JOULUTTELUA OSA 2

Joulun aika alkaa olla ohi. Omasta puolesta ainakin katseet on käännetty jo aika vahvasti tulevaan. Mä oon miettinyt aika paljonkin tulevan vuoden juttuja. Mulla on jostain syystä sellainen tunne, että ens vuosi tuo tullessaan jotain muutoksia mun elämään. Vai onko kyse sittenkin siitä, että mä toivon niitä muutoksia. En nyt mene sen kummemmin vielä noihin aatoksiin enkä lähde niitä tässä postauksessa vielä availemaan vaan koitan jäsennellä ajatuksiani ja katsotaan sitten mitä tuleman pitää. Yhden ison asian mä voin tässä jo aivan selkeästi sanoa, ja se on se että ens vuosi tulee olemaan ystävien vuosi. Haluan nähdä paljon enemmän ystäviäni mitä oon nähnyt näiden parin viime vuoden aikana. Tai oikeastaan kaikki on mennyt alamäkeä ystävien osalta sen jälkeen kun muutin tänne kauas. Tottakai mä oon ystäviäni muistanut tähänkin asti ja potenut tosi huonoa omatuntoa sekä ollut muuten vain siipi maassa siitä etten oo ystäviäni nähnyt tarpeeksi. Kaikista hulluinta on ettei mulla oikeastaan oo selitystä sille että miksi en. Jotenkin vaan tuntuu, että elämä on vienyt mua kolme viime vuotta ikäänkun oisin ollut pesukoneessa siinä kaikista pisimmässä ohjelmassa. Nyt on jonkinlaisen välitilinpäätöksen aika, se on käynyt oikein selväksi.

Mä kaipaan mun ystäviäni. Onneksi mulla on ollut niin käsittämättömän suuri onni saada vierelleni ystäviä jotka ei häviä mihinkään vaikka olis miten pitkä väli kun nähdään. Aina juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin. Se on aivan ihana asia ja mä arvostan sitä aivan älyttömästi. Nyt kuitenkin ollaan tultu siihen, että mä haluan halata ystäviäni useammin ja tehdä asoita yhdessä.

Tälläisiä ajatuksia, ja paljon muita, mä oon pyöritellyt päässäni viime aikoina. Siitä tiedän, että ollaan tultu jälleen kerran paikkaan mun elämässäni missä jonkunlaisia muutoksia on tapahduttava. Mitä ne sitten on, sitä en vielä osaa sanoa.

No mutta, mitäs jouluna sitten oikein tapahtui? Jouluaatto meni ihan viime vuoden kaavalla. Akilla oli kolme pukkikeikkaa mikä tarkoitti että mä vietin muutaman tunnin yksinäni. Ennen niitä keikkoja me syötiin kylmät kalaruuat ja leikkelelautanen vähän kun alkupaloiksi.

Mä rakastan näitä kaikkia kuvassa näkyviä herkkuja paahdetun saaristolaisleivän kanssa. Siinä oli siikaa, graavilohta, kylmäsavulohta, silliä, maksapateeta, kananmunaveneitä, rosollia, italiansalaattia, sienisalaattia ja leikkeleitä. On ihana syödä noita jouluherkkuja niin ettei kaikkea tarvi mättää lautaselle kerralla. Pystyy nautiskella kaikista ihanista mauista.

Perinteinen pukin pusukuvakin tuli otettua ennen lähtöä

Kun Aki laittoi oven kiinni lähtiessään keikoille niin mut valtas aikamoinen haikeus. Ei suinkaan siitä, että hän lähti vaan siitä hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä. Suoraan sanoen alkoi ahdistaa aivan älyttömästi ja se tuli aikamoisena yllärinä. Itku oli aivan kurkun päässä tulossa ja silloin päätin että raitis ilma ja iltalenkki auttaa. En halunnut upota niihin ajatuksiin yhtään syvemmälle sillä en oikeastaan edes ymmärtänyt mistä oli kyse. Kaipasin vaan kovasti läheisiä ympärilleni ja mietin kovasti kaikkia jotka viettivät perheineen jouluaattoa. Olin juuri nähnyt kuvia siskoni luona ruokailevista läheisistäni ja mä halusin niin kovasti olla siinä porukassa mukana. Kuulua porukkaan. Mun mielestä oli siskoltani ihana ajatus laittaa kuvan siitä kaikesta touhusta mitä heillä oli meneillään ja niin hullulta kun se tuntuukin niin se helpotti kuitenkin mun oloani illan mittaan. Vaikka en voinutkaan olla fyysisesti läsnä niin silti tuntui että pystyin olla mukana jollain ajatuksen tasolla. Muutaman kyyneleen mä tirautin siinä illan mittaan, mutta se nyt kuuluu meikäläisen nykyaikaan. Elän taas tosi herkillä ja itku on lähellä niin hyvässä kun pahassakin. Yleensä myös se on ollut merkki siitä että jotain on tapahtumassa elämässä. Jotain muuttuu, ajatukset velloo. Mitä se sitten tuokaan tullessaan niin sitä jännätään. Toivottavasti pelkkää hyvää. Iltalenkki kestikin sitten reilun tunnin ja siellä raittiissa ilmassa tuntui että oli jotenkin kevyempi hengittää. Ympäristö näytti myöskin tosi nätiltä siinä illan hämyssä kun valot loivat lämmittävää tunnelmaa.

Kirkko iltavalossa

Mäntän valkoinen talo

Tunnelin päässä näkyi valoa

Ihana aattoillan lämpöinen valo

Valkoinen talo valaistuna

Reipas tyttö

Aki tuli kotiin vasta puoli 8 aikaan ja mä olin laittanut aterian valmiiksi. Nyt siis istuttiin pidemmän kaavan mukaan pöytään ja syötiin laatikot, kinkut sun muut pöperöt. Punaviinillä alas huuhdeltuna tietenkin. Vitsit että mä olin ylpeä ittestäni kun ei tarvinnutkaan syödä itteänsä kipeäksi. Pystyi oikein nauttia niistä ruuista ja itse asiassa tänään just saatiin tuhottua viimeisetkin rippeet laatikoista eikä koko joulun aikana oo tullut sellaista ollenkaan että ois pitänyt syödä ittensä ähkyyn. Noin niinkun muuten sitten kun on syönyt niin kaikenlaista hiilarihöttöä sekaisinsa niin olotila on kyllä aikamoinen tällä hetkellä. Jalatkin on niin tuvonneet ettei kengät meinaa jalkaan mahtua. Toivon todellakin että pääasiallisesti kyse ois nesteestä joka lähtis sitten äkkiä liikkeellekin kun alkaa liikkua enemmän. Yhdistelmä tuosta syömisestä ja siitä ettei oo kerta kaikkiaan liikkkunut yhtään, on kyllä tuhoisa. Ryhtiliike kipeästi kaipuussa, ja ihana suloinen arki.

Tänä vuonna mä tein yhtenä päivänä kerralla kaikki laatikot ja olihan siinä hommaa. Mutta niin kovin mieluista. Tein porkkana-,lanttu-,punajuuri- ja bataattilaatikot sekä jouluruukkua. Kaikki onnistui kyllä paremmin kun hyvin. Kinkku oli tottakai meidän joulupöydässä itsestään selvyys. Tänä vuonna sekin maistui jostain syystä todella hyvältä.

Aattoilta sujui muuten rauhallisesti television äärellä. Raskasta Joulua kuuluu meidän aattoon perinteisesti. Joulupäivän aamuna pakattiin auto täyteen kamaa ja lähdettiin kohti Lapuaa. Vihdoin mä saisin viettää aikaa tätin kullanmurujen ja muidenkin läheisten kanssa. Äitillä oli pöytä katettuna kun mentiin ja siellä olikin osa jo alottaneet ruokailun. Kaikki läheiset olivat paikalla ja meno oli kuten aina ennenkin. Jutustelua ja kuulumisten vaihtoa riitti ruokailun ohessa. Käytiin siinä illan mittaan vielä mun iäkkäitä tätejä tapaamassa. Sitten olikin jo ihana rauhoittua illaksi majapaikkaan.

Näkymä majapaikan ikkunasta

Tapaninpäivään herättiin hiukan väsyneellä silmällä, sillä unta ei riittänyt ihan niin pitkään kun olis ehkä ollut tarve. Matkustus ja kaikki joulua edeltävä aherrus alkoi tuntua aika lailla kropassa. Kun ei unta kumminkaan riittänyt niin sitten alettiin miettiä päivän ohjelmaa. Lopulta siis lähdettiin ajelemaan mun siskon luo kattomaan mitä se pukki oli oikein lapsille tuonutkaan. Siellä meni hyvä tovi ja sitten kierrettiin hautausmaan kautta mumman luo. Hautausmaalla käynti kuuluu mun jouluun ehdottomasti. Mumman luona oli tosi kiva ehtiä käymään oikein ajan kanssa, sillä yleensä joka paikkaan on aina kiire kun Lapualle tullaan. Sitten vielä kaupan kautta toiselle hautausmaalle ja jälleen oli aika laittaa päälle löhöverkkarit ja vetää villasukat jalkaan. Sitten saatiinkin oikein älynväläys joka oli tarpeeki järjetön toteutettavaksi. Yhdestä joulupaketista löytyi kertakäyttögrilli ja mehän päätettiin testata sitä ulkona nyt kun oli luntakin. Vaatetta päälle, grilli kuumaksi ja ei muuta kun makkarat ja lihapiirakat grilliin. Onnistui ihan loistavasti ja muuten maistuikin tosi hyvälle. Kerta se on ensimmäinenkin kun joulun aikaan grillataan 😁

Perjantaina sitten lähdettiin takaisin kotiin ja nuorimmaiseni lähti mukaan. Onneksi sen vielä sai lähtemään kun on tuo tyttöystävä sen verran koukuttava tapaus ettei malttais lähteä näin kauas. Nyt on kumminkin jo sunnuntai ja huomenna on vasta se päivä kun vien pojan takaisin isälleen. Perinteiset puolivälin treffit on sovittuna.

Ollaan näiden päivien aikana ulkoiltu ilahduttavan paljon. Eilen käytiin tuolla Taavetinsaaren joulupolulla nauttimassa ihanan talvisesta säästä ja mahtavista maisemista. Polulla on 10 postilaatikkoa joissa on erilaisia jouluaiheisia tehtäviä. Kiva että poika suostuu tälläisiin hassutuksiin äitinsä mieliksi.

Tästä ei talvipäivä parane

Mäntän parhaita maisemia voi ihailla Taavetinsaaresta

Nuorimmaiseni

Tuon reissun jälkeen käytiin kotona juomassa päiväkahvit ja syömässä välipalaa ennenkuin lähdettiin vielä pikku lenkille. Lopulta upeissa maisemissa tulikin lenkin mitaksi yli 5 kilometriä ja kyllähän teki hyvää. Tänään herättiin todella myöhään sillä eilen nukkumaan meno venyi aamuyöhön asti koko porukalla ja siksipä oli ihan hyvä että unta riitti. Päätettiin sitten kumminkin jättää Jyväskylään suunniteltu shoppailureissu tekemättä ja keksiä jotain muuta. Lopulta päädyttiin tänäänkin lähtemään liikkumaan tuonne luontoon. Tällä kertaa hiukan eri suuntaan. Keli oli erilainen kun eilen sillä nyt pakkasta ei ollut nimeksikään ja ilmassa leijui jotain märkää lumen tapaista. Lopputulema oli että tämänkin päivän lenkki oli reilut 5 kilsaa.

Taidetta joenniemen kallioilta

Loppupäivä ollaankin sitten ruokailun jälkeen vaan kulutettu aikaa nuokkuen kotosalla. Miehet otti pienet päikkäritkin jossain vaiheessa ja taisinpa itsekin siinä urheilua seuratessani hiukan torkahtaa. Hyvin raukea ilta siis takana. Kohta sais mennä maata että jaksaa huomenna lähteä ajelemaan ja viemään poikaa. Olis se saanut tännekin kovasti jäädä mutta ymmärränhän mä että uudeksi vuodeksi on jotain muita suunitelmia kun olla täälä meidän aikuisten kanssa. Ihana kun tuli nyt kumminkin.

Näin se siis on joulu lusittu ja kohta vuosikin vaihtuu. Kevättä kohti... Tilinpäätöstäkin tulee tässä varmaan tehtyä jahka aika on oikea.

rakkaudella.
Sartsa