JOULUTTELUA OSA 2

Joulun aika alkaa olla ohi. Omasta puolesta ainakin katseet on käännetty jo aika vahvasti tulevaan. Mä oon miettinyt aika paljonkin tulevan vuoden juttuja. Mulla on jostain syystä sellainen tunne, että ens vuosi tuo tullessaan jotain muutoksia mun elämään. Vai onko kyse sittenkin siitä, että mä toivon niitä muutoksia. En nyt mene sen kummemmin vielä noihin aatoksiin enkä lähde niitä tässä postauksessa vielä availemaan vaan koitan jäsennellä ajatuksiani ja katsotaan sitten mitä tuleman pitää. Yhden ison asian mä voin tässä jo aivan selkeästi sanoa, ja se on se että ens vuosi tulee olemaan ystävien vuosi. Haluan nähdä paljon enemmän ystäviäni mitä oon nähnyt näiden parin viime vuoden aikana. Tai oikeastaan kaikki on mennyt alamäkeä ystävien osalta sen jälkeen kun muutin tänne kauas. Tottakai mä oon ystäviäni muistanut tähänkin asti ja potenut tosi huonoa omatuntoa sekä ollut muuten vain siipi maassa siitä etten oo ystäviäni nähnyt tarpeeksi. Kaikista hulluinta on ettei mulla oikeastaan oo selitystä sille että miksi en. Jotenkin vaan tuntuu, että elämä on vienyt mua kolme viime vuotta ikäänkun oisin ollut pesukoneessa siinä kaikista pisimmässä ohjelmassa. Nyt on jonkinlaisen välitilinpäätöksen aika, se on käynyt oikein selväksi.

Mä kaipaan mun ystäviäni. Onneksi mulla on ollut niin käsittämättömän suuri onni saada vierelleni ystäviä jotka ei häviä mihinkään vaikka olis miten pitkä väli kun nähdään. Aina juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin. Se on aivan ihana asia ja mä arvostan sitä aivan älyttömästi. Nyt kuitenkin ollaan tultu siihen, että mä haluan halata ystäviäni useammin ja tehdä asoita yhdessä.

Tälläisiä ajatuksia, ja paljon muita, mä oon pyöritellyt päässäni viime aikoina. Siitä tiedän, että ollaan tultu jälleen kerran paikkaan mun elämässäni missä jonkunlaisia muutoksia on tapahduttava. Mitä ne sitten on, sitä en vielä osaa sanoa.

No mutta, mitäs jouluna sitten oikein tapahtui? Jouluaatto meni ihan viime vuoden kaavalla. Akilla oli kolme pukkikeikkaa mikä tarkoitti että mä vietin muutaman tunnin yksinäni. Ennen niitä keikkoja me syötiin kylmät kalaruuat ja leikkelelautanen vähän kun alkupaloiksi.

Mä rakastan näitä kaikkia kuvassa näkyviä herkkuja paahdetun saaristolaisleivän kanssa. Siinä oli siikaa, graavilohta, kylmäsavulohta, silliä, maksapateeta, kananmunaveneitä, rosollia, italiansalaattia, sienisalaattia ja leikkeleitä. On ihana syödä noita jouluherkkuja niin ettei kaikkea tarvi mättää lautaselle kerralla. Pystyy nautiskella kaikista ihanista mauista.

Perinteinen pukin pusukuvakin tuli otettua ennen lähtöä

Kun Aki laittoi oven kiinni lähtiessään keikoille niin mut valtas aikamoinen haikeus. Ei suinkaan siitä, että hän lähti vaan siitä hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä. Suoraan sanoen alkoi ahdistaa aivan älyttömästi ja se tuli aikamoisena yllärinä. Itku oli aivan kurkun päässä tulossa ja silloin päätin että raitis ilma ja iltalenkki auttaa. En halunnut upota niihin ajatuksiin yhtään syvemmälle sillä en oikeastaan edes ymmärtänyt mistä oli kyse. Kaipasin vaan kovasti läheisiä ympärilleni ja mietin kovasti kaikkia jotka viettivät perheineen jouluaattoa. Olin juuri nähnyt kuvia siskoni luona ruokailevista läheisistäni ja mä halusin niin kovasti olla siinä porukassa mukana. Kuulua porukkaan. Mun mielestä oli siskoltani ihana ajatus laittaa kuvan siitä kaikesta touhusta mitä heillä oli meneillään ja niin hullulta kun se tuntuukin niin se helpotti kuitenkin mun oloani illan mittaan. Vaikka en voinutkaan olla fyysisesti läsnä niin silti tuntui että pystyin olla mukana jollain ajatuksen tasolla. Muutaman kyyneleen mä tirautin siinä illan mittaan, mutta se nyt kuuluu meikäläisen nykyaikaan. Elän taas tosi herkillä ja itku on lähellä niin hyvässä kun pahassakin. Yleensä myös se on ollut merkki siitä että jotain on tapahtumassa elämässä. Jotain muuttuu, ajatukset velloo. Mitä se sitten tuokaan tullessaan niin sitä jännätään. Toivottavasti pelkkää hyvää. Iltalenkki kestikin sitten reilun tunnin ja siellä raittiissa ilmassa tuntui että oli jotenkin kevyempi hengittää. Ympäristö näytti myöskin tosi nätiltä siinä illan hämyssä kun valot loivat lämmittävää tunnelmaa.

Kirkko iltavalossa

Mäntän valkoinen talo

Tunnelin päässä näkyi valoa

Ihana aattoillan lämpöinen valo

Valkoinen talo valaistuna

Reipas tyttö

Aki tuli kotiin vasta puoli 8 aikaan ja mä olin laittanut aterian valmiiksi. Nyt siis istuttiin pidemmän kaavan mukaan pöytään ja syötiin laatikot, kinkut sun muut pöperöt. Punaviinillä alas huuhdeltuna tietenkin. Vitsit että mä olin ylpeä ittestäni kun ei tarvinnutkaan syödä itteänsä kipeäksi. Pystyi oikein nauttia niistä ruuista ja itse asiassa tänään just saatiin tuhottua viimeisetkin rippeet laatikoista eikä koko joulun aikana oo tullut sellaista ollenkaan että ois pitänyt syödä ittensä ähkyyn. Noin niinkun muuten sitten kun on syönyt niin kaikenlaista hiilarihöttöä sekaisinsa niin olotila on kyllä aikamoinen tällä hetkellä. Jalatkin on niin tuvonneet ettei kengät meinaa jalkaan mahtua. Toivon todellakin että pääasiallisesti kyse ois nesteestä joka lähtis sitten äkkiä liikkeellekin kun alkaa liikkua enemmän. Yhdistelmä tuosta syömisestä ja siitä ettei oo kerta kaikkiaan liikkkunut yhtään, on kyllä tuhoisa. Ryhtiliike kipeästi kaipuussa, ja ihana suloinen arki.

Tänä vuonna mä tein yhtenä päivänä kerralla kaikki laatikot ja olihan siinä hommaa. Mutta niin kovin mieluista. Tein porkkana-,lanttu-,punajuuri- ja bataattilaatikot sekä jouluruukkua. Kaikki onnistui kyllä paremmin kun hyvin. Kinkku oli tottakai meidän joulupöydässä itsestään selvyys. Tänä vuonna sekin maistui jostain syystä todella hyvältä.

Aattoilta sujui muuten rauhallisesti television äärellä. Raskasta Joulua kuuluu meidän aattoon perinteisesti. Joulupäivän aamuna pakattiin auto täyteen kamaa ja lähdettiin kohti Lapuaa. Vihdoin mä saisin viettää aikaa tätin kullanmurujen ja muidenkin läheisten kanssa. Äitillä oli pöytä katettuna kun mentiin ja siellä olikin osa jo alottaneet ruokailun. Kaikki läheiset olivat paikalla ja meno oli kuten aina ennenkin. Jutustelua ja kuulumisten vaihtoa riitti ruokailun ohessa. Käytiin siinä illan mittaan vielä mun iäkkäitä tätejä tapaamassa. Sitten olikin jo ihana rauhoittua illaksi majapaikkaan.

Näkymä majapaikan ikkunasta

Tapaninpäivään herättiin hiukan väsyneellä silmällä, sillä unta ei riittänyt ihan niin pitkään kun olis ehkä ollut tarve. Matkustus ja kaikki joulua edeltävä aherrus alkoi tuntua aika lailla kropassa. Kun ei unta kumminkaan riittänyt niin sitten alettiin miettiä päivän ohjelmaa. Lopulta siis lähdettiin ajelemaan mun siskon luo kattomaan mitä se pukki oli oikein lapsille tuonutkaan. Siellä meni hyvä tovi ja sitten kierrettiin hautausmaan kautta mumman luo. Hautausmaalla käynti kuuluu mun jouluun ehdottomasti. Mumman luona oli tosi kiva ehtiä käymään oikein ajan kanssa, sillä yleensä joka paikkaan on aina kiire kun Lapualle tullaan. Sitten vielä kaupan kautta toiselle hautausmaalle ja jälleen oli aika laittaa päälle löhöverkkarit ja vetää villasukat jalkaan. Sitten saatiinkin oikein älynväläys joka oli tarpeeki järjetön toteutettavaksi. Yhdestä joulupaketista löytyi kertakäyttögrilli ja mehän päätettiin testata sitä ulkona nyt kun oli luntakin. Vaatetta päälle, grilli kuumaksi ja ei muuta kun makkarat ja lihapiirakat grilliin. Onnistui ihan loistavasti ja muuten maistuikin tosi hyvälle. Kerta se on ensimmäinenkin kun joulun aikaan grillataan 😁

Perjantaina sitten lähdettiin takaisin kotiin ja nuorimmaiseni lähti mukaan. Onneksi sen vielä sai lähtemään kun on tuo tyttöystävä sen verran koukuttava tapaus ettei malttais lähteä näin kauas. Nyt on kumminkin jo sunnuntai ja huomenna on vasta se päivä kun vien pojan takaisin isälleen. Perinteiset puolivälin treffit on sovittuna.

Ollaan näiden päivien aikana ulkoiltu ilahduttavan paljon. Eilen käytiin tuolla Taavetinsaaren joulupolulla nauttimassa ihanan talvisesta säästä ja mahtavista maisemista. Polulla on 10 postilaatikkoa joissa on erilaisia jouluaiheisia tehtäviä. Kiva että poika suostuu tälläisiin hassutuksiin äitinsä mieliksi.

Tästä ei talvipäivä parane

Mäntän parhaita maisemia voi ihailla Taavetinsaaresta

Nuorimmaiseni

Tuon reissun jälkeen käytiin kotona juomassa päiväkahvit ja syömässä välipalaa ennenkuin lähdettiin vielä pikku lenkille. Lopulta upeissa maisemissa tulikin lenkin mitaksi yli 5 kilometriä ja kyllähän teki hyvää. Tänään herättiin todella myöhään sillä eilen nukkumaan meno venyi aamuyöhön asti koko porukalla ja siksipä oli ihan hyvä että unta riitti. Päätettiin sitten kumminkin jättää Jyväskylään suunniteltu shoppailureissu tekemättä ja keksiä jotain muuta. Lopulta päädyttiin tänäänkin lähtemään liikkumaan tuonne luontoon. Tällä kertaa hiukan eri suuntaan. Keli oli erilainen kun eilen sillä nyt pakkasta ei ollut nimeksikään ja ilmassa leijui jotain märkää lumen tapaista. Lopputulema oli että tämänkin päivän lenkki oli reilut 5 kilsaa.

Taidetta joenniemen kallioilta

Loppupäivä ollaankin sitten ruokailun jälkeen vaan kulutettu aikaa nuokkuen kotosalla. Miehet otti pienet päikkäritkin jossain vaiheessa ja taisinpa itsekin siinä urheilua seuratessani hiukan torkahtaa. Hyvin raukea ilta siis takana. Kohta sais mennä maata että jaksaa huomenna lähteä ajelemaan ja viemään poikaa. Olis se saanut tännekin kovasti jäädä mutta ymmärränhän mä että uudeksi vuodeksi on jotain muita suunitelmia kun olla täälä meidän aikuisten kanssa. Ihana kun tuli nyt kumminkin.

Näin se siis on joulu lusittu ja kohta vuosikin vaihtuu. Kevättä kohti... Tilinpäätöstäkin tulee tässä varmaan tehtyä jahka aika on oikea.

rakkaudella.
Sartsa

JOULUPUUHISSA

Niin se vaan joulukin jälkeen kerran on jo ihan nurkan takana kurkkimassa. Monet sanoi, että joulu pääsi tänä vuonna yllättämään ihan erityisen paljon eikä oikein sellaista joulufiilistä ehtinyt saada ollenkaan. Useat sanoivat että kortit jäi lähettämättä siksi, ettei huomannut päivämäärien paukkuneen yli. Yhtä moni valitteli lahjojen olevan kaupassa vielä loman alkaessa töistä. Puhumattakaan ettei siivoihin sun muihin jouluvalmisteluihin ollut uhrattu ajatuksen palaakaan. En tiedä mistä moiset fiilikset tänä vuonna sitten johtui, kukaan ei oikein oo tuntunut käsittävän sitä itsekään. Osittain varmaan tämä keli tietenkin tekee sen, ettei tee mieli valkoista joulua laulella kun se on haaveissa vain. Ainakin meillä täällä Mäntässä maa on puoliksi musta ja on melko liukasta. Sanoisin että ihan tyypillinen joulusää tätä nykyä. Toisaalta moni on sanonut tästä joulun yllättävästä saapumisesta ettei ole edes ehtinyt suoda ajatusta joululle koska syksy on ollut niin kiireinen. Jännä yhteensattuma sekin, että juuri tämä syksy on niin monille ollut kovin raskas.

Syksy on ollut itelleni loppujen lopuksi aika armollinen. Ei suurempia stressiä suuntaan tai toiseen. Töissä on ollut kyllä aika paljon negatiivisuutta ilmassa ja se on vienyt kaikkien voimavaroja. Ollaan taisteltu kiusaamisjuttujen kanssa ja saatu huomata miten syvälle menevä, sitkeä,todella iso ja raskas ongelma se on ollu. Myös koulun henkilökunnalle. Meillä taisteltu näitä asioita vastaan koko syksy eikä meinaa auttaa mikään... Ei koulupoliisinkaan käyminen. Mua huolestuttaa eniten se, että kiusaamisen määritelmä on todellakin hämärtynyt. "Se oli vaan läppä" on kommentti joka saa mulle näppylöitä. Niin allerginen sille oon. Tuntuu että oppilaiden mielestä tuolla voi kuitata lähes mitä vaan. Sitten kun saan jonkun kiusaamisesta kiinni vaikka välitunnilla niin oon koittanut aina ihan sanoa että nyt sä kiusaat, että lapset ymmärtäisi. Tuntuu että jos sanoo vaan että noin ei saa tehdä niin se menee ihan ohi korvien. Sitte ku sanon että sinä kiusasit nyt niin lähes aina reaktio on että enkä kiusannut ja kun perustelen kantani niin seuraus on lähes hätääntynyt ilme. Kukaan ei halua olla kiusaaja ja silti typeriä kommentteja ja ajattelemattomia tekoja viljellään. Tosi surullista, inhottavaa ja valitettavaa. Miksi tälläinen negatiivisuus on päällimmäisenä näillä lapsilla. Minä, minä ja minä. Ollaan koulun aikuiset koitettu sitten tsempata toisiammekin jaksamaan kun on mietitty taas uusia ja uusia keinoja kiusaamisen taltuttamiseen. Itteä kun tämä asia koskettaa sekä henk koht oman lapsen kautta että työn kautta.
Toivoa sopii että uusi vuosi toisi tähän asiaan hiukan helpotusta.

Mä oon kuitenkin, kaikesta huolimatta, onnistunut pitämään huolta omasta jaksamisestani ja yrittänyt etsiä joka päivästä niitä positiivisia. Ja niitähän riittää, etenkin kun työskentelee eskarilaisten kanssa ja vieläpä näin joulun alla. On ollut monenlaista tohinaa.

Voisinkin tähän laittaa vähän kuvien muodossa meidän jouluun hiipimistä. Kotona ei suuria ajateltukaan laittaa, kunhan normisiivit ja matot sekä verhot vaihtoon. Keskityn ruokapuoleen mikä on mun lempijuttuja. Siis kokata sekä syödä 😁 Joululahjoja hommailtiin pikku hiljaa niin ettei niidenkään kanssa kiirusta tullut, mitä nyt vauhti kiihtyi loppua kohti. Tehtiin yänä vuonna monia juttuja lahjoiksi. Niistäkin tulevissa kuvissa.

Rocky roadia

Tämän vuoden joulupaketista siis löytyi itse tehtyä sinappia valkosipulin ja curryn maussa, monenlaisia karkkeja kuten vaahtokarkkitikkareita, valkosuklaapoppareita, Rocky roadia, suklaalevyjä jne jne, itse tehtyä glögiä, omena-kanelihilloa, vartalon kuorinta ainetta... Toivon mukaan lahjan saajat saavat noista iloa sillä rakkaudella ne ainakin on tehty.

Joulukorttiin päätynyt Topi tonttu on viime vuoden joululahja joka heti heräsi eloon kun meille pääsi. Tein kortin sisälle Topin joulupuuhista pienen tarinan jonka myös luin meidän eskareille juuri ennen joulukalenteri puuhien alkamista. Topi lähetti myös kirjeen eskareille ennen kuin ehti kaikkia tapaamaan vuorollaan. Lapset saivat etsiä Topin koululta vihjeen perusteella ja löytyihän sieltä pieni joulupakettiin aina palkaksi. Oli ihana nähdä se ilo ja jännitys lasten kasvoilla kun elivät täysillä mukana.

Tein tuossa juuri päivityksen Facebookiin missä sanoin että mun psyyke tykkää siitä että saan olla lasten ympäröimänä kaiket päivät. Niiltä saa niin paljon ja koen olevani tosi onnekas että saan tehdä tärkeänä pitämään työtä. Eipä tämä joulun odotuskaan ihan näin jännää olisi jos ei sitä saisi lasten parissa viettää.

Kauneimmat joululaulut kuuluu mun joulun aikaan ehdottomasti.

Vilppulan kirkossa käytiin laulamassa 

Mä lähdin käymään Pohjanmaalla viime viikolla ja auto oli kyllä aika täynnä kaikenlaista jouluista.

Vähän jotain pientä takapenkillä

Mun yks aarteistani on tämä v97 peräsin oleva joulukirja. Oon saattanut saada sen lahjaksi tai sitte ihan itse ostanut mutta yhtä kaikki, tämän kirjan välissä on kaikkien mun jouluherkkujeni reseptit. Kirjassa on myös kaikenlaisia jouluisia tarinoita joita aina lueskelen kun odotan laatikoita uunista.

Jouluaarteeni

Tänä vuonna tein lanttu-, porkkana-, punajuuri- ja bataattilaatikkoa sekä perinteistä Jouluruukkua. Urakoin kaikki eilen ja paistoin juuri viimeiset. Nyt on hyvä mieli kun ruokajutuista puuttuu enää rosolli.

Huomenna aattona mulla on taas muutama tunti yksin oloa tiedossa kun Aki lähtee pukki hommiin. Ei haittaa sillä oon aiempina vuosina oppinut nauttimaan sellaisesta tietystä jouluaaton tunnelmasta ihan yksinkin. Syödään kylmät kalaherkut ennen Akin lähtöä ja sitten illalla oikein täysi jouluateria. Joulupäivänä suunnataankin sitten mun rakkaiden ihmisten luo pohjanmaalle. Tänään käydään tervehtimässä Akin äitiä. Siinähän se joulu 2019 sitten sujahtaakin mukavasti ja rattoisasti.

Ihanaa ja lämminhenkistä joulun aikaa!

Rakkaudella,
Sartsa

HENGISSÄ OLLAAN

Joulukuu kiitää ohi oikein turbovauhtia. Viikon päästä ollaan jo joululahjat availtu ja pukkikin on hommansa hoitanu. Me ollaan näihin aikoihin viikon päästä varmaankin äitin jouluruokapöydän äärellä.

Mä tein yhden yön visiitin pohjanmaalle viime yöksi. Lähdin eilen töiden jälkeen ajelemaan lahjalastin kanssa ja tänään aamuna oli palaveri klo 10 niin sen jälkeen muutamat shoppailut ja sitten kotimatkalle. Hiukan jännitti tuo sää mutta ihan hyvin pääsin vielä kotiin. Kohta pitäis lähteä työpaikalle ajelemaan sillä meidän koululla juhlitaan joulujuhlaa tänään. Saattaa olla että keli on siitä päässyt vähän huonontumaan, mutta täytyy lähteä ajoissa ettei oo mihinkään kiire.

Palaan myöhemmin kuulumisiin vielä tarkemmin mutta halusin vaan tulla sanomaan moi ja että hengissä ollaan.

Edit:tämä oli jostain syystä jäänyt luonnokseksi joten pamautan sen ilmoille nyt. Palaan asiaan pikimmiten.

Meidän koulun oppilaiden joulumaa

rakkaudella,
Sartsa

RASKASTA SYKSYÄ

Hupsista. On jo aikamoinen klisee ihmetellä tätä ajan hurjaa kulumista, mutta teenpä sen nyt taas kerran. Eli siis, onpas viime kuulumisista hurahtanut luvattoman pitkä aika. Edelleen töissä ihmetellään lähes päivittäin sitä, miten viikot on yhtä maanantaita ja perjantaita.

Töissä on ollut aikamoisen tuulista ja varmasti kaikkien mielessä jo siintää joululoma, joka on ihan lähellä. Sitä ennen kuitenkin pitää vielä jaksaa puristaa kokoon esimerkiksi joulujuhla. Hyvällä mallilla senkin kanssa ollaan ja sanoinkin viime maanantain palaverissa että panikoidaan sitten jos siihen tulee aihetta. Itsellä on töiden suhteen kovinkin rauhallinen ja levollinen fiilis.

Kuten jo mainitsinkin niin meidän koulun väelle loma on enemmän kun tervetullut. Menossa on ihan poikkeuksellisen rankka syksy. Me ollaan taisteltu kiusaamisjuttujen kanssa lähes koko syksy. On keskusteltu, palaveerattu ja tehty lukuisia toimenpiteitä kiusaamisen kitkemiseksi. Itselläni on ollut vähän vaikeaa ymmärtää mistä tuossa kiusaamis asiassa on kyse, sillä sitä harrastaa suvereenisti kaikki luokka asteet eikä ole niin että joku tietty oppilas kiusaa muita tai on itse kiusaamisen kohde. Onko tämäkin nyt vain ajankuvaa, ettei välitetä yhtään siitä mitä toisille sanotaan tai miten toisten kanssa ollaan. Ei onnistu pelit tai leikit välitunnilla kun esimerkiksi jalkapallopelistä tai lumilinnojen rakentelusta saadaan niin iso haloo aikaan että lähes käsirysyyn pitää ruveta. Ja puhe ei auta mitään. Tai auttaa se hetken, mutta sitten taas seuraavalla välitunnilla sama toistuu. Se, mikä on kaikkein eniten näkyvissä on itsensä nostaminen muiden yläpuolelle. Kaikki tekeminen ja kanssakäyminen toisten kanssa muuttuu koko ajan itsekeskeisemmäksi. Minä minä minä. Kaikkein pienimmätkin vertailee vaatteita, kännyköitä, pelejä ja ties mitä toisten omiin. Mulla onkin parempi kännykkä koska... Mun huppari onkin maksanut näin ja näin paljon, paljonkos sun. Jatkuvaa vertailua ja kilpavarustelua. Onhan sitä ollut maailman sivu, mutta että se tuodaan esille näin räikeästi ja heitetään toisten naamalle niin se on mulle ainakin uutta ja vierasta. Oon pitänyt lukemattomia puheita välituntisin ja käytävillä, aina kohdalle osuessani, että miten toiselle puhutaan ja miten ei voi toimia. Puhunut kun Runeberg aina vaan uudelleen ja uudelleen. Samoille oppilaille useampaan otteeseen mutta ei tunnu menevän perille. Tai sitten tuollainen käytös on jo niin syvälle iskostunutta, että se tulee tavallaan selkärangasta ja niin äkkiä ettei ehdi miettiä mitä sanoo ennenkuin sen on jo sanonut. Oon koittanut myöskin sanoittaa aina tilanteiden tullen, että juuri tuo on sitä kiusaamista, sillä sekin tuntuu olevan monille täysin vieras asia. Että mitä se kiusaaminen on. Monet tuntuvat ajattelevan että kiusaaminen on vain fyysistä toisen tökkimistä sun muuta mutta sanallinen kiusaaminen on ihan vieras käsite. Sen takia oon koittanut pysäyttää aina sellaisen tilanteen ääreen missä toinen kohtelee kaveria huonosti. Oli se sitten sanoilla tai teoilla. Sanoitan että nyt sinä kiusaat. Sillä siitä on kaikki yhtä mieltä että kiusaaminen on tosi kurjaa. Joka kerta kun sanon jollekin että nyt sinä kiusaat ja että juuri tuo mitä nyt teit on kiusaamista, niin se aiheuttaa aikamoisen vastareaktion. Kukaan ei halua olla kiusaaja sen enempää kun kiusattukaan. Se nyt lienee tässä kohtaa sentään positiivinen asia.

Kuitenkin siis, summa summarum, näiden asioitten kanssa on jokainen opettajakin paininut tämän syksyn ja sen takia syksy on varmaan monen mielestä tuntunut erityisen raskaalta. Itse oon saanut pidettyä mieleni hyvänä ja töissä on ollut edelleen ihan leppoista ja mukavaa. Nautin niin paljon siitä, että oon oppinut uusia juttuja itsestäni ja osaan pitää itsestäni paremmin huolta sen vuoksi. Oon päässyt eroon liiallisesta jyrkkyydestä itseäni kohtaan. Mokat ei oo enää töissäkään maailmanloppu. Ja mikä parasta, en ota liikaa omalle kontolleni kaikkien asioiden hoitumista. Annan jokaisen hoitaa oman leiviskänsä ja vaikkei joku sitä tekisikään niin ei munkaan tarvi. Ylimääräiset ja olemattomat paineet pois. On todellinen ihme, miten äkkiä mä sain muutettua toimintaani näissä asioissa. Luulin että asian eteen pitää tehdä töitä pitkään mutta todella hyvä näin.

Viime postauksen jälkeen siis pääosin viikot on menneet ihan normikaavaa noudattaen. Töitä, harrastuksia ja ruoan laittoa. Hiukan ollaan aloiteltu jo jouluhommiakin ja tämä kämppä näyttääkin lähinnä joulupukin pajalta. Tavaroita on hujan hajan siellä sun täällä sillä ollaan tehty vähän monenlaisia lahjajuttuja samaan aikaan niin tarvitaan sitä sun tätä. Ei niistä tässä vaiheessa vielä sen enempää.

Vesisateiden ja pimeyden jälkeen saatiin vihdoin myös lunta. Kyllä se tekee ihmeitä luonnolle kun on niin paljon nätimpää ja valoisampaakin. Nyt vaan toivotaan, että tämä pysyis vihdoin. Eilen aamulenkillä menin tuttua pururataa pitkin ja siellä oli jo yksi mies hiihtämässä. Miksipä ei.

Tänään siis vuosi on tullut siihen pisteeseen, että sai avata ekan joulukalenterin luukun. Me mennään tänä vuonna Aamulehden kuvakalenterilla joulua kohti.

Jännittävää joulun odotuksen aikaa. Ei ressata!!

rakkaudella,
Sartsa