Mulla on menossa toinen päivä kotona neljän seinän sisällä. Jostain syystä ei eilenkään koko päivänä tehnyt mieli lähteä ulos, ei edes kaupassa tarvinnut piipahtaa joten mä nautin täysin rinnoin siitä että sai vaan olla. Ilman huonoa omatuntoa mä vaan kattelin telkkaria, makoilin sohvalla peiton alla ja annoin ajatukseni lentää. En mennyt syviin vesiin tällä kertaa vaan mieli pysyi aivan rauhallisena. Ai että mä nautin.
Aki tuli kotiin vasta iltakahdeksan aikaan. Sen verran sain aikaan ennen sitä että tekaisin pitsan ruuaksi. Ja hiukan järjestelin keittiön pöytää. Syötiin ja juotiin lasilliset viiniä. Tarkoitus oli kattoa hetki telkkaria ennen nukkumaan menoa mutta Aki sammahti aikalailla heti. Minä sitten yksin kattelin jonkun kotimaisen elokuvan loppuun ja hipsin nukkumaan. Aki tuli vähän päästä perästä mutta kovin siis jäi lyhyeksi meidän yhteinen ilta. Olisin voinut vähän kainaloon mennä sohvan nurkkaan mutta ei nyt tällä kertaa sitten. Ei tullut edes suukkoa.
Johtuiko sitten tuosta pettymyksestä vai mistä mutta nukuin taas vähän huonommin. Heräilin monta kertaa yön mittaan ja sitten aamulla kun lopulta nousin ylös niin olo ei tuntunut kovinkaan levolliselta. Onneksi ei ollut tällekään päivää mitään suunnitelmia niin saattoi olla yökkäreissä vaikka iltapäivään asti. Just tuossa tunti sitten vihdoin puin päälleni. Mä oon yleensäkin sellanen että kotipäivinä todellakin kuljen yökkäreissä ja villasukissa vaikka koko päivän.
Tänäänkin ollaan pohdittu koronaa, paljon. Niin paljon kun mua suoraan sanoen vituttaa jo koko tauti niin fakta on että se vaikuttaa elämään niin töiden kun vapaa-ajankin osalta. Mua on alkanut ahdistaa koko homma aivan todella paljon. Yhtä äkkiä. Tai sitten sekin liittyy tähän kaikenkattavaan alakuloon ja tietynlaiseen kroonistuneeseen ahdistukseen. Koko elämä on iso EHKÄ. Kaikenalaisia suunnitelmia voi tehdä mutta aina viime tippaan asti on kaikki epävarmaa. Akilla on nyt noita kisoja merkattu kalenteriin joka toiselle viikolle melkeinpä tuonne maaliskuun loppuun saakka. Toisaalta on todella epävarmaa voidaanko mitään kisoja pitää. Suunnitelmat kuitenkin tehdään sen mukaan tietenkin ettei mitään muuta voi niille viikonlopuille suunnitella ja sitten vaan odotellaan pahimmassa tapauksessa ihan edelliseen päivään asti että miten käy. Inhottavaa ehkä, katotaan nyt miten käy-elämää.
Sama tilanne on töissä. Mennäänkö etäopetukseen vai ei. Toiset odottaa sitä ja toiset pelkää. Itte odotan kun kuuta nousevaa että etäopetus alkais. Ja ihan koko yläkoulun ja lukion osalta. Täälläkin on tartuntoja ollut jo parikin eri tartuntaketjua joten mun mielestä ois heti voinut pelata varman päälle ja laittaa ovet kiinni. Viikoksi tai pariksi. Valmiudet etäopetukseen on olemassa. Osa opettajista on jo sitä mieltä että etäkoululla varmistettais laadukas opetus kaikille. Nyt iso osa ajasta menee noitten helkkarin maskien kanssa pelailuun. Kytätään ketkä niitä käyttää, sekä oppilaista että opettajista. Jotkut ei pysty niitä käyttää ja silti siihen on pakko. Oppilaat ei maskeja halua käyttää eikä heitä siihen ainakaan vielä ole voinut pakottaa. Koulua käydään sellasella kokoon kyhätyllä taktiikalla että se ei voi olla paras mahdollinen ratkaisu. Kyllä mä ymmärrän senkin, että osa oppilaista on vaarassa pudota kyydistä jos mennään etäopetukseen mutta aika varma oon että sellaseenkin löytyis ratkaisut. Nyt jo keväästä ollaan sen verran fiksumpia että tiedetään mitä etäopetuksen mahdolliset haasteet on ja miten niitä vois lieventää. No, turha tätä on tässä messuta. Sanon vaan että mun elämänlaatua etäopetukseen siirto lisäis 1000%.
Just luin lehdestä että Jyväskylässä menee yläkoulut viikoksi kiinni. Jämsässä lukio ainakin osittain myös. Lähelle siis tulee. Itte tahtoisin olla enemmänkin etätöissä kun tällä hetkellä. Meillä on vahva etätyösuositus eli ensisijainen työskentelytapa tulis olla etä. Mulla kuitenkin työhön kuuluu tuota asiakaspalvelua jonkun verran joten en pysty kokonaan etään siirtyä. Nyt oon aina perjantait ollut etäpäivällä ja se on ollut todella pelastava asia jaksamisen kannalta.
Oma suhtautuminen koronaan alkaa muuttua entistä enemmän ahdistavaksi. Tuntuu pahalta ettei normielämää saa takaisin millään. Kaikki vaan on tuota isoa ehkää ja itekin oon alkanut tulla koko ajan ikäänkun pelokkaammaksi sen suhteen mihin haluan mennä ja mitä tehdä. Sellainen fiilis on, että haluaa koko ajan enemmän vaan sulkeutua kotiin, turvaan. Mediaa kun seuraa niin aivan selvää on se, että tartunnat on tulleet vapaa-ajan kokoontumisista. Ittellä ei tulisi tällä hetkellä mieleenkään mennä mihinkään mihin kokoontuu paljon porukkaa samaan paikkaan. Kyllä mä ihmisten ilmoille lähden, mutta tulee mietittyä entistä enemmän miten ja miksi. Esim tuo meidän Hankasalmen reissu oli ihan jees sillä kahdestaan me siellä oltiin ruokailua lukuunottamatta. Kuitenkin ruokaravintolassakin oltiin todella isoilla turvaväleillä eikä porukkaa ollut kun ehkä 15 henkeä kaikkiaan. Tuntui ihan hyvältä ettei tarvinnut hermoilla että mitenköhän käy. Samoin täällä ollaan käyty syömässä aina välillä, kuten perjantainakin. Valitaan kuitenkin paikkoja jossa ei kontakteja tule. Nytkin tuo ruokapaikka missä käytiin tiedettiin rauhalliseksi ja meidän lisäksi siellä kävi 2 kertaa joku noutamassa ruuan mukaan. Me oltiin ainoat jotka istui sisällä syömässä. Jälkkärijuomillakin pubissa oli niin vähän porukkaa, alle 10 henkeä, että saatettiin todella olla aivan omassa rauhassa. Ei olisi tullut mieleenkään mennä paikkaan jossa ois tiennyt olevan ruuhkaa. Vielä joku aika sitten mä suhtauduin paljon lungimmin koko tautiin. Enkä mä nytkään ajattele omalta kohdaltani niin että pelkäisin omaa tartuntaa vaan pelkään sitä että tämä puolinainen elämä jatkuu vielä kauan. Haluan jo keikoille, teatteriin, nähdä kavereita vapaasti. Olisin valmis kärsimään vaikka kunnon sulkurysäyksen ja vaikka ulkonaliikkumiskiellon joksikin aikaa mielummin kun tälläistä vajaata ehkä-elämää. En tiedä kuinka paljon tällä kaikella on tekemistä mun yleisen ahdistuksen kanssa. Ei se ainakaan sitä helpota.
Kuitenkaan mä en oo tuomitsemassa todellakaan ketään joka vaikka lähtee lomalle pohjoiseen yms. Kunhan sen tekee vastuullisesti. Pohjoisessa voi lomailla olemalla aivan omissa oloissaan tai sitten voi tukkia täpötäyteen baariin hillumaan. Aivan samat jutut voi toteuttaa kotonakin. Kaikki lähtee ainoastaan tuosta vastuullisesta toiminnasta ja että vähän mietitään mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Mä tiedän että moni muukin on mun kanssa samaa mieltä siitä että tämä paska sais jo loppua joten siitä vois saada muutkin oivan motivaattorin eristäytyä toviksi hiukan enemmän. Jos saatais sitten tämä homma loppumaan ja voitais taas alkaa elää.
No niin, taas mä annoin näin paljon palstatilaa ja aikaa ajatuksissani koronalle. Ärsyttää! Puhutaanpas muusta. Vaikkapa siitä, että mä kattelin tuossa meidän kalenteria. Kisoja on siis joka toiselle viikonlopulle ja sitten siellä niissä muissa viikonlopuissa oli merkintöjä niin paljon että aikalailla huhtikuulle asti mentäis ennenkuin meillä ois aikaa kahdestaan lähteä vaikka retkeilemään tai muutakaan. Meille on ollut tulossa vieraitakin alkuvuoden aikana. He pääsevät tulemaan ainoastaan parittomina viikonloppuina ja nyt siis näyttää siltä, että se menee sinne huhtikuulle asti. Huhhuh! Aika hurjalta tuntuu.
Tänään on vaan vähän siivoiltu,pesty pyykkiä ja kateltu hiihtoja telkkarista. Oon yrittänyt olla ajattelematta huomista työpäivää. En jaksais mennä, silti koitan pitää mielen avoinna. Kyllä se siitä taas menee kun vaan alkuun pääsee. Huomenna on lisäksi hierojakin työpäivän päätteeksi, ihanaa se. Mun niskat on aivan jumissa edelleen vaikka koitan niitä kuinka paljon jumpata. Yritän nyt apua jäsenkorjauksesta ja niin että meen parin viikon päästä heti uudelleen.
Nyt nautiskellaan vielä sunnuntai-illasta. Ei mietitä huomista.
rakkaudella
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti