Korona. Tästä aiheesta ei tekisi kyllä mieli kirjoittaa enää sanaakaan. Sille ei haluaisi uhrata ajatusta eikä tilaa elämästä enempää kun sillä jo on. Mutta välillä on niin, että tätä koronaturhautumisesta johtuvaa painetta pitää päästää ulos että kestää taas hetken aikaa ehkä hiukan paremmin. Mä voin aivan rehellisesti sanoa vihaavani tätä koronaa ja ennenkaikkea sitä miten paljon palstatilaa se saa meidän kaikkien elämästä päivittäin. Oispa aivan ihanaa kun vois olla yks päivä jolloin koko aiheesta ei puhuttaisi eikä uutisoitaisi yhtään mitään. Maskeista on tullut mulle toisaalta jo aivan normaalia arkipäivää mutta toisaalta oon allerginen sille saakelin kyttäämiselle mitä niistä on seurannut. Siis monella tasolla. Töissä työnantaja kyttää kuka nyt käyttää maskia. No okei, kyllä sitä kyttäämistä harrastaa työkaveritkin varmaan monella työpaikalla. Pahimmillaan tästä on saatu uus syy läyhätä kahvipöydässä, selän takana tietenkin, että se ja se ei kyllä käyttänyt maskia. Toivottavasti tämä asia ei oo aiheuttanut jopa työpaikkakiusaamista sillä valitettavasti niin on voinut käydä maskien saaman älyttömän huomion myötä. Joskus aiemmin jo taisinkin kirjoitella siitä miten ihmisen elämä on kutistunut maskin kokoiselle alueelle ja näin se todella tuntuu edelleen olevan. Samaa maskikyttäämistä harrastetaan kaupoissa ja missä tahansa kuljetkin. Tästä oon saanut jopa kuulla tilanteista jossa esim.kaupassa joku aivan ventovieras ihminen on tullut sättimään jotain maskin käyttämättömyydestä. Niin, tullut siis ihan iholle esittämään paheksuntansa jollekin jota ei tunne eikä tiedä on kyseisellä ihmisellä joku syy olla käyttämättä sitä saakelin maskia. No joo...
Mä itse käytän edelleenkin maskia töissä lähes koko työpäivän ajan ja muuallakin kun liikun ihmisjoukoissa. Käytän sitä silloinkin kun voisin aivan hyvin pitää turvavälit vaikka moninkertaisena. En jaksa sitä ihmisten tuijottelua ja ikäviä katseita jos kuljen ilman maskia. Sitten koitan sietää vaan sitä että ne maskivouhottajat saattaa kumminkin siinä ruokakaupan makkarahyllyllä tunkea aivan kylkeen kiinni. Vaikka se turvaväli ois ensisijainen turvakeino. Ei tulis mieleenkään sanoa kenellekään yhtään mitään. Aikuiset ihmiset tekee päätöksen jokainen omalta kohdaltaan eikä siihen ole toisilla nokan koputtamista. Mä pystyn hoitaa vaan omat asiani ja tehdä omasta puolestani kaikki voitava tämän taudin poistamiseksi ja niin mun mielestä pitäis tehdä kaikkien muidenkin. Toisaalta maskiPAKKO julkisissa tiloissa, ihmisten ilmoilla, ois helpottava ja yksiselitteinen asia. Loppuis tää toistemme kyttääminen ja lokerointi hyviin ja huonoihin ihmisiin.
Tuolla aluksi sanoin vihaavani koronaa. Niin teen. Kaikkein eniten sen takia ettei voi kokoontua porukalla pitämään hauskaa. Alan jo pikkuhiljaa kaipaamaan ihan vain illan istumista tuossa paikallisessa baarissa karaokea kuunnellen tai lauleskellen. Se ei oo oikein ollut mun juttu pitkään aikaan mutta nyt alkaa kaivata ihmisten kohtaamista. Paljon enemmän kuin tuollaista yleisillä paikoilla riekkumista sitä kaipaa omien ystävien näkemistä ja pitkiä keskusteluja asioista. Mulla on ystäviä jotka voisivat halutakin nähdä tänä aikana ja sitten monia jotka eivät halua turhia tapaamisia. Itse on jollain tapaa halunnut ottaa sellaisen kaikkia kunnioittavan asenteen ettei edes käy ehdottelemaan mitään treffejä ettei sitten sille toiselle osapuolelle tule epämukava olo jos ei oikein viittis sanoa ei mutta ei uskaltaisi oikein nähdäkään. Niinpä tästä on seurannut pitkä yksinäisyys. Oon toki nähnyt siskoani ja perhettäni mutta monet ystävät on jääneet näkemättä jo yli vuoden ajalta. Se alkaa tuntua koko ajan raskaammalta. Mä haluan halata ja jutella asioista. Istua vaikka pidempäänkin ja vaihtaa ajatuksia ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä. Oon huomannut tämän viikon aikana että ollaan töissä alettu käydä aika syvällisiäkin keskusteluja asioista esimiehen ja työkavereitten kanssa. Ehkä tämä on seurausta siitä että muillakin on tarvetta keskustelulle ja sitä haluaa nyt sitten tehdä niiden kanssa joiden kanssa se on mahdollista. Ne keskustelut on koskeneet ihan mitä vaan talonrakentamisesta politiikkaan ja työpaikan epäkohdista ihmisten välisiin suhteisiin. On tuntunut kivalta. Oon ollut elementissäni.
Paljon ollaan puhuttu lapsista ja erityisesti nuorista tämän koronan keskellä ja muutenkin. Oon itse miettinyt miten paljosta nuo meidän nuoret on joutuneet luopumaan. Once in a lifetime jutuista. Itsellä ei ole edelleenkään yhtään ainutta sellaista peruuttamatonta asiaa minkä korona ois multa vienyt. Nuorilla on. On mennyt vanhojen tanssin, penkkarit, fuksiaiset, potkijaiset ja mitä kaikkea nyt opiskelijaelämään olennaisesti liittyy. Opiskeluaikana halutaan nähdä ihmisiä, verkostoitua, tulla osaksi jotain ryhmää, saada jopa elinikäisiä ystäviä. Tämä mahdollisuus on evätty kun opiskelut on suoritettu etänä eikä mitään kokoontumisia saa olla. Tai saisi. Onhan mediassa tietenkin osoitettu sormella nuoria jotka on pitäneet omia kokoontumisiaan joko mökkibileiden tai muunlaisten illanistujaisten tapaan. On syyllistetty, isosti! Edesvastuuttomat nuoret levittävät koronaa tietentahtoen ja samassa lehdessä saattaa olla uutinen jos toinenkin missä tartuntarypäs onkin ollut esim. koululuokassa tai jopa päiväkodissa. Korona tarttuu kaikkialla missä on ihmisiä. Ei se edelleenkään tunnista sitä onko kokoonnuttu sallituissa olosuhteissa vai jotenkin muuten. Ei se mene niin. Hyvin isolta osin tartunnat tuntuvat olevan myös sattuman kauppaa, niin sanotusti vanhaa kunnon huonoa säkää. Mä ymmärrän oikein hyvin nuorten halun kapinoida näitä säännöksiä vastaan ja sellasen tietynlaisen janon ELÄÄ. Kautta aikain ylipäänsä nuoret on kapinoineet yhteiskunnan normeja, säännöksiä ja jopa lakejakin vastaan. Se kuuluu nuoruuteen. Nämä keski-iän ylittäneet jotka kaikkein suurimmin kitarisoin ovat lynkkaamassa ja sormellaan osoittamassa nuoria voisivat miettiä vaikkapa omaa nuoruuttaan ja laittaa tämän ajan niihin raameihin. Mitä jos korona olisi tullut vaikka 70 luvulla? Hippiaika ja vapaa rakkaus, rockin ja punkin nousu. Olisiko siihen aikaan nuoret alistuneet istumaan kotosalla maskipäissään? I don´t think so. Mun mielestä siis tuo kapinointi ja nuorten tarve nähdä toisiaan ja kokoontua on enemmän luonnollista ja normaalia kun se etteivät he sitä tekisi. Elävän mieli, näin se vaan on.
Meillä siis eletään etäkouluaikaa kuten monessa muussakin paikassa ja se alkaa näkyä jo nyt tokalla viikolla. Ei junnut jaksa opiskella yksin. Ei vaikka ope on joka tunti siellä linjan toisessa päässä ja luokkakaverit siinä samoilla linjoilla myös. Kyllä niin monet kaipaa niitä kavereita ja mä ajattelen että miten moni nuori noin niinkun isommassa kuvassakin jäävät oikeesti tänä etäkouluaikana täysin huomiotta. Mun näkemys on se, että lapset ja nuoret kaipaavat tosi paljon aikuisten huomiota koska eivät välttämättä sitä kotona saa. Osa häiriökäyttäytymisestäkin on hyvin todennäköisesti huomion hakua. Että kattokaa minäkin oon olemassa, tässä mä olen ja mitä enemmän mä pidän meteliä ittestäni niin sitä varmimmin mä tuun nähdyksi ja kuulluksi. Jokainen haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi, oli sitten minkä ikäinen tahansa. Se kuuluu ihmisyyteen, ihminen on laumaeläin eikä pärjää pidemmän päälle yksin. Näin on viisaammatki sanoneet. Olisi niin todella tärkeää että jokainen lapsi ja nuori sais kokea joka päivä että hänet on nähty ja kuultu. Siihen laitetut rahat ja muut resurssit saattavat olla aivan ratkaisevassa asemassa esim sen suhteen että meillä on tulevaisuudessa normaaliin työelämään kykeneviä nuoria ja aikuisia. Eikä tässäkään kohtaa pidä mun mielestä osoittaa sormella nuoria itsessään että he ovat jotenkin saamattomia tai jotain. Musta tuntuu että iso osa vaan ei voi hyvin. Siitäkin ollaan puhuttu paljon töissä tällä viikolla.
Puhuttiin myös aiheesta miten kovassa paineessa vaikkapa yläkouluikäiset nuoret on tänäpäivänä itsensä ja oman identiteetin etsimisen kanssa. Jos kaiken kaikkiaan yläasteaika on juuri sitä ikää kun koitetaan keksiä kuka minä olen ja mikä on mun juttu täs maailmas. Samalla verrataan tietenkin itteä muihin. Mietitään pitääkö olla tietynlainen että on oikeanlainen ja hyvä. Entä jos ajatteleekin itse eri lailla kun vaikka oma kaveripiiri niin onko sitten itse jotenki outo ja huonompi kun muut. Muistan ainakin omalta kohdalta tälläset ajatukset oikein hyvin. Sitä ajatteli yhtä sun toista. Ja siihen maailman aikaan ei ollut somea eikä edes internettiä joka ois syöttänyt monesta suunnasta erinäköisiä käsityksiä siitä mikä nyt on in ja pop tai että millainen sun kuuluu olla että oot jotain. Mitenköhän sekaisin ois 14 vuotias Sartsa ollutkaan nykymaailmassa. Huh! Oiskohan osasyy siihen nuorten pahoinvointiin juuri tuo viestitulva jota syötetään joka suunnalta. Vähemmästäkin menee sekaisin. Sitten kun samaan syssyyn lisätään vanhempienkin yhtä lailla somen kautta tulevat paineet.
Kyllähän sama paine on monilla aikuisilla siitä millaiselta toisten elämä näyttää jossain vaikkapa instagramissa. On nätimmät kodit, mielenkiintoisemmat elämät ja lapet jotka ei koskaan aiheuta mitään harmituksia. Omat kun on ihan pässinpäitä. Kuinka moni onkaan sanonut harkitsevansa esim lähtöä pois facebookista sen takia että se vie niin paljon aikaa. Haloo, kait aikuinen ihminen nyt osaa hillitä itteään eikä anna somen hallita koko elämää. Vai osaako? Kuinka paljon me aikusetkin tänä päivänä määritellään itseämme ja omaa elämäämme somen perusteella. Laitetaan ihmisiä ikään kuin paremmuusjärjestykseen sen perusteella mitä ihminen on saavuttanut tai millaista elämää hän elää. Sitten koitetaan istuttaa itsemme ja oma elämämme johonkin kohtaan ja peilataan sen kautta miten hyvin meillä on asiat. Ihan hassua mutta luulenpa että noin se on. Sitten tunnetaan huonommuutta kun ei ylletä siihen kuvaan mitä some meille syöttää. Kuka meistä aikuisista pitää huolta ja sanoo meille että me kelvataan just tälläisenä kun ollaan. Että me sitten jaksettais ja pystyttäis kantaa huolta noista tulevaisuuden toivoista.
Tämmösistä aiheista me on muun muassa töiden ohessa käyty keskusteluja. Parannettu siis maailmaa tyylillä jos minä saisin päättää niin.... Se on tuntunut hyvältä ja tarpeelliselta. Normioloissa ei tosiaankaan tälläisiin keskusteluihin töissä päästäis sillä lähikouluaikaan päivät on niin hektisiä ettei moiselle oo aikaa. On kyllä huono tilanne sen suhteen tällä hetkellä että päästäis mitenkään normioloihin päinkään lähiaikoina mutta onneksi ollaan sentään menossa kohti kesää. Se on asia joka tässä kohtaa nyt lohduttaa jonkun verran.
Semmosia mietteitä ja viimeinen kokonainen postaus jonka aiheena on korona. Toivoisin siis vaan että ei nyt lisättäis kenenkään kurjaa oloa ja painetta kyttäämällä toisiamme kun ei me voida toisiin vaikuttaa sillä tavoin kuitenkaan. Huolehditaan jokainen omasta koronaturvallisuudesta ja koitetaan mielummin tsempata toinen toisiamme jaksamaan eteenpäin. Jooko?!
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti