YLLÄRILOMA KORONATYYLIIN KOHTEENA KAAVI JA KOLI

 Voi että miten mulla on hyvä fiilis tuosta meidän ex tempore lomareissusta. Jotenkin oli uskomaton fiilis kun ajatus oli että olen töissä koko viikon ja sitten aivan yllättäen löydänkin itseni ihan jostain muualta.

Akille siis tuli ensin yllärinä loppuviikon pekkaspäivät. Mä heitin sitten ilmoille ajatuksen, että mitä jos minäkin ottaisin loppuviikon vapaata ja lähdettäis johonkin reissuun. En oikeastaan uskonut että Aki olis ideassa mukana näin pienellä varoitusajalla, hän kun tunnetusti on ns. listamiehiä eli asioita suunnitellaan etukäteen mahdollisimman hyvin. Tehdään to do listoja ja valmisteluja pikkuhiljaa jopa päivien ajan. Mä kuitenkin vein tuon ajatukseni konkretian tasolle kattelemalla alustavasti mökkejä ja kun huomattiin miten edullisesti mökin vois saada tähän aikaan niin ehkä se sitten innosti Akinkin todella ajatukseen. Hän sitten selaili pari iltaa mökkejä ja teki varauksenkin. Mökki löytyi Kaavilta mutta sillä ei oikeastaan ollut tässä kohtaa mitään väliä. Mun kriteerit mökille oli ettei siellä ois ihmisiä mailla halmeilla. Ois sauna ja mieluusti takka että saisi tuijotella hämärässä tulen loimua. 

Päädyttiin sitten tämmöseen paikkaan kun Vaikon loma ja lohi. Oli kyllä aivan kaikkea sitä mitä odotettiinkin. Saatiin olla aivan kahdestaan, ainakaan lähimökeissä (joista lähimpään oli matkaa 80m) ei ollut ketään. Me lähdettiin matkaan torstaina puolen päivän aikaan. Katottiin että ajomatkaa olisi reilu 4 tuntia ja mökki saatiin klo 16. Ajeltiin sitten jo tutuksi tullutta reittiä Kuopioon asti. Matkalla pysähdyttiin kerran vessakäyntiä varten huoltoasemalle mutta eipä siinäkään kontakteja ehtinyt tulla. Maskit naamalla suorinta tietä vessaan ja takaisin. Mä olin tehnyt matkaeväät valmiiksi kotona ja termarissa oli kahvit niin ei tarvinnut pysähtyä kahville mihinkään. Se on nyt tätä tämä koronamatkailu. Oon itse sitä mieltä ettei itse matkustelussa oo mitään vikaa kunhan sen tekee vastuullisesti. Hiukan jopa ärsyttää ne jotka osoittavat sormellaan ja aika kärkkäästikin kommentoivat ja suorastaan haukkuvat lomille lähteviä. Ei se tarkoita, jos lähtee lomalle esim. pohjoiseen että siellä sitten hillutaan väkijoukoissa ja baareissa. Aivan yhtä vastuullinen tai vastuuton voi olla aivan kotonaan pysyenkin. Me mietittiin hommat alusta lähtien niin että vältetään kaikkia kontakteja niin pitkälle kun mahdollista ja se onnistui aivan hyvin.

Matkalla me siis pysähdyttiin vessakäynnin lisäksi pari pikaista kertaa. Ajettiin Juankosken läpi niin pakkohan sitä oli pysähtyä ihmettelemään Juicen kunniaksi pykättyä näköispatsasta. Noustiin kauheeseen tuuleen ottamaan parit fotot ja sitten äkkiä takaisin autoon.

Tämän jälkeen pysähdyttiin toisen kerran P paikalle syömään retkellisesti eväät. Kahvit termarista ja hyvät sämpylät naamariin niin jaksoi ajella perille asti. 

Oltiin kuuden jälkeen perillä ja sen verran pitkään ajettiin rauhallisia seutuja syvälle metsään että pimeyden jo laskeutuessa oli juuri sellainen fiilis että nyt saadaan olla aivan kaikessa rauhassa poissa kaikesta hälystä. 

Meidät vastaanotti paikan omistaja Tanja ja oli kyllä niin ystävällinen vastaanotto että tuli kyllä tervetullut fiilis. Meidän mökki oli melko lähellä resparakennusta, koska varasimme epähuomiossa nimenomaan sen mökin jota ei pitänyt. Ajateltiin että ei oltais niin lähellä respaa ja yhteiskäytössä olevaa saunaa mutta eipä tämä kömmähdys paljon haitannut kun ei ketään näkynyt missään. Mökki itsessään oli juuri sellanen mitä toivottiinkin. Ei ajateltukaan mitään luksusmökkiä vaan ihan perusmökki riitti meille oikein hyvin. 

Näkymä ovelta

Kiva pikku keittiö

Toivomamme takkakin löytyi

Perusmökkiin kuuluu toki pirttikalusto

Mökissä oli siis kaikki perusvalmiudet. Liesi uunilla, mikro ja juokseva vesi. Saunaan mentiin terassilta ja samassa oli myös lämmitetty vessa ja pukeutumistila. Saunassa oli muuten aivan älyttömän pehmeät löylyt. Käytiin vilvoittelemassa välillä ulkona ja se fiilis kun ympärillä oli aivan pilkkopimeää ja hiljaista, yläpuolella tuikkiva tähtitaivas oli aivan jotain satumaista. Pakkasta oli pari astetta eikä yhtään tuullut. Heitin pyyhkeen kokonaan pois ja seisoin hetkisen silmät kiinni ihan ilkosillani siinä. Latasin itseäni sen kaiken rauhallisuuden keskellä. Ai vitsit miten paljon olin kaivannut sellaista. Alla oleva kuva on mökin ulkopuolelta. Siitä näkyy aika selvästi miten pimeää oli. Oli myös niin hiljaista ettei kulunut kun mökin vieressä virtaavan veden solina kun koski yritti sinnikkäästi pysyä auki talvesta huolimatta. 

Silloin kun mökkivaraus oli tehty niin mä jo mielessäni vaan fiilistelin että pääsen ylipäänsä johonkin lomalle. Talvilomat oli yleensä aiemmin sujuneet kotosalla vaan. Aki oli kuitenkin välittömästi ollut enemmän tilanteen päällä ja hän sanoi että lähdetään perjantaina päiväreissulle Kolille. Ajomatka mökiltä ois noin tunnin verran joten oli ihan sopiva kohde. Koko ajatus pääsystä Kolille tuli mulle aivan puun takaa sillä en todellakaan ollut älynnyt että ollaan sielä suunnallakaan. Kertoo jonkin verran meikäläisestä että oon vaan ex tempore valmis lähtemään reissuun vaikka en tarkalleen tiedä minne ollaan menossa. Aina valmis siis seikkailuun.

Niin siinä sitten kävi että perjantaina hyvän aamupalan jälkeen me lähdettiin ajelemaan Kolia kohti. Taivas oli pilvetön ja aurinkokin näyttäytyi matkalla joten toivoin kovasti että perilläki olisi yhtä mahtavat kelit. Kerrankin onni potkaisi ja ilma oli todella aivan täydellinen.

Näkymä toiseen suuntaan 

Näkymä ovelta

Kolilla parkkipaikka näytti melkoisen täydeltä mutta ajateltiin että kyllä sinne luontoon mahtuu turvallisesti retkeilemään. Ja niin olikin. Ei siellä tarvinnut missään ruuhkissa kyllä olla. Yhden kerran tultiin kohtaan, jossa oli muutama ihminen mutta jätettiin sitten siihen menemättä. Paikka oli aivan yhtä lumoava kun olin ajatellutkin. Me lähdettiin tekemään sitä Huippujen kierrosta jonka varrella näkisi kaikki kolme huippua eli Ukko-kolin, Paha-kolin ja Akka-kolin. Oli aivan kun ois satukirjan sivuilla seikkaillut. En voinut lakata ihmettelemästä tuota ihmeellistä paikkaa jonne haluan ehdottomasti palata kesäaikaan näkemään miltä se näyttää kun kaikki lumi on kadonnut.

Ylös luontokeskukselle noustiin parkkipaikalta hissillä joka oli kyllä aika jänskä juttu. 

 

Hissillä ylös..

Hissi vei luontokeskuksen pihaan josta reitit lähtivät. Me siis lähdettiin kohti tuota Huippujen kierrosta jonka varrella nuo kaikki kolme huippua saattoi bongata. Reitti oli välillä melkoisen jäinen ja ajoittain sai kiivetä tiukkaakin mäkeä mutta hyvin niistä selvittiin. Alaspäin saikin mennä sitten pyllymäkeä ajoittain. Sitä harrasti monet muutkin kun mä.
                    

Ekana valloitettavana oli Ukko-koli. Maisemat oli kyllä aivan niin upeat kun olin kuvista nähnyt. Ja ylipäänsä se fiilis kun tuntui että ois ollut maailman katolla. 

Portti Ukko-kolille

Näkymä Ukko-kolilta oli huikea

Ihania puuhahmoja

Paha-Kolin vierestä löytyi luonnon oma portti jonnekin. Maagista!

Luonnon taidetta

Mä vaan hymyilin kilpaa auringon kanssa ja toistelin kerta toisensa jälkeen miten uskomatonta on että mä olen päässyt vihdoin Kolille. Tuntui aivan lapsellisen hyvältä.

Mun perusilme koko päivän

Lumen määrä oli melkoinen ja se teki kaikesta jotenkin satumaista ja taianomaista. Lisäksi mua kiehtoi kaikki ne polut jotka risteilivät sinne tänne. En tiedä miksi. Niissä oli jotenkin sellaista joka pisti mielikuvituksen liikkeelle.

Reitin varrelta löytyi kirkkokin. Aivan Akka-kolin vieressä oli tämä. Akka-kolilta oli erilaiset maisemat kun Ukko ja Paha kaimoilta sillä oltiin tavallaan toisella puolella nyppylää. Kaunista oli täältäkin.

Kirkkokin siellä oli

Mua ei ois hutsinut lähteä tuolta mihinkään. 1,4 kilsan reitillä meillä menikin yli 2 tuntia aikaa. Aina vaan piti ihmetellä sitä kaikkea luonnon kauneutta.

Meillä oli myöskin tuolla eväät mukana mutta tulipaikkaa me ei bongattu, siis sellaista jossa ois ollut puita. Päädyttiin sitten juomaan termarikahvit ja syömään mukaan tehdyt leivät luontokeskuksen lähellä olevalla notskipaikalla vaikka makkarat jäikin paistelematta tällä kertaa. Nuotiopaikan läheltä löytyi myös Järnefeltin muistoreliefi. Järnefelt on tunnettu Kolin maisemien vangitsijana tauluihinsa.

Järnefeltin muistoreliefi

Vaikka parkkipaikka olikin täynnä niin kävi ilmi että suurin osa porukasta taisi olla laskettelurinteen puolella tai sitten vaan jakautuneet niin hyvin tuonne reiteille että mitään ruuhkaa ei todellakaan ollut missään. Jälleen todiste siitä että ilman kontakteja voi hyvinkin matkustaa. 

Matkalla takaisin mökille oli tarkoitus hiukan harrastaa geokätköilyä mutta kovin vähän oli tarjolla ylipäänsä kätköjä ja sitten olivat sellaisia joita ei talvella voinut bongailla. Päädyttiin siis ajelemaan hissuksiin melko suoraan mökille. Matkalla oli aivan pakko pysähtyä upean auringonlaskun äärelle. Ei jaksa lakata ihmettelemästä tuota luontoäidin siveltimen taituruutta.

Mökillä ilta meni sitten ruokailun, urheilun kattomisen ja tietenkin myöhäisen saunomisen merkeissä. Takkaan laitettiin tulet myös samantien kun päästiin perille. Oli ihana rento fiilis päivän ulkoilujen ja huippufiiliksen takia. Mietin että voi kun tälläinen fiilis vois olla aina läsnä. Tai pääsis tollaseen rentoutumisen tilaan säännöllisesti jos olis vaikka oma mökki tai jotain. Ois aivan älyttömän mageeta.

Me koitettiin kovasti bongailla myös revontuliakin sillä keskiviikko iltana siellä oli niitä näkynyt. Perjantaina taivas oli aivan kirkas ja tähtiä täynnä joten mahdollisuudet ois ollut mutta tällä kertaa ei onni ollut myötä. Upea oli se tähtitaivaskin ja kyllä huomaa miten paljon valosaastetta meillä kotona on koska ei noin kirkkaita tähtiä bongaa kotona. Vaikka ois miten kirkas taivas.

Lauantaina kun heräsin niin huomasin heti että keli oli muuttunut pilvisemmäksi. Säätiedotus lupasi lumisadetta lähes koko maahan joten se hiukan helpotti harmitusta siitä että pitää lähteä kotiin. Toisaalta mietin miten paha ajokeli mahtaa olla kun siitä erikseen varoiteltiin. Noh, aamupalan jälkeen laitettiin kamat kasaan ja siivoiltiin mökki lähtökuntoon. Kotimatka alkoi lumisateen jo hiljalleen alkaessa. Tarkoitus oli mennä kotiin jotain toista reittiä mitä oli tultu mutta aika pian kävi ilmi ettei kovin pieniä teitä kannattaisi ajella. Tuuli oli aikamoinen. Kyllä me Kaavin keskustasta käytiin sinnikkäästi hakemassa yksi kätkö mutta jo siinä pienessä ajassa meinasi jäätyä vaikka kunnon ulkovaatetus olikin päällä. Sen jälkeen oli tarkoitus pysähtyä Kuopiossa Puijolle mutta keliolosuhteet laski näkyvyyden lähelle nollaa joten päätettiin ajella hissuksiin kotiin vaan suoraan. 

Ajokeli oli aivan karsea. Ei oikeastaan paljon pahemmaksi ois voinut enää mennäkään. Tiet oli välillä niin liukkaat että vaikka miten hissuksiin ajoi niin auton tunsi olevan irti tien pinnasta. Mua pelotti. Väillä sen lisäksi pöllysi vielä lumi niin paljon että näkyvyyttä ei juurikaan ollut. Olin aivan varma että me ei pysytä tiellä. Aki halusi ajella kuitenkin sitten vähän pienempiä teitä mikä tarkoitti toisaalta sitä ettei muuta liikennettä olisi aivan niin paljoa kun isommilla väylillä. Kerran me pysähdyttiin jollekin abc:lle vessakäyntiä varten. Jälleen maskit päässä pikainen piskahdus vessaan ja takaisin, ei kontakteja lähimainkaan. Naurettiin itsellemme kun juotiin siinä parkkipaikalla sitten vielä termarikahvit ja syötiin eväät. Joku vois herjata että jo on penninvenytys mennyt huippuunsa mutta me nyt vaan lähinnä haluttiin välttää niitä turhia kontakteja. 

Tuo pysähdys saattoi olla Pieksämäellä mistä me sitten jatkettiin suoraan kotiin Joutsan kautta Jämsään ja sieltä Mänttään. Kun lähestyttiin Jämsää niin tie alkoi jälleen olla niin mustan jään peitossa että auto heijasi koko ajan. Mä hätinä uskalsin hengittää kun mua jännitti niin kovasti. Huokaisin hieman kun päästiin pienemmälle tielle joka ei ollutkaan niin liukas. Taivas alkoi olla todella uhkaavan näköinen mitä lähemmäs kotia päästiin. Illan mittaan sitten tulikin aikamoinen myräkkä joten sitä oli ihan kiva seurata ikkunasta kun ei tarvinnut nenäänsä enää ulos laittaa.

Hui mikä näky!

 

Olihan ihana ylläriloma. Nyt ainakin pitäis olla sitten virtaa jatkaa taas hommia huomenna. Näin meidän kesken, ei kiinnosta yhtään. Ihan laittaa mietityttämään aivan tosissaan mitä sitä elämällään tekisi. Ei voi olla niin että tälläinen fiilis on 80% ajasta. Voi kun sais työstä vielä joskus sellaista virtaa kun aiemmin. Vahvistuu käsitys siitä että oon vaihtanut unelmatyöstäni ei niin unelmahommiin ja se alkaa tuntua. Koko ajan on nytkin sellainen katastrofin edellä olo. Mitä töissä on vastassa? Selviänkö mä niistä? Onko jotain jäänyt tekemättä?

Tämmöisin fiiliksin minilomalta arkeen.

rakkaudella,

Sartsa