MÄÄ OON MÄNTTÄSTÄ

Otsikon mukaista taphtumaa vietetään täällä kotikaupungissa aina tähän samaan aikaan mutta nyt oli eka vuosi kun itse pääsin osallistumaan erinäisiin tapahtumiin.

Siihen liittyen kävimme eilen hautausmaakierroksella jonka tarkoituksena oli pysähtyä muutamalle haudalle ja omaisten voimin kertoa muutama sana siellä lepäävästä vainajasta. Millainen elämä hänellä oli ollut, millaisessa maailmassa oli eletty hänen aikanaan ja mitä hän oli elämänsä aikana saanut aikaan. Oon innokas hautausmailla kävijä, niissä on mun mielestä monessa kerroksessa kiinnostavaa nähtävää. Toisaalta niistä jollain tasolla näkyy paikkakunnan historia hautakivissä lukevissa titteleissä ja toisaalta sitä usein alkaa pohtia juurikin millaistakohan elämää kyseiset ihmiset ovat eläneet.  Meillä on Akin kanssa tapana pysähtyä hautausmaille kun tuolla pitkin ja poikin ajellaan.

Sitä taustaa vasten miten monet hautausmaat on tullut kierrettyä, voin kyllä sanoa että tämä Mänttän hautausmaa on kyllä suomen kauneimpia ellei kaunein. Kiinnitin heti ensi vierailulla huomion siihen ettei käytäviä ollut tehty ikäänkuin viivoittimella vaan ne oli asetettu puolipyöreään muotoon. Muutenkin hautausmaa on todella puistomainen, hyvin hoidettu ja sisältää monenlaista taidetta. Serlachiuksen sukuhauta on kyllä näkemisen arvoinen monumentti myöskin. Suosittelen lämpimästi piipahtamaan jos tilaisuus tulee kohdalle.

Kierroksen aikana tuli tirautettua pari kyyneltäkin koskettavien tekstien ja tarinoiden äärellä. Erään mummon haudalla ajatus vei mut oman rakkaan isuni vaiheisiin. Jälleen kerran alkoi harmittaa etten tullut hänen eläessään kyseltyä enempää hänen lapsuudestaan ja vaikkapa siitä miten he olivat isoisän kanssa aikanaan tavanneet. Tuo rakkaustarina on viety hautaan jo monta vuotta sitten. Mietin myös eräällä paapan haudalla sitä olenko muistanut aikanaan kertoa isovanhemmilleni miten paljon heitä arvostan. Tämä lähinnä siitä että miten monta kertaa käy niin että vasta muistokirjoituksissa muistellaan ja arvostetaankin jonkun ihmisen elämää. Sitä voisi aivan hyvin, ja pitäisikin, tehdä jo heidän eläessään. 

Eräästä puheesta mä koin sellaisen oivalluksen joka antoi jotenkin aivan älyttömän paljon virtaa. Tajusin aivan kirkkaasti sen, että meillä jokaisella (myös siis minulla) on selkeästi oma paikka sukupolvien ketjussa ja tällä pallolla. Kohtuu iso oivallus mutta se iski muhun tosi voimakkaasti. Tässä tuli jonkunlainen valaistuminen ja ymmärrys siihen, että mulla on nimenomaan se paikka omassa suvussani ja sukupolvien ketjussa aivan omana itsenäni ilman että siihen vaaditaan mitään sen ihmeempää saavutusta.  Huikea ajatus! 

Mää oon Mänttästä oli tällä kertaa oikeastaan koko viikon mittainen joka sitten huipentui tähän viikonloppuun. Linda Huhtisen Minä olen aika-valokuvanäyttelyn avajaiset olivat alkusysäys viikonloppuun. Hienoja tekstejä ja koskettavaakin tarinaa. Käytiin myös sekakuoron johdolla laulamassa koululauluja koulun pihamaalla. Tosi kiva juttu tämäkin. Palautui laulujen myötä mieleen monta kouluaikaista laulutuntia kun ope Pakun johdolla hoilattiin Oolannin sotaa täysin palkein. 

Lauantaina me käytiin kattomassa Lakescape tapahtumaa Gösta museon rannassa. Siinä simuloitiin eri aikojen sotatilanteita mutta tämä jäi mulle hiukan utopistiseksi vaikka komean näköistähän se eriväristen savujen näytös oli. Paikallinen Kajattar kuoro antoi aivan ilmaiseksi ihanan kesäisen iltahetken teemalla Thank you for the music. Kaikki nämä tapahtumat siis viikon ajalta olivat aivan ilmaisia. Eilen viikko siis päättyi tuohon hautausmaakierrokseen sekä jalkapallo otteluun. Aivan mahtava ohjelmakattaus ja tulevaisuudessa haluan kyllä ehdottomasti olla näissä karkeloissa taas mukana.

Tänä vuonna kelikin todella suosi. Kyseinen viikko on monille mänttäläisille sellainen jolloin kokoonnutaan ystävien, tuttavien,perheen ja suvun kesken viettämään aikaa yhdessä. Siinä mielessä itse tuntuu vielä ulkopuoliselta mutta mä jollain tapaa oon kuitenkin tosi ylpeästi mänttäläinen. Tykkään tästä kaupungista ja ihmisistä täälä. On kotoosta niin sanotusti.

Viikon aikana käytiin myös tutustumassa taiteeseen siellä sun täällä. Tänä kesänä on aivan ilmaiseksi tarjolla tosi paljon erilaista taidetta pitkin kaupunkia. Käytiin Pirjetta Branderin pihanäyttelyssä torille kävellessämme sekä Myllyrannassa R.Gilanin muotokuvanäyttelyssä. Eilen vielä käytiin kattomassa hautausmaalla olevaa kappelia ja sen sisältä löytyvää taidetta. Oli todellinen yllätys että seinällä olevat  Hannes Autereen puuveistokset olivat Serlachiuksen arkun lautoja. Näin ainakin oppamme kertoi.

R.Gilanin näyttelystä

Alla muutama kuva Pirjetta Brandin pihanäyttelyn satoa. Pihassa kulki vapaana myös kanoja ja kukko.

MOM viikon lakescape tapahtuma

Kajattar kuoroa

Näkymä siunauskappelista

Hannes Autereen puuveistoksia kappelissa

Hautausmaan sisääntulosta

Puistomaista fiilistä hautausmaalta

Ihanaa että tuo avopuolisoni on aina valmiina mun seuralaiseksi näihin rientoihin. Täähän on mulle aivan loputon ihastelun aihe että saan asua taidekaupungissa missä tällä saralla on kyllä silmänruokaa vaihtuvasti pitkin vuotta.

Noh, nyt on alkanut siis vipa lomaviikko ja odotamme tänään tänne vieraita alkuviikoksi. Keskiviikkona sitten lähdemme loppuviikoksi kohti Pohjanmaata. 

Nautitaan kesästä kun sitä meille nyt kelienkin puolesta tarjotaan!

rakkaudella,

Sartsa

ROAD TRIP POHJOISEEN PART 3: INARI

Itse lähdin Kuusamosta eteenpäin hiukan haikein mielin. Niin paljon kivaa tekemistä ois ollut vielä mielessä. No, totuushan on ettei noilla leveyksillä kovin äkkiää tuu tilannetta jolloin pitäis sanoa että ei oo mitään tekemistä. Ihanaa että voi aina palata uudelleen ja uudelleen.

Matkalla Inariin me pysähdyttiin kahville Savukosken kirkon parkkipaikalle. Oltiin tietenkin kätköpuuhissa siinäkin. Matkan varrelta löydettiin myös Sokanaapa niminen lintutorni jonne mentiin leveitä pitkoksia pitkin mahtavan aapasuon yli. Oikeastaan tuo reitti oli enemmänkin polku kun mitkään pitkokset. Sitä olisi päässyt jopa rullatuolilla. Samalla sai käydä vessassa niin ei tarvinnut mihinkään pusikkoon pysähtyä.

Kuvista näkyy miten aurinko paistoi koko ajan joten lämpimät oli tunnelmat. Ei haitannut ilmastoidussa autossa reissaaminen yhtään. Matkan aikana mä jälleen googlettelin majapaikkoja ja varasinkin sitten Ukonjärven lomakylästä meille mökin. Mökin sanottiin olevan järven rannassa ja jotenkin osasin epäillä että näinköhän on. Aika usein nuo mainoslauseet ei oikein täysillä vastaa totuutta mutta tällä kertaa yllätyttiin todella iloisesti sillä mökki todellakin oli upeassa paikassa aivan järven rannalla. Uimaan ei mökin kohdalta päässyt koska pohja oli kovin kivinen mutta se ei meitä haitannut. Aivan vieressä olisi ollut uimaranta mutta ei sitten uskallettu uimaan kuitenkaan. Mökki maksoi 70eur yöltä ja siinä oli oma sauna. Mökissä oli muutenkin kaikki mitä tarvittiin. Oli pari levyä jossa tehdä ruokaa, juokseva vesi, ruoanlaittoa varten kattilat sun muut. Oli astiat ja ruokailuvälineet sekä tärkeimpänä jääkaappi. Sänkyinä oli 2 yhden hengen sänkyä. Mulla on aina tapana vähän sisustaa ja nytkin laitoin sängyt yhteen että saatiin nukkua vierekkäin. Ilta oli kyllä aivan ihana kun saatiin ihailla auringonlaskua, joka tosin ei sinne horisontin taa laske yöttömänä yönä ollenkaan. Samoin aamulla nautiskelin auringonnoususta ja päivän iististä startista.

Kaunis aamu

Illalla ruokailtiin ulkona terassilla retkellisesti

Illanrusko

Mökkimme

Saunottiin yömyöhään ja nautittiin siitä ettei tarvi tehdä mitään eikä mennä mihinkään. Oltiin jo päätetty hyvissä ajoin että kysytään voisiko mökkiin jäädä vielä toiseksikin yöksi. Onneksi se onnistui.

Lähdimme seuraavana päivänä ajelemaan kohti Inarin keskustaa ja vierailukohteena oli aivan ensimmäisenä saamelaismuseo Siida. Vaikka se olikin nyt remontissa ja saatoimme kiertää vain ulkonäyttelyalueen pidin silti kierroksesta kovasti. Oli jännä nähdä miten saamelaiset ovat eläneet ja se miten paljon yhteneväisyyttä vaikkapa asunnoissa oli vanhoihin pohjalaistaloihin. Huonekalutkin olivat kovin paljon samanlaiset.

Kodan katto näytti taiteelta

Ahkioita joilla on saatu kuljetettua tavaraa

Aika jeppis katto

Tämmönen on Siida

Inarin keskustassa käytiin myös kaupassa vähän juomatankkauksella. En edes tiedä miten monta litraa juomaa reissun aikana kului. Vettä, kivennäisvettä ja vichyä oli pakko olla koko ajan saatavilla. Vielä ennen lähtöä takaisin mökkiä kohti me käytiin ihailemassa Jäniskosken kuohuja. Oli kyllä kiva taukopaikka tehty riippusillan kupeeseen, uudehko laavu yms.

Laavun ympäristö oli kyllä mun mieluinen

Laavulle johti riippusilta

Matkalla keskustasta mökille oli Karhunpesäkivi nähtävyys ja kahvila/matkamuistomyymälä. Ei nyt lähdetty kiipeilemään tuonne karhunpesäkivelle sitä porrasmäärää mutta päätettiin käydä kumminkin syömässä poronkäristykset päivälliseksi. Pitihän sitä nyt ainakin kertaalleen käristystä saada. Hyvät oli annokset ja mukaan tarttui vielä hiukan kotiinviemisiä kaupan puoleltakin.

Tämän päivän piti alunperin olla se päivä kun otetaan vähän iisimmin siinä mielessä että oltais vaan mökillä paikoillaan ja lueskeltais vaikka kirjaa ym. Lopulta oltiin seitsemän aikaan illalla mökillä takaisin ja sitten kyllä loppuilta nautittiin taas järvimaisemasta vaikka hiukan tuulisemmaksi oli keli muuttunutkin. Eipä tullut kirjaan tartuttua koska maisemat oli sellaiset että sitä vaan hiljentyi tuijottelemaan ulapalle. Toki jälleen saunottiin kun siihen oli mahdollisuus.

Leirintäalueesta vois sanoa sen verran että vastaanotto ei ollut mikään kaikkein ystävällisin. Meidät otti vastaan isäntä joka ei osannut kunnolla suomea ja opastus mökille hiukan ontui eikä meinattukaan löytää aluksi koko mökkiä. Isäntä tuli sitten jonkun muun porukan kanssa kohti rantaa niin opasti meidät samalla oikeaan paikkaan. Mökeissä ei ollut myöskään mitään numerointia päältä päin nähtävissä mikä vaikeutti omalta osaltaan etsimistä. Mökki ei myöskään ollut aivan putipuhdas vaan lattialla oli vähän pölyä ja mökki näytti muutenkin siltä kun se olisi ollut vielä talviteloilla ja otettu siitä suoraan käyttöön. Meille tämä vältti sijaintinsa ja oman saunan vuoksi kuitenkin ihan hyvin.

Inarissa meitä yllätti se ettei siellä ollut kovin helposti ainakaan löydettävissä sellaista päiväreittiä jota kiertää. Tuntui että kaikki reitit oli hiukan pidempiä eivätkä soveltuneet meidän aikatauluihin mutta eipä sekään nyt haitannut. Nähtävää ja upeita maisemia oli tarjolla ihan vaan ajomatkojenkin aikana.

Seuraavaksi olikin sitten taas aika ottaa suunta kohti uutta paikkaa joka ei oikeastaan mökiltä lähtiessä ollut vielä selvillä. Arvoimme lähteäkö kohti Kaamasta vai kääntyä jo hiukan alaspäin ja Leviä kohti.

rakkaudella,

Sartsa

ROAD TRIP POHJOISEEN PART 2: KUUSAMO

Suomussalmelta siis saavuttiin Kuusamoon. Raatteen tien P paikalla aamupalaa syödessämme varasin samalla meille lomarenkaan kautta yksiön Rukalta. Asunto oli aivan täydellinen tukikohta meidän Kuusamon valloitukselle sillä ajateltiin jäädä kolmeksi yöksi että ehdittäisiin nähdä mahdollisimman paljon. Koska lämpöasteet oli koko ajan siellä hellelukemien tietämillä niin hien virratessa tasaisesti pitkin päivää oli ihana kun pääsi illalla suihkuun.

Ekana päivänä oltiin perillä illan suussa joten kämpille asettumisen, kauppareissun ja ruokailun jälkeen päätettiin lähteä Kiutaköngästä ihmettelemään. Ei ollut pelkoa pimeän eikä edes hämärän laskeutumisesta joten retkeillä saattoi ihan hyvin vaikka aamuun asti. Siellä se kiutaköngäs kuohui yhtä komeana kun aina ennenkin ja kalliot hohtivat punaisenaan ilta auringossa. Mulle tämä oli jo kolmas kerta paikalla mutta Akille eka kerta.

Kuusamon seutu on kyllä niin upeaa maastoiltaan että illalla kun ajeltiin takaisin kämpille niin ihania paikkoja joista ihailla luontoa olisi ollut vaikka miten paljon. Yllä olevassa kuvassa kaunis auringonlasku jossain metsätaipaleen varrella.

Toisena Kuusamo päivänä otettiin suunnaksi Suurpetokeskus. Halusin käydä moikkaamassa sympaattista Juuso karhua. On kyllä tehnyt mahtavaa työtä tuo Sulo Karjalainen, oikea karhukuiskaaja. Suurpetokeskuksessa kuljetaan oppaan johdolla ja siinä matkan varrella saa kyllä aikamoisen tietoiskun eläimistä. Meidän opastyttö oli kyllä aivan huippu ja osasi kertoa eläimistä niin että niille tuli ikäänkuin persoonat. Eivät olleet mitään yhtenäistä eläinlaumaa. 

Suurpetokeskukselta lähdettiin ajelemaan takaisin päin ja välillä saavuttiin Salpalinjalle. Päätettiin käydä kiertämässä reitti synkistä pilvistä huolimatta. Niinhän siinä sitten kävi että heti jo alkumatkasta jättiin sateeseen. Mentiin pitelemään sitä sitten yhteen poteroista. Olihan siinäkin tietty tunnelmansa. 

Sade loppui aika nopeaan mutta valitettavasti toi mukanaan hyttysten armeijan. Metsässä kulkevaa reittiä oli aika tuskallista kierrellä kun sai koko ajan huitoa hyttysiä pois. Selvittiin kuitenkin lopulta takaisin autolle kohtuu vähin paukamin. Välillä käytiin shoppailemassa ja syömässä minkä jälkeen päätettiin käydä piipahtamassa Rukan huipulla. Ihan vaan autoillen läheiselle parkkialueelle ettei tarvinnut harrastaa niin kovasti kiipeilyä.

Seuraavana päätettiinkin sitten lähteä valloittamaan Konttaisen huippu. Suomen kansallismaisemat avautuivat kun jaksoi sitkeästi, vaikkakin puuskuttaen, kivuta sen reilut 400 metriä ylöspäin. Loppumatkasta jo oli vähän usko pettää että huippu koskaan tulee vastaan mutta lupaus upeista maisemista sai kuitenkin jatkamaan sinnikkäästi eteenpäin. Polku oli lopulta helppokulkuista vaikka olikin juurakkoista ja kivistä. Kyllä todellakin kannatti! Maisemat todella olivat upeat. Vaaraa vaaran perään. Viivyttiin hyvä tovi ihan vain hiljentyen sen luonnonkauneuden äärelle.

Harmi etteivät kuvat anna oikeutta todellisuudelle. 

Jälleen mä ihmettelin kelloa kun ei pimeydestä ollut tietoakaan vaikka kello oli jo yli ilta kymmenen. Mulle ensimmäinen kokemus yöttömään yöhön oli jotain todella maagista. Se sai mut todella pauloihinsa ja sen haluan kokea tästä lähtien joka vuosi. 

Konttaiselta lähtiessä tultiin kuin vahingossa Käylänkankaan koskipuistoon. Kertakaikkisen upea ja ihana paikka. Kosken ympärille oli valjastettu viihtyisä puisto siltoineen ja penkkeineen. Kätkökin sieltä löytyi. Paikalla oli myös idyllinen koskikahvila jossa olisi todellakin tehnyt mielä päästä vierailemaan aukioloaikana mutta tällä kertaa se jäi välistä.

Olihan ihanaa illalla taas suihkun jälkeen kallistaa pää tyynylle kun kropassa tuntui päivän liikkuminen ja mieli oli vähintään tyytyväinen.

Seuraava päivä sitten kuluikin pienellä karhunkierroksella. Vähältä piti ettei jätetty sitä kuitenkin tekemättä mutta nyt oon todellakin tyytyväinen että tuli kierrettyä. Niin jumalattoman rankka kun se olikin. Luettiin etukäteen että kiertosuunnan voi itse valita mieleisekseen ja me päädyttiin menemään myötäpäivään. En tiedä sitten oliko se helpompi vai vaativampi mutta vaativa ainakin. Onkohan kukaan koskaan laskenut paljonko portaita ylös ja alas matkan varrella oikein on? Ainakin pirun monta liikaa jos multa kysytään. Matka meni yllättävän hyvin vipalle kolmannekselle asti, kunnes vastaan tuli piiitkät portaat alaspäin. En ymmärtänyt ollenkaan ajatella miten raskasta jaloille myös alaspäin tuleminen on. Pieni paniikki meinas iskeä siinä vaiheessa kun jalat ei enää meinanneet ottaa alle ollenkaan. Onneksi tauon aikana sain venyteltyä ja hierottua niitä sen verran että matka saattoi jatkua ihan hyvin. Loppumatkasta alkoi kuitenkin olla jo niin rankkaa ettei enää juttu lentänyt mullakaan vaan piti keksittyä ihan vain selviytymään loppuun. Yks suuri puute oli se etten älynnyt ottaa riittävästi juomaa joukkoon. Onneksi keli oli siinä mielessä reitille hyvä ettei kaikkein pahin paahde osunut tälle päivää. Mulla oli pari pientä bon aqua pulloa ja suu oli kuiva kun beduiinin sandaali. 

No mutta, kaikesta tästä huolimatta reitti oli aivan upea ja ehdottomasti yks parhaista kokemuksista mitä mun kohdalle on tullut. Matkan varrella oli aivan käsittämättömän hienoja maisemia, vaihtelevia sellaisia. Oli koskia, vaaroja, puroja, lampia, kalliota. Koko kirjo. Suosittelen kyllä aivan ehdottomasti vaikka olisit vähän huonompikuntoinenkin. Ei se matka tapa vaan vauhti. Jos vielä joskus uudelleen lähden reitille niin ohittelen portaita mahdollisimman paljon maaston kautta. Paljon ystävällisempi jaloillekin on kiivetä luonnonmukaista reittiä kun portaita. Jaksaa paljon paremmin.

Myllyn seinää

Kuva myllytuvan ikkunasta

Porokin tuli viilentymään 

Metsälammen tunnelmaa

Nää portaat meinas viedä jalat alta

Reitin pituus on noin 12km ja kaikista suurin hauskuus oli se että vaikka ei tätä ennen olla ikinä menty harhaan millään reitillä niin nyt kun oli voimat jo aikalailla finaalissa lopussa niin päädyttiin sitten harhailemaan. Lähdettiin kuin ihmeen kaupalla reitille uudelleen kun piti mennä kohti parkkipaikkaa. Onneksi päädyin kysymään joltain vastaantulevilta tytöiltä että missä mennään ja he ystävällisesti neuvoivat meidät takaisin reitille.

Autolle päästyä join varmaan pari pullollista vichyä ja tuntui että jalat oli aivan tohjona. Mutta väsystä huolimatta oli voittajafiilis. Siitä että oli saanut kierroksen tehtyä ja kaikesta mitä oli nähnyt matkan varrella. Päätettiinkin sitten että nyt palkitaan itsemme pitsalla ja googletettiin että Rukalla todellakin on pitseria johon vielä nippanappa ehditäänkin. Ei muuta kun maps opastamaan paikalle vaan että voitiin lukea ovesta lappu että sähkökatkon takia ovat sulkeneet normaalia aiemmin. Argh! Ei auttanut kun kaupan kautta ja jotain mikrolämmitettävää sapuskaa iltapalaksi. Loppuilta meni suihkun jälkeen venytellessä paikkoja ja huoltaessa jalkoja kuntoon. Aika saletti oli se että seuraava päivä otettaisiin tosi iisisti ja palauteltais. Onneksi se oli muutenkin matkapäivä jolloin vaihdettiin taas paikkakuntaa.

Kuusamossa ois viihtynyt kyllä vaikka kuinka kauan. Siellä tuntui olevan kohteita loputtomasti missä käydä ja maisemat oli kyllä aivan upeat ihan vain vaikka ajeli missä. Kuusamoon siis ehdottomasti uudemman kerran heti ensi tilassa.

Huomisin matka jatkui mutta minne, siitä seuraavassa postauksessa.

rakkaudella,

Sartsa