Hurraa!! Mä en voi sanoin kuvata miten hyvä olo on kun oon saanut nukuttua. Mentiin jälleen kerran eilen illalla kahdeksan aikaan nukkumaan ja mä päästelin vähän yli kuuteen nyt aamulla. 10 tuntia siis unta niin että välissä yks vessakäynti kahden jälkeen. Olo on aivan toisenlainen kun yleensä aamuisin. Ensinnäkin huomaan heti, että kroppa ei oo niin jumalattoman jumissa kun yleensä. Etenkin niskat mulla on tupannut olemaan kun rautakanki herätessä ja sitä myöten myös selkä. On saanut tehdä monenlaiset venytysmoovit että on ylipäänsä pystynyt toimia. Nyt ei ollut sitä. Voiko siis päätellä että silloin kun nukun hyvin niin en myöskään kääntyile öisin niin paljoa. Uudella tyynyllä saattaa olla myös iso tekeminen siihen, että unen laatu alkaa parantua. Sillä sitä mä todella toivon, että tämä ja joku aiempi yö tässä ihan hiljattain antais nyt lupauksia siihen, että hyvät unet voi olla täysin mahdolliset. Vielä en oo sulkenut pois ajatusta mennä unihoitajalle että katotaan voisko mun älyttömälle kuorsaamiselle tehdä jotain. Sekin on varmaan, eikä vaan varmaan vaan ON, yksi unta huonontava asia. Se ärsyttää mua aivan suunnattomasti mutta minkäs teet.
No, nyt ollaan tässä päivässä ja nautitaan täysillä tästä olotilasta. Mulla on kaikenlisäksi labra tänään ja sinne pitäis lähteä kohta puoliin. Otetaan kaikki mahdolliset verikokeet kilppareita myöten ja ilmeisesti myös sydänfilmi. Olin positiivisesti yllättynyt että työterveyslääkäri otti mun tilanteen niin kokonaisvaltaisesti asiaksi. Mulla kun on kilppari- ja verenpainelääkkeet niin joskus aiemmin mulle on sanottu työterveydestä että niitä asioita pitää hoitaa sitten terveyskeskuksessa missä se hoitohomma on aloitettukin. Ei oo esim siis otettu vaikkapa labras noita kilppareita ollenkaan. No nyt otetaan. En edes tarkalleen tiedä mitä normaalin verenkuvan ja kilppareiden lisäksi siinä verikokees katotaan. Hiukan tietty jännittääkin että mitä sieltä sitten löytyy. Kolesterolit on koholla, sen tiedän. Ne oli jo viimeksi ja se suklaan määrä mitä vedin koko joulukuun ei tosiaan oo sitä ainakaan laskenut. Mun piti käydä kontrollitestis ennen joulua mutta aivan turhaa oisin menny, ei se mihinkään oisi ainakaan laskenut.
Tässä tullaankin siihen että oon pahimman luokan lohtusyöjä. Siis silloin kun on oikein paska fiilis tai jotenkin rankkaa niin mun kroppa aivan huutaa kaikkea epäterveellistä ja rasvaista. Niinpä vedin esim. suklaata aivan koko joulukuun. Joka ikinen päivä söin jonkin verran. Yleensä aikaisempina vuosina sitä on syöty siinä joulun aikaan suunnilleen se viikko mutta nyt tosiaankin aloitettiin jo joulukuun alussa. Onneksi siitä seuras se, ettei kyllä pahemmin tee mieli suklaata enää. Ei vaikka niitä tuossa pöydällä on vielä purkillinen. Akilla karkas taas mopo käsistä joulukarkkien oston kanssa niin siksi niitä tuossa sitten on. Mutta multa ne on saanut olla rauhassa. Vaikka en siis alottanut mitään diettiä tai laihista tai mitään sellaista joulun jälkeen. Ei jaksanut edes ajatella mitään. On tekemistä tämän normiarjen kanssa että jaksais viedä sitä läpi. Nyt ajattelin noista kolesteroleista etten kyllä aio ottaa lääkkeitä ihan heti vastaan vaan koitan ensin ruokavalion merkitystä. Siinä on siivottavaa vaikka yleisesti ottaen aikalailla oikeaoppisesti syönkin.
No niin tuossa välissä sitten piipahdin tekemässä jälleen yhden todella hektisen työpäivän. Labrassa sujui sukkelaan. 5 putelia verta otettiin ja sydänfilmit vielä siihen päälle. Kait se siellä tykytteli, sydän meinaan, kun ei ainakaan akuutisti laitettu mihinkään jatkotutkimuksiin. Nyt sitten vaan odotellaan mitä lääkärisetä tiistaina sanoo. Oon jo valmiiksi varautunut siihen ruokavaliorukkaukseen ja mulla on siitä kahtiajakautunut mieli. Toisaalta on olo etten jaksa mitään ylimääräistä mutta toisaalta sitten taas on fiilis että sellanen vois muutenkin olla paikallaan. Jos tästä pikkuhiljaa pääsis niin paljon jaloilleen että jaksais vaikka alkaa liikkumaankin ihan pikkasen enemmän. Tosi maltillisesti aion nyt ottaa ja kuunnella oikeasti itseäni. Jollain tapaa ainakin tänään ja eilen on tuntunut hiukan kevyemmältä tuo työmatkakävelykin. Johtuneeko sitten paremmista unista sekin.
Töissä on tasainen kiire. Se ottaa mua eniten päähän siksi, että mitään asiaa ei voi tehdä niin hyvin kun mä itte haluaisin. Aina pitää jo alotella seuraavaa hommaa ennenkun edellisen paperit on edes järkätty mappiin. Pahimmassa tapauksessa päällekkäin tehdään montaa eri hommaa. Mullakin on tästä päivästä hyvänä esimerkkinä että oon tehnyt yo kirjoituksiin liittyviä abiohjeita ja aikatauluja, samalla paria tilastoa vienyt eteenpäin, opiskellut täysin uutta asiaa webinaarissa parisen tuntia (ja huomasin miten paljon täytyy opetella saman asian tiimoilta lisää), väsännyt yhden lukion päättötodistuksen, asiatarkastanut laskuja, laitellut uusintakoesuorituksia koneelle jne jne. En mä mitään oo ehtinyt kerralla tehdä alusta loppuun mutta saatellut aina palan matkaa kutakin asiaa. Psykologin neuvoa siitä että pitäisi tehdä ainoastaan tasan tarkkaan niitä töitä jotka on mainittu mun työnkuvauksessa, mä en osaa noudattaa. Mulla on niin kova pää ja vielä kovempi tahtotila hoitaa ne asiat jotka mulle on annettu että en mä pysty olla tekemättä. Jonkun täytyy kerta kaikkiaan pakottaa mut jättämään jotain tekemättä. Sittenkin mulle tulis todennäköisesti tunne, että ne otettiin multa pois koska olen paska työntekijä.
Tästä tullaankin jännään juttuun. Nimittäin siihen miksi se mun päässä on niin tiukassa etten mä osaa mitään. Koko ajan taas odotan jotain katastrofia saapuvaksi ja että huomataan etten mä oikeesti osaa mitään. Vaikka mä oon oikeesti saanut kehuja töistäni sekä opettajilta että pomoiltanikin. Miksi se ei tartu muhun. Onhan se ihan kiva tunne, mutta se vois tuntua paljon kivemmaltakin. Tai ainakin siitä vois jotenkin ottaa enemmän kiksejä, kun muuten työstä en niitä oikein tällä hetkellä saa. Muuta kun ihanista työkavereista. Tänäänkin nautin suunnattomasti kuunnella sitä naurun remakkaa mitä opehuoneesta kuului. Jotain se ärsyttää mutta mulle se tuo virtaa. Kun välillä tuntuu että happi loppuu eikä henki kulje niin tollanen hömppä on juuri sitä mitä siinä hetkessä tarvitaan. Mitä vähemmän mitään järkevää niin sen parempi. Mutta siis.... Tuolle mun olotilalle on olemassa joku termikin josta oon varmaan täälläkin joskus maininnut mutta en nyt muista sitä millään. Miksei vois vaan olla että hei kiitti ja hymyillä leveästi kun joku kehuu hyvin tehdystä työstä. Mä saatan sanoa että kiitti ja se antaa sellasta potkua toki että okei, en mä oo ihan sysipaska ollut sittenkään mutta ei se anna minkäänlaista itsevarmuutta että mä handlaan tän homman.
No joo, huomenna on taas etäpäivä ja ajattelin kuluttaa sen osin opiskeluun. Lukion uutta opetussuunnitelmaa täytyis päntätä päähän pikku hiljaa. Että tulis perusasiat selväksi lukio opintojen etenemisen suhteen. Meillä on kaikenlaisia muitakin jänniä uudistuksia tulossa lukion osalta. On tulossa vaihto-oppilaita ja käynnistellään asuntolatoimintaa. Lääketieteen suuntautumisopinnot myös on alkamassa syksyllä, toivon mukaan saadaan hakijoita. On todella jännää kevään mittaan nähdä saadaanko jo nyt meidän lukion oppilasmääriä hilattua pikku hiljaa ylöspäin. Sitä tämä kaupunki kyllä tarvis, nuoria asuttamaan tyhjiä vuokrakämppiä ja tuomaan muutenkin elämää tähän vähän hiljaisella liekillä palavaan kaupunkiimme.
No mutta, huomisen etäpäivän toivottavasti voin käyttää vähän iisimmin ja keskittyä noihin opintoihin. Olis ihan tervetullutta välillä vähän sellanen päivä jossa vois hengähtää enemmän eikä koko ajan mentäis tuli perseen alla. Huomiselle illalle oon suunnitellut että lähdetään kävellen kylille ja käydään testaamassa uusi ruokapaikka joka on avattu pari viikkoa sitten. Sen jälkeen vois paikallisessa pikkupubissa käydä jälkkäri irish coffeella. Samalla vois sitten käveleskellä pienen lenkin muutenkin. Muuten meinaankin sitten ottaa ihan vaan hölläillen voice of finlandin merkeissä.
Semmosta!
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti