Mä olin Lapualla lomailemassa tämän alkuviikon ja kotiin tulin noin puoli tuntia sitten. Niin ihana kun tämäkin reissu taas oli niin kyllä tuntui aivan mahtavalta avata kodin ovi. Lähes itku pääsi kun sain kantaa kamat sisälle. Pieneen aikaan piti taas saada mahdollisimman paljon aikaiseksi ja se onkin aina kaksteräinen miekka. Siis se, että miten tuon lomareissun logistiikka ja ohjelma kannattaa hoitaa. Niin moni odottaa että menen käymään ja niin monia tahtoisin itekin tavata mutta sitten siitä seuraa se, etten oikein ehdi missään viettää kunnolla aikaa. On vähän sellainen ovensuusta huutelun maku ja se ei tunnu hyvältä.
Tämän viikon epistola on kutakuinkin ollut siis seuraavanlainen, tervetuloa mukaan meikäläisen minilomaan kotikonnuilla.
Maanantaina elettiin jännittäviä aikoja sen suhteen, että pääsenkö matkaan ollenkaan. Vein autoni huoltoon klo 10 siitä kuuluneen epämääräisen kolinan takia. Tai jopa tälläisellä autoista täysin tietämättömän maalaisjärjellä tiesi, että vika on jarruissa. Jarruttaessa kuului sellainen hankaava ääni että tein diagnoosin loppuun ajetuista jarrupaloista. Onneksi mulla sattui olemaan myös määräaikaishuolto samaan syssyyn joten toiveikkaana vein autoni aamulla paikalliselle härskihartikaiselle joka on ennenkin pitänyt siitä hyvää huolta. Reippailin sitten kotiin odottamaan tuomiota mitä mun autolle tapahtuu. Muutaman jännittävän tunnin ja muutaman satasen köyhtymisen jälkeen sain kuitenkin auton alleni entistä ehompana ja matka lakeuksille saattoi alkaa. Pakkasin huolellisesti mukaani aamulenkkivaatteet, salivaatteet, tyynyni ja muut kamppeeni. Ei muuta kun matkaan. Matka sujui todella rattoisasti sillä tiet oli kuivat ja aurinko paistoi koko matkan. Jossain kohtaa matkan puolivälin paikkeilla mä hoksasin kuitenkin lähteneeni liikkeelle kokonaan ilman takkia. Kirosin ääneen harvaa päätäni. Siinäpä oli sitten ulkohousut, nastakengät ja hanskat mukana ihan turhanpäiten lenkkiä ajatellen. Ja kuin kiusalla oli kelikin sitten aivan mahtava koko ajan. Niin jäi Sartsalla ulkoilematta. Mutta monenlaista muuta tuli tehtyä ja siirrytäänkin taas asiaan.
Maanantaina mä heitin ensin kamat mun vanhempien luo jossa yövyin ja lähes samantien lähdin sitten siskoni luo. Siellä olikin menossa mielenkiintoinen projekti jossa sain olla mukana ja mulle oli tosi mieluisaa pitkästä aikaa jutella siskoni kanssa isoista asioista ja universumin pikku jekuista. Huomasin oikein miten harvinaista se on, sillä lähes aina kun nähdään niin ympärillä on pikkuisia tai isompiakin joten ei oiken meille molemmille erittäin ominainen henkisyys pääse valloilleen. Nyt vietettiin ainakin itselleni oikein arvokas hetki jutellen. Tykkäsin. Samalla toki illan mittaan sain nähdän tätin pieniä kullannuppujakin ja sain pitkästä aikaa unisuukon pikkuruisesta suusta. Voi miten noita pieniä onkin ikävä. Kotona kämpillä olin sitten aika myöhään joten iltapalan jälkeen mä hautauduin petiini peiton alle. Yö meni aika huonosti, sillä isossa vanhassa kyläkoulussa yksin nukkuminen ei oikein oo mun kuppi teetä. Illalla mennessäni jo huomasin miten paljon se pimeys aiheutti aktiivisuutta mun mielikuvitukselle joten päädyin nukkumaan valot ja telkkari päällä. Outoa, tiedän!!
Aamulla siis nousin ylös aikalailla väsyneenä mutta päätin kuitenkin lähteä kahville lähes samantien että pääsisin sitten aloittamaan päivää eikä väsymys painaisi mua takaisin petiin. Piristävä asia ehdottomasti oli aurinko joka paistoi ihan siniseltä taivaalta. Laitoin sitten useamman viestin tapaamistoiveesta heti aamusta ja lopulta kävi niin, että sen jälkeen kun olin kummitytön lahjan saanut ostettua niin päädyin kuluttamaan aikaa pari kolme tuntia ajellen sielä täälä. Alla oleva kuva vie rauhalliseen hetkeen alajoelle. Pohjalaisena on ehkä yllättävää ettei kyseisen kuvan kaltaiset aakeet laakeet oo sitä mun ominta mielenmaisemaa mutta jonkinlainen rauha tuolla pitkien peltojen ja suurena levittäytyvän taivaan alla on.
Sitä hetken ihmeteltyäni kävin vielä tekemässä pienen ajelulenkin ennekuin oli aika tavata lapseni. Mentiin pitsalle ja juteltiin siinä samalla niitä näitä. Lapuan vanhalla paukulla on kirjaston yhteydessä taidenäyttelytila ja ehdotin että mentäis vielä käymään siellä katsomassa mitä siellä on esillä. Näin tehtiinkin mutta pettymyksekseni tällä kertaa näyttely ei ollut oikein mun juttu. Sitten pois lähtiessä kuitenkin päädyttiin vielä taidemuseoon, jossa en ole ennen päässyt käymään. Sinne on ilmainen sisäänpääsy ja siksikin se houkutteli. Ihan harmitti kun ei ollut kovin paljoa aikaa keskittyä näyttelyyn sillä se oli todella puhutteleva ja mielenkiintoinen. Tykkään taiteesta joka on selkeästi taiteilijalle henkilökohtaista niinkuin tämä Ville Vuorenmaan akvarellitöitä sisältänyt näyttely oli. Haluan ehdottomasti päästä vielä toistamiseen tutkimaan sitä.
 |
| Tervetuloa museoon! |
Siinä vähän maistiaisia. Jos sulla joka luet tätä on mahdollisuus mennä kattomaan tätä näyttelyä niin suosittelen vahvasti. Aiheuttaa ajatuksia ja itsellä ainakin peilautui omaan elämään.
Noh, näiden treffien jälkeen oli jo seuraava sovittuna. Niinpä lähdinkin kiireen vilkkaa tapaamaan rakasta ystävääni jonka kanssa todellakin nähdään aivan liian harvoin. Juttu lensi suuntaan ja toiseen eikä olisi missään nimessä katkennut vielä pitkiin aikoihin vaan itse asiassa mun piti se katkaista ihan väkivalloin sillä vielä oli mentävä kummitytön synttäreille. Sinne siis. Kuulumisten vaihtoa, lasten kasvun ihmettelyä ja pikkasen leikkimistä kunnes oli jo kova kiire lähteä hakemaan nuortaparia jotka olivat lähdössä mun kanssa yöpymään mun vanhemmille. Kun ajeltiin majapaikkaa kohti niin mun päässä ihan surisi kaikki mitä päivän aikana oli tapahtunut ja henkinen väsymys alkoi kyllä painaa ryhtiä kumaraan. Ajattelin etten jaksa enää nuorimmaiselleni läsnä kun olin jo antanut niin paljon ittestäni päivän mittaan. Vieläpä huonosti nukutun yön jälkeen. Iltapalan jälkeen aika pian sitten painuttiinkin jo odottelemaan unta peittojen alle. Ennen nukkumaanmenoa koitin tehdä vähän sudokua että suurin pään surraaminen lakkais. Ehkä hiukan paremmat unet sain nyt sitten kun ei tarvinnut olla yksin mutta kyllä mä useamman kerran heräsin yön aikana.
En siis tänäkään aamuna herännyt mitenkään kaikkein virkeimmilläni. Mutta ei hätää. Äiti huolehti mulle aamupalan pöytään että olin sitten valmis lähtemään aamun treffeille jotka oli kuntosalille. Toisen rakkaista rakkaimman ystävän kanssa tavattiin käydä salilla silloin kun vielä asuin Lapualla ja nyt ollaan tehty pari kertaa niin että ollaan sovittu nämä meidän tapaamiset salille. Samalla siis kun päivitetään kuulumiset niin hikoillaan ja saadaan kroppaan liikettä. Ihana hetki sekä mielelle ja keholle. Ai että oli kyllä niin mahtava startti päivälle. Oli tosi mukava jatkaa päivää siitä. Menin siis takaisin mun vanhempien luo niin lujaa vauhtia että unohdin käydä ruokakaupassa. Siellähän mua odotti nuoripari joiden kanssa halusin viettää aikaa vielä ennen kotiinlähtöä niin paljon kun mahdollista.
Äiti sitten huolehti mun ruokailunkin kun tekaisi makkarakeiton että saatiin kaikki syödäksemme. Ehdin mä siinä vielä käydä vanhoja tätejäni tervehtimässä ja juomassa päiväkahvit ennen henkistä valmistautumista kotimatkalle. Tosi ristiriitainen olo oli siinä vaiheessa. Toisaalta olis halunnut vielä viettää aikaa siellä rakkaiden kanssa mutta toisaalta mulla oli jo kiire kotiin, rauhoittumaan. Niin kiire kun mun sitten ajatuksissa olikin kotiin kun matkaan lähdin niin halusin kumminkin vielä käydä kotimatkalla moikkaamassa esikoistani työpaikallaan. Tuntui samalla kun ois tehnyt visiitin pieneen eläintarhaan sillä tallilla oli monenlaista asukkia.
Lopun kotimatkaa mun päässä sitten surrasi kaikenlaista ajatusta niin että piti jo laittaa spotify soittolistaa soimaan että saattoi laulaa mukana ja tasoittaa ajatuksia. Olin kiitollinen kaikesta mitä olin nähnyt ja kokenut mutta jostain syystä mun takaraivossa jyskytti jonkinsortin pettymys. Ja ehkä alakulokin ja ajatus, että oon tehnyt jotain väärin. Se ei oikein avautunut mulle heti mutta jotenkin se liittyy siihen että mä niin tosi nopeasti hoidin nuo tapaamiset. Jäikö kaikille sellanen tunne, että laitan tavallaan vaan nimen kirjoihin että olen käynyt tapaamassa mutta en oo keskittynyt keneenkään kunnolla. Liukuhihnameininkiä jota en todellakaan halua ja mikä ei todellakaan ollut mun tarkoitus. No, ollutta ja mennyttä.
Kuten alussa sanoin, olin aivan todella huojentunut kun astuin kotiovesta sisään. Purkasin kamat pikavauhtia ja tutkailin jääkaapin sisältöä mutta en löytänyt mitään valmista syötävää joten päädyin tekemään itselleni pitsan. Tämän kirjoittaminen on nyt sitten nielaissut oman aikana mutta nyt on aika nauttia pitsa ja mennä nukkumaan omaan sänkyyn. Aki tulee sitten yöllä töistä mutta sitä odotellesa ajattelin ottaa jo pikku unet.
Siinä siis lomareissuni, ainut sellainen. Loppuviikon ajattelin nimittäin viettää kotosalla korkeintaan itseäni liikuttaen. Muuten otan levon kannalta.
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti