LUONNOSTA NAUTTIMINEN JA VIPA LOMAPÄIVÄ

Tänään viettelen talviloman viimeistä päivää, noin niinkun virallisesti. Onhan tuossa vielä viikonloppu edessä mutta lomapäivistä tämä on viimeinen. Ja uskokaa tai älkää ettei haittaa yhtään. Jostain syystä mua ei ahdista ajatus töihin menosta ollenkaan. On jo sellainen olo, että loppusuora alkaa häämöttää kun on kevät jo niin pitkällä.

Mulla on ollut kyllä aivan ihanat lomakelit. Tänään oon viettänyt pari tuntia ulkona lenkkeillen ja luonnosta nauttien. Aki lähti 12 aikaan töihin ja oikeastaan heti samantien mä vaihdoin lenkkivaatteet päälle ja lähdin nauttimaan auringon paisteesta. Päädyinkin sitten tekemään 10 kilometrin lenkin joka tosin kesti 2 tuntia kaikkine taukoineen.

Tästä ei lenkkimaasto parane

 Pydähdyin vähän väliä joko kuuntelemaan metsästä jo kovasti kuuluvia lintujen ääniä. Halaamaan puita tai muuten vaan ottamaan vastaan auringon säteitä kasvoille. Tuntui, että olis voinut jäädä tuonne metsäpolulle vaikka loppupäiväksi. Olin myös yllättynyt miten runsaasti pajunkissoja oli jo. Eipä taida pääsiäisenä trulleille olla paljon vitsavärkkiä tätä menoa. Vai tuleekohan noita monta kertaa noita kissoja. Hmm, enpä tiedä.

Pajunkissoja oli jo tosi paljon

 Mun on tunnustauduttava sen verran hörhöksi että harrastan puiden halailua. Se ihan oikeasti tuntuu tosi hyvältä ja siltä, että saa jollain tapaa maadoitettua ittensä luonnon kanssa. Lieneekö iän tuomia juttuja, vai mitä, mutta luonnossa liikkumisella ja luonnon antamalla voimalla on koko ajan isompi rooli mun hyvinvoinnissa. Kun mä meen luontoon niin mulla tyhjenee pää tosi äkkiä kaikesta arkisesta kuonasta mitä mukana kannan. Etenkin näin mahtavalla kelillä mä vaan uppoudun jotenkin tosi intensiivisesti ihailemaan upeita maisemia ja luonnon taidetta ympärillä. Oon onnellinen siitä, että pystyn huomaamaan kaikkia näitä asioita tuolla kulkiessani.

Maadoitus

Jäät pitivät tänään omaa konserttiaan kun välillä kuului ulinaa ja toisinaan sitten taas jopa pauketta. Jää kiilteli aivan kirkkaana ja sen pinnassa oli luontoäidin omaa taidetta. Olipa siinä joku tainnut retkiluistimillakin tehdä omia piruettejaan. Harvoin oon saanut nauttia näin kirkkaasta jäästä, ihan kuin veden pintaa. Ja tuo jäiden pitämä ääni vei mut muistoissani välittömästi lapsuuteen ja joen jäällä vietettyihin hetkiin. Meillä oli tapana luistella luonnon jäillä joista joen jää kaikkein luontevin. Ihan siinä pulkkamäen vieressä. Keväällä me luisteltiin ihan niin kauan kun jäät vaan suinkin kantoivat. Muistan sen jäistä kuuluneen äänen ja sellaisen humpsahduksen kun jääkansi aina tipahti hiukan alemmas. Joskus saattoi vesikin tulla jo jäälle jolloin tuli kiire luistimet jalassa rannalle. Viime kerrasta kun tälläistä jään konserttia oon kuunnellut on kyllä todella todella pitkä aika.

Vielä oli jäätä

Mun seilunmaisemaa

Lenkin loppupuolella mä ajattelin mennä vielä lempipaikkaani eli Taavetinsaaren kallioille hiljentymään hetkiseksi ennen kotiin tuloa. Koko saari näytti mun mielestä kauneimpia puoliaan juuri tänään ja kallioilla saattoi hetkisen aikaa jatkaa tuota luontoäidin kanssa maadoittumista makoilemalla lämpimällä kalliolla. Aurinko laittoi suupielet ylöspäin ihan väkisin. Ihan paras tapa viettää viimeistä lomapäiväänsä.

Taavetinsaari

Kyllä naamaa naurattaa

Pakko oli tuo viimeinen kuvakin laittaa vaikka se ei nyt ole kyllä mitään omakuvien aatelia. Tykkään kuitenkin siitä, miten tuohon sain taustalle juuri tuon maiseman mitä siinä tovin ihailin.

Mulle siis luonto on ehdottomasti rauhoittumisen ja rentoutumisen paikka. Kyseisillä kallioilla oon joskus käynyt makoilemassa jopa töistä tullessa jos on tuntunut että pää surraa työjuttuja vielä kotimatkallakin. Sinne jää kaikki. Luonnossa mä nautin siitä, että mun ympärillä on elämää ja mä voin tuntea itteni niin pieneksi. Saa heittäytyä vaan luontoäidin syliin ja tunnistaa omaa pienuutensa. Jostain syystä tuntuu, että huolet ja murheet tai asiat jotka mieltä painaa, menevät siellä myös perspektiiviinsä. Sinänsä jännää että mulle pohjalaisena tuo järvimaisema tuo samaa rauhan tunnetta kun Lapualla alajoen pitkät pellot ja yllä laajana kaartuva taivas. On tilaa hengittää.

Lenkin jälkeen oli paikallaan venytellä huolellisesti, sillä vaikka olinkin osan lenkistä kuluttanut ihan vaan fiilistelyyn niin vähintään puolet matkasta tein ihan reipasta vauhtia. Hetki siis venyttelyä ja sitten olikin jo aika nälkä. Mä tekaisin eilen kirjolohikiusauksen ja olipas muuten todella hyvää. Laitoin pannulle ensin kirjolohisuikaleet ja sitten wokkikasvikset sekä perunasipulisekoituksen. Hetken pyörittelin niitä pannulla ja kaadoin uunivuokaan. Juustoraastetta päälle ja sipulikermapurkillinen. Uunissa pidin koko sekoitusta tunnin verran 175 asteessa. En edes laittanut mitään maustetta sen kummemmin, sillä ajattelin että lohisuikaleissa on makua sen verran että riittää. Samoin kun tuo sipulikerma tuo omaa pikanttia makuaan. Helppoa, nopeaa ja maukasta.

Loppupäivän oon aika pitkälle antanut itteni ihan vaan olla. Hiukan uni meinaa painaa joten iltapäiväunet on ollut mielessä monta kertaa. Vieläkin toki vois puolen tunnin pikaunet ottaa.

Sunnuntaille on jo ohjelmat tiedossa kun on synttäreille menoa ja elokuvaa mutta huominen on vielä auki. Katsotaan mitä keksitään.

Mukavaa viikonlopun alkua!

rakkaudella,
Sartsa