Joulun osalta mietteet oli aika paljon ikävässä. Mä ikävöin tosi kovasti kaikkia rakkaita ja läheisiä joulun alla. Mieli oli noin hellänä että monet joululaulut oli mulle liian hankalia kuunnella. Tirauttelin itkua tämän tuosta mistä syystä nyt milloinkin. Mä mietin paljon lapsuuden jouluja. Iloisia mutta myös ei niin iloisia muistoja. Kaipasin kovasti isua, äitini äitiä, joka on ollut taivaassa jo hyvän tovin. Muistelin hänen nauruaan ja positiivista asennettaan elämään.
Jouluaatto oli ensimmäinen joka me vietettiin kahdestaan Akin kanssa niin että hänkin oli kotona koko päivän. Ei ollut pukille keikkaa tänä jouluna, kiitos koronan. Oltiin sovittu etukäteen aikataulua miten meidän päivä sujuis mutta ei se ihan mennyt niin. Saatiin vieras käymään iltapäivällä ja sen takia ruokailun aikataulu vähän venähti. Huomasin että se ärsytyi mua ensin mutta sitten tajusin ettei meillä oo muuta kun aikaa. Joimme siis vieraan kanssa kahvit ja syötiin pasteijoita. Lahja laitettiin visusti odottamaan kuusen alle. Ai niin tosiaan, tänä vuonna sain nauttia pitkästä aikaa aidosta kuusesta. Sellanen söpö pieni pöytäkuusi käytiin ostamassa. Ihan jännitti laitella pitkästä aikaa koristeita oksille. Niitä tuli ehkä vähän liikaa mutta ei se haitannut.
Joulua oli muutenkin valmisteltu pikkuhiljaa jo marraskuun alusta asti. Vaikka ollaan juuri muutettu niin halusin vaihtaa ikkunaan joulunpunaiset verhot. Äidiltä sain nostalgiaa huokuvat keittiön verhot jossa punaisella pohjalla on valkoisia rusetteja. Setissä vanhaan malliin kappa ja salusiinit. Ai että miten mä olin, ja olen, niistä onnellinen.
Olohuoneeen punaiset pitkät verhot olen aikanaan pelastanut vanhasta päiväkodista missä olin töissä. Ne olisi heitetty roskiin ja nyt olen kovin onnellinen että mulla on ne sillä samalla kun ripustin niitä niin muistin ihania ystäviäni joita sain sieltä. Ikävä tuli tietenkin. Verhojen jälkeen ostettiin muutamat joulukukat ja tein niistä asetelmat. Jouluiset minimaisemat ilmestyivät lyhtyihin ja valoja riooteltiin sinne tänne. Aki huolehti terassille valojen myötä todellisen joulutunnelman. Meidän koti on tosi kodikkaan näköinen sisältä ja ulkoa. En tiedä miten maltan purkaa näitä koristeita.
Noh, takaisin aattoon. Kun vieras oli lähtenyt me katettiin pöytä nätisti ja syötiin kylmät kalaruoat salaattien kera. Maha täyttyi herkuista juuri sopivasti. Erityisen mieluista oli itse savustettu lohi joka nostettiin pöytään suoraan savustimesta.
Ruokaa lähdettiin sulattelemaan hautausmaalle. En oo aiemmin Mäntässä käynyt jouluna hautausmaalla joten oli kiva nähdä sen tunnelmaa. Sytytettiin kynttilät muualle haudattujen muistolle ja tehtiin kierros ympäri kynttilöitä tuikkivan nimettyjen kivien maan, kuten laulussa sanotaan. Mäntässä on yksi kauneimmista, ellei jopa kaunein, hautausmaa missä oon ikinä käynyt. Ja aika paljon olen niitä kiertänyt. Sitä se oli myös näin talvella.
Tulimme takaisin kotiin ja istuimme tovin television ääressä fiilistelemässä joulun ohjelmia, kuten Samu sirkan joulutervehdystä. Sitten olikin aika syödä virallinen jouluateria ennen saunaa. Katettiin pöytä vielä vähän kauniimmaksi. Laitettiin kynttilät luoman tunnelmaa ja kaadettiin punaviinit kristallilaseihin. Nautittiin maistuvasta ruuasta ja muisteltiin edellisiä joulua.
Puhuttiin miten ihana on nyt asua tässä ja päästä kohta joulusaunaan ekaa kertaa vuosiin. Mahat sopivasti pullollaan, ei ollenkaan ähkyssä tällä kertaa, napsautettiin sauna päälle ja päätettiin lähteä sulattelemaan ruokaa pienelle lenkille. Lunta satoi hiljalleen ja kyllä ilmassa sellaista joulun taikaa oli kun käveltiin kohti keskustan valoja.
Oli hienoa katsella ikkunoita joista monet eri valot tuikkivat hämärään iltaan. Joka puolella näytti kovin kodikkaalta. Lenkin jälkeen olikin sitten mukava köllähtää saunan lämpöön nauttimaan kunnon tervantuoksuisista löylyistä. Aattoilta oli juuri kaikkea sitä mitä olin toivonutkin. Rauhallista köllöttelyä nauttien hyvästä musiikista ja vain olemisesta.
Näin sujui jouluaatto 2020 keltaisen rivari asunnossa nro 4.
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti