VUOSI VAIHTUI MIETTEISSÄ

Uusi vuosikymmen on täällä. Vois vaikka vähän varovasti hihkaista että jihuu. Tai ainakin mä oon jollain tavalla tosi tyytyväinen että vuosi vaihtui. Ainakin ajatuksen tasolla uusi vuosi on aina jotenkin uusi mahdollisuus saavuttaa jotain mitä on halunnut tai ainakin hankkiutua eroon asioista jota kantaa taakkanaan. Symbolistahan se on, siinä mielessä että kyllähän moisia suursiivoja voi elämässään tehdä vaikka koska mutta vuoden vaihtuessa se jotenkin konkretisoituu. Se on ainakin mulle sellainen hetki kun tulee tehtyä ylipäänsä jonkunlaista välitilinpäätöstä sen hetkisestä elämäntilanteesta ja ehkä jopa suunnitelmia tulevan, entistä paremman, elämän varalle. Nyt mun välitilinpäätös on alkanut jo aika hyvissä ajoin sillä kuten oon aiemmin maininnut niin oon jo parin kuukauden ajan miettinyt miksi tietynlainen levottomuus on alkanut vallata mieltä. Tai, en tiedä onko levottomuus nyt ihan oikea termi, mutta tunne siitä ettei kaikki ole ihan niin hyvin kun mitä toivoisin. Että jokin asia on nakertamassa mun onnellisuutta pala palalta. En oo oikein päässyt näissä pohdinnoissani muuhun kuin että mä kaipaan sosiaalista piiriä ympärilleni. Ystäviä, läheisiä ja sukulaisia ihan siihen arkeen. Tai ainakin kosketusetäisyydelle useammin kuin tähän asti on tapahtunut.

Eilen Akille tästä juttelinkin kun käveltiin ennen puolta yötä tuonne kylille katsomaan ilotulituksia. Mietin ääneen sitä, miksi nämä ajatukset on iskeneet juuri nyt. Olenhan mä ikävöinyt noita sosiaalisia ympyröitäni aiemminkin, mutta nyt tämä asia tuntuu eskaloituneen ihan onnen esteeksi. Ajattelen, että nyt kun oon saanut asetuttua tänne vieraalle paikkakunnalle, ja luonut tänne oman turvallisen elinpiirini ja kaikki on siltä osin elämässä hyvin, niin nyt katse sitten kiinnittyy niihin asioihin jotka vielä ovat tavallaan järjestämättä. Tarkoitan, että oman elämänsä siirtäminen täysin vieraisiin ympyröihin ja itsensä riuhtaiseminen tutusta pois on ollut paljon raskaampi juttu henkisesti kun olin osannut ajatellakaan. Arjen muuttuminen turvalliseksi ja tavalliseksi arjeksi on vaatinut nämä kaikki 3 vuotta. Etukäteen ajattelin että tälläisenä ekstroverttina tyyppinä pääsen kyllä sisälle työyhteisöön, mikä etukäteen ajatellen oli se isoin asia. No, kyllähän se onnistuikin helposti. Ehdin olla jo ennen tätä nykyistä työpaikkaa toisessakin paikassa jonkun aikaa ja loin sielläkin ihan hyvät suhteet työkavereihin, kuten nykyisessä paikassanikin heti alusta lähtien. Tuntui, että kuulun porukkaan ja työkavereiden kanssa tuli juteltua päivän mittaan syvällisiäkin asioita. Mutta, silti nämä ihmiset on olleet olemassa lähinnä vain siellä työpaikalla. Ei ole juurikaan ollut paikkaa mihin mennä vaikka kahville tai kaveria jonka kanssa viettää aikaa töiden ulkopuolella. Näiden vuosien aikana mulla on ollut yksi ystävä täällä töiden ulkopuolelta. Sitten hänkin muutti toiselle paikkakunnalle ja meni sekin yhteys. Oon onnellinen siitä, että olen saanut luotua parin työkaverini kanssa niin läheiset välit että voin kutsua tänä päivänä hetiä ystäviksi ennemmin kun työkavereiksi. Erityisesti toisen heistä kanssa on pidetty muutama maailmanparannustuokio ja käyty harrastamassa yhdessä. Hän onkin ollut ihan korvaamattoman arvokas siinä että arkeni täällä on asettunut uomiinsa.

Kuitenkin siis, täytyy tunnustaa etten osannut ajatella miten kauan elämän normalisoituminen kestää. Toisaalta se on ollut todella virkistävää miettiä kaikki, ruokakauppaa ja asioiden hoitoa myöten uusiksi. Se mikä näiden vuosien parasta antia on ollut on itseensä tutustuminen ihan uudelleen. Silloin kun kaikki tuttu ympäriltä riisutaan niin kääntyminen omaan itseen on, ainakin omalla kohdalla, ollut väistämätöntä. Kyllä sitä on välillä kyseenalaistanut omia ajatuksiaan tai päätöksiään tässä kaiken tuoksinassa. Kysynyt vakavasti itseltään että mikä nyt on se, mikä mulle on tärkeää siltä kantilta että voisin olla mahdollisimman onnellinen. Sillä kaiken tämän elämäni perkaamisen perimmäisenä ja ainoana tarkoituksena on ollut vihdoin tulla onnelliseksi. Oon ollut valmis tekemään sen eteen radikaalejakin muutoksia, kuten tämä muutto, sillä en halua jättää mitään kiveä kääntämättä löytääkseni sopusoinnun ja rauhan elämääni. Tällä hetkellä siis tuntuu, että pääosin kaikki isot palaset ovat kohdallaan mutta tuntuu että jotain muutoksia on vielä tulossa. On vain sellainen tunne, mikä on vahvistunut tässä syksyn mittaan. Kait sen aika näyttää vaan sitten että mitä se on. Tällä hetkellä mä osaan sanoa vaan sen minkä virallisena uudenvuoden lupauksenakin tein että tänä vuonna mä näen ystäviäni enemmän. Hankitaan yhteisiä muistoja ja kokemuksia. Ei vain pelkästään vaihdella kuulumisia silloin tällöin.

Ai niin, miten se vuosi sitten meillä vaihtui? Ihan mukavasti oikeastaan. Kilisteltiin toki vanhan vuoden peijaisille...

..valettiin myös ensimmäistä kertaa yhdessä tinaa...

..herkutella piti myös, tottakai, tällä kertaa juustolautasella..

Ennen puolta yötä me lähdettiin kävelemään Mäntän klubille, missä oli kaupungin virallinen ilotulitus. Ei unohtunut suukkokaan vaikka siellä väkijoukossa seisottiin...

Siinä tuli tehtyä reilun 5 kilsan iltalenkkikin ja oli kyllä mahtavaa kun oli niin kuulas keli, että rakettia näkyi siellä täällä horisontissa. Oikein mukavasti siis vaihtui vuosi. Ei kaivannut kyllä yhtään mitään sen isompaa juhlintaa.

Kohti uusia seikkailuja siis hyvillä mielin..

rakkaudella,
Sartsa