TÄYTIN 46V

Ohoi, pitkästä aikaa. 

Mä täytin lauantaina 46v. Kuten aina, se laittoi ajatusta siihen mitä on ollut ja millainen tyyppi mua kattoo peilistä tänä päivänä. Päädyin laittamaan facebookiin seuraavanlaisen päivityksen.

"46 v tallausta takana note to self: mä tykkään elää täysillä enkä rajoittaa itteäni, en siis ole se tyyppi joka keräilee kuitit, tekee taulukoita menoistaan tai säästää mutta mä pärjään. En tuu koskaan luopumaan hyvästä ruuasta/juomasta ja jätski on mulle must. Mutta mä pärjään tässä ihossa. Mua ohjaa vahvasti tunne, järki ei niinkään mutta mä pärjään. Musta ei tuu koskaan rauhallista vaan pysyn aina vähän hölmönä pyryharakkana. Mutta se on ihan ok, koska mä pärjään. Tämmösiä oivalluksia. All good everything. Näin, tässä ja nyt, on hyvä Kohti uutta vuosipylvästä siis!!

Aamuhehkeä 46v

Aika lailla siis nuo viime postauksen ajatukset tulivat myös tähän. Ja eipä ihme, sillä nuo oivallukset joista viimeksi kerroin kantavat kyllä nyt sitten hamaan tulevaisuuteen. Aina vaan välillä oon fiilistellyt sitä keveyttä mikä tulee jos antaa ittensä olla se mikä on eikä yritä muuttaa mitään.

Synttäreitä ei juhlittu mitenkään, mutta tehtiin kivoja juttuja. Kivoimpana ehkä se että käytiin kattomassa yhtä asuntoa josta ehkä saattais tulla meidän eka yhteinen koti. Ollaan nyt päätetty vihdoin kolmen vuoden yksiössä kahdestaan asumisen jälkeen kattella josko löydettäis rivitaloasunto ja saatais sauna sekä pikkasen omaa pihaa. Niinkun aikuisilla ihmisillä tapaa olla :D Tuo asunto jota käytiin kattomassa olis aikalailla näillä samoilla hoodeilla missä nytkin asutaan paitsi että mun entuudestaan lyhyt työmatka lyhenis edelleen. Toivottavasti tällä viikolla päästäis kattoon vielä paria muutakin asuntoa niin josko sitä pian sais alkaa muuttopuuhiin. Vuokralle siis ollaan edelleen menossa ja tämä asia liippaa jonkin verran tuota edellisessä postauksessa mainitsemaani taloushommaa. Tällä hetkellä pankeilla on aika tiukat rajat lainan saamiselle ja melkeinpä säästettynä pitäis olla 15-20% asunnon hinnasta. Eihän meillä sellasia ole, ei vaikka tällä paikkakunnalla asuntojen hinnat on todella alhaiset. Pitäis siis alkaa säästää mikäli joskus haluttais ostaa oma koti. Vielä ainakin kovasti ylipäänsä mietitään kannattaisko täältä edes ostaa. Vuokralla asuminen on ainakin huoletonta ja saapa siinä sitten miettiä rauhassa mitä tekee.

No taas rönsyili tarina tuosta lauantaipäivän tekemisistä asuntokauppaan. Niin siis todella paahtavan helteisen päivän ratoksi tuon asuntonäytön jälkeen me tehtiin vielä parin kilsan lenkki ja käytiin katsomassa missä sijaitsee nuo pari kämppää jota mahdollisesti mennään tällä viikolla kattomaan. Kotimatkalla sitten ei tietenkään missään nimessä voinut ohittaa jäätelökiskaa. Pari palloa kippoon ja varjoon nautiskelemaan. Kauppareissun jälkeen sitten kotona oleilua ja urheilua töllöstä. Siinä se synttäripäivä sitten vierähtikin,

Eilinen sitten meni Jyväskylässä Harjun kentällä yu-kisojen kahviossa. Tykkään noista kökkähommista. Sielä on mukavia tyyppejä joiden kanssa jutella ja asiakaspalvelu on mun mielestä tosi kivaa. Kotimatkalla piipahdettiin Akin äidin luona pitkästä aikaa ja sitten kaupan kautta kotiin. Ai niin ehdin mä tällä kertaa katsomoonkin kisoissa.

Jos kerron vielä että perjantaina aloitettiin viikonloppu pub Kolon terassilta ja musavisan parista niin saatoin eilen illalla todeta että ihan kun ois pitempikin aika edellisestä työpäivästä. Tosi kiva viikonloppu jossa monenlaista puuhaa. Tykkäsin.

Musavisaa...

Tämmösillä ajatuksilla viimeiseen työviikkoon ennen lomaa. Lomalla aionkin sitten nähdä paljon ihania ystäviä ja ladata akut täyteen tulevaa syksyä varten.

Ihanaa viikkoa!!

rakkaudella,
Sartsa

AIKUISEN NAISEN ITSETUTKISKELUA OSA 2570

Kello on 8 lauantai aamuna. Aamupala syöty ja ehdin jo tuossa miettiä mitähän tämä päivä vois tuoda tullessaan. Aki lähti kisoihin mutta koronasta johtuen sinne ei huolita nyt yleisöä niin mä päätin sitten jäädä kotiin. Tämä hetki juuri tässä on ihan kullan arvoinen. Istun terassilla ja kuuntelen kun linnut livertävät. Aurinko paistaa, näyttää siltä että sittenkin on vielä toive lämpimästä päivästä. Just nyt luonto on mun mielestä kauneimmillaan. Puut ja pensaat kukkivat aivan täydessä loistossaan. Eilen ihailin työpaikkani lähellä olevaa kirsikkapuuta joka oli aivan kukkien peitossa. Kaikki on nyt niin vihreää, runsasta ja elävää. En jaksa nyt välittää siitä että tuo terassin näkösuojana oleva angervopensas alkaa jo hiukan ravistaa kukkiaan. Mä haluan nyt vain nauttia tästä hetkestä.

Alkukesä. Siinä on jotain sellaista että ihan kun elämäkin jollain tapaa alkais uudelta lehdeltä. Paljon enemmän kun uusivuosi, jota yleensä pidetään sellaisena välitilinpäätöksen aikana. Kesä ja aurinko tuo ainakin mulle jollain tapaa tunteen siitä, että kaikki on mahdollista. Mitä vaan ihanaa voi tapahtua. Se on ihan paras tunne ja etenkin nyt, tämän koronapaskakevään, jälkeen todellakin tervetullut. Lieneekö tästä, vai jostain ihan muusta syystä, oon oppinut aivan yllättäen ittestäni taas uusia asioita. Tai sitten vain hyväksyn sen mitä oon jo tiennyt.

Otetaanpas muutama esimerkki. Raha-asiat. Mä oon hyväksynyt sen tosiasian että mä en ole mikään talousihminen. En oo se joka kerää säntillisesti kuitit talteen ja seuraa sitä mihin rahat menevät. Tekee ehkä sen perusteella jopa budjetteja. Ei, mä oon siihen yksinkertaisesti vaan liian hetkessä elävä ja boheemi. Mun rahat riittää, välillä todella nipin napin elämiseen mutta yks kaunis päivä mä käsitin että se on mulle ihan OK. Sitäkin on tullut kriiseiltyä joskus paljonkin että miksi aikuisen työssäkäyvän ihmisen raha-asiat ei voi olla paremmalla tolalla. Miksei ole olemassa puskurirahastoa pahan päivän varalle. Siinä nimittäin yksi asia mitä totesin että en ole. En ole säästäjä. Siis se ihminen joka laittaa tietyn määrän joka kuukausi säästöön tilille. Saati sijoittaa. Ei, se ei vaan kertakaikkiaa oo mun juttu.

Toinen asia on ystävyyssuhteet. Yks kriiseilyn aiheita, välillä todellakin paha, on ollut se miksi aika usein se olen mä joka ottaa yhteyttä ystäviin ja kyselee kuulumisia. Tinttapäissäni oon usean kerran sanonut että olkoon, minä en enää ota yhteyttä jos toinen ei tee sitä seuraavaksi. Sitten kumminkin ajan kuluessa alan miettiä onkohan ystävällä kaikki hyvin ja lopulta kyselen kuitenkin mitä kuuluu. Ja nyt oon huomannut että ei se mitään. Siitä tulee mulle hyvä olo kun saan tietää ettei läheisellä ihmisellä oo mitään hätää. Armeliaasti olen todennut että meitä on vain kertakaikkiaan monenlaisia ihmisiä ja minä nyt satun olemaan aktiivinen myös näissä ystävyyskuvioissa. Mulle se on tärkeää. Ei, kyllä mä tiedän että se on mun ystävillekin tärkeää mutta ehkä he on sitten sitä ihmistyyppiä jotka kovasti haluais mutta ei tuu ns. parahillensa.
Lasten avustaminen. Se tosiasia, että mulla ei ole niitä säästöjä enkä uiskentele joka aamu rahoissani on tuonut sen ikäväksi kokemani asian että mulla ei ole rahallisesti mahdollista avustaa lapsiani niin paljon kun tahtoisin. Oon yrittänyt hyväksyä että jospa mä olen sitten se äiti joka on henkisesti apuna ja tukena kun sitä tarvii. Mielelläni avustan tarpeen mukaan työkkärin tai Kelan tätinä, koulusihteerinä tai muuten vaan keski-ikäisen mukaansa keräämällä elämänkokemuksella. Toivon siitä olevan apua. Huono äiti leimaa mä en oo itestäni vielä pois osannut hinkata mutta ehkä sekin päivä joskus koittaa.

Luonne. Ennenkaikkea luonne. Luoja nähkööt musta ei koskaan tuu rauhallista hissukkaa joka miettis korrektisti aina mitä sanoo eikä puhua pulputtaisi ajatusvirtaansa julki. Ystäväni Tiina esitti aikoinaan joskus kauan sitten ajatuksen että hän haluais olla isona yhtä rauhallinen kun  Anne Pohtamo. Niin just sellasta musta ei koskaan saa. Mä oon jonkunsortin luonnonlapsi ja elän oman päänsisäisen maailman ohjaamana enkä vaan voi sille mitään. Ajatus hyppii välillä asiasta toiseen niin että kahden minuutin aikana voin puhua kolmesta eri aiheesta mutta se on vaan mulle luonteenomaista. Toivon ihan pirusti että osaan sitten välillä pitää suuni kiinni ja kuunnellakin kun sitä tarvitaan. Usein mä kärsin tästä puheliaisuudestani. Se on ollut mulle tosi iso häpeänkin paikka pitkään. Oon ollu itselleni joskus tosi armotonkin sanoen että ymmärrä nyt joskus olla ihan hiljaa. Sitten oon yrittänyt kovasti olla ja siitä on seurannut että joko muut on olleet ymmällään että mikäs sillä nyt on kun ei se puhu tai sitten itselle on vaan tullut paha olla. Mä olen puhelias, toivottavasti en sentään suulas, enkä mä sille voi mitään. Mä olen myöskin boheemi taivaanrannan maalari. Sellanen nykypäivän hippi. Tykkään kaikesta vähän hörhöstä, nautin siitä kun ihmiset on just sitä mitä on, rakastan luontoa ja äiti maata. Halaan puita ja makoilen rantakalliolla. Näen pieniä ihania asioita ympärilläni ja haluan uskoa että meidän rinnalla elää täällä vaikka mitä ja ketä. Oon ehdottomasti lapsellinen ja lapsenmielinen enkä sitä haluais muuttaa mihinkään. Yks luonteenpiirre on myös usko hyvään ja positiivinen elämän asenne. Se tulee multa niin syvältä että se on jollain lailla aivan tatuoitu mun sieluun ja mä oon oppinut olemaan siitä jopa ylpeä. Haluan ajatella että lasi on aina mielummin puoliksi täysi kun tyhjä. Ja että aina on toivoa paremmasta. Mä luhistuisin toisenlaisten ajatusten alle. Negatiivisuus ottaa muhun tosi kovasti. Jos mun ympärillä on sellaista luovuttamisen menttaliteettia tai sitä että asioista valitetaan koko ajan ja nähdään vaan ne huonot puolet niin tuun jopa vähän ärtyneeksi. Uskon aivan oikeasti positiivisen ajatuksen voimaan. Sellaiseen että hyvä tulee hyvän luo. Nimittän sen jos minkä tässä on näiden kohta 46 elinvuoden aikana oppinut että asioissa on AINA joku hyväkin puoli jos sen vaan haluaa nähdä. Ja aina kannattaa pyrkiä positiivisuuteen vaikka se toisinaan tehdään tosi vaikeaksi. Tee hyviä juttuja niin sulle tapahtuu hyviä juttuja. Anna itsestäs niin sä myös saat. Sellasia mottoja on kait tarttunut mukaan matkan varrella.

Eniten mä oon oppinut sen, kait sen paljon puhutun iän tuoman kokemuksen myötä, että mä en voi olla mitään muuta kun oma itteni. Vaikka se hävettäis toisinaan tai ajatukset tuntuis olevan täysin muista poikkeavia niin silti. Mä voin hirveän huonosti jos yritän vaikka tukahduttaa sen mitä mun sisin sanoo. Ajatella, että näin pitkään on pitänyt elää että alkaa hyväksyä ittessään tiettyjä juttuja jotka on kuitenkin aina olleet niin oleellinen osa itseä. Paljon on vielä sellaista minkä kanssa on tekemistä. Kroppaani mä en pysty hyväksyä tällä hetkellä millään eikä se niinkään johdu ulkonäöllisistä jutuista vaan siitä että joudun syödä esim verenpainelääkkeitä enkä voi olla varma johtuuko se tästä mun elopainosta jota en kerta kaikkiaan saa laskemaan vaikka yritän kuinka. Sen asian kanssa tehdään vielä töitä.

Mutta onhan se ylipäänsä niin, että elämä on jatkuvaa oppimista ja ihmettelyä. Ihminen ei onneksi oo koskaan valmis ja mitä enemmän sen tajuaa ja antaa lempeästi ittelleen anteeksi asioita ja elää kohti omanlaistaan elämää niin sitä väistämättömämmin tulee onnelliseksi. Itselleni on ollut vaikea hyväksyä tai myöntää (ja toisaalta se on tuntunut lohdulliseltakin) se että onnellisuus ei oo sellanen kokonaisvaltainen on/off paketti että voit sanoa olevasi onnellinen vasta sitten kun kaikki asiat natsaa kohdalleen. Onnellisuus on lopulta mielentila. Sellainen missä olet sinut itsesi kanssa ja nimenomaan hyväksyt tiettyjä puutteita itsessäsi sekä elämässäsi. Elämä ja ihminen on vajavainen mutta yksittäiset hetket voivat olla sitäkin täydempiä. Onni on usein lopulta pienissä asioissa. Niihin kun oppii tarttumaan ja vaikka tallentamaan niistä aina osan sielunsa syvyyksiin niin huomaa että elämä on lopulta tosi jees.

Näillä ajatuksilla tähän viikonloppuun. Tässä päätin juuri että meidän pikku terassipuutarha täydentyy tänään muutamalla uudella yrtillä. Taidan hakea vielä toisen basilikan ja sen kaveriksi täytyis hankkia persiljaa ja rosmariinia nyt ainakin. Mulla on vähän pientä piperrystä tässä kun ei nyt sitä puutarhaa oo saanut hankittua tähän hätään mutta ai että miten onnellinen mä oon kun saa laittaa kädet multaan. Laitanpa muutaman kuvan plantaasiltamme.

Kaupasta pelastetut kuivettuneet orvokit sai uuden elämän

Vähän kaikkea nättiä ja kivaa

Onkohan tuo lintu joku kivenkerääjä :) 

Yrtit ja tomaatti rinta rinnan

Tämä hortensia myös pelastettiin kun oli kaupassa paleltunut

Aamupalapöydästä näkymä. Monta kerrosta vihreää ja hiukan kukkailoa

Teehän kivoja juttuja tänäkin viikonloppuna ja muista että oot aikas huipputyyppi

rakkaudella,
Sartsa

VIIMEINEN KOULUVIIKKO KOULULTA KÄSIN KATSOTTUNA

Olihan toukokuu. Uusissa työkuvioissa on ollut kyllä haltuun ottamista mutta oon päättänyt tehdä asian kerrallaan ja yrittää omaksua asioita niin, että muistaisin vielä seuraavallakin kerralla miten hommat hoituu. Ihmeen rauhallisena oon kyllä pysynytkin. Tällä kertaa mun hermot on pysyny tosi hyvin aisoissa mikä on kyllä todella outoa ja uutta ja ihmeellistäkin. Mutta hyvä näin.

Viimeinen viikko yläkoululla on tarkoittanut lähinnä arviointiasioita ja todistusten valmistumiseen liittyviä hommia. Siihen kuuluukin aika monenlaista mitä ei ehkä osaisi ajatella. Ai mitäkö muka? No matka kohti todistuksia alkaa siitä että opettajat antavat käytösnumerot joista sitten koulusihteeri koostaa keskiarvot ja sitten taas opet palaveeraa että mitkä ne lopulliset numerot on. Sitten seuraa toimeenpanoja, uusia palaveria arvioinneista, niiden toimeenpanoja, asioiden tarkistamisia, numerojen viilaamista, ja vihdoin lopulta kun aika jo kertakaikkiaan on loppumassa reksi puhaltaa pelin poikki ja sanoo että nyt ei numeroita enää muuteta. Lopulliset toimeenpanot ja todistusten tulostamiset. Kaikki mahdolliset todistusten ja muiden papereitten arkistoimiset. Kiirettä kiirettä kiirettä. Mutta ei se mitään, aina on kaikki tullut tehdyksi. Joko ihan normaalein työtunnein tai pienellä lisätyöllä. Tänä vuonna olin erityisen tyytyväinen siitä, että uudessa työpaikassa sain kaiken tehtyä ajallaan. Tuli sellainen rohkaistunut olo, että vaikka olenkin astumassa älyttömän isoihin saappaisiin niin ehkä mä selviydyn kuitenkin. 

Edit:tähän väliin on vielä pakko kertoa se miten paljon Opet tekevät näinä viimeisinä päivinä töitä sen eteen että jokainen oppilas saisi todistuksen käsiinsä. Viimeisiä tehtäviä siis hiotaan, palautellaan ja korjaillaan sekä sitä myöten viimeisiä numeroita tiputellaan pitkin viikkoa. Mua ainakin inspiroi hirveästi se välittämisen määrä jota opeista huokuu. Siinä missä oppilaat viljelevät aivan sama-asennettaan niin ope tsemppaa ja kannustaa ja hoputtaa vielä ne viimeisetkin tarvittavat tehtävät valmiiksi. Upeaa!! 

Viiiko sitten torstaina, viimeisen työviikon kruununa vanhan työpaikan ihanat työkaverit järkkäsivät mulle ylläripiknikin. Mä jotenkin arvasin että jotain saattaa olla suunnitteilla mutta piknik oli todella kiva ja tervetullut ylläri. Vielä kun se tapahtui ympäristössä mikä on ollut mulle tuossa työpaikassa se kaikkein mieluisin. Työkaverit laittoivat kystä kyllä ja mä sain aivan valtavan hienon ja liikuttavan lahjan. Oli mahtava huomata miten hyvin mut tunnetaan. Sain ison kassillisen kaikenlaista retkitavaraa ja ihan oikeasti sellaista joka tulee käyttöön. Mahtavaa sitten tuolla retkeillessä muistaa vanhoja hyviä työkavereita ja heidän kanssaa vietettyä aikaa. Se mun täytyy sanoa, että ensimmäistä kertaa mulla ei tullut millään tavalla haikea olo lähteä työpaikasta. Luulenpa että se johtuu tästä vallitsevasta, hieman epäselvästä, tilanteesta jossa mulla on edelleen toinen jalka kyseisessä työpaikassa. Vai sitten siitä että uus työpaikka on ottanut mut niin hyvin vastaan ja koen pääseväni ihan hyvään paikkaan jatkamaankin. Ehkä se haikeus iskee sitten joskus myöhemmin. Kuka tietää.

Kaikenlaista tarpeellista kassin täydeltä

Eskarilaiset oli tehneet mulle upeet kiikarit

Lauantaina päättyi sitten tämä todella erikoinen kouluviikko ja mä päätin mennä töihin vaikka aluksi olin sitä mieltä etten mene. Onneksi kuitenkin menin sillä lukion yo todistusten jakotilaisuus ei ollut niin läpihuutojuttu kun oli ajateltu. Mun apua tarvittiin kuin tarvittiinkin.

Meidän koulussa ensin aamulla tulivat yläkoululaiset. Heillä oli virtuaaliset päättäjäiset luokissa ja ysit saivat peruskoulun päättötodistuksensa omassa luokassaan hiukan normaalia arkisimmissa oloissa. Sitten vuoroon tulivat ylioppilaat joiden todistuksen ja stipendien luovutustilaisuus oli kauniin sään vuoksi ulkona. Tuulinen sää meinasi tehdä vähän tepposia papereiden kanssa mutta kaikesta selvitiin ja gaudeamus igitur saattoi kaikua keväisessä auringonpaisteessa. Lakkiaiset pidetään sitten vasta elokuulla.

Yllättäen lähdin sitten töitten jälkeen uuden työkaverini luo kesän aloittajaisiin. Kotoa vähän viintä mukaan ja kaupasta lounas salaatti ja eikun menoksi. Olihan todella hauska ilta ja vahvisti kyllä mun käsitystä siitä että aivan mahtavaan työyhteisöön olen mukaan pääsemässä. Mahtavaa! Viintä tulikin sitten nautittua ehkä sen parin punkkulasin verran liikaakin jos olotila mitään kertoo. Pitkästä aikaa taisi mennä hiukan huonon olon puolelle mutta kyllä kannatti sillä hauskaa oli.

Sunnuntaina lähdettiin iltapäivällä sitten kätköilemään tuohon naapurikuntaan ja nähtiinpä taas kivoja paikkoja ja kaikista mukavinta oli että tuli oltua ulkona sillä sää oli aivan upean kesäinen.

Sellainen siis oli mun viimeinen työviikkona koulussa kun oppilaat vielä olivat paikalla. Tämä viikko on mennyt sitten vanhoja oppilaita arkistoiden, uusia sisäänkirjaten ja muutenkin uusia luokkia ja oppilaslistoja luoden. Paljon paljon paljon oon oppinut taas uutta ja toivon että ens vuonna muistan edes osan näistä asioista.

Kesäinen sää on hellinyt nyt jo toista viikkoa mikä on ollut aivan ihanaa!! Jatkuispa vaan tälläisenä. Kohta käännetään jo katsetta kohti juhannusta mikä tuntuu aivan älyttömältä. Mihin alkuvuosi on oikein mennyt.

Nautitaan auringosta, lintujen laulusta ja vehreydestä täysillä

rakkaudella,
Sartsa