Täälä ollaan pitkiis tuumingiis 🤔 tykkään lukea oikeen paperilehteä aamupalan avecina. Nii kovasti pal mää ihmettelen toistuvia teemoja..
1)Kokonaisten perheiden huonovointisuus. Ihmettely siitä ettei ongelmat näy päälle päin. Eihän ne yleensä näy meistä kenestäkään. Haluaisin ajatella että silloin jos ne näkyy niin joku pysähtyis kysymään onko kaikki ok. Kuinka paljon onkaan sellaista pahoinvointia joka syö hiljaa sisältä päin mutta pusketaan vaan päivästä toiseen eteenpäin, koska niin kuuluu tehdä. Mistähän tuo ajatus kuuluu tulee ylipäänsä. Kuka on päättänyt mikä kuuluu ja mikä on oikein? Ihmisen ei kuulu hajottaa itteään elämällä jonkun toisen elämää. Eikä ainakaan sen takia että yhteiskunta tai naapurit tai joku ihme yleinen hyväksyntä niin vaatii. Kaikilla on oikeus elää just niinkun ittelle parhaaksi on eikä se totta vie oo keneltäkään muulta pois eikä sen takia kenenkään tarvi puuttua toisen elämään. Voi keskittyä ihan vaan omaansa, mahtavaa. Jokaisella on oikeus sanoa että mun elämä on ihan ok. Koitetaan kysyä aina välillä siltä vieressä kulkevalta että mitä kuuluu, onko kaikki ok ❤️
2)Työelämässä johtajien suhtautuminen alaisiin. Pienet herneaivoni sanovat että motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö on yks isoimmista voimavaroista mitä yrityksellä on. Ellei isoin. Nykypäivän sana kun on tehokkuus niin mun mielestä edellä mainitunlainen henkilöstö tuo juuri sitä. Tehokkuutta. Jatkuva säästöliekillä eläminen on tuntunut hautaavan alleen sen, että ei ihmisistä saa tehokkuutta irti ajamalla loppuun ja raastamalla selkärangasta kaiken irti niin kauan kun sitä kestää. Tässäkin kohtaa esimiehet vois joskus kysyä mitä kuuluu. Miten sun työt etenee, onko sulla sopivasti työtä ja että jos sä saisit päättää niin mitä muutoksia tekisit työhösi. Väitän että parantais motia ja työhyvinvointia kun olis fiilis että mun työtä arvostetaan ja mulla on sanavalta. Me henki on esimiehen paras ystävä sillä se auttaa ottamaan luomukeinoin tehokkuutta työntekijästä irti. Kysytään sielläkin siis välillä että miten menee ja kuullaan kans 🤩
3) Yhä nuorempien lasten valjastaminen johonkin ohjattuun muottiin. Tässä kohtaa viittaan 5v eskariin menosta mutta samaan kategoriaan liittyy monet muutkin asiakirjat. Itte oon jonkun verran töiden vuoksi seurannut sekä päiväkoti-että koulumaailman touhuja ja todennut miten ammattitaitoisia ja työlleen omistautuneita tyyppejä siellä on töissä. Osaavia, aikaansaavia, välittäviä, innovatiisia, idearikkaita. On surullista että heidän työnsä on enenevässä määrin mennyt kaikenmaailman uusien strategioiden ja toimintatapojen suunnitteluun, paperien pyörittämiseen ja siihen että kaikki toiminnot kaikissa taloissa yritetään yhdenmukaistaa. Mihin häipyi luotto alalla työskentelevien ammattitaitoon tietää juuri omalle talolleen, ryhmälleen, koululleen tai luokalleen sopivat tavat päästä tavoitteisiin. Lapset on erilaisia, ryhmät ovat erilaisia, talot ovat fyysisesti erilaisia. Mikä sopii yhdelle ryhmälle ei sovi toiselle. Unohtuuko kaikkien uusien suunnitelmien ja paperipumaskojen alle se kaikkein tärkein, lapset. Aika joka menee kaikkien uusien ylemmältä taholta tulevien hienojen korulauseiden rustaamiseen (jotka monet pölyttyy valmistuttuaan mappeihinsa) voisi käyttää ihan vaan läsnäoloon. Oltais hetken aikaa ihan vaan näissä mitä nyt on mietittynä. Keskityttäis siihen että jokainen lapsi, oli hän sitten ihan minkä ikäinen vaan, vois mennä nukkumaan ajatuksella että mut on tänään nähty ja kuultu. Mä ja mun asiat on tänään olleet tärkeitä jollekin. Ja että huomennakin mä voin hyvillä mielin mennä oppimaan uutta koska musta välitetään. Sitä ei lopulta korvaa mikään hieno suunnitelma, kalliit välineet tai upeat modernit puitteet. Koitetaan pysähtyä parhaamme mukaan ja kysyä myös sieltä junnuosastolta että mitä kuuluu, kuulla ei vaan kuunnella ja nähdä eikä vaan katsoa. ❤️❤️
Nämä edellä mainitut aiheet on todella usein toistuvia mediassa. Ihmetyttää ja surettaa ettei näihin tunnu olevan kenelläkään halua tarttua. Monessa kohtaa jatkuva kiire hautaa alleen kaiken kehittymisen, läsnäolon ja jopa aika usein toimintaedellytyksetkin. Uusia ideoita ja käytänteitä tulee esim työelämässä liukuhihnalta eikä niitä kukaan ehdi kunnolla oppia ja omaksua. Työn hallinnasta tulee kaoottista. Sammutellaan epätoivon vimmalla tulipaloja sieltä ja täältä. Ihmiset väsyy ja pitkät sairaslomat on enemmän sääntö kun poikkeus.
Omassa työssäni olen monta kertaa surrut esim hiljaisen tiedon päästämistä ovesta ulos ilman että sitä yritetään saada jäämään käyttöön. Ihan kuin uudet tuulet tulis ja pyyhkis kaiken vanhan roskan pois. Vanha ei aina oo mitään tunkkaista ja roskakoriin joutavaa vaan ainakin omasta kokemuksesta todella arvossa arvaamattomassa.
Jos painaiskin vähän jarrua että ehtis hetken hengähtää. Tasoitettais kierroksia ja annettais mahdollisuus ottaa tämä hetki ja nämä hommat haltuun. Ei koko ajan tarvi keksiä uutta, innovoida, olla miettimässä ylihuomista jos tämäkin päivä ontuu. Otettais tämä hetki haltuun.
No joo, kunhan taas mietiskelen. Joku saa varmaan tälläsistä mietinnöstä oikein palkkaakin kun kuuluisivat työnkuvaan 😂😂 minä rassaan aivojani ihan omaksi ilokseni.
Tee mukava viikonloppu 😍
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti