keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Satama jossa onni asuu

"Kerran matkallani vei uskollinen purteni Luottamus minut aurinkoiseen satamaan. Se oli paikka jonne en olisi koskaan kuvitellut meneväni mutta rakkaat ihmiset luotsasivat minut sinne. Rantaan päästessäni koin kummallisen tunteen siitä, että tämä paikka ja minä olimme kohdanneet joskus aiemminkin. Mieleni valtasi lämmin tunne ja avosylin rannalla odottava onni sai minut heti tuntemaan oloni kotoisaksi, lämpimäksi ja onnelliseksi. Jätin Luottamuksen hetkiseksi laituriin ja lähdin tutkimaan paikkaa tarkemmin. Oli hyvä olla sillä onni ei jättänyt minua yksin hetkeksikään. Kävelin rantaan jossa merituuli hyväili kasvojani, astuin lämpimään rantaveteen ja annoin aaltojen kutitella jalkojani. Suljin silmäni ja hymyilin. Onni kysyi missä olin ollut kaikki nämä vuodet. En osannut vastata, tiesin vain että tämä oli yksi niistä satamista joita olin etsinyt matkallani. Tämän täytyi olla Port Minän lisäksi toinen turvasatamani. Tiesin että tulisin palamaan tähän satamaan aika ajoin matkallani ja aina kun palaisin olisi onni minua odottamassa."


PAKKANEN PANEE

..mutta minä en, laulaa Pate Mustajärvikin :) Mä en tienny oikein mitä olis ajatellu kun aamulla epäuskoisena hieroin silmiäni lämpömittarin äärellä. -26 ja risat!!! Ei.. nyt mä en vaan kerta kaikkiaan ala. Tupa oli kylymä ku hollitalli eikä muutaku yäkkärien päälle vaan samantien jotaki toppaverhaa ja rahtaamaan polttopuita lämmitys urakkaa varten. Takkaan valakia ja lämmittelyä siinä hetkisen kunnes päätin laittaa puuhellaankin tulet alle. No siitä oli koivupuun rätinän romanttisuus kaukana kun ei meinannu sitte millään syttyä valakia vaikka kaikki kommervenkit tein. Kotvan kun siinä juttelin sille pesälle ja manasin kaikki manoosanat monikertoohin niin syttyihän se. Aamu siis meni kivasti näitten kahden kohteen väliä rampates... takka, puuhella, takka, puuhella.

Onneksi mus on vissiin vähä jotain tarkkaavaisuushäiriön tynkää sillä pystyn sujuvasti tehdä montaa asiaa yhtä aikaa. Vaarana tietysti on se, että kaikki jää silleen viittä vaille valmiiksi mutta nytkin huomasin jossain vaiheessa että tein tuota lämmityhommaa, hoitelin pyykkejä ja tiskejä sekä siivoilin yhtä aikaa. Master of multitasking :D Noh... kaikki tuli tehtyä vaikkakin märät pyykit odotti narulle laittoa tovin, tiskivesi kylmeni kertaalleen ja ainaki yhyreesti meinasin kompastua keskelle lattiaa jääneeseen siivousvälineeseen. Mutta yhtä kaikki, tehty on!!! Ja viäläpä ruuatkin.. vitsit miten kätevä emäntä täs huushollis onkaan <3

Mutta vielä tuosta pakkasesta niin ei... ei se vaan käy!! Vaikka kuinka yrittää psyykata ittiänsä että on ihanaa kun on 4 erilaista vuoden aikaa ja joo niin on nättiä talvella pihalla ja pääsis vaikka luistelemaan niin olispa hyvää reisi- ja hanurilihasjumppaa ja niin kivasti narskuu lumi jalkojen alla niin ei vaan toimi. Mä oon syntyny auringon lapseksi ja tarviin lämpöä. Nyt!! Heti!! Eikä ainakaan tämmösiä pakkasia ku tänään.. Sanottakoon että osa noista talven jutuista on oikeesti ihan kivoja mutta jos asteet pysyis siinä -10 tietämillä max.

Loppiaista lusitaan... tiärä vaikka lähtis kärkkymään synttärikahveja tuohon vähään matkaan ;) Josko vaan autoni Ilse suostuu mihinkään tämmösenä päivänä.

Onneksi eilen tuli ihanan kaiman kans varattua matka aurinkoon toukokuulle. On jotain mitä fiilistellä ja odottaa näinä kylminä ja pimeinä aikoina. Kyllä tää tästä suttaantuu!!

-Sartsa-

tiistai 5. tammikuuta 2016

LONTOO 2014

Alotetaas viimeisimmästä kaupunkikohteesta nämä reissumakustelut :) Eli marraskuussa 2014 lähdettiin Elinan kans rippilahjareissulle Lontoon sumuun :D No tällä kertaa ei luultavasti vuoden ajasta johtuen ollu sumua sen kummemmin kun jatkuvaa sadettakaan. Matka alkoi mukavasti kun sai kerrankin mennä Tampereelta koneeseen. Siihen se helppous sitten jäikin ja lähes kaikki tökki sen jälkeen. Kun päästiin Gatwickin kentälle niin kuultiin että julkinen liikenne on ihan sekaisin joittenkin lakkojen takia. Bussilippua ei edes suostuttu myymään tiskiltä sillä jonotusajat oli kuulemma ihan älyttömät, pyysivät vaan valitsemaan joko junan tai bussin ja menemään laiturille odottelemaan että koska kyyti tulis. No me valittiin bussi ja sitten todella odotettiin ja odotettiin ja odotettiin.... Vihdoin kun päästiin bussiin niin hirveitten ruuhkien takia matka kesti ainakin kolme kertaa kauemman kun sen piti. Loputtomalta tuntuneen ajan jälkeen tultiin rättiväsyneenä asemalle josta piti vaihtaa metroon. Siinä kohtaa alkoi olla kapasiteettiyksikkö jo niin väsynyt ettei kerta kaikkiaan älli sanonut yhtään että mihin mennä tai mistä saada liput. Käveltiin suoraan luukulle ja kerrottiin ystävälliselle tädille mihin maalaiset haluais pohjastua vielä sen illan aikana. Täti opasti hienosti ja myi meille Oyster card matkustusliput joihin sai kätevästi sitten ladattua rahaa myöhemmin. Osuttiin oikeaan metroon ja osattiin jopa oikealla asemalla poiskin. Sitten alkoi olla jo kroppa yhtä väsy kun entisestään pehmenneet aivotkin joten en edes yrittänyt ottaa karttaa käteen ja suunnata hotellille. No Way!! Taksi alle ja suoraan hotellin ovelle. Helpotuksen huokaus kun oltiin hotellilla asti vihdoin. Yks koettelus silti vielä.... Ruokaa oli saatava. Oli pimeä, satoi vettä kaatamalla ja karttakaan ei tahtonut osua käteen oikein päin. Siis läheltä vaan pikku kioskista jotain mikä näytti edes etäisesti syömäkelpoiselta, vatta täyteen, iltapesut ja tutimaan. Unta ei todellakaan tarvinnut odotella.

Meidän hotelli oli ihanalla alueella Notting Hillissä. Ympärillä todella perinteistä englantilaista asutusta ja muutenkin ihanan hiljaista ja rauhallista. Mä laitan kuvina tähän jotain mitä nähtiin ja koettiin muutaman päivän vieralun aikana:
Hotelli oli sympaattinen :)


No itse Big Ben
Näkymä hotellihuoneesta :) Alue oli siis ihan
tavallista omakotialuetta ja mä ainakin ihastuin näihin mun mielestä tyypillisiin englantilaisiin rakennuksiin. Lisäksi metroasema oli ihan pienen kävelymatkan päässä hotellilta joten liikkuminen oli helppoa kaupungin eri osiin. Tuntui myös kivalta että hotelli oli rauhallisella paikalla ja illallakin uskalsi ihan hyvin kulkea pelkäämättä.


Oikealla olevassa kuvassa tietenkin Big Ben. Tämä oli näkymä kun noustiin metrosta maan pinnalle. Oli muuten aika vaikuttava kokemus, kuva ei ihan kerro tietenkään kokoluokkaa. Ekan päivän me kierreltiin Westminsterissä siellä sun täällä ristiin rastiin ja ihasteltiin Big Benin lisäksi parlamenttitalon suuruutta. Nähtiin yksityiskoulun pihapiiriä, ja monia ihania pikkukatuja ja kujia kun uteliaana tutkittiin paikkoja. Alapuolella kuvassa oleva Westminster Abbey valloitti meidät. Vietettiin sisällä kierrellen ja opastusta kuunnellen ainakin 2,5 tuntia.. Olihan kokemus!!Williamin ja Cathrinen häät olivat olleet juuri täällä.

Westminster Abbey





















Buckinghamin palatsin portteja


Elina Buckinhamin palatsin portteja ihmettelemässä.
Oli kimallusta ja krumeluuria yllin kyllin.




       
                 



Kensingtonin palatsin puutarhasta
Kensingtonin palatsin puutarhaa

Kensigtonin palatsin portti

Palatsin asukkaat <3 
Kolmannen päivän kohteena oli kaikin puolin ihana Kensingtonin palatsi. Se oli kyllä jotenkin ihana niin ulkoa kun sisältäkin ja kuningatar Viktorian elämästä kertovat näyttelyhuoneet oli kyllä ajatuksia herättäviä. Ihana rakkaustarina Albertinsa kanssa liikutti tälläisen herkkiksen ihan kyyneliin asti. Ehdottomasti kannattaa vierailla jos sielä päin satutte joskus matkustella. Tuli sellainen lämmin fiilis tämän palatsin asukkaista kautta aikain ja kun nytkin sielä asustavat William ja Kate lastensa kanssa jotka mun mielestä on sympaattisimpia ja maanläheisempiä kuninkaallisia mitä mä tiedän niin tuntui että rakennuksessa oli jotenkin hyvä henki.
Piccadilly cirkus.. pakkohan tämä nyt oli kuvata :)

Dianan muistoksi oli tehty muistopolku josta tämä laattakin on
Ihanat päivät Lontoossa sisälsivät paljon metroilua (todella helppoa vaikka metrokartta ensin vähän hämmästytti ja kummastutti linjojen määränsä takia), paljon kävelyä, vähän shoppailua ja muuten vaan fiilistelyä.

Vielä joskus London is calling <3

maanantai 4. tammikuuta 2016

LOMALTA PALUU

Oli kyllä ihan mukava tänään mennä taas töihin. Tuntui niinkun olis ollu pidemmälläkin lomalla vaikka vaan pari päivää lomailin. Meillä on niin kiva porukka töis että ihan ikävä tulee näin loma aikoina. Ihan rennosti heitettiin arkivaihdetta päälle, semmosta varovaista kalenterin selailua ja pikkuhiljaa kevyttä mietintämyssyä päähän tulevan suhteen. Vaan niin ettei mikään paikka niksahtanut heti ekana päivänä paikaltaan ;)

Melko rapsakka keli oli käveleskellä aamulla töihin. Mittari näytti -12 astetta mutta viima teki kyllä muutaman kirpakan lisäasteen. Selvisin töihin kuitenkin paleltumatta mutta töissä ulkoillessa meinas ihan oikiasta napsahtaa jäähän niinku se kuuluisa torakka. Työpäivä meni tosi nopeasti ja sitten vaan taas pikapikaa tepastelu kotiin, reppu kuntoon ja rehkimään salille ettei tarvinnu hermoilla pikkuleijonien peliä ihan kokonaisuudessaan. Huomenna sitte pitääs pystyä kattomaan finaali. Just joo ja käkkärää!!!

Nyt suitsait tekemään vauvelille lättyjä <3

-Sartsa-

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

LENKKEILYN IHMEELLINEN VOIMA

Mä oon kerrankin hurahtanut johonkin järkevään ja monella lailla positiiviseen asiaan nimittäin liikuntaan. Kaikki alkoi tarpeesta tehdä loppuvuoden kuntoremontti ja ruvettiin kaverin kans käymään kuntosalilla pari kertaa viikossa. Sitten mä hoksasin että työmatkat taittuu kätevästi kävellen tai pyöräillen, Mun työmatka on 2,6 kilometriä eli ihan passeli että aamullakin jaksaa ilman aamupalaa sen tallustaa. Ja kuinka paljon pirteämpi sitä sitten onkaan kun on happihypellyt heti aamusta. Tällä hetkellä mun liikuntakalenteri näyttää siltä että 3 kertaa viikossa piipahdetaan salilla ja lähes kaikkina muina päivinä sitten lenkkeillään. Oon kyllä paukutellut ittiäni lapoohin monta kertaa että oon saanu aikaan tämmösen liikuntakipinän. Sohvaperuna has left the building ja toivottavasti pysyykin poissa.

Siskooni kaas ollaan nyt pidennetty lenkkejä 10 kilometriin asti vaihdellen vähän reittejä fiiliksen mukaan. Näiden lenkkien sekä jo vakiintuneiden sunnuntain aamulenkkieni varrella oon kyllä huomannu että meillä on aika kivan näköinen kotikaupunki ja kun pitää silmät auki niin sitä bongailee vaikka mitä kivoja yksityiskohtia. Luonnon kauneus häikäisee kyllä usein. Tässä ohessa tämän aamun ja eilisen kuvatukset lenkin varrelta suunnilleen samasta kohtaa. Paljon on joki muuttunut yhden yön aikana kun pakkanen on tehnyt tehtävänsä. Tiedä nyt näissä kuvissa siitä luonnon kauneudesta mutta kyllä tuo joki ja jokivarsi kaikkineen sisältää aika upeita näkymiä.

Lauantai 2.1.2016
Sunnuntai 3.1.2016


perjantai 1. tammikuuta 2016

MATKALLA MAAILMALLA

Vuoden aluksi ja ikuisen matkakuumeen taas nostaessa päätään aloin miettiä kaikkia reissuja mitä on tullut maailmalle tehtyä. Paljon on omatoimireissattu ja pääosin koluttu Euroopan kaupunkeja. Usein on tehty niinkin että on vain katsottu mihin saisi halvat lennot ja sitten sitä mukaa ollaan menty. Ihan ensimmäinen kohde sattui olemaan tarunhohtoinen Rooma. Siinäpä sitä olikin sitten pienelle maalaistytölle ihmettelemistä kun pelkästään lentokenttä oli kun ihmemaa ja lentäminen jännitti.

Roomassa (v2008)koluttiin kaikki nähtävyydet matkaoppaan top 10 listalta mutta lisäksi käveltiin todella paljon pitkin ja poikin kaupungin katuja ja kujia. Aistittiin kaupungin tunnelmaa. Pysähdyttiin ihanalle gelatolle kun siltä tuntui. Keskityttiin ihmettelemään vastaan tulleita ihmeitä. Myöhemmin olen saanut vielä toisenkin kerran käydä tuossa ihanassa kaupungissa (2012) Molemmilla kerroilla Roomaan on jäänyt pala sydäntä <3 Tästä ihanaakin ihanammasta kaupungista riittäisi kerrottavaa vaikka kuinka paljon mutta jätetään tuonnemmaksi ehkäpä odottamaan omaa postausta.

Ateenan ihanan hellivässä helteessä saatiin käydä seuraavaksi (2009) Hotelli oli pikkukujalla jossa haisi kusi ja narkkarit piikitti nurkan takana iltaisin mutta se ei tahtia haitannut. Lisäksi ekana päivänä oli kadut suljettu mellakkapoliisin toimesta mutta sekään ei meitä hidastanut, tulta päin vaan ;) Kaupungissa oli historian havinaa niin paljon kun jaksoi katsella mutta yhtenä päivänä me lähdettiin saarihyppelylle. Se oli aivan ihana!! Käytiin kolmella eri saarella..Ensin Hydralla jossa ei ole minkäänlaisia moottoriajoneuvoja, aaseilla sielä naiset kävi kaupassa, sitten Poroksella joka ei säväyttänyt ihanan Hydran jälkeen juurikaan ja viimeisenä Aegina jossa käytettiin aika hyödyksi jäämällä biitsille ja uimaan. Laivalla syötiin ruuat ja nautittiin viilentäviä juomia, oli niin kuuma että aurinkorasva härskiintyi iholle..Voi  huokaus, kyllä kelpais tässä hetkessä kun koko ajan tuntuu olevan kylmä.

Pariisissa (2010) olimme hiukan outoon aikaan kun monet matkustavat sinne keväällä tai kesällä. Me oltiin marras-joulukuun vaihteessa. Ekaa kertaa myös vuokrattiin Homelidays.com sivulta vuokra asunto hotellin sijaan. Ja kyllä kannatti. Meidän asunto oli pienellä saarella Ile de la cite. Paikassa jossa ei olisi tullut käytyä ellei oltaisi sielä asuttu. Hiukan varakkaimpien aluetta jopa. Taas oli kaupungissa nähtävää miltei ähkyyn asti. Kylmäkin oli ja mä olin tosi huonossa kunnossa. Kovassa flunssassa ja ehkä oli kuumettakin sillä joka ilta mä hytisin peiton alla kun päästiin asunnolle. Mutta taas tuli ihania muistoja ja pala sydäntä jäi sille tielle.

Seuraavana kohteena taiskin olla Madrid (2011). Jännä kohde edellisten jälkeen sillä kulttuuria tai ainakaan historiaa ei ollut niin paljon kun edellisissä kohteissa. Aurinkoa, lämpöä, rentoa fiilistä sitäkin enemmän. Jälleen törmättiin valtavaan mielenosoitukseen mutta käveltiin vaan reteesti vastakarvaan. Kaikkein eniten tuohon astisista reissuista chillailu meininkiä ehdottomasti. Rakas ystäväni Piia oli eka kertaa reissus mukana ja voi sitä kanssamatkustajien riemua kun sai seurata Piian lentopelkoista olemusta kun lennettiin koneella :) Ja sitä riemua kun ystävä pääsi ekaa kertaa aidosti iloitsemaan siitä että on reissussa uudessa maassa. Fiilismuistot on parhautta.

Joulutoreilla piipahdettiin Budapestissa (2013) ja taas oli ihan uudenlainen kokemus edessä. Kaunis oli tämäkin kaupunki vaikka kesällä varmaan vielä enemmän arvossaan kun on vihreämpää. Kylmä oli mutta gluhwein lämmitti mukavasti. Löydettiin tiemme Budapestin ainoan nukkekorjaajan vastaan otolle, ihana käsityöläisnainen piti pientä putiikkia jossa oli kaikenlaista käsillä tehtyä myynnissä.

Voi voi näitä muistoja, miten paljon rikkaampi sitä onkaan kun on päässyt näkemään ja kokemaan. Onneksi matkustelu on jäänyt tärkeäksi osaksi mun elämää ja sitä täytyy saada määräannoksina säännöllisesti... Ehkäpä näistä reissuista teen vielä joskus kuvien kera makupalapostauksia, kuka tietää ;)

Näihin kuviin ja tunnelmiin vuoden ekan päivän iltaan morjens!!

-Sartsa-

Tervetuloa 2016 :)

ANNO DOMINI 2015
Olen lähtenyt matkalle. Seilaan eteenpäin merellä nimeltä elämä. Matka on ollut pitkä ja vaiherikas. Välillä olen huomannut vierelläni ystävällisiä kasvoja taittamassa matkaa kanssani. Lokikirjaan on tullut merkintöjä karikoista ja niistä selviytymisistä. Välillä olen karahtanut kiinni oikein kunnolla mutta aina on tullut joku ja tuupannut uudelleen matkaan. Muistuttaen samalla tarkistamaan koordinaatit ja luottamaan sisäiseen kompassiin. Olen vieraillut uusilla vesillä, löytänyt monta ystävällistä majakkasaarta. Antautuessani vuoroveden vietäväksi löysin itseni uudesta paikasta josta minulla ei ollut aavistustakaan. Rantautuessani koin tulleeni kotiin sillä satamassa istui onni ja otti minut avosylin vastaan. Matkallani olen kokenut tunteiden koko kirjon päämääränäni löytää turvasatama. Port Minä. Luulen löytäneeni sen nyt. Sinne on aina hyvä palata, ladata akut ja tankata uusia seikkailuja varten. Tutkimusmatka elämän merellä jatkuu uskollisella purrellani nimeltä luottamus. Kun luottamus on kunnossa niin elämä kyllä kantaa.
Parhaita hetkiä uudelle vuodelle, tehdään loistava 2016 <3 




❤❤