TUSKIEN TAIVAL

 Sitä etukäteen hypetti isosti miten ihanaa on kun on töistä vajaita viikkoja useampia. Pääsiäisviikko menikin kuin hujauksessa mutta tämä viikko on sitten tuntunutkin kahdelta viikolta. Osittain siihen on syynä itse pääsiäinen josta toipuminen otti yllättävän koville. Enpä tiedä oonko oikein toipunut vieläkään kunnolla.

Edellisen postauksen seesteinen hetki joenrannassa on muisto vain. Tämä viikko on menty vahvasti tahdonvoimalla yrittäen vain selviytyä jokaisesta työpäivästä. Uniongelmat ottaa vettä myllyynsä väsyneestä mielestä ja mitä enemmän väsymyksen vuoksi täytyy töissä puskea niin sitä enemmän uni rikkoutuu. Tunnun olevan sen suhteen jossain luupissa mistä en  pääse pois. Oravanpyörä pyörii hurjaa vauhtia. 

Edelleen yritän aktiivisesti etsiä keinoja unen laadun parantamiseen mutta vielä en ole sellaista löytänyt. Hommaa heikentää huomattavasti se, että liikunta ja etenkin ulkoilu toki auttaa monessakin mielessä mutta kun on koko ajan niin väsy ettei jaksa pakottaa itseään kynnyksen yli. Tällä viikolla oli päivä jolloin töihin käveleminen oli aivan ylivoimainen ponnistus ja niinpä mä hyppäsinkin työkaverin kyytiin joka tästä ohi ajelee joka aamu. Siis en jaksanut kävellä 800 metriä! Mä soimasin siitä itseäni kyllä lahjakkaasti koko päivän ja pidin kehityskeskustelun itteni kanssa että anti olla viimeinen kerta. Tuossa työmatkassa saa edes jonkun verran raitista ilmaa ja liikuntaa joka päivä. Siitä on pidettävä kaksin käsin nyt kiinni kun tuntuu ettei voimat töiden lisäksi riitä muuhun.

Alan huomata miten tuo jatkuva väsymys alkaa vaikuttaa mun mielentilaan. Koko ajan enemmän on sellainen blues voittoinen fiilis. Melankolia on mussa sisäsyntyistä ja se ei todellakaan aina ole mitenkään huono asia. Joskus siihen on ihan mukava heittäytyä mutta tämä alavire on jotain vähän enemmän. Herkkänä ihmisenä jolle tunteet vyöryy päälle arjessakin jatkuvasti ja tuntosarvet on pitkällä suuntaan jos toiseen, on pysäyttävää huomata ettei oikein tunnukaan miltään. Sitä vain suorittaa asioita asoiden perään ja illalla yrittää mennä nukkumaan. Asiat ohitetaan olan kohautuksella. Siinä on toki kultareunuksena se, että huomattavasti kevyempää on olla kun ei tunteet vyöry päälle niin valtavina. Oon ehkä myös oppinut ottamaan hiukan vähemmän kantaa asioihin esimerkiksin työpaikalla. Yleensä oon paljon aktiivisempi pohtimaan ja miettimään vaikkapa työpaikan epäkohtia tai miten joku asia voitaisiin korjata. Siis asioita, jotka ei kuulu mulle pätkääkään, joiden miettimisestä en saa palkkaa vaan joku muu jopa saa 😊 Tässäkin yks bonuspuoli väsyneistä aivoista.

Yhtenä päivänä, oisko ollut tiistaina, mä olin erityisen väsynyt ja kaikki asiat tuntui kuormittavan. Huomasin että töissä piti tsempata ekstrapaljon että jaksoin ihan vain pysyä hereillä enkä pudonnut tuolilta alas. Samaan syssyyn tuli tietenkin joku erityishomma mikä piti heti hoitaa ja sitten muistin että meidänhän piti viedä kirpparille tavaroita kun oltiin varattu kirppispaikka. Että ylityöt ei sinä päivänä tulleet kuuloonkaan. Mitkään asiat ei olleet mitenkään ylitsepääsemättömän hankalia tai sellaisia mistä en olisi ihan iisisti selviytynyt, silti tuntui että se erityinen tehtävä töissä oli aivan liikaa. Ajatus meni sellaiseen luuppiin että kaiken muun lisäksi vielä tämäkin pitää jaksaa ja että miksi aina mun aika on se jolla ei ole merkitystä vaan mulle voi sanoa että lopeta kaikki mitä olit tekemässä ja nyt teet tämän.

No, mitä tapahtui kun mies tuli hakemaan mua töistä ja lähdettiin sinne kirppistavaroiden vientireissulle. Mä sain paniikkikohtauksen. Tämä oli jo tämän vuoden toinen ja säikäytti yhtä paljon kun se ensimmäinenkin. Autossa mä en saanut matkalla puhuttua mitään ja kun päästiin kirpparin pihaan ja nousin autosta ulos niin meinasin pudota polvilleni. Henki salpautui ja itku tuli ihan hallitsemattomana. Siinä sitä sitten haukottiin henkeä ja koitettiin saada hengitystä tasoittumaan ja tilannetta laukeemaan. Onneksi oon opetellut erilaisia hengitystekniikoita ja tuntuukin että niiden avulla tuon kohtauksen saa menemään kohtuu nopeasti ohi. Miehen kosketus myös tuntui turvalliselta ja ajattelin että tämä menee kyllä ohi.

Olihan se nyt sitten kiva marssia tavaralaatikoiden kanssa sisään kirppikselle naama ihan punaisena ja silmät itkusta tomaatteina. Onneksi kello oli niin paljon ettei paikalla ollut kovin porukkaa ja tuttu kirppisyrittäjäkin jolle saatoin kertoa mikä on homman nimi. Tavarat saatiin esille ja ajeltiin kotiin.

Saman päivän iltana mä aloin oikeesti miettiä mitä mä olen työpäivän aikana tehnyt ja järkytyin kun mä en todella muistanut esim aamusta mitään. Siis nimenomaan siitä kun kävelin töihin, olin ladannut kahvipannun tapani mukaan ja avannut koneen. Kun oikein pinnistelin niin aloin muistaa jotain pätkiä itse työhön liittyen mitä olin hoidellut siinä aamupäivän aikana mutta tuo työmatka jäi kokonaan hämärän peittoon. Ehkä se sitten on niin rutiinia kuten aamutoimet ylipäätään ettei ne jää väsyneen pään kovalevylle. En siis muista sitäkään että tein itselleni kotona eväät. Hienoa ja toisaalta hiukan pelottavaakin. Tämmösissä kohdissa sitä miettii että mitenköhän kovilla kierroksilla mä oikein käynkään päivittäin koska mulla on niin kova pää ja utelias mieli että niiden avulla kyllä saa päivät sujumaan. Jopa niin että töissä monta kertaa olen kuullut ettei ikinä uskois että mä kärsin jostain uniongelmista koska en näytä siltä eikä se ole vaikuttanut mun työtehokkuuteen mitenkään. Eipä niin mutta muuhun elämään sitten ehkä onkin vaikuttanut enemmän. Ei tahdo paukut riittää mihinkään ja sitten taas toisaalta tässäkin asiassa ihmetyttää itseäni se miten mä yleensä aina jaksan lähteä mukaan kun joku järjestää jotain menoa ja meininkiä. Mulla on jotenkin niin vahva elämänhalu että sen avulla sitä jaksaa painaa rajoitintakin vastaan. Onneksi osaan ottaa rennostikin välillä. Olla tekemättä yhtään mitään ja tuijottaa vaan kaukaisuuteen. Saa jollain tavalla ladattua akkuja ja kompensoitua yöunien huonoa laatua vaikka eihän niitä mikään muu voi korvata.

Sellainen viikko tällä kertaa. Viikonloppuna onkin juhlittu 50v täyttänyttä miestäni. Ensin perjantaina kahdestaan ihan vaan kotosalla ja eilen sekä tänään tulee vieraita. Ihan mukavaa että tulee porukkaa vaikka itsellä meinasin ensin olla vaikeuksia orientoitua siihen ettei viikonloppuna voi vaan olla kaikessa rauhassa..

Ensi viikon työviikko onkin vain kolmepäiväinen ja lähdetään vapuksi reissun päälle.

Rentoa sunnuntaita!

rakkaudella,

Sartsa

Ostin miehelleni ruusuja koska miksipä ei

Lenkkiselfie eiliseltä

PÄÄSIÄISTÄ

Täällä sitä ollaan, omalla mökkipaikalla viettämässä pääsiäistä. Tultiin torstaina töiden jälkeen tänne ja perjantai menikin siivotessa, pihaa haravoidessa ja siistissä, kirppiskamojen asettelussa sun muussa valmistelussa eilistä varten.

Meillä on siis tämmönen vanha kyläkoulu josta mä omistan osan, mun vanhemmat, veli ja mun vanhin tyttö omistavat sitten sen lopun 3/4. Koska paikka on kohtuu iso niin tietenkin on myös ylläpito kuluja joten ollaan pidetty aina silloin tällöin pop up henkisesti kirppiskahviota täällä. Eilen oli tämän vuoden ensimmäinen kokss samalla tehtiin pihaan kokko jota ilmoitettiin että saavat kyläläisetkin tulla kattomaan.

Viimeiseen asti jännättiin onko metsäpalovaroitukset voimassa vai saadaanko kokko sytyttää. Lopulta eilen aamulla huomattiin netistä että varoitukset oli tämän alueen osalta poistuneet niin saatettiin kasata kokko valmiiksi.

Päivä oli täynnä tohinaa sillä ensin 12-16 oli kirppiskahvion ovet auki ja sen jälkeen pikapikaa siivottiin kirppistavarat pois koska illalla juhlittiin mun siskon tytön 18v bileet. Onneksi oli paljon porukkaa tekemässä niin valmista tuli nopsaa.

Illalla sitten nostettiin kahvio vielä ulos vähän ennen kun kokko syttyi. Porukkaa kävi kokolla ihan mukavasti. Pientä jännitystäkin saatiin kun kokosta meinasi karata tuli vähän turhankin pitkälle. Jälleen oli onni että synttärivieraita oli niin paljon että vesisankoja saatiin kannettua paikalle nopsaa ja selvittiin säikähdyksellä.

Loppu ilta menikin enemmän ja vähemmän baaritiskin takana. Lupauduttiin mun miehen kanssa siihen hommaan kun oltiin aikanaan myös isomman siskon juhlissa sitä tehty. Mä taisin olla ensimmäinen joka lähti nukkumaan. Olisiko ollut yhden aikaan. Olin koko päivän ollut tosi väsynyt, varmaan noiden huonosti nukuttujen öiden takia. Hyvin sain nukutuksi vaikka lähes seinän takana pauhasi musiikit täysillä.

Perjantaina pihatöitä tehdessä mä huomasin miten terapeuttista se on. Vaikka olis fyysisesti väsynyt niin se ei kuormita päätä ollenkaan. Sellaista tekemistä mä todella kaipaan. Tuntuu että se on luonto ja ulkona oleminen ylipäätään joka lataa mua kaikkein parhaiten. Sitä siis lisää.

Nyt oon istunut jo tovin tässä jokirannassa lintujen kevätlaulua kuunnellen. Kaksi telkkäpariskuntaa ja muutama sorsa tuossa uiskentelee hiljalleen. Voisin jäädä tähän vaikka koko loppupäiväksi 💚

Ihanaa sunnuntaita!

rakkaudella,

Sartsa

MÄÄ PÄIVÄ

Mulla oli eilen ihan kokonainen päivä itselleni. Mies lähti koulutukseen Lahteen ja kaikki mun omat suunnitelmat peruuntui joten yllättäin mulla oli koko päivä aikaa tehdän ihan mitä mä itte haluan. Yleensä sellainen tuntuu aivan ihanalta mutta jostain syystä nyt mulla tuli ikävä mun miestä melkein heti kun takavalot hävisi näkyvistä. Siitäkin huolimatta että me ollaan yleensäkin aina yhdessä ja vieläpä kahdestaan. Oon muuten huomannut että jotenkin tänä päivänä tuollaisenkin asian sanominen että viihtyy mainiosti oman puolisonsa kanssa kahdestaan on vähän sellainen mikä aiheuttaa silmien pyöritystä. Ei voi olla niin, jotain outoa siinä on jos toinen ei ahdista. Feikkiä vähintään.

Mitä mä sitten päädyin tekemään. No, aamusta ensin mä katsoin the voice of finlandin ihan rauhassa mutta jotenkin levoton olo mulla oli sillä en oikein jaksanut keskittyä mihinkään. Selailin samalla puhelinta ja jotenkin toinen toistaan upeammat esitykset meni ihan ohi. Vähän väliä vilkuilin ulos todetakseni että keli on edelleen tosi tylsä ja tuhnuinen. Harmaata ja luntakin ripsuttelee jatkuvasti.

Huomasin että kun ei tehnyt mieli lähteä ulos ja lenkille niin en oikein osannut tarttua kiinni mihinkään. Normaalisti mun ensimmäinen ajatus mää päivänä on lähteä ulkoilemaan. Nyt ihan hiukan meinas kiukuttaa kun sääkin oli niin paska.

Sitten, jossain kohtaa kuin taikaiskusta, aurinko alkoikin näyttäytyä. Välittömästi mieliala nousi ja tuli tunne että nyt vaatteet vaihtoon ja ulos. Niin siis tein ja hyvin pian huomasin että tuuli ei ollutkaan tyyntynyt juuri ollenkaan ja päädyin hiukan eri reittiin mitä ajattelin. Onneksi meillä on mahtavia lenkkireittejä ihan tässä kodin läheisyydessä useampia niin että pääsee veden äärelle ja luonnon keskelle eikä tarvitse asfalttia kulutella.

Paikka paikoin oli vielä hiukan liukastakin ja varovasti sipsuttelin rantapolkua pitkin samalla jäiden lähtöä ja kevään muuttolintutulokkaita seuraillen. Kävikin sitten niin että yhdessä kohdassa maa kerta kaikkiaan petti alta sillä seurauksella että jalka upposi mutaan ja vedin oikein komeat pannut ainoaan isompaan kuralätäkköön mitä reitiltä löytyi. Kuin ihmeen kaupalla en mennyt ihan rähmälleen vaan ikäänkuin kontilleen jolloin sotkeentui vain lenkkarit ja ulkohousut. Kas näin.

Eipä siinä muuten mitään mutta tarkoituksena oli mennä kaupan kautta kotiin, Voin kyllä kertoa että ihan muutama kirosana tuli kun ylös nousin. Se täytyy sanoa että ihmeen ketterästi mä sieltä ylös kampesin itseni 😊 Eikä tullut edes ekana mieleen että näkikö kukaan vaan että miten mä saisin hiukan siistittyä ittiäni. Yritin lumella mutta siitä seurasi jäätyneet kädet. Päädyin sitten metsäpolulta rantaan jossa päätin istua tovin kivellä ja antaa auringon kuivattaa kuraa vaatteista että sen voisi helpommin putsata pois. 

No eihän se niin paljon tehonnut että olisin ne pois saanut. Ei auttanut muu kuin riisua ulkohousut kokonaan ja jatkaa matkaa legginseissä. Onneksi oli lämmin keli niin tarkeni. Housut vaan rullalle käteen ja matka jatkui. Reilu 5 kilsaa sitä tuli reippailtua ja kyllä siitä aina tulee niin mahtava fiilis että ei paremmasta väliä. 

Tulin tosiaan kotiin Tokmannin kautta. Hain hiusvärin, kasvonaamion sekä minikasvihuoneen. Saatiin joululahjaksi keijunmekon taimia joten niitä koulin nyt sitten hiukan omiin lokeroihin. Ekaa kertaa elämässäni esikasvatan jotain ja oon tosi ylpeä että niin moni taimi on päässyt hyvään alkuun, Kunpa edes jokunen jaksaisi ihan kesään asti.

Kotiin kun pääsin niin hoidin ensin nuo keijunmekot ja sitten painelin päikkäreille. Reilu 2 tuntia siinä meni unten mailla ja ehkä olisi kauemmankin unta piisannut. Päätin kuitenkin nousta ja alkaa itseni hemmottelut päästä varpaisiin. Hiusväri päähän ja sen jälkeen oli maskia naamassa, jaloissa ja käsissä. Huolellinen rasvaus päästä varpaisiin myös ja tottakai uudet kynsilakat. Punaista tällä hetkellä. Oli mitä oli niin väriä pitää olla.

Kun vielä lämmittelin eilistä pitsaa sekä otin lasillisen punaviiniä niin siinähän se ilta kruunautui. Ai niin ja tottakai mää päivään kuuluu, jostain kumman syystä, aina pieni pussillinen irtokarkkeja. Suurinta pahettani. Katselin telkkaria koko loppuillan ja yöksi otin melatoniinia varmuuden vuoksi. Se tuntuu tuovan mulle ainakin kovasti unia sillä aina kun sitä otan niin yö on unien suhteen kovinkin touhukas.  

Sellainen oli keski-ikäisen täti-ihmisen mää päivä. Lopulta, ikävästä huolimatta, oikein kiva ja monivivahteinen päivä. 

Tänään saikin herätä heti jo auringonsäteisiin joten pian saakin laittaa taas ulkoiluvermeet niskaan ja lähteä nauttimaan keväästä.

Aurinkoa sunkin päivään!

rakkaudella,

Sartsa

KROONISTUNUT VÄSYMYS

 Oon kärsinyt univaikeuksista enemmän ja vähemmän jo vuosikaudet. En itse asiassa oo varma oonko mä koskaan ollut mikään superhyvä nukkuja. Muistan että lapsenakin olin aina ensimmäisenä hereillä vaikka olis menty miten myöhään tahansa nukkumaan. 

Unettomuus tai huonot unet on olleet mulle vaan aina osa mua enkä oo koskaan löytänyt siihen mitään syytä saatika hoitoa. Jos totta puhutaan niin en mä oikein oo edes etsinyt siihen aktiivisesti mitään apua moniin vuosiin sillä olin oppinut pärjäämään sen kanssa. Jos vuosien varrella on tullutkin sellainen kohta että oon ajatellut apua tarvitsevani niin koen ettei sitä oo oikein otettu tosissaan myöskään ammattilaisten toimesta. Aina on ollut joku näkyvä syy siihen että näin on ollut. Joko pienet lapset, haastava työtilanne tai muuten vain hankala elämäntilanne. On saanut lääkereseptin käteen ja toivotettu hyvät jatkot. Koskaan ei oo kukaan sen kummemmin alkanut kyselemään taustoja tai sitä miten kauan huonoja unia on jatkunut. Oletuksia vaan. 

Samalla myös on käynyt niin etten ole saanut apua unettomuudesta johtuviin lieveilmiöihin. Väkisinkin käy niin että kun tarpeeksi kauan on huonoilla unilla niin se alkaa vaikuttaa terveyteen yhdellä jos toisellakin tavalla. Itsellä se on näkynyt hiusten lähtönä, ihon kuivuutena, elinvoimaisuuden alenemisena, mielialan laskuna, energiavajeena, vatsan toimintahäiriöinä, muistiongelmina jne jne. Työterveydessä olen asian tiimoilta piipahtanut pariinkin otteeseen vuosien mittaan mutta ikinä asiaa ei ole tutkittu kokonaisvaltaisena niin että mitkä kaikki asiat liittyy toisiinsa.Mikä on syy ja mikä on seuraus. Todella monta kertaa oon saanut vaan jotkut pillerit näistä oireista johonkin. Joko nukahtamispillereitä tai mielialapillereitä enimmäkseen. Viimeisimpänä unettomuus laitettiin alkaneiden vaihdevuosien oirekuvastoon. Joo, varmaan sitäkin. Muitakin vaihdevuosioireita on ja verikoekin osoitti että hyvässä vauhdissa ollaan siinä asiassa. Mutta tässäkään kohtaa gyne ei ottanut huomioon sitä että mun univaikeudet on olleet jo vuosikausia olemassa.

Itse olen koittanut etsiä tietoa ja tehdä itsediagnoosia aiheen tiimoilta. Tullut siihen tulokseen että huonot unet on monen asian summa mutta tässä kohtaa kroonistuminen on varmaan suurin syy siihen minkä takia niistä ei meinaa millään päästä eroon. Mä oon pitänyt ruokapäiväkirjaa, liikuntapäiväkirjaa, tarkkaillut verenpaineita, kirjannut unipäiväkirjaa. Yrittänyt etsiä yhteyttä edellisen päivän ja illan tapahtumista ja tekemisistä siihen miksi unet on millaiset ne kunakin yönä on. Tuloksetta! Tuntuu ettei ole sellaista selvää syy-seuraussuhdetta löytynyt. Oon koittanut ulkoilla joka päivä, tehdä lihaskuntoa, testata hiilaripainotteista iltapalaa ja kevyempää iltapalaa. Olla tyystin ilman iltapalaa eli ikäänkuin pätkäpaastota. Välttää kovaa liikuntaa ilta-aikaan ja harrastaa sitä. Kuunnella meditaatiomusiikkia, mindfullness settiä ja tehdä muutoksia makuuhuoneessa unien parantamiseksi. Mikään ei oo tuottanut sellaista tulosta että voisin sanoa että tämä auttaa tai ei auta. Onneksi välillä on aina hiukan parempiakin unia mutta sekin tarkoittaa että heräilen aamuöisin vain pari kertaa. Aina heräilen joka tapauksessa.

Kaiken tämän itseopiskelun jälkeen mä oon vahvasti sitä mieltä että mun kroppa ja pää on vain koko ajan ylikierroksilla. Elämä on ollut aika hektistä ja tapahtumarikasta ja kun olen erityisen herkkä tyyppi niin kaikki maailman paino on tullut mun harteille, Oon oppinut hiukan sitä keventämään jo ja olemaan ainakaan stressaamatta asioista joihin en voi vaikuttaa mutta sitä vanhaa kuonaa taitaa vaan olla hermostossa niin paljon että se estää paranemisen.

Sitä paitsi, hermoston tasoittaminen ja tavallaan sen oman itsensä äärelle löytäminenhän vaatisi sen että hyppäisi kokonaan oravanpyörästä pois ja laskisi kierrokset alas. Miten se tapahtuu, on mulle vielä hiukan hankala konsepti. Pitäisikö jättää työt joksikin aikaa, onko tämä saikun paikka? Vaikka en koe olevani suorituskeskeinen enkä kunnianhimoinen ihminen niin silti ajatus siitä että jäisin jaksamiseni takia saikulle on aika iso kynnys. Mä kuitenkin selviän päivistä. Välillä todella rimaa hipoen ja siipi pahasti maata viistäen mutta selviän silti. Missä kohtaa on vaan pakollista painaa hätäseis nappia? Kerran elämäni aikana olen sen tehnyt ja silloin tilanne meni niin pitkälle että se teki päätöksen mun puolesta. Mä en enää vaan kyennyt ajamaan työpaikan pihaan, voin fyysisesti huonosti ja olin aivan loppu. Silloin oli selkeä syy mistä kaikki johtuu joten se oli helpompi lopulta jäsentää itselleen ja ymmärtää. Tällä hetkellä tilanne on lähes kaiken suhteen ihan toinen ja periaatteessa asiat on hyvin. Jaksamistani lukuunottamatta. 

Oon aina ollut myös tyyppi joka laittaa kaikki muut itsensä edelle. Se on mulla todella sisäsyntyistä enkä oo koskaan tehnyt sitä minkään kiitoksen ja glorian toivossa. Teen niin koska siitä tulee mulle itselle tosi hyvä olo. Jotenkin sitä vaan toivoisi että tämän 50 vuoden elämänpolun aikana olisi jo jotenkin oppinut huolehtimaan itsestään paremmin. Tekemään oikeita päätöksiä itsensä kannalta. No mutta mitäpä tämä ihmisen elämä on kuin oppia ikä kaikki. Etenkin niille jotka sitä oppia haluavat ottaa vastaan.

Jatkan uneni vaalimista ja toivon että löydän keinoja millä akut saa ladattua välillä täyteen.

Näillä tunnelmilla tähän lauantain mää päivään josta kerron huomenna lisää.

rakkaudella,

Sartsa

EKA HÄÄPÄIVÄ

Onneksi tässä kaiken kaaoksen keskellä elämässä tapahtuu ihaniakin asioita. En oo täällä edes kertonut siitä miten mun elämässä tapahtui pari vuotta sitten valtavan ihana ja yllättävä käänne. Mua kosittiin. Voin kertoa siitä joskus tarkemmin mutta sen seurauksena me vietettiin viime viikonloppuna ekaa hääpäivää.

Etukäteen mietittiin miten me haluttais sitä juhlistaa mutta sitten mun sitkeästä flunssasta johtuen jouduttiin luopumaan reissuista sun muista suunnitelmista ja päätettiin olla ihan kotona vaan. Ei ollenkaan huono vaihtoehto.

Lauantai oli se meidän virallinen päivä ja tosi paljon tuli kyllä silloin muisteltua vuoden takaista vihkimistä. Palaanpa joskus  siihen mitä silloin tapahtui mutta vihkiminen siis tapahtui maistraatissa. Oltiin varattu aika maistraatista niin ettei muistettu että olimme tulevien kassojen ja bestmanien kanssa sovittu samalle viikonlopulle alustavasti reissu Tallinnaan. Eihän siinä sitten muuta kuin yhdistetään nämä molemmat 😊 Pysähdys siis maistraatissa menomatkalla, päälle hyvät ruuat ja sitten kohti satamaa ja viikonlopuksi Tallinnaan juhlimaan. Oli ihana viikonloppu.

No, takaisin tähän aikaan. Lauantaina siis syötiin runsas brunssi ja otettiin ihan iisisti.

Mies teki vähän pihahommia ja mä koitin ottaa iisisti ja parannella itteäni. Olin siis seuraneitinä ja töyttelin ristikoita auringosta nauttien.

 Iltapäivällä lähdettiin lähikahvilaan ihanille leivoskahveille. Oi miten hyvää @cafe Alex Mänttä.

Iltaa kohti alettiin valmistella hääpäivän illallista. Tykätään molemmat kokata joten mä otin tehtäväkseni alkuruoan joka oli tällä kertaa kantarellikeitto sillä pakastimessa oli vielä pussillinen kantarelleja. Kylkeen pala rapeaa patonkia. Valkoviini tietenkin kylkeen.

Mielitiettyni teki pääruoaksi herkulliset pippuripihvit uunijuureksilla ja rommikermakastikkeella. Ai että vei melkein kielen mennessään.

Jälkkäriksi vielä pikku pikari hyvää kermalikööriä niin ei paremmasta väliä. 

On aina ihanaa kattaa nätisti ja istua kynttilän loisteessa pitemmän kaavan mukaan. Katsella toisia silmiin ja muistella tähän astista yhteistä  matkaa. Meillä vuosia on takana reilu 8 ja tosiaan nyt eka vuosi avioparina. Tuntuu hyvältä ja tästä on erittäin hyvä jatkaa.

Kaiken tämän ahdistuksen ja mielettömyydenkin vastapainona on se että kotona on kaikki hyvin ja siellä on ihminen jonka kanssa matkaa taittaa ja johon voi turvautua niin hyvänä kun huononakin hetkenä. Ei ole itsestään selvää sillä oon kokenut ajan jolloin kotona ei ole hyvä olla.

Elämässä on siis onneksi aina myös valoa,rakkautta ja positiivisuutta. Ei kait tästä muuten mitään tulisikaan.

Toivon mukaan sullakin on joka päivässä edes pieni valo ja voima!

rakkaudella, Sartsa

UUTISET

 Tässä yks iso ahdistuksen aihe niin mulla kun varmana monella muullakin. Mä huomaan että mun ruutuaika on lisääntynyt viime aikoina aivan hälyttävän paljon. Oon luonut itselleni oikein kunnon addiktion etenkin puhelimeen. Huomaan monta kertaa päivän mittaan ottaneeni puhelimen käteeni ihan huomaamatta ja silloin automaattisesti selailen läpi uutisotsikot. Ne ahdistaa.

Maailman tilanne on suoraan sanoen kamala. Joka puolella tapahtuu kauheita asioita ja ylipäätään mediassa tuntuu olevan valloillaan kaikenlainen negatiivinen uutisointi. Oli asia sitten maailmanlaajuinen kriisi tai jonkun tunnetun mediapersoonan elämäntilanne niin siitä kaivetaan kaikki ikävimmät asiat esille. Onko tosiaan näin että kurjuus myy? Saako ihmiset todella kiksejä siitä että näkee miten kamala ja julma maailma on tai miten huonosti jollain julkkiksella menee? En voi uskoa.

Positiivisuudesta on tullut toisaalta vitsin aihe. Sitä rummuttavat ja pehmeitä arvoja kannattavat tyypit saavat osakseen ivaa ja toisaalta mietin miten moni yrittää sitä kautta rahastaa ihmisten ahdingolla. Positiivisuudesta on alkanut tulla myös suorite jossa on kilpailun maku. Minä olen enemmän zen kun sinä. Olen positiivisempi ja enemmän sinut itseni kanssa.

Tästä kaikesta maailman pahasta joka vyöryy naamalle joka puolelta on tosi hankala välttyä. Yritän välillä pitää sometaukoa ja elää muutenkin pimennossa asioiden suhteen. Sekin kuitenkin kolkuttaa jotain omantunnon kohtaa että maailman menolta ei voi eikä pidä sulkea silmiään. Ne on kanssaihmiset jotka siellä taistelee olemassaolostaan tai oikeuksistaan. Mikä minä olen laittamaan päätä pensaaseen. Ja silti, oman pärjäämisen kannalta on pakko.

Ristiriitojen maailma jossa tässä koittaa navigoida parhaansa mukaan.

Koitetaan pärjäillä parhaamme mukaan.

rakkaudella, Sartsa

ÄÄNESTÄ,VAIKUTA!

 Otsikossa ensimmäinen tämän hetken ison ahdistuksen aihe. Mä voin sanoa tässä heti kärkeen ihan suoraan että mä en oo mikään politiikan suurin fani. Mulle se koko sana kalskahtaa vastenmieliseltä ja tympeältä. Avaan vähän miksi.

Politiikassa ja etenkin ennen vaaleja on mun mittapuun mukaan niin paljon epäaitoa ja falskia että mä en vaan jaksa sitä. Kaikki puhuu hienoja asioita ja maalaavat kuvia valoisammasta tulevaisuudesta mutta vain siitä omasta näkövinkkelistä katsoen. Edelliset vuodet on osoittaneet miten heti vaalien jälkeen kauniit ajatukset ja lupaukset joutavat romukoppaan ja aloitetaan oman kilven kiillotus. Toisin sanoen ihan sama mitä vaalien alla puhutaan niin siihen et voi luottaa. 

Sitten on myös se että politiikan hiekkalaatikolla ei edes yritetä leikkiä yhteisiä leikkejä vaan jokainen puolue keskittyy valtaamaan itselleen mahdollisimman suuren tilan ja eniten leluja. Olin hiljattain tilanteessa jossa ay liikkeen tilaisuudessa puhuttiin hyvin halventavaan sävyyn ihmisistä tyylillä se nyt kuuluukin siihen ja siihen puolueeseen, ei heidän kanssaan kannata edes keskustella. Olin ihan joo moilasena että mitä täällä tapahtuu. Huomautin tässä kohtaa että eikös jo lapsille opeteta että kaikkien kanssa on tultava toimeen vaikka ei ystäviä oltaisikaan. Järkkyä!

No, sitten kuitenkin tullaan siihen että vaikka mä mieluusti olisin osallistumatta kyseiseen näytökseen millään tavalla niin päässä takoo kuitenkin että kyllä sitä pitää kantaa kortensa kekoon. On jotenkin syyllinen olo jos ei osallistu. Kyllähän se nyt kuuluu jokaisen vastuullisen aikuisen velvollisuuksiin. Paine tuntuu.

Kaikkeen pitäis olla mielipide, ois oltava aktiivinen ja osallistua. Vai pitäiskö? Ois niin kiva vaan käpertyä omaan kotiin, omaan pikku elämään. Siihen yksinkertaiseen ja simppeliin jossa iloa tuo vaikkapa keltaiset verhot, hyvä telkkarisarja, oman rakkaan läsnäolo, itse tehty ruoka, hitaasti kuluva aika,takapihan hernepuuvanhus,hyvään alkuun saadut keijunmekon taimet ja juuri tuuletetut petivaatteet.

En sano että ennen oli kunnollista mutta huomaan tippuvani koko ajan ulos maailman menosta koska en jaksa pysyä tahdissa mukana.

Ehkä se ei haittaa!

rakkaudella,

Sartsa

AHDISTUS MAXIMUS

 Heipä hei,

Mä niin kovasti haluaisin pystyä kirjoittamaan tänne ajatuksiani säännöllisesti mutta se näyttää nyt olevan tosi vaikeaa. Ehkä sekin liittyy siihen samaan harmaahkoon massaan jonka keskellä tämä elämä tuntuu nyt rullaavan.

Mulla on ihan älyttömästi ajatuksia, ihan pään täydeltä, jotka sinkoilee vaan sinne tänne niin etten saa niistä kiinni. Kirjoittaminen on aina tuonut selvyyttä ja ollut yksi parhaista keinoista jäsentää ajatuksia niin että kaikessa tässä olisi joku tolkku. Lisäksi nämä tekstit ovat oiva työkalu jälkikäteen palata tiettyyn aikaan ja huomata joko että tuostakin ajasta on selvitty tai että uskomatonta että tuolloin jo on tuntunut tältä.

Tällä hetkellä kärsin taas uniongelmista hiukan normaalia enemmän. Oon koittanut kartoittaa mistä se johtuu ja vahvimmin menisin nyt tämän pään ylikuorman kannalle. Oon pitänyt kirjaa syömisistä, liikunnasta, unesta, verenpaineesta jne mutta syytä huonoille unille en oo löytänyt.

Sitten taas mielen syövereistä löytyy tällä hetkellä yks sun toinen asia joka mua taitaa hiukan kuormittaa. Tämä blogin aktivoiminen olkoon nyt yksi keino myös yrittää parantaa unia ja sitä kautta jaksamista. Lähden avaamaan tässä nyt ajatuksiani uutisista, vaaleista, työtilanteesta, ihmisten välisistä suhteista ja paljosta muusta joka päivittäin tuntuu painona sydämen päällä. 

Viiskymppisen väsähtäneen naisen arjen tilitystä siis tulossa ihan tuutin täydeltä. Kuulostipa kivalta 😊 ehkä ei nyt ihan noin ankeaa kuitenkaan mutta jotain itseterapointia kirjoittamisen keinoin.

Aurinkoa päivään!

rakkaudella,

Sartsa