MUSTA TULI YLIOPPILAAN ÄITI

 En voi kerta kaikkiaan olla palaamatta elämässä kolmisen viikkoa taaksepäin. Silloin meidän Elinasta tuli ylioppilas. Tuntuu aivan hölmöltä kirjottaa se vain noin arkisesti. Mä mietin kauan aikaa että miten mä sen asian ilmaisen niin että se ansaitsemansa mittasuhteet. Se on jotenkin niin iso ja merkityksellinen asia että sen tekis mieli ilmoittaa fanfaarein. Matka tuohon valkolakkiin on ollut nimittäin todella pitkä ja raskaskin. Ei oo ollut ihan normaali lukiotie tämä, sen voi kyllä sanoa. Matkan varrella on ollut sellaisia kohtia jolloin äitinä on ollut tosi voimaton olo kun ei pysty auttaa mitenkään. Oon välillä jopa ehdottanut lukion jättämistä kesken kun se on tuntunut vaativat niin paljon voimavaroja. Elina ei kuitenkaan oo ikinä ollut sitä mieltä että hän lopettais. Aina on ollut ajatuksena se, että hän haluaa lukion käydä loppuun ja saada ylioppilaslakin. Kunnioitettavaa! 

En halua yksityisyyssyistä tässä lähteä avaamaan sen kummemmin mitä kaikkea tuolla opiskelujen hankaluuden taustalla on mutta voin kertoa että tie johti normaalin päivälukio-opintojen kautta pienen paussin jälkeen aikuislukioon. Sieltä nyt sitten paperit vihdoin tuli käteen. Ja vieläpä ihan hyvät paperit joten Elina saa olla kyllä itsestään kaikin puolin tosi ylpeä. Sinä päivänä kun varmistui että kirjoitukset on läpi menneet ja lakki varmistuu niin itkuhan siinä tuli. Olin ja olen niin todella ylpeä Elinasta.

Ihana asia oli myös se, että siinä missä korona sotki esim meidän lukiossa edelleen kuvioita niin että yo juhliin ei päässyt vieraita ollenkaan niin Elinan lukiossa sai 2 vierasta/kokelas tulla paikan päälle. Niinpä me sitten Elinan isän kanssa päästiin kokemaan lakkiaistunnelmaa. Laitanpa tähän tekstin jonka kirjoitin lakkiaispäivänä seinälleni.

"Voi mikä timantti tämä päivä on ollut elämäni aarrearkkuun. Tänään oli se päivä kun keskimmäinen muruseni painoi vihdoin valkolakin päähänsä. Elina, joka on perinyt multa vähän Aku Ankan huonon säkän ja vaikeimman kautta menemisen geenejä. Mutta toivottavasti vähän kovapäisyyttäkin. Tie tähän päivään on ollut pitkä ja kivinen mutta aina on kirkkaana tavoitteena ollut yo tutkinto. Ja mä oon niin pirun ylpeä siitä miten sinnikkäästi ja määrätietoisesti sitä päämäärää kohti on menty. Elämä on koittanut laittaa kapuloita rattaisiin aivan urakalla, tyylillä jos toisella. Heikompi olis luovuttanut jo aikoja sitten sillä helpompiakin polkuja ois voinut tallata. Mutta tässä kohtaa se ei oo ollut vaihtoehto, ei mun Elmalleni. Ei voi kun arvostaa todella paljon ja korkealle sitä tahtoa ja paloa mennä haaveensa takia vaikka läpi sen harmaan kiven. Elina sä oot supervahva ja koko maailma on sulle auki. Ei oo sellaista asiaa mistä sä et selviäis äläkä ikinä anna kenenkään sanoa sulle ettet sä voi. Mee edelleen omia polkujasi pystypäin, tee omia valintoja, toteuta omia unelmia. Viikon päästä juhlitaan, nostetaan tänään jo kuitenkin malja sulle ja sille että yksi haave on toteutettu. Oot todella rakas ja mä tuun aina seisomaan sun takana mitä tahansa sitte teetkään elämässäsi. "

Halusin laittaa tuon tekstin suoraan tuolta fb:stä sillä siinä on ne kaikki tunteet joita mä koin ja tuntuu siltä että jos mä nyt alkaisin kirjoittaa niitä uusiksi niin siitä jäis puuttumaan jotain. Kuten tuosta tekstistä huomaakin niin me pidettiin juhlat sitten vasta viikkoa myöhemmin. Juuri sopivasti juhliin mennessä koronarajoituksetkin höllenivät niin että voitiin juhlia hyvillä mielin. Elina ei mitään isoja juhlia edes halunnut joten ei todellakaan ollut isosta vierasmäärästä kyse. Oli ihanaa kun vieraita tuli, saatiin hyvätunnelmainen juhla. Elina jatkoi sitten vielä illalla omien kavereittensa kanssa iltaa ja me vanhukset lähdettiin kotia kohti.

Loppuun vielä kuvasaldoa juhlista.

Elina halusi ehdottomasti pitsiliinat pöytään

Tarjoilupöytää

Elina oli yllättynyt miten moni halusi muistaa 

Neilikka on päivänsankarin lempikukka

Ihania muistoja jäi tästäkin koko lakkiasiasta kaikkineen muistojen laatikkoon.

rakkaudella,

Sartsa