Mulla on hiukan keveämpi mieli kun sain eilen purettua mielestäni asian joka on vähän vaivannut viime aikoina. Saattaa olla siinäkin syy minkä takia nukuin niin hyvin ja heräsin pirteänä. Muhun vaikuttaa nämä mielen päällä myllertävät jutut niin hirveän herkästi muutenkin ja uni siitä kärsii kyllä ihan etunenässä. Oon huomannut sellaisen asian, että vaikka tunnistan itsessäni että joku asia mieltä kaihertaa ja vaikka saisin kiinni jopa siitä mikä se on, niin mun on joskus tosi vaikeaa tuoda sitä esille. Joku kummallinen ajatus tuolla takaraivossa jyllää, että mun pitäis olla hiljaa ja tyytyväinen siihen mitä on eikä aina olla avaamassa ajatuksiani ääneen. Eniten tietysti puhutaan ihmissuhteista tässä kohtaa. Toisaalta oon niin paljon itseni kanssa tehnyt ajatustyötä että mä tiedän puhumisen olevan ainoa keino pysyä jotenkin järjissäni. Mulla vaan on sellanen fiilis etten halua olla vaivaksi kenellekkään enkä voi missään nimessä vaatia itselleni yhtään mitään. Ihan kun mulla ei omasta mielestäni olisi oikeus mun tunteisiin ja siihen, että mä käsittelen niitä sillä ainoalla tavalla jonka tiedän itselleni sopivan. No, eilen sitten sain sanottua mitä sanomani piti ja tuntui kyllä helpottavalta.
Paljon erilaisia ajatuksia taas pyörittelin eilenkin mielessäni tv:tä katsellessani. Lapsi tuntemattoman kanssa on ohjelman minkä lynkkasin etukäteen, monen muun tavoin. Ajattelin ettei enää hullumpaa ohjelmaa vois olla mutta päätin kumminkin yhden jakson katsoa että tiedän mistä puhutaan. Yllätyin todella positiivisesti miten isoista asioista kaikenkaikkiaan tuossa ohjelmassa puhutaan. Välillä tuntuu, että kaikilla lasta haluavilla pitäis olla pakollisena miettiä noita asioita joita sarjassa mietitään lapsen elämään liittyen. No, tottakai mä oon miettinyt miten itse suhtautuisin ajatukseen kumppanuusvanhemmuudesta. En oo päässyt siinä asiassa pohdintojeni loppuun asti mutta ajattelisin että kyllä mä voisin ajatella tuota vaihtoehtoa ellen olisi lapsia muuten saanut ja biologinen kello tikittäis jo oikein kunnolla. Toisaalta en sitten tiedä olisko musta etsimään ketään vierasta siihen vai pitäiskö kyseessä olla tilanne, jossa mulla ois tyyliin joku hyvä ystävä jonka kanssa hommaa vois harkita. En tiedä, tosi hankala mielikuvitella kun ei asia ole millään tavalla koskettanut itseä. Syy miksi kerroin tästä ohjelmasta on se, että ainakin meillä on näistä erinäisistä parisuhdeohjelmista tullut aika hyviä keskusteluja ja käsittelyyn asioita mitä ei olisi ehkä itse edes huomannut ottaa esille. Joskus on ihan vaikea kattoa ohjelma loppuun tai edes odottaa mainoskatkoa ennenkuin alkaa jotain asiaa puimaan. Tiedän kuitenkin, että toista ärsyttää jos alan puhua ohjelman aikana ja viehän se itseltäkin sitten jotain pois. Mutta siis vaikka noita ohjelmia tehdään kait viihteen vuoksi niin kyllä niistä toivois parien ruutujen äärellä sielä kotisohvilla ottavan jotakin onkeensa. Asiantuntijoilta tulee omat näkemyksensä mutta eniten mun mielestä saattaa jopa oppia jotain peilaamalla itseään ja parisuhdettaan niiden tavallisten ihmisten suhteisiin joita sarjoissa on. Kun näkee millaisiin sudenkuoppiin ihmiset on astuneet tai millä tavalla joku toinen suhdetta hoitaa tai ei hoida niin kyllä siinä väkisin hiukan miettii mihin kohtaan oma käyttäyminen asettuu. Joskus on huomannut jopa jotain jota on halunnut itsessään ryhtyä parantamaan. Tarkoitan sitä, että jos näkee jonkun toisen käyttäytyvän jotenkin huonosti itseään tai toista kohtaan ja huomaakin että itse tekee juuri samoin niin siinähän ikäänkun katselee omaa käyttäytymistään toisen silmin. Silloin on helppo nähdä ne virheet mitä tekee ja sen mihin ne saattaa johtaa. Vähintään on käynyt sitten niin, että on pystynyt puhua kyseisen asian läpi. Että teenkö mä tuolla tavalla ja mitä se toinen siitä tuumaa. Ei sitä kuitenkaan voi mennä suoraan kopioimaan toisten keinoja itselle vaan jokainen parisuhde on aina omanlaisensa. Ajatuksia nuo sarjat on siis herättäneet joiden avulla on käsitelty kaikenlaisia kommervenkkejä mitä ihmisten välisiin suhteisiin nyt voi liittyä.
Koronasta sen verran, että mulla alkaa jonkinlainen ahdistus kasvamaan tässä vaiheessa. Eniten siitä, etten voi nähdä kavereita ja halata ystäviäni. Nyt viikonloppunakin olis niin tehnyt mieli halata läheisiä kun pitkästä aikaa nähtiin mutta niin sitä vaan piti tyytyä turvaetäisyyteen. Oon ollut tosi tarkka tuosta, että vaikka olen käynyt töissä ja ruokakaupassa normaalisti niin muuten en oo tavannut ketään. Siis kaikki ylimääräinen kontakti on jäänyt pois. Huomaan, ettei kaikki ole ihan samalla tavalla tiukasti olleet vaan näkevät ystäviään säännöllisesti mutta itse tosiaan oon jotenkin ottanut itsellenikin yllätyksenä tämän tosi tarkasti. Mun ajatuksena on ollut lähinnä se, että tämä paska loppuis mahdollisimman pian enkä ainakaan itte tietämättäni levittäis virusta sellaiseen kenelle se on kohtalokas. Toisaalta, olenhan mä itsekin riskiryhmää keski-ikäisenä ja verenpainetautisena. Koitetaan nyt vielä hetki jaksaa. Toisena mua ahdistaa se, ettei pääse keikoille tai nauttimaan muustakaan kulttuurista. Mä niin kaipaan sellasia tunnekokemuksia joita keikoilta tai vaikka teatterista saa. Syksystä tuleekin sitten ihanan kiireinen sen asian suhteen, sikäli kun silloin eletään jo normaalia elämää. Nyt mä aloin miettiä olenkohan jo tästäkin asiasta puhunut aiemmin, mutta aivan sama. Ajankohtaista oli eilen ja on huomennakin.
Tätä kirjoittaessa on ulkona alkanut tulla lunta oikein kunolla, isoina hiutaleina. Onneksi ei oo ollut vielä pienessä mielessäkään vaihtaa kesärenkaita autoon. Täys talvikeli edelleen. Tarvii lähteä kohta ajelemaan töihin, tankin kautta tottakai. Vielä on tämän päivän työkuviot hiukan hämärän peitossa mutta kyllä se sieltä selkiytyy kun vaan pelipaikoille pääsee. Tänään vanhassa työpaikassa ja huomenna taas tulevassa. Tätä tämä kevät nyt sitten on.
Oikein kivaa tynkätyöviikkoa!
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti