Lähdettiin siis matkaan ilman selkeää tietoa siitä missä eka yö tultaisiin viettämään. Kuusaamoon asti ei ajateltu ajella heti joten mietittiin paikkaa jostain väliltä. Ajomatkan aikana sitten googlettelin vaihtoehtoja ja päädyimme Suomussalmeen. Siellä tuntui olevan kiinnostavia vierailukohteita ja löysin leirintäalueen johon sitten laitoinkin viestiä. Mökkejä ei ollut vapaana mutta teltan kanssa saimme luvan tulla aivan omaan tahtiimme. Se kuulosti hyvältä sillä tarkoitus olikin reissun aikana mennä sinne mihin nenä näyttää ja mahdollisimman aikatauluvapaasti.
Matkan varrella pysähdyttiin kerran juomaan kahvit polttavan kuumalla P paikalla jossain Siilinjärven tienoilla. Suomussalmelle saavuttiin sitten illalla ja ennen leirintään menoa päätettiin käydä katsastamassa Soiva metsä. En tiennyt oikein mitä odottaa mutta se oli oikeasti kivempikin kun ajattelin, koska niitä erikoisia metsäreitin varrelle tehtyjä soittimia sai soittaa myös itse. Itse polun pituutta en tarkalleen muista mutta meille se ainakin ajomatkan jälkeen oli juuri sopivan pituinen iltalenkki. Jännällä tavalla siinä yhdistyi luontopolku sekä nämä soittimet jotka myös olivat samalla taideteoksia ja instrumentteja. Luontopolun puolivälistä oli myöskin aika kivat näkymät.
Kuten kuvista näkyy niin monenlaista soittopeliä oli matkan varrelle kehitelty. Ehdottomasti kannattaa piipahtaa jos on mahdollisuus.
Leirintäalueelle saavuttiin vasta lähempänä ilta kymmentä ja todettiin aika pian että alue on aivan kun ammuttuna täynnä. Telttoja oli aivan vieri vieressä ja jopa todella lähellä mökkejä. Eihän se auttanut muu kuin etsiä omalle teltalle jonkunlainen paikka jossa nyt pystyi jotenkin nukkumaan yönsä. Teltta pystyyn ja sitten lähdettiin etsimään suihkuja ja iltapalaa varten ruoanlaittotiloja mikroineen sillä ei viitsitty enää alkaa virittelemään trangiaa ym ruokailua varten. Kävellessämme alueen poikki todettiin että alue on tosiaankin ehkä hiukan ylibuukattu. Suihkut löytyivät ja olivat ihan ok. Parempiakin on kyllä käytetty mutta saipahan päivän hiet pestyä pois. Keittopaikkaa ei sitten ollutkaan sen kummemmin kun jo kiinni menneen respan ulkoterassilla oleva pieni pöytä josta löytyi mikro, kahvinkeitin sekä uuni. Aika randomia mutta näin oli. Siinä me sitten lämmiteltiin iltapalat ja paineltiin nukkumaan.
Kun tiedustelin sähköpostilla silloin että voiko leirintäalueelle tulla mihin aikaan haluaa niin sain vastauksen että kyllä voi. Käydä sitten vaan maksamassa aamulla respassa ennenkuin lähtee. Ihmeteltiin silloin iltapalalla vähän kun respan ovessa luki että avoinna 15-22 mutta ei muuta kun aamulla makselemaan majapaikkaa. Respassa oleva nainen oli aivan pihalla että millä asialla me ollaan ja sanoi että he avaavat vasta klo 15 normaalisti mutta hän nyt sattui olemaan vielä paikalla ennenkuin lähtisi kotiinsa. Kävi ilmi, että hän oli ollut nukkumassa siinä respan vieressä olevassa huoneessa siis silloinkin kun me sitä iltapalaa nautittiin. Noh, saatiin telttapaikka maksettua ja samalla tietoon että paikkakunnalla oli jotkus suunnistuskisat ja sen takia alue oli niin täynnä. Tämä respatäti kiitteli meitä rehellisyydestä sillä oltaishan me toki voitu yöpyä siellä ihan ilmaseksi jos oltais haluttu. Ois vaan hävinny vähin äänin aamulla.
Aamupalaksi käytiin hakemassa kaupasta sämpylät ja etsittiin sopiva paikka juoda kahvit ennen tutustumista Raatteen tiehen. Kumpikaan meistä uunoista ei tajunnut että Raatteen tie todella on sellainen tien pätkä joka päättyy itärajalle. Katso sä täältä mistä on kyse
Ajeltiin siis opasteita seuraten ja päädyttiin ensin Raatteen tien alkupäässä olevaan Raatteen porttiin jossa on museo ja piha-alueellakin sota-aikaisia tavaroita sekä talvisodan muistomerkki. Me päätettiin näin korona-aikana olla menemättä museoon sisälle ja tutustuttiin vain ulkokohteisiin. Kyllähän ne metsästä löydetyt esineet ja erittäin koskettava muistomonumentti vetivät hiljaiseksi ja herättivät väkisinkin miettimään millaista kamaluutta sota on tuonut tullessaan. Hiljalleen tuulessa helisevät vaskikellot, yhtä monta kuin talvisodan päiviä oli, pakottivat hiljentymään hetkiseksi. Myös Raatteen tien varrella olevat juoksuhaudat ja poterot pistivät mielikuvituksen liikkeelle sen suhteen että syvä kunnioitus heitä kohtaan jotka niissä olosuhteissa ovat meille itsenäisyyttä puolustaneet ja varmistaneetkin. Tähän liittyen voin sanoa että aina kun käyn jossain hautausmaalla ja pysähdyn sankarihautojen kohdalle niin lausun hiljaisen kiitoksen jokaiselle joiden nimet paaluissa näkyvät. Ilman heitä olisi oma elämänikin niin paljon erilaisempaa.
Raatteen tien varrella oli hyvä harrastaa myös kätköilyä sillä lähes joka muistokohdassa oli kätkö. Kaksi kärpästä siis yhdellä iskulla. Tie tosiaan päättyi sitten porttiin itärajalle.
Raatteen tieltä otettiin suunnaksi vielä Hiljainen kansa ennen Kuusamoon saapumista. Päätettiin syödä lounastakin siinä ja päädyttiin lohikeittoon joka olikin kyllä oiva valinta. Hyvää oli ja onneksi sai syödä ulkona niin tuntui jotenki kivemmalta näinä aikoina. Päälle viellä lättykahvit niin jo oli mukava jatkaa matkaa. Hiljaisen kansan rehupäät kyllä on yks tilataideteos vailla vertaa. Ulkomaita myöten ovat kuulemma matkanneet näyttelyyn nämä. Infoa hiljaisesta kansasta
Suomussalmella oli siis yllättävän paljonkin tarjottavaa meille. Hyvillä mielin jatkoimme matkaa vielä tovin Kuusamoa kohti.
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti