RETKEILYÄ KORONATYYLIIN KOHTEENA SALAMAJÄRVI

Ei jaksais valittaa tästä koronasta mutta sen vaan sanon että kyllä alkaa riittää jo. Elämä takaisin, kiitos. Kuitenkin, koska tätä aikaa eletään edelleen niin täytyy vain koittaa keksiä sitten parasta mahdollista tekemistä rajoitteet huomioon ottaen. Töissä oli viime viikko jostain syystä kohtuullisen raskas pitkien työpäivien takia. Ylioppilaskirjoitusten takia oon mennyt töihin jo ennen seitsemää ja päivät on sitten venähtäneet ylipitkiksi. Vaikka ei siis mitään suurempaa hässäkkää oo ollutkaan sen suhteen että ois ollut jotenkin kiire, niin viime viikko tuntui todella pitkältä ja raskaalta. Olin jo loppuviikosta aikalailla väsynyt. Jo edellisviikonloppuna mä olin esittänyt toiveen että ois taas ihana päästä johonkin reissun päälle, pois kotiympyröistä. Rauhoittumaan. Jos ois normiaika niin mä oisin halunnut ehkä mennä hotelliin staycationille. Nyt kumminkin edelleen täytyy yrittää pysytellä omissa oloissaan joten päädyttiin lähtemään Salamajärven kansallispuistoon ja yöpymään Sysilammen autiotuvalle. Siinä mielessä toki riskaabelia hommaa, että kyseiseen tupaan mahtuu 6 yöpyjää mikä ei siis olisi tässä kohtaa käynyt lainkaan. Ajateltiin että jos niin huonosti käy että tupaan olisi tulossa muitakin niin sitten vaan lähdettäis takaisin kotiin. Onneksi ei käynyt ja saatiin olla ihan kahdestaan.

Mä karkasin perjantaina töistä pari tuntia aikaisemmin että päästiin lähtemään ajoissa matkaan. Ajoaika oli kuitenkin reilut pari tuntia. Ai että mä sitte nautin siitä tunteesta kun pääsee tien päälle. Mussa on varmaan jotain kulkurin verta sukuperintönä kun nautin olla tien päällä. Nytkin tuntui että perjantaina työpäivän kierrokset alkoi tasaantua kun päästiin liikkeelle. Ajomatka meni aivan sujuvasti ja päästettiin suoraan Kyyjärven Palettiin jossa piipahdettiin äkkiä hakemassa notskimakkarat. Hiukan periaatteitten vastaista oli pysähtyä ja käydä kaupassa vieraalla paikkakunnalla mutta ajateltiin että kunhan tehdään se nopeasti ja tietenkin kaikki mahdolliset suojatoimenpiteet huomioon ottaen. Hiukan kyllä oli sellanen kahtiajakoinen olo jopa ettei tiennyt itkeäkö vai nauraa sille lymyilylle kun sitä yrittää aivan älyttömyyksiin asti vältellä kontakteja. Noh, anyway, kaupassa meni noin 5 minsaa ja matka jatkui kohti Salamajärveä. Seuraava jännityskohde oli viimeinen, parkkipaikalle vievä, tienpätkä. Lähinnä sen suhteen että onko routa jo päässyt möyhimään tien niin kuralle ettei siitä pääse autolla ajelemaan. Tämä aika alkaa olla siitä rasittavaa että monet sivutiet on ajokelvottomassa kunnossa ja retkeily hankaloituu huomattavasti.

Parkkipaikalle päästiin kumminkin ihan hyvin. Tie kantoi vielä toistaiseksi tosi hyvin. Yksi auto oli parkissa ja vähän alkoi jännittää ovatko hekin aikeissa yöpyä autiotuvassa. Reput selkään ja matkaan. 

Syvemmälle skutsiin..

Tähän väliin on pakko kehua tätä alla olevassa kuvassa olevaa Vaeltaja retkireppua. Oon ostanut sen Tokmannilta joskus tarjouksesta ja se on kyllä ajanut asiansa enemmän kun hyvin. Siinä on paljon erilaisia taskuja joihin voi eritellä pikkutavaroita. Kannessa on vetoketjulliset taskut sekä päällä että alla ja päällimmäiseen laitankin usein ruokailuvälineet. Silloin ne on helposti käytettävissä ilman että tarvii koko reppua purkaa välttämättä lainkaan. Tähän reppuun ylipäänsä mahtuu tavaraa aivan älyttömän paljon. Nytkin mulla oli siellä hiukan paksumpi makuupussi, retkityyny, varavaatteita, eväät sun muut. Mahtui ihan hyvin kaikki. Niiden tavaroitten kanssa olisi kevyesti voinut retkeillä vaikka koko viikonlopun.

Reppu valmiina

Parkkipaikalta ei ollut kun noin 700m matka tuvalle. Tie kantoi ihan hyvin vaikka meillä ei mitään lumikenkiä sun muita ollutkaan. Tuvalle päästyä huomattiin, että parkkipaikalla olleen auton porukka majoittui vuokratupaan joita oli autiotuvan kanssa samassa pihapiirissä. 

Autiotupa

Oon ollut vaan kerran aikaisemmin autiotuvassa yötä ja silloin oltiin Soinissa Arpaisten kämpässä joka ihan todella oli vanha autiotupa. Tyyliin että hirsien välistä päivä paistoi. Tämä tupa nyt oli vähän hienompi ja ehkä jopa mökkimäinen. Tuvassa oli pieni keittiönurkkaus jonka vieressä kamiina. Se toi kyllä lämpöä todella äkkiä eikä tarvinnut kylmässä värjötellä. Samantien kun tuli oli saatu sytytettyä niin laitettiin myös vesikattila tulelle ruoanlaittoa varten. Me päädyttiin tekemään ruuaksi muusia ja tillilihaa. Ihan siis pussista ja purkista. Ruoanlaittoastioina käytettiin pakin osia. Toiseen tehtiin muusi ja toisessa lämmitettiin tilliliha. Oli muuten jälleen kerran yllättävänkin toimiva yhdistelmä. Vatsat tuli täyteen kun päälle juotiin vielä munkkikahvit.

Hämyinen fiilis, ihana rauha...

Illallisen yhteydessä saattoi seurata auringolaskua ikkunasta. Siihen ei kyllästy ikinä.

Aurinko laskee metsänrannan taa

Mulle oli yllätys se, että tuvassa oli näinkin hyvät petipaikat joissa oli alla viltit ja myös ihan oikeita tyynyjä oli tarjolla. Ja kyllä, pystyn käyttämään tälläisiä toisten kanssa yhteiskäytössä olevia juttuja kunhan saan niihin jotain omaa suojajuttua päälle. Nytkään mulla ei tietenkään ollut tyynynliinaa kun ei sellaista yleensä tämmösillä retkillä tarvita. Päädyin siis kaivelemaan repustani paidan tyynyn päälle. Se ajoi asiansa loistavasti. Makuupussissa nukuin niin en tarvinnut mitään aluslakanaa sun muuta.

Kerroshetekat eli petipaikat löytyy kuudelle

Tuvassa oli tosi massiivinen pirttipöytä jonka äärellä istuttiin myöhään yöhän kynttilän valossa chillaillen ja jutellen. Parasta!

Pysähtynyt, rauhallinen tunnelma

Tämä jos mikä rauhoittaa, tuli

Mood!

Illalla istuttiin kynttilän valossa. Nautin!

Illallinen kynttilänvalossa

Aiemmin mainitsemani vuokramökit olivat siinä samassa pihapiirissä kun tuo autiotupakin. Saatoimme siis ikkunasta seurata miten toiseenkin mökkiin tuli yöpyjät illan kuluessa. Eipä heistä haittaa ollut meille. Kaikki viettivät aikaa omissa oloissaan aivan rauhassa. Me käytiin illan mittaan vähän kattelemassa ja fiilistelemässä läheisen lammen rannalla sitä rauhallisuutta kun ei kuulunut yhtään mitään mistään. Tai kuului, puiden narinaa kun ne heiluivat tuulessa. Mä seisoin kauan aikaa silmät kiinni ja nautin siitä miten kierrokset työviikon jäljiltä oli laskeneet. Kaikki arkinen tuntui niin kovin kaukaiselta ja stressi vähän turhaltakin. Mä huomasin miten paljon mä olin kaivannut sitä että pääsen pois, aivan kaikesta. En kaivannut yksinäisyyttä vaan Akin seura on aina rauhoittava ja lohdullinen.

Ilta tosiaankin jatkui pimeydestä ja hiljaisuudesta nauttien yli puolen yön. Sitten olikin ihana kellahtaa omalle hetekalle nukkumaan. Nukuinkin todella hyvät yöunet ja heräsin aivan pirteänä aamulla seitsemän jälkeen. Lähdin käymään vessassa ja jäin sille tielle, sillä ulkona päivä oli alkamassa ja aurinko nousi juuri puitten takaa. 

Tähän näkymään ei kyllästy ikinä

Vessanäkymä

Käveleskelin aamulla toista tuntia ulkona ees taas ja ihmettelin edelleen sitä kun ei mistään kuulu mitään. Sen verran aurinko oli pehmentänyt lunta ettei rengasreitin kiertäminen ilman lumikenkiä olisi onnistunut. Aika hurjasti painui lumeen joka askelmalla. Jätettiin siis lenkin kiertäminen tällä kertaa väliin ja lähdettin puolenpäivän aikaan ajelemaan kotia kohti. Heti kun oltiin aamupala saatu nautittua. Tehtiin ulos notskille tulet ja lämmiteltiin ruoka siinä. Pahvipitsat maistuu aivan loistavalta notskilla rapeaksi paahdettuna. Suosittelen testaamaan. Nokipannukahvit sitten kyytipojaksi, tietenkin.

Me todettiin että tämmönen reissu pitäis tehdä ainakin kerran kuukaudessa. Aivan ehdottomasti. Kyllä se luonto vaan on sellainen joka hoitaa sielua ja mieltä. Katsotaan koska päästään seuraavan kerran yöpymään luontoäidin hoitoon.

rakkaudella,

Sartsa