VOI KUN IHMISET OSAIS ITSE VALAISTA TÄTÄ PIMEÄÄ AIKAA

Nyt on ihan pakko jälleen kerran avautua. Mutta sitä ennen jos kerron tästä päivästä. Meillä alkaa olla töissä tilanne, että joka päivä joku työkavereista jää pois rivistä. Tänäänkin oli tilanne että kolmesta ohjaajasta ainoastaan minä olin töissä ja vieläpä yksi opekin poissa. Se tarkoitti tietenkin omalla kohdalla päiväjärjestyksen muutosta niin, että pari tuntia meni open sijaisena. Ihan normisettiä ohjaajan hommassa, mutta meidän talossa lopulta aika harvinaista. Meillä on aika vähän sairaspoissaoloja mikä on sinänsä jännä juttu. Päivä meni mukavasti ja nopsastikin. Lopuksi päivää vaihdoin vielä toiseen työkohteeseeni. Oon todella tyytyväinen että mulla on töissä ihan hyvä ja levollinen olla. Ei tunnu mitenkään kuormittavalta. Osaan nauttia siitä.

No se nyt on pakko tunnustaa, että tämäkin ilta menee ihan oleillessa ja löhötessä vaan. Mä palellutin itteni todella pahasti töissä vaikka koitin kyllä laittaa vaatetta päälle. Meidän koulun pihassa käy sellanen jännä huomaamattoman viileä tuulenvire koko ajan ja nyt kun ilma on jotenkin kosteahkoa niin kylmä menee luihin ja ytimiin.

Niinpä, kun sitten vihdoin pääsin kotiin ja sain syötyä niin olin aivan poikki. Pakko oli mennä maata ennen lähtöä tanssitunnille. Aikamoinen kooma siitä sitten seuraskin sillä hätinä muistan pään osuneen tyynyyn kun uni jo saavutti. 45 minuuttia vetelin todella syvää unta ja kun heräsin niin mun pää tuntui todella raskaalta ja kylmä hytisytti. Tuntui ihan siltä, että nyt meidän koululla jylläävä flunssa on saavuttanut mut toden teolla. Olo oli jopa hiukan kuumeinen ja lihaskipuinen. Päätin siis samantien olla menemättä tanssitunnille ja ottaa levon kannalta. Saada itseni ensinnäkin lämpenemään. Harmitti tanssitunnin missaus, mutta mä ajattelin että josko sen flunssan iskemisen vois vielä peruuttaa lepäämällä.

Sen verran tsemppasin itestäni, että tarkenen lähteä käymään kaupassa. Kävin ihan ekana ostamassa Tokmannista itelleni oikein keski-ikäiseen imageen sopivat sukat. Paksupohjaiset, lämpimät ja pitkävartiset. Ei palellu nilkat eikä ärry akillesjänne. Jos pysyis hiukan paremmin lämpöisenäkin kun ei kylmä enää hohkaa jalkapohjan kautta.

Sitten piipahdin vielä ruokakaupassa ja tankilla. Tässä kohtaa tullaan siihen mistä haluan avautua. Tuli jotenkin niin paha mieli ja ihan ventovieraan ihmisen puolesta. Tilanne oli sellanen, että mun kans yhtä aikaa kauppaan tuli pariskunta. Se nainen oli heti alusta lähtien tosi ärtyneen oloinen ja lykkäsi niitä ostoskärryjään eteenpäin miehen seuratessa perässä. Samalla siinä lykätessään se marmatti jatkuvastí sille miehelleen. Koska me mentiin kauppaan samaan aikaan niin meillä oli aikalailla samat reititkin eli kohdattiin siellä täällä hyllyjen välissä. Jossain kohtaa siinä maitohyllyjen luona sitten vastaan tuli tämän naisen joku miespuolinen tuttava joka kyseli kuulumisia. Joka sanaa en kuullut, mutta sellanen valitusvirsi sieltä kuului ja sitten kun menin hakemaan jotain tavaraa siitä läheltä niin kuulin että se nainen sumeilematta morkkasi sitä miestään ja valitti kotioloistakin. Siis niin että se mies seisoi siinä vieressä. Teki mieli mennä sanomaan sille miehelle että nyt ihan oikeesti vaikka on mitkä tasa-arvohommat ja metoo jutut ilmoilla niin lähde nyt kuule nostelemaan. Tai sano sille akalle että voitko olla hetken hiljaa. Ja sitten toisaalta sille naiselle että vähän inhimillisyyttä ja kunnioitusta miestä kohtaan. Ittehän sen on valinnut ja näköjään edelleen päättänyt pitää 😀😀 Miksi miehet on niin kilttejä että antavat naisten käyttäytyä itseään kohtaan miten sattuu. Ja onko se niin, että yleisesti on hyväksyttävämpää tollanen. Epäilen että jos mies ois läksyttänyt naista noin julkisesti niin siitä ois noussut kyllä hirveä haloo. En tiiä, mutta tuli kyllä jollain lailla tosi paha mieli. Samoin kun ylipäänsä ihmisten ilmeistä. Havahduin pitkästä aikaa siihen miten harmaata massaa me ollaan ja miten alaspäin suupielet oli. Ilotonta porukkaa jotka vaan valuu ankeasti eteenpäin. Ihan kun väritkin olis hävinnyt ihan kokonaan.

Kunpa ihmiset osais tämän pimeän ajan keskellä tuoda itte vähän valoa ympärilleen. Se ei tarviisi mitään muuta kun hymyn. Ittellä ei ainakaan psyyke kestäisi itekin jurnuttaa pimeän ajan lisäksi. Iloa elämään, keinolla millä hyvänsä.

No joo, eipä aiheesta tämän enempää. Kunhan halusin ihmetellä tuota aikuisten ihmisten käyttäytymistä. Tai sen puutetta...

Ilta on muuten mennyt telkkarin äärellä kaikkea hömppää katsellen. Oon saanut itteni lämpöiseksikin joten enää on iltapalaa vailla tämä päivä. Jaksaa taas huomenna sitten olla reippaana töissä.

Hymyillään kun tavataan!

rakkaudella,
Sartsa