keskiviikko 2. toukokuuta 2018

OHIKIITÄVIÄ PYHIÄ

Vappukin se siinä kaasutteli ohi sen kummemmin itsestään meteliä pitämättä. Nämä juhlapyhät ei nyt oikein osu mun kalenterissa mitenkään kovin suureen rooliin. Kävipä tässä päivän eräänä niinkin että mun piti oikein istua alas ja miettiä että joko pääsiäinen meni. Mulla ei ollut siitä minkäänlaista mielikuvaa vaikka tarkemmin muistellen vietettiin silloin mukava ilta pohjanmaalla tosi rakkaitten ihmisten kanssa. Toinen asia mitä on tullut oikein tuumattua on mun synttärit, että oonkos mä jo 44 täyttänynnä. Huolestuttavaa vai ei?? Sitä sopii pohtia.

Kait se vaan kertoo tästä ajan julmasta ohi laukasta. Sais välillä vähän pysäyttää että pysyis oma pikku pääkin mukana. Vappuna me ei siis tehty oikeestaan mitään. Aatto meni telkkaria katellen. Toki piti nautiskella lite kuåhari (lue pullollinen) siinä Vain Elämää uusintoja kattoessa.

Oli muuten hyvä kuohuva tämä


Eilen vappupäivänäkin oltiin vaan kotona ja paskasta kelistä johtuen ei päässyt edes pihalle. Bläääääh että oli tylsä päivä.

Ruuaksi eilen tekaisin uunimunakkaan. Ihan sillä vaan, että jääkaapissa oli paljon tuhottavia aineksia niin tuohon nyt voi laittaa ihan mitä vaan.

SARTSAN uunimunakas
8 munaa
1dl kermaa
suolaa
mustapippuria myllystä
yrttimaustetta
kuivattuja chilirenkaita

Vatkasin kaikki sekaisin ja eikun vuokaan. Päälle sitten kellumaan hirvimakkarasiivuja (niitä mitä ostettiin sieltä messuilta) ja valkosipulijuustosta veivattu raaste. Uppoavat uunissa kivasti sitte massaan. 200 astetta ja n20 minsaa. Tuli tosi hyvää!! Kuvaan jäi vaan pikku palanen, niin nopsaa eväs katosi parempiin suihin.


Kylkeen sitte pienin vielä pannulle kasvikset mitä oli jäänyt ja pikku pussi pakastevihanneksia lisäksi. Paistinpannussa pyörittelin öljyssä, mausteissa ja vähän hunajaakin pistin sekaan. Kypsennin ja kaadoin 1dl kermaa päälle sekä loput juustoraasteet mitä jäi. Annoin muhia kannen alla tovin ja ei kun herkuttelemaan. Slurp!

Että semmonen vappu sitten. Kohti äitienpäivää, noin niinku pyhien suhteen.

Rakkaudella,
Sartsa

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

LAPSIASIAT MIELESSÄ

Tämmöinen päivä kun ollaan vaan eikä tehdä oikeestaan yhtään mitään, on oikein otollinen sellaselle melankoliselle fiilikselle. Mulla tuli tuossa tovi sitten sellanen hirvee ikävän aalto joka pyyhkäisi päältä kylmien väreiden tavoin ja toi kyyneleet tullessaan. Mulla tuli vauvaani ikävä ja samalla kaikkia muitakin läheisiä. Mietin mistä ihmeestä moinen nyt tuolla lailla yllättäen kunnes tajusin. Akin tyttö on ollut taas meitä täällä ilostuttamassa viime yön yökylässä ja kait se siitä sitten jotenkin tuli oma lapsikin entistä enemmän mieleen. Kun mietti miten paljon on ollut vieraan lapsen kanssa tekemisissä viime aikoina verrattuna siihen miten vähän omia on nähnyt.

Mä huomaan, että sillon alkaa kaipaamaan paljon enemmän. Tekis mieli tehdä jotain omien lastensa kanssa. Oon senkin pistänyt merkille että mä ohjeistan ja komennan ihan samalla lailla onko sitten toisen lapsi tai oma. Kait sekin on sitä ikävää, että haluaa toimia niin kun toimis jos oma lapsi olis paikalla. Jotenkin senkin on vasta tajunnut ja sisäistänyt tässä ihan vuoden aikana ettei enää oo sellasia pikkulapsia ittellä ollenkaan. Mä oon huomannu ajatusmaailmani jääneen vähintään siihen aikaan kun Ville asusteli mun kans ne joka toisen viikon. Siitä nyt kumminkin on jo pari vuotta ja kasvavien lasten elämässä se on tossa vaiheessa aika pitkä aika. Isoja asioita tapahtuu. Viimeistään nyt kun Villekin siirtyi yläkouluun niin lasten asiat on jotenkin ihan erilaisia kun ennen sitä.

Se on fakta että aina noita lapsia ja niiden asioita murehtii samalla lailla kun silloon kun ne oli piäniä. Aiheet vaan muuttuu mutta ei se mures siitä poistu vaikka ovatkin jo aikuusia. Sitä vaan ei tässä vaiheessa voi enää niin paljon tehdä lasten hyvinvoinnin eteen kun silloon kun ne oli piäniä. Silloon ehkä ongelmat oli vähän pienempiäkin kun nyt isompana. Se on sitä elämää ja sen kiertokulkua, että pitää vaan uskoa ja luottaa ja etenkin toivoa että lapset pärjää. Ja löytävät paikkansa jossain vaiheessa tästä maailmasta. Se käy joltain helpommin ja nopeemmin kun toisilta mutta sitähän se on. Tämä elämä. Oman paikan ja sitä kautta omia onnen avaimia ettien. Sitten kun ne löytyy jossain vaiheessa niin sitten on puntaroitava aika ajoin että vieläkö nämä asiat pätee vai onko muutoksen aika. Harvemmin elämä pysähtyy johonkin pisteeseen lopullisesti vaan oman kasvun myötä elämäntilanteiden muuttuessa muutos on välttämätön. Muutos on sanana vähän sellanen epävarmuutta henkivä mutta se voi olla pelkästään hyväkin asia. Jos siihen osaa suhtautua sillä lailla. Sitä toivoo omille lapsillekin, että osaa rehellisesti aika ajoin puntaroida senhetkistä tilannetta ja miettiä olisiko aika muutoksen. Ei muutosta pelkän muutoksen takia tarvii tehdä. Mutta jos tuntuu että se muutos vois tuoda jotain uutta, ehkä vielä tuntematontakin niin rohkeasti vaan sitä päin.

On ollut pakko muistuttaa itteänsä aina välillä siitä, että lapset tekee omat ratkaisunsa eikä niihin pidä puuttua liikaa. Aina oon valmis auttamaan ja sanomaan mielipiteeni etenkin jos sitä kysytään. Toisinaan pitää myös kyseenalaistaa asiota jos siltä tuntuu, mutta loppupeleissä päätös on lapsella itellään. Ja tämä on se asetelma joka varmaankin säilyy ihan hautaan asti. Äiti murehtii ja viettää unettomia öitä toivoen että kaikki menee parhain päin. Yrittäen olla puuttumatta :D

Tälläisissä aatoksissa se on tämä sunnuntai kulunut.

rakkaudella,
Sartsa

lauantai 28. huhtikuuta 2018

MATKAKUUME VAIVAA

Mulla on hirveä matkakuume. Joko mä oon kuinka monta tuhatta kertaa sen mahtanut mainita? On aivan pakko päästä johonkin reissuun. Marmaris on tietty sellainen tuttu ja turvallinen paikka mihin suunnata, sitten vaikka yksin ellei saa ketään kaveria. Oon sellasessa tilanteessa, ettei oikein tahdo olla matkaseuraa. Aki on tehnyt selväksi ettei sitä kiinnosta ulkomaille lähteä, lähtee mieluusti lappiin kun johonkin menee. Ja yksin. Nyt sitten samaan aikaan tällä hetkellä mun vakituiset matkakaverit lähtee just reissuun kohti Alanyaa joten nekään ei nyt sitten ihan heti oo mihinkään lähdössä uudelleen. Sitten kaimani, jonka kanssa ollaan parit viimematkat tehty, saa lomaa töistä tietty vaan sellaiseen aikaan etten mä välttämättä pääse just siihen aikaan lähtemään mihinkään. Sitten ei paljon jää vaihtoehtoja muuta kun lähteä yksin mikäli tahtoo reissuun päästä.

Kesällä on tietenkin jo merkattuna asioita kalenteriin ja Villen kanssa haluan ehdottomasti lähteä reissun päälle jossain vaiheessa. Kaikki on vielä ihan levällään kesän suhteen. Siitä ne pikkuhiljaa muotoutuu mutta mä haluan lentokoneeseen. Haluan kokea sen fiiliksen kun mietin mitä matkalle otan ja mitä siellä teen. Haluan fiilistellä lentokentällä lähdön tunnelmaa. Haluan pilvien päälle. Haluan sellasen lämpimän lehmän henkäyksen tuntea kasvoillani. Tiedättehän, sellaisen minkä koet kun meet johonkin lämpimään lomakohteeseen ja kun astut ulos terminaalista. Haluan löhöämään rantatuoliin, lotraamaan aurinkorasvalla, uittamaan varpaita turkoosiin meriveteen. Kuulla "guud prais tsast foor juu" :D Mä lähden kyllä mutta kohde on vielä vähän avoinna.

Jos tullaan hetkeksi tähän päivään ja tähän maailmaan niin tämä viikko on mennyt aika vaihtelevissa fiiliksissä. Oon ihmetellyt kun välillä on ottanut kaikki hermoon niin raskaasti ettei mitään rajaa. Tänään sitten sekin selvisi että eletään sitä tiettyä aikaa kuun kierrosta. Hormonikierukka on aiheuttanut sen, ettei menkkoja oo oikeestaan näkynyt ollenkaan moneen kuukauteen mutta nuo mielialajutut on kyllä ihan tallella. Ei niin pahana tokikaan kun ennen kierukkaa. Nyt sitten pitkästä aikaa meinaa olla oikein jonkunlaiset menkatkin. Siinä siis syy kaikelle sille mielialojen heittelylle. Onneksi vuotaminen on ihan minimaalista verrattuna mitä oli aikaisemmin.

Tämä viikonloppu menee ihan rauhallisissa merkeissä kotosalla. Niinkuin varmaan vappukin.

rakkaudella,
Sartsa

torstai 26. huhtikuuta 2018

ON NIIN SARALLAASTA

Nyt on kyllä sellanen viikko joka on viemässä viimeisetkin vedon rippeet tästä akasta. Sinänsä ihan rauhallista eikä mitään suurempaa kiirettäkään mutta kumminkin jotenkin väsyttävää. Tuntuu jopa siltä, että kun on kovin paljon töissä luppoaikaa niin se väsyttää enemmän kun tasaisen kiire.

On myös viikko jolloin Sartsan mielialat elää ihan omaa elämäänsä. Eilen ei ollu kaukana ettei joku saanut selkäänsä. Olin niin kiukkua täynnä että aivan pihisi. Täytyi taas mennä välillä ihan omaan ylhäiseen rauhaan etten oikeesti löisi jotain viatonta vastaan tulijaa tai sanoisi jotain mitä joudun katumaan jälkikäteen. Kaikki oli mun mielestä ihan poikkeuksellisen idiootilla päällä eikä mikään asia mennyt ainakaan minkään järkevän kaavan mukaan. Se nyt vaan oli niin että näinkin täydellisen ihmisen oli kovin, ah niin kovin, raskasta elää niin epätäydellisten typerysten keskellä :D Onneksi päivästä selvittiin kuitenkin vain yhdellä semikiukkuisella tuhahduksella jonka työkaveri tuntui ihan ymmärtävän. Tai sitten vaan fiksuna jättävän huomiotta.

Tänään on ollut huomattavasti helpompi päivä. Tilanteet on muuttuneet ja on saanut juosta sinne sun tänne mutta mieli on ollut virkeällä päällä. On ollut sellasta kevyttä matalalentoa siis. Meillä on kiinalaisia vieraita koululla tämän viikon ja se on kyllä tuonut niin kivaa vaihtelua ja on tehnyt tosi hyvää lapsille. Monille tämä on ollut kuitenkin ihan eka kohtaaminen ulkomaalaisten kanssa. Meidän koululla siis on 3 kiinalaista oppilasta vastavierailulla kun meidän koululta oli muutama kuukausi sitten 3 oppilasta siellä kiinassa tutustumassa sikäläiseen koulunkäyntiin. Monet oppilaat on rohkaistuneet vaihtamaan sanan tai pari näitten vieraitten kanssa. On hienoa että lapset saavat huomata että joka puolella maailmaa meininki on samanlaista. Onhan se varmaan aikamoinen shokki näille kiinalaisillekin Pekingistä tulla pieneen maalaiskylään. Ovat tänään ihastelleet mm.. sinistä taivasta jota ei Pekingissä näy ollenkaan.

Tää viikko tuntuu ihan mahdottoman pitkältä ja siltikin huomenna on jo perjantai. Hurraa!!! Eilen oli Akin synttärit ja ilta meni siihen, että käytiin syömässä ja sitten Akin nuorimmainen tuli käymään. Tänään ilta menee vähän samanlaisissa merkeissä.

Ei ollut parhaat mahdolliset sapuskat kyllä eilen..


rakkaudella,
Sartsa

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

VIIKONLOPUN MESSUJEN ANTIA

Kerroinkin jo miten me oltiin viikonloppuna Jyväskylässä kevätmarkkinoilla josta tehtiin muutama mahtava löytö. Mun suurin suosikki oli nämä leipäsipsit jotka on todella monikäyttöisiä kun menevät sellaisenaan naposteltavana tai vaikka salaattissa krutonkien tilalla. Makuina näissä on herkkukurkku, valkosipuli ja pekoni. Tai siis noissa mitä me valitiin. Herkkukurkun makuisia ollaan jo testattu savulohisalaatin kanssa ja toimii loistavasti. Eniten mä tykkään näissä siitä, ettei näitä oo liotettu missään rasvassa vaan kuivatettu.



Tässä leipäsipsit täydessä toiminnassa

Tämä oli yritys joka näitä myy

Sitten me ostettiin muutamaa makua sinappia. Niitä löytyy enemmän täältä



Rommisinappi ollaan jo aiemmin hyväksi havaittu, toisen firman toimesta kylläkin. Mä jotenkin tykkään siitä, että siinä on potkua ja samalla se on vähän makeahkoa. Tuo Niskalaukaus sinappi on menossa eteenpäin tulisen maun ystävälle.

No sitten on tietenkin mausteet, joita tarvii aina. Me koitettiin taas etsiä jotain uusia ennen testaamattomia juttuja. Kaapit kun pursuaa normimausteita, jotka on todella ahkerassa käytössä. Innokkaita ruuanlaittajia kun ollaan molemmat. Päätettiin sitten testata noita chilejä kuivatettuna. Katotaan miten paljon niissä on potkua ja kauanko menee siihen, että oppii niitä käyttämään. Tuo adjika oli ihan uudenlainen mausteseos jota mä ajattelin kaikkein eniten kasviruuille. Sitten otettiin vaan bonuksena mukaan tuo limechili dippijauhe. Ajatuksena vaikkapa kalalle tehdä siitä kylmää kastiketta sen ohella että käyttäis sitä ihan dippinä. Ruoveden herkun sivuille täältä



Lisäksi ostettiin vielä virolaiselta kaupalta hirvimakkaraa ja ihanaa suussa sulavaa valkosipulijuustoa. Harmittaa hirveesti etten mä tietty nyt millään muista minkä niminen tää putiikki oli. Ihania tuotteita kyllä kerta kaikkiaan. Tuola ne tuoksuu jääkaapissa tosi houkuttelevasti.


Toinen ihana tuote mitä ostettiin enkä muista firman nimeä niin oli tuo lämminsavulohi. Tehtiin siitä tuo salaatti mikä näkyy tuolla yläkuvissa. Nam!!

Sellasia herkkuja siis tarttui mukaan joten ei ollenkaan voi sanoa että ois ollut turha reissu.

rakkaudella,
Sartsa

maanantai 23. huhtikuuta 2018

VIIKONLOPPU OLI KYLLÄ AIKA JEPPIS

Viikonloppu oli kyllä kaiken kaikkiaan lähes täydellinen. Lauantaikin jatkui ihan yhtä hyvänä loppuun saakka. Käytiin sielä sekakuoron konsertissa josta puhuinkin (mikä olikin tosi viihdyttävä) ja Akin nuorimmainen lapsukainen tuli viihdyttämään meitä illan suussa. Jäikin oikein yöksi asti. Lauantai ilta meni siis höpötellen telkkarin äärellä.

Mäntän sekakuoron konsertti oli kyllä tosi jees!!


Eilen päätettiin sitten lähteä Jyväskylään messuilemaan. Aki oli kiinnostunut retkeilymessuista ja katottiin sitten että siinä sivussa olis myös Wemmi kevätmarkkinat jossa tarjolla vähän sitä sun tätä suuhunpantavaa. Sopii meille siis oikeinkin hyvin :) Kävikin sitten paikanpäällä ilmi, että tuo retkeilymessuosuus olikin aika pieni ja anti jäi tosi laihaksi sen sijaan että nuo markkinat kiinnosti meitä enemmänkin. Mukaan tarttui kotiin viemisiksi vähän sitä sun tätä herkkua. Mausteita, hirvimakkaraa, valkosipulijuustoa, sinappeja ja erimakuisia leipäsnackeja. Rahaa jäi jonkin verran siis sille reissulle mutta eipä haittaa. Se vähän harmitti, että kalakukot oli jo kaikki myyty joten sitä me ei saatu ostettua. Kalakukko jää siis edelleen multa maistelematta.

Tommonen kaveri oli messuilemassa 


Messuilta käväistiin sitten Akin vanhimman tytön luona, joka asuu aika lähellä Paviljonkia. Kahvit ja tosi hyvät marjapiirakat masussa olikin sitten hyvä lähteä ettimään ruokapaikkaa :D . Päädyttiin Heseen, joka ei oo mulle mikään ykkösvaihtoehto, mutta tällä kertaa mentiin juniorin ehdoilla. Maha ainakin täyttyi ihan kiitettävästi. Päädyttiin sitten shoppailemaankin pikkasen ennenkun illan hämärtyessä suunnattiin kotiin päin.

Kotona sitten tein, ainakin ajatuksissani, iltapuhteiksi kesälomasuunnitelmia. Kalenteria selatessani tuli kyllä mieleen että aika kiitää ihan älytöntä vauhtia ja etenkin kun olis kaikkea kivaa mahdutettavana kalenterin sivuille. Täytyy yritää muistaa nauttia kesästä hetki kerrallaan että se kestäisi ehkä mukamas vähän pitempään. Muutenhan se on ohi silmänräpäyksessä. Tai kuten siskoni sanoi, viikonloppujen määrää kattoessa kesä on kyllä ihan todella lyhyt. Niinhän se on.

Tästä tullaankin siihen ajatukseen mitä oon pyöritellyt monta kertaa pienessä mielessäni, että mistä se johtuu että lapsena kesät oli aina pitkiä ja aurinkoisia. Oliko niin todella? No fakta on se, ettei niitä päiviä silloin kesässä ollut tasan yhtään sen enempää kun nytkään. Miksi sitten näin aikuisena aika tuntuu liitävän käsittämättömän nopeaa? Voisko syynä olla juurikin tuo, että eletään aina jotain tulevaa. Joko tulevaa viikonloppua tai jotain tulevaa päivää jolloin pitää olla jossain tai tehdä jotain. Silloinhan saattaa käydä niin, että huomaamattaan jättää ohikiitäviä hetkiä huomioimatta ja elämättä. Lapsena kesät oli tietenkin pelkkää preesensiä. Tehtiin mitä sattui huvittamaan. Harvemmin oli mitään valmista suunnitelmaa päivän varalle kun aamulla silmät avasi. Sitä mentiin minne nenä osoitti ja tehtiin sitä mikä sattui tuntumaan sillä hetkellä kivalta. Olisko siinä yksinkertaisesti syy pitkiin kesiin? Kun elää nykyhetkeä ja huomaa siinä kaiken kivan eikä koko ajan odota jotain. Jotain mitä ei ehkä koskaan edes tuu. Toki se ei meillä aikuisilla aina nyt vaan onnistu, mutta jos oikein kovasti yrittäis. Ja ainakin jättäin sen etukäteen murehtimisen minimiin. Se, jos mikä, vie voimia aivan turhaan. Kun ei siitä tulevasta kumminkaan tiedä. Käy vielä niin, että menee hyvä mures täysin hukkaan ;)

Noh, kesälle tuli kumminkin jotain pientä mietittyä. Pääasia olis se että ehtis nähdä paljon rakkaita ihmisiä, viettää lämpöisiä hetkiä ystävien seurassa ja kerätä kokemuksia joita muistella pitkän talven aikana. Haluan pohjoiseen ja etelään. Haluan monta asiaa siltä väliltä. Katsotaan nyt sitten mikä niistä toteutuu.

rakkaudella,
Sartsa

lauantai 21. huhtikuuta 2018

TÄYDELLINEN LAUANTAI

On menossa aika lailla täydellinen lauantai. Ensin nukuin pitkään ja söin hyvän aamupalan. Heti sen jälkeen lähdin liikkelle hoitamaan asioita. Sain vaihdatettua kesärenkaat ja nyt on alla ihan upouudet ja viimeisen päälle testivoittajarenkaat. Kalliit kun mitkä mutta kun mun autossa on vähä normia leveämmät renkaat niin niillä on välillä tosi hankala ajella ainakin vesikelillä. Halusin nyt varmasti turvalliset renkaat, maksakoot sitten vähän enemmän. Onneksi on osamaksut.

Meinasin hoidella muitakin rästijuttuja kuten käydä katsastuttamassa auton ja ottamassa passikuvat uuden passin hakua varten. Kumpikaan paikka ei ollut kuitenkaan auki tänään joten hetken mietin mitä tekisin. Keli oli aivan mahtava, joten päätin lähteä lenkille. Pikainen visiitti kaupassa ja työkaverin kanssa jutustelua puhelimessa. Käväisinpä vielä hakemassa kuulokkeetkin ja ei muuta kun lenkkipolulle. Löysin ihan täydellisen reitinkin. Sai kävellä pellon reunaa ja ihanaa metsätietä pitkin. Pikkasen oli märkää mutta lenkki oli kyllä voimaannuttava monella lailla.

Märkää oli joo...

Ihana lenkkireittini

Tunnin lenkki takana ja juuri kun pääsin kotipihaan niin taivas näytti tältä:


Tänään vielä tiedossa sekakuoron konsertti. Työkaveri laulaa siinä joten haluan mennä kuuntelemaan. Ohjelmistokin vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Tosi kiva lauantai siis meneillään.

rakkaudella,
Sartsa