VIIKONLOPUN VILLITYKSIÄ

Viikonloppu on sitten alkanut. Tällä kertaa ei voi oikein ees huokailla että vihdoinkin, sillä viikko sujahti ohi ihan huomaamatta. Töissä on sellainen tasainen työtahti tällä hetkellä ja mulla on ollut vähän enemmän aikaa olla luokassa ja oppilaiden kanssa, mikä on tosi mukava juttu. Kovin pitkä ei enää joululomaankaan oo. Juu, en oo laskenut vielä päiviä ja viikkoja.

Huominen tuo tullessaan minilomasen tuonne Helsingin suuntaan, sillä Espoossa Metro Areenalla on illalla yliyliyli ihanan Juha Tapion keikka. En malta odottaa sitä kokemusta. Meillä on muutenkin monta ihanaa musiikillista elämystä tulollaan kun Juhan jälkeen listalla on Vesterinen sekä Suvi Teräsniska. Jee!! Aika vierähtää siis jouluun ennen kun ehtii kissaa sanomaan.

Mä päivitän reissufiilareita sitten kun ehdin. Ehkä sunnuntai iltana jo kun kotiudutaan. Nyt mä kattelen kamat kasaan jo valmiiksi. On sitten huomenna kiva hypätä vaan junaan ja ottaa nautiskellen ihan relax.

Pidetään huolta!!

rakkaudella,
Sartsa

KÄSILLÄ TEKEMISEN TUOMA ILO

Aika. Onko nyt ihan varma ja saletti juttu että se kulkee eteenpäin ihan samanlaista vauhtia kun ennenkin? Voisin nimittäin vaikka vannoa, että nykyään aika suorastaan pikajuoksee eteenpäin. Sunnuntaina sitä joskus hiukan huokii, että taas uus viikko edessä niin ei sitä ehdi huomatakkaan kun ollaan jo keskiviikossa. Kuten nytkin. Viikko on alkanut toisaalta vauhdikkaasti mutta sitten toisaalta, samalla lailla ne on menneet edellisetkin päivät. Hurjaa.

Jouluunkin on enää tämän jälkeen..hmmmm...oiskohan 5 viikkoa. Siihen ajatukseen oon pysähtyny viime aikoina tämän tuosta. Miettinyt ehkä siltäkin kantilta miten valtavaa vauhtia tämä kulunut vuosi on sujahtanut. Siitä on nimittäin aikalailla tasan vuoden päivät kun mä tänne muutin. Oiskohan viime viikolla kun jokaisen orastavaa dementiaa sairastavan paras ystävä eli facebookin muistot vuosien takaa ilmoittivat että olin laittanut talolleni hakuun uudet asukkaat. Mun vuokrasopimus ensimmäiseen vuokrakämppään tuli voimaan 1.12.2016 ja sitä ennen mä jo vähän kun huomaamatta muutin tänne Akin luo. Oli niin paljon helpompi tehdä sitä muuttoa, kun pystyi pikku hiljaa laitella tavararoita. NO, sittenhän sen asunnon kanssa kävi niin kun kävi. Kuka muistaa, minä ainakin. Eli mähän en koskaan ehtinyt kunnolla muuttaa sinne, sillä vuokran antaja ei laittanut koskaan sitä kuntoon. Niinhän mä sitten sain tämän nykyisen asuntoni ja vaihdoin lennosta tänne. Samaan taloon Akin kanssa ja siitähän nyt on sitten seurannut se, etten mä pahemmin oo aikaani tuolla yläkerrassa viettänyt. Tässä me ollaan asusteltu Akin yksiössä sulassa sovussa tavallaan yhdessä mutta virallisesti ei kuitenkaan. Näin on ollut oikein hyvä, ja on. Mä oon tässä onnellinen, edelleen joten nautin nyt siitä tunteesta.

Yhteen muuttamisesta ei siis ole puhuttu, eikä oo tuntunut tarpeelliseltakaan. Katsotaan ihan rauhassa mitä elämä tuo tullessaan. Ehkäpä jonain päivänä tulee tunne, että olis kiva hankkia vaikkapa vähän isompi asunto...Jossa olis pihaa sen verran edes että voi grillailla :)

Mutta mun piti joulusta oikeestaan puhua. Vielä ei sen kummempia suunnitelmia missä ja miten sitä vietetään mutta noista lahjajutuista. Mä ihan varmaan toistan itteäni kun sanon, kuinka hyvältä musta tuntuu että oon saanut aikaiseksi tehdä paljon juttuja omin käsin. Mä oon eilenkin maalannut kenkälaatikoita kalkkimaalilla, päällystänyt kankaalla, neulonut yhtä lahjajuttua. On tullut testattua kaikenlaisia tekniikoita ja välineitä. Laitanpa vähän kuvia tuohon alle mitä sitä on tullut puuhattua:

Tällaista materiaalia on hyödynnetty...

...esimerkiksi tällaiseen.

Lasia halusin koittaa maalailla ja sainkin haluamaani huurrettua fiilistä..

Kutonut eli neulonut oon viimeksi varmaan yli 10 vuotta sitten...

Nyt mulla on tuossa työn alla kortit, joihin odottelen hyvää ideaa. Ihanaa viime vuoden vaisuuden jälkeen olla taas innolla menossa kohti joulua. Vaikka nyt onkin synkkää niin tämä aika kun ollaan menossa kohti ihanaa joululomaa ja rauhoittumista on kyllä tosi mieltä lämmittävää.

Taidanpa ottaa nuo korttivälineet esille ja kuulostella josko inspiraatio iskisi jo tänään.

rakkaudella,
Sartsa

ISÄNPÄIVÄJUHLAA PIENELLÄ SÄÄDÖLLÄ

Sitä vietetään isänpäivä viikonloppua. On tämä jännää nykyään näitten juhlapyhien kohdalla, kun hiotaan kuvioita kohdalleen että minne mennään kulloinkin. Niin monet vuodet meidän kummankin kohdalla on nämä juhlapyhät noudattaneet kutakuinkin samoja kaavoja. Nyt erojen myötä ja sitten tämän uuden parisuhteen myötä kaikkia juttuja hiotaan enemmän ja vähemmän joka vuosi. Viime vuonna vielä mä olin Lapualla isänpäivänä joten ensimmäinen juhlapyhä jota tuumattiin oli joulu. Tänä vuonna pitää palettiin sovitella aikansa ja paikkansa sille, että Akin tytöt tulevat juhlimaan isäänsä. Sitten toki me molemmat haluamme omia isiämme muistaa eli koska lähdetään sinne entä tänne. Eikä siinäkään vielä kaikki, mutta lasten kasvaessa myös heillä on kalenterissa merkintä jos toinenkin. Joskus on vaan niin, ettei itsekään oikein pysy mukana siinä, että lapset alkavat olla jo aikuisia ja heillä on vaikkapa työjuttuja yms niin, etteivät niin vain voi tulla käymään samalla kaavalla kun aiemmin. Paletissa on siis aikatauluttaminen lasten kalenterin, mun kalenterin ja Akin kalenterin mukaan. Vaati useamman viestin sinne sun tänne ja hiukan suunnittelua niin saatiin kuin saatiinkin hommat rullaamaan. Eilen eli perjantaina tänne tuli yksi yökyläläinen joka teki isälleen kakun koulutehtävän puitteissa.

Tänään sitten muut lapset tulevat kahville ja tuomaan muistamisensa isälleen. Samalla sitten lähdetään porukalla Akin isukin luo joten huomenna sitten lähdetään mun isää moikkaamaan. Aikamoista rumbaa, mutta ei se mitään. Pääasia että saatiin kaikki hommat sopimaan niin, että jokaiselle tulee oma hetkensä saada tai antaa onnitteluja.

Mä tekaisin tuossa aamulla pari suolaista piirakkaakin ja vaikka ite sanonkin niin tuli kyllä hyvää. Nam!! Alla olevassa kuvassa pulled pork piirakka johon ajatus lähti siitä, että meillä oli jääkaapissa pulled pork lihaa jossa huomisen päiväys. Tähän käytin pohjaksi kaupan valmista ruispiirakkapohjaa jonka esipaistoin. Sitten paistinpannulle meni sipulia, valkosipulia ja paprikaa joita ensin paistelin tovin. Siihen lisäsin sitten pulled pork lihan bbq kastikkeella maustettuna sekä itse tekemääni paholaisen hilloa. Tämä seos pohjan päälle. Sitten sekoittelin kerman, munat ja raejuuston jonka seoksen kaadoin sitten tuohon edellisten päälle. Vielä kirsikkatomaatteja ja juustoraastetta niin komeus oli valmis uuniin. Ja hyvää tuli...
 

Tämä toinen on sitten vastaanlainen kun edellinen mutta savubroilerisuikaleilla ja fetajuustolla. Hieman ois saanu olla enemmän mausteita, mutta ihan suun mukaista tämäkin. Ihan mukava syödä vähän suolaistakin kun tietää, ettei koko päivänä oikein kunnon ruokaa.

Mutta nyt ei muuta kun liikkeelle..

rakkaudella,
Sartsa

SALAKUUNTELIJA SARTSA ISKI JÄLLEEN

Mulla on kait vähän kyseenalainenkin mielenkiinnon kohde, sillä tykkään salakuunnella mielenkiintoisia keskusteluja. Ai että, kuulostipa pahalta jos sen ihan vaan jättäis tuohon mitenkään selventämättä. Siis joskus julkisilla paikoilla kuten junissa, kahviloissa, ravintoloissa yms sattuu kuulemaan joidenkin ihan ventovieraitten keskustelun johon jää ikäänkun kiinni. Mä taisin kerran täällä kertoakin eräästä junamatkasta viime kesänä, kun seurasin tosi kiinnostavaa elämäntarinaa joka sai mut jollain tapaa inspiroituneeseen tilaan. Nainen kertoi hankalasta parisuhteestaan ja siitä selviytymisestä. Jäin ihan kiinni siihen kerrontaan. Kuuntelen siis keskusteluja, joita kerrotaan niin että ne on kuultavissa. Ja mieluiten siis ventovieraitten keskusteluja, en tarkoita mitään juoruilu ajatuksessa kuunneltavaa tuttujen juttuja joita voin sitten eteenpäin kertoa.

Eilen mä taas kuulin tuolla lounaalla yksin istuessani yhden tälläisen keskustelupätkän, joka laittoi ajattelemaan. Pari iäkkäämpää naista istahti kahville naapuripöytään ja hetken kuluttua keskustelu meni siihen, miten tämä toinen oli elänyt saman miehen kanssa jo neljättä vuosikymmentä, mutta vasta kymmenisen vuotta sitten olivat menneet naimisiin. Hän kertoi esimerkin jostain tuttavastaan, joka oli elänyt elämänsä avoliitossa ja sitten olikin toisen kuoltua tullut todella karmeat riidat toisen osapuolen perillisten kanssa. Oli jouduttu jättää vuosikymmenten koti, joka nähtävästi oli ollut tämän kuolleen nimissä. Ihan kamalalta tuntui, kun  mietti tilannetta omalle kohdalle. Tämä nainen sitten sanoi, että olivat avopuolisonsa kanssa tehneet heti testamentin tai minkä lie paperin siitä, että toinen voi asua hamaan loppuun asti omassa kodissaan vaikka toisesta aika jättäiskin. Sitten olivat kuitenkin varmemmaksi vakuudeksi päätyneet menemään naimisiin. On se ihmeellistä miten muut ihmiset voivat ajaa jonkun pois omasta kodistaan etenkin jos on elämä oltu yhdessä. Eikö siinä nyt ole jo perheenjäseneksi muodostunut ilman vihkimistäkin?

Tämä nainen kertoi miten olivat menneet vihille ihan vain kahdestaan jollain lomareissulla ilman mitään häitä sun muuta. Hän kertoi myös, ettei kovin moni edes tiedä hänen olevan naimisissa sillä hän päätyi pitämään oman nimensä. Kertoi, että oli helpompaa kun hänet sillä nimellä kerran on opittu tuntemaan omassa kotikaupungissaan. Sanoipa vielä naurahtaen, että välillä hän unohtaa itsekin olevansa naimisissa. Mulle tuli siitä jotenkin lämmin ja hyvä olo. Sellainen, että niin juuri, eikö sen niin pidä ollakin. Ei naimisissa olemista pidä ajatella joka päivä, sillä parisuhteen arjessa sillä ei ole mitään merkitystä onko papin aamen ja todistus siitä olemassa vai ei. Pohjimmiltaan parisuhde perustuu kahden henkilön vapaaseen tahtoon olla toisen kanssa. Minä ainakin oon sanonut tässä meidän parisuhteessa Akille että samalla tavalla minä käyttäydyn ja olen tässä suhteessa päättäen tahtoa huonompinakin hetkinä, kun että jos oltais virallisesti naimisissa. Ei naimisiin meno muuta parisuhteen osalta yhtään mitään, tai sen ei ainakaan pitäisi muuttaa. Ei vihkisormus ole mikään pallo jalkaan sillä jos noin haluaa ajatella niin se pallo on jalassa jo siinä vaiheessa kun elät vakavasti otettavassa parisuhteessa. Silloinkin noudatetaan parisuhteen yhdessä laadittuja reunaehtoja. Parisuhteen pitäis olla ihana, iloinen ja positiivinen asia joka tuo elämään kaikkea hyvää. Silloin jos se alkaa olla pallo jalassa-tyyppistä niin ehkä kaikki ei ole ihan kunnossa. Ei siis oteta parisuhdetta mörkönö eikä liian vakavasti, yritetään olla jopa miettimättä ja analysoimatta sitä liikaa. Nautitaan parisuhdearjesta ja siitä että toinen ainakin tällähetkellä on.

On tämä arki ihanaa, kun saa penkoa ajatuskoppaansa kaikenlaisilla randomeilla vastaantulevilla asioilla. Tekee tosi hyvää tuulettaa välillä niitä tunkkaisiksikin päässeitä mietteitä.

rakkaudella,
Sartsa

LOUNAALLA CAFE ALEXISSA

Vilkaisu ensin ulos ja sitten vielä lämpömittariin toi sen tuloksen, että teki mieli mennä takaisin peittojen alle. Lämpötila sen kun jatkaa nousuaan, nyt näytti 5.4, ja ulkona vihmoo vettä harmaata taustaa vasten. Mä niin kaipaan värejä kun ikkunasta ulos tykkään katsella. Ehkä sen takia nyt syksyllä iltaisin kiinnittyy huomio taivaanrantaan joka kylpee väreissä. Välillä pastellisävyissä ja niinkuin eilen, violetin ja oranssin eri sävyissä. Aivan maagisen kaunista.

Kävin eilen lounaalla aikani kuluksi paikassa joka on kiehtonut ja kutsunut käymään jo hyvän tovin mutta en ollut saanut aikaiseksi. Nyt sitten päätin, että miksipä ei. Cafe Alex on tosi monipuolinen combo kahvilaa, kauppaa ja majoitusta. Yläkerrassa on siis hotellihuoneita, joissa kerran käyneenä voin sanoa on ihan siistit ja kivat huoneet. Katutasoon aukenee tunnelmallisesti ja aisteja ruokkivasti kahvila/kauppa. Kahvilasta saa lounas salaatteja sekä kahvin aveciksi herkullisia leivonnaisia. Itse otin paikan angus burgerin salaatilla. Oli kyllä todella maukasta..Ja kauniit astiat tekevät aina todella paljon.

Lisäksi tuossa katutasossa on pieni myymälä, jossa myynnissä vaatteita sekä sisustusjuttuja. Kurkkaa tästä Alexiin paremmin Omalle kukkarolle ehkä vähän liian kallista, mutta hei..jokaiselle jotain.

Mun tuli istuttua hyvä tovi siinä ikkunapaikalla maailman menoa seuraten. Edelleen tämä kotikaupunkini puhuttelee mua ihan positiivisella tavalla. Olis kyllä jännä jutella jonkun entiseen kotikaupunkiini muuttaneen kanssa, että onko kokemukset yhtä positiivisia. Mulla alkaa vuoden kierto täyttyä täällä Mänttässä ja jotenkin saa kyllä olla vaan tosi kiitollinen kaikesta mitä on tapahtunut ja miten asiat on loksahtaneet kohdalleen. On tullut oma pieni elämänpiiri tänne, kiitos sen että on löytynyt töitä. Olis ihan eri asia jos en olis töissä ollenkaan. Luulen, ettei kotiutuminen olisi jatkunut ihan samaan malliin. Tästä on hyvä jatkaa kohti tuntematonta tulevaa.

rakkaudella,
Sartsa

TONTTUPAJA VOL 1

Kerroinkin jo miten mulla tuli pitkästä aikaa oikein joulufiilis kun lumi tuli maahan. Se fiilis tuli jäädäkseen vaikka lumi sitten päättikin sulaa vielä pois. Lisäksi mulla on jostain syystä mahoton käsillä tekemisen hinku. Osittain se on varmaan tuolta työpaikalta mukaan otettua kun siellä tehdään niin mahottoman kivoja juttuja esim. kuviksen tunnilla. Oli niin tai näin, niin mä/me ollaan aloteltu tonttujuttuja tommosilla karkkipurkeilla, jotka voi tietty myöhemmin säilyttää vaikka kynäpurkiksi tai salaisuuksille....

Ajatus lähti näistä putkiloista, joita Aki saa työpaikaltaan. Tehtiin niistä kerran kuohuviinilaseille kuljetuslaatikot, jotka koristeltiin joten siitä idea näihin pienempiin versioihin. Näitä  on monia erikokoisia. Päätettiin tehdä kaikille lapsille, joita jouluna muistetaan, tämmöset persoonalliset versiot.

 Siinä on tytöille vähän farkkua ja blingiä, ötökkäpojille hämähäkkiä, autopojalle autoja ja heppatytölle heppoja. Näitä materiaaleja me viime viikonloppunakin siis haeskeltiin tuolta kaupoista. On kangasta, nauhaa, rekvisiittaa, niittiä, paljettia, tarraa, kimalleliimaa jne jne

Paljon  muitakin suunnitelmia on mitä touhuis jouluksi mutta niistä ehkä sitten tuonnempana, mikäli saa ittestään irti että oikeesti alkaa toteuttamaan niitä. Nyt tuntuu tosi kivalta, että on antaa jotain itte tehtyä. Muutenkin mulla alkaa joululahjajutut olla jo aika hyvin mallillaan.

rakkaudella,
Sartsa

SAIRASLOMALAISENA

Vitsit että mua ärsyttää etten mä saa tekstiä aikaan säännöllisemmin. Monia kivoja juttuja menee ihan sivu suun, kun ei vaan ehdi istua koneen ääreen ja tallentaa  niitä. Koitetaan nyt kuitenkin aina välillä päivitellä mitä sitä on tullut touhuttua.

Tällä hetkellä mä oon sairaslomalla tämän loppuviikon. Viime perjantaina lenkillä mun oikealle jalalle tapahtui jotain mystistä ja se kipeytyi todella paljon. Mä en liukastunut tai muutenkaan nyrjäyttänyt sitä, ainakaan tietääkseni, mutta kipeäksi tuli anyway. Huonompi juttu oli se, että mä vaan hammasta purren tein lenkin loppuun asti enkä mennyt suorinta tietä kotiin. Jalka oli tosi kipeä koko viikonlopun eikä astuminen sillä onnistunut kunnolla. Silti kävin shoppailemassa sekä lauantaina että sunnuntaina vaikka varmaankin lepo olis ollut enemmän järkevää. Piti saada kuitenkin askarteluvälinettä että projektit etenee.

Eilen sitten menin työterveyslääkärille kun halusin kuulla lähinnä ohjeita miten tuon jalan kanssa nyt sitten edetään. Pitääkö sitoa tai teipata. Auttaako tulehduskipulääke tai kylmä. Lääkärin tuomio oli että huilia jalalle loppuviikko ja vahva tulehduskipulääke. Myös kylmää suositteli siihen kokeilemaan. Jalalla saa siis astua, mutta kun sillä linkuttaa koska normaalisti ei voi astua, niin vaarana on että muutkin paikat sitten kipeytyy. Kuten nyt jo on tuntunut takareidessä ja alaselässä. Siksi lääkäri suositteli kävelemään nyt vaan pakolliset ja kun meillä töissähän ei mitään muuta tehdäkään kun ollaan jalkojen päällä niin siksi saikkua. So here we are....

Eipä se mitään, mulla on kyllä tekemistä ihan kyllin. Sellaista siis mikä ei jalkaa rasita.

Ainiin, talvi sitten kuitenkin antoi vielä periksi ja väistyi toviksi takavasemmalle. Lumi on hävinnyt ihan kokonaan ja lämpöasteita tarjoillaan tänäänkin. Vilkaisu ikkunasta tuottaa oheisen näkymän:

En kyllä tykkää yhtään tälläsestä. Kaikki vähäkin valo on hävinnyt orastavan talven myötä jonnekin huitsin nevadaan. Kun tällä hetkellä liikkuu autolla tuolla tien päällä, etenkin jos vielä sataa sitä iänikuista vettä, niin oikeesti näkyvyys on todella pieni. Lenkeille oon hommannut kunnon turvaliivin että näkyisin edes jotenkin.

Kauhistuttaa, että suurin osa hiippailee tuolla mustissa vaatteissa kun jotkut ninjat. Facebookissa olikin hyvä teksti että " jos et käytä ulkona heijastinta, niin muista tehdä elintenluovutustestamentti".

Ekan sairaslomapäivän kimppuun käy nyt hän.
rakkaudella,
Sartsa