja sitten ykskaks sanookin ettei hutsitakaan enää. Paljon vähemmän sattuu se kun ollaan rehellisesti sitä mieltä kun on. Siis sanotaan päin naamaa että mua nyt ei oikein huvita enää. Miksi se onkaan niin hankala käsittää ettei sillä peittelemällä saa ikävää asiaa lievennettyä. Parempi kertarytinä vaan!

Päivät menee kyllä ihan hirveetä vauhtia enkä oikein meinaa ehtiä tänne päivitellä yhtään mitään. Koko viime viikko meni töissä aikalailla tuolla samalla kaavalla. Perjantaina mä olin kyllä tosi väsynyt, taas tuntui että on ihan antanut kaikki voiman rippeet ja kotiin sai hyvä jottei raahautua. Illalla sitä ei paljon jaksanutkaan muuta kun telkkarin äärellä koittaa päätä tyhjentää viikon touhuista. Onneksi oli tiedossa vähän spesiaali viikonloppu niin fiilis oli hyvä.

Mitäs viikonloppunako? No me hypättiin Vilppulasta junaan ja junailtiin Tampereelle. Homman nimi oli päällisin puolin Akin synttärilahjan lunastus. Mä ostin sille liput tuonne Vanhoja Poikia musikaaliin työväenteatteriin ja niinpä pääsin itekin kattomaan sitä :) Kätevää vai mitä.



Sinne siis...

Me yövyttiin Scandic Tampere station hotellissa. Haluttiin nimittäin ottaa samalla sellainen pieni irtiotto arkisista ympyröistä ja niinpä yövyttiin tuolla reissulla vaikka kotiinkin oltais  toki päästy esityksen jälkeen. Hotelli oli tosi jees. Ihan sellaista perus Scandic tyyliä että kaikki toimii mutta ei mitään yllättävää ollut tarjolla. Me kierreltiin ensin vähän shoppailemassa kun juna saapui Tampereelle. Piti nimittäin tunnin verran odotella että saatiin huone. Onneksi meillä oli sitten huoneeseen päästyä aikaa ihan olla vaan rennosti ennenkun piti lähteä mihinkään. Sai käydä suihkussa ja laittautua, ollaan vaan ettei ollut kauhea kiire eteenpäin. Inhoan sitä että joutuu kiireellä touhuta. Ennen teatteria me päätettiin käydä syömässä mutta ei jaksettu nyt alkaa ettiä mitään sen kummempaa ruokapaikkaa vaan mentiin pizza raxiin, joka ajoi tässä kohtaa asiansa ihan hyvin. Vatsa tuli täyteen ja mä sain pitsaa josta olin haaveillut.

Teatteri oli elämys!! Vanhoja poikia perustuu Junnu Vainion biiseihin ja kun näyttelijät oli noin mahtavat ja karismaattiset, rautaiset ammattilaiset kun tässä niin lopputulos ei voinut olla muuta kun hyvä. Lavalla olivat siis Taneli Mäkelä, Puntti Valtonen, Esko Roine ja Tume Uusitalo. Täältä lisää infoa jos kiinnostaa  Vielä kun taustalla oli folkpumppu Kiharakolmio niin oli kyllä kertakaikkisen loistava. Välillä sai itkeä ihan ilosta ja sitten taas mentiin toisenlaisiin fiiliksiin. Illan kruunas tosi nätti ilma. Vielä yhdeksän jälkeen illalla saattoi istuskella puiston penkillä iltaa fiilistellen. Saatiin vinkki kivasta karaokepaikasta, Kaijakasta, jossa käytiinkin sitten imuroimas parit sidukat ennen hotellille palaamista. Olipa tosi kiva päivä! Paljon kaikkea kivoja hetkiä.

Sunnuntaina syötiin tietty mahtava hotelliaamiainen jonka jälkeen mentiin vielä tunniksi pötkölleen. Huone piti luovuttaa klo 12 ja juna lähtis vasta klo 16. Mietittiin mitä me tehtäis se aika kun ei sitten viittitty maksaa kumminkaan myöhäisestä huoneenluvuotuksesta kymppiä per tunti. Päätettiin siis jättää kamat säilytykseen ja lähteä vaan kiertelemään kaupunkia ja kattelemaan mitä vastaan tulee. Aika meni kun siivillä. Kierreltiin mm. ihanan idyllistä Finlaysonin aluetta. Finlaysonin palatsi toimii ravintolana ja sen ympärillä on Wilhelm von Nottbeckin puisto. Tämmönen paikka Oli tosi kiva kattella siellä ihan turistina :)

Finlaysonin palatsi

Tää vaikutti hautamuistomerkiltä...

Aurinkokello

Portti ei mihinkään

Lähellä oli myöskin tallipiha jossa käytiin myös kattelemassa.


Tällä hetkellä aika tyhjää



Käytiin kattomassa myös Finlaysonin tunnelmallista kirkkoakin.

Julkisivu
 Finlaysonin kirkko toimii myös lastenkirkkona joten siellä on tosi paljon lapsille tehtyjä juttuja.

Lapsia varten tehty alttari
 Seinällä oli myös Finlaysonin entisten työntekijöiden tekemät muistoseppeleet. Toinen tehtaan johtajalle ja toinen hänen nuorena kuolleelle pojalleen.

 

Alttari

Kirkko on juhlallinen mutta intiimi

Kaiken tämän jälkeen me vielä löydettiin Laukontorilta kalamarkkinat mistä saatiin herkullinen päivällinen mukaan. Käytiin siinä sitten vielä munkkikahveillakin.


Vielä kun vr kuljetti meidät ihan ajallaan kotiin niin jäi kyllä viikonlopusta aivan mahtava fiilis. Taas tuntui kun olis ollut kauemmankin poissa ja käynyt vähän pidemmälläkin. Tuntui että on saanut kaipaamaansa etäisyyttä työkuvioihin.

Olipa mukava alottaa uutta viikkoa. Mutta hei, nyt hyvää vappua kaikille.

rakkaudella,
Sartsa

maanantai 21. tammikuuta 2019

MATKAMESSUT JA SCANDIC HAKANIEMI

Terkkuja Helsingistä ja erityisesti matkamessuilta. Ihana viikonloppu on takanapäin ja laitettu muistojen kultakantisen kirjan väliin. Oli kyllä tosi kiva reissu. Väsyneenä ja hiukan reissussa rähjääntyneenä sitä sitten tultiin eilen kotiin. Ei se tollanen matkustelu ja hippalointi niin vaan kropasta häviä tälläsellä keski-ikäisellä naisihmisellä.

Mun reissuhan alkoi jo 7.30 lauantai aamuna kun hyppäsin bussiin. Yllätyksekseni huomasin, että autossa oli jo siinä vaiheessa tosi paljon matkustajia. Ei siis puhettakaan että olisin viime vuoden tapaan päässyt pötkölleni takapenkille. No onnistui se torkkuminen ihan normipaikassakin. Auringon nousu saatteli meitä kohti Helsinkiä.

Jossain Tampereen ja Helsingin välillä

Porukkaa otettiin kyytiin Orivedeltä ja Tampereelta niin, että lopulta auto oli lähes täynnä. Itse asiassa mä taisin olla ainoita jotka istui yksin. Matkan aikana tehtiin yks stoppi, Linnatuulessa. Kaakaota ja croissant naamariin että jaksaa kierrellä messuilla.

Piti vähän teineillä kun oli niin kiva tuo taustaseinä :) 


Messuille saavuttiin yhtä aikaa ystäväni kanssa joka suunnisti sinne Vaasasta. Aikamoinen sattuma, että oltiin samaan aikaan portilla. Tossa vaiheessa jo huomasi, että messuilla oli porukkaa ihan yllin kyllin, mutta todettiin että koska meillä ei oo mitään aikataulua niin voidaan kierrellä ihan rauhassa niin kauan kun huvittaa. Hyvillä mielin sukellettiin joukkoon tummaan. Lähdettiin aarrejahtiin. Eteisestä sai ottaa kartan jossa oli merkattu eri pisteet joista piti käydä ettimässä tiettyjä koodeja. Kun vähintään 5 koodia oli kerätty niin sai palauttaa kartan ja osallistui 3000 euron arvoisen voittopotin arvontaan. Siinä oli ihan kiva ohjelmanumero niitä etsiä ja samalla tuli käytyä rupattelemassa osastoilla joissa ei välttis muuten ois tullut käytyä.

Monenlaista ohjelmaa olis taas ollut tarjolla ja niiden parissa ois mennyt aikaa vaikka kuinka mutta me käytiin kuuntelemassa Jaajo Linnonmaan tarinointia Virtual traveller firmastaan. Oon katellut noita videoita jo aikaisemminkin ja tykkään, että niitä on tosi kiva kattella. 360 kameralla kun kuvaa niin katsojastakin tuntuu kun olis ite paikalla.

Aamulypsäjä Jaajo
 Inarin osastolla oli tarjolla räp keikka kun saameksi räppäävä Ailu Valle esiintyi useampaankin kertaan. Mielenkiintoinen kokemus tämäkin! Rähkisvuohta eli rakkaus oli kuulemma tärkein sana mitä on olemassa ja sen Ailu käski laittaa muistiin.


Välillä piti pysähtyä vähän lepuuttelemaan jalkoja ja samallahan siinä nyt nautti vähän virvokettakin. Oli muuten harvinaisen kivan makuinen olut. Sanoo meikäläinen joka ei yleensä olutta tykkää juoda.


Käväisin mä toki oman kotikaupunkini osastoakin kurkkaamassa. Tänä vuonna se oli kuitenkin jotenkin tylsä.

Reilut kolme tuntia me sitten jaksettiin tallailla messukeskusta läpi ja sitten päätettiin lähteä hotellia kohti. Kävin mä vielä puolikkaan kalakukon ostamassa lähtiessäni. En oo ikuna maistanut kalakukkoa ja nyt oli pakko ostaa kun kerta tarjolla oli oikein Partasen Irenen kukkoa. Vielä en oo tosin ehtinyt maistaa.

Hotellina meillä oli tällä kertaa Scandic Hakaniemi, josta luin etukäteen kovinkin huonoja kommentteja. Oli homeista pesuhuonetta, töykeää palvelua ja mitä lie... Mietinkin jo, että minkälaiseen läävään sitä oikein joutuu yöksi. Kaveri sai huoneen puoli ilmaiseksi kanta-asiakas pisteillä. Yllätys olikin aikamoinen sitten kun huoneeseen astuttiin. Siellä näytti nimittäin tälläiseltä:



Voin kertoa, että kyllä ihan kelpasi. Ja vessa/suihkutilatkin oli ihan siistit. Ei ollut tietoa homeesta tai pahasta hajusta. Ei mitään moitittavaa.



Ikkunapöydältä löytyi sitten vedenkeitin ja tämmönen setti. Tää on kyllä kiva että hotelleissa on alkanut olla näitä että saa ite keitellä teet, kahvit tai kaakaot silloin kun huvittaa.


Nyt vielä erikseen tosi mukavana yllärinä oli tämä kirje ja puollo vettä sekä parin dominokeksin paketti. Liekö sitten ollut tuon pisteillä maksavan etuuksia nämä. Mua yllätti muuten, hiukan asian sivusta kertoen, että multa jäi tuo oma keksi syömättä sillä ei tehnyt makeaa mieli vaikka olin varma että kaipaan karkkia syömisen päälle. Karkkilakko on pitänyt täydellisesti siis. Eikä siis muitakaan herkkuja nyt sitten kaivannut.


Matkalla hotellille käytiin hakemassa pieni välieväs kaupasta sillä tarkoituksena oli kattoa fiiliksen mukaan jaksaako sitä illalla lähteä vaikka syömään johonkin. Mulla take away salaatti jonka huuhtelin alas karpalolonkerolla.


Ruuan jälkeen huomattiin, että naisten saunavuoro oli alkanut ja päätettiin vähän kun ex tempore mennä saunaan. Onneksi mulla on tollanen aina valmiina tuo mun reppuni joten kaikki tykötarpeet löytyi sieltä, että pystyin saunaan lähteä. Meillä oli huoneessa saunatakit ja tossutkin joten ei kun matkaan. Saunatilat oli myöskin mun mielestä ihan siistit ja asiansa ajavat. Oli kaikki mitä piti ollakin..Pyyhkeet ja befletit. Ainoa miinus ettei kaapin ovia saanut lukkoon ollenkaan.



Saunapuhtoisena valmiina 

Olipa ihanaa päästä taas saunaan. Vaikka olikin mun makuun vähän liian kuuma kun yli 80 astetta, niin silti. Meidän lisäksi paikalle ilmaantui yksi muukin saunoja mutta lähes koko ajan saatiin olla ihan rauhassa.

Huoneessa avattiin sitten skumppa ja otettiin rennosti maailmaa parantaen. Illan mittaan päätettiin jälleen ihan yllättäen lähteä etsimään lähellä olevaa Efes baaria ikäänkun Turkin reissujen muistelo hengessä. Kaveri onneksi osaa suhailla ratikalla sujuvasti niin voitiin kätevästi vuorokausilipun turvin matkustella niin paljon kun haluttiin. Efes bar löytyi Sörnäisistä johon siis ei ollut kovinkaan pitkä matka. Vähän oikein jännitti, että onko tuo Efes vaan kuumien Turkin lomapäivien huumassa niin hyvää kun muistelen. Mutta ei, kyllä se maistui hyvältä suomen talvessakin. Siinä on niitä ainoita oluita mitä pystyn juomaan ihan ongelmitta. Joka on aidosti hyvää. Alas nyt saa toki tiukan paikan tullen muitakin mutta tuo menee ihan mielellään.


Parin olusen jälkeen päädyttiin hakemaan ruoat mukaan ja syödä huoneessa. En nyt kuolemaksenikaan muista kebab paikan nimeä, mutta se sijaitsi ihan Efes barin vieressä. Ikinä en oo syöny läheskään yhtä hyvää kanakebab iskenderiä mitä nyt sain. Siinä ei ollut kerrassaan mitään moitittavaa. 

Reissussa voi tehdä kaikkea näin hassua kun syödä tällästä iltapalaksi
Kyllä nukutti makoisasti. Koko viikon kuuhulluna valvomisesta ei ollut enää tietoakaan kun sai oikaista vattan viereen maata. 

Aamuksi olin laittanut kellon herättämään klo 9 mutta heräsin jo hyvissä ajoin ennen sitä. Aamutoimet ja sitten aamupalalle. Ajateltiin, että käydään syömässä aamupala (vaikka ei kyllä kiljuva nälkä tuon iltapalan jälkeen ollut) ja huilitaan sitten vielä ennen lähtöä. 


Aamupalatarjonta oli yksi paljon parjauksia saanut aihe kommenteissa. Liian vähän valikoimaa jne. En kyllä voi sitäkään allekirjoittaa. Mulle ainakin löytyi ihan kaikkea mitä saatoin keksiä. Ja tällä kertaa mulle riitti tuo setti joka on kuvassa. 

Aamupalan jälkeen otin vielä pienet nokkunet ennen kamojen pakkaamista ja lähtöä. Edessä oli tunnin verran ajan tappamista ennen junan lähtöä mutta sekin meni äkkiä. Kotimatka saattoi alkaa ihan tasan ajallaan joten vr oli jälleen mulle suosiollinen. 

Valoa kohti :D 

Heipat lumiselle Helsingille
Oli kyllä ihana reissu. Sopivasti kaikenlaista, juuri mun mieleen. Ei välttämättä mitään biletystä sen kummemmin. Maailma parantui, sai viettää aikaa rakkaan ystävän kanssa pitkästä aikaa, hyvää ruokaa ja juomaa. Kaikki kohdallaan. Näitä lisää. 

Kivaa viikkoa, tehdään pakkasesta huolimatta siitä lämminhenkinen.

rakkaudella,
Sartsa

tiistai 24. heinäkuuta 2018

HIKOILUA KISAKAHVIOSSA

Tasan viikko on vierähtänyt viime postauksesta ja tuntuu, että siitä olis jopa paljon kauemmankin. Johtuu ehkäpä siitä, että niin paljon on ehtinyt tehdä ja touhuta tässä välissä. Aika on aina yhtä mystinen ja outo käsite, en lakkaa sitä koskaan ihmettelemästä. Kun kattoo eteenpäin niin muutaman viikon päähänkin tuntuu kovin kaukaiselta mutta taaksepäin vuosi sitten oli kun eilinen. Jos kohta sitten taas kun paljon tapahtuu niin eiliset asiat tuntuu tapahtuneen 2 viikkoa sitten.

Keskiviikko olikin mulla niin hässäkkäinen päivä että voisin oikeastaan kopsata tähän suoraan tekstin, minkä kirjoitin fb sivuilleni. Hengästyttää lukea sitä näin jälkikäteen 😀

Nukahdin vihdoin aamuyöllä lihasjumin ensin valvottamana. Heräsin heti 7 jälkeen hel**tilliseen poran pärinään. Käyrät hypähti sen verran että vihdoin kun sain pungerrettua itteni alas sängystä (kun ei toinen lapa suvaitse ottaa yhtään vastaan eikä mitään ponnistamista, niin alas tulin suorin vartaloin kun hylje konsanaan.. Auts!! ) etten viittiny sen kummemmin verenpaineita edes mittailla. Kirjasin vihkoon vaan että yläpaine marssis ja alapaine kuun tienoolla. Soitto ensiapuun, lääkärihenkilö ottaa vastaan il lem mal la. Sitten soittaa kiinteistövälittäjä, näytänkö ostajaehdokkaalle paikkoja (taloyhtiön, ei omiani). Toki toki, piti sinne kauppaan kylläkin... Auto ei lähde käyntiin, yläkerran leskirouva tulee hätiin. Kertoo omat, naapurien, entisten kummin kaimojen ja mahdolliset tulevat asiat. En ehdi sinne kauppaan... Mentävä jo kohti Jyväskylää ja kökkähommia.. Sielä vierähtää aika jos toinenkin, pakko lähtiä sinne lääkärille. Juamat unohtuu joten välis piti pysähtyä tankkaamaan, matkaevääksi pitakebab 🤣🤣 Hyvä idea syödä semmosta ajaes, olsitta nähny ku olin ottaaki myöten siinä kastikkeessa.. Nauroon itelleni niin että itku tuli. Siitä sitte lääkärille joka reilu tunti myöhässä otti mut vastaan ja tuputti mulle väkisin jonkun Riston lääkereseptiä uusittavaksi. En hualinu!! Mun siis piti tänään pakata 4 päivän kamat, käydä kaupas ja tiskata. Kuten hokaat, askartelin kaikkea muuta. Miks???? Siks että en osaa sanoa EI. Näiden sanojen saattelemana totesin vaan että oon kylmän juomani ansainnu 

Tekstin höysteenä oli alla oleva kuva...



 Siinä siis lyhykäisyydessään mun keskiviikko. Mä ihan oikeesti sisäisesti ensin kirosin että kaikkiko nyt pitää tulla samaan syssyyn mutta sitten oikeestaan kirosin kaikista eniten itteäni että miksi mä en taas voinut sanoa EI. Kun mulla olis ollu siihen jopa ihan pätevä syykin. Mä oon luonteeltani kuitenkin sellainen, että autan jos vaan suinkin voin ja aika usein jopa omalla kustannuksellani ja jos mä kieltäydyn niin siihen tarvii ainakin olla mun itten mielestä erittäin pätevä syy. Noh, meni se päivä noinkin. Oikeestaan tuosta siis alkoi Kalevan kisa rupeama jota kestikin sitten koko loppuviikko sunnuntaihin asti.

KISAKOTIMME HOTELLI ALBA:

Torstaina me oltiin jo puolen päivän aikaan lunastamassa huonetta hotelli Albasta joka oli meidän kisakotina. Hotelli on aivan loistavalla paikalla Päijänteen rannalla ja huoneesta olikin aika kivat näkymät.



Huone oli aika pieni verrattuna monien isompien ketjuhotellien vastaaviin mutta vältti meille ihan loistavasti.




Ensimmäisenä hotellissa huomio kiinnittyi todella ystävälliseen vastaanotto henkilökuntaan. Meidät otettiin tosi lämpimästi vastaan ja palvelu oli muutenkin koko yöpymisen ajan todella moitteetonta. Joustavaakin, kun yks ilta istuttiin iltajuomilla terassilla ja jutustelu jatkui hiukan myöhempään niin että henkilökunta olis laittanut jo terassin oven lukkoon niin huikkaskin meille vaan,että jos laitatte sitten lähtiessänne tämän oven lukkoon. Ei ajanut meitä pois vaikka ois hyvin voinut...
Suosittelen tutustumaan Albaan vaikka täällä  Aamupalakin oli ihan riittävän kattava meikäläiselle.

Ekan aamun kattaus meidän pöydässä :) 


Vipana päivänä vähä maltillisemmin
Kaiken kaikkiaan voin kyllä suositella Albaa jos Jyväskylässä on majoituksen tarvetta. Ainoa miinus tulee siitä, että huoneessa ei ollut kovin tehokas ilmastointi. Etenkin näillä helteillä sai kyllä aamulla herätä jo valmiiksi ihan iho märkänä. Toisaalta, hikistä oli koko päivä muutenkin olit missä olit.

Torstaina siis alkoi kisarupeama. Mulle ei ollut listassa merkattu työvuoroa torstaille ollenkaan mutta koska kentällä ei juurikaan tapahtunut mitään tuikitärkeää niin lupasin mennä kattomaan josko kioskilla tarvittais apukäsiä. Päädyin sitten tekemään täyden vuoron. Kuinka ollakaan. Mutta oli kyllä hauskaa. Porukka oli aivan mahtavaa ja me tultiin hyvin juttuun. Alkukangertelujen jälkeen kun saatiin kaikki hommat rullaamaan niin meillä sujui kyllä kaikki tosi hienosti. Meidän kioskin vastaavatkin oli just sopivalla asenteella matkassa eli ottivat vastaan ideoita ja ajatuksia kaikilta.

Päivä oli hikinen mutta meni tosi äkkiää. Ihmeemmin jaloissakaan ei tuntunu mitenkään pahalta. Muistin juoda paljon vettä ja yritin muistaa myös syömisen vaikkakaan nälkä ei kyllä ollut missään vaiheessa. Meille tarjottiin tosi hyvät toimitsijasapuskat joka päivä.

Perjantaina mun työhuki oli 9-15 ja sen jälkeen istuinkin sitten koko loppuillan katsomossa. Tunnelma stadionilla oli aivan loistava. Yleisö eli hienosti mukana ja urheilijat teki huikeita suorituksia.

Pika-aidat oli perjantain kohokohtia


 Illalla sitten keräännyttiin porukalla istumaan lasillisille näköalaterassille kertaamaan päivän tapahtumia.

Maisemat oli kyllä kohdallaan

Lauantaina mun työvuoro oli merkattu myöskin 9-15 mutta väen vähyyden vuoksi mä jäin sitten tekemään vähän ylimääräistä. Taisin siirtyä katsomoon joskus 17:40 paikkeilla. Silloinkin piti vaan lähteä koska halusin nähdän kisoja, vaikka porukkaa oli edelleen hiukan liian vähän. Syy oli se, että jotkut vaan jätti tulematta vaikka olivat ilmottautuneet porukkaan. Asia jota mä en voi millään ymmärtää saati sulattaa. Jos kerran lupaat niin sitten ilmestyt paikalle tai ilmoitat hyvissä ajoin mikäli on tullut joku este. Piste!! Päivä oli aikalailla kiireinen heti aamusta alkaen ja monta tuntia menikin kahvinkeittimen äärellä seisoessa. Mutta mukavassa porukassa ja iloisia ihmisiä palvellessa aika meni kun siivillä.

Lauantaina katsomossa saatiin pikkasen vettäkin niskaan


Sunnuntaina sitten mun työaika listalla oli merkattu 11-19, mutta Akin kun piti olla kentällä jo aamulla klo 9 ja meidän tietty piti luovuttaa huone jo lähtiessä niin menin minäkin töihin heti aamusta. Tarkoitus oli avata 10 aikaan meidän kahvio, mutta mä menin jo laittamaan kaikki paikat valmiiksi. Kassat kuntoon, täydennykset paikalleen ja laitoin kahvit tippumaan valmiiksi että kun mulle tulis kaveri 9:30 niin saatais alkaa heti kahvin myynti. Niinkun tehtiinkin ja kauppa alkoi käydä ihan samantien. Vipa päivä meni siis työn merkeissä kokonaan. En ehtinyt lainkaan katsomoon mutta onneksi meillä oli screeni josta saatiin myös jännittää kisatapahtumia. Syömässä mä kävin välillä, mutta muuten keittelin tuntikaupalla kahvia. Jännää miten sitä menee jopa helteelläkin. Kuten jo aiemmin mainittin niin toimitsijaruoka oli kyllä tosi hyvä joka päivä. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, yritin ainakin syödä kovin terveellisesti lautasmallin mukaan joka päivä että vatsa olis voinut paremmin. Eikä ongelmia kyllä ollutkaan.




Kaiken kaikkiaan oli kyllä tosi mukava kisarupeama ja etenkin noin hyvässä porukassa kun meilläkin tuolla kahviossa oli niin aika meni tosi nopeasti. Keli oli kyllä siinä mielessä haastava, että oli muutenkin hellelukemat ja meillä tuolla teltassa tietenkin asteet kohos entisestään. Hiki virtas purona selkää pitkin ja helmeili otsalla vaikka ei olis tehnyt mitään. Muistutettiin toisiamme juomaan koko ajan ja mulla oli esim rusinoita eväänä niin hyvin pärjättiin.

Että sellanen viikonloppu tällä kertaa! Hellettä on luvattu piisaavaan tällekin viikolle joten nautitaan niistä...

rakkaudella,
Sartsa