TYHYTTELYÄ

Tämän viikon puheenaiheena ja mietinnän kohteena on ollut hyvinvointi. Tällä kertaa nimenomaan henkinen hyvinvointi, jaksaminen,erityisesti työhyvinvointi. Mitkä kaikki asiat siihen vaikuttaa, mitä minä voin tehdä sen eteen, mitä ehkä kannattaa jättää tekemättä. Tärkeitä asioita joiden äärelle on välillä hyvä pysähtyä silloinkin kun kaikki sujuu hienosti saatikka sitte kun ei tunnu niinkään sujuvalta.

Koen olevani onnekas siinä, että työpaikallani on tyyppejä jotka välittää ko. aiheesta ja ovat valmiita siitä keskustelemaan. Oma syksyni töiden suhteen on ollut välillä todella hankalaa ja vaivallosta. Silloin on tuntunut, että on vaan pakko puskea läpi harmaan kiven. Pakko jaksaa, pakko suorittaa se 8h ti mitä multa kulloinkin vaaditaan. Uusia työkavereita on tullut taloon useita ja mua tällä hetkellä hiukan harmittaakin ajatus siitä etten oikeastaan tunne heitä juurikaan. Työkaverini maanantainen huomautus siitä, että "mikä meitä vaivaa kun kaikki vaan puurtaa omissa oloissaan eikä oo mitään yhteistä" oli kyllä oikein silmiä avaava toteama. Samaa olin tiedostamattani miettinyt jo jonkun aikaa että miksi työpäivistä on hävinnyt yhteisöllisyys kokonaan. Sen myötä ovat piiloon menneet myös ainakin itselle elintärkeät huumori, nauru ja hömpötys. Sellanen leikkimielinen sanailu ja rentoilu. Mietin kotonakin tuota asiaa ja lähdin tietenkin etsimään vikaa omasta asenteestani ja tavastani olla. Olenko mä itte syyllinen siihen etten ole tutustunut uusiin tyyppeihin töissä?? Tuntuu, että huumorit ei kohtaa, mutta enhän mä edes tiedä heidän huumoristaan mitään.. Olenko antanut mahdollisuuden?  Rehellisesti sanoen kyllä omasta mielestäni olen. Mikä ei ole antanut mahdollisuutta on tämä syksyn hektisyys mikä on korostunut siinä että on uusia ihmisiä talossa joilla on oma oppimisen paikka päästä sisään työpaikan kuvioihin, tuntea oppilaat ja työhön liittyvät muut jutut. Työkavereihin ei oo ollut aikaa, eikä ehkä jaksamistakaan tutustua. Me-henki on jäänyt luomatta. Tai sitten sitä on luotu ensisijaisesti oman luokan sisällä. Loistava juttu sekin, ja todella tärkeä. Mutta niin on se työpaikan aikuisten välinen me henkikin.

Mä kaipaan sitä että saa olla oma itsensä ja heittää huonoakin läppää ja tietää että se on turvallista ja sallittua. Että kaikki tuntee mut ja tietää millanen mä oon. Tykkään ajatuksesta että työpaikalla on rento fiilis missä kenenkään ei tarvi esittää isommasti mitään. Tämä työ vaatii voimavaroja muutenkin että oppilaat tulevat kuulluksi ja kohdatuksi. Pieni hetki työkaverin kanssa höpöttäen sais olla sellanen voimia tuova hetki. Jokaisessa työpaikassa on ollut tähän asti juurikin tuollainen rento ja lupsakka meininki. Ja juuri se tietynlainen me henki. Nyt sitä ei vielä ole, toivon että me saadaan se vielä kun aikaa kuluu.

Homman toinen puoli on toki se, että kaikki ei välttämättä haluakaan olla tarpeettoman läheisiä työkaverien kanssa ja sekin on toki enemmän kun ok. Tässä me-henki jutussa ei oo kuitenkaan kyse mistään ystävystymisestä tai muusta sellaisesta vaan ihan sellasesta rennon ilmapiirin luomisesta työyhteisöön. Ymmärrättehän?? Siihen kykenee jokainen ja se on takuulla jokaisen intresseissä MUTTA se vaatii asian tiedostamista, hoksaamista ja siihen panostamista. Jokaisen halua tehdä omalta osaltaan hommat niin että ei ainakaan vaikeuta tai hankalaloita töiden sujumista tai tee työpaikan ilmapiirista negatiivisempaa. Me kuitenkin vietetään iso osa jokaisesta päivästä työpaikalla ja niiden ihmisten kanssa joita siellä on.
Puhuminen auttaa kummasti, näissäkin. Jo viikon kuluessa oon kokenut ahaa hetkiä tämän asian parissa. Parantumista on tapahtunut ja analysoituani taas itteni sekä koko asian halki poikki ja pinoon niin tuumin omalta osaltani tehdä parhaani positiivisen fiiliksen luomiseksi. Autan toisia niinkun tähänkin asti ja olen mukana työpaikan kuvioissa. Eiköhän tästä vielä hyvä tule. Tietynlainen mittari ja testi on tulossa oleva joulujuhla jota meidän pitäis alkaa kasata pikkuhiljaa. Toivottavasti se on yhdistävä tekijä ja kaikki jaksais puhaltaa yhteen hiileen.

Sellaisia pohdintoja tähän viikkoon... Kohti viikonloppua jo ollaan laskettelemassa ja huomenna onkin juhlailta Jyväskylässä kun viime kesän Kalevan kisat lyödään nippuun. Jännää ja kivaa.

rakkaudella,
Sartsa