Kirpsakkaa loppiaista! Vuoden ekat työpäivät on lusittuna ja jos miettii fiiliksiä niiden suhteen niin enpäs oikein tiedä. Etukäteen siis jännitti ja pari yötä näin oikein kunnolla sellaisia kauhu unia töihin liittyen. Aina oli jotenkin epätoivoinen olo niissä ja etten pysty hoitamaan niitä hommia joita ois pitänyt. Lähtökohdat siis maanantai aamuna ei olleet aivan parhaat mahdolliset, mutta aloitettava oli. Yritin tehdä pehmeää laskua ja käynnistin työkoneen jo kotona ajatuksella että pääsen sitten iltapäivästä vähän aiemmin kotiin kun aloitan aiemmin. No joo, ei se mennyt niin. Aika nopsaa huomasin että parempi vaan lähteä työpaikalle. Tarkoitus oli muutenkin vihdoin laittaa kansliaa uuteen uskoon vaihtamalla työpistettä ja järjestelemällä paikkoja. Päivän lopputuloksena sain sähköpostin tyhjennettyä kymmenistä viesteistä ja hoidettua niihin liittyvät asiat, hoideltua kaikki laskut eteenpäin ja muutenkin saattamalla asiat ns. ajan tasalle. Kun muut palaavat torstaina niin siinä ei enää sen kummemmin vanhoja rästejä ehdi tuumaaman vaan uusissakin on täys työ. Hyvä siis, että sain tuohon pisteeseen asiat.
Fiilis kaikenkaikkiaan oli jännästi välillä jopa paniikin omainen. Päässäni takoi vaan että apua miten paljon tätä hommaa tässä on ja että miten mä selviän. Siis ensimmäistä kertaa mä huomasin jo etukäteen murehtivani sitä etten mä selviydy, en pysty enkä kykene. Pala oli kurkussa, välillä itketti. Tunne helpotti hiukan loppupäivää kohti kun työt tuli tehtyä yks kerrallaan ja pääsi niihin kunnolla kiinni. Päivä sitten päätyi 2 tuntia ylitöiden puolelle lopulta.
Eilinen olikin sitten jo henkisesti vähän helpompi. Tunsin helpotusta siitä että asiat tuli tehtyä niin pitkälle valmiiksi. Sain korjailtua mokia joita olin tehnyt ennen joulua. Ihme kyllä, en tuntenut niistä mitään suurempaa syyllisyyttäkään. Enkä ruoskinut tällä kertaa itseäni. Sain myös jutustella työkavereitten kanssa tovin kun tulivat jo jotain valmisteluja tekemään ja viihdytin itseäni hyvällä lounaalla.
Esimieheni eivät vielä tulleet fyysisesti paikalle mutta kävimme viestien välityksellä keskustelua mun tilanteesta ja sovittiin että istutaan alas puhumaan jahka arki alkaa.
Asia tuli puheeksi kun sähköpostiin oli tullut mainos Uuvuksissa nimisestä kirjasta. Tarkemmin sanoen työkirjasta ja itse kirjasta. Tuntui, että opus vois olla ajankohtainen ja tässä vaiheessa oon valmis ottamaan vastaan kaikenlaista self helpiä jaksamisen tueksi. Kysyin siis esimiehiltäni luvan tilata kyseinen kirja ja sain sen. Kehityskeskusteluhenkiset jutustelut käydään tosiaankin sitten tässä kohtapuoliin ja oonkin nyt mietiskellyt omalta puoleltani jotain ehdotuksia siihen miten työpainetta voi hiukan vähentää. Tai keventää edes. Muutamia ehdotuksia tuli mieleen ja katotaan nyt mitä saadaan aikaan. Se oli jo positiivinen juttu itsessään että ylipäänsä on jotain mistä lähteä liikkeelle. Ensimmäinen ajatus kun oli että mitään ei oo tehtävissä. Työn kuormittavuus ei ole mun esimiesten "vika" vaan ongelma on laajemmin rakenteissa.
Oon yrittänyt uupumustani hoitaa levolla. Oon ihan fyysisesti vaan antanut itselleni luvan levätä ja maata sohvalla telkkaria töllötellen. Se tuntuu helpottaneen oloa ainakin vähän. 18.1 mulla on sitten työterveyslääkäri jonka kanssa haluan käydä juttelemassa siitä miten jatkossakin jaksaisin. Voimia on mutta kovin tuntuu särkyvältä olo. Pelkään paineensietokyvyn puuttumista. Toisaalta, täytyi pitää mieli avoimena ettei maalaa piruja jo valmiiksi.
Noh, yritetään ulkoilemalla hankkia myös lisää jaksamista ja hyvää mieltä. Ihanan talvinen sää on ollut nyt koko alkuviikon ja tänäänkin. Lunta on melkoisesti ja ulkona näyttää tosi kauniilta. Siitä, jos mistä, saa paljon virtaa jaksaa.
Kivaa talvipäivää, tee sitä hyvä 😊 Ulkoile ja lelli rakkaitasi.
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti