Mua jäi selvästi tuo keskustelu itseäni fiksumman kanssa muhimaan aivolohkoissa ja huomaan miten ajatus etsii siellä kaveriaan. Mulla on kyllä tuo oman itseni tutkiskelun taito hyppysissä ja sitä tulee harrastettua säännöllisin väliajoin, kun on huomannut että se on välttämätöntä. Se on aihe mistä mä nauttisin keskustella ja vaihtaa ajatuksia toisten kanssa mutta sitten tuntuu, että en mä viitti edes vaivata toisia omilla höpöhöpöilläni, kun tuntuu että mä oon ainut näin herkillä tuntosarvilla varustettu. Mulle riittää kyllä sekin että mä oon sinut itteni ja tilanteeni kanssa kulloinkin vallitsevassa olosuhteessa. Mutta siis mennäkseni tuohon pohdiskeluun niin aloin pilkkoa mielessäni elämäntilannettani palasiin. Oonko mä tyytyväinen elämäntilanteeseen?? Pakko sanoa, etten mä ihan täysin tyytyväinen voi olla VAIKKA asiat on nyt paljon paremmin kun mitä ne on olleet. Mitä sitten puuttuu?Mitä tarvitaan, että se tyytyväisyysprosentti meni lähemmäs sataa? Parisuhde voi hyvin, sen suhteen mulla on todella hyvä. Töitten suhteenkin on oikein hyvä, etenkin kun just sain allekirjoittaa jatkosopimuksen tuonne kesäkuulle asti. Mutta se mikä puuttuu ja mitä mä ihan tosi kipeästi kaipaan on sosiaaliset ympyrät. Onneksi, universumille kiitos, mulla on ystäviä vaikka eivät olekaan jokapäiväisessä arjessa läsnä. On rehellinen tunne siitä, että mulla on elämässä sellaisia kultakimpaleita joihin mä voin luottaa ikuisesti, että ovat olemassa. Yritän pitää yhteyksiä ja sanoa että on ikävä ja välitän. Toivottavasti osaan tehdä sen riittävän usein. Mutta sitten se, mitä kaipaa on juurikin se ettei rakkaat ihmiset oo tässä arjessa läsnä. Ei oo ketään, kenen luo mennä kahville tai kenen luona poiketa vaikka vaan oven suussa paasaamassa sydämensä kyllyydestä. Käydä shoppailemassa, ihan vaan olla fyysisesti läsnä. Se on se mikä mun elämään tuo tällä hetkellä ison tyhjän kohdan ja siihen täytyy yrittää miettiä ratkaisuja. Vielä en oo keksinyt mitä, mutta katotaan...
Sitten tuo olotila asia on se joka nyt on sattuneista syistä ollut tässä mietintämyssyn täytteenä jo hyvän tovin. Ihan vaan tästä olotilastani johtuen. Eli jos pitää vastata oonko tyytyväinen olotilaani niin on ihan pakko sanoa että en todellakaan. Siis en oikeastaan juuri yhtään. Mun kroppa alkaa pettää pahasti, lieneekö tämän valtaisan painolastin alla (mikä ei olisi yhtään ihme) vai onko vaan elämäntavoista johtuvaa. Syön liikaa, vääränlaista ruokaa, ruokarytmi ei oo paras mahdollinen ja sitten kaiken kruununa tuo liikunnan olemattomuus. Tämän asian suhteen mä oon jo ryhtynyt toimiin. Herkkulakko on tullut kuvioihin, siihen täytyy vaan mielessään liittää vielä vähän muutakin kun karkit, keksit ja pullat. Lautasella on paljon kasviksia ja salaatteja ylipäänsä. Limsat on vaihtuneet kivennäisveteen, juon muutenkin vettä vähintään 1,5 litraa päivässä. Ja ennenkaikkea mä liikun. Mä saan pikkuhiljaa enemmän ja enemmän liikuntakärpäsen puraisuja joten toivon sen tuottavan tulosta viikkojen kuluessa ihan ensimmäisenä mun olotilaan. Ulkonäköjuttuja mä en edes ajattele. Mun kohdalla se nyt on ihan sama minkä kokoinen on ollut, kun ei oo mikään kaunotar koskaan ollutkaan. Toisaalta kukkiihan se perunakin, sanoo vanha sananlasku.
Näitä mä täälä pohdiskelen ja yritän kaikella tasolla mennä edelleen kohti omaa hyvinvointia pitäen kiinni niistä hyvistä mitä on ja miettimällä tarvittaessa uusia juttuja. Mä haluan mennä kohti parasta minääni, sillä oon ihan varma että se on myös mun itseni ulkopuolelle näkyvä ja ulottuva juttu. Siitä hyötyy mun lisäksi kaikki ne, jotka mun kanssa tekemisissä on.
Tämä päivä on sellainen ihanan rauhallinen kotoilupäivä kun voi vaan olla ja tehdä sitä mitä huvittaa. Mä vetäisin joulupukin tuomat ihanan pehmeät sukat jalkaani ja nautin ihan kohtsillään hyvästä ruuasta. Kotona on ihana olla.
rakkaudella,
Sartsa
 |
| Jollain toisella on tässä hetkessä siivoukset kesken, siksi moinen näkymä taustalla :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti