LUONNOSTA NAUTTIMINEN JA VIPA LOMAPÄIVÄ

Tänään viettelen talviloman viimeistä päivää, noin niinkun virallisesti. Onhan tuossa vielä viikonloppu edessä mutta lomapäivistä tämä on viimeinen. Ja uskokaa tai älkää ettei haittaa yhtään. Jostain syystä mua ei ahdista ajatus töihin menosta ollenkaan. On jo sellainen olo, että loppusuora alkaa häämöttää kun on kevät jo niin pitkällä.

Mulla on ollut kyllä aivan ihanat lomakelit. Tänään oon viettänyt pari tuntia ulkona lenkkeillen ja luonnosta nauttien. Aki lähti 12 aikaan töihin ja oikeastaan heti samantien mä vaihdoin lenkkivaatteet päälle ja lähdin nauttimaan auringon paisteesta. Päädyinkin sitten tekemään 10 kilometrin lenkin joka tosin kesti 2 tuntia kaikkine taukoineen.

Tästä ei lenkkimaasto parane

 Pydähdyin vähän väliä joko kuuntelemaan metsästä jo kovasti kuuluvia lintujen ääniä. Halaamaan puita tai muuten vaan ottamaan vastaan auringon säteitä kasvoille. Tuntui, että olis voinut jäädä tuonne metsäpolulle vaikka loppupäiväksi. Olin myös yllättynyt miten runsaasti pajunkissoja oli jo. Eipä taida pääsiäisenä trulleille olla paljon vitsavärkkiä tätä menoa. Vai tuleekohan noita monta kertaa noita kissoja. Hmm, enpä tiedä.

Pajunkissoja oli jo tosi paljon

 Mun on tunnustauduttava sen verran hörhöksi että harrastan puiden halailua. Se ihan oikeasti tuntuu tosi hyvältä ja siltä, että saa jollain tapaa maadoitettua ittensä luonnon kanssa. Lieneekö iän tuomia juttuja, vai mitä, mutta luonnossa liikkumisella ja luonnon antamalla voimalla on koko ajan isompi rooli mun hyvinvoinnissa. Kun mä meen luontoon niin mulla tyhjenee pää tosi äkkiä kaikesta arkisesta kuonasta mitä mukana kannan. Etenkin näin mahtavalla kelillä mä vaan uppoudun jotenkin tosi intensiivisesti ihailemaan upeita maisemia ja luonnon taidetta ympärillä. Oon onnellinen siitä, että pystyn huomaamaan kaikkia näitä asioita tuolla kulkiessani.

Maadoitus

Jäät pitivät tänään omaa konserttiaan kun välillä kuului ulinaa ja toisinaan sitten taas jopa pauketta. Jää kiilteli aivan kirkkaana ja sen pinnassa oli luontoäidin omaa taidetta. Olipa siinä joku tainnut retkiluistimillakin tehdä omia piruettejaan. Harvoin oon saanut nauttia näin kirkkaasta jäästä, ihan kuin veden pintaa. Ja tuo jäiden pitämä ääni vei mut muistoissani välittömästi lapsuuteen ja joen jäällä vietettyihin hetkiin. Meillä oli tapana luistella luonnon jäillä joista joen jää kaikkein luontevin. Ihan siinä pulkkamäen vieressä. Keväällä me luisteltiin ihan niin kauan kun jäät vaan suinkin kantoivat. Muistan sen jäistä kuuluneen äänen ja sellaisen humpsahduksen kun jääkansi aina tipahti hiukan alemmas. Joskus saattoi vesikin tulla jo jäälle jolloin tuli kiire luistimet jalassa rannalle. Viime kerrasta kun tälläistä jään konserttia oon kuunnellut on kyllä todella todella pitkä aika.

Vielä oli jäätä

Mun seilunmaisemaa

Lenkin loppupuolella mä ajattelin mennä vielä lempipaikkaani eli Taavetinsaaren kallioille hiljentymään hetkiseksi ennen kotiin tuloa. Koko saari näytti mun mielestä kauneimpia puoliaan juuri tänään ja kallioilla saattoi hetkisen aikaa jatkaa tuota luontoäidin kanssa maadoittumista makoilemalla lämpimällä kalliolla. Aurinko laittoi suupielet ylöspäin ihan väkisin. Ihan paras tapa viettää viimeistä lomapäiväänsä.

Taavetinsaari

Kyllä naamaa naurattaa

Pakko oli tuo viimeinen kuvakin laittaa vaikka se ei nyt ole kyllä mitään omakuvien aatelia. Tykkään kuitenkin siitä, miten tuohon sain taustalle juuri tuon maiseman mitä siinä tovin ihailin.

Mulle siis luonto on ehdottomasti rauhoittumisen ja rentoutumisen paikka. Kyseisillä kallioilla oon joskus käynyt makoilemassa jopa töistä tullessa jos on tuntunut että pää surraa työjuttuja vielä kotimatkallakin. Sinne jää kaikki. Luonnossa mä nautin siitä, että mun ympärillä on elämää ja mä voin tuntea itteni niin pieneksi. Saa heittäytyä vaan luontoäidin syliin ja tunnistaa omaa pienuutensa. Jostain syystä tuntuu, että huolet ja murheet tai asiat jotka mieltä painaa, menevät siellä myös perspektiiviinsä. Sinänsä jännää että mulle pohjalaisena tuo järvimaisema tuo samaa rauhan tunnetta kun Lapualla alajoen pitkät pellot ja yllä laajana kaartuva taivas. On tilaa hengittää.

Lenkin jälkeen oli paikallaan venytellä huolellisesti, sillä vaikka olinkin osan lenkistä kuluttanut ihan vaan fiilistelyyn niin vähintään puolet matkasta tein ihan reipasta vauhtia. Hetki siis venyttelyä ja sitten olikin jo aika nälkä. Mä tekaisin eilen kirjolohikiusauksen ja olipas muuten todella hyvää. Laitoin pannulle ensin kirjolohisuikaleet ja sitten wokkikasvikset sekä perunasipulisekoituksen. Hetken pyörittelin niitä pannulla ja kaadoin uunivuokaan. Juustoraastetta päälle ja sipulikermapurkillinen. Uunissa pidin koko sekoitusta tunnin verran 175 asteessa. En edes laittanut mitään maustetta sen kummemmin, sillä ajattelin että lohisuikaleissa on makua sen verran että riittää. Samoin kun tuo sipulikerma tuo omaa pikanttia makuaan. Helppoa, nopeaa ja maukasta.

Loppupäivän oon aika pitkälle antanut itteni ihan vaan olla. Hiukan uni meinaa painaa joten iltapäiväunet on ollut mielessä monta kertaa. Vieläkin toki vois puolen tunnin pikaunet ottaa.

Sunnuntaille on jo ohjelmat tiedossa kun on synttäreille menoa ja elokuvaa mutta huominen on vielä auki. Katsotaan mitä keksitään.

Mukavaa viikonlopun alkua!

rakkaudella,
Sartsa

RETKIPÄIVÄ VAARUNVUORELLE

Viime viikonloppuna haluttiin jälleen lähteä päiväretkelle johonkin päin ja niinpä netistä löytyi kohteeksi Vaarunvuori Korpilahdella.
Paikkaan voi tutustua täällä

Kun saavuimme parkkipaikalle se olikin ihan täynnä autoja. Mietittiin hiukan miten mahdutaan reitin ainokaiselle nuotiopaikalle, mutta ajateltiin sovun antavan sijaa. Reitille lähdettiin myös ihanassa auringonpaisteisessa säässä. Polku oli tosi hyvässä kunnossa ja kun jalassa oli nastakengät niin osittaisista jään peitossa olevista kohdistakin selvisi ihan helposti.

Polku oli tosi hyväkulkuinen

 Matkalla vastaan tullut metsäpuro solisi kyllä ihan siihen malliin kuin kevät olisi ollut oikeinkin pitkällä. Ihana ääni.. Pysähdyttiinkin toviksi sitä ihastelemaan ja kuvailemaan.

Puron solinaa

Aki kuvaa

Reilun kilometrin päässä sitten olikin jo nuotiopaikka jossa yksi perhe oli lopettelemassa makkaran paistoaan. Paikalle tuli kuitenkin vielä muutama pariskunta mutta heillä oli eväät mukanaan joten hyvin mahduttiin saman nuotion äärelle. Me keitettiin pakissa vettä ja syötiin lounaaksi snack pot ruuat. Ne on oikeasti ihan hyviä. Lisäksi meillä oli laskiais sunnuntain vuoksi tietenkin myös laskiasispullat. Oltiin me varauduttu makkarapaketillakin mutta ei me sitten jaksettukaan enää tällä kertaa paistella niitä.

Nuotiopaikka oli veden äärellä

Ruokatauon jälkeen siis jatkettiin matkaa. Nuotiopaikalta oli vajaa kilometri näköalapaikalle. Voi pojat että siinä olikin nähtävää. Aivan upeat maisemat. Mulla alkoi soida päässä Lauri Tähkän Minun suomeni laulu. Nämä maisemat oli jotain niin perisuomalaista kun olla voi. Ja toisaalta mun mielenmaisemaa. Hetkisen vaan oltiin ihan hiljaa ja nautittiin puiden huminasta ja tästä näystä. Parkkipaikalta oli 2,2 kilometriä tähän näköalapaikalle myötäpäivään kävellen.

 

Metsä näytti meille ehdottomasti parhaat puolensa matkan varrella. Reitin pituudeksi tuli 4,4 kilometriä mikä oli ihan sopiva matka noin päiväreissulle. Matkan varrella tuli vastaan hyvinkin vaihtelevia kohtia. Välillä kiivettiin ylös jyrkkää rinnettä ja sitten taas jatkettiin tasaista polkua tai pitkospuita pitkin eteenpäin.

Olipa taas voimaannuttava päivä luonnon hellässä hoivassa. Puunhalaajakin sai maadottua oikein kunnolla vanhoja mäntyjä vasten. Suosittelen luonnossa liikkumista kyllä kaikille. Aina ei todellakaan tarvi mennä edes kovin syvälle metsään vaan luontoon voi mennä ihan vaan vaikka kodin lähelle. Ihania paikkoja on vaikka kuinka paljon.

rakkaudella,
Sartsa

LOMA LAKEUKSILLA

Pieni potku perseelle tämän kirjoittamisen suhteen. Se potku on tullut kyllä ihan itsestänikin mutta nyt lapsukaiseni antoi vielä viimeisen sysäyksen kerta kaikkiaan nyt ottaa tämä homma haltuun. Kerrottavaakin toki on... Mihin lie tämä aika sitten muka menee.

Mä olin Lapualla lomailemassa tämän alkuviikon ja kotiin tulin noin puoli tuntia sitten. Niin ihana kun tämäkin reissu taas oli niin kyllä tuntui aivan mahtavalta avata kodin ovi. Lähes itku pääsi kun sain kantaa kamat sisälle. Pieneen aikaan piti taas saada mahdollisimman paljon aikaiseksi ja se onkin aina kaksteräinen miekka. Siis se, että miten tuon lomareissun logistiikka ja ohjelma kannattaa hoitaa. Niin moni odottaa että menen käymään ja niin monia tahtoisin itekin tavata mutta sitten siitä seuraa se, etten oikein ehdi missään viettää kunnolla aikaa. On vähän sellainen ovensuusta huutelun maku ja se ei tunnu hyvältä.

Tämän viikon epistola on kutakuinkin ollut siis seuraavanlainen, tervetuloa mukaan meikäläisen minilomaan kotikonnuilla.

Maanantaina elettiin jännittäviä aikoja sen suhteen, että pääsenkö matkaan ollenkaan. Vein autoni huoltoon klo 10 siitä kuuluneen epämääräisen kolinan takia. Tai jopa tälläisellä autoista täysin tietämättömän maalaisjärjellä tiesi, että vika on jarruissa. Jarruttaessa kuului sellainen hankaava ääni että tein diagnoosin loppuun ajetuista jarrupaloista. Onneksi mulla sattui olemaan myös määräaikaishuolto samaan syssyyn joten toiveikkaana vein autoni aamulla paikalliselle härskihartikaiselle joka on ennenkin pitänyt siitä hyvää huolta. Reippailin sitten kotiin odottamaan tuomiota mitä mun autolle tapahtuu. Muutaman jännittävän tunnin ja muutaman satasen köyhtymisen jälkeen sain kuitenkin auton alleni entistä ehompana ja matka lakeuksille saattoi alkaa. Pakkasin huolellisesti mukaani aamulenkkivaatteet, salivaatteet, tyynyni ja muut kamppeeni. Ei muuta kun matkaan. Matka sujui todella rattoisasti sillä tiet oli kuivat ja aurinko paistoi koko matkan. Jossain kohtaa matkan puolivälin paikkeilla mä hoksasin kuitenkin lähteneeni liikkeelle kokonaan ilman takkia. Kirosin ääneen harvaa päätäni. Siinäpä oli sitten ulkohousut, nastakengät ja hanskat mukana ihan turhanpäiten lenkkiä ajatellen. Ja kuin kiusalla oli kelikin sitten aivan mahtava koko ajan. Niin jäi Sartsalla ulkoilematta. Mutta monenlaista muuta tuli tehtyä ja siirrytäänkin taas asiaan.

Maanantaina mä heitin ensin kamat mun vanhempien luo jossa yövyin ja lähes samantien lähdin sitten siskoni luo. Siellä olikin menossa mielenkiintoinen projekti jossa sain olla mukana ja mulle oli tosi mieluisaa pitkästä aikaa jutella siskoni kanssa isoista asioista ja universumin pikku jekuista. Huomasin oikein miten harvinaista se on, sillä lähes aina kun nähdään niin ympärillä on pikkuisia tai isompiakin joten ei oiken meille molemmille erittäin ominainen henkisyys pääse valloilleen. Nyt vietettiin ainakin itselleni oikein arvokas hetki jutellen. Tykkäsin. Samalla toki illan mittaan sain nähdän tätin pieniä kullannuppujakin ja sain pitkästä aikaa unisuukon pikkuruisesta suusta. Voi miten noita pieniä onkin ikävä. Kotona kämpillä olin sitten aika myöhään joten iltapalan jälkeen mä hautauduin petiini peiton alle. Yö meni aika huonosti, sillä isossa vanhassa kyläkoulussa yksin nukkuminen ei oikein oo mun kuppi teetä. Illalla mennessäni jo huomasin miten paljon se pimeys aiheutti aktiivisuutta mun mielikuvitukselle joten päädyin nukkumaan valot ja telkkari päällä. Outoa, tiedän!!

Aamulla siis nousin ylös aikalailla väsyneenä mutta päätin kuitenkin lähteä kahville lähes samantien että pääsisin sitten aloittamaan päivää eikä väsymys painaisi mua takaisin petiin. Piristävä asia ehdottomasti oli aurinko joka paistoi ihan siniseltä taivaalta. Laitoin sitten useamman viestin tapaamistoiveesta heti aamusta ja lopulta kävi niin, että sen jälkeen kun olin kummitytön lahjan saanut ostettua niin päädyin kuluttamaan aikaa pari kolme tuntia ajellen sielä täälä. Alla oleva kuva vie rauhalliseen hetkeen alajoelle. Pohjalaisena on ehkä yllättävää ettei kyseisen kuvan kaltaiset aakeet laakeet oo sitä mun ominta mielenmaisemaa mutta jonkinlainen rauha tuolla pitkien peltojen ja suurena levittäytyvän taivaan alla on.

Sitä hetken ihmeteltyäni kävin vielä tekemässä pienen ajelulenkin ennekuin oli aika tavata lapseni. Mentiin pitsalle ja juteltiin siinä samalla niitä näitä. Lapuan vanhalla paukulla on kirjaston yhteydessä taidenäyttelytila ja ehdotin että mentäis vielä käymään siellä katsomassa mitä siellä on esillä. Näin tehtiinkin mutta pettymyksekseni tällä kertaa näyttely ei ollut oikein mun juttu. Sitten pois lähtiessä kuitenkin päädyttiin vielä taidemuseoon, jossa en ole ennen päässyt käymään. Sinne on ilmainen sisäänpääsy ja siksikin se houkutteli. Ihan harmitti kun ei ollut kovin paljoa aikaa keskittyä näyttelyyn sillä se oli todella puhutteleva ja mielenkiintoinen. Tykkään taiteesta joka on selkeästi taiteilijalle henkilökohtaista niinkuin tämä Ville Vuorenmaan akvarellitöitä sisältänyt näyttely oli. Haluan ehdottomasti päästä vielä toistamiseen tutkimaan sitä.

Tervetuloa museoon!

Siinä vähän maistiaisia. Jos sulla joka luet tätä on mahdollisuus mennä kattomaan tätä näyttelyä niin suosittelen vahvasti. Aiheuttaa ajatuksia ja itsellä ainakin peilautui omaan elämään.

Noh, näiden treffien jälkeen oli jo seuraava sovittuna. Niinpä lähdinkin kiireen vilkkaa tapaamaan rakasta ystävääni jonka kanssa todellakin nähdään aivan liian harvoin. Juttu lensi suuntaan ja toiseen eikä olisi missään nimessä katkennut vielä pitkiin aikoihin vaan itse asiassa mun piti se katkaista ihan väkivalloin sillä vielä oli mentävä kummitytön synttäreille. Sinne siis. Kuulumisten vaihtoa, lasten kasvun ihmettelyä ja pikkasen leikkimistä kunnes oli jo kova kiire lähteä hakemaan nuortaparia jotka olivat lähdössä mun kanssa yöpymään mun vanhemmille. Kun ajeltiin majapaikkaa kohti niin mun päässä ihan surisi kaikki mitä päivän aikana oli tapahtunut ja henkinen väsymys alkoi kyllä painaa ryhtiä kumaraan. Ajattelin etten jaksa enää nuorimmaiselleni läsnä kun olin jo antanut niin paljon ittestäni päivän mittaan. Vieläpä huonosti nukutun yön jälkeen. Iltapalan jälkeen aika pian sitten painuttiinkin jo odottelemaan unta peittojen alle. Ennen nukkumaanmenoa koitin tehdä vähän sudokua että suurin pään surraaminen lakkais. Ehkä hiukan paremmat unet sain nyt sitten kun ei tarvinnut olla yksin mutta kyllä mä useamman kerran heräsin yön aikana.

En siis tänäkään aamuna herännyt mitenkään kaikkein virkeimmilläni. Mutta ei hätää. Äiti huolehti mulle aamupalan pöytään että olin sitten valmis lähtemään aamun treffeille jotka oli kuntosalille. Toisen rakkaista rakkaimman ystävän kanssa tavattiin käydä salilla silloin kun vielä asuin Lapualla ja nyt ollaan tehty pari kertaa niin että ollaan sovittu nämä meidän tapaamiset salille. Samalla siis kun päivitetään kuulumiset niin hikoillaan ja saadaan kroppaan liikettä. Ihana hetki sekä mielelle ja keholle. Ai että oli kyllä niin mahtava startti päivälle. Oli tosi mukava jatkaa päivää siitä. Menin siis takaisin mun vanhempien luo niin lujaa vauhtia että unohdin käydä ruokakaupassa. Siellähän mua odotti nuoripari joiden kanssa halusin viettää aikaa vielä ennen kotiinlähtöä niin paljon kun mahdollista.

Äiti sitten huolehti mun ruokailunkin kun tekaisi makkarakeiton että saatiin kaikki syödäksemme. Ehdin mä siinä vielä käydä vanhoja tätejäni tervehtimässä ja juomassa päiväkahvit ennen henkistä valmistautumista kotimatkalle. Tosi ristiriitainen olo oli siinä vaiheessa. Toisaalta olis halunnut vielä viettää aikaa siellä rakkaiden kanssa mutta toisaalta mulla oli jo kiire kotiin, rauhoittumaan. Niin kiire kun mun sitten ajatuksissa olikin kotiin kun matkaan lähdin niin halusin kumminkin vielä käydä kotimatkalla moikkaamassa esikoistani työpaikallaan. Tuntui samalla kun ois tehnyt visiitin pieneen eläintarhaan sillä tallilla oli monenlaista asukkia.

Lopun kotimatkaa mun päässä sitten surrasi kaikenlaista ajatusta niin että piti jo laittaa spotify soittolistaa soimaan että saattoi laulaa mukana ja tasoittaa ajatuksia. Olin kiitollinen kaikesta mitä olin nähnyt ja kokenut mutta jostain syystä mun takaraivossa jyskytti jonkinsortin pettymys. Ja ehkä alakulokin ja ajatus, että oon tehnyt jotain väärin. Se ei oikein avautunut mulle heti mutta jotenkin se liittyy siihen että mä niin tosi nopeasti hoidin nuo tapaamiset. Jäikö kaikille sellanen tunne, että laitan tavallaan vaan nimen kirjoihin että olen käynyt tapaamassa mutta en oo keskittynyt keneenkään kunnolla. Liukuhihnameininkiä jota en todellakaan halua ja mikä ei todellakaan ollut mun tarkoitus. No, ollutta ja mennyttä.

Kuten alussa sanoin, olin aivan todella huojentunut kun astuin kotiovesta sisään. Purkasin kamat pikavauhtia ja tutkailin jääkaapin sisältöä mutta en löytänyt mitään valmista syötävää joten päädyin tekemään itselleni pitsan. Tämän kirjoittaminen on nyt sitten nielaissut oman aikana mutta nyt on aika nauttia pitsa ja mennä nukkumaan omaan sänkyyn. Aki tulee sitten yöllä töistä mutta sitä odotellesa ajattelin ottaa jo pikku unet.

Siinä siis lomareissuni, ainut sellainen. Loppuviikon ajattelin nimittäin viettää kotosalla korkeintaan itseäni liikuttaen. Muuten otan levon kannalta.

rakkaudella,
Sartsa

RETKIKOHTEENA NUORAMON LAAVU,ÄHTÄRI

Terve uusi maanantai ja uusi viikko. Uudet kivat kujeet ja mahdollisuudet. Ja paskat!! Ei mitään uutta auringon alla, ei meinaan yhtään mitään. Töissä oli koko viikon ihan samaa puurtamista kun edellisetkin viikot. No totuuden nimissä on sanottava että ihan sillai kivuttomasti ja helposti ja kivastikin on päivät menneet. Tämä uusi viikko alkoi kyllä aikamoisen ketutuksen kanssa. Syystä jota en vielä tiedä. Pinna on ollut ihan olematon ja ihan kaikki on vaan ärsyttänyt. Ei siis mennä ollenkaan tähän päivään vaan muistellaan hetki eilistä. Retkipäivää.

Hiukan huonohkosta kelistä huolimattaa päätettiin lähetä laavuilemaan sillä lauantain kotipäivä oli niin puuduttava ja tylsä että jotain liikettä ja äksöniä oli pakko saada. Arvottiin sitten retkikohteeksi Ähtäri ja Nuoramon laavu. Tommonen paikka  Täytyy kyllä sanoa että näin talviaikaan maisemat oli hiukan erilaiset kun tuossa kuvassa. Aikalailla lumiselta näytti katsoi minne vaan, mutta ihanan rauhallista oli kuitenkin. Ja notski nyt on aina notski. Keli oli tosiaankin melko tuulinen ja hiukan yritti vettäkin ripsutella mutta niin me vaan nautittiin lounas laavulla. Otettiin tällä kertaa kotoa jo mukaan ruoka kun laitettiin termariin kaali-kasvis-jauhelihapataa jota oli tehty edellispäivänä. Ekaa kertaa koitettiin sitten paistella notskilla lättyjä ja kyllähän sekin onnistui. Vaikka ei mitään sen kummempaa ritilää sun muuta ollutkaan niin laitettiin muurikkapannu vaan siihen puiden päälle. Hyvin toimi. Taikina otettiin mukaan pullossa. Lunta oli melkoisesti niin että saatiin rämpiä puolisääreen ulottuvassa lumessa laavulle, mutta ei haitannut sillä matkaa ei ollut juuri mitään. Sieltä se sitten löytyi nuotiopohjakin paksun lumikerroksen alta. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy.

Nuotion sytyttäminen on meillä aina Akin heiniä koska hänelle se on yksi niitä retkien JUTTUJA. Mulle se käy sillä kyllähän mäkin tulet tehtyä saisin mutta se ei oo taas mulle mikään must. Alla olevassa kuvassa on tehty varmuuden vuoksi muutamat tuliportaat sillä laavulla olleet puut oli aika kostean tuntuisia niin haluttiin varmistaa syttyminen.

Alla oleva kaali-kasvis-jauhelihapata oli aivan todella mainio veto ruuaksi. Lämmin keitto lämmitti kivasti siinä hiukan viileässä kelissä.

Siellä ne on valmistumassa, lätyt, tulella. Vieressä pakki jossa porisee kahvivesi. Valmistuivat siinä rinta rinnan samaan tahtiin.

Vipassa kuvassa tonttupari joka meitä odotteli laavun nurkassa. Tiedä sitten olivatko jääneet joulureissultaan siihen vai ovatko ihan laavun omia hyviä henkiä.

Oli kyllä ihana että paikka oli niin rauhallinen vaikka ihan vierestä meni kaksikin tietä. Luulenpa, että kesäaikaan lähistöllä olevat mökit tuovat liikennettä ja siten rauhattomuuttakin. Nyt meille passasi vain tuulen humina oksilla. Lähistöllä oli toinenkin laavu joka laitettiin muistiin että voidaan poiketa toisella kertaa.

Siinähän se sunnuntai sujahtikin mukavasti. Ei nyt niinkään liikuntaa tullut mutta ainakin saatiin aimo annos raitista ilmaa ja se tuli edellisen päivän makoilun jälkeen enemmän kun tarpeeseen.

Uusi viikko siis alkanut tosi kiukkuisesti ja väsyneenä. Kattotaan mitä tästäkin seuraa. Toivon mukaan pystyn olla pahoittamatta kenenkään mieltä kovin pahasti.

Mukavempaa viikon alkua sulle!

rakkaudella,
Sartsa

VIIME VIIKON VARRELTA

Viime viikko piti sisällään kaikenlaista mukavaa. Siksipä varmaan se menikin taas kovin äkkiä.Tapahtui monenlaisia sellasia spesiaalejakin juttuja. Eka niistä oli tiistaina kun olin vain puoli päivää töissä ja lähdin eestaas reissulle kohti pohjanmaata. Mulla oli siellä nuorimmaiseni palaveri psykologin tekemien testien tuloksista. Vaikka olin tiennyt että jotain opiskelua hankaloittavaa saattaa olla olemassa niin silti jotenkin yllätti kun lukihäiriöstä puhuttiin. Ihan mahtava että noin peruskoulun vipalla luokalla havahdutaan tähän asiaan. Pystyypä ainakin sitten toiselle asteelle siirryttäes ottaa huomioon. Jännä vaan ettei sitä oo huomattu aikaisemmin. Anyway, palaverissa tuli esiin muutakin tärkeää huomioon otettavaa juttua joten 170 kilsaa per suuntaansa ajelu ei tuntunut ollenkaan turhalta. Ei edes vaikka keli mennessä oli aika haasteellinen. Onneksi sai ajella valoisaan aikaan sillä tulomatkalla tiet oli jo aurattu ja kotimatka sujui ihan kivasti.

Pakko mainita että tuon palaverin jälkeen mä näin pikaisesti ihanaa ystävääni, jonka kanssa nähdään aivan liian harvoin. Oli aivan ihanaa jutella ja huomata ettei mikään ollut muuttunut vaikka ei oo nähtykään aikoihin. Aina voidaan aloittaa siitä mihin viimeksi jäätiin. Koen olevani älyttömän onnekas kun mulla on elämässäni useampiakin tuollaisia ihania ihmisiä joiden kanssa yhteys säilyy vaikka ei nähdäkään.

Mutta mitäs muuta sitten viime viikolla tapahtui. Viikko töissä meni jälleen kerran todella kevyesti. Mulla on siellä nyt jotenkin tosi hyvä olla ja olo on sellainen kevyt. Tuntuu mukavalta. Viikon varrella mä jaksoin ihan hyvin vielä liikkuakin. Keskiviikkona zumbailtiin, torstaina kävin salilla töistä päin ja perjantaina mentiin Akin kanssa uimahalliin. Uiskentelin puoli kilsaa niinkun viime viikollakin. Nyt on liikkuminenkin siis tullut taas arkeen jäädäkseen ja se jos mikä tuntuu tosi tosi hyvältä. Olotilassaan sen merkityksen on jo huomannut kun jaksaa niin paljon paremmin. Puntari ei vaan anna armoa vieläkään, vaikka oon yrittänyt kattoa syömistenikin perään. Ehkä se siitä sitten jossain vaiheessa suopuu kans. Tärkeintä mulle on kuitenkin nyt oma olotila.

Lauantaina sitten Akin lähtiessä kohti kisoja Jyväskylään niin mä hyppäsin junaan ja junailin kohti Tamperetta.

Siellä oli yhden tätin murusen tanssidiplomi esitys Yhteiskoulun lukiossa. Viime vuonna oltiin liikuttumassa teatteridiplomien parissa ja kyllä nyt kävi samalla tavalla tämän tanssihomman kanssa. Jotenkin mua liikuttaa ja inspiroi ihan hirveästi se nuorten energia ja sellanen itsensä ilmaisemisen palo. Esitykset oli niin älyttömän taitavasti ja tunteen palolla tehtyjä että kyllähän ne mulle iski ihan luihin ja ytimiin asti. Itkuhan siinä tuli mutta se nyt ei yllättänyt ketään. Tuntui ihan mahtavalta pitkästä aikaa liikuttua jostain noin kovasti että se jättää sellaisen värisevän jäljen sydämeen.

Junat kulkivat ajallaan joten kotiin tulin hyvissä ajoin. Ilta relailtiin kotosalla ja mentiin kohtuu ajoissa nukkumaan sillä aamulla oli aikainen herätys. Edessä oli mun ensimmäinen kisapäivä tälle vuotta. Siellä mä seisoskelin kahvion tätinä koko päivän. Mukavaa hommaa kivojen ihmisten kanssa. Koko sunnuntai siis kului hallilla urheilun huumassa. Kotimatkalla vielä poikettiin Akin äitin luonakin. Sellanen viikonloppu. Eipä siinä kauheasti huilia tullut viikonlopun aikana ja huomasin tänään, että se vähän tuntui.  Olo oli töissä vähän väsynyt ja kun kotia pääsin niin en jaksanut lähteä yhtään mihinkään enää. Oon tehnyt vaan kotihommia ja ottanut rennosti.

rakkaudella,
Sartsa