sunnuntai 24. tammikuuta 2021

HEMMOTTELUVIIKONLOPPU

 Heräsin illansuussa makoisilta päikkäreiltä kotisohvalta ihanan pörröpeiton alta. Viikonloppu on vaatinut tällä kertaa veronsa, niin ihana kun se on ollutkin. Meillä on nimittäin tosi kiva reissu takana tuon mun mielitiettyni kanssa.

Lähdettiin eilen aamupalan jälkeen kohti Hankasalmea ja Revontuli resortia. Mä olin saanut Akilta lahjaksi hemmotteluloman johon kuului yö lasi iglussa, tervetuloskumpat ja 3 ruokalajin illallinen. Voi että mä odotin tätä. Halusin unohtaa arkiset ajatukset ja työstressin hetkeksi kokonaan. Olla vaan aivan rauhassa ja tyhjätä pään.

Vielä menomatkalla mulla oli kierrokset ylhäällä noista aiheista joista postasinkin. Mitäs menin lukemaan niitä lehtiä aamupalalla. Päädyin paasaamaan ajomatkan ratoksi aiheesta ja sen sivusta hyvän tovin kunnes tajusin lopettaa. Ihan itse tajusin ettei Akin tarvinnut. Vitsi että sillä on pitkät hermot ❤️

Me saavuttiin tuonne Resortille klo 16 jälkeen ja saatiin avaimet. Ekana kiinnitin huomion respan vieressä olleeseen keilahalliin ja katoin ettei kenelläkään ollut siellä maskeja. Siis ei yhdelläkään niistä lähes 20 ihmisestä. Ajattelin että selvä juttu, onneksi saa olla ihan omissa oloissaan. 

Meidän "mökki" oli sellanen vähän kodan mallinen jossa oli lasinen katto yläkerrassa joten tuntui kun ois nukkunut taivas alla. Ihana 😍 Mietin kyllä, että miten siellä kesällä sais kuluttua mutta nyt ei tietenkään ollut ongelmaa kun oli pimeä. Jostain olin toki lukevinani että hintaan kuuluu nukkumamaski, niitä ei mistään löytynyt, mun ajateltiin sitten että oisko näin että niitä saa just sitten valoisaan aikaan.



Kun astuin eka kertaa sisään lasiovesta niin vastaan tuli ihana puun tuoksu. "Mökki" oli kokonaan puuta. Lattiat, seinät, katot ja kaikki. Meitä kovasti ihmetytti se, että jopa saunan lattia oli puuta. En oikein ymmärrä miten se voi pysyä hyvänä. Sama ihmetys oli keittiön tasojen kanssa. Rakennustekniikasta mitään ymmärtämättömänä en oo koskaan törmännyt pintoihin jotka kosteissa tiloissa vaikuttaa lähes raakapuulta. Mutta eipä siitä sen kummempaa 😊



Hauskuus mökissä oli myös se, että vessa oli aivan minimaalisen kokoinen. Sinne piti mennä valmiiksi sivuttain ja operointitila oli kyllä aivan nolla. Yhtään isompi ihminen sinne ei ois mahtunutkaan. No, tämä lähinnä vaan nauratti. Asiat sai hoidettua kyllä. 


Vessan lisäksi myös sauna ja suihku oli kyllä niin minimaaliset jollaisia en ollut koskaan nähnyt. Enkä moista saunaa muutenkaan. Ensinnäkin, suoraan olohuoneesta oli ovi saunaan mutta se oli alhaalta vähän auki kuten saunaovet yleensä on. Kiuas oli heti oven takana ja lauteet oli niin pienet että siihen mahtui todella nipin napin meidän pikku pyllyt 😁 Tuo sauna oli niin eksoottinen että se oli ihan pakko testata. Saunan lauteitten vieressä oli sitten suihkukoppi jossa mahtui jotenkuten peseytymään kun ei kauheesti kääntyillyt 😂 Mä en tajua miten tuo systeemi toimii pidemmän päälle jos miettii että vettä heitetään kiukaalle joka on olohuoneen ovella ja että sitä vettä roiskuu väkisinkin sinne olkkarin puolelle. Osaatteko mielikuvitella?? No ei se tietty mulle kuulu mutta ihmettelen vaan. Ai niin ja mainitsinhan mä jo että saunan lattia oli puuta 😲 Olipahan vaan taas kokemus tämäkin ja sellasena se otettiinkin. 

Semmonen se.. 


Olohuonetilaa oli yllinkyllin ja siinä ois isompikin porukka istunut ihan tilavasti. Alla olevassa kuvassa meidän kamat ikävästi levällään mutta sille nyt ei voi mitään 😁




Mä tykkäsin tosi paljon tuosta sisustuksesta. Puunvärisen ja mustan yhdistelmä on mulle todella mieleen. Seinillä oli tuon kuvassa näkyvän tyylisiä peuratauluja jotka jotenkin sopi tosi hyvin. Samoin kaikenlaiset karvaiset taljat ym vähän pohjoisen fiilistä tuovat elementit sopi tuohon comboon todella hyvin. 

Kapeita portaita pitkin sitten kiivettiin yläkerran taivasmakkariin. Voi hitsi että oli upea näkymä. Magee ajatus että voi nukkua vähän tosiaankin kun taivasalla. 

Illalla otettu kuva 

Hemmottelupakettiin siis kuului 3 ruokalajin illallinen. Pitkästä aikaa pääsi oikein herkku ruokien äärelle. Mua ilahdutti heti alkuun se, että pöytiä tässä ravintolassa oli niin vähän ja etäällä toisistaan ettei tarvinnut kyllä olla lähietäisyydellä kenenkään kanssa. Tämä ravintolakin oli sisustettu hyvällä maulla ja oli oikein viihtyisä. 



Mä aina tykkään siitä että ruokaa odotellessa voi mutustella leipää. 


Alkuruoaksi oli hitaasti haudutettua hirvenfileetä, tyrnisipulihilloketta ja kantarellipikkelsiä. Lisänä vielä tuoreyrttisalaattia ja valkotryffeliöljyä. 


Pääruoaksi sai valita fasaaninrimtaa tai paistettua ahventa. Mä otin ahventa koska oon aina vähän vierastanut riistalintuja ja niiden tummaa makua. Valintani oli aivan loistava. Ahvenen lisäksi oli röstiperunaa ja valkoviini-voi kastiketta. 


Jälkkäriksi saatiin puolukkakukkoa ja kinuskijäätelöä. Aivan taivaallisen hyvää 😋



Kyllä tämmöset ruokaelämykset on ihania aina välillä. Niistä jää niin pitkäksi aikaa muistijälki ja kaikenlisäksi näistä voi aina ottaa vähän vinkkiä omaan koksaamiseen. 


Aamulla kun on just noustu sateiseen aamuun

Tuli kyllä hyvät unet ja oli ihana herätä pisaroiden ropistessa ikkunaan. Harmittavaa että oli niin harmaata mutta ei se tunnelmaa dropannut.

Aamupala oli ihan perus hotelliaamiainen. Aina yhtä hyvä. 



Myös aamupalaravintolassa oli muun ruuan lisäksi myös silmänruokaa. Tykkäsin sisustuksen pienistä yksityiskohdista kuten vanhoista hirsistä tehdyistä lampunjaloista ja antiikkimööpeleistä.



Voi kun pääsis useammin valmiiseen aamupöytään. 



Olisin mä kyllä voinut jäädä vielä ainakin toiseksikin yöksi. Huomasin ikäväkseni että vaikka puitteetkin vaihtui niin ihan kokonaan mä en työasioista päässyt irti. Kaikkein tylsimmältä tuntui kun näin jopa työunta viime yönä. Että kyllä huolestuttaa tämä.

Näitä irtiottoja on jo kovasti ikävä. Ei oo viittinyt mitään hotelliyöpymisiäkään harrastaa pitkiin aikoihin tämän koronapaskan takia. Ehkä vois jatkossa harkita, kun tekee vaan vastuullisesti kaiken.

Nyt vaan uutta viikkoa kohti. 

rakkaudella, 

Sartsa

lauantai 23. tammikuuta 2021

AAMUN LEHTIKATSAUS AIHEUTTI MIETTEITÄ

 

Täälä ollaan pitkiis tuumingiis 🤔 tykkään lukea oikeen paperilehteä aamupalan avecina. Nii kovasti pal mää ihmettelen toistuvia teemoja.. 

1)Kokonaisten perheiden huonovointisuus. Ihmettely siitä ettei ongelmat näy päälle päin. Eihän ne yleensä näy meistä kenestäkään. Haluaisin ajatella että silloin jos ne näkyy niin joku pysähtyis kysymään onko kaikki ok. Kuinka paljon onkaan sellaista pahoinvointia joka syö hiljaa sisältä päin mutta pusketaan vaan päivästä toiseen eteenpäin, koska niin kuuluu tehdä. Mistähän tuo ajatus kuuluu tulee ylipäänsä. Kuka on päättänyt mikä kuuluu ja mikä on oikein? Ihmisen ei kuulu hajottaa itteään elämällä jonkun toisen elämää. Eikä ainakaan sen takia että yhteiskunta tai naapurit tai joku ihme yleinen hyväksyntä niin vaatii. Kaikilla on oikeus elää just niinkun ittelle parhaaksi on eikä se totta vie oo keneltäkään muulta pois eikä sen takia kenenkään tarvi puuttua toisen elämään. Voi keskittyä ihan vaan omaansa, mahtavaa. Jokaisella on oikeus sanoa että mun elämä on ihan ok. Koitetaan kysyä aina välillä siltä vieressä kulkevalta että mitä kuuluu, onko kaikki ok ❤️

2)Työelämässä johtajien suhtautuminen alaisiin. Pienet herneaivoni sanovat että motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö on yks isoimmista voimavaroista mitä yrityksellä on. Ellei isoin. Nykypäivän sana kun on tehokkuus niin mun mielestä edellä mainitunlainen henkilöstö tuo juuri sitä. Tehokkuutta. Jatkuva säästöliekillä eläminen on tuntunut hautaavan alleen sen, että ei ihmisistä saa tehokkuutta irti ajamalla loppuun ja raastamalla selkärangasta kaiken irti niin kauan kun sitä kestää. Tässäkin kohtaa esimiehet vois joskus kysyä mitä kuuluu. Miten sun työt etenee, onko sulla sopivasti työtä ja että jos sä saisit päättää niin mitä muutoksia tekisit työhösi. Väitän että parantais motia ja työhyvinvointia kun olis fiilis että mun työtä arvostetaan ja mulla on sanavalta. Me henki on  esimiehen paras ystävä sillä se auttaa ottamaan luomukeinoin tehokkuutta työntekijästä irti. Kysytään sielläkin siis välillä että miten menee ja kuullaan kans 🤩

3) Yhä nuorempien lasten valjastaminen johonkin ohjattuun muottiin. Tässä kohtaa viittaan 5v eskariin menosta mutta samaan kategoriaan liittyy monet muutkin asiakirjat. Itte oon jonkun verran töiden vuoksi seurannut sekä päiväkoti-että koulumaailman touhuja ja todennut miten ammattitaitoisia ja työlleen omistautuneita tyyppejä siellä on töissä. Osaavia, aikaansaavia, välittäviä, innovatiisia, idearikkaita. On surullista että heidän työnsä on enenevässä määrin mennyt kaikenmaailman uusien strategioiden ja toimintatapojen suunnitteluun, paperien pyörittämiseen ja siihen että kaikki toiminnot kaikissa taloissa yritetään yhdenmukaistaa. Mihin häipyi luotto alalla työskentelevien ammattitaitoon tietää juuri omalle talolleen, ryhmälleen, koululleen tai luokalleen sopivat tavat päästä tavoitteisiin. Lapset on erilaisia, ryhmät ovat erilaisia, talot ovat fyysisesti erilaisia. Mikä sopii yhdelle ryhmälle ei sovi toiselle. Unohtuuko kaikkien uusien suunnitelmien ja paperipumaskojen alle se kaikkein tärkein, lapset. Aika joka menee kaikkien uusien ylemmältä taholta tulevien hienojen korulauseiden rustaamiseen (jotka monet pölyttyy valmistuttuaan mappeihinsa) voisi käyttää ihan vaan läsnäoloon. Oltais hetken aikaa ihan vaan näissä mitä nyt on mietittynä. Keskityttäis siihen että jokainen lapsi, oli hän sitten ihan minkä ikäinen vaan, vois mennä nukkumaan ajatuksella että mut on tänään nähty ja kuultu. Mä ja mun asiat on tänään olleet tärkeitä jollekin. Ja että huomennakin mä voin hyvillä mielin mennä oppimaan uutta koska musta välitetään. Sitä ei lopulta korvaa mikään hieno suunnitelma, kalliit välineet tai upeat modernit puitteet. Koitetaan pysähtyä parhaamme mukaan ja kysyä myös sieltä junnuosastolta että mitä kuuluu, kuulla ei vaan kuunnella ja nähdä eikä vaan katsoa. ❤️❤️

Nämä edellä mainitut aiheet on todella usein toistuvia mediassa. Ihmetyttää ja surettaa ettei näihin tunnu olevan kenelläkään halua tarttua. Monessa kohtaa jatkuva kiire hautaa alleen kaiken kehittymisen, läsnäolon ja jopa aika usein toimintaedellytyksetkin. Uusia ideoita ja käytänteitä tulee esim työelämässä liukuhihnalta eikä niitä kukaan ehdi kunnolla oppia ja omaksua. Työn hallinnasta tulee kaoottista. Sammutellaan epätoivon vimmalla tulipaloja sieltä ja täältä. Ihmiset väsyy ja pitkät sairaslomat on enemmän sääntö kun poikkeus. 

Omassa työssäni olen monta kertaa surrut esim hiljaisen tiedon päästämistä ovesta ulos ilman että sitä yritetään saada jäämään käyttöön. Ihan kuin uudet tuulet tulis ja pyyhkis kaiken vanhan roskan  pois. Vanha ei aina oo mitään tunkkaista ja roskakoriin joutavaa vaan ainakin omasta kokemuksesta todella arvossa arvaamattomassa. 

Jos painaiskin vähän jarrua että ehtis hetken hengähtää. Tasoitettais kierroksia ja annettais mahdollisuus ottaa tämä hetki ja nämä hommat haltuun. Ei koko ajan tarvi keksiä uutta, innovoida, olla miettimässä ylihuomista jos tämäkin päivä ontuu. Otettais tämä hetki haltuun.

No joo, kunhan taas mietiskelen. Joku saa varmaan tälläsistä mietinnöstä oikein palkkaakin kun kuuluisivat työnkuvaan 😂😂 minä rassaan aivojani ihan omaksi ilokseni.

Tee mukava viikonloppu 😍

rakkaudella, 

Sartsa



tiistai 19. tammikuuta 2021

PIENIÄ ASKELEITA MUUTOKSEEN

 Eilen mä olin niin poikki että nukahdin kahdeksan aikaan sohvalle ja heräsin kun Aki tuli puolen yön aikaan kotiin. Nyt tuntuu etten mä kyllä nukahtamislääkkeitä tähän kohtaan tarvi.

Aamulla ylös nouseminen ja töihin lähtö tuntui taas tosi raskaalta. Jalat oli kun tervaan valetut ja piti pakottaa ittensä sängystä. Ehkä mä oon vaipumassa talviuneen. Onneksi tuo kävelymatka sen verran piristyttää ettei tarvi päivää aloittaa aivan sumussa.

Tänään mä yritin taas viedä asioita eteenpäin ja esitin huoleni omasta ja muidenkin jaksamisesta korkeammalle taholle. Tuntuu että en voi olla vaan hiljaa vaan on pakko yrittää ratkoa asioita. Se on mun yks helmasynneistä. Mä haluan aina selvittää kaikki asiat ja kulutan joskus tarpeettomasti energiaani mutta se nyt vaan on mun tapa toimia. Ja ehkä selviytyäkin. En tykkää siitä että asioista vaan jauhetaan jossain selän takana vaan haluan olla omalta osaltani luomassa jotain uutta ja parempaa. Olla osa ratkaisua mieluummin kun osa ongelmaa. Usein vaan esim töissä itellä on aika pienet mahdollisuudet vaikuttaa asioihin. Nyt olin positiivisesti yllättynyt että sain aika nopeasti vastauksenkin ja mun viesti otettiin hyvin vastaan. Muutoksia on tulossa, katotaan nyt sitten mitä ja millä aikataululla.

Päivä meni tuon alun hankaluuden jälkeen ihan suht ok. Esittelin mun esimiehelle mun To do listan jossain kohtaa. Hän on neuvonut mua joskus laittamaan asioita listalle ja nyt esittelin 16 kohdan tämän viikon tehtävälistani. Kyllähän hänkin hiukan päivitteli että jo on tekemistä. Enhän mä millään ehdi tekemään kaikkia vaikka kuinka tahtoisin. Se on vaan valitettava totuus mun työstä. On jätettävä tekemättä.

Nyt kutsuu taas sohva ja telkkari. Taitaa uni tulla tänään aiemmin kun eilen mutta ei se mitään. 2 päivää jo töitä lusittuna tältä viikolta ja ihana viikonloppu lähenee.

rakkaudella, 

Sartsa




maanantai 18. tammikuuta 2021

APUA HAKEMASSA

 Viime viikko oli t o d e l l a raskas. Mitään sinänsä ihmeellistä ei tapahtunut mutta päivät oli töissä kiireisiä eikä taas tauolle oikein jäänyt aikaa. Valitettavasti. Moni on mulle sanonut että kyllä tauot pitää ehtiä pitää ja ettei niin kiire voi ollakaan. Mä kuitenkin väitän että viime viikolle osui sellasia deadline hommia että ne oli pakko saada hoidettua juuri silloin. Aika paljon mun työ sisältää juurikin tuollaista aikataulutettua asiaa. Että on olemassa itsestäni riippumattomista syistä joku ajankohta jolloin asiat on oltava tehtynä. Aika usein ne liittyy jotenkin raportointeihin tai tilastoihin. Tilastoja tehdään mm valtion osuuksia silmällä pitäen. Kunnat saavat siis rahaa tietyistä opiskelijoista jota hommaa sitten seurataan erinäisiä lukuja tilastoimalla. Näissä on usein niin että huolimatta onko koulu iso vai pieni niin hommaa on saman verran. Mullakin tuossa luotsattavana on 3 erikokoista koulua joissa kaikissa on omat juttunsa. Ei paljon auta että joku sanoo että priorisoi. Usein samat asiat samoilla päivämäärillä täytyy tehdä jokaiselle koululle yhtä aikaa. Siinä ei oikein auta muuta kun pidentää päivää että ehtii.

Noh, viimein kun perjantai koitti niin oli kyllä sen verran mahtava fiilis että päätin heti etten tee yhtään mitään. Uhkasin makailla vaan sohvalla koko illan mutta sitte päätinkin että lähdetään syömään paikalliseen pubiin hampurilaiset. On kiva kannattaa oman paikkakunnan yrityksiä ja siinä ajatuksessa mentiinkin pub Koloon. Mä tykkään kyseisestä paikasta ja siellä tuli kesällä käytyä terassilla musavisassa muutaman kerran. Oli tosi hyvät hampparit kyllä että mennään toistekin.


Terassi on vain haave... 

Viikonloppuna muuten vaan koitin ottaa rauhallisesti ja tehdä kivoja asioita. Aki on kyllä ihanaa seuraa kun voin aivan rauhassa laiskotella eikä tuu ikinä tunnetta että hän jotenkin ajattelis että helkkarin laiskiainen. Hän ymmärtää mua ja antaa mun huilata jos sellaseen on tarve. Akihan se muutenkin kaikista parhaiten tietää tämän mun jaksamisen ongelmat. Se jaksaa kuunnella mun valitusta ja ajatusten purkua. Tai jos ei jaksa niin ei ainakaan näytä sitä mitenkään. Rakas vaan kuuntelee aikansa ja sitte sopivasti vaihtaa puheenaihetta. Just niinkun pitääkin. 

Mun oli kauan aikaa tehnyt mieli käydä kirppareilla ja niinpä me lauantaina lähdettiinkin Jämsään kirpparikierrokselle. Ei ollut turha reissu kun löysin vihdoin itelleni toppatakin. Aivan tavallisen pusakkamallisen untuvatakin. Mua palelee nykyään usein niin nyt on kivempi ulkoilla kun pysyy lämpimänä. Oon edelleen kävellyt työmatkat vaikka ois kuinka väsyttänyt. Autoraukka on seisonut paksun lumipeitteen alla parkissa jo pari viikkoa.

Viikonloppu oli ihanan rentouttava enkä olisi halunnut sen loppuvan. Sunnuntaina lähdettiin laavuilemaan. Oli aivan mahtavaa istua rauhassa laavulla tulen äärellä kun ympäriltä ei kuulunut mitään. Saattoi vaan rauhoittua hetkiseksi.





Tänään sitten tämä viikko alkoi nihkeissä merkeissä kun sydän takoi hiukan liian tiuhaa. En ois halunnut mennä töihin. Olisin vaan halunnut jäädä Akin viereen makoilemaan. Tai oikeestaan koko päiväksi vaan peittojen alle. Piiloon pahaa maailmaa. 

Kävin mä työterveyslääkärilläkin tänään. Tuli hyvä mieli siitä että mun asiat otettiin tosissaan. Laitettiin täydellisiin labroihin sydänfilmeineen että varmistuu ettei mun oireet oo sydänperäisiä. Psykologille varattiin aika myös. Tuntuu hyvältä päästä juttelemaan jonkun kanssa puolueettomasti jaksamisestaan. Toivon mukaan asioihin saadaan muutosta. Työterveysneuvottelu olisi myöskin tarkoitus käydä tässä jossaun välissä. Eiköhän nämä tästä lutviinnu. 

Tämmösillä fiiliksillä tähän viikkoon. 

rakkaudella, 

Sartsa

maanantai 11. tammikuuta 2021

VIIKONLOPUN VIBAT

 Juupa juu.

Torstaina sitten töissä talo täyttyi teineistä ja opettajista. Koko päivä hirveetä hässäkkää ja rallia sinne tänne. Heti meni pari tuntia ylitöiksikin mutta se on sellasta. Jännä oli huomata miten fiilikset vaihteli alun ihmettelystä että mitä nyt pitäis tehdä sellaseen epätoivoon ja lähes pelkoon että mitähän tuleman pitää. Haluaisin niin kovasti saavuttaa sellaisen rauhan töiden suhteen mutta en voi sille mitään että tällä hetkellä on näin. Ehkä mä oon nyt vaan jotenkin niin epävarma itteni kans että sen takia en pääse sellaseen rentoon työmoodiin.

Vielä ei olla sen kummemmin juteltu esimieheni kans näistä tulevista kuvioista. Sen aikakin on tultava jossain kohtaa. 

Onneksi tämä alku oli tälläinen pehmeä että ennen kuin huomaskaan niin viikonloppu koitti. Meillä ei ollut mitään suunnitelmia viikonlopun varalle mikä tuntui mahtavalta. Perjantaina illalla siis me vaan käytiin ruokakaupassa ja haettiin perjantaipitsat. Otettiin kotona ihan rennosti telkkarin äärellä vattat pullollaan. Parasta! a

Lauantaina me sitte päätettiin lähteä käymään eka kertaa tälle vuotta vähän laavuilemassa. Me ei oikeastaan olla retkeilty missään sen jälkeen kun muuttohulinat alkoivat. Nyt oli jo korkea aika. Oli jo ikävä sitä nuotion tuoksua ja tunnelmaa. Tänään vielä kun oli kunnon pakkaspäivä niin luonto ympärillä oli kuin taideteos. Kerta kaikkiaan upea sininen taivas ja valkoiset puut sitä vasten. Pitkästä aikaa sai seisoa kuuntelemassa hiljaisuutta kun ympäriltä ei kuulunut yhtään mitään.

Ainut inhottava huomio oli se, etten mä meinannut tarjeta ollenkaan. Ei osaa ihminen pukea pakkaseen kun ei oo aikoihin pakkasta ja kunnon talvea ollut. Ihmettelin kyllä itekseni että mittari oli näyttänyt vaan 8 pakkasastetta kun lähdettiin kotoa. Pitäis kyllä pärjätä. Noh, kun päästiin takaisin kotiin niin mittarissa törrötti - 16 astetta. Hrrrr!! Ei ihme että oli vähän palellut.





Viikonloppu huipentui sunnuntaina Jyväskylän reissuun. Lähdettiin käymään Akin tytön uutta kotia katsastamassa ja samalla yritin käydä vaateostoksilla. Alemyynneistä. Koska mä aivan todellakin tarviin vaatteita. Kaikki on rikki tai nukkaisia ryysyjä. Oikeesti tilanne on se, että mä käytän aina samoja vaatteita joista osa on oikeesti rikki. Säälittävää. Mutta ei tullut ostoksista mitään. Mä en kerta kaikkiaan vaan jaksa käännellä niitä riepuja kaupoissa jotka ei näytä henkarilla miltään. Ja jotka mä kuvittelen päälleni kun makkarankuoren. Ei näitä läskejä verhota nätisti millään. Silti töisdä ei oikein voi ilman vaatetta kulkea joten eipä muuta kun nettikauppaan vaan suit sait. Kauppareissulla me päädyttiin burgerille. Tietty. 



Blääh. Uus viikko on alkanut ja eka päivä on takana. Hektinen minkä takia en jaksa nyt mitään. Jaksoin syödäkin ihan nippa nappa. Vähän edes. Nyt sohva kutsuu. 

Pirtsakampaa viikkoa! 

rakkaudella, 

Sartsa



keskiviikko 6. tammikuuta 2021

EKAT TYÖPÄIVÄT LUSITTU

 Kirpsakkaa loppiaista! Vuoden ekat työpäivät on lusittuna ja jos miettii fiiliksiä niiden suhteen niin enpäs oikein tiedä. Etukäteen siis jännitti ja pari yötä näin oikein kunnolla sellaisia kauhu unia töihin liittyen. Aina oli jotenkin epätoivoinen olo niissä ja etten pysty hoitamaan niitä hommia joita ois pitänyt. Lähtökohdat siis maanantai aamuna ei olleet aivan parhaat mahdolliset, mutta aloitettava oli. Yritin tehdä pehmeää laskua ja käynnistin työkoneen jo kotona ajatuksella että pääsen sitten iltapäivästä vähän aiemmin kotiin kun aloitan aiemmin. No joo, ei se mennyt niin. Aika nopsaa huomasin että parempi vaan lähteä työpaikalle. Tarkoitus oli muutenkin vihdoin laittaa kansliaa uuteen uskoon vaihtamalla työpistettä ja järjestelemällä paikkoja. Päivän lopputuloksena sain sähköpostin tyhjennettyä kymmenistä viesteistä ja hoidettua niihin liittyvät asiat, hoideltua kaikki laskut eteenpäin ja muutenkin saattamalla asiat ns. ajan tasalle. Kun muut palaavat torstaina niin siinä ei enää sen kummemmin vanhoja rästejä ehdi tuumaaman vaan uusissakin on täys työ. Hyvä siis, että sain tuohon pisteeseen asiat.

Fiilis kaikenkaikkiaan oli jännästi välillä jopa paniikin omainen. Päässäni takoi vaan että apua miten paljon tätä hommaa tässä on ja että miten mä selviän. Siis ensimmäistä kertaa mä huomasin jo etukäteen murehtivani sitä etten mä selviydy, en pysty enkä kykene. Pala oli kurkussa, välillä itketti. Tunne helpotti hiukan loppupäivää kohti kun työt tuli tehtyä yks kerrallaan ja pääsi niihin kunnolla kiinni. Päivä sitten päätyi 2 tuntia ylitöiden puolelle lopulta. 

Eilinen olikin sitten jo henkisesti vähän helpompi. Tunsin helpotusta siitä että asiat tuli tehtyä niin pitkälle valmiiksi. Sain korjailtua mokia joita olin tehnyt ennen joulua. Ihme kyllä, en tuntenut niistä mitään suurempaa syyllisyyttäkään. Enkä ruoskinut tällä kertaa itseäni. Sain myös jutustella työkavereitten kanssa tovin kun tulivat jo jotain valmisteluja tekemään ja viihdytin itseäni hyvällä lounaalla.

Esimieheni eivät vielä tulleet fyysisesti paikalle mutta kävimme viestien välityksellä keskustelua mun tilanteesta ja sovittiin että istutaan alas puhumaan jahka arki alkaa.

Asia tuli puheeksi kun sähköpostiin oli tullut mainos Uuvuksissa nimisestä kirjasta. Tarkemmin sanoen työkirjasta ja itse kirjasta. Tuntui, että opus vois olla        ajankohtainen ja tässä vaiheessa oon valmis ottamaan vastaan kaikenlaista self helpiä    jaksamisen tueksi. Kysyin siis esimiehiltäni luvan tilata kyseinen kirja ja sain sen. Kehityskeskusteluhenkiset jutustelut käydään tosiaankin sitten tässä kohtapuoliin ja oonkin nyt mietiskellyt omalta puoleltani jotain ehdotuksia siihen miten työpainetta voi hiukan vähentää. Tai keventää edes. Muutamia ehdotuksia tuli mieleen ja katotaan nyt mitä saadaan aikaan. Se oli jo positiivinen juttu itsessään että ylipäänsä on jotain mistä lähteä liikkeelle. Ensimmäinen ajatus kun oli että mitään ei oo tehtävissä. Työn kuormittavuus ei ole mun esimiesten "vika" vaan ongelma on laajemmin rakenteissa. 

Oon yrittänyt uupumustani hoitaa levolla. Oon ihan fyysisesti vaan antanut itselleni luvan levätä ja maata sohvalla telkkaria töllötellen. Se tuntuu helpottaneen oloa ainakin vähän. 18.1 mulla on sitten työterveyslääkäri jonka kanssa haluan käydä juttelemassa siitä miten jatkossakin jaksaisin. Voimia on mutta kovin tuntuu särkyvältä olo. Pelkään paineensietokyvyn puuttumista. Toisaalta, täytyi pitää mieli avoimena ettei maalaa piruja jo valmiiksi. 

Noh, yritetään ulkoilemalla hankkia myös lisää jaksamista ja hyvää mieltä. Ihanan talvinen sää on ollut nyt koko alkuviikon ja tänäänkin. Lunta on melkoisesti ja ulkona näyttää tosi kauniilta. Siitä, jos mistä, saa paljon virtaa jaksaa. 

Kivaa talvipäivää, tee sitä hyvä 😊 Ulkoile ja lelli rakkaitasi. 

rakkaudella, 

Sartsa








sunnuntai 3. tammikuuta 2021

JOKILAAKSON MATKAILUPUUTARHA LAPUALLA

Haluan palata vielä toviksi jouluvierailuun kotikonnuille Lapualle. Tänä vuonna olosuhteista johtuen ei ollutkaan niin montaa paikkaa vierailtavana kun yleensä. En uskaltanut mummaa tai muita iäkkäämpiä sukulaisia käydä tapaamassa lainkaan vaikka he varmaan itse olisivat kovasti toivoneet. En yksinkertaisesti uskaltanut enkä halunnut ottaa sitä riskiä että tartutan heihin mitään pöpöjä. Niinpä aikaa säästyi muuhun ja onneksi on paljon sellaista kivaa mitä voi tehdä ilman suurempia kontakteja. Lapualla on aivan upea retkikohde ihan keskustassa aivan Tuomiokirkon naapurissa. Kyseessä on Jokilaakson matkailupuutarha jossa nähtävää piisaa niin kesällä kun talvellakin. Oon kerran muutaman kuvan postaukseen tainnut laittaakin kyseistä paikasta kesällä. Ohitin sen kuitenkin aika kevyesti niin tehdäänpä vähän laajempi päivitys asiasta. Akia en oo syystä tai toisesta sinne vielä ehtinyt aiemmin viemään mutta nyt korjattiin tapanin ajelulla sekin asia. Matkailupuutarha siis sijaitsee vanhan kouluni pihapiirissä ja sinne on istutettu satoja kukkia ja muista kasveja joita kesällä voi ihailla ja ehkä ottaa vaikka vähän vinkkiä omaan puutarhaankin. Omana alueenaan on myös englantilaistyyppinen hyötykasvitarha sekä lukuisista omenapuista koostuva omenapuutarha. Joka puolella on kauniita istutuksia ja hauskoja ideoita miten vanhaa voi käyttää uudelleen ja valjastaa ihan toisenlaiseen käyttöön. Kesällä alueella on myös lampaita ja kaneja sekä sorsia laumoittain sillä niille riittää ruokkijoita. Omien lasteni rippikuvia on otettu myös kyseisessä paikassa sillä siellä kauniita kuvauspaikkoja riittää. Kahvila Nukkeruusu palvelee myös alueella. Kaikenkaikkiaan kiva vaikkapa jaloittelupaikaksi pitkän ajomatkan varrelle. Jos on vain ohikulkumatkalla. Voi kesällä vaikka piknikille piipahtaa laiturille tai lukuisille muille kauniille taukopaikoille keinuista penkkeihin.

Näin talvella tietenkin kasvit ovat talviunessa ja lumipeiton alla mutta itse puutarha on kaikkea muuta kun talviunessa. Hauskaa nähtävää on joka puolella ja näin aikuisenakin oli kiva vielä bongailla vaikka tonttuja pitkin puutarhaa. Niitä oli siellä paikassa jos toisessakin. Alla muutamia kuvia alueelta. Suosittelen ehdottomasti pistäytymään. Ja jos olet muualta niin samalla kun jätät auton kirkon ja Jokilaakson puutarhan väliselle parkkipaikalle niin voit piipahtaa tutustumaan kummassakin. 

Viitat ohjaavat tapahtumatorilla kulkijaa



 


Yksi tonttuveijari piti tiukasti kiinni oksista


Kaivon uusi elämä



Maakellarilla oli oma vahtitonttunsa

Lampaat ovat talven poissa niin uudet asukkaat olivat vallanneet tilan


Ihana uusiokäyttö vanhalle koneelle

 

Nämä ja paljon muutakin hauskaa löytyy siis kyseisestä puutarhasta. Lapsille oli näköjään postilaatikko mihin oli voinut pudottaa joulupukin postia ja pieniä siellä oli nytkin innolla tonttuja bongailemassa. Tosi kiva koko perheen paikka siis kyseessä. Vahva suositus!

rakkaudella,

Sartsa