Tänään sitten onkin tehty hyväntekeväisyyttä omalle itselleni oikein urakalla. Mä kävin uimassa ja ai että mikä voittajafiilis oli kun uin kilometrin putkeen, siis tauotta. Jes!! Siihen päälle sitten vielä pikku hetkinen kaikessa rauhassa saunan lauteilla. Voin sanoa, että oli kyllä aivan mahtava fiilis kun pukuhuoneeseen pääsin.
Kotona mä sitten päätin vielä jatkaa tätä maallisen tomumajani palvomista. Ensin laitoin naamion kuivaa kasvojeni ihoa hellimään.
Sen vaikutusaikana mä lämmitin päivälliseni. Toissapäivänä tekemiäni kasviksia oli vielä jäljellä ja kaveriksi laitoin vähän protskuja, tällä kertaa vuolu possunsiivuja. Kyytipojaksi pari hapankorppua ja iso tuoppi kylmää vettä. Voi hyvät hyssykät että oli hyvää.
Ruuan jälkeen mä vielä sitten hoidin noita vanhuuden runtelemia lonkkiani ja pohkeitani Voltarenilla ja rasvasin itteni päästä varpaisiin. Siitä tulikin mieleeni, että minäpä näytän tässä muutaman tuotteen jotka on mulle ihan lifesavereita.
Ekana tuo kasvonaamio jonka tänäänkin laitoin. Kosteuttava Puolukka kasvonaamio Dermosililtä. Aivan mahtava tuote. Iho on ku vauvan peppu tän jälkeen.
Joululahjaksi mä sain parhaan jalkavoiteen mitä oon koskaan testannu. Tää ei tuoksu laventelilta, niinkun lähes kaikki jalkatuotteet aina tuoksuu. Mä inhoan laventelin tuoksua. Tuote on orgaaninen ja siinä on kosteuttavaa aloe veraa sekä ihanan raikas tuoksu. Jalat on tosi pehmoiset tämän jälkeen.
Sitten on vielä tuotteet joilla hoidan hiuksiani ja päänahkaa. Kyseiset shampoo ja hoitoaine on ystävän suosittelema löytö Keskisen ihmemaasta. Etenkin hoitoaine on koostumukseltaan todella voidemaista ja se toimii kaikkein parhaiten kun sen voi laittaa hiuksiin ja antaa vaikuttaa saunan lauteilla. Näin tein tänäänkin. Hiukset on aivan käsittämättömän pehmoiset ja siloiset. Tässä tämä kaksikko.
Vipana mutta ei yhtään muille hävinneenä, todellakaan, tulee mun päänahkani pelastus. Tosi pitkän aikaa mä kärsin kuivasta päänahasta joka aiheutti kutinaa ja välillä kirvelyäkin. Tämä tuote vei kaikki oireet kertaheitolla pois. Mä laitan tätä joka pesun jälkeen päähäni.
Toinen mitä mä laitan hiuksiini joka pesun jälkeen helpottamaan sitä, ettei aamulla puhtaudesta kiiltelevät kutrit oo täysin päätä myöten. Kohottaa vaikkei kuivaajaa käytäkään. Ihan vaan kun antaa hiusten normaalisti kuivaa.
Näin mä tämän viikon aikana oon antanu vähä hyvänäpitoa ittelleni. Se on aina välillä ihan paikallaan.
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti