HEIMO

 Suku on paras tai pahin. Niinhän sitä sanotaan. Meillä on aina ollut tiivis suku ja esim perhejuhlissa on aina ollut paljon porukkaa omasta takaa. En ehkä oo sitä aiemmin ajatellut miksikään erityiseksi mutta viime aikoina mulle on kyllä kirkastunut se minkä takia läheinen suhde sukuun ja ikäänkuin laajennettuun perheeseen on mulle niin tärkeä.

Oon aina rakastanut rooliani vaikkapa tätinä ja siskon sekä veljen lapset on ollu mulle niinkun omia. Oon aina ollut mukana heidän elämässä. 

Samoin aikanaan kun rakas isuni oli sairaalassa niin kävin häntä kattomassa töistä ruokatunnilla ja auttamassa esim ruokailussa. Se on ollut mulle itsestäänselvää. Toki mussa on muutenkin sellaista äiti Teresaa että kun joku tarvii apua niin mun on vaikea sanoa ei. 

Kaiken kaikkiaan mulle on aina ollut sydäntä lähellä se että tiivis suku on lähellä ja jaetaan asioita yhdessä.

Sitä taustaa vasten tuntuu nyt hassulta että mulla oli niin kova tarve vaihtaa kunnolla maisemaa. Ja kun sitten löysin nykyisen mieheni niin maisemanvaihtoon tarjoutui mahdollisuus. Tuntui ihanalta raikkaalta tuulahdukselta muuttaa koko elämä kertaheitolla. Uudet ympyrät, uusi arki. 

Pitkään menikin hyvällä fiiliksillä rakentaen uutta elämää pala palalta. Koko ajan kävin tietenkin myös Pohjanmaalla ja yritin nähdä porukoita mahdollisimman paljon. Ajattelin aluksi että tottakai ystävät tulevat myös Mänttään tai nähdään kun käyn Pohjanmaalla. 

Aika pian kuitenkin selvisi että tie tuntuu kulkevan vaan yhteen suuntaan. Hyvin harva ystävä on käynyt näiden vuosien varrella täällä päin ja yhteydenpito on jäänyt pääosin mun kontolle. Kun ollaan menty Pohjanmaalle niin se olenkin ollut minä jonka tehtävänä on ollut sopia tapaamisia. Oon ajatellut että se nyt vaan on niin vähän kuin omasta syystäkin. Mitäs läksin ja mun tehtävähän se on ilmoitella koska olen maisemissa. No juu.

Tullaan siis tähän päivään jossa eletään aikaa kun nuorisoporras on kasvaneet aikuisiksi ja heidän mukanaan on sukuun ja yhteisöön tullut myös tyttö- ja poikaystäviä. Meidän Tallinnnan reissu oli osoitus siitä miten hienosti tässä meidän porukassa sukupolvet sekoittuu toisiinsa ja viihtyy toistensa seurassa. Ymmärrän oikein hyvin miten harvinaista se on. Kaikkein hienointa on ollut huomata että nuorempi polvi arvostaa tätä asiaa myös todella paljon. Siitä puhutaan usein ja he ihmettelevät miten monenkaan vanhemmat eivät tunne kavereita, tai toisinpäin, mutta heillä kaverit tuntee isovanhemmat ja tädit&sedät. Ollaan tosi paljon vuosien varrella vietetty aikaa isolla porukalla juhlien milloin mitäkin tai aina kun on apua tarvinnut niin sitä on saanut. Se on aivan valtava rikkaus että saa elää sukupolvien ketjussa ja aikakaudet kerrostuu hienosti silmien edessä. Siinä missä sitä itse muistelee menneitä joskus notalgisestikin niin nuoriso tuo tätä päivää vahvasti käsille. 

Näin sanoen tullaankin viime viikonloppuun jolloin oli juhlaa juhlan päälle. Mäkin otin perjantain vapaaksi töistä että pääsin jo ajoissa lähtemään torstaina pohjanmaalle. Perjantaina me käytiin juhlimassa mun veljen nuorimmainen vuotta vanhemmaksi. Samalla vietiin kukat myös veljeni avopuolisolle Anulle. Lauantaina juhlittiin sitten sukumme pienimmäinen 1 vuotiaaksi. Voi miten mä nautin kun oltiin isolla porukalla koolla, tilaa löytyy aina neliöistä huolimatta eikä mikään oo niin vakavaa ja nökön nuukaa kuten meillä päin sanotaan. Rento meininki. Tuli jälleen mieleen iso italialainen perhe. Paikalla oli neljä sukupolvea rakkaita. Sunnuntaina sitten piipahdin vielä sen sukumme vanhimman eli viidennen polven luona eli mummani. Aina tulee hyvä mieli kun ehtii mumman luona käymään mutta toisaalta taas tulee aina hiukan haikea olo kun huomaa että mumma alkaa olla jo todella iäkäs. Väkisinkin alkaa vuodet hiipumaan mitkä hän täällä on. 

Rakas mumma ja Juice koira

Tottakai viikonloppuna juhlittiin äitejä muutenkin kun mumman luona käymässä. Lauantaina tuolta 1v synttäreiltä päin porukka tuli meidän äitin luo äitienpäiväkahville. Saatiin siis viettää lähes koko lauantai samalla porukalla. Sain mä itsekin omalta pojaltani kukkasia ja kahvipaketin.

Summa summarum, tämän postauksen tarkoitus oli olla oodi isolle perhepiirille. Mulle merkitsee tosi paljon tuntea kuuluvani johonkin sillä jostain syystä mulla on ollut irrallinen olo ison osan elämää. Syystä jota en tiedä. Nyt mulla on kova tarve päästä lähelle näitä kaikkia rakkaita. Ollaan tehty päätös että heti kun vaan töitä löytyis niin muutettais pohjanmaalle. Sitä mä manifestoin tällä hetkellä kaikista eniten.

rakkaudella,

Sartsa