lauantai 12. huhtikuuta 2025

KROONISTUNUT VÄSYMYS

 Oon kärsinyt univaikeuksista enemmän ja vähemmän jo vuosikaudet. En itse asiassa oo varma oonko mä koskaan ollut mikään superhyvä nukkuja. Muistan että lapsenakin olin aina ensimmäisenä hereillä vaikka olis menty miten myöhään tahansa nukkumaan. 

Unettomuus tai huonot unet on olleet mulle vaan aina osa mua enkä oo koskaan löytänyt siihen mitään syytä saatika hoitoa. Jos totta puhutaan niin en mä oikein oo edes etsinyt siihen aktiivisesti mitään apua moniin vuosiin sillä olin oppinut pärjäämään sen kanssa. Jos vuosien varrella on tullutkin sellainen kohta että oon ajatellut apua tarvitsevani niin koen ettei sitä oo oikein otettu tosissaan myöskään ammattilaisten toimesta. Aina on ollut joku näkyvä syy siihen että näin on ollut. Joko pienet lapset, haastava työtilanne tai muuten vain hankala elämäntilanne. On saanut lääkereseptin käteen ja toivotettu hyvät jatkot. Koskaan ei oo kukaan sen kummemmin alkanut kyselemään taustoja tai sitä miten kauan huonoja unia on jatkunut. Oletuksia vaan. 

Samalla myös on käynyt niin etten ole saanut apua unettomuudesta johtuviin lieveilmiöihin. Väkisinkin käy niin että kun tarpeeksi kauan on huonoilla unilla niin se alkaa vaikuttaa terveyteen yhdellä jos toisellakin tavalla. Itsellä se on näkynyt hiusten lähtönä, ihon kuivuutena, elinvoimaisuuden alenemisena, mielialan laskuna, energiavajeena, vatsan toimintahäiriöinä, muistiongelmina jne jne. Työterveydessä olen asian tiimoilta piipahtanut pariinkin otteeseen vuosien mittaan mutta ikinä asiaa ei ole tutkittu kokonaisvaltaisena niin että mitkä kaikki asiat liittyy toisiinsa.Mikä on syy ja mikä on seuraus. Todella monta kertaa oon saanut vaan jotkut pillerit näistä oireista johonkin. Joko nukahtamispillereitä tai mielialapillereitä enimmäkseen. Viimeisimpänä unettomuus laitettiin alkaneiden vaihdevuosien oirekuvastoon. Joo, varmaan sitäkin. Muitakin vaihdevuosioireita on ja verikoekin osoitti että hyvässä vauhdissa ollaan siinä asiassa. Mutta tässäkään kohtaa gyne ei ottanut huomioon sitä että mun univaikeudet on olleet jo vuosikausia olemassa.

Itse olen koittanut etsiä tietoa ja tehdä itsediagnoosia aiheen tiimoilta. Tullut siihen tulokseen että huonot unet on monen asian summa mutta tässä kohtaa kroonistuminen on varmaan suurin syy siihen minkä takia niistä ei meinaa millään päästä eroon. Mä oon pitänyt ruokapäiväkirjaa, liikuntapäiväkirjaa, tarkkaillut verenpaineita, kirjannut unipäiväkirjaa. Yrittänyt etsiä yhteyttä edellisen päivän ja illan tapahtumista ja tekemisistä siihen miksi unet on millaiset ne kunakin yönä on. Tuloksetta! Tuntuu ettei ole sellaista selvää syy-seuraussuhdetta löytynyt. Oon koittanut ulkoilla joka päivä, tehdä lihaskuntoa, testata hiilaripainotteista iltapalaa ja kevyempää iltapalaa. Olla tyystin ilman iltapalaa eli ikäänkuin pätkäpaastota. Välttää kovaa liikuntaa ilta-aikaan ja harrastaa sitä. Kuunnella meditaatiomusiikkia, mindfullness settiä ja tehdä muutoksia makuuhuoneessa unien parantamiseksi. Mikään ei oo tuottanut sellaista tulosta että voisin sanoa että tämä auttaa tai ei auta. Onneksi välillä on aina hiukan parempiakin unia mutta sekin tarkoittaa että heräilen aamuöisin vain pari kertaa. Aina heräilen joka tapauksessa.

Kaiken tämän itseopiskelun jälkeen mä oon vahvasti sitä mieltä että mun kroppa ja pää on vain koko ajan ylikierroksilla. Elämä on ollut aika hektistä ja tapahtumarikasta ja kun olen erityisen herkkä tyyppi niin kaikki maailman paino on tullut mun harteille, Oon oppinut hiukan sitä keventämään jo ja olemaan ainakaan stressaamatta asioista joihin en voi vaikuttaa mutta sitä vanhaa kuonaa taitaa vaan olla hermostossa niin paljon että se estää paranemisen.

Sitä paitsi, hermoston tasoittaminen ja tavallaan sen oman itsensä äärelle löytäminenhän vaatisi sen että hyppäisi kokonaan oravanpyörästä pois ja laskisi kierrokset alas. Miten se tapahtuu, on mulle vielä hiukan hankala konsepti. Pitäisikö jättää työt joksikin aikaa, onko tämä saikun paikka? Vaikka en koe olevani suorituskeskeinen enkä kunnianhimoinen ihminen niin silti ajatus siitä että jäisin jaksamiseni takia saikulle on aika iso kynnys. Mä kuitenkin selviän päivistä. Välillä todella rimaa hipoen ja siipi pahasti maata viistäen mutta selviän silti. Missä kohtaa on vaan pakollista painaa hätäseis nappia? Kerran elämäni aikana olen sen tehnyt ja silloin tilanne meni niin pitkälle että se teki päätöksen mun puolesta. Mä en enää vaan kyennyt ajamaan työpaikan pihaan, voin fyysisesti huonosti ja olin aivan loppu. Silloin oli selkeä syy mistä kaikki johtuu joten se oli helpompi lopulta jäsentää itselleen ja ymmärtää. Tällä hetkellä tilanne on lähes kaiken suhteen ihan toinen ja periaatteessa asiat on hyvin. Jaksamistani lukuunottamatta. 

Oon aina ollut myös tyyppi joka laittaa kaikki muut itsensä edelle. Se on mulla todella sisäsyntyistä enkä oo koskaan tehnyt sitä minkään kiitoksen ja glorian toivossa. Teen niin koska siitä tulee mulle itselle tosi hyvä olo. Jotenkin sitä vaan toivoisi että tämän 50 vuoden elämänpolun aikana olisi jo jotenkin oppinut huolehtimaan itsestään paremmin. Tekemään oikeita päätöksiä itsensä kannalta. No mutta mitäpä tämä ihmisen elämä on kuin oppia ikä kaikki. Etenkin niille jotka sitä oppia haluavat ottaa vastaan.

Jatkan uneni vaalimista ja toivon että löydän keinoja millä akut saa ladattua välillä täyteen.

Näillä tunnelmilla tähän lauantain mää päivään josta kerron huomenna lisää.


rakkaudella,
Sartsa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti