VIIME VIIKON VARRELTA

Viime viikko piti sisällään kaikenlaista mukavaa. Siksipä varmaan se menikin taas kovin äkkiä.Tapahtui monenlaisia sellasia spesiaalejakin juttuja. Eka niistä oli tiistaina kun olin vain puoli päivää töissä ja lähdin eestaas reissulle kohti pohjanmaata. Mulla oli siellä nuorimmaiseni palaveri psykologin tekemien testien tuloksista. Vaikka olin tiennyt että jotain opiskelua hankaloittavaa saattaa olla olemassa niin silti jotenkin yllätti kun lukihäiriöstä puhuttiin. Ihan mahtava että noin peruskoulun vipalla luokalla havahdutaan tähän asiaan. Pystyypä ainakin sitten toiselle asteelle siirryttäes ottaa huomioon. Jännä vaan ettei sitä oo huomattu aikaisemmin. Anyway, palaverissa tuli esiin muutakin tärkeää huomioon otettavaa juttua joten 170 kilsaa per suuntaansa ajelu ei tuntunut ollenkaan turhalta. Ei edes vaikka keli mennessä oli aika haasteellinen. Onneksi sai ajella valoisaan aikaan sillä tulomatkalla tiet oli jo aurattu ja kotimatka sujui ihan kivasti.

Pakko mainita että tuon palaverin jälkeen mä näin pikaisesti ihanaa ystävääni, jonka kanssa nähdään aivan liian harvoin. Oli aivan ihanaa jutella ja huomata ettei mikään ollut muuttunut vaikka ei oo nähtykään aikoihin. Aina voidaan aloittaa siitä mihin viimeksi jäätiin. Koen olevani älyttömän onnekas kun mulla on elämässäni useampiakin tuollaisia ihania ihmisiä joiden kanssa yhteys säilyy vaikka ei nähdäkään.

Mutta mitäs muuta sitten viime viikolla tapahtui. Viikko töissä meni jälleen kerran todella kevyesti. Mulla on siellä nyt jotenkin tosi hyvä olla ja olo on sellainen kevyt. Tuntuu mukavalta. Viikon varrella mä jaksoin ihan hyvin vielä liikkuakin. Keskiviikkona zumbailtiin, torstaina kävin salilla töistä päin ja perjantaina mentiin Akin kanssa uimahalliin. Uiskentelin puoli kilsaa niinkun viime viikollakin. Nyt on liikkuminenkin siis tullut taas arkeen jäädäkseen ja se jos mikä tuntuu tosi tosi hyvältä. Olotilassaan sen merkityksen on jo huomannut kun jaksaa niin paljon paremmin. Puntari ei vaan anna armoa vieläkään, vaikka oon yrittänyt kattoa syömistenikin perään. Ehkä se siitä sitten jossain vaiheessa suopuu kans. Tärkeintä mulle on kuitenkin nyt oma olotila.

Lauantaina sitten Akin lähtiessä kohti kisoja Jyväskylään niin mä hyppäsin junaan ja junailin kohti Tamperetta.

Siellä oli yhden tätin murusen tanssidiplomi esitys Yhteiskoulun lukiossa. Viime vuonna oltiin liikuttumassa teatteridiplomien parissa ja kyllä nyt kävi samalla tavalla tämän tanssihomman kanssa. Jotenkin mua liikuttaa ja inspiroi ihan hirveästi se nuorten energia ja sellanen itsensä ilmaisemisen palo. Esitykset oli niin älyttömän taitavasti ja tunteen palolla tehtyjä että kyllähän ne mulle iski ihan luihin ja ytimiin asti. Itkuhan siinä tuli mutta se nyt ei yllättänyt ketään. Tuntui ihan mahtavalta pitkästä aikaa liikuttua jostain noin kovasti että se jättää sellaisen värisevän jäljen sydämeen.

Junat kulkivat ajallaan joten kotiin tulin hyvissä ajoin. Ilta relailtiin kotosalla ja mentiin kohtuu ajoissa nukkumaan sillä aamulla oli aikainen herätys. Edessä oli mun ensimmäinen kisapäivä tälle vuotta. Siellä mä seisoskelin kahvion tätinä koko päivän. Mukavaa hommaa kivojen ihmisten kanssa. Koko sunnuntai siis kului hallilla urheilun huumassa. Kotimatkalla vielä poikettiin Akin äitin luonakin. Sellanen viikonloppu. Eipä siinä kauheasti huilia tullut viikonlopun aikana ja huomasin tänään, että se vähän tuntui.  Olo oli töissä vähän väsynyt ja kun kotia pääsin niin en jaksanut lähteä yhtään mihinkään enää. Oon tehnyt vaan kotihommia ja ottanut rennosti.

rakkaudella,
Sartsa