Mä huomaan sen koko ajan vahvemmin miten esim. ympäristön fiilis ja muiden tunnetilat vaikuttaa muhun. Töissä tämä on tullut esille ihan konkreettisesti, sillä ilmapiirin ollessa sielä hiukan jäykkä ja totinen niin mä oon huomannut muuttuneeni itekin sellaseksi suupielet alaspäin kulkevaksi jurnuttajaksi. Negatiivisuus tekee niin äkkiä pesää jos sille antaa pienenkin tilan. Mä oon kuitenkin koittanut miettiä mitä tuolle asialle vois tehdä. Ja päättänyt ainakin omaa käytöstäni muuttaa, ihan ekaksi lopettamalla sen synkistelyn ja koittamalla jälleen kerran kääntää katseet siihen positiiviseen. Toivon myös sen leviävän sitten ympärilleni. Jännä juttu sinänsä, että kun tästä työpaikan jäykästä fiiliksestä on ollut nyt työkaverien kanssa puhetta, niin todisteita sen paikkansa pitävyydestä saatiin tällä viikolla. Kuulin, että eräs ulkopuolinen henkilö, joka silloin tällöin on tavannut meidän koululla vierailla, oli huomannut tämän asian poiketessaan. Ja kyllähän sellaisen aistii. Sinänsä jännä, että meillä ei edes oo mitään riitoja sun muuta eripuraa työpaikalla ja silti ilmapiiri voi olla noin huono että sen sivullinenkin aistii ja se aiheuttaa työntekijöiden keskuudessa ahdistusta. Siihen on tultava muutos. Nyt on kaivettava hömpötys esiin vaikka mistä. Tarvitaan sitä ja naurua.
Tunnemyllerryksistä puheen ollen... Kävin maanantaina ihanien kollegojeni Maijun ja Dorlen kanssa elokuvissa. A Star is born oli elokuvan nimi, musiikkia ja romantiikkaa. Lopussa kyllä kyynelkanavat avautui ihan holtittomasti. Onneksi Maijulla oli nenäliinoja ojentaa mullekin. Otti kyllä ihan sydämestä miten paljon liikutti. Tuntui hyvältä itkeä pitkästä aikaa oikein kunnolla. Kiva lähteä sitten kotiin naama punaisena, samoin kun silmät. Onneksi on jo pimeää ulkona niin ei ehkä aivan niin huutomerkkinä, tai punaisena stop merkkinä, tarvinnut liikenteessä olla. Elokuvaa suosittelen, erityisesti muille romantiikan nälkäisille.
Viikko töitten suhteen meni kyllä taas ihan huomaamatta. Päivät soljuu jotenkin tosi mukavasti eteenpäin. Tuntuu kivalta ja on ihan mukava fiilis. Se, jos mikä, on mahtava juttu. Hiukan huolta on aiheuttanut tuo vauvani, jonka sokerien kanssa saa olla sydän syrjällään lähes koko ajan. Huoli on läsnä ihan jatkuvasti, ja näin etänä kun yritän olla läsnä huolehtimassa niin ei oo helppoa. Mä en saa välillä puhelimella kiinni poikaa itteään, saati isäänsä että voisin yrittää pysyä perillä mikä on sen hetkinen tilanne. Tai hankala on vaikkapa muistutella hoitoasioista sokerin suhteen, ellen saa yhteyttä. Tämä tilanne aiheuttaa lähes päivittäin pahan mielen mulle. Tottakai jo valmiiksi tunnen olevani surkea äiti (ei oo uus tunne, todellakaan!) mutta se tunne korostuu entisestään kun oon näin kaukana tuosta arjesta. SE on niin ristiriitainen tunne, ettei sitä pysty koskaan selittää kenellekään. Mä oon onnellinen täälä ja tiedän, tunnen ittessäni että mä olisin sairastunut ilman tätä totaalista muutosta aika pahasti ja mun on täällä hyvä olla. MUTTA...sitten on tuo arki, missä mä koen että mun pitäis olla läsnä, missä mua tarvittais. Maailman ristiriitaisin tilanne, voin kertoa. Ihan turhaa edes yrittää avata tätä asiaa tämän enempää. Tiedän että mun paikka on täällä mutta sitten ilmassa roikkuu myös se iso MUTTA. Näillä nyt mennään ja koitan tehdä kaikkeni tässä tilanteessa. Toivon voivani olla apuna, mikäli se mulle sallitaan.
Lisää tunnemyllerrystä tuli sitten eilen kun aloitettiin viikonlopun vietto elokuvien kautta. Käytiin kattomassa Queenista kertova elokuva Bohemian Rhapsody. Se meni kerta kaikkiaan luihin ja ytimiin niin monella tapaa etten ois osannut odottaa. Se vei mut muistoissani toisaalta omaan elämään vuoteen ´85 kun kattoin telkkarista Live Aid lähetystä. Siinä oli niin vahva kokemus pienelle Sartsalle, että olin ihan hämääntynyt että mitä kaikkea tuolla isossa maailmassa onkaan olemas. Silmät avautui Madonnalle ja juurikin mm. Queenille ja sitä myötä Freddie Mercuryn elämäntarinalle huumeineen ja aidsineen. Muistan, että kaikki tuo jopa hiukan pelottikin. Oli tunne, etten mä uskalla lähteä avaraan maailmaan Lakaluomalta ikipäivänä jos sielä on tuollaista. Noh, jos palataan tuohon elokuvaan niin lopulta se oli siinäkin musiikki joka toi sen suurimman tunneaallon ja jälleen kyynelkanavat avautui ihan kokonaan. Taaskaan mulla ei ollut nenäliinoja joten pitipä sitten vaan pyyhkiä hiaan. Huhhuh! Erittän Vahva Suositus!!
Elokuvan jälkeen käytiin Pub Kolossa josta saa nyt myös pitsaa. Sen perässä siis oltiin. Olikin tosi hyvät pitsat, joten hyvillä mielin lähdettiin kotia kohti.
Eilen tuli uni aika aikaisin parin huonosti nukutun yön jälkeen mutta hyvä niin sillä tänään oltiin jo ennen kymmentä aamupalalla. Oli hyvä aika siis lähteä pitkästä aikaa vähän metsään rauhoittumaan. Aki keräs samalla materiaalia asetelmia varten. Minä vaan fiilistelin. Kyllä se niin on, että metsä on mun kirkkoni. Siellä ajatus saa paljon enemmän happea ja tuulta alleen. Toisaalta sitä voi vaan seisoa ihan hiljaa ja kunnella tuulen huminaa puiden latvoissa. Metsä puhuttelee mua monella tasolla. Siinä tulee hyvä olo siitä, että tuntee olevansa osa tätä kaikkea mitä meidän ympärillä on. Toisaalta huomaa sen miten pieni ja mitätönkin ihminen tämän kaiken keskellä on. Mä kattelin niitä puita siinä ja huomasin, että nehän on niinku ihmiset. Tai siis että ihmiset on niinkun puut. On saatu toivottavasti rakennettua vahvat juuret jotka pitävät pystyssä kovemmillakin tuulilla. Vahva runko, joka jaksaa monenlaiset tuulet ja tuiskut mutta kuitenkin sitten latva joka pystyy vapaasti liehumaan tuulessa ja ottaa vastaan muuttuvia kelejä. Ihan kun meidän ihmisten ajatukset, joiden on hyvä olla valmiit tuuleentumaan ja liikkumaan vapaasti ajan virrassa. Ihailin luonnon omaa taidetta, jota mä näin joka puolella. Tuntui, että sielu lepäsi ja sai tarvittavaa virtaa. Laitan tähän muutaman kuvan päivän varrelta.
 |
| Tämäkö on nyt sitä erilleen kasvamista :) |
 |
| Kysyin mikä hänellä on vialla kun noin myrtsi ilme. Kovin oli hiljainen... |
 |
| Tää maisema oli erityisen puhutteleva, syystä tai toisesta... |
 |
| Naavapartaa oli kaikkialla |
 |
| Siinä luonnon omaa taidetta <3 |
 |
| Väriä elämään |
Nyt Karjala turnauksen ja Suomi-Tsekki ottelun pariin. Ilta taas menee ihan keski-ikäisesti hölläillen.
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti