tiistai 26. tammikuuta 2021

ULOSPÄÄSYÄ ETSIMÄSSÄ

 Eilinen päivä oli aivan hanurista. Heti aamulla jo tiesi että parasta ois jäädä vaan peittojen alle koko päiväksi. Edellisyö meni taas ihan pipariksi koska näin jälleen unia jossa rakkaita kuoli mun ympäriltä. Mä vaan jouduin seuraamaan toivottamana vierestä. Näitä kamalia painajaisia mä oon nyt nähnyt aika usein viime aikoina. Yhtenä yönä viime viikolla näin unta jossa menin töihin ja kaikki mapit oli poltettu. Ne oli kyllä paikallaan hyllyssä mutta hiiltyneinä. Minä sitten itkien niitä koitin putsailla koska pelkäsin että niiden polttaminen tulis mun syyksi. Kaikki noita kamalia unia yhdistää toivottomuuden tunne. Kamalia asioita tapahtuu ilman että mä voin tehdä yhtään mitään. 

Eilen sitten väsymyksestä seuras ketutus ja töissä oli kyllä todellinen vaaramomentti että olisin sanonut paljon pahemmin kuin mitä tarkoitin. Kyllä mä esimiehelle taas kerroin mikä tilanne on ja hän oli kyllä kovasti kauhuissaan. Sanoi että voin lähteä kyllä kotiin jos siltä tuntuu. En mä halunnut. En oikeesti halunnut. Se vähän kummastutti mua sillä aivan selkeästi olisin tarvinnut lepoa eikä tuota meihemiä mikä töissä vallitsee. Jäin kuitenkin siis ja sain suoritettua päivän mielestäni ihan ok. Päivän päätteeksi mä olin niin poikki että istuin vaan pitkän tovin työtuolissani vaikka olin jo koneet sammutellut. Oli todella työn takana saada ittestään irti että lähtee kävelemään kotiin. Meinasin jo soittaa Akia hakemaan mutta päätin että raitis ilma tekee vaan hyvää. En haluaisi myöskään joka ikinen päivä tuoda tuota väsymystäni ja työjuttuja kotiin ja kaataa Akin niskaan. Se ei oo reilua. Mutta kun ei mulla oikein oo muita tässä kenelle asioita purkaa. Ja purettava on etten oo kun kävelevä aikapommi. Välillä musta tuntuu ittestä siltä että sellainen mä oon tällä hetkellä. Että mä joku kaunis päivä sanon liian pahasti jollekin joka ei sitä ansaitse. Yritän välttää sitä ja sauhuta sitte kotona. 

Ilta päättyi kovin äkkiä sillä päätettiin molemmat mennä nukkumaan jo ennen kaheksaa. Akilla oli taas todella aikainen herätys töihin ja mulle sopi paremmin kun hyvin mennä samaan aikaan nukkumaan. Vaihdoin tyynynkin että jos se auttais parempiin uniin. Juteltiin hetki vielä kaikkea höpöhöpöä josta tuli hyvälle tuulelle. Sitten suukko ja unta palloon. Niinpä sitten näin unta että mulla, tai luulenpa että oli mun ja Akin yhteinen, oli 4v Aliina niminen tyttö. Me oltiin just muutettu Akin vanhempien taloon jota me alettiin remppaamaan. Paikkakuntakin oli uusi. Nyt mä tietenkin heti otan tähän positiivisen kannan ja oon sitä mieltä että tämä uni on osoitus siitä että muutosta ois tiedossa. Ja kaikesta päätellen parempaan. Katotaan siis mitä tuleman pitää.

Tänään mä oon menossa työpsykologille ekaa kertaa. Mä toivon että voisin käydä hänen juttusillaan sitten mahdollisesti muutenkin. Jos sais hänelle käydä purkamassa oloaan niin ei kotona tarvii. Sais apua tähän jaksamiseensa ja alkais nähdä valoa tunnelin päässä tähän työtilanteeseen. Oon monta kertaa sanonut että onneksi tällä hetkellä muuten on asiat kunnossa niin kestää paremmin tämän työstressin kanssa. Olisin jo luhistunut kokonaan jos muillakin elämän alueilla ois yhtä hankalaa. En siis voi edes käsittää tällä hetkellä miten huonossa jamassa oon ollut silloin edellisen loppuunpalamisen jälkeen kun lähes kaikki elämässä oli vinksallaan. Sellaseen tilanteeseen en kyllä päästä asioita enää. Toisaalta, oonhan mä täysin eri ihminenkin kun silloin.

Erityisherkkänä tyyppinä ympäristön negatiivisuus on mulle todellista myrkkyä. Mä en kerta kaikkiaan pysty olemaan sellasessa ilmapiirissä joka on negatiivinen tai vihamielinen. Se tuntuu syövän mua elävältä. Tässä tilanteessa kun tämän koronapaskan kanssa eletään niin etenkin tuolla koulupuolella ei voi millään välttyä siltä että ne ilonpilkahdukset on aika vähissä. Enkä nyt sano tätä valitettavasti edes uupuneen silmin vaan tää on tosiasia. Jatkuva epävarmuudessa eläminen ja eipäsjuupas leikki on kyllä vienyt motivaation ja mehut kaikista. Mä oon sitä mieltä että etäopetukseen siirtyminen tois työrauhan kaikille. Osa opettajista kokee maskin niin ahdistavana etteivät pysty sen kanssa puhumaan koko tuntia. Siitä seuraa että tunnit täytyy viedä läpi niin että oppilaat tekee enemmän tehtäviä. Opea itteäänkin turhauttaa kun ei voi tehdä tunneilla niitä asioita joita on suunnitellut. Mä ymmärrän tämän kaiken oikein hyvin. Kyllä muakin maski ahdistaa kun sitä koko päivän pitää. Iltapäivällä jo hapenpuutteen huomaa kun pää kipeytyy ja hengitys muuttuu raskaammaksi. Ja mun siis ei tarvi puhua edes ollenkaan.Huh. Koko ajan tulee uutta, ei vaan ohjeistusta, vaan tällä hetkellä määräystä ylemmältä taholta. Maskipakko. Ei saa käytää visiiriä. Ei saa juoda kahvia yhdessä työkaverien kanssa ellei pysty pitää 2m välejä. Eli käytännössä ei pysty ollenkaan sillä saman pöydän ääressä voi nipin napin 2 olla jos istuu pöydän eri päädyissä. Itse oon sitten päätynyt juomaan kahvini työpisteellä. Toisaalta mä koitan myös suojella itteäni eristäytymällä porukasta sillä sitä negatiivisuuden määrää en oikein kestä mikä ilmassa velloo. Aika vähän on enää naurua ja vitsailua. Enemmän kriittistä keskustelua. Ja mä ymmärrän sen erittäin hyvin. Sitähän munkin tekis mieli tehdä kaiken aikaa ja sitähän mä nyt oon itte esimiehilleni puhunut kun tätä omaa tilannettani olen avannut. Se tuo mulle entistä enemmän pahaa mieltä sillä mun periaate on mieluusti löytää asioista positiiviset puolet. Mikähän se nyt sitten tässä hetkessä on?? Ehkä se, että on sentään töitä ja ne on ihan mielenkiintoisiakin. Ja että sen negatiivisuuden verhon takana lymyilee aivan loistavan ihania työkavereita. Nyt täytyis vaan löytää tie ulos tästä kaikesta mustasta. Pelkään etten pysty itteäni vetämään kuiville jos ympärillä koko ajan ollaan tuomassa lisää negaa. Uskon edelleen vahvasti siihen, että negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta ja päinvastoin. Jotain täs tarvii keksiä mutta jaksaminen meinaa olla niin vähissä etten tiedä kykenenkö.

Sanoin eilen esimiehelleni nuo lähes samat sanat kun tuumasin että mun on mahdotonta oppia tai omaksua mitään uutta tällä hetkellä. Pieni ja yksinkertainenkin uusi asia tuntuu mulle aivan ylivoimaiselta. Ehkä tämä on lopputulema siihen, että oon nyt jo ainakin reilun vuoden jatkuvasti opetellut uusia juttuja. Mun työnkuva ei oikein missään vaiheessa oo vakiintunut mihinkään. Se, että edellisessä työpaikassa tein koko 8 tuntia lähes tauotta töitä ei tunnu tällä hetkellä missään. Se oli kuitenkin töitä lasten kanssa ja se ei kerta kaikkiaan tunnu mulle edes työltä. Siitä vaan sai mielummin virtaa. Nyt kun pyöritän papereita ja hyvin usein jää tauot pitämättä ja ruokatuntikin on välillä vähän torso niin ei tunnu jaksavan.

Täs kun mä kirjoitan näitä juttuja niin tulee koko ajan kirkkaampana mieleen, että mun pitäis lopettaa uutisten lukeminen ja keskittyä kaikenmaailman positiivisiin hömppäjuttuihin vaan. Tankata itteeni sellasta positiivista energiaa joka paikasta mistä vaan saa. Karttaa kaikin voimin tilanteita jotka tiedän että on raskaita ja negatiivis sävytteisiä. Alkaa passivoitumaan töissä niin, että en koita koko ajan pelastaa itteäni tai muita. Töihin ja niiden järjestelyihin liittyvät asiat kuuluu esimiehille, mun on pakko nyt antaa vaan olla miettimättä mitään parannuksia mihinkään. Mentävä vaan päivä kerrallaan ja hoitaa asia kerrallaan. Rakentaa oma vaaleanpunainen kupla johon ei mikään paskakorona tai muut pääse ollenkaan. Tätä täytyy yrittää. Tykittää hyvää musiikkia, rentouttavaa telkkarihöpöhöpöä, lukea positiivisia tekstejä, olla yhteydessä ihaniin ystäviini. Sulkea puhelin aina iltaisin kuten tein eilenkin illalla. Pakkohan tässä on lakata rypemästä ja alkaa taas elämään.

rakkaudella,

Sartsa




sunnuntai 24. tammikuuta 2021

HEMMOTTELUVIIKONLOPPU

 Heräsin illansuussa makoisilta päikkäreiltä kotisohvalta ihanan pörröpeiton alta. Viikonloppu on vaatinut tällä kertaa veronsa, niin ihana kun se on ollutkin. Meillä on nimittäin tosi kiva reissu takana tuon mun mielitiettyni kanssa.

Lähdettiin eilen aamupalan jälkeen kohti Hankasalmea ja Revontuli resortia. Mä olin saanut Akilta lahjaksi hemmotteluloman johon kuului yö lasi iglussa, tervetuloskumpat ja 3 ruokalajin illallinen. Voi että mä odotin tätä. Halusin unohtaa arkiset ajatukset ja työstressin hetkeksi kokonaan. Olla vaan aivan rauhassa ja tyhjätä pään.

Vielä menomatkalla mulla oli kierrokset ylhäällä noista aiheista joista postasinkin. Mitäs menin lukemaan niitä lehtiä aamupalalla. Päädyin paasaamaan ajomatkan ratoksi aiheesta ja sen sivusta hyvän tovin kunnes tajusin lopettaa. Ihan itse tajusin ettei Akin tarvinnut. Vitsi että sillä on pitkät hermot ❤️

Me saavuttiin tuonne Resortille klo 16 jälkeen ja saatiin avaimet. Ekana kiinnitin huomion respan vieressä olleeseen keilahalliin ja katoin ettei kenelläkään ollut siellä maskeja. Siis ei yhdelläkään niistä lähes 20 ihmisestä. Ajattelin että selvä juttu, onneksi saa olla ihan omissa oloissaan. 

Meidän "mökki" oli sellanen vähän kodan mallinen jossa oli lasinen katto yläkerrassa joten tuntui kun ois nukkunut taivas alla. Ihana 😍 Mietin kyllä, että miten siellä kesällä sais kuluttua mutta nyt ei tietenkään ollut ongelmaa kun oli pimeä. Jostain olin toki lukevinani että hintaan kuuluu nukkumamaski, niitä ei mistään löytynyt, mun ajateltiin sitten että oisko näin että niitä saa just sitten valoisaan aikaan.



Kun astuin eka kertaa sisään lasiovesta niin vastaan tuli ihana puun tuoksu. "Mökki" oli kokonaan puuta. Lattiat, seinät, katot ja kaikki. Meitä kovasti ihmetytti se, että jopa saunan lattia oli puuta. En oikein ymmärrä miten se voi pysyä hyvänä. Sama ihmetys oli keittiön tasojen kanssa. Rakennustekniikasta mitään ymmärtämättömänä en oo koskaan törmännyt pintoihin jotka kosteissa tiloissa vaikuttaa lähes raakapuulta. Mutta eipä siitä sen kummempaa 😊



Hauskuus mökissä oli myös se, että vessa oli aivan minimaalisen kokoinen. Sinne piti mennä valmiiksi sivuttain ja operointitila oli kyllä aivan nolla. Yhtään isompi ihminen sinne ei ois mahtunutkaan. No, tämä lähinnä vaan nauratti. Asiat sai hoidettua kyllä. 


Vessan lisäksi myös sauna ja suihku oli kyllä niin minimaaliset jollaisia en ollut koskaan nähnyt. Enkä moista saunaa muutenkaan. Ensinnäkin, suoraan olohuoneesta oli ovi saunaan mutta se oli alhaalta vähän auki kuten saunaovet yleensä on. Kiuas oli heti oven takana ja lauteet oli niin pienet että siihen mahtui todella nipin napin meidän pikku pyllyt 😁 Tuo sauna oli niin eksoottinen että se oli ihan pakko testata. Saunan lauteitten vieressä oli sitten suihkukoppi jossa mahtui jotenkuten peseytymään kun ei kauheesti kääntyillyt 😂 Mä en tajua miten tuo systeemi toimii pidemmän päälle jos miettii että vettä heitetään kiukaalle joka on olohuoneen ovella ja että sitä vettä roiskuu väkisinkin sinne olkkarin puolelle. Osaatteko mielikuvitella?? No ei se tietty mulle kuulu mutta ihmettelen vaan. Ai niin ja mainitsinhan mä jo että saunan lattia oli puuta 😲 Olipahan vaan taas kokemus tämäkin ja sellasena se otettiinkin. 

Semmonen se.. 


Olohuonetilaa oli yllinkyllin ja siinä ois isompikin porukka istunut ihan tilavasti. Alla olevassa kuvassa meidän kamat ikävästi levällään mutta sille nyt ei voi mitään 😁




Mä tykkäsin tosi paljon tuosta sisustuksesta. Puunvärisen ja mustan yhdistelmä on mulle todella mieleen. Seinillä oli tuon kuvassa näkyvän tyylisiä peuratauluja jotka jotenkin sopi tosi hyvin. Samoin kaikenlaiset karvaiset taljat ym vähän pohjoisen fiilistä tuovat elementit sopi tuohon comboon todella hyvin. 

Kapeita portaita pitkin sitten kiivettiin yläkerran taivasmakkariin. Voi hitsi että oli upea näkymä. Magee ajatus että voi nukkua vähän tosiaankin kun taivasalla. 

Illalla otettu kuva 

Hemmottelupakettiin siis kuului 3 ruokalajin illallinen. Pitkästä aikaa pääsi oikein herkku ruokien äärelle. Mua ilahdutti heti alkuun se, että pöytiä tässä ravintolassa oli niin vähän ja etäällä toisistaan ettei tarvinnut kyllä olla lähietäisyydellä kenenkään kanssa. Tämä ravintolakin oli sisustettu hyvällä maulla ja oli oikein viihtyisä. 



Mä aina tykkään siitä että ruokaa odotellessa voi mutustella leipää. 


Alkuruoaksi oli hitaasti haudutettua hirvenfileetä, tyrnisipulihilloketta ja kantarellipikkelsiä. Lisänä vielä tuoreyrttisalaattia ja valkotryffeliöljyä. 


Pääruoaksi sai valita fasaaninrimtaa tai paistettua ahventa. Mä otin ahventa koska oon aina vähän vierastanut riistalintuja ja niiden tummaa makua. Valintani oli aivan loistava. Ahvenen lisäksi oli röstiperunaa ja valkoviini-voi kastiketta. 


Jälkkäriksi saatiin puolukkakukkoa ja kinuskijäätelöä. Aivan taivaallisen hyvää 😋



Kyllä tämmöset ruokaelämykset on ihania aina välillä. Niistä jää niin pitkäksi aikaa muistijälki ja kaikenlisäksi näistä voi aina ottaa vähän vinkkiä omaan koksaamiseen. 


Aamulla kun on just noustu sateiseen aamuun

Tuli kyllä hyvät unet ja oli ihana herätä pisaroiden ropistessa ikkunaan. Harmittavaa että oli niin harmaata mutta ei se tunnelmaa dropannut.

Aamupala oli ihan perus hotelliaamiainen. Aina yhtä hyvä. 



Myös aamupalaravintolassa oli muun ruuan lisäksi myös silmänruokaa. Tykkäsin sisustuksen pienistä yksityiskohdista kuten vanhoista hirsistä tehdyistä lampunjaloista ja antiikkimööpeleistä.



Voi kun pääsis useammin valmiiseen aamupöytään. 



Olisin mä kyllä voinut jäädä vielä ainakin toiseksikin yöksi. Huomasin ikäväkseni että vaikka puitteetkin vaihtui niin ihan kokonaan mä en työasioista päässyt irti. Kaikkein tylsimmältä tuntui kun näin jopa työunta viime yönä. Että kyllä huolestuttaa tämä.

Näitä irtiottoja on jo kovasti ikävä. Ei oo viittinyt mitään hotelliyöpymisiäkään harrastaa pitkiin aikoihin tämän koronapaskan takia. Ehkä vois jatkossa harkita, kun tekee vaan vastuullisesti kaiken.

Nyt vaan uutta viikkoa kohti. 

rakkaudella, 

Sartsa

lauantai 23. tammikuuta 2021

AAMUN LEHTIKATSAUS AIHEUTTI MIETTEITÄ

 

Täälä ollaan pitkiis tuumingiis 🤔 tykkään lukea oikeen paperilehteä aamupalan avecina. Nii kovasti pal mää ihmettelen toistuvia teemoja.. 

1)Kokonaisten perheiden huonovointisuus. Ihmettely siitä ettei ongelmat näy päälle päin. Eihän ne yleensä näy meistä kenestäkään. Haluaisin ajatella että silloin jos ne näkyy niin joku pysähtyis kysymään onko kaikki ok. Kuinka paljon onkaan sellaista pahoinvointia joka syö hiljaa sisältä päin mutta pusketaan vaan päivästä toiseen eteenpäin, koska niin kuuluu tehdä. Mistähän tuo ajatus kuuluu tulee ylipäänsä. Kuka on päättänyt mikä kuuluu ja mikä on oikein? Ihmisen ei kuulu hajottaa itteään elämällä jonkun toisen elämää. Eikä ainakaan sen takia että yhteiskunta tai naapurit tai joku ihme yleinen hyväksyntä niin vaatii. Kaikilla on oikeus elää just niinkun ittelle parhaaksi on eikä se totta vie oo keneltäkään muulta pois eikä sen takia kenenkään tarvi puuttua toisen elämään. Voi keskittyä ihan vaan omaansa, mahtavaa. Jokaisella on oikeus sanoa että mun elämä on ihan ok. Koitetaan kysyä aina välillä siltä vieressä kulkevalta että mitä kuuluu, onko kaikki ok ❤️

2)Työelämässä johtajien suhtautuminen alaisiin. Pienet herneaivoni sanovat että motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö on yks isoimmista voimavaroista mitä yrityksellä on. Ellei isoin. Nykypäivän sana kun on tehokkuus niin mun mielestä edellä mainitunlainen henkilöstö tuo juuri sitä. Tehokkuutta. Jatkuva säästöliekillä eläminen on tuntunut hautaavan alleen sen, että ei ihmisistä saa tehokkuutta irti ajamalla loppuun ja raastamalla selkärangasta kaiken irti niin kauan kun sitä kestää. Tässäkin kohtaa esimiehet vois joskus kysyä mitä kuuluu. Miten sun työt etenee, onko sulla sopivasti työtä ja että jos sä saisit päättää niin mitä muutoksia tekisit työhösi. Väitän että parantais motia ja työhyvinvointia kun olis fiilis että mun työtä arvostetaan ja mulla on sanavalta. Me henki on  esimiehen paras ystävä sillä se auttaa ottamaan luomukeinoin tehokkuutta työntekijästä irti. Kysytään sielläkin siis välillä että miten menee ja kuullaan kans 🤩

3) Yhä nuorempien lasten valjastaminen johonkin ohjattuun muottiin. Tässä kohtaa viittaan 5v eskariin menosta mutta samaan kategoriaan liittyy monet muutkin asiakirjat. Itte oon jonkun verran töiden vuoksi seurannut sekä päiväkoti-että koulumaailman touhuja ja todennut miten ammattitaitoisia ja työlleen omistautuneita tyyppejä siellä on töissä. Osaavia, aikaansaavia, välittäviä, innovatiisia, idearikkaita. On surullista että heidän työnsä on enenevässä määrin mennyt kaikenmaailman uusien strategioiden ja toimintatapojen suunnitteluun, paperien pyörittämiseen ja siihen että kaikki toiminnot kaikissa taloissa yritetään yhdenmukaistaa. Mihin häipyi luotto alalla työskentelevien ammattitaitoon tietää juuri omalle talolleen, ryhmälleen, koululleen tai luokalleen sopivat tavat päästä tavoitteisiin. Lapset on erilaisia, ryhmät ovat erilaisia, talot ovat fyysisesti erilaisia. Mikä sopii yhdelle ryhmälle ei sovi toiselle. Unohtuuko kaikkien uusien suunnitelmien ja paperipumaskojen alle se kaikkein tärkein, lapset. Aika joka menee kaikkien uusien ylemmältä taholta tulevien hienojen korulauseiden rustaamiseen (jotka monet pölyttyy valmistuttuaan mappeihinsa) voisi käyttää ihan vaan läsnäoloon. Oltais hetken aikaa ihan vaan näissä mitä nyt on mietittynä. Keskityttäis siihen että jokainen lapsi, oli hän sitten ihan minkä ikäinen vaan, vois mennä nukkumaan ajatuksella että mut on tänään nähty ja kuultu. Mä ja mun asiat on tänään olleet tärkeitä jollekin. Ja että huomennakin mä voin hyvillä mielin mennä oppimaan uutta koska musta välitetään. Sitä ei lopulta korvaa mikään hieno suunnitelma, kalliit välineet tai upeat modernit puitteet. Koitetaan pysähtyä parhaamme mukaan ja kysyä myös sieltä junnuosastolta että mitä kuuluu, kuulla ei vaan kuunnella ja nähdä eikä vaan katsoa. ❤️❤️

Nämä edellä mainitut aiheet on todella usein toistuvia mediassa. Ihmetyttää ja surettaa ettei näihin tunnu olevan kenelläkään halua tarttua. Monessa kohtaa jatkuva kiire hautaa alleen kaiken kehittymisen, läsnäolon ja jopa aika usein toimintaedellytyksetkin. Uusia ideoita ja käytänteitä tulee esim työelämässä liukuhihnalta eikä niitä kukaan ehdi kunnolla oppia ja omaksua. Työn hallinnasta tulee kaoottista. Sammutellaan epätoivon vimmalla tulipaloja sieltä ja täältä. Ihmiset väsyy ja pitkät sairaslomat on enemmän sääntö kun poikkeus. 

Omassa työssäni olen monta kertaa surrut esim hiljaisen tiedon päästämistä ovesta ulos ilman että sitä yritetään saada jäämään käyttöön. Ihan kuin uudet tuulet tulis ja pyyhkis kaiken vanhan roskan  pois. Vanha ei aina oo mitään tunkkaista ja roskakoriin joutavaa vaan ainakin omasta kokemuksesta todella arvossa arvaamattomassa. 

Jos painaiskin vähän jarrua että ehtis hetken hengähtää. Tasoitettais kierroksia ja annettais mahdollisuus ottaa tämä hetki ja nämä hommat haltuun. Ei koko ajan tarvi keksiä uutta, innovoida, olla miettimässä ylihuomista jos tämäkin päivä ontuu. Otettais tämä hetki haltuun.

No joo, kunhan taas mietiskelen. Joku saa varmaan tälläsistä mietinnöstä oikein palkkaakin kun kuuluisivat työnkuvaan 😂😂 minä rassaan aivojani ihan omaksi ilokseni.

Tee mukava viikonloppu 😍

rakkaudella, 

Sartsa



tiistai 19. tammikuuta 2021

PIENIÄ ASKELEITA MUUTOKSEEN

 Eilen mä olin niin poikki että nukahdin kahdeksan aikaan sohvalle ja heräsin kun Aki tuli puolen yön aikaan kotiin. Nyt tuntuu etten mä kyllä nukahtamislääkkeitä tähän kohtaan tarvi.

Aamulla ylös nouseminen ja töihin lähtö tuntui taas tosi raskaalta. Jalat oli kun tervaan valetut ja piti pakottaa ittensä sängystä. Ehkä mä oon vaipumassa talviuneen. Onneksi tuo kävelymatka sen verran piristyttää ettei tarvi päivää aloittaa aivan sumussa.

Tänään mä yritin taas viedä asioita eteenpäin ja esitin huoleni omasta ja muidenkin jaksamisesta korkeammalle taholle. Tuntuu että en voi olla vaan hiljaa vaan on pakko yrittää ratkoa asioita. Se on mun yks helmasynneistä. Mä haluan aina selvittää kaikki asiat ja kulutan joskus tarpeettomasti energiaani mutta se nyt vaan on mun tapa toimia. Ja ehkä selviytyäkin. En tykkää siitä että asioista vaan jauhetaan jossain selän takana vaan haluan olla omalta osaltani luomassa jotain uutta ja parempaa. Olla osa ratkaisua mieluummin kun osa ongelmaa. Usein vaan esim töissä itellä on aika pienet mahdollisuudet vaikuttaa asioihin. Nyt olin positiivisesti yllättynyt että sain aika nopeasti vastauksenkin ja mun viesti otettiin hyvin vastaan. Muutoksia on tulossa, katotaan nyt sitten mitä ja millä aikataululla.

Päivä meni tuon alun hankaluuden jälkeen ihan suht ok. Esittelin mun esimiehelle mun To do listan jossain kohtaa. Hän on neuvonut mua joskus laittamaan asioita listalle ja nyt esittelin 16 kohdan tämän viikon tehtävälistani. Kyllähän hänkin hiukan päivitteli että jo on tekemistä. Enhän mä millään ehdi tekemään kaikkia vaikka kuinka tahtoisin. Se on vaan valitettava totuus mun työstä. On jätettävä tekemättä.

Nyt kutsuu taas sohva ja telkkari. Taitaa uni tulla tänään aiemmin kun eilen mutta ei se mitään. 2 päivää jo töitä lusittuna tältä viikolta ja ihana viikonloppu lähenee.

rakkaudella, 

Sartsa




maanantai 18. tammikuuta 2021

APUA HAKEMASSA

 Viime viikko oli t o d e l l a raskas. Mitään sinänsä ihmeellistä ei tapahtunut mutta päivät oli töissä kiireisiä eikä taas tauolle oikein jäänyt aikaa. Valitettavasti. Moni on mulle sanonut että kyllä tauot pitää ehtiä pitää ja ettei niin kiire voi ollakaan. Mä kuitenkin väitän että viime viikolle osui sellasia deadline hommia että ne oli pakko saada hoidettua juuri silloin. Aika paljon mun työ sisältää juurikin tuollaista aikataulutettua asiaa. Että on olemassa itsestäni riippumattomista syistä joku ajankohta jolloin asiat on oltava tehtynä. Aika usein ne liittyy jotenkin raportointeihin tai tilastoihin. Tilastoja tehdään mm valtion osuuksia silmällä pitäen. Kunnat saavat siis rahaa tietyistä opiskelijoista jota hommaa sitten seurataan erinäisiä lukuja tilastoimalla. Näissä on usein niin että huolimatta onko koulu iso vai pieni niin hommaa on saman verran. Mullakin tuossa luotsattavana on 3 erikokoista koulua joissa kaikissa on omat juttunsa. Ei paljon auta että joku sanoo että priorisoi. Usein samat asiat samoilla päivämäärillä täytyy tehdä jokaiselle koululle yhtä aikaa. Siinä ei oikein auta muuta kun pidentää päivää että ehtii.

Noh, viimein kun perjantai koitti niin oli kyllä sen verran mahtava fiilis että päätin heti etten tee yhtään mitään. Uhkasin makailla vaan sohvalla koko illan mutta sitte päätinkin että lähdetään syömään paikalliseen pubiin hampurilaiset. On kiva kannattaa oman paikkakunnan yrityksiä ja siinä ajatuksessa mentiinkin pub Koloon. Mä tykkään kyseisestä paikasta ja siellä tuli kesällä käytyä terassilla musavisassa muutaman kerran. Oli tosi hyvät hampparit kyllä että mennään toistekin.


Terassi on vain haave... 

Viikonloppuna muuten vaan koitin ottaa rauhallisesti ja tehdä kivoja asioita. Aki on kyllä ihanaa seuraa kun voin aivan rauhassa laiskotella eikä tuu ikinä tunnetta että hän jotenkin ajattelis että helkkarin laiskiainen. Hän ymmärtää mua ja antaa mun huilata jos sellaseen on tarve. Akihan se muutenkin kaikista parhaiten tietää tämän mun jaksamisen ongelmat. Se jaksaa kuunnella mun valitusta ja ajatusten purkua. Tai jos ei jaksa niin ei ainakaan näytä sitä mitenkään. Rakas vaan kuuntelee aikansa ja sitte sopivasti vaihtaa puheenaihetta. Just niinkun pitääkin. 

Mun oli kauan aikaa tehnyt mieli käydä kirppareilla ja niinpä me lauantaina lähdettiinkin Jämsään kirpparikierrokselle. Ei ollut turha reissu kun löysin vihdoin itelleni toppatakin. Aivan tavallisen pusakkamallisen untuvatakin. Mua palelee nykyään usein niin nyt on kivempi ulkoilla kun pysyy lämpimänä. Oon edelleen kävellyt työmatkat vaikka ois kuinka väsyttänyt. Autoraukka on seisonut paksun lumipeitteen alla parkissa jo pari viikkoa.

Viikonloppu oli ihanan rentouttava enkä olisi halunnut sen loppuvan. Sunnuntaina lähdettiin laavuilemaan. Oli aivan mahtavaa istua rauhassa laavulla tulen äärellä kun ympäriltä ei kuulunut mitään. Saattoi vaan rauhoittua hetkiseksi.





Tänään sitten tämä viikko alkoi nihkeissä merkeissä kun sydän takoi hiukan liian tiuhaa. En ois halunnut mennä töihin. Olisin vaan halunnut jäädä Akin viereen makoilemaan. Tai oikeestaan koko päiväksi vaan peittojen alle. Piiloon pahaa maailmaa. 

Kävin mä työterveyslääkärilläkin tänään. Tuli hyvä mieli siitä että mun asiat otettiin tosissaan. Laitettiin täydellisiin labroihin sydänfilmeineen että varmistuu ettei mun oireet oo sydänperäisiä. Psykologille varattiin aika myös. Tuntuu hyvältä päästä juttelemaan jonkun kanssa puolueettomasti jaksamisestaan. Toivon mukaan asioihin saadaan muutosta. Työterveysneuvottelu olisi myöskin tarkoitus käydä tässä jossaun välissä. Eiköhän nämä tästä lutviinnu. 

Tämmösillä fiiliksillä tähän viikkoon. 

rakkaudella, 

Sartsa

maanantai 11. tammikuuta 2021

VIIKONLOPUN VIBAT

 Juupa juu.

Torstaina sitten töissä talo täyttyi teineistä ja opettajista. Koko päivä hirveetä hässäkkää ja rallia sinne tänne. Heti meni pari tuntia ylitöiksikin mutta se on sellasta. Jännä oli huomata miten fiilikset vaihteli alun ihmettelystä että mitä nyt pitäis tehdä sellaseen epätoivoon ja lähes pelkoon että mitähän tuleman pitää. Haluaisin niin kovasti saavuttaa sellaisen rauhan töiden suhteen mutta en voi sille mitään että tällä hetkellä on näin. Ehkä mä oon nyt vaan jotenkin niin epävarma itteni kans että sen takia en pääse sellaseen rentoon työmoodiin.

Vielä ei olla sen kummemmin juteltu esimieheni kans näistä tulevista kuvioista. Sen aikakin on tultava jossain kohtaa. 

Onneksi tämä alku oli tälläinen pehmeä että ennen kuin huomaskaan niin viikonloppu koitti. Meillä ei ollut mitään suunnitelmia viikonlopun varalle mikä tuntui mahtavalta. Perjantaina illalla siis me vaan käytiin ruokakaupassa ja haettiin perjantaipitsat. Otettiin kotona ihan rennosti telkkarin äärellä vattat pullollaan. Parasta! a

Lauantaina me sitte päätettiin lähteä käymään eka kertaa tälle vuotta vähän laavuilemassa. Me ei oikeastaan olla retkeilty missään sen jälkeen kun muuttohulinat alkoivat. Nyt oli jo korkea aika. Oli jo ikävä sitä nuotion tuoksua ja tunnelmaa. Tänään vielä kun oli kunnon pakkaspäivä niin luonto ympärillä oli kuin taideteos. Kerta kaikkiaan upea sininen taivas ja valkoiset puut sitä vasten. Pitkästä aikaa sai seisoa kuuntelemassa hiljaisuutta kun ympäriltä ei kuulunut yhtään mitään.

Ainut inhottava huomio oli se, etten mä meinannut tarjeta ollenkaan. Ei osaa ihminen pukea pakkaseen kun ei oo aikoihin pakkasta ja kunnon talvea ollut. Ihmettelin kyllä itekseni että mittari oli näyttänyt vaan 8 pakkasastetta kun lähdettiin kotoa. Pitäis kyllä pärjätä. Noh, kun päästiin takaisin kotiin niin mittarissa törrötti - 16 astetta. Hrrrr!! Ei ihme että oli vähän palellut.





Viikonloppu huipentui sunnuntaina Jyväskylän reissuun. Lähdettiin käymään Akin tytön uutta kotia katsastamassa ja samalla yritin käydä vaateostoksilla. Alemyynneistä. Koska mä aivan todellakin tarviin vaatteita. Kaikki on rikki tai nukkaisia ryysyjä. Oikeesti tilanne on se, että mä käytän aina samoja vaatteita joista osa on oikeesti rikki. Säälittävää. Mutta ei tullut ostoksista mitään. Mä en kerta kaikkiaan vaan jaksa käännellä niitä riepuja kaupoissa jotka ei näytä henkarilla miltään. Ja jotka mä kuvittelen päälleni kun makkarankuoren. Ei näitä läskejä verhota nätisti millään. Silti töisdä ei oikein voi ilman vaatetta kulkea joten eipä muuta kun nettikauppaan vaan suit sait. Kauppareissulla me päädyttiin burgerille. Tietty. 



Blääh. Uus viikko on alkanut ja eka päivä on takana. Hektinen minkä takia en jaksa nyt mitään. Jaksoin syödäkin ihan nippa nappa. Vähän edes. Nyt sohva kutsuu. 

Pirtsakampaa viikkoa! 

rakkaudella, 

Sartsa



keskiviikko 6. tammikuuta 2021

EKAT TYÖPÄIVÄT LUSITTU

 Kirpsakkaa loppiaista! Vuoden ekat työpäivät on lusittuna ja jos miettii fiiliksiä niiden suhteen niin enpäs oikein tiedä. Etukäteen siis jännitti ja pari yötä näin oikein kunnolla sellaisia kauhu unia töihin liittyen. Aina oli jotenkin epätoivoinen olo niissä ja etten pysty hoitamaan niitä hommia joita ois pitänyt. Lähtökohdat siis maanantai aamuna ei olleet aivan parhaat mahdolliset, mutta aloitettava oli. Yritin tehdä pehmeää laskua ja käynnistin työkoneen jo kotona ajatuksella että pääsen sitten iltapäivästä vähän aiemmin kotiin kun aloitan aiemmin. No joo, ei se mennyt niin. Aika nopsaa huomasin että parempi vaan lähteä työpaikalle. Tarkoitus oli muutenkin vihdoin laittaa kansliaa uuteen uskoon vaihtamalla työpistettä ja järjestelemällä paikkoja. Päivän lopputuloksena sain sähköpostin tyhjennettyä kymmenistä viesteistä ja hoidettua niihin liittyvät asiat, hoideltua kaikki laskut eteenpäin ja muutenkin saattamalla asiat ns. ajan tasalle. Kun muut palaavat torstaina niin siinä ei enää sen kummemmin vanhoja rästejä ehdi tuumaaman vaan uusissakin on täys työ. Hyvä siis, että sain tuohon pisteeseen asiat.

Fiilis kaikenkaikkiaan oli jännästi välillä jopa paniikin omainen. Päässäni takoi vaan että apua miten paljon tätä hommaa tässä on ja että miten mä selviän. Siis ensimmäistä kertaa mä huomasin jo etukäteen murehtivani sitä etten mä selviydy, en pysty enkä kykene. Pala oli kurkussa, välillä itketti. Tunne helpotti hiukan loppupäivää kohti kun työt tuli tehtyä yks kerrallaan ja pääsi niihin kunnolla kiinni. Päivä sitten päätyi 2 tuntia ylitöiden puolelle lopulta. 

Eilinen olikin sitten jo henkisesti vähän helpompi. Tunsin helpotusta siitä että asiat tuli tehtyä niin pitkälle valmiiksi. Sain korjailtua mokia joita olin tehnyt ennen joulua. Ihme kyllä, en tuntenut niistä mitään suurempaa syyllisyyttäkään. Enkä ruoskinut tällä kertaa itseäni. Sain myös jutustella työkavereitten kanssa tovin kun tulivat jo jotain valmisteluja tekemään ja viihdytin itseäni hyvällä lounaalla.

Esimieheni eivät vielä tulleet fyysisesti paikalle mutta kävimme viestien välityksellä keskustelua mun tilanteesta ja sovittiin että istutaan alas puhumaan jahka arki alkaa.

Asia tuli puheeksi kun sähköpostiin oli tullut mainos Uuvuksissa nimisestä kirjasta. Tarkemmin sanoen työkirjasta ja itse kirjasta. Tuntui, että opus vois olla        ajankohtainen ja tässä vaiheessa oon valmis ottamaan vastaan kaikenlaista self helpiä    jaksamisen tueksi. Kysyin siis esimiehiltäni luvan tilata kyseinen kirja ja sain sen. Kehityskeskusteluhenkiset jutustelut käydään tosiaankin sitten tässä kohtapuoliin ja oonkin nyt mietiskellyt omalta puoleltani jotain ehdotuksia siihen miten työpainetta voi hiukan vähentää. Tai keventää edes. Muutamia ehdotuksia tuli mieleen ja katotaan nyt mitä saadaan aikaan. Se oli jo positiivinen juttu itsessään että ylipäänsä on jotain mistä lähteä liikkeelle. Ensimmäinen ajatus kun oli että mitään ei oo tehtävissä. Työn kuormittavuus ei ole mun esimiesten "vika" vaan ongelma on laajemmin rakenteissa. 

Oon yrittänyt uupumustani hoitaa levolla. Oon ihan fyysisesti vaan antanut itselleni luvan levätä ja maata sohvalla telkkaria töllötellen. Se tuntuu helpottaneen oloa ainakin vähän. 18.1 mulla on sitten työterveyslääkäri jonka kanssa haluan käydä juttelemassa siitä miten jatkossakin jaksaisin. Voimia on mutta kovin tuntuu särkyvältä olo. Pelkään paineensietokyvyn puuttumista. Toisaalta, täytyi pitää mieli avoimena ettei maalaa piruja jo valmiiksi. 

Noh, yritetään ulkoilemalla hankkia myös lisää jaksamista ja hyvää mieltä. Ihanan talvinen sää on ollut nyt koko alkuviikon ja tänäänkin. Lunta on melkoisesti ja ulkona näyttää tosi kauniilta. Siitä, jos mistä, saa paljon virtaa jaksaa. 

Kivaa talvipäivää, tee sitä hyvä 😊 Ulkoile ja lelli rakkaitasi. 

rakkaudella, 

Sartsa