LOMA JATKUU KOHTEINA MM. KUOPIO,VARKAUS,LAPUA

Jahas, voikohan jotain mun loman sujumisesta ja etenkin ajan kulumisesta kertoa se ettei päivityksiä ole tullut tuon alun jälkeen lainkaan. Ehkäpä juuri näin. Mulla on nyt kohta kolmas lomaviikko loppusuoralla ja musta rehellisesti tuntuu että tarviin kohta lomaa lomasta. Nää pari viikkoa on ollut nimittäin aika hektisiä. Eka viikosta olin jo kirjoittamassa että se sujui tosi rauhallisissa merkeissä ihan vaan kotona mutta pikku vilkaisu kalenteriin näytti ihan jotain muuta. Keskiviikkona olin Jyväskylässä yleisurheilun gp kisoissa kahvion tätinä koko illan. Siinä tiesi tehneensä kun taas suunnilleen työpäivän pituuden verran oli jalkojensa päällä. Mukavaa oli, kuten aina. Talkoohommien kautta on jo ehtinyt tulla mukavia uusia tuttavuuksiakin tuolta JKU:n porukoista.
Viikon lopulla sitten lähdettiin vähän kun ex tempore Kuopion suuntaan ja tuttuun Rauhalahteen. Tarkoitus oli ensin mennä telttailemaan jonnekin mutta jatkuva sateen uhka sai sitten turvautumaan mökkiin Rauhalahdesta. Ja hyvä niin, sillä sateisessa kelissä itsensä olis saanut teltassa vaan vilustutettua. Kamat siis autoon kun Aki tuli töistä ja eikun matkaan. Mökkivarauksenkin tein vasta matkalla autosta. Matkalla Kuopijjooon me tietty taas geokätköiltiin vaikkakin mahtavat maisemapaikat ja - kohteet jäivät tällä kertaa näkemättä.

Me otettiin pikkuruinen 2 hengen mökki joka palveli meidän tarkoituksia ihan loistavasti.

Pikkuruinen mökki sopi meille tähän kohtaan oikein hyvin

 Olimme perillä vasta klo 20 jälkeen joten illalla ei siinä ihmeempiä enää touhuttukaan. Kävimme kiertämässä leirintäalueen läpi ja olin iloinen ettei ainakaan vielä satanut vettä. Järvimaisemaa ois katellut vaikka kuinka kauan.

Komia näkymä Kallaveelle

 Iltapala oli hiukan normaalista poikkeava sillä pätkispullat ja oluet ei ihan joka iltaiseen settiin istu. Vaikka alue olikin tupaten täynnä caravan väkeä, tai juuri siitä syystä, keittokatoksissa oli ihan hyvin tilaa istua ja kokkailla. Mökkiin mentiinkin sitten vasta puolen yön aikaan.

Iltapalaa ;)

 Lauantai-aamu aukeni vielä aika lämpöisenä. Aurinko yritti kovasti päästä pilvien takaa loistamaan mutta lopulta sitten sade kumminkin voitti. Onneksi vasta iltapäivän puolella.

Aamulla aurinko vielä pilkisteli

Aki nukkui työviikon väsymyksiään pois pitkään joten mulla oli aikaa istuskella kaikessa rauhassa mökin portailla ja nauttia vielä aamulla lämmittävästä auringosta. Samalla alueen touhuja seuraillen. Mä aina huomaan noilla alueilla että kyllä mussa elää pieni karavaanarinpoikanen. Varmaan nauttisin todella paljon jostain matkailuauto reissaamisesta. Ehkä joskus sitten...

Istuskelin mökin portailla ja nautin auringosta kun Aki vielä nukkui

 lltapäivällä lähdettiin sitten tutkimaan Kuopion keskustaa. Tarkoitus oli lähteä jo aiemminkin mutta annoin mielellään Akin nukkua kun unta kerran piisas. Hypättiin sisävesilaivaan joka vei meidät suoraan satamaan. Tuttu reitti mulle viinijuhlien ajoilta. Matkalla on kyllä todella hulppeita taloja ja asuinalueita. Ei oo pienet varmaankaan niiden hintalaput jos ostohousuja jalkaan vetelis.

Mentiin sisävesibotksilla Rauhalahdesta satamaan

 Keskustassa oloajan satoi sitten ihan koko ajan. Sade alkoi jo paatilla mutta onneksi oltiin sillon jo melkein perillä että Akikin pystyi näkemään noita maisemia. Joskus ollaan tultu laivalla niin että on satanut rakeita ja silloin oli kyllä näkyvyys lähes nolla. Lähdettiin sateen takia sitten suuntaamaan suoraan keskustaa kohti, sillä ei oikein viitsinyt kovin sivummalle lähteä kelin takia. Kirkkopuisto eli virallisesti kait Snellmannin puisto oli rempattu viime käyntini jälkeen aivan totaalisesti ja oli kyllä nyt mukavan avara ja valoisa. Paljon oli lehmusia kaadettu pois. Huomasin, että kirkon portailta on näkymä aina kallavedelle asti.

Kirkkopuistoa

Nätiksi oli Snellmannin puisto laitettu

 Menimme lähes kuokkimaan eräisiin häihin kun katsoimme että kirkon ovi on auki ja kellon ajat kertoivat että näin on. Ollaan aina tykätty käydä vierailemassa kirkoissa ja nythän se sopi oikein hyvin kun pääsi samalla sateelta suojaan. Onneksi raotin ihan varovasti sitä kirkon heiluriovea ja huomasin, että seurakunta istui penkeissä. Peräännyimme vähin äänin ja samassa morsian tulee isänsä kanssa sakastista ja valmistautuu kävelemään alttarille. Meitä nolotti ihan hirveästi ja luikimme häntä koipien välissä ulos eteisestä. Ulkona kyllä hiukan ihmetytti että miksei kirkon ovella tai jossain voi olla ilmoitusta että tiettyyn aikaan on joku tilaisuus. Etsiessämme nimittäin geokätköä kirkon pihalta huomasimme että ainakin 3 muutakin porukkaa yritti mennä kirkkoon sen vihkimistilaisuuden aikana.

Tuokoon nämä ruusun terälehdet tosi paljon onnea 

 Kaupungilla kiertelimme sateesta huolimatta torin laidalla. Kauppahalli oli mennyt juuri kiinni ja shoppailu muuten ei oikein märkänä innostanut. Pikku pietarin torikujakin oli laittanut porttinsa säppeen klo 13. Päätettiin siis mennä geokätköjen perässä tämäkin visiitti.

Hän tuli torin kulmalla vastaan

Kauppahalli 

 Päädyttiin torin lähellä sijainneeseen sankarivainjapuistoon ihan ensin. Kätkö löytyi ja monenlaista muutakin katseltavaa.

Patsas sankarihautausmaalla

Tämä rautapallo löytyi kaupungintalon torinpuoleiselta pihalta. Tûlay Shakir on suunnitellut tämän teoksen nimeltään Muuntamo No 149. Mun mielestä se näytti isolta teräs silmältä.

Tämmönen terässilmä löytyi kaupungintalon puistosta

 Kaupungintalo oli upea rakennus itsessään ja sen takapihalta löytyi raivaajapatsas joka sopi hienosti tälle paikalle.

Raivaajapatsas ja kaupungintalo

 Päätettiin sitten palata takaisin Rauhalahteen vähän aiemmin kun oli tarkoitus, sillä ei vesisateessa pidemmän päälle ollut kovinkaan mukava olla. Käytiin oluella/siiderillä Sataman helmessä sekä ruokakaupassa ennen kun astuttiin uudelleen laivaan. Illalla sitten mentiinkin kodalle tekemään päivän ruuat. Aikamoinen ruuhka oli ja voi kyllä sanoa ettei turvamääräykset koronan suhteen oiken täyttyneet. No sopu sijaa antoi ja meillä ei ollut mihinkään kiire. Tutustuttiin erääseen Turkulaiseen pariskuntaan ja heidän koiraansa kun siinä pitkään istuttiin.

Rauhalahdessa kodalla ruoan laitossa

 Myöhemmällä, puolen yön aikaan, mentiin sitten juominemme rantaan istumaan ja nauttimaan rasvatyynestä järvimaisemasta. Olihan ihana istuskella, harmi vaan että mukana ollut thermacell jäi mökkiin. Mähän olen hyttysille kävelevä buffet. Nukkumaan maltettiin mennä vasta aamuyön tunteina.

Yöllä järvi oli peilityyni

Sunnuntaina sitten mökki piti luovuttaa klo 12 joten ei muuta kun matkaan vaan. Muutaman kätkön kautta kotia vihdoin illan suussa. Eka kohteena Koivumäen kartano jonka pihamaalla kätkö sijaitsi. Joskus vähän arveluttaa toisten pihoissa hiipparoida mutta toisaalta nämä kätköt on aina ko. paikassa tiedossa ja me ei edes yleensä toisten pihojen lähelle mennä. Tämä nyt kuitenkin oli ns. julkinen paikka niin viitsi mennä. Jonkun yksityisissä pihoissakin kätköjä toki on mutta ne ei oo meidän juttu.

Komia pytinki

Hauska toteutus eräästä kätköstä

Ville niminen paatti oli söpö

 Varkaudessa sitten päätettiin että pysähdytään vielä jossain kahvilla/iltapalalla ennenkun suhataan suoraan kotiin. Aki sitten löysi jostain interneteistä tälläisen terassikahvilan. Johan olin hulppeat maisemat ja tuo savulohivohveli joka sitten päätyi meidän lautaselle, oli oikeesti aivan järkyttävän hyvä. Ei osannut ollenkaan odottaa mitään niin hyvää. Käykäähän jos siellä suunnalla kuljette.

Näkymä oli huikee tornikahvilasta

Savulohivohveli oli aivan taivaallista

Illalla kotona mä yritin ehtiä purkaa tavaroita että saatoin alkaa samantien miettiä mitä sitä pakkais seuraavan viikon Lapuan lomaa varten.

Toka viikolle tultaessa mä siis lähdin Lapualle lähes koko viikoksi. Ma-to kului siellä suunnalla ja siihen mahtui paljon rakkaiden ihmisten tapaamisia, kirpparikierrosta lapsukaisten kanssa, vanhempieni luona ajan viettoa. Ihanaa, mutta aika kuluttavaa. Oon aina, kuten nytkin, aivan rättiväsynyt kun kotia päin ajelin. Ehkä nämä käynnit on vaan jotenkin sellaisia että haluan antaa kaikille tapaamilleni läsnäoloa niin paljon kun mahdollista ja se sitten pidemmän päälle väsyttää. Mutta ehkä tätä väsymystä kuitenkin voi hyvällä omallatunnolla sanoa hyväksi väsymykseksi, sillä aivan liian pitkä aika oli monenkin rakkaan ihmisen näkemisestä. Viikko meni kuitenkin niin, että torstaina ajelin siis kotiin ja torstai menikin sitten oikeastaan reissukasseja purkaessa ja uutta suunnitellessa.

Mulla kun ei oo grillausmahdollisuutta kotona niin sitä koitetaan sitte tehdä aina kun mahdollista. Lapseni tuli mun kans yöpymään mun vanhempien luo ja laittoikin sitten grillin kuumaksi.

Grilli kuumaksi lapsen toimesta

 Haluan yleensä aika ajoin kokeilla kaikkea uutta grilliin. Nyt mä päätin tehdä täytettyjä paprikoita joihin sisälle tuli nuudelia, kirsikkatomaattia, fetaa ja päälle juustoraaste. Pohjalle ensin laitoin pekoni-sipuli tuorejuustoa. Oli muuten hyviä.

Piti testata taas uutta

 Mun vanhempien paikka vanhalla koululla on kahden joen risteyksessä ja tuota jokimaisemaa vois kans kattella vaikka aina. Se on vuodenajasta, vuorokaudenajasta sekä vuodestakin riippuen erilainen. Nyt se oli illalla utuinen ja satumainen.

Illalla oli mahtava usva joella

 Lapualla on tosi kiva käyntikohde jos haluaa vaikka matkan varrella vaan jaloitella. Jokilaakson matkailupuutarha on keskustan liepeillä ja täysin ilmaista huvia. Siellä on kiva kattella huolella laitettua puutarhaa ja käveleskellä pitkin polkuja. Paikat ja maisemat vaihtelee ja pääset vaikka laiturille ihailemaan jokea joka virtaa vuolaana ihan vieressä. Tai käydä katsomassa eläimiä. Alueella on myös pikku kahvila Nukkeruusu jossa voi nauttia välipalaherkkuja halutessaan. Kattohan täältä millanen paikka on kyseessä

Ryytimaata jokilaaksossa

Omenapuutarha

Ihana näkymä

Saispa tälläsen puutarhan itelle

 Lapuan visiittiin mahtui monia ihania tapaamisia niin kummilasten, sukulaisten kun rakkaiden ystävienkin kanssa. Iltaisin sitten nautin maisemista ja maaseudun rauhasta sekä vietin aikaa vanhempieni kanssa.

Illan zen hetki jokirannassa

EKAT LOMAPÄIVÄT

Täällä taas, tällä kertaa lomalaisema. Toka lomapäivä on starttaamassa ja kovin näyttää synkältä. Ajattelin silti, sadettakin uhmaten, lähteä lenkille vähän ajan päästä. Viime kesälomalla mä pääsin nauttimaan aamulenkeistä ja oon kaivannut niitä siitä lähtien. On parasta kun lomallakin herää näin aikaisin, koska Aki menee töihin niin aikaisin niin mennään myös nukkumaankin ihmisten ajoissa. Paljon mielummin mä herään ajoissa ja nautin kesäaamuista kun valvon ehdoin tahdoin myöhään. Mulle ihan uus ja outo ajatus. Mutta ah niin tervetullut.

Jokainen joka on koskaan laittanut nokkaansa ulos kesäaamuna tietää miten maagista se on. Luonto alkaa pikkuhiljaa heräilemään päivään ja ilma on raikas oli sitten tulossa hellettä tai sadetta. Olis aivan mahtavaa kun ei nämä aamulenkit rajoittuisi pelkästään kesälomiin mutta jostain syystä en oo vielä kovin montaa kertaa työaikana aamulenkeillä käynyt. Edes viikonloppuna.

Mutta mitäs kuulumisia näin muuten. Viimeinen viikko töissä tuntui t o d e l l a pitkältä. Fakta on se, että tekeminen alkoi käydä vähän vähiin. Ainahan sitä on jotain siivoilemista ja tavaroiden järjestelyä mutta koska oon siirtynyt uuteen työpaikkaan vasta nyt keväällä niin tällä hetkellä sellaista ei vielä ole. Päivät siis täytyi kuluttaa keksimällä tikusta asiaa.

Loma sai mahtavan startin kun heti perjantaina saatiin tänne odotettuja vieraita. Tehtiin ruoat ja istuttiin iltaa kuulumisia vaihdellen. Oli vähän tarkoitus terassillakin piipahtaa mutta lopulta kotiterassilla oli niin mukava meininki ettei lähdetty mihinkään. Tuntui hyvältä vaan jutella omassa rauhassa. Hiukan sitten harmitti lauantaina kun oli niin kovin sateinen päivä ettei oikein ulkona voinut tehdä mitään. Päädyttiin sitten lähtemään edes vähän ajelulle että saatettiin näyttää vieraille millainen paikka tämä Mänttä on. Mä esittelen kotikaupunkiani ihan mielellään sillä mun mielestä tämä on ihan nätti paikka ja täällä on yhtä sun toista nähtävää. Illan suussa mentiin sitten Vilppulaan rantaravintola Isabellaan syömään ja jälkkäriksi Mänttään Vuorenmajalle kahville. Oli ittellekki mukava että pääsi käymään tuolla vuorenmajalla kun ei sinnekään tuu jostain syystä koskaan mentyä vaikka kovin idyllinen paikka onkin.

Sunnutaina vieraat lähti sitten jatkamaan matkaa eteenpäin ja me lähdettiin aivan ex tempore vähän shoppailemaan Jyväskylään. Aluksi mulla oli mielessä vaateostot mutta lopulta sitten päästiin matkaan sen verran myöhään että vaatekaupat alkoi mennä jo kiinni joten keskityttiin sitten tavarataloshoppailuun vaan. Mukaan lähti ainakin lukemista.

Eilisestä aamulenkistä on pakko mainita, että oli kyllä taas aikalailla ajatusten täyteinen lenkki. Jotenkin sitä on kait tullut siihen ikään että muistelee vanhoja aikoja tämän tuosta. Siis ihan vaan muistelee kaikkea mitä lapsena on tullut touhuttua. Nuo hiekkatiet joita pitkin lenkkeilen vie aina ajatusta sinne lapsuuteen kun oltiin liikkeellä kaiket päivät ja kerättiin tien reunalta kukkia. Välihuomautuksena täytyy mainita että oon ihmetellyt miten ei silloin puhuttu punkeista mitään. Mekin oltiin kaiket ajat lehmien kanssa laitumella tai ojan pohjalla heinikossa eikä ikinä tarvinnut miettiä mitään punkkeja. Ei edes tietty sellaisista mitään. Lenkeillä mulla on luurit päässä ja koska jostain syystä radiot on lakanneet toimimasta mun luureissa niin kuuntelen spotifyn dailymix listaa. Eilen sitten tuli Juha Tapion John biisi missä hän muistelee koulun enkun tunteja joissa hän oli John. Mä aloin muistella itte olleeni Sue. Siitä ajatus meni tuon John biisin teeman mukaan siihen, että mä en oo koskaan halunnut olla kukaan muu kun oma itteni. Toki monta kertaa on saattanut olla mielessä että haluaisi olla jotenkin toisenlainen mutta silti oon aina ajatellut itteäni minuna enkä kenään muuna.

Loogisesti ajatukseni meni sitten niihin aikoihin kun todella olin enkuntunneilla Sue. Silloin oltiin 3-4 luokalla ja mun vieressä tunneilla istui Sam. Oli mun parhaita kavereita niihin aikoihin sillä muistan miten mentiin aina koulusta heille tekemään välipalaa ja leikkimään tinasotilailla. Sam (tai suomeksi Sami) osasi leikata omenasta kuoren pois niin että pääsi hiiren häihin. Tiedäthän, sillä tavalla että kuori ei katkennut missään vaiheessa. Olin ihan että wau. En mä tiedä oliko se ihastusta vai mitä, en muista että olis ollut, meillä vaan oli kivaa. Oltiin molemmat kiinnostuneita urheilusta ja siitä riitti puhuttavaa monille koulumatkoille. Tuohon aikaan mulla oli muutenkin poikia paljon kavereina joten se ei ollut mulle mitenkään ihmeellistä. Poikatyttö taisin olla itsekin.

Mua hymyilytti miten pitkälle ajatus voi lentää jostain ihan pienestä sytykkeestä. Sain ainakin hymyn huulille. Loppulenkillä sade hiukan kasteli mutta eihän se mitään. Pääasia että oli reipas lenkki tehtynä.

Tää oli ihana näkymä

Nyt taidan ettiä lenkkivermeet valmiiksi ja lähteä kohta sadetta uhmaten tien päälle.

rakkaudella,
Sartsa

TÄYTIN 46V

Ohoi, pitkästä aikaa. 

Mä täytin lauantaina 46v. Kuten aina, se laittoi ajatusta siihen mitä on ollut ja millainen tyyppi mua kattoo peilistä tänä päivänä. Päädyin laittamaan facebookiin seuraavanlaisen päivityksen.

"46 v tallausta takana note to self: mä tykkään elää täysillä enkä rajoittaa itteäni, en siis ole se tyyppi joka keräilee kuitit, tekee taulukoita menoistaan tai säästää mutta mä pärjään. En tuu koskaan luopumaan hyvästä ruuasta/juomasta ja jätski on mulle must. Mutta mä pärjään tässä ihossa. Mua ohjaa vahvasti tunne, järki ei niinkään mutta mä pärjään. Musta ei tuu koskaan rauhallista vaan pysyn aina vähän hölmönä pyryharakkana. Mutta se on ihan ok, koska mä pärjään. Tämmösiä oivalluksia. All good everything. Näin, tässä ja nyt, on hyvä Kohti uutta vuosipylvästä siis!!

Aamuhehkeä 46v

Aika lailla siis nuo viime postauksen ajatukset tulivat myös tähän. Ja eipä ihme, sillä nuo oivallukset joista viimeksi kerroin kantavat kyllä nyt sitten hamaan tulevaisuuteen. Aina vaan välillä oon fiilistellyt sitä keveyttä mikä tulee jos antaa ittensä olla se mikä on eikä yritä muuttaa mitään.

Synttäreitä ei juhlittu mitenkään, mutta tehtiin kivoja juttuja. Kivoimpana ehkä se että käytiin kattomassa yhtä asuntoa josta ehkä saattais tulla meidän eka yhteinen koti. Ollaan nyt päätetty vihdoin kolmen vuoden yksiössä kahdestaan asumisen jälkeen kattella josko löydettäis rivitaloasunto ja saatais sauna sekä pikkasen omaa pihaa. Niinkun aikuisilla ihmisillä tapaa olla :D Tuo asunto jota käytiin kattomassa olis aikalailla näillä samoilla hoodeilla missä nytkin asutaan paitsi että mun entuudestaan lyhyt työmatka lyhenis edelleen. Toivottavasti tällä viikolla päästäis kattoon vielä paria muutakin asuntoa niin josko sitä pian sais alkaa muuttopuuhiin. Vuokralle siis ollaan edelleen menossa ja tämä asia liippaa jonkin verran tuota edellisessä postauksessa mainitsemaani taloushommaa. Tällä hetkellä pankeilla on aika tiukat rajat lainan saamiselle ja melkeinpä säästettynä pitäis olla 15-20% asunnon hinnasta. Eihän meillä sellasia ole, ei vaikka tällä paikkakunnalla asuntojen hinnat on todella alhaiset. Pitäis siis alkaa säästää mikäli joskus haluttais ostaa oma koti. Vielä ainakin kovasti ylipäänsä mietitään kannattaisko täältä edes ostaa. Vuokralla asuminen on ainakin huoletonta ja saapa siinä sitten miettiä rauhassa mitä tekee.

No taas rönsyili tarina tuosta lauantaipäivän tekemisistä asuntokauppaan. Niin siis todella paahtavan helteisen päivän ratoksi tuon asuntonäytön jälkeen me tehtiin vielä parin kilsan lenkki ja käytiin katsomassa missä sijaitsee nuo pari kämppää jota mahdollisesti mennään tällä viikolla kattomaan. Kotimatkalla sitten ei tietenkään missään nimessä voinut ohittaa jäätelökiskaa. Pari palloa kippoon ja varjoon nautiskelemaan. Kauppareissun jälkeen sitten kotona oleilua ja urheilua töllöstä. Siinä se synttäripäivä sitten vierähtikin,

Eilinen sitten meni Jyväskylässä Harjun kentällä yu-kisojen kahviossa. Tykkään noista kökkähommista. Sielä on mukavia tyyppejä joiden kanssa jutella ja asiakaspalvelu on mun mielestä tosi kivaa. Kotimatkalla piipahdettiin Akin äidin luona pitkästä aikaa ja sitten kaupan kautta kotiin. Ai niin ehdin mä tällä kertaa katsomoonkin kisoissa.

Jos kerron vielä että perjantaina aloitettiin viikonloppu pub Kolon terassilta ja musavisan parista niin saatoin eilen illalla todeta että ihan kun ois pitempikin aika edellisestä työpäivästä. Tosi kiva viikonloppu jossa monenlaista puuhaa. Tykkäsin.

Musavisaa...

Tämmösillä ajatuksilla viimeiseen työviikkoon ennen lomaa. Lomalla aionkin sitten nähdä paljon ihania ystäviä ja ladata akut täyteen tulevaa syksyä varten.

Ihanaa viikkoa!!

rakkaudella,
Sartsa

AIKUISEN NAISEN ITSETUTKISKELUA OSA 2570

Kello on 8 lauantai aamuna. Aamupala syöty ja ehdin jo tuossa miettiä mitähän tämä päivä vois tuoda tullessaan. Aki lähti kisoihin mutta koronasta johtuen sinne ei huolita nyt yleisöä niin mä päätin sitten jäädä kotiin. Tämä hetki juuri tässä on ihan kullan arvoinen. Istun terassilla ja kuuntelen kun linnut livertävät. Aurinko paistaa, näyttää siltä että sittenkin on vielä toive lämpimästä päivästä. Just nyt luonto on mun mielestä kauneimmillaan. Puut ja pensaat kukkivat aivan täydessä loistossaan. Eilen ihailin työpaikkani lähellä olevaa kirsikkapuuta joka oli aivan kukkien peitossa. Kaikki on nyt niin vihreää, runsasta ja elävää. En jaksa nyt välittää siitä että tuo terassin näkösuojana oleva angervopensas alkaa jo hiukan ravistaa kukkiaan. Mä haluan nyt vain nauttia tästä hetkestä.

Alkukesä. Siinä on jotain sellaista että ihan kun elämäkin jollain tapaa alkais uudelta lehdeltä. Paljon enemmän kun uusivuosi, jota yleensä pidetään sellaisena välitilinpäätöksen aikana. Kesä ja aurinko tuo ainakin mulle jollain tapaa tunteen siitä, että kaikki on mahdollista. Mitä vaan ihanaa voi tapahtua. Se on ihan paras tunne ja etenkin nyt, tämän koronapaskakevään, jälkeen todellakin tervetullut. Lieneekö tästä, vai jostain ihan muusta syystä, oon oppinut aivan yllättäen ittestäni taas uusia asioita. Tai sitten vain hyväksyn sen mitä oon jo tiennyt.

Otetaanpas muutama esimerkki. Raha-asiat. Mä oon hyväksynyt sen tosiasian että mä en ole mikään talousihminen. En oo se joka kerää säntillisesti kuitit talteen ja seuraa sitä mihin rahat menevät. Tekee ehkä sen perusteella jopa budjetteja. Ei, mä oon siihen yksinkertaisesti vaan liian hetkessä elävä ja boheemi. Mun rahat riittää, välillä todella nipin napin elämiseen mutta yks kaunis päivä mä käsitin että se on mulle ihan OK. Sitäkin on tullut kriiseiltyä joskus paljonkin että miksi aikuisen työssäkäyvän ihmisen raha-asiat ei voi olla paremmalla tolalla. Miksei ole olemassa puskurirahastoa pahan päivän varalle. Siinä nimittäin yksi asia mitä totesin että en ole. En ole säästäjä. Siis se ihminen joka laittaa tietyn määrän joka kuukausi säästöön tilille. Saati sijoittaa. Ei, se ei vaan kertakaikkiaa oo mun juttu.

Toinen asia on ystävyyssuhteet. Yks kriiseilyn aiheita, välillä todellakin paha, on ollut se miksi aika usein se olen mä joka ottaa yhteyttä ystäviin ja kyselee kuulumisia. Tinttapäissäni oon usean kerran sanonut että olkoon, minä en enää ota yhteyttä jos toinen ei tee sitä seuraavaksi. Sitten kumminkin ajan kuluessa alan miettiä onkohan ystävällä kaikki hyvin ja lopulta kyselen kuitenkin mitä kuuluu. Ja nyt oon huomannut että ei se mitään. Siitä tulee mulle hyvä olo kun saan tietää ettei läheisellä ihmisellä oo mitään hätää. Armeliaasti olen todennut että meitä on vain kertakaikkiaan monenlaisia ihmisiä ja minä nyt satun olemaan aktiivinen myös näissä ystävyyskuvioissa. Mulle se on tärkeää. Ei, kyllä mä tiedän että se on mun ystävillekin tärkeää mutta ehkä he on sitten sitä ihmistyyppiä jotka kovasti haluais mutta ei tuu ns. parahillensa.
Lasten avustaminen. Se tosiasia, että mulla ei ole niitä säästöjä enkä uiskentele joka aamu rahoissani on tuonut sen ikäväksi kokemani asian että mulla ei ole rahallisesti mahdollista avustaa lapsiani niin paljon kun tahtoisin. Oon yrittänyt hyväksyä että jospa mä olen sitten se äiti joka on henkisesti apuna ja tukena kun sitä tarvii. Mielelläni avustan tarpeen mukaan työkkärin tai Kelan tätinä, koulusihteerinä tai muuten vaan keski-ikäisen mukaansa keräämällä elämänkokemuksella. Toivon siitä olevan apua. Huono äiti leimaa mä en oo itestäni vielä pois osannut hinkata mutta ehkä sekin päivä joskus koittaa.

Luonne. Ennenkaikkea luonne. Luoja nähkööt musta ei koskaan tuu rauhallista hissukkaa joka miettis korrektisti aina mitä sanoo eikä puhua pulputtaisi ajatusvirtaansa julki. Ystäväni Tiina esitti aikoinaan joskus kauan sitten ajatuksen että hän haluais olla isona yhtä rauhallinen kun  Anne Pohtamo. Niin just sellasta musta ei koskaan saa. Mä oon jonkunsortin luonnonlapsi ja elän oman päänsisäisen maailman ohjaamana enkä vaan voi sille mitään. Ajatus hyppii välillä asiasta toiseen niin että kahden minuutin aikana voin puhua kolmesta eri aiheesta mutta se on vaan mulle luonteenomaista. Toivon ihan pirusti että osaan sitten välillä pitää suuni kiinni ja kuunnellakin kun sitä tarvitaan. Usein mä kärsin tästä puheliaisuudestani. Se on ollut mulle tosi iso häpeänkin paikka pitkään. Oon ollu itselleni joskus tosi armotonkin sanoen että ymmärrä nyt joskus olla ihan hiljaa. Sitten oon yrittänyt kovasti olla ja siitä on seurannut että joko muut on olleet ymmällään että mikäs sillä nyt on kun ei se puhu tai sitten itselle on vaan tullut paha olla. Mä olen puhelias, toivottavasti en sentään suulas, enkä mä sille voi mitään. Mä olen myöskin boheemi taivaanrannan maalari. Sellanen nykypäivän hippi. Tykkään kaikesta vähän hörhöstä, nautin siitä kun ihmiset on just sitä mitä on, rakastan luontoa ja äiti maata. Halaan puita ja makoilen rantakalliolla. Näen pieniä ihania asioita ympärilläni ja haluan uskoa että meidän rinnalla elää täällä vaikka mitä ja ketä. Oon ehdottomasti lapsellinen ja lapsenmielinen enkä sitä haluais muuttaa mihinkään. Yks luonteenpiirre on myös usko hyvään ja positiivinen elämän asenne. Se tulee multa niin syvältä että se on jollain lailla aivan tatuoitu mun sieluun ja mä oon oppinut olemaan siitä jopa ylpeä. Haluan ajatella että lasi on aina mielummin puoliksi täysi kun tyhjä. Ja että aina on toivoa paremmasta. Mä luhistuisin toisenlaisten ajatusten alle. Negatiivisuus ottaa muhun tosi kovasti. Jos mun ympärillä on sellaista luovuttamisen menttaliteettia tai sitä että asioista valitetaan koko ajan ja nähdään vaan ne huonot puolet niin tuun jopa vähän ärtyneeksi. Uskon aivan oikeasti positiivisen ajatuksen voimaan. Sellaiseen että hyvä tulee hyvän luo. Nimittän sen jos minkä tässä on näiden kohta 46 elinvuoden aikana oppinut että asioissa on AINA joku hyväkin puoli jos sen vaan haluaa nähdä. Ja aina kannattaa pyrkiä positiivisuuteen vaikka se toisinaan tehdään tosi vaikeaksi. Tee hyviä juttuja niin sulle tapahtuu hyviä juttuja. Anna itsestäs niin sä myös saat. Sellasia mottoja on kait tarttunut mukaan matkan varrella.

Eniten mä oon oppinut sen, kait sen paljon puhutun iän tuoman kokemuksen myötä, että mä en voi olla mitään muuta kun oma itteni. Vaikka se hävettäis toisinaan tai ajatukset tuntuis olevan täysin muista poikkeavia niin silti. Mä voin hirveän huonosti jos yritän vaikka tukahduttaa sen mitä mun sisin sanoo. Ajatella, että näin pitkään on pitänyt elää että alkaa hyväksyä ittessään tiettyjä juttuja jotka on kuitenkin aina olleet niin oleellinen osa itseä. Paljon on vielä sellaista minkä kanssa on tekemistä. Kroppaani mä en pysty hyväksyä tällä hetkellä millään eikä se niinkään johdu ulkonäöllisistä jutuista vaan siitä että joudun syödä esim verenpainelääkkeitä enkä voi olla varma johtuuko se tästä mun elopainosta jota en kerta kaikkiaan saa laskemaan vaikka yritän kuinka. Sen asian kanssa tehdään vielä töitä.

Mutta onhan se ylipäänsä niin, että elämä on jatkuvaa oppimista ja ihmettelyä. Ihminen ei onneksi oo koskaan valmis ja mitä enemmän sen tajuaa ja antaa lempeästi ittelleen anteeksi asioita ja elää kohti omanlaistaan elämää niin sitä väistämättömämmin tulee onnelliseksi. Itselleni on ollut vaikea hyväksyä tai myöntää (ja toisaalta se on tuntunut lohdulliseltakin) se että onnellisuus ei oo sellanen kokonaisvaltainen on/off paketti että voit sanoa olevasi onnellinen vasta sitten kun kaikki asiat natsaa kohdalleen. Onnellisuus on lopulta mielentila. Sellainen missä olet sinut itsesi kanssa ja nimenomaan hyväksyt tiettyjä puutteita itsessäsi sekä elämässäsi. Elämä ja ihminen on vajavainen mutta yksittäiset hetket voivat olla sitäkin täydempiä. Onni on usein lopulta pienissä asioissa. Niihin kun oppii tarttumaan ja vaikka tallentamaan niistä aina osan sielunsa syvyyksiin niin huomaa että elämä on lopulta tosi jees.

Näillä ajatuksilla tähän viikonloppuun. Tässä päätin juuri että meidän pikku terassipuutarha täydentyy tänään muutamalla uudella yrtillä. Taidan hakea vielä toisen basilikan ja sen kaveriksi täytyis hankkia persiljaa ja rosmariinia nyt ainakin. Mulla on vähän pientä piperrystä tässä kun ei nyt sitä puutarhaa oo saanut hankittua tähän hätään mutta ai että miten onnellinen mä oon kun saa laittaa kädet multaan. Laitanpa muutaman kuvan plantaasiltamme.

Kaupasta pelastetut kuivettuneet orvokit sai uuden elämän

Vähän kaikkea nättiä ja kivaa

Onkohan tuo lintu joku kivenkerääjä :) 

Yrtit ja tomaatti rinta rinnan

Tämä hortensia myös pelastettiin kun oli kaupassa paleltunut

Aamupalapöydästä näkymä. Monta kerrosta vihreää ja hiukan kukkailoa

Teehän kivoja juttuja tänäkin viikonloppuna ja muista että oot aikas huipputyyppi

rakkaudella,
Sartsa

VIIMEINEN KOULUVIIKKO KOULULTA KÄSIN KATSOTTUNA

Olihan toukokuu. Uusissa työkuvioissa on ollut kyllä haltuun ottamista mutta oon päättänyt tehdä asian kerrallaan ja yrittää omaksua asioita niin, että muistaisin vielä seuraavallakin kerralla miten hommat hoituu. Ihmeen rauhallisena oon kyllä pysynytkin. Tällä kertaa mun hermot on pysyny tosi hyvin aisoissa mikä on kyllä todella outoa ja uutta ja ihmeellistäkin. Mutta hyvä näin.

Viimeinen viikko yläkoululla on tarkoittanut lähinnä arviointiasioita ja todistusten valmistumiseen liittyviä hommia. Siihen kuuluukin aika monenlaista mitä ei ehkä osaisi ajatella. Ai mitäkö muka? No matka kohti todistuksia alkaa siitä että opettajat antavat käytösnumerot joista sitten koulusihteeri koostaa keskiarvot ja sitten taas opet palaveeraa että mitkä ne lopulliset numerot on. Sitten seuraa toimeenpanoja, uusia palaveria arvioinneista, niiden toimeenpanoja, asioiden tarkistamisia, numerojen viilaamista, ja vihdoin lopulta kun aika jo kertakaikkiaan on loppumassa reksi puhaltaa pelin poikki ja sanoo että nyt ei numeroita enää muuteta. Lopulliset toimeenpanot ja todistusten tulostamiset. Kaikki mahdolliset todistusten ja muiden papereitten arkistoimiset. Kiirettä kiirettä kiirettä. Mutta ei se mitään, aina on kaikki tullut tehdyksi. Joko ihan normaalein työtunnein tai pienellä lisätyöllä. Tänä vuonna olin erityisen tyytyväinen siitä, että uudessa työpaikassa sain kaiken tehtyä ajallaan. Tuli sellainen rohkaistunut olo, että vaikka olenkin astumassa älyttömän isoihin saappaisiin niin ehkä mä selviydyn kuitenkin. 

Edit:tähän väliin on vielä pakko kertoa se miten paljon Opet tekevät näinä viimeisinä päivinä töitä sen eteen että jokainen oppilas saisi todistuksen käsiinsä. Viimeisiä tehtäviä siis hiotaan, palautellaan ja korjaillaan sekä sitä myöten viimeisiä numeroita tiputellaan pitkin viikkoa. Mua ainakin inspiroi hirveästi se välittämisen määrä jota opeista huokuu. Siinä missä oppilaat viljelevät aivan sama-asennettaan niin ope tsemppaa ja kannustaa ja hoputtaa vielä ne viimeisetkin tarvittavat tehtävät valmiiksi. Upeaa!! 

Viiiko sitten torstaina, viimeisen työviikon kruununa vanhan työpaikan ihanat työkaverit järkkäsivät mulle ylläripiknikin. Mä jotenkin arvasin että jotain saattaa olla suunnitteilla mutta piknik oli todella kiva ja tervetullut ylläri. Vielä kun se tapahtui ympäristössä mikä on ollut mulle tuossa työpaikassa se kaikkein mieluisin. Työkaverit laittoivat kystä kyllä ja mä sain aivan valtavan hienon ja liikuttavan lahjan. Oli mahtava huomata miten hyvin mut tunnetaan. Sain ison kassillisen kaikenlaista retkitavaraa ja ihan oikeasti sellaista joka tulee käyttöön. Mahtavaa sitten tuolla retkeillessä muistaa vanhoja hyviä työkavereita ja heidän kanssaa vietettyä aikaa. Se mun täytyy sanoa, että ensimmäistä kertaa mulla ei tullut millään tavalla haikea olo lähteä työpaikasta. Luulenpa että se johtuu tästä vallitsevasta, hieman epäselvästä, tilanteesta jossa mulla on edelleen toinen jalka kyseisessä työpaikassa. Vai sitten siitä että uus työpaikka on ottanut mut niin hyvin vastaan ja koen pääseväni ihan hyvään paikkaan jatkamaankin. Ehkä se haikeus iskee sitten joskus myöhemmin. Kuka tietää.

Kaikenlaista tarpeellista kassin täydeltä

Eskarilaiset oli tehneet mulle upeet kiikarit

Lauantaina päättyi sitten tämä todella erikoinen kouluviikko ja mä päätin mennä töihin vaikka aluksi olin sitä mieltä etten mene. Onneksi kuitenkin menin sillä lukion yo todistusten jakotilaisuus ei ollut niin läpihuutojuttu kun oli ajateltu. Mun apua tarvittiin kuin tarvittiinkin.

Meidän koulussa ensin aamulla tulivat yläkoululaiset. Heillä oli virtuaaliset päättäjäiset luokissa ja ysit saivat peruskoulun päättötodistuksensa omassa luokassaan hiukan normaalia arkisimmissa oloissa. Sitten vuoroon tulivat ylioppilaat joiden todistuksen ja stipendien luovutustilaisuus oli kauniin sään vuoksi ulkona. Tuulinen sää meinasi tehdä vähän tepposia papereiden kanssa mutta kaikesta selvitiin ja gaudeamus igitur saattoi kaikua keväisessä auringonpaisteessa. Lakkiaiset pidetään sitten vasta elokuulla.

Yllättäen lähdin sitten töitten jälkeen uuden työkaverini luo kesän aloittajaisiin. Kotoa vähän viintä mukaan ja kaupasta lounas salaatti ja eikun menoksi. Olihan todella hauska ilta ja vahvisti kyllä mun käsitystä siitä että aivan mahtavaan työyhteisöön olen mukaan pääsemässä. Mahtavaa! Viintä tulikin sitten nautittua ehkä sen parin punkkulasin verran liikaakin jos olotila mitään kertoo. Pitkästä aikaa taisi mennä hiukan huonon olon puolelle mutta kyllä kannatti sillä hauskaa oli.

Sunnuntaina lähdettiin iltapäivällä sitten kätköilemään tuohon naapurikuntaan ja nähtiinpä taas kivoja paikkoja ja kaikista mukavinta oli että tuli oltua ulkona sillä sää oli aivan upean kesäinen.

Sellainen siis oli mun viimeinen työviikkona koulussa kun oppilaat vielä olivat paikalla. Tämä viikko on mennyt sitten vanhoja oppilaita arkistoiden, uusia sisäänkirjaten ja muutenkin uusia luokkia ja oppilaslistoja luoden. Paljon paljon paljon oon oppinut taas uutta ja toivon että ens vuonna muistan edes osan näistä asioista.

Kesäinen sää on hellinyt nyt jo toista viikkoa mikä on ollut aivan ihanaa!! Jatkuispa vaan tälläisenä. Kohta käännetään jo katsetta kohti juhannusta mikä tuntuu aivan älyttömältä. Mihin alkuvuosi on oikein mennyt.

Nautitaan auringosta, lintujen laulusta ja vehreydestä täysillä

rakkaudella,
Sartsa

VANHAN MYLLYN KOTIELÄINPIHA MUURAMESSA

Eilen pääsin viettämään ihan täydellistä kesäpäivää ystäväperheen kanssa. Miehet lähtivät kalareissulle ja me naisväki jäätiin lasten kanssa omiin juttuihimme.

Päätettiin sitten lähteä pyöräillen läheiselle Vanhan myllyn kotieläinpihalle. Siinähän sitä itselleni olikin ensimmäinen rasti suoritettavaksi että pääsen pyörän selkään ja pysyn sillä pystyssä. Etenkin kun ajoin ekaa kertaa kokonaan käsijarrullisella pyörällä. Alussa hiukan hirvitti mutta pakkohan se oli lähteä matkaan vaan rohkeasti. Ja hyvin meni lopulta. Muistin myös vuosien tauon jälkeen miten mukavaa pyöräily onkaan. Ostoslistalle taitaakin nyt tulla uusi pyörä.

Tuo Vanhan myllyn kotieläinpiha oli todella ihana paikka. Kurkkaa vanhan myllyn kotieläinpihaan täältä  Nimensä mukaisesti paikka oli vanha mylly ja sen pihapiiri. Mikä ihaninta niin paikkoja oli kunnostettu niin mahtavasti että itse myllyyn pääsi sisälle aistimaan vanhan ajan tunnelmaa. Siellä saattoi sielunsa silmin nähdä miten kylän isännät ja emännät on olleet jauhamassa satoa jauhoiksi. Pihapiirissä eli myös paljon eläimiä. Oli mm. karitsoja mahat pullollaan odottavat lammasmamat Pirkko ja Leena kolmen kaverinsa kanssa, kanikaverukset Maltti ja Valtti, aasiäiti lapsukaisensa kanssa sekä Ossi kukon luotsaama kanalauma.

Ossi kukko oli vähän kiukkuisella tuulella

Aasi

Kaikkia eläimiä sai vapaasti rapsutella ja ne tulivatkin ihan mielellään lähelle. Eläimet asuivat lampaita lukuunottamatta ulkorakennuksessa joka oli täysin kunnostettu.

Pihan perälle johti polku ohi rantasaunan joka sijaitsi ihanan puron äärellä. Polku puolestaan johdatti kohti sepän pajaa missä vanhalla taontapaikalla sai tehdä makkaratulet. Kuten sitten tehtiinkin koska meillä oli suolapalana paketti makkaraa.

Siinä on joskus tulella tehty jotain muutakin kun paisteltu makkaraa

Sepän tarpeilta

Sepän pajan takaa lähti söpö pieni luontopolku joka käytiin kans kiertämässä.

Rentukoita oli ihan hirveesti

Tämä kuva tais olla siitä saunan vierestä

Talon omistajapariskunta oli kyllä tehnyt mahtavan homman tilansa kanssa. Kaikki paikat oli kunnostettu niin pieteetillä ja ajatuksella että silmänruokaa oli siellä sun täällä.

Suosittelen ehdottomasti viettämään kivan kesäpäivän rauhallisessa maalaismaisemassa ja tunnelmassa mikäli Muuramen suunnassa aikaasi vietät muutenkin. Me saatiin kolmisen tuntia kulumaan todella helposti.

rakkaudella,
Sartsa