VOI KUN IHMISET OSAIS ITSE VALAISTA TÄTÄ PIMEÄÄ AIKAA

Nyt on ihan pakko jälleen kerran avautua. Mutta sitä ennen jos kerron tästä päivästä. Meillä alkaa olla töissä tilanne, että joka päivä joku työkavereista jää pois rivistä. Tänäänkin oli tilanne että kolmesta ohjaajasta ainoastaan minä olin töissä ja vieläpä yksi opekin poissa. Se tarkoitti tietenkin omalla kohdalla päiväjärjestyksen muutosta niin, että pari tuntia meni open sijaisena. Ihan normisettiä ohjaajan hommassa, mutta meidän talossa lopulta aika harvinaista. Meillä on aika vähän sairaspoissaoloja mikä on sinänsä jännä juttu. Päivä meni mukavasti ja nopsastikin. Lopuksi päivää vaihdoin vielä toiseen työkohteeseeni. Oon todella tyytyväinen että mulla on töissä ihan hyvä ja levollinen olla. Ei tunnu mitenkään kuormittavalta. Osaan nauttia siitä.

No se nyt on pakko tunnustaa, että tämäkin ilta menee ihan oleillessa ja löhötessä vaan. Mä palellutin itteni todella pahasti töissä vaikka koitin kyllä laittaa vaatetta päälle. Meidän koulun pihassa käy sellanen jännä huomaamattoman viileä tuulenvire koko ajan ja nyt kun ilma on jotenkin kosteahkoa niin kylmä menee luihin ja ytimiin.

Niinpä, kun sitten vihdoin pääsin kotiin ja sain syötyä niin olin aivan poikki. Pakko oli mennä maata ennen lähtöä tanssitunnille. Aikamoinen kooma siitä sitten seuraskin sillä hätinä muistan pään osuneen tyynyyn kun uni jo saavutti. 45 minuuttia vetelin todella syvää unta ja kun heräsin niin mun pää tuntui todella raskaalta ja kylmä hytisytti. Tuntui ihan siltä, että nyt meidän koululla jylläävä flunssa on saavuttanut mut toden teolla. Olo oli jopa hiukan kuumeinen ja lihaskipuinen. Päätin siis samantien olla menemättä tanssitunnille ja ottaa levon kannalta. Saada itseni ensinnäkin lämpenemään. Harmitti tanssitunnin missaus, mutta mä ajattelin että josko sen flunssan iskemisen vois vielä peruuttaa lepäämällä.

Sen verran tsemppasin itestäni, että tarkenen lähteä käymään kaupassa. Kävin ihan ekana ostamassa Tokmannista itelleni oikein keski-ikäiseen imageen sopivat sukat. Paksupohjaiset, lämpimät ja pitkävartiset. Ei palellu nilkat eikä ärry akillesjänne. Jos pysyis hiukan paremmin lämpöisenäkin kun ei kylmä enää hohkaa jalkapohjan kautta.

Sitten piipahdin vielä ruokakaupassa ja tankilla. Tässä kohtaa tullaan siihen mistä haluan avautua. Tuli jotenkin niin paha mieli ja ihan ventovieraan ihmisen puolesta. Tilanne oli sellanen, että mun kans yhtä aikaa kauppaan tuli pariskunta. Se nainen oli heti alusta lähtien tosi ärtyneen oloinen ja lykkäsi niitä ostoskärryjään eteenpäin miehen seuratessa perässä. Samalla siinä lykätessään se marmatti jatkuvastí sille miehelleen. Koska me mentiin kauppaan samaan aikaan niin meillä oli aikalailla samat reititkin eli kohdattiin siellä täällä hyllyjen välissä. Jossain kohtaa siinä maitohyllyjen luona sitten vastaan tuli tämän naisen joku miespuolinen tuttava joka kyseli kuulumisia. Joka sanaa en kuullut, mutta sellanen valitusvirsi sieltä kuului ja sitten kun menin hakemaan jotain tavaraa siitä läheltä niin kuulin että se nainen sumeilematta morkkasi sitä miestään ja valitti kotioloistakin. Siis niin että se mies seisoi siinä vieressä. Teki mieli mennä sanomaan sille miehelle että nyt ihan oikeesti vaikka on mitkä tasa-arvohommat ja metoo jutut ilmoilla niin lähde nyt kuule nostelemaan. Tai sano sille akalle että voitko olla hetken hiljaa. Ja sitten toisaalta sille naiselle että vähän inhimillisyyttä ja kunnioitusta miestä kohtaan. Ittehän sen on valinnut ja näköjään edelleen päättänyt pitää 😀😀 Miksi miehet on niin kilttejä että antavat naisten käyttäytyä itseään kohtaan miten sattuu. Ja onko se niin, että yleisesti on hyväksyttävämpää tollanen. Epäilen että jos mies ois läksyttänyt naista noin julkisesti niin siitä ois noussut kyllä hirveä haloo. En tiiä, mutta tuli kyllä jollain lailla tosi paha mieli. Samoin kun ylipäänsä ihmisten ilmeistä. Havahduin pitkästä aikaa siihen miten harmaata massaa me ollaan ja miten alaspäin suupielet oli. Ilotonta porukkaa jotka vaan valuu ankeasti eteenpäin. Ihan kun väritkin olis hävinnyt ihan kokonaan.

Kunpa ihmiset osais tämän pimeän ajan keskellä tuoda itte vähän valoa ympärilleen. Se ei tarviisi mitään muuta kun hymyn. Ittellä ei ainakaan psyyke kestäisi itekin jurnuttaa pimeän ajan lisäksi. Iloa elämään, keinolla millä hyvänsä.

No joo, eipä aiheesta tämän enempää. Kunhan halusin ihmetellä tuota aikuisten ihmisten käyttäytymistä. Tai sen puutetta...

Ilta on muuten mennyt telkkarin äärellä kaikkea hömppää katsellen. Oon saanut itteni lämpöiseksikin joten enää on iltapalaa vailla tämä päivä. Jaksaa taas huomenna sitten olla reippaana töissä.

Hymyillään kun tavataan!

rakkaudella,
Sartsa

VOI ILON JA ONNEN PÄIVÄÄ

Tiedättekö sen tunteen kun oot ettinyt jotain asiaa kääntäen paikat ylös alaisin mutta et ole löytänyt?Vielä jos se asia on sinulle erityisen tärkeä ja rakas niin ensin pelkäät, että se on hukkunut ikiajoiksi ja sitten suru iskee kunnolla kun tajuat ettei sitä asiaa kerta kaikkiaan enää löydy mistään. Mulla on käynyt muutaman kerran nyt tänne muuton jälkeen niin ja riippuen asian tärkeydestä fiilikset on vaihtuneet lievästä harmituksesta isompaankin murheeseen. Muutto oli myös sellainenkin rupeama ja tapahtui mulle ominaiseen tapaan hirveellä rytäkällä, että oikein järjestelmällisesti mä en tavaroita ole täällä päässä paikoilleen laittanut. Tapahtui ajatuksella, laitanpa nämä tuonne kaappiin etteivät ole jaloissa pyörimässä ja katson sitten joskus mihin ne asetan. Juu, sitä päivää ei sitten kaikkien nyssäköitten osalta ole tullut tänä päivänäkään. Etenkin kun tämä järjestely on ollut ulkopuolisten silmin tälläinen järjetön, että asustamme Akin yksiötä ja mun kaksio on pääasiassa vierasmajana. En siis oikeasti hirveän paljon ole aikaa viettänyt omassa, ihan mielestäni nätissäkin, kaksiossani. Siitäkin syystä tulee tämän tuosta vastaan tavaroita joita en ole edes muistanut mukana tuoneeni.

Paljonhan silloin muuttoa ennen luovuin vanhoista kamoistani. Myin astioita pois ja muutenkin tein aikamoisen kon marituksen. Tuntui, että halusin aloittaa mahdollisimman puhtaalta pöydältä uudessa elämäntilanteessa. Tietynlainen puhdistautuminen vanhasta oli tarpeellinen. Tottakai oli kuitenkin tavaroita, joista en missään nimessä luopunut silloin, enkä tule luopumaan vastakaan. Yhtenä esimerkkinä mustajalkainen lasisarja jonka oon aikoinaan saanut siskoltani synttärilahjoiksi. Tai veljeltäni saadut Festivo kynttilänjalat. Näiden lisäksi on toki paljon muutakin tunnekamaa, joista en halua luopua ja yksi niistä eniten tunteita herättävistä on joulukoristeet.

Muuttoni jälkeen en oo pahemmin joulua laittanut, syystä tai toisesta. On jotenkin ollut hukassa koko joulu, eikä sellainen entisten vuosien jouluhulluttelu oo tuntunut mitenkään ajankohtaiselta. Ehkä syynä on ollut se, että on pitänyt rakentaa koko elämä uusiksi pienistä palasista ja kotiutua tänne. Se on vaatinut aika paljon ja pakko myöntää että vieläkin kärsin välillä siitä että sosiaaliset ympyrät on kutistuneet niin tosi pieniksi. Ei mulla edelleenkään oo täälä juuri ketään kenen luona vois poiketa vaikka kahvilla. Onneksi olen löytänyt työkavereista tärkeitä ystäviä joiden kanssa voi vaikka harrastaa jotain. Silti, mun rakkain sosiaalinen ympäristöni on nykyään älypuhelimen varassa. Kuitenkin, vaikka en ole entiseen malliin joulua täällä juhlinutkaan niin tietyt joulukoristeet on käyneet mielessä aika ajoin. En ole vaan löytänyt niitä mistään ja oon jo ehtinyt ihmetellä miten oon voinut jättää ne pois muuttokuormasta. Sitten on mieleeni hiipinyt ajatus siitä, että josko ne on menneet muutossa roskiin. Epähuomiossa tietenkin. Se ajatus on tehnyt pahaa. Etsinnöistä huolimatta en kuitenkaan ole sitä rakasta joululaatikkoani löytänyt ja olen jo ihan luopunut toivosta että ikinä näen siellä olevia tavaroita enää. Olen ollut jopa ajattelematta koko asiaa. Kunnes sitten, eilen menin pesemään pyykkiä ja päätin samalla katsoa mitä vaatehuoneeni hyllyt pitävät sisällään. Siellä sitä on pussukka ja laatikko, jos toinenkin, muuton aikana sinne juurikin pois jaloista laitetut. Monta ahaa, tämäkin on täällä elämystä sain aikaan. Sitten kun kaikki hyllyt oli läpikäyty niin joku intuitio mulle tuli että katson vielä sinne lattialle, kaapin alle. Siellä ei tokikaan pitänyt olla mitään mutta päätin silti tarkistaa. Ja voitteko uskoa, siellä se mun kadoksissa ollut joulu sitten piileksi. Sen laatikon oli täytynyt jotenkin liusua muiden tavaroiden edeltä sinne epähuomiossa ja sinne se oli unohtunut.

Taisin kiljaista riemusta vaikka yksin olinkin. Vedin laatikon ulos ja päällimmäisenä heti näin kultaisen enkelin kuvalla koristetun rasian, jossa on yksi mun suurimmista aarteistani. Kummipojaltani Kimiltä aikanaan saadut joulukuvaelman hahmot. Siellä on jeesuslapsen seimi jonka ympärillä Maria ja Joosef, siellä on itämaan tietäjät ja lammaspaimen. Kun mä näin laatikon niin mulle tuli niin valtava onnellisuuden tunne, että kädet ihan tärisi. Tuntui, että itku ei oo kaukana. Sitten kun menin olohuoneen sohvalle ja avasin laatikon niin padot aukesi. Se itku tuli jostain tosi syvältä enkä oo ikinä eläessäni itkenyt niin valtavasti onnesta. Mä olin niin onnellinen ja helpottunut kun nuo löytyivät ettei sanat riitä kertomaan. Itku oli loputonta, kyyneliä tuli ihan virtana ja se tunne vavisutti koko kehoa. Ehkäpä mulla siinä samalla tuli jostain syvältä sydämen sopukoista tunne niistä jouluista kun mulla vielä oli sellainen lämminhenkinen joulu jossa lapsetkin oli vahvasti läsnä.

Siinä mun rakkaat aarteeni

Viime vuonna se joulunhenki alkoi tulla taas lähelle. Mä tunsin sen. Mulla oli lämmin ja hyvä fiilis joulun lähestyessä ja tein posket punaisina laatikoita ja joululahjaylläreitä läheisille. Tänä vuonna oon huomannut että se on tullut ehkä vielä isompana ja aikaisemmin. Rakastan katsella netistä jouluisia kuvia ja erityisen kiitollinen oon facebookin Sydämeeni joulun teen-ryhmästä johon mun rakas ystäväni mut liitti tässä taannoin. Sieltä oon fiilistellyt todellisten joulutaitureiden ihania tunnelmallisia kuvia ja ideoita. Tuntuu hyvältä. Lämpimältä. Ja tuo joululaatikon löytyminen tuntuu tämän joulun ensimmäiseltä ihmeeltä tai joulun taialta.

Eilen käytiin elokuvissa kattomassa komedia Täydellinen joulu. Mun huumorihermoon se osui ihan täysillä. Piti nauraa niin että vatsaan sattui. Ja joulufiilis mun sisällä kasvoi taas pikkuisen kun oli visuaalisesti niin paljon kaikkia katsottavaa myös. Elokuva toimi mulle siis monellakin eri tasolla. Ilta sitten taas vietettiinkin telkkarin äärellä, kun oltiin ensin haettu nuorisoa riiuu reissulta kotiin. Tänään vietellään isänpäivää ja odotetaan oikein ruokavieraita. Aki väsää oikein muhkean ja herkullisen näköisiä liharullia.

Myös joulun ekat tortut valmistuivat juuri äsken. Heti tuli hinku tehdä jotain muutakin joululeipomusta mutta ei nyt ainakaan tänään vielä.

rakkaudella,
Sartsa

MIELI HIIPII KOHTI JOULUN LÄMPÖÄ

Ihan niinkun maanantaina taisin sanoa niin tuota pikaa ollaan taas jo perjantaissa. Koko alkusyksyn viikot on tuntuneet olevan yhtä maanantaita ja perjantaita. Eipä siis aikaakaan kun tämä syyslukukausi on taputeltu. Sitä ennen onkin vielä sekä kotona että töissäkin yhtä sun toista askarta.

Viikko toi tullessaan pakkaset ja eilen vihdoin myös vahvemman lumipeitteen. Ai että mä sitte nautin siitä että saatiin lunta. Ja niin nauttivat lapsetkin töissä. Eilen sitä tulikin oikein ihanan isoja hiutaleita ja maa peittyi kunnolla lumivaippaan. Heti tuli tietenkin joulufiilis, siitä ei pääse tällänen vanha joulufriikki mihinkään. Oon niin onnellinen että muutamien latteampien vuosien jälkeen oon saamassa joulun tunnelman takaisin sydämeeni. Mutta mikä se joulufiilis sitten oikeastaan on?

Joulufiilis on ajatus sellasesta lämmöstä ja rauhallisuudesta. Voi istua kaikessa rauhassa katselemassa ulos ikkunasta missä valot tuovat lämmintä fiilistä lumiverhoa vasten. Ei oo kiire mihinkään, voi vaan pysähtyä siihen hetkeen ja nauttia luonnon kauneudesta. Jouluun ajatuksena sisältyy mulla hyvän tekeminen ja hyvän mielen tuottaminen toisille. Haluaisin kovasti ilahduttaa vaikka vähävaraisia perheitä ja erityisesti lapsia antamalla panokseni joulupuu- tai muuhun vastaavaan keräykseen. Aikanaan kun mulla oli ystävä, jolla oli todella tiukkaa huolehtiessaan yksinhuoltajan lapsistaan,vein heille jouluksi herkkuja. Ja yritin auttaa muutenkin tuomaan joulun iloa heille. Siitä tuli mulle todella hyvä mieli. Sellasessa on sellaista tiettyä joulun henkeä jota tähän aikaan vuodesta vaan tuntuu ilmassa olevan. Ja ihana niin. Toisaalta joulu on myös lämminhenkinen, sopivasti punaisella väritetty koti. Joulufiilis on pieniä ajatuksia sinne tänne, hyvää tahtoa ennenkaikkea. Sellanen tuo mulle valtavasti energiaa ja voimaa. Muuten kun eletään jotenkin kauhean kovassa ja hektisessäkin maailmassa.

Toissa vuodesta muistan elävästi yhden pienen hetken joka fiiliksensä puolesta on iskostunut mun päähän oikein tosissaan. Siinä oli jotain ihanan rahoittavaa. Yllättävää on se, että mä olin silloin kotona ihan yksin. Aki oli töissä ja tuli kotiin vasta aika myöhään. Mä istuin yökkärit päällä ja villasukat jalassa kuunnellen Raskasta joulua. Kädessä höyryävä glögimuki ja ajatukset kaikkien tärkeiden ihmisten luona. Mä muistan niin tarkasti miten välillä laitoin silmät kiinni ja muistelin kaikkia ihania hetkiä joita on koettu yhdessä. Tottakai piti vähän kyyneltäkin tirautta, sillä taisi siinä tulla hiukan ikäväkin mutta pääasiallisesti tunnelma oli oikein ihana ja lämmittävä. Ehkä joulumieli tulee juuri tuollaisista pienistä hetkistä ja senpä vuoksi joulu on alkanut mulla jo nyt. Siellä sydämessä.

Töissä on oikein hyvä fiilis, mulla ainakin. Vähän huolta ja harmaata pilveä tuo sellainen alavire ja jaksamattomuus mitä on ilmoilla työkaverien taholta. Yksi sun toinenkin avautuu siitä, että ovat uupuneita ja jaksaminen meinaa loppua. Onneksi itse oon nyt tukevasti jaloillani ja oon saanut tuon oman bluesini taltutettua. Mä oon oppinut armollisuutta itseäni kohtaan ja sen, etten töissä ota liikaa suorituspaineita tai kerrytä itselleni muutenkaan mitään ylimääräistä taakkaa. Senpä vuoksi mä jaksan nyt kuunnella kun toisilla on vaikeaa. Se ei hetkauta väärällä lailla mun maailmaa eikä suista mua raiteiltaan. Toivon, että puhumisella on puhdistava vaikutus tässäkin kohtaa ja olo kevenee kun niitä raskaita ajatuksia saa purettua. Siksi haluankin olla kuulevina korvina jos jollain on avautumisen tarvetta. Itse seison tukevasti eikä mua moiset huojuta. Jännittää vaan mitä seuraa jos tässä ennen joulua työkavereilta yksi toisensa jälkeen loppuu voimat kokonaan ja tarvitaan sairaslomaa. Siihen on jokaisella oikeus ja oon jopa siihen kannustanutkin. Ei töiden takia kannata itseään loppuun ajaa, etenkään jos se vaikuttaa vielä töiden ulkopuoliseen elämään. Sen verran itselle loppuunpalaminen aiheutti arpia, että muistissa on. Oon neuvonutkin kaikki pitämään huolta itsestään ja jäämään kotiin lepäämään jos tuntuu siltä, ettei kerta kaikkiaan jaksa. Sitä hiukan jännityksellä odottelen, mutta yleisvire itsellä on jopa hämmästyttävänkin hyvä. Yritän muistaa nauttia siitä.

Ehkä tuolla liikunnan säännöllistymisellä ja lääkitysten kohdilleen saamisella on jotain tekemistä tämän olon kanssa. Mene ja tiedä, mutta tuntuu energiseltä. Mä jaksan mun mielestä ihan toisella tavalla nyt kohdata lapsiakin töissä. Niistä saa ihan älyttömästi virtaa kun siihen maailmaan menee mukaan ihan täysillä.

Mutta siis tähän hetkeen mennäkseni. Eilen siis eka kertaa piti putsata auto lumesta. Yks mun lempparipuuhista. Ihan oikeesti.

Ei sitä tuon enempää eilen satanut mutta kiva tuokin

Eilinen ilta meni sitten aikalailla normiperjantaiden malliin. Tein tietenkin pitsaa, hain pussin karkkia ja sitten relattiin telkkarin äärellä. Akin nuorimmainen oli meidän seurana illan tässä. Katotiin eilen alkaneet Hitlist ja Jahti. Sitten vielä, tietenkin, Vain elämää viimeiset jaksot. Onneksi ens viikolla alkaa siitä joulujaksot joissa versioivat joululauluja. Jeeee!!

Jos eilen tuli lunta ja näkymä ikkunasta illalla oli jouluisen satumainen niin tämän aamun näkymä on hiukan erilainen. Mittari näyttää muutamaa lämpöastetta ja on likaista ja märkää. Normimarraskuuta siis. Ei haittaa sillä tänään on siivouspäivä. Huomenna saadaan isänpäivän kunniaksi ruokavieraita joten tarvii vähän raivata tilaa. Elokuviinkin meinataan ehtiä iltapäivän mittaan. Kiva päivä tulossa siis.

Ettikäähän sitä joulun henkeä niin valaistuu tämä pimeä aika kummasti sisältä päin.

rakkaudella,
Sartsa

HÄRDELLIVIIKONLOPUSTA UUTEEN VIIKKOON

Viikonloppu taas täynnä menoa ja meininkiä paikassa Lapua. Hektisen viikon jälkeen perjantaina pakattiin suitsait kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdettiin kohti Lapuaa. Päämääränä oli setäni Eskon lauantaiset synttärijuhlat, jotka järjestettiin mun vanhempieni luona. Olin lupautunut auttelemaan juhlissa sen minkä pystyn ja jopa leipomaan suolaisen piirakan joka olisi kalatäytteinen.

Viime viikko töissä sisälsi monenlaista hässäkkää ja oli siis lähinnä henkisesti uuvuttava. Onneksi mulla tuntuu olevan syystä tai toisesta hiukan energisempi jakso menossa joten töissäkin on kaikesta huolimatta tuntunut oikein kivalta olla. Fiilis on ollut kevyt ja huomaan oppineeni hiukan päästämään irti ja antamaan joidenkin asioiden mennä vaan omalla painollaan. Olen myös oppinut sellaista sopivaa armollisuutta itteäni kohtaan, että mun harteilla ei ole koko työpaikan hyvinvointi vaan voin antaa senkin asian suhteen välillä vaan olla. Ei mun tarvi miettiä asioita toisten puolesta ja se on ollut ihan älyttömän vapauttavaa huomata. Keskityn lähinnä omaan tekemiseeni ja ennenkaikkea oon vielä enemmän kääntynyt lapsiin päin töissä. Oon halunnut jättää aikuisten väliset läyhäämiset niin vähille kun mahdollista. Toki aina välillä tulee tilanne, jota haluaakin spekuloida ja puida jonkun kanssa mutta se, etten välitä kaikista asioista niin paljon, on tuonut mukanaan kevyemmän olonkin. Huomaan myös sen, että mitä enemmän ja intensiivisemmin mä menen mukaan lasten maailmaan niin sitä tyytyväisempi mä olen. Kun mulla nyt vaan on sellainen luonne, että mä välitän noista meidän oppilaista aikalailla ja haluan olla kuulevina korvina ja auttavina käsinä niin paljon kun mahdollista. Helpottaa heidän arkeaan sillä lailla mahdollisimman hyvin.

Hiukan poikkeavaa keskustelun aihetta olikin viikolla ja tietynlaista pelon ilmapiirin torjumista. Heti maanantaina sattui pikkuruinen onnettomuus koulussa josta sitten riitti yhtä sun toista huhua pitkin käytäviä. Onneksi selvittiin aika vähillä mutta herkimmät oppilaat saivat pelkotiloja kun mielikuvittelivat asioista omassa päässään suuremmiksi kuin ne ovatkaan. Paljon keskuteluja käytiin päivien mittaan siitä mitä oikeasti on tapahtunut ja mitkä jutut ovat silkkaa huhua ja hölynpölyä. Kävi sitten vielä pari päivää myöhemmin niin että koulun viereisessä talossa sattui jotain mihin tarvittiin ambulanssia ja paloautokin paikalla käväisi. Siinä riitti jälleen oppilaille ihmettelemistä, etenkin kun kävi vielä niin jännästi että Mediheli käytti koulun pihaa laskeutumispaikkana. Sellaista action showta ei meidän koulun ikkunoista oo ennen nähtykään. Siinä ohessa sai kyllä kertoilla pelastushenkilökunnan töistä ja toiminnasta kerran jos toisenkin. Että tommonen teemaviikko meille sitten sukeutui ihan kun luonnostaan.

Perjantaina siis tavaroita pakatessani oli aikamoisen takki tyhjä, mutta silti lähdin ilomielellä pohjanmaalle näkemään taas läheisiä. Yövyttiin mun vanhempien luona ja perillä oltiin kauppareissun jälkeen vasta joskus kahdeksan jälkeen illalla. Kävin matkalla ostamassa ne piirakkavärkit sekä haettiin ruokaa ja aamupalatarpeita. Illalla sitten tekaisin piirakan ennen rauhoittumista telkkarin äärelle. Kylmä siideri ja Vain elämää maistuivat kyllä erityisen hyvältä tuossa kohtaa.
Lauantaina sitten herättiin jo hyvissä ajoin aamulla ja aamupalan jälkeen minä tekaisin vielä toisen pellillisen savulohipiirakkaa ennen lähtöä viemään kynttilät haudalle. Mun isovanhempien haudan lisäksi laitettiin kynttilä myös muualle haudattujen muistopaikalle. Eihän ehditty mun vaarin haudalle, saati Akin isän ja isovanhempien. Siinä se syttyi samalla muistokynttilä kaikille muillekin edesmenneille rakkaille. Haudalta olikin sitten jo kiire valmistelemaan äitin ja siskoni kanssa juhlapaikkaa kuntoon. Hyvissä ajoin oltiinkin valmiita ja herkkupöytä katettu ennenkuin ekat vieraat tulivat. Paikalle tuli paljon sukulaisia joita suurta osaa mä en tuntenut ollenkaan. Kaikki tulivat kättelemään iloisesti ja huomasin, että on hankala esitellä Aki ihmisille. Mä sanoin, että siinä on mun mies koska ajattelin pääseväni kaikista helpoimmalla. Mietin kuitenkin, että miksikä mun pitäis Akia oikein kutsua. Miesystävä ehkä?? Poikaystävä se ei ainakaan tällä ikää oo. Avopuolisokaan ei kun ei virallisesti asuta yhdessä. Elämänkumppani kuulostaa aivan mun suuhun sopimattomalta. Mies hän nyt sitten oli vaikka sekin tietty johti ihmisiä harhaan kun ei naimisissakaan olla. Hankalia nämä tittelit :D
Juhlat meni hyvin, sankari oli ainakin tyytyväinen. Tarjottavia oli riittävästi ja ne tekivät kauppansa. Hyvä niin. Illalla sitten juhlien päätyttyä lähdettiin vielä iltaa istumaan mun siskon luo. Karaoke raikasi aamutunneille asti kun pitkästä aikaa päästiin taas porukalla iltaa istumaan. Mä huomaan kaipaavani läheisiä todella paljon enemmän koko ajan. Ihan sitä tavallista elämää niiden kanssa. Täälä tuntuu edelleen vähän yksinäiseltä, kun ei täällä oikein ole näitä sosiaalisia ympyröitä. Täällä mä otan ilon irti uusista kasvotutuista joiden kanssa tanssitaan tiistaisin aikuisten tansseja tai zumbataan keskiviikkoisin ellei sitten venyttellä body balancessa torstaisin. Sekin tuntuu ihan kivalta että joku moikkailee ja vaihtaa vaikka sanan pari aina joskus. Kuulostikohan vähän säälittävältä? On se oikeesti ihan mukava tunne, että vaikka kauppareissulla on joku joka morjenstaa tuntiessaan. Sekin hälventää sellaista tunnetta, että olisi yksin aivan sivussa kaikesta. Lisää kotiutumista tänne, moinen pikkujuttu.

Sunnutaina sitten herättiin kun aamupäivä oli jo pitkällä. Aamupalan jälkeen houkuttelin Akin aamureippailulle, sillä oltiin vaan istuttu koko viikonloppu muuten ja edessä olisi vielä parin tunnin istuminen autossa kotimatkalla. Niinpä sitten käytiin vanhalla myllyllä pyörähtämässä. Jokimaisema oli kyllä aika kivan näköinen tuossa auringonpaisteessa. Kieltämättä. Lapsuuden rakkaita maisemia....

Kotimatka olikin sitten aika jännittävä sillä tiet oli todella liukkaat. Onneksi viikon teemaksi muodostuneet hälytysajoneuvot pysyivät poissa kuvioista ja päästiin kotiin ihan turvallisesti. Saatiin sitten vielä vieraskin illaksi joten siinähän sitä sitten olikin viikonloppu taputeltuna.

Uus viikko uusine kuvioineen on jo hyvässä alussa joten ennen kuin huomataankaan ollaan taas perjantaissa. Joulukin se sieltä jo tulla jollottelee...

rakkaudella,
Sartsa