LOMAILUA LAPSEN KANSSA

Joulun välipäivien tarkoituksena oli alkuperäisen suunnitelman mukaan, että lapseni pääsisi tänne mun luo ja saatais viettää aikaa yhdessä, sillä mullakaan ei siihen aikaan ollut töitä. Noh, sitten kun tuon ekan vuokrakämpän kans kävi niinkun kävi niin eihän  mulla ollut paikkaa mihin mä oisin ketään majoittanut joten se asia meni sitte siinä. Kyllä voin sanoa että harmituksesta tuli tirautettua kyynel jos toinenkin. Niin paljon olin sitä odottanut ja pettymys oli karvas.

Näin kauan siis saatin odottaa sitä, että mun koti on siinä kunnossa että lapseni pääsee tulemaan. Ville tuli äitin kanssa lauantaina ja oli mukavaa kun äitikin jäi sitten yhdeksi yöksi. Nyt ollaan saatu viettää mukavasti aikaa yhdessä kaiken kivan merkeissä. Sunnuntaina juhlistettiin laskiaista käymällä laskemassa mäkeä. Päälle sitten nautittiin tietenkin hernekeittoa ja vielä laskiaispullia. Tästä päivästä teki mulle vielä erityisemmän ja tärkeämmän se, että Ville ja mun rakkaani nuorin lapsukainen tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa. Ovat samanikäisiä, joskin Hänen lapsensa on tyttö. Me oltiin siis neljästään sielä mäen laskussa ja oli kyllä todella hauskaa ja mun sydäntä lämmittin niin paljon kun huomasin että lapsista molemmat oli ihan omia itsejään eli meininki oli rentoa. Ja kuulemma ihan kivaakin oli ollut, kun jälkeenpäin asiaa tiedusteltiin. Tämä kohtaaminen jännitti mua aika paljon joten senkin vuoksi mieli oli hyvä kun kaikki meni niin hienosti.

Seuraavana laitan kuvan joka kiteyttää tämän nykynuorison ajanvieton ja jota vastaan mä oon tässä jonkin verran joutunut taistelemaan;

Mun telkkari kaapattiin kun Ville huomasi että saa kännykällään nettiyhteyden televisioon ja saa pelailla ja katsella videoita sitä kautta. Välillä on pitänyt irrottaa puhelimesta ihan väkisin :)

Mutta oon mä siinä onnistunutkin. Sunnuntaina mäen laskussa ei kaivattu pääasiassa puhelimia ollenkaan, mitä nyt välillä kun piti hiukan huilia ;)

Sunnuntai kun meni tuollaisen ulkoilun merkeissä niin eilen sitten vetäisin ainakin 8 vuoden tauon jälkeen luistimet jalkaan ja käytiin tunnin verran luistelemassa. Ai että oli muuten mukavaa, ja alkoi kyllä ihan sujuakin alun haparoinnin jälkeen. Yks hallittu kaatuminenkin vaan tapahtui :D

Hikihän siinä tuli ja pumppukin hakkas siihen malliin että kyllä tietää ettei flunssa oo vielä ihan päästänyt otteestaan.

Eilen sitten illalla tein vielä retken Tampereelle hakemaan keskimmäistä lastani junalta. Elina oli reissussa Milano/Venetsia akselilla ja tuli nyt sitten suoraan reissusta tänne mun luo, myöskin ekaa kertaa. Tosi tosi kiva juttu! Vaikkaki ajokeli oli tullessa ihan kamala kun lunta tuli niin vahvasti että tie katosi ihan kokonaan.

Katsotaan josko lapset pääsisivät heräämään tähän päivään niin, että ehdittäis vaikka jossakin vähän käydäkin ennenkun huomenna lähtevät isänsä noutamana kotiin.

Eilen käytiin nuorimmaiseni kanssa keskustelu hänen mahdollisesta muutostaan kesän tullen tänne. Oli alunperin sellainen ajatus, että kunhan alakoulu on käyty loppuun niin ensi syksynä yläkoulun voisi alottaa halutessaan täälä. Sitä silmällä pitäen hommasin asunnonkin niin, että olisi sitten oma huone käyttöön ja vähän oon elätellyt sellasia toiveita tähän asti vaikka kuitenkin täytyy myöntää että takaraivossa on koko ajan ollut ajatus, että noinkohan Ville haluaa vieraalle paikkakunnalle muuttaa. Eilinen keskustelu nyt sitten teki selväksi sen, että kyllä Ville jää sinne tutulle paikkakunnalle isänsä kanssa asustelemaan. Hiukan se otti sydämestä, mutta toisaalta ei tullut yllätyksenä. Enkä mä kyllä voi ihmetelläkään. Tutut ympäristöt, omat kaverit... onhan ne nyt tärkeitä juttuja kenelle tahansa, saati sitten tuon ikäiselle. Mä kuitenkin tiedän, että Villellä on sielä ihan hyvä olla isänsä kanssa eikä oo mitään syytä huoleen tai paniikkiin. Isosisko on myös tärkeänä tukena joka päivässä. Onhan yläkouluun siirtyminen toki muutenki iso muutos ja jännä paikka niin onhan se ehkä helpompi tehdä tuttujen kavereitten kanssa. Tähän on nyt hyvä alkaa sopeutua sillä tässäkään vaiheessa ei tulisi pieneen mieleenikään alkaa väkisin ja pakottamalla hankkimaan lasta tänne, itsekkäistä syistä. Mulle on pääasia se, että lapsi voi hyvin ja on onnellinen. Villestä huomaa, että kaikki on kohdallaan ja elämä tasapainossa. Äiti on jo iso tyttö ja sopeutuu :)

Nyt ei muuta kun Kalevalan päivää ja pitkiä pellavia Sinulle!

-Sartsa-

"  Osmotar, oluen seppä,

	Kapo, kaljojen tekijä,
	ainakin ajattelevi:
	'Mitä tuohon tuotanehe
	oluelle happaimeksi,
	kaljalle kohottimeksi?'

ISÄ 60V

Viime viikonloppuna oli aikamoista äksöniä kun juhlittiin mm. mun isän 60v pippaloita. Musiikki on kuulunut olennaisena osana isän elämään joten oli luonnollista että juhlat on päivänsankarin mukaisesti täynnä musiikkia. Monta eri bändikokoonpanoa esiintyi, rentoja puheita pidettiin ja juhlat oli muutenkin kaikkea muuta kun pönötystä kahvipöydässä. Mä laitan tähän nyt oikeastaan muutaman tunnelmakuvan:

Isä oli runoillut ja teettänyt paperiliinat pöytiin :)

Tarjoilupöytää...

Juhlasalista..

Stage valmistuu...

Päivänsankarin oma bändi lauteilla

Juhlat pidettiin siis tuola vanhalla kyläkoululla missä mun vanhemmat asustelee. Isän kommentti facebookissa kuuluikin että " on se hienoa kun voi omassa olohuoneessa vetää" :D

Oli myös tosi ihana nähdä Tukholmassa asuvia serkkuja jotka oli äitinsä kanssa lähteneet juhliin mukaan. Juhlista jäi oikein hyvä fiilis kaikille.

- Sartsa

ARKI KOITTAA, OLENKO VALMIS

Uuden viikon alkua kaikille. Päätinpä että ei oo parempaa hetkeä kun tämä hetki tehdä heti seuraava postaus. Päästään taas rytmiin tämän kanssa eikö vaan...

Mä vähän lupailin kertoilla ajatuksiani ja tuntemuksiani tuon muuton osalta. Ja siitä, minkä takia tämä uusi koti ei niinkään vielä tunnu kodilta. Joskin se tuntuu siltä enemmän kun tuo edellinen kotini eli rintamamiestalossa elo.

Tuossa kun ehdittiin Hänen kanssaan saman katon alla asustella noinkin pitkän aikaa (eli parisen kuukautta) niin huomasin muutamia hieman yllättäviäkin asioita. Lähdetään siitä liikkeelle että ei oo kaukana ne ajat kun mä mietin, että miten koskaan pystyn asua saman katon alla kenenkään kanssa enää kun on tottunut tulemaan ja menemään ja olemaan niinkun itte haluaa. Oon kohtuu varma, että mikäli tätä asiaa olis pitäny miettiä ennen tätä yhteiselon aikaa niin olis keksitty joku muu vaihtoehto suoriutua tuosta väliajasta. Molemmilla oli nimittäin sama ajatus yhdessä asumisesta että ehkä ei nyt kumminkaan. Kuitenkin, mitenkäs kävikään kun asiat rullasi eteenpäin ihan omalla painollaan ilman sitä iänikuista yli analysointia ja miettimistä, mihin mulla on suuri lahjakkuus.

Kävi niin, että meille muodostui todella nopeasti arkirutiinit jotka tuntui toimivilta. Asiat loksahti luonnollisella tavalla uomiinsa niin, että se teki kummalla oli aikaa. Tämä koski ja koskee siis kaikkea kotihommia ruuan laitosta siivoukseen ja kaupassa käyntiin. Kertaakaan ei koko aikana mennyt hermo toisen läsnäoloon, olen käsittänyt että samat fiilikset on sielä Hänen puolellaankin. Tuntui vaan luonnolliselta, helpolta, semmoiselta että arkea olis opeteltu jo hyvä tovi vaikka todellisuudessa siihen hypättiin ns. pystymetsästä. Sinänsä tämä kaikki siis noudatti vaan sitä samaa kaavaa mitä tämän meidän yhdessäolon alusta asti on todettu, että kaikki yhteinen tuntuu siltä että näin on oikein ja näin kuuluu olla. Että on jollain lailla saapunut päämäärään ja voi vaan olla ja huokaista. Meille ehti tulla ihan ku luonnostaan ihan omat arjen rutiinit jotka toi ainaki mulle ittelle semmosta turvaa ja rauhallisuutta. Suukko ja halaus sekä hyvän työpäivän toivotukset aamulla töihin lähtiessä. Päivän kuulumisten vaihtaminen töitten jälkeen. Iltasuukot ja hyvät yöt. Kaikesta tuosta tuli semmonen tosi kiva ja kevyt olo. Arki voi olla ihanaa ja voimaannuttavaa joka päivä.

NO tätä kaikkea taustaa vasten sitten kun alkoi lähestyä se päivä että tämä mun oma kaksioni valmistuu asumiskuntoon niin alkoi mieleen hiipiä ahdistus. Voisko sitä sanoa sitten eroahdistukseksi. Siis pahimmillaan se oli tunne siitä, että nyt palataan taas siihen vanhaan aikaan jolloin olin yksin. Istuin iltaisin kotona yksin, söin ruokani yksin...niin, olin ja elin yksin. Kun oli kuitenkin ehtinyt jo tottua siihen, että arkea on jakamassa joku. Tuntui siltä, että hyvin ja luonnollisesti tiettyyn pisteeseen edenneessä ja hyväksi havaitussa suhteessa otettaisiin iiiiiiso harppaus taaksepäin. Enkä mä halunnu sitä!! Onneksi puhuin näistä fiiliksistäni ääneen Hänelle ja saatiin puida tätä molempien oman kodin asiaa yhdessä. Helpotti omaa ahdistusta huomattavasti. Sitten mä jälleen tavoilleni uskollisena aloin pohtia syvällisemmin tuota eroahdistusta että mikä siinä nyt sitten on sellaista, että siitä pitää tehdä itselle moinen peikko.

Mulle kirkastui eäänä kauniina iltana sitten ihan selkeästi se mistä on kyse. Mä huomasin että ekaa kertaa ainakaan 10 vuoteen mulla oli omassa normiarjessa hyvä, siis todella hyvä olla. Ja lisäksi vielä se, että kotiin oli ihana tulla. Sitä oikein odotti joka päivä. Jopa niin, että vaikka töissä oli miten kivaa tahansa niin aina kivempaa oli kumminkin mennä kotiin. Sitä ei oikeasti ollut tapahtunut ainakaan siihen vuosikymmeneen ellei pidempäänkin aikaan, ja pitkän pitkän aikaa töissä oli parempi kun kotona. Jokainen työkaveri näitten vuosien varrelta voi varmaan todistaa tämän oikeaksi. Viimeistään tässä vaiheessa kun sanon tämän ääneen. Kun mä tajusin tämän asian niin mä melkeinpä säälin itteäni että voi raukka millasessa elämäntilanteessa ootkaan elänyt. Eipä oo ihme vaikka jaksaminen on ollut niin veitsen terällä monta monta kertaa. Nyt on niin, että arki voimaannuttaa joka päivä sen sijaan että se söis voimavaroja. Sen tajuaminen toi myös ymmärryksen miksi ajatuskin sen kaiken menettämisestä toi niin suurta ahdistusta. Tästäkin asiasta me sitten puhuttiin ja mä taisin aika suoraan sanoa etten suostu luopumaan tästä mitä meillä nyt on. Ollaan sitten mun luona tai hänen luona kunhan ollaan yhdessä.

Tästä aiheesta tuli ihan mielenkiintoinen keskustelukin ja pohdittiin sitä, onko meidän arki tuola Hänen yksiössään ollut todellista arkea. Kun siinä on käynyt niin, että ollaan oltu Hänen kotonaan ja mulla ei oo ollut sielä sillai mitään omaa muuta kun vaatenyssäköitä sielä täällä. Oma lopputulema oli se, että mulle ittelle kotia ei tee kodiksi tavarat mun ympärillä. Tai se, että mä oon saanu itte määritellä missä mitkäkin asiat sijaitsee. Se on mulle yks paskan hailee. Mulle todellinen Koti on se tietynlainen tunne. Kodissa pitää olla hyvä olla. Sun pitää voimaantua siellä ja sen pitää olla turvapaikka maailmaa vastaan. Sielä sä saat olla oma ittes ja voit nuolla haavojasi. Koti on paikka jossa rakkaus ja hyvä olo on läsnä. Aina parempi jos voit jakaa kaiken jonkun toisen kanssa. Tuon mä koen nyt saavuttaneeni enkä todellakaan oo luopumassa siitä, etenkin kun ei tuo toinenkaan osapuoli tunnu tarvitsevan muutosta.

Tällä hetkellä meidän arki siis sujuu niin, että ollaan kummassakin kodissa vuorotellen. Viime viikollakin syötiin mun luona ja yövyttiin Hänen luonaan. Tämä jos mikä on osoitus siitä, että jos on tahtoa niin on keinojakin.

Ihanaa ja rentouttavaa Arkea myös sinulle! Ellei se oo nyt sitä,  niin mietipä tovi mitä voisit tehdä että siitä tulisi sellaista. Usein asiat on todella pienestä kiinni. Vaikkapa vaan siitä, että huomaa pieniä ilon pisaroita omassa arjessaan ja voi todeta että elämä on ihan jees.

Rakkautta ja Rauhaa,
Sartsa

MUUTON VARRELTA

No joo...josko sitten vihdoin päästäis asiaan eli kuulumisiin viimeisten kuukausien ajalta. Väkisinkin tässä kohtaa jo heti alkaa hikoiluttaa ja huokailuttaa kun muistelee mitä kaikkea onkaan tapahtunut. Muutto ei siis alun sujuvuuden jälkeen mennyt todellakaan minkään suunnitelman mukaan. Palataanpa siis ajassa taaksepäin... marraskuun puolelle asti. Siihen siis kun koko tämä muuttotouhu alkoi. Mä sain taloni myytyä huippunopeasti, ilman kiinteistövälittäjää jopa. Löysin myöskin ihan todella kivan vuokrakaksion täältä uudesta kotikaupungista ja saatoin hyvillä mielin aloittaa tavaroi-
den pakkaamisen sekä käytännön asioiden järjestelyt. Myin paljon tavaraa eri kirppareilla, koska mulla oli vahvasti ajatus että niin puhtaalta pöydältä haluan uuden elämäni aloittaa kun se vain on mahdollista. Tavara vaihtoi omistajaa ja sain sopivasti myöskin rahaa vaikkapa tuon matkan ajelua varten.

Sain vuokraisännältäni avaimet jo hyvissä ajoin ennen virallisen vuokrasopimuksen alkamista ja
saatoin rauhassa siirrellä tavaroitani paikkakunnalta toiselle. Töitäkään kun ei ollut näköpiirissä joten ei ollut  muuta kun aikaa muuttaa. Uudessa kodissani oli tehty täydellinen pintaremontti ja muutamia listoja vain enää puuttui sekä pari muuta remppa juttua odotti pikaista hoitamista. Lisäksi edellisen asukkaan tavarat odottivat noutajaansa. Kului viikko ja toinenkin. Muistuttelin vuokraisäntää näistä jutuista lähes viikottain mutta mitään ei jostain syystä tapahtunut. Päätin että en halua tuoda huonekaluja tai muuta isompia juttuja asuntoon ennenkun kaikki on valmista. Liekö sitten joku etiäinen tai mikä lie mutta kuten varmaan nyt joku jo arvaakin niin kului kuukausi ja toinenkin eikä mitään asunnon suhteen tapahtunut. Onneksi mulla oli paikka missä asustella eli Hänen luonaan. Päivät muuttui viikoiksi ja kuten sanottua viikot kuukausiksi. Siinä me asusteltiin pienessä yksiössä kahdestaan, ilman mitään etukäteis ajatustakaan yhdessä asumisesta.

Kun tämä vuokrasopimus tuli voimaan joulukuun alusta lähtien niin samaan aikaan mä tutustuin viikkosiivojen yhteydessä Hänen luonaan erääseen samassa talossa asuvaan naiseen joka kertoi, että myöskin tässä talossa olisi kaksio vuokrattavana mutta vuokraaminen olisi mahdollista vasta loppiaisesta lähtien sillä asunnosta oli myyntisopimus kiinteistövälittäjän kanssa. Niin siinä sitten kävi että vuoden vaihde läheni ja oli tullut kohtuu selväksi, ettei tuosta mun vuokrakaksion remontista tuu koskaan  mitään. Saati mistään muistakaan kesken olevista jutuista joten aloin miettimään ihan älyttömältä tuntuvaa ja hurjaakin ratkaisua. Mitä jos vaihtaisin asuntoa lennosta ennenkun olin ekaankaan kunnolla muuttanut sisään. Niin siinä sitten tiedustelujen ja keskustelujen jälkeen kävi, että uuden vuokrasopimuksen allekirjoitin helmikuun alusta alkaen. Uskokaa tai älkää. Muutin siis lopulta rakkaani kanssa samaan taloon mutta siis vielä tässä vaiheessa omaan asuntoon.

Noihin pariin kuukauteen mitä Hänen luonaan asustelin, mahtui kyllä ihan käsittämätön määrä tunnetta laidasta laitaan. Välillä mä itkin vuolaasti pettymystä ja väsymystä ja epätoivoa siitä, ettei asiat koskaan mee maaliin asti. Kaiken kukkuraksi tämän asuntojupakan lisäksi mä taistelin pankin kanssa koko ajan osituksen loppuun viemisen kans. Että saisin pisteen kaikille jutuille vanhalla paikkakunnalla ja että saisin hiukan jopa rahaakin aloittaa uutta elämää. Oli viikkoja välillä etten mä saanut mistään ropoakaan ja epätoivo oli jo valtaisa. Syy rahattomuuteenkin oli kaksjakoinen, sillä liitosta toki olisi tullut säännöllisesti rahaa ellen olisi onnekkaasti saanut tehdä töitä sijaisuuksien merkeissä. Mikäs sen onnekkaampaa että saa jalan oven väliin uusissa työympyröissä, mutta siitä seuraa aina liiton kanssa se loputon paperisota ja rahojen viivästyminen.

Noh voisi siis sanoa että loppu hyvin kaikki hyvin. Muutto uuteen kotiin tapahtuikin sitten ihan sujuvasti. Vaati vain vähän hikikarpaloita ja lihasjumppaa kantaa tavarat uudelleen osoitteesta A osoitteeseen B. Vihdoin myös, monen viikon taistelun ja odottelun jälkeen, pankin vaihto tuotti loppujenlopuksi tulosta ja ositusasiakin saatiin päätökseen ja sain tililleni summan joka mahdollisti uusien huonekalujen hankinnan.

Nyt tilanne on se, että muutto on siinä vaiheessa että koti alkaa näyttää kodilta.... mutta valehtelisin jos väittäisin että se tuntuukin siltä. Tästä aiheesta nimittäin lisää seuraavassa postauksessa.

Keittiö vaiheessa

Valmista on...

Olkkari vaiheessa

Olkkaria vähä valmiimpana

Mun lapseni siinä röhnöttää sohvalla :)

Siinä muutamia kuvatuksia uudesta kodistani. Kuten huomaatte, mun kuvat on elävää elämää ja mä räpsin niitä tässä ihan ohimennen koska... se on mua. Mä oon tämmönen kun oon eikä mun kotikaan oo mikään kiiltokuvasellainen joten sori vaan jos ottaa silmään.

Nyt iltapalalle kun lapseni on tosiaankin eka kertaa nyt täälä mun luona kun mulla vihdoin on koti mihin voi tulla <3

Palataan uusien fiilispalojen kanssa mitä pikimmin... Uusia kuulumisia on vielä kerrottavana muutenkin kun muuton osalta.

- Sartsa -

PERJANTAIN LUPAUKSIA

Joopa joo ja niinpä niin. Kovin hidasta nyt on tämä mun palaaminen tänne blogin pariin. Mun pitäis saada nyt ihan uudestaan semmosesta rytmistä kiinni että aina välillä tulee päiviteltyä ajan tasalle kuulumisia. Tässä on nyt vähän semmonen tapahtumaähky päällänsä, että viime päivityksen jälkeen...siis noiden lapseni synttäreiden.. on tapahtunut niin valtavasti ja niin kovin mullistavaa etten oikein osaa nyt mieltää mistä alottaa. Toisaalta, ei ole tokikaan varmaankaan tarvetta ihan joka käännettä ainakaan kuvin päivittää mutta noin päällisin puolin nämä vaiherikkaat käänteet olis kiva saada tänne luettavaksi ja ihmeteltäväksi. On ollut välillä todella vaikeita käänteitä ja mukaan on mahtunut useampi kun yksi epätoivon päivä saatikka -hetki.

Tällä hetkellä oon hiukan nuhanenäisenä alottelemassa koululaisten lomaviikkoa jolloin saan eka kertaa nuorimmaiseni tänne mun luo muutamaksi päiväksi. Huomenna hän ja mun äiti tulevat tänne ja äitikin jää yhdeksi yöksi, mikä on kans ihan mukavaa.

Nyt alan seuraamaan Voice of Finlandin kaksintaisteluita. Katsotaan tuoko perjantai ilta muuta tullessaan. Mä lupaan ens viikon aikana palata sen päivityksen kanssa, missä saatan tapahtumat ajan tasalle. Kärsivällisyyttä vielä tovi.

Ihanaa viikonloppua. Vaikka ulkona tuulee ja pyryttää niin nautitaan silti.

- Sartsa -

PIKKUHILJAINEN PALUU TAKAISIN

Aikaa on kulunut ihan luvattoman paljon viime postauksesta. Paljon, siis tarkoitan todella paljon, on tapahtunut sen jälkeen. Mun elämä on mullistunut aikalailla kokonaan ja tällä hetkellä olen jälleen kerran jonkun uuden äärellä. Taas keräillään arkipalasia kokoon ja ittellä on vähän sellanen olotila, ettei oikein tiedä mitä odottaa. Mä oon saanut tässä välissä niin paljon hyvää ja ihan jokapäiväinen arki on muuttunut sellaiseksi mistä saa voimaa ja missä on hyvä olla. Mä kerron tulevissa postauksissa mitä tässä välissä on tapahtunut ja missä mennään mun elämässä juuri nyt. Mä vaan haluan tämän kaiken jatkuvan ja pysyvän just tälläisenä kun se tällä hetkellä on. En halua minkään muuttuvan ja silti väkisinkin oon taas jonkun uuden elämäntilanteen äärellä, vai olenko?? Ja onko se muutos pakollinen tässä kohtaa?? Ahdistus on joka tapauksessa melkoinen... Tällä kertaa muutos jostain syystä vähän pelottaakin, niin hassulta kun se kaiken nyt jo tapahtuneen jälkeen tuntuukin. Pelkään että joudun luopumaan jostain sellaisesta mikä on hyvää ja mitä oon tavoitellut ja halunnut.

Tänään kun yritän eka kertaa uudessa kodissa unen päästä kiinni, päällimmäisenä tunteena on yksinäisyyden paino rinnassa. Näin se vaan on, oli sitten tyhmää tai ei. Hyvää yötä kuitenkin sinne ruutujen toiselle puolelle....

- Sartsa -