STANDUPPIA, GAALAA JA YSTÄVIÄ

Tämä viikonloppu on mennyt Jyväskylässä. Perjantaina töiden jälkeen kohtuu tiukalla aikataululla kotiin ja suihkun kautta hiuksen ojennukseen sekä vähän naamaa kuosiin. Juhlavaatteet päälle ja menoksi. Käytiin pitkästä aikaa kattomassa Stand up meininkiä. Kyseessä oli Paviljongissa järjestetty Stand up show jossa oli 4 koomikon lisäksi vielä Kalevauva.fi. Illan juonsi aina hyvä Mikko Vaismaa ja tälläkin kertaa Mikon osuudet oli lähes parasta antia. Muut koomikot oli Jape Grönroos, Matti Patronen, Tuula Kuosmanen ja Teemu Vesterinen. Tuulaa lukuunottamatta oon kyllä kaikkia edellä mainittuja nähnyt telkkarista mutta livenä en ketään. Niin paljon kun mä stand upista tykkäänkin ja nytkin varasin oikein nessut mukaan jos oikein pitää iloitkua tirautta, niin tällä kertaa anti jäi jotenkin vaisuksi. En oikein tiedä miksi mutta jokaisen setti oli vain osittain nauruhermoja kutitteleva. Jostain syystä tuntui, ettei oikein tullut sellasta flowta koko shown aikana että olis saanut nauraa katketakseen. Sitä paitsi, reilun puolen tunnin kuluttua oli jo tauon paikka ja se lopunkin sitten jotenkin katkaisi sen fiiliksen. Kalevauva.fi oli kyllä todella hyvä.

Show kesti kaikkiaan pari tuntia minkä jälkeen lähdettiin sitten suuntimaan kohti ravintola Sohwia missä Akin vanhin tyttö oli töissä. Oltiin menossa hänen luokseen yöksi joten siksi mentiin sinne odottelemaan vuoron loppumista. Juotiin siinä sitten parit drinksut odotellessa. Paikka oli oikein viihtyisä ja kiva. Sopivasti jotain pikku silmänruokaa sielä täälä ja musiikki ei pauhannut niin lujaa etteikö olisi pystynyt keskustella. Kurkkaa Sohwiin täältä Aki opetti tytärtään tekemään meidän Pöhölöksi nimeämän drinksun jotka tuossa kuvassa näkyykin. 3cl jallua, 1cl jägermeisteria, jäitä ja spriteä lasi täyteen.

Hyvin nukutun yön jälkeen herättiinkin sitten aurinkoiseen aamuun. Oli juhlagaalan aika.

Kyseessä oli JKU:n 80v gaala jossa Aki sai parikin palkintoa ansioistaan lähettäjä harrastuksensa tiimoilta. Ai että mä oon kyllä ihan ylpeä tuosta siipastani. Hienoa että on tuollainen intohimo johon jaksaa laittaa paukkuja ja sitoutua ihan vapaaehtoisesti.

 Juhla kesti lähes 5 tuntia kaikkineen sillä palkittavia näin juhlavuonna oli normaalia enemmän. Tilaisuudessa palkittiin urheilijoita lapsista aikuisiin asti. Myös monen eri sektorin toimitsijoita kuin myös yhteistyökumppaneita. Vaikka gaala oli noin pitkä, niin ei kuitenkaan yllättäen kovinkaan puuduttava. Välillä oli reilun puolen tunnin kahvitauko missä tarjolla oli voileipäkakkua perinteisen täytekakun asemesta ja se oli kyllä iloinen ylläri. Jaksoi paljon paremmin istua sen jälkeen.

Koska oltiin päätetty olla tehokkaita ja ottaa Jyväskylän reissusta kaikki irti niin juhlan jälkeen me lähdettiin vielä kyläilemään ystäväperheen luo missä ollaan käyty viimeksi toukokuussa. Olin ihan järkyttynyt kun sen tajusin. Mihin tämä aika menee kun ei mihinkään kerkiä?? Ihan kamalaa. Reilu pari tuntia siinä meni kuulumisia vaihdellen. Olikin vaihtamista sillä ei olla oltu missään yhteydessä tuohon puoleen vuoteen mitä nyt yleensä sentään ystävien kanssa yrittää olla. Kysellä kuulumisia aina silloin tällöin jos ei ehdi näkemään.

Kotimatkalla pysähdyttiin vielä Akin äidin luo ohimennen. Kotona oltiin sitten lopulta yhdeksän aikaan ja tuntui kyllä aikalailla väsyneeltä olo. Oli ehkä vähän turhankin intensiivinen pläjäys tuo reissu. Mutta tulipa kyläiltyä :) Tänään uni piisaskin sitten puolille päivin ja koko tämä päivä on mennyt ihan vaan oleskellessa. Mitään ei oikein oo saanut tehtyä, mutta eipä se haittaa. Huomenna taas alkaa hektinen työviikko jonka lopussa häämöttää pikkujoulut. Näillä näkymin ainoat sellaiset.

Että sellanen viikonloppu tällä kertaa.

rakkaudella,
Sartsa

SAUNASTA PÄIVÄÄ

Eilen tuli taas käytyä uiskentelemassa. Taas tuntui töistä lähtiessä tosi vastenmieliseltä koko ajatus, mutta onneksi tuli lähdettyä kumminkin. Puoli kilsaa mä tällä kertaa uin ja sitten rentouttelin poreissa tovin ennen saunomista. Mulla on uimahallissa tapana tehdä niin, että mä pesen tietty ekku itteni kun meen altaaseen mutta sitte pois tullessa mä laitan hoitoaineen päähäni ja meen saunaan. Nyt sitte joku siitä mainitti ettei niin saa tehä. O ou... Se jäi pimentoon että miksei saisi tehä, kait siihenkin joku kela jollain on. Nyt sitte mä nyhtyrinä likkana mietin vaihtoehtojani elikäs että jätänkö mä sen ens kerralla laittamatta vai laitanko muina naisina ja oletan ettei kukaan huomaa. Näinkin suuria probleemia sitä voi ihan tavallisena tiistaipäivänä tielle tulla. Harmaitten aivosolujen liikuttelulta ei välty sitte millään.

Saunahan kun nyt astuttiin niin mun on pakko sanoa että oon kyllä alkanu kaivata sellaasta rauhallista ajan kans saunoomista ihan täs tämän vuoden aikana todella paljon. Olis kiva kun vois lämmittää saunan sillon kun hutsii, vaikka lenkin päätteeksi. Mulla ois kyllä ehkä enemmän motia jopa lenkkeillä näinä viileämmän ilmamassan aikoona kun tietäis että palkkiona on pääsy saunan lämpöön. Ei kiinnosta yhtään ajatus vaikka tästä taloyhtiön saunasta. Jostain syystä. Vaikka se on tuossa ihan oven ulkopuolella, että pääsis tarvittaessa vaikka vilvoittelemaan kotia siitä päin. Ajatus siitä, että kellon kans pitää toimia ja että joku sitten mahdollisesti kolistelee sielä oven takana ei oikein houkuta. Nyt kun alotti uimisen taas niin saunomisesta tulee sentään jokaviikkoista, se jotenkin kuuluu siihen reissuun vaikka se yleinen sauna onkin. Tai ei siis yleinen, mutta julkinen. Lähes aina sielä on mulle rahtusen verran liian kuuma. Sauna puolillaan punanahkoja jotka kysyy vettä lisää heittäessään että varmaan saa heittää lisää vettä. Juu, eipä sitä siitä ilmasta saati kiukaalta poiskaan saa joten anna sihistä vaan. Ja yks juttu mitä en ymmärrä yhtään on se, että sielä pitää ne lauteet olla jumaliste laattaa. Voisko laittaa seuraavaksi vaikka peltiä että olis vähän vielä kuumempi ja liukkampi. On siinä hanurin alla sentään puuta, mutta sekään ei täysin tälläistä persjalkaista lohduta kun pohkeet tirisee siinä laattapintaa vasten. Pois lähtiessä pitää kattoa ettei ne ärtsyt löylyt oo sekottanu päätä ja tasapainoa yhtään. Minkäänlaiseen sivuaskeleeseen ei oo nimittäin varaa tai muuten liukastuu ja pahimmas tapaukses polttaa viälä kätensäkki siinä kuumas laattalaattias ylös kömpiessään. Eikä tässä vielä kaikki julkisen saunomisen autuus. Aina, siis tarkoitan joka ikinen kerta, siellä on joku himoliikkuja (talvella hiihtäjä!!) joka kertoo paljonko pitäis liikkua ja että HÄN on nyt kyseisenä päivänä käynyt jo aamulla ensin hiihtämäs 15 kilsaa ruokahalun herättäjääsiksi ja iltapäivällä sitte olis vuoros se varsinaanen 30 km pertsaa. Hyvä terveys lehti tulee ääniversiona kans lähes joka kerta. Ja tämä kaikki äänensävyllä että voi voi suakin raukkaa nuarta ihmistä kun oot noin lihava ettet varmaan oo eläissäs varvasta liikauttanu. Säälivä katse ja syvä osanottohuokaus. (VAi oiskohan se vaan mun huono omatunto joka länkyttää,hmmm) AINA joku alottaa vähintään juttelemaan jostain, mikä ei mua haittaa yhtään mutta oon huomannu että monia haittaa. Kaiken tämän jälkeen on todettava että saunalla on maaginen vaikutus, sillä mä meen sinne mielellään. Ja olotila jälkeenpäin on kyllä kaiken edellä mainitun väärtti. 

Sellanen saunasepustus tällä kertaa. Oi ihana sauna!! Tarviskohan sitä alkaa heitellä universumille sellaista veikeätä ajatusta muhimaan että jos Sartsalla ois joskus taas oma sauna. Tai jos ei oma niin ainakin kotona sauna jota voi käyttää niinkun tykkää. Ehkä..

Pikku pakkanenkin on vihdoin saapunut hoodeille. Ihan niinkun tälle vuodenajalle nyt hyväksi onkin. Jäätävää, että se on alkanu pajunkissat kukkia sun muuta hassutusta näillä keleillä. Anyway, tänäänkin oli 7 astetta pakkasta kun töihin pääsin. Ihanaa, että saa tällä viikolla olla ulkona joka päivä. Vaikka tuuli onkin lisännyt pakkasen purevuutta niin ihanan fressi on olotila. 

Tänään piti käydä napsaisemassa auringolaskusta kuva kun siinä ulkona noiden kyyditystä odottavien oppilaiden kanssa aikaa kulutin. On kyllä etuoiketettu, että saa tehdä töitä noin mahtavassa ympäristössä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

rakkaudella,
Sartsa

VIIKONLOPUN VALOILMIÖ

Jollain tasolla pisti hymyilyttämään tuo luontoäidin kettuilu meille pikkuriikkisille ihmisille :) Tänäänhän vietetään lonkeron harmaata päivää. Oletuksena siis, että on vuoden harmain päivä. Kertoneeko sitten luontoäidin huumorintajusta vai mistä, että juuri tänä päivänä herättiin aurinkoiseen päivään. Siis ensimmäinen kirkas ja valoisa päivä viikkokausiin. Miten paljon tuo aurinko voikaan piristää, se on uskomatonta. Eipä se tokikaan kauaa jaksanut näkyä mutta kiva että käväisi kumminkin. Juuri äsken otin tuon kuvan, missä valopallo on tippumassa metsän taa. Siitä huolimatta, että aurinko karkasi näköpiiristä niin onhan tuolla ulkona nyt paljon valoisampaa kun menneinä päivinä. Voi miten mä odotan lunta, kuitenkin on sellanen fiilis ettei sitä tuu tämän talven aikana mitenkään kasapäin. Toivottavasti olen väärässä..

Eilen sain taas itteni liikkeelle... Tein vajaan tunnin lenkin ja siihen päälle kotona vielä vähän puntteilin. Hyvä viikko siis liikunnan osalta. Hyvä mieli on siitä!!

Mukavan rentoa viikonloppua...

rakkaudella,

Sartsa

HIUSKRIISIÄ PUKKAA

Mulla on pitkästä aikaa hiuskriisi. Tai en oo varma onko mulla koskaan ennen ollutkaan. Oon aiemmin värjäilly säännöllisesti mikä jo antaa hiuksille jotain luonnetta. Käyny leikkauttamassakin kohtuu säännöllisesti, mutta kuten niin monella muullakin tavalla niin oon laiminlyöny itteni myös hiusten osalta. Ne on tylsät. Ei mitään rakennetta, ei liikettä, ei mitään luonnetta. Jännä juttu, että musta ihan tuntuu että nämä hiukset kuvastaa mun olotilaa sisältä päinkin. Tasapaksua, mitäänsanomatonta.. Oikeesti tylsää!!

Musta on tullu tylsä. Ystäväni Tuula on sen jo kerran ääneen sanonutkin että musta on tullu tylsempi mitä olin sillon kun tavattiin. Että mitähän vitt**??!!! Miksi?? Oon sujuvasti ohittanut koko aiheen mutta ehkä mun täytyy oikein tosissaan paneutua siihen, että miksi musta on tullu ulkoisesti ja sisäisesti tasapaksu pötkylä. Mihin mun persoona on sitten kadonnut?? Parisuhteen ihmemaahanko?? Onko musta tullu toisen jatke tai osa jotain kokonaisuutta ja siinä samassa kadotin sen kuka MINÄ oon. No, ei musta TUNNU yhtään tuolta. Ihan oma itteni mä ajattelen olevani mutta... Ehkä on jälleen itsetutkiskelun paikka.

Siine ne roikkuu kun ei muuta voi. Mitähän mä keksisin näille. Väriä ehkä ihan ekana, mutta laittaisko vaan raitoja. Jos pitäis vaaleana, vaiko sittenkin suklaan ruskeaa tai jotain räväkämpää. Ans kattoo, hmm...

Viikonloppu alkamaisillaan ja tänään joko salille tai lenkille. Katotaan nyt kumpaa.

rakkaudella,
Sartsa

KIVI LÄHTI VIERIMÄÄN ELI LIIKUTTU ON

Nyt on kyllä mieli niin hyvä,lämmin ja hellä. Vihdoin mä oon saanut liikutettua itteäni jo kahtena päivänä peräkkäin. Kaikki tämä on tapahtunut, tottakai, ihan ex tempore mutta mitäs sen väliä. Mä oon kuukausikaupalla yrittänyt rahdata leviää ahteriani kuntosalille, mutta kun ei niin ei. Kynnys on tuntunut kasvaneen ihan liian korkeaksi ylittää. Mutta tänään mä tein sen!!! Mä kävin hankkimassa lisävirtaa mun kuntosalinappiini ja niinpä sitten heti töitten jälkeen löysin itteni ähkimästä salilta. Oon varmaan joskus kertonutkin näistä meidän kaupungin upeista eduista työntekijöille, mutta kerronpa uudelleen. Täällä siis kaupungin työntekijät saavat hakea ihan ilmaiseksi tuollaisen kulkulätkän millä pääseepi sitten kahdelle eri salille punttaamaan. Mitään rajoitusta ei oo, voitteko kuvitella. Sielä sitä siis saa repiä rautaa vaikka 24/7 joka päivä jos tykkää. Mun mielestä ihan loistava etu. Lisäksi vieläpä saadaan 3 kertaa kuukaudessa käydä uimahallissa ilmaiseksi. Siihen vielä kun liittää päälle sen,että paikallinne JHL:n osasto antaa vuosittain etusetelit jolla voi käydä kulttuuririennoissa tai hieronnassa niin mä oon kyllä ollut kovinkin tyytyväinen. Tosin mulla on taustalla edellisen kotikaupunkini puhdas nollasaldo tälläsissä asioissa. Siellä ei tunnettu tyhy sanaa lainkaan. Nyt siis otan kaiken ilolla irti näistä eduista.

Mä oon eka kertaa viime vuonna näihin samoihin aikoihin hakenut tuon lätkän mutta käyttänyt tasan kaksi kertaa. Kerran mennyt oppilaiden kanssa liikkatunnilla sinne ja eka kerta oli kun kävin vaan oviaukosta kattomassa paikkoja. Kyllä oon ollut ittelleni ihan hermona etten oo saanu mentyä tekemäänkin sinne jotain. Noh, nyt yritetään sitten uudella onnella. Sekin on sanottava, että menin siis ihan ex tempore töistä päin tuonne salille täysin valmistautumattomana. Oli nälkä jo valmiiksi sillä välipalaa ei ollut mukana töissä. En siis pystynyt tankata ennen treeniä. Vettä ei ollut ollenkaan ja nuo vaatteetkin oli ihan ne mitkä mulla oli töissä. Arvioin, että ne päällä pystyy ihan hyvin suorittaa. Ja niin pystyikin.

Sellaaselta se näyttään ku keski-ikäänen plösö on salilla

Joo, eipä tosiaan paljo tuo peilikuva silmää miellytä. Tartteeki tehrä jotaki ja äkkiä.

Mutta ei tässä vielä kaikki liikunnan saralta. Eilen mä kävin ekaa kertaa tälle syksyä myös uimassa. Olin yllättynyt että sain vetäistyä heti kerralla kilometrin yhteen soittoon. 40 minsaa siis yhtämittaista uintia. Aika hyvin, vaikka ite sanonkin.

Mä niin toivon, että tästä alkais nyt sitten säännöllinen liikkuminen. Yks tosi iso haittatekijä tällä hetkellä on se, että mä en kerta kaikkiaan uskalla mennä lenkille yksin. Mä pelkään tuota pimeää niin että lenkkeily on tosi epämieluista. Mun sydän hakkaa miljoonaa kun täytyy koko ajan katsella olkansa yli. Ei kiva ja vaikka tämä kuulostaa pahasti tekosyyltä niin täyttä totta. On ihan kamalaa miten pimeää just tällä hetkellä on. Marraskuu on musta hauta, kuten Reijo Mäki on sanonut. Otin kuvan tänään kun lähdin ajelemaan kotia kohti. Juu, olin ratissa kun kuvan otin mutta pysäytin auton oikeestaan kokonaan kun ei muuta liikennettä ollut sillä halusin ikuistaa näkymän. Kuvassa on pitkät valot päällä. Tuohon kun lisäis vielä sen, että satais vettä ja olis märkä musta tie niin näkis vielä vähemmän. Eli kun ajattelee, että tällä mun työmatkalla on todella paljon hirviä ja peuroja niin hiukan on epämukava ajella. Ei niitä elukkoja kyllä kerkiä näkemään jos ne mettästä tielle hyppää vaikka miten hiljaa yrittäis ajella. Kuulin, että eilenkin tällä välillä oli 2 hirvikolaria ollut aika lähellä. Mullakin on kyllä kaasujalka keventynyt huomattavasti.

Pimeys on murhaava!!

Tämmösin fiiliksin tällä kertaa. Kyllä tuo liikkuminen vaan piristää kummasti mieltä ja auttaa jaksamaan. Kotona lämmitin ruuaksi vaan lohikeittoa, että sai äkkiä ruokaa napaan. Kotimatkalla kävin ruokakaupassa ja sieltä lähti ensiapuevääksi kaakaon makuinen proteiinijuoma. Kävin hakemassa taas koko joukon kasviksia, jotka jäi vielä odottamaan valmistamista.

Mun olotila on tällä hetkellä sen verran parantunut ainakin pahimmista ajoista, että en oo enää niin älyttömän väsynyt. Voin olla huonosti nukutun yön jäljiltä hiukan väsy, mutta se ei oo sellaista kaiken kattavaa väsyä. Ja kaiken lisäksi mä ylipäänsä en nuku öitäni yhtä huonosti kun aiemmin. Nukun oikein reilusti monta tuntia putkeen ja jos herään, niin se tapahtuu ekan kerran vasta aamutuimaan. Vessassakaan ei tarvi käydä läheskään joka yö. Toisaalta päivisin tuntuu, että tarvii käydä vessassa aika tiuhaan joten epäilen sen johtuvan nyt tuosta verenpainelääkkeen nesteenpoisto jutusta. Hiusten lähtö on myös tasaantunut selvästi sillä enää ei mun olkapäillä oo jatkuvasti läjää hiuksia. Eilisen uinnin jälkeen mä en rasvannut ihoani ollenkaan sillä rasva unohtui kotiin enkä muistanut kyseistä operaatiota kotonakaan. Mistä voi siis päätellä ettei iho kuivu ollenkaan enää niin pahasti kun joku aika sitten. Sillon ei rasvausta olisi voinut kuvitellakaan jättävänsä välistä. Oiskohan nyt sitten niin, että lääkitys on tehonnut. Siltä se tuntuu. Pitääkin  muuten muistaa varata ne labrat sinne joulukuulle.

Koittakaa jaksaa tän pimeyden  kans, keksitään kaikkea kivaa valonpilkahdusta tähän aikaan. Kohta on jo kevät!!

rakkaudella,
Sartsa

VIIKKO TÄYNNÄ TUNTEIDEN TULITUSTA

Terveisiä tunnepitoiselta viikolta. Taas on matkustettu tunnevuoristorataa mukavasti. Jostain syystä myöskin juuri tällä viikolla mä oon törmänny useampaan otteeseen sanaan erityisherkkä. Siis vastaan on tullut artikkeleita aiheen tiimoilta ja mä oon, uskokaa tai älkää, ruvennu ajattelemaan että kyllä se vissiin niin on että mä todella oon poikkeuksellisen herkkä. Tää piirre tuntuu vaan vahvistuvan iän myötä, lieneekö sitten kirous vai siunaus. Toivoa sopiis, että järki ja ittensä säätely kasvais sitten samassa siinä rinnalla. Siis että noiden tunnemyllerrysten kanssa pystyy elämään sillai edes kohtuullisesti.

Mä huomaan sen koko ajan vahvemmin miten esim. ympäristön fiilis ja muiden tunnetilat vaikuttaa muhun. Töissä tämä on tullut esille ihan konkreettisesti, sillä ilmapiirin ollessa sielä hiukan jäykkä ja totinen niin mä oon huomannut muuttuneeni itekin sellaseksi suupielet alaspäin kulkevaksi jurnuttajaksi. Negatiivisuus tekee niin äkkiä pesää jos sille antaa pienenkin tilan. Mä oon kuitenkin koittanut miettiä mitä tuolle asialle vois tehdä. Ja päättänyt ainakin omaa käytöstäni muuttaa, ihan ekaksi lopettamalla sen synkistelyn ja koittamalla jälleen kerran kääntää katseet siihen positiiviseen. Toivon myös sen leviävän sitten ympärilleni. Jännä juttu sinänsä, että kun tästä työpaikan jäykästä fiiliksestä on ollut nyt työkaverien kanssa puhetta, niin todisteita sen paikkansa pitävyydestä saatiin tällä viikolla. Kuulin, että eräs ulkopuolinen henkilö, joka silloin tällöin on tavannut meidän koululla vierailla, oli huomannut tämän asian poiketessaan. Ja kyllähän sellaisen aistii. Sinänsä jännä, että meillä ei edes oo mitään riitoja sun muuta eripuraa työpaikalla ja silti ilmapiiri voi olla noin huono että sen sivullinenkin aistii ja se aiheuttaa työntekijöiden keskuudessa ahdistusta. Siihen on tultava muutos. Nyt on kaivettava hömpötys esiin vaikka mistä. Tarvitaan sitä ja naurua.

Tunnemyllerryksistä puheen ollen... Kävin maanantaina ihanien kollegojeni Maijun ja Dorlen kanssa elokuvissa. A Star is born oli elokuvan nimi, musiikkia ja romantiikkaa. Lopussa kyllä kyynelkanavat avautui ihan holtittomasti. Onneksi Maijulla oli nenäliinoja ojentaa mullekin. Otti kyllä ihan sydämestä miten paljon liikutti. Tuntui hyvältä itkeä pitkästä aikaa oikein kunnolla. Kiva lähteä sitten kotiin naama punaisena, samoin kun silmät. Onneksi on jo pimeää ulkona niin ei ehkä aivan niin huutomerkkinä, tai punaisena stop merkkinä, tarvinnut liikenteessä olla. Elokuvaa suosittelen, erityisesti muille romantiikan nälkäisille.

Viikko töitten suhteen meni kyllä taas ihan huomaamatta. Päivät soljuu jotenkin tosi mukavasti eteenpäin. Tuntuu kivalta ja on ihan mukava fiilis. Se, jos mikä, on mahtava juttu. Hiukan huolta on aiheuttanut tuo vauvani, jonka sokerien kanssa saa olla sydän syrjällään lähes koko ajan. Huoli on läsnä ihan jatkuvasti, ja näin etänä kun yritän olla läsnä huolehtimassa niin ei oo helppoa. Mä en saa välillä puhelimella kiinni poikaa itteään, saati isäänsä että voisin yrittää pysyä perillä mikä on sen hetkinen tilanne. Tai hankala on vaikkapa muistutella hoitoasioista sokerin suhteen, ellen saa yhteyttä. Tämä tilanne aiheuttaa lähes päivittäin pahan mielen mulle. Tottakai jo valmiiksi tunnen olevani surkea äiti (ei oo uus tunne, todellakaan!) mutta se tunne korostuu entisestään kun oon näin kaukana tuosta arjesta. SE on niin ristiriitainen tunne, ettei sitä pysty koskaan selittää kenellekään. Mä oon onnellinen täälä ja tiedän, tunnen ittessäni että mä olisin sairastunut ilman tätä totaalista muutosta aika pahasti ja mun on täällä hyvä olla. MUTTA...sitten on tuo arki, missä mä koen että mun pitäis olla läsnä, missä mua tarvittais. Maailman ristiriitaisin tilanne, voin kertoa. Ihan turhaa edes yrittää avata tätä asiaa tämän enempää. Tiedän että mun paikka on täällä mutta sitten ilmassa roikkuu myös se iso MUTTA. Näillä nyt mennään ja koitan tehdä kaikkeni tässä tilanteessa. Toivon voivani olla apuna, mikäli se mulle sallitaan.

Lisää tunnemyllerrystä tuli sitten eilen kun aloitettiin viikonlopun vietto elokuvien kautta. Käytiin kattomassa Queenista kertova elokuva Bohemian Rhapsody. Se meni kerta kaikkiaan luihin ja ytimiin niin monella tapaa etten ois osannut odottaa. Se vei mut muistoissani toisaalta omaan elämään vuoteen ´85 kun kattoin telkkarista Live Aid lähetystä. Siinä oli niin vahva kokemus pienelle Sartsalle, että olin ihan hämääntynyt että mitä kaikkea tuolla isossa maailmassa onkaan olemas. Silmät avautui Madonnalle ja juurikin mm. Queenille ja sitä myötä Freddie Mercuryn elämäntarinalle huumeineen ja aidsineen. Muistan, että kaikki tuo jopa hiukan pelottikin. Oli tunne, etten mä uskalla lähteä avaraan maailmaan Lakaluomalta ikipäivänä jos sielä on tuollaista. Noh, jos palataan tuohon elokuvaan niin lopulta se oli siinäkin musiikki joka toi sen suurimman tunneaallon ja jälleen kyynelkanavat avautui ihan kokonaan. Taaskaan  mulla ei ollut nenäliinoja joten pitipä sitten vaan pyyhkiä hiaan. Huhhuh! Erittän Vahva Suositus!!

Elokuvan jälkeen käytiin Pub Kolossa josta saa nyt myös pitsaa. Sen perässä siis oltiin. Olikin tosi hyvät pitsat, joten hyvillä mielin lähdettiin kotia kohti.

Eilen tuli uni aika aikaisin parin huonosti nukutun yön jälkeen mutta hyvä niin sillä tänään oltiin jo ennen kymmentä aamupalalla. Oli hyvä aika siis lähteä pitkästä aikaa vähän metsään rauhoittumaan. Aki keräs samalla materiaalia asetelmia varten. Minä vaan fiilistelin. Kyllä se niin on, että metsä on mun kirkkoni. Siellä ajatus saa paljon enemmän happea ja tuulta alleen. Toisaalta sitä voi vaan seisoa ihan hiljaa ja kunnella tuulen huminaa puiden latvoissa. Metsä puhuttelee mua monella tasolla. Siinä tulee hyvä olo siitä, että tuntee olevansa osa tätä kaikkea mitä meidän ympärillä on. Toisaalta huomaa sen miten pieni ja mitätönkin ihminen tämän kaiken keskellä on. Mä kattelin niitä puita siinä ja huomasin, että nehän on niinku ihmiset. Tai siis että ihmiset on niinkun puut. On saatu toivottavasti rakennettua vahvat juuret jotka pitävät pystyssä kovemmillakin tuulilla. Vahva runko, joka jaksaa monenlaiset tuulet ja tuiskut mutta kuitenkin sitten latva joka pystyy vapaasti liehumaan tuulessa ja ottaa vastaan muuttuvia kelejä. Ihan kun meidän ihmisten ajatukset, joiden on hyvä olla valmiit tuuleentumaan ja liikkumaan vapaasti ajan virrassa. Ihailin luonnon omaa taidetta, jota mä näin joka puolella. Tuntui, että sielu lepäsi ja sai tarvittavaa virtaa. Laitan tähän muutaman kuvan päivän varrelta.

Tämäkö on nyt sitä erilleen kasvamista :) 

Kysyin mikä hänellä on vialla kun noin myrtsi ilme. Kovin oli hiljainen...

Tää maisema oli erityisen puhutteleva, syystä tai toisesta...

Naavapartaa oli kaikkialla

Siinä luonnon omaa taidetta <3

Väriä elämään

Kelikin oli sen verran pirtsakka, pari astetta lämmintä ja pikkusta sumusadetta välillä, että vähän kumppareissa tuli varpaaseen kylmä kun unohtui villasukka kotiin.

Nyt Karjala turnauksen ja Suomi-Tsekki ottelun pariin. Ilta taas menee ihan keski-ikäisesti hölläillen.

rakkaudella,
Sartsa

VIIHDEVIIKONLOPPU

Tapahtumia täynnä oleva viikonloppu alkaa olla takana päin. Loppuilta meneekin sitten telkkarin äärellä lötkötellen. Tekemättä yhtään mitään ja liikuttamatta edes aivosolua. Aika väsy nimittäin on olotila tällä hetkellä.

Mitäs sitten onkaan tapahtunut. Noh, perjantaina me lähdettiin töitten jälkeen kohti Jyväskylää missä oli Kalevan kisojen kiitos- ja yhteenvetotilaisuus. Hyvää ruokaa, lasi viiniäkin ja erinäisiä ohjelmanumeroita. Kotona oltiin kuitenkin jo kymmenen aikaan mikä olikin iloinen ylläri. Ajattelin, että ois voinut mennä paljon myöhempäänkin. Marraskuu näytti meille todelliset kasvonsa kotimatkalla sillä totaaliseen pimeyteen tuli vielä yksi tumma sävy lisää kun vettä tihrutti koko kotimatkan ajan. Enää ei yhtään pimeämpää voisi olla kun nyt on. On ikäänkun joku kammotus ois nielaissut sisäänsä kun ei mitään valoa ollut missään. Hirvien olemassaolo oli vain pikantti lisä takaraivossa, sillä faktahan on ettei siinä ehdi tehdä yhtään mitään jos hirvi tielle hyppää. Onneksi tällä kertaa päästiin turvallisesti kotiin.

Iltamyssyjen jälkeen mentiinkin sitten nukkumaan sillä lauantaina piti olla skarppina. Mä lähdin ajelemaan Vaasaa kohti puolen päivän jälkeen. Olikin muuten käsittämättömän mahtava fiilis ajella sielä lakeuksilla auringonlaskun aikaan. Melkein teki mieli pysähtyä fiilistelemään sitä hetkeä joka ei lopulta kovin kauaa kestänyt.

Pakko laittaa tää kuva vaikka onkin näin kovin huono kun ikkunan läpi otettu

Siellä oli tiedossa hyvää ruokaa, viiniä ja ihanien ystävien kera maailman parannusta. Kyllähän taas saatiinkin maailma mallilleen kerta laakista. Aika mielenkiintoiset oli kyllä keskustelut, kun kaikki ovat kovin samanhenkisiä. Tässä kohtaa se tarkoitti esim. henkisen puolen asioita ja niiden analysoimista. Esimerkkinä pohdittiin porukalla mitä eroa on intuitiolla ja omatunnolla. Voin kertoa että päästiin näissä keskusteluissa aika mielenkiintoisiin sfääreihin. Mä nautin tuollaisesta keskustelusta, missä voi heittää ittensäkin välillä tuulettamaan tunkkaisia ajatuksiaan ja avartamaan jälleen kerran maailmankuvaansa. Olihan mukavaa kerrassaan!!

Ehkäpä nousevasta kuusta johtuen mä nukuin viime yönä tosi huonosti ja voin kertoa että tuo kolmen tunnin ajomatka kotiin tänään oli aivan yhtä tuskaa. Välillä oli pakko pysähtyä parikin kertaa jaloittelemaan ja haukkaamaan raitista ilmaa että pysyi hereillä.

Torisevalla oli yks pysähdyspaikka

Reippaana tyttönä mä laitoin kotona heti pyykkikoneen laulamaan. Sen jälkeen sitten arvaa miten kävi kun sain vähän ruokaa koneistoon. Ei muuta kun pötkölleen ja uni tuli kyllä aika äkkiä. Onneksi en ehtinyt kauaa nukkua ennenkuin Aki tuli kotiin. Siihen heräsin.

Tänään ajoissa nukkumaan että on kiva sitten aloittaa uutta viikkoa.

rakkaudella,
Sartsa

TERVEYSPÄIVITYSTÄ

Siinä ne nyt on!! Pikainen päivitys mun terveyatilanteeseen. Tai siis ei noi lääkkeet nyt varmaan mikään pikainen päivitys oo mutta tänään siis aloitin tuon thyroxinin nyt sitten noihin mahdollisiin kilpparioireisiin. Toivoisin oikein kovasti että ne auttais ja saisin huomata sen saman mitä monet on sanoneet eli että tuntuu kun ois heränny pitkästä unesta. 4.12 mulla on labrakontrolli ja kysyinkin apteekin tätiltä huomaako niin pian jo tehon niin kyllä kuulemma huomaa arvoissa muutoksen. Olotilassa muutos tulisi kuulemma tuntumaan jo aiemmin joten odottavalle kannalle jäädään. Annostus on onneksi niin pieni ettei mitään sivuoireita pitäis tulla.

Nuo uudet vp lääkkeet aloitan vasta maanantaina sillä niissä on nesteenpoisto samassa mikä saattaa hiukan lisätä vessakäyntien määrää alussa. Mennään nyt viikonloppu vielä vanhoilla.

Toiveikkaana siis ollaan että saisin vihdoin terveyteni paremmalle tolalle.

Ihanaa että on perjantai ja kivaa tiedossa.

rakkaudella,
Sartsa

TYHYTTELYÄ

Tämän viikon puheenaiheena ja mietinnän kohteena on ollut hyvinvointi. Tällä kertaa nimenomaan henkinen hyvinvointi, jaksaminen,erityisesti työhyvinvointi. Mitkä kaikki asiat siihen vaikuttaa, mitä minä voin tehdä sen eteen, mitä ehkä kannattaa jättää tekemättä. Tärkeitä asioita joiden äärelle on välillä hyvä pysähtyä silloinkin kun kaikki sujuu hienosti saatikka sitte kun ei tunnu niinkään sujuvalta.

Koen olevani onnekas siinä, että työpaikallani on tyyppejä jotka välittää ko. aiheesta ja ovat valmiita siitä keskustelemaan. Oma syksyni töiden suhteen on ollut välillä todella hankalaa ja vaivallosta. Silloin on tuntunut, että on vaan pakko puskea läpi harmaan kiven. Pakko jaksaa, pakko suorittaa se 8h ti mitä multa kulloinkin vaaditaan. Uusia työkavereita on tullut taloon useita ja mua tällä hetkellä hiukan harmittaakin ajatus siitä etten oikeastaan tunne heitä juurikaan. Työkaverini maanantainen huomautus siitä, että "mikä meitä vaivaa kun kaikki vaan puurtaa omissa oloissaan eikä oo mitään yhteistä" oli kyllä oikein silmiä avaava toteama. Samaa olin tiedostamattani miettinyt jo jonkun aikaa että miksi työpäivistä on hävinnyt yhteisöllisyys kokonaan. Sen myötä ovat piiloon menneet myös ainakin itselle elintärkeät huumori, nauru ja hömpötys. Sellanen leikkimielinen sanailu ja rentoilu. Mietin kotonakin tuota asiaa ja lähdin tietenkin etsimään vikaa omasta asenteestani ja tavastani olla. Olenko mä itte syyllinen siihen etten ole tutustunut uusiin tyyppeihin töissä?? Tuntuu, että huumorit ei kohtaa, mutta enhän mä edes tiedä heidän huumoristaan mitään.. Olenko antanut mahdollisuuden?  Rehellisesti sanoen kyllä omasta mielestäni olen. Mikä ei ole antanut mahdollisuutta on tämä syksyn hektisyys mikä on korostunut siinä että on uusia ihmisiä talossa joilla on oma oppimisen paikka päästä sisään työpaikan kuvioihin, tuntea oppilaat ja työhön liittyvät muut jutut. Työkavereihin ei oo ollut aikaa, eikä ehkä jaksamistakaan tutustua. Me-henki on jäänyt luomatta. Tai sitten sitä on luotu ensisijaisesti oman luokan sisällä. Loistava juttu sekin, ja todella tärkeä. Mutta niin on se työpaikan aikuisten välinen me henkikin.

Mä kaipaan sitä että saa olla oma itsensä ja heittää huonoakin läppää ja tietää että se on turvallista ja sallittua. Että kaikki tuntee mut ja tietää millanen mä oon. Tykkään ajatuksesta että työpaikalla on rento fiilis missä kenenkään ei tarvi esittää isommasti mitään. Tämä työ vaatii voimavaroja muutenkin että oppilaat tulevat kuulluksi ja kohdatuksi. Pieni hetki työkaverin kanssa höpöttäen sais olla sellanen voimia tuova hetki. Jokaisessa työpaikassa on ollut tähän asti juurikin tuollainen rento ja lupsakka meininki. Ja juuri se tietynlainen me henki. Nyt sitä ei vielä ole, toivon että me saadaan se vielä kun aikaa kuluu.

Homman toinen puoli on toki se, että kaikki ei välttämättä haluakaan olla tarpeettoman läheisiä työkaverien kanssa ja sekin on toki enemmän kun ok. Tässä me-henki jutussa ei oo kuitenkaan kyse mistään ystävystymisestä tai muusta sellaisesta vaan ihan sellasesta rennon ilmapiirin luomisesta työyhteisöön. Ymmärrättehän?? Siihen kykenee jokainen ja se on takuulla jokaisen intresseissä MUTTA se vaatii asian tiedostamista, hoksaamista ja siihen panostamista. Jokaisen halua tehdä omalta osaltaan hommat niin että ei ainakaan vaikeuta tai hankalaloita töiden sujumista tai tee työpaikan ilmapiirista negatiivisempaa. Me kuitenkin vietetään iso osa jokaisesta päivästä työpaikalla ja niiden ihmisten kanssa joita siellä on.
Puhuminen auttaa kummasti, näissäkin. Jo viikon kuluessa oon kokenut ahaa hetkiä tämän asian parissa. Parantumista on tapahtunut ja analysoituani taas itteni sekä koko asian halki poikki ja pinoon niin tuumin omalta osaltani tehdä parhaani positiivisen fiiliksen luomiseksi. Autan toisia niinkun tähänkin asti ja olen mukana työpaikan kuvioissa. Eiköhän tästä vielä hyvä tule. Tietynlainen mittari ja testi on tulossa oleva joulujuhla jota meidän pitäis alkaa kasata pikkuhiljaa. Toivottavasti se on yhdistävä tekijä ja kaikki jaksais puhaltaa yhteen hiileen.

Sellaisia pohdintoja tähän viikkoon... Kohti viikonloppua jo ollaan laskettelemassa ja huomenna onkin juhlailta Jyväskylässä kun viime kesän Kalevan kisat lyödään nippuun. Jännää ja kivaa.

rakkaudella,
Sartsa