UUSIA TUULIA

Ou nou..onpas kulunut aikaa viime postauksesta. Elämä on mennyt niin hirmuisella vauhdilla ettei oo kerta kaikkiaan vaan ehtinyt istahtaa kirjottelemaan. Mä koitan nyt avata pikkasen mitä kaikkea tässä on ehtinytkään sattua ja tapahtua näitten kahden viikon aikana.

Ehdin jo kirjoittaa siitä työhaastattelusta johon pääsin. No paikka oli vieläpä se kaikkein mieluisin noista mitä nyt oon ylipäänsä hakenut. Asiakaspalvelutyötähän se, eli siis ns. vanhaa alaa. Tuolloin maanantaina sain kutsun niin, että haastattelu oli sitten keskiviikkona. Menin siis jo tiistaina valmiiksi rakkaani luo, sillä hänen luotaan oli mukavampi sitten lähteä keskiviikkona pirteänä haastatteluun. Mua jännitti ihan älyttömästi kun ajelin tuota työpaikkaa kohti, mutta heti kun pääsin itse haastattelu tilanteeseen niin jännitys kaikkosi Tuntui, että haastattelu menikin ihan mukavasti ja mulle jäi hyvä fiilis siitä. Kaikki mitä halusinkin tuli sanottua eikä mitään suurempaa sammakkoakaan suusta päässyt. Sitten vaan jäätiin jännittämään sillä oli puhe, että viikon sisällä sitten kuuluu josko olis päässyt toiselle kierrokselle hakuprosessissa. Yllätys olikin siis melkoinen kun jo perjantaina tuli puhelu että MÄ PÄÄSIN TOISELLE KIERROKSELLE. Ihan uskomaton fiilis, sillä mulla on kuitenkin niin paljon aikaa kun oon viimeksi noita töitä tehnyt, että jotenkin epäilin ettei oo enää mahdollisuuksia sille alalle takaisin. No mutta...hyvä näin!!

Viime viikonloppuna sitten sain Hänet tänne mun luo sillä mentiin lauantaina Yö yhtyeen konserttiin. Kyseessä oli heidän 35 vuotis juhlakonserttinsa ja oli kyllä ihan hyvä hiukan vaisuhkosta yleisöstä huolimatta. Sanoinkin, että täällä meillä pohjanmaalla on yleisö vähän ehkä huonoa lähtemään mukaan menoon, joten olis kiva nähdä kyseinen konsertti jossain isommalla paikkakunnalla ja isommissa puitteissa. Saa nähdä tuleeko mahdollisuutta siihen.

Oli mukava viikonloppu vaihteeksi täälä mun kotikonnuilla vaikka rehellisyyden nimissä mun täytyy sanoa, että mielummin mä tuonne Hänen suuntaansa lähtisin. Tiedä häntä miksi, mutta muutto täältä pois on ollu mielessä jo pidemmän aikaa ja nyt se alkaa tulla ajankohtaiseksi... Ihan kutkuttaa vatsan pohjaa ajatus, että niin monella tapaa uusi elämä on alkanut ja alkamassa. Tuntuu hyvältä, vaikkakin se sisältää vielä monta mietinnän paikkaa matkan varrella. Mä oon kuitenkin kaikkeen enemmän kun valmis. Sunnuntaina hyvästelin rakkaani ihan hyvillä fiiliksin, sillä molemmat tiesi että tiistaina jo nähdään taas. Tuo tokan kierroksen haastattelu nimittäin oli jälleen keskiviikkona ja vieläpä heti aamulla klo 9 joten tottakai menin taas Hänen luokseen valmistautumaan.

Sunnuntaina ensin lähdettiin Villen ja kahden serkkupoikansa kans syysloman alkamisen kunniaksi pariksi yöksi mun vanhempien luo samoihin maisemiin joissa kesälläkin aikaa vietettiin. Sielä oli taas pojilla tilaa pärrätä mopoillaan ja mulla mieli lepäs kun sai vaihtaa maisemaa täältä. On se jotenkin kait surullistakin että ihminen ei tunne olevansa kotonaan omassa kodissaan mutta tunteille ei oikein voi mitään. Nuo pari yötä meni oikein mukavasti ja sitten olikin tiistaina iltapäivällä aika tehdä vaihto niin, että Ville lähti jatkamaan lomaa isänsä kanssa ja mä jatkoin matkaa kohti Pirkanmaata. Ai että kuulkaa tuntuu aina hyvältä lähteä ajelemaan tuohon suuntaan.

Keskiviikko aamun haastattelu meni omasta mielestä oikein hyvis tunnelmissa. Tilanne oli tosi rento, eli jännitys kyllä laukes taas heti kun pääsi jutustelemaan haastattelijoiden kanssa. Sain tietää paljon lisää yrityksestä ja etenkin tuosta asiakaspalvelijan toimenkuvasta tässä yrityksessä. Kiinnostus vaan kasvoi, sillä yritys itsessään kuulostaa hyvältä ja tuo työ on nykynuorisotermein Goals :D eli siis työ on juuri niin monipuolista kun mistä tykkäisinkin ja kaikinpuolin sopivan haasteellista niin että varmasti olisi mielenkiintoistakin. Tuossa työssä on kaikki mitä mä osaisin asiakaspalvelutyöstä toivoa, joten tuon haastattelun jälkeen entistä enemmän jäin toivomaan että karmalla olis vielä mun kohdalle tähänkin jäljellä annettavaa. Oon saanut viime aikoina niin paljon hyvää, että jotenkin tuntuu että voiko vielä tämäkin mennä putkeen niin, että saisin VAKITUISEN työpaikan. Mutta kerrankin mulla ei oo mitään alemmuuskompleksia niin, että tuumaisin tässä vaiheessa ettei mulla oo mitään mahdollisuuksia työn suhteen. Ajattelen ihan vilpittömästi niin, että mulla on ihan yhtäläiset mahdollisuudet saada se paikka kun kenellä muulla tahansa, työkokemus riittää ainakin ja oon kyllä ihan varma, että mä pärjäisin tuossa työssä sillä juuri tommoseta työstä mä oon positiivista palautetta ennenkin saanu. Asiakaspalvelua tehdään kumminkin omalla persoonalla ja mä tykkään ihmisten kans olla tekemisissä. Pidetään siis peukut loppuun asti kaikki että onni potkaisisi meikäläistä!! Ens maanantaina on nyt sitten joku vielä menossa haastatteluun, ja sitten tekevät heti päätöksen joten ens viikon alkupuolella saa tietää miten kävi. Mä olin muuten eka haastateltava joten lieneekö se hyvä vai huono, enpä tiiä.

Koska Villellä oli isänsä kanssa lomasuunnitelmia eikä mua olisi kotona odottanu mikään eikä kukaan niin päätin sitten jäädä tulevalle kotipaikkakunnalleni vähän pidemmäksi aikaa. Keskiviikkona haastattelun jälkeen mä sitten tein pitkän lenkin aivan upeissa maisemissa ja täyden kympiin syys säässä. Noin 7 kilsaa siinä taittuikin kun samalla käväisin kaupassa ja tutkin vähän ympäristöä. Oon niin ylpeä ittestäni kun oon oppinut navigoimaan ihan uudella tavalla. En tarvi enää mitään naviapua tossa vajaan parinsadan kilometrin matkalla enkä tarvinnut kun menin tonne toiseen haastatteluunkaan. Hyvä mä!! Lenkkimaisemat näyttää tältä:

Eikö vaan tällä sillalla olekin tarina <3 

Lemmenpolku nimeltään

Syksyn värejä

Luonto on kyllä mielen lepuutuspaikka <3 

Keskiviikon lenkin jälkeen mä tekaisin ruuan ja siivosin pikkasen. Hänen luonaan ei kyllä oo siivoamista ollenkaan niin paljon kun mulla kotona :D Mutta mukava on kuitenkin aikansa kuluksi siivota vaikka muodon vuoksikin vaan. Koko päivän touhusin, niin että vasta viiden aikaan istahdin eka kertaa alas ja otin kirjan käteen.

Tonnikalakiusausta tällä kertaa

On kiva tunne kun voi odottaa jotain tulevaksi ja toisaalta aamulla toivottaa hyvää työpäivää. Siihen tunteeseen ei kyllästy ikinä ja sitä on ollut ikävä vaikkakaan sitä ei oo muistanu edes kaivata pitkään aikaan. Nyt kyllä osaan siitä nauttia!!


Torstaina sitten rakkaani oli vapaapäivällä ja vietettiin sitä rennosti oleskellen. Mä käväisin jossain vaiheessa lenkillä ja Hän teki omia tärkeitä juttujaan. Oli hyvä olla, oikein todella hyvä ja mulla on kyllä niin luottavainen mieli meidän suhdetta ja ylipäänsä MEITÄ koskien että mä tiedän että meille tulee hyvä yhdessä. Sitten joskus....

Nyt jäädään vaan sitten jännäämään sitä alkuviikon "tuomiota" kivan viikonlopun jälkeen. Sain taas vauvani viikoksi mun seuraksi, aina yhtä odotetusti.

-Sartsa-