sunnuntai 27. tammikuuta 2019

SUNNUNTAIHÖLLÄILYÄ

Aivan täydellisen mahtava sunnuntaipäivä menossa. Tälläsistä mä tykkään. Vähän on tullut jotain järkevääkin tehtyä kuten siivoiltua ja hoideltua pyykkihommia. Mutta sitten paljon on vain ollut sohvaperunana tai paremminkin sanottuna penkkiurheilijana. Lähes koko aamun on saanut olla talviurheilun äärellä kun on tullut naisten viestiä, ampumahiihtoa, alppihiihtoa ja kohta vielä miestenkin viestiä. Yle on kyllä nyt oikein ylenpalttisesti hemmotellut urheiluhulluja, kelpaa mulle.

Ulkona on aivan mahtava talvipäivä. Kylmää toki on, meilläkin mittari -20 huitteissa mutta näyttää nätiltä näin sisältä katottuna.



Ulkona oon käynyt sen verran että vein kaikki petivaatteet ulos tuuleentumaan. Ihanaa mennä illalla nukkumaan tuulettuneeseen petiin. Pikkunen ongelma saattaa olla tuon meidän wellpur petarin sulattaminen. Se oli nimittäin jo ekan vartin jälkeen ihan kivikova kun oli vähän jäässä. Muistelen ohjeistusta, että sitä pitäis aina välillä rullata ja niinpä mä sitten tein työtä käskettyä. Rullasin sen ja sidoin ohuella narulla kiinni. Sitten pystyyn se tuohon terassille tuuleentumaan. Ans kattoo miten kauan menee ennenkun se sulaa niin että rullautuu takaisin. Eikähän se aamuun mennessä oikene.

Tänäänkin ihan hyvin ois voinut mennä ulkoilemaan mutta vahvasti näyttää siltä että täällä sitä vaan tyydytään ihailemaan talvisen maiseman kauneutta lasin läpi. Sen verran mä oon ollut reipas tänään, että pakkasin huomista vesijumppaa varten jo laukun valmiiksi. Otan sen huomenna töihin mukaan niin saan mennä suoraan töistä päin jumppailemaan. Muuten on vaara ettei tuu mentyä ollenkaan. Kerran oon käynyt vesijumpassa ja se tuntui ihan mukavalta, joskin kesti vaan puoli tuntia ja loppui vähä kun kesken. Taas oon tehnyt itteni kans sopimuksen, että ens viikolla sitten pitää liikkua. Se on ihanaa kun aina maanantaina on jotenkin ihan kun uus alku. Ainakin hetkellisesti voi ajatella, että kaikki on mahdollista tästä eteenpäin. Siinä mielessä mä rakastan kaikkia alkuja. Tällä hetkellä myös maanantaita.

Tälle päivää ei oo mitään ihmeempiä suunnitteilla. Ruokaa pitäis laitella jossain vaiheessa ja josko sitä ehtis hyvän kirjan avata niin oispa mageeta. Mä lainasin kirjastosta Dan Brownin Alku kirjan ja sitä oon nyt joka välissä ahminut vähän. Jäin heti da Vinci koodista koukkuun noihin Brownin kirjoihin ja oon kaikki  aikaisemmat lukenut. Mua kiehtoo se taidehistorian ja uskonnon kietominen mitä jännittävimpiin kuvioihin. Sitten saa miettiä mielessään mikä on totta ja mikä on kirjailijan loistavaa mielikuvitusta. Ainoita kirjoja jotka on jollain lailla haastaneet miettimään asioita jotka on aina olleet itsestään selviä.

Tosi kivaa sunnuntaita sulle. Toivottavasti oot saanut kerättyä akkuun virtaa uutta viikkoa varten.

rakkaudella,
Sartsa


lauantai 26. tammikuuta 2019

LEVOTTOMUUS

Mulla on jotenkin tosi levoton olo. Oon huomannut sen viime aikoina. Yhtään, siis en sitten niin vähääkään, osaa edes arvella mistä se mahtaa johtua. On sellanen olo että jotain pitäis tapahtua mutta en tiedä mihin tuo olotila liittyy. Sen vaan tiedän, että oon vastaavanlaisen tunteen kanssa paininut pari kertaa aiemminkin mutta silloin moiseen fiilikseen on ollut ihan selkeä syy. Tällä hetkellä tosiaankaan en pysty erittelemään mihin tämä olotila viittaa. Arvelen vaan, että jotain muutosta on ilmassa. Kait sitä pitää vaan kiltisti odotella aikaa oikeaa. Tosi vaikea on luottaa siihen, että ne asiat mitkä pitää tapahtua tulee tapahtumaan silloin kun aika on oikea. Mä oon niin kovin huono odottelemaan mitään kun pitäis saada valmista nyt ja heti.

Oon mä jo tietenkin vähän istunut itteni kanssa alas, oikein ajan kans, ja kysyny itteltäni että mistäs nyt oikeen mahtaa tuulla. Jotain arveluja ja täkyjäkin oon heitelly ilmoille mutta tosiaankaan vielä en oo hoksannut että minkä pitäis muuttua. Tai että haenko mä ylipäänsä muutosta. Vai mikä tämä olotila sitten oikein on. Toisaalta nämä ajatukset ja tuntemukset voi liittyä väkisinkin ajatuksissa marinoituviin mahdollisiin työkuvioihin. Töiden suhteen kun on menossa kaikenlaista ja ongelma on se, että ei voi yhtään olla varma mikä on se oikea tie. Tai edes se mikä oikeasti on toteutumassa. No, onpas nyt hankalan kuuloista, mutta siis... Niin, epävarmuus on välillä hankalaa.

Mulla on muutama tehokas kuukausi vielä tätäkin työsopimusta jäljellä mutta en voi sille mitään että katse kääntyy jo tulevaan. Siis siihen mitä tapahtuu ensi syksynä. Vaihtoehtoja on mutta ei yhtään mitään selvää suuntaa. Ainut varma juttu tällä hetkellä ajatellen on se, että asiat tulee muuttumaan. Tällä samalla kuviolla mä tuskin jatkan syksyllä. Joko mä jatkan vielä tuolla nykyisellä koululla mutta paljon pienemmillä viikkotunneilla kun nyt tai sitten mä siirryn kokonaan toiseen paikkaan. Yhtä todennäköinen vaihtoehto on myös se, että oon syksyn tullen työtön. Tai että saan hyvällä onnella tehdä sijaisuuksia silloin tällöin. Se olis se kaikista paskamaisin vaihtoehto. Kunhan saisin tehdä pitkällä sopimuksella töitä edes jonkinlaisin viikkotunnein, joilla vielä tulee toimeen. Siinä siis töihin liittyvät epävarmuustekijät jotka väkisinkin saa nuo pari aivosolua törmäämään aina välillä keskenään.

Muunkin elämän suhteen tarvittais kipeästi muutosta. Se perhanan liikunta ei nyt vaan millään, ei siis niin meinaan millään, tunnu tarttuvan mun lahkeeseen. Aina kun jotain hetkellisesti käyn tekemässä niin olotila on aivan mahtava ja mietin että miksi  mä en voi tehdä tätä säännöllisesti kun se kerran on niin kivaa. Se liikunnan jälkeinen fiilis on jotain mitä kannattais tavoitella, ihan niinkun vaikka päivittäin. Voi PIIP PIIP PIIP!!! Mä epätoivon vimmalla odotan sitä päivää kun liikunnan riemu vie mut mennessään. Se on tullut ennenkin, niin miksei nytkin.

Muuten mun elämä on aika tasaista tällä hetkellä. Onko haaveissa jotain muutoksia niin ei välttämättä mutta voin mä tunnustaa että jotain pientä toivetta ehkä jostain on. Niistä sitten jos tulee ajankohtaiseksi.

En tiedä oikeastaan mikä tämänkään tekstin pointti oikein oli kun ei mulla kerran oikeesti oo mitään kerrottavaa. Tämmösiä juttuja mä kumminkin siis pyörittelen mielessäni. Välillä ihan mahdottoman tosissanikin. Pakko vaan luottaa, että elämä kantaa tälläkin kertaa ja jotain tapahtuu sitten kun aika on.

On se jännä, että joskus lapsena sitä niin ajatteli että aikuisena kaikki on niin selvää ja saa tehdä mitä haluaa. Ostella mitä haluaa ja syödä karkkia niin paljon kun haluaa. Sitä on talo ja perhe ja käydään töissä. Niin yksinkertaista. Ehkä on ihan hyvä vaan ettei siinä vaiheessa vielä oo aavistustakaan miten monimutkaista elämä voi olla. Kun hetken kaikki on helppoa ja selkeää niin seuraavassa hetkellä kaikki on taas levällään. No, ainakin mun elämässä. Oon aika varma ettei kaikki oo tälläsiä helvetin pyryharakkoja jotka on ihan all over the place. Välillä mä oon itteeni tosi kyllästynyt ja tarviisin kipeesti lomaa ittestäni. Vielä en oo keksinyt miten se tapahtuu.

En tiedä oikeastaan mikä tämänkään tekstin pointti oikein oli kun ei mulla kerran oikeesti oo mitään kerrottavaa. Tämmösiä juttuja mä kumminkin siis pyörittelen mielessäni. Välillä ihan mahdottoman tosissanikin. Pakko vaan luottaa, että elämä kantaa tälläkin kertaa ja jotain tapahtuu sitten kun aika on.


rakkaudella,
Sartsa

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

IHON HYVINVOINTI

Mä oon alkanut nyt kiinnittää enemmän huomiota mun ihoon ja etenkin sen kosteutukseen. En oo varmaan ainoa jonka iholle nämä sinänsä niin ihanat ja kuulaat pakkaspäivät on ihan murhaavia. Onneksi oo.saanut lääkityksen avulla kilpparini vajaatoiminnan aisoihin joten sen puolesta iho ei ole enää ihan hilseilevän kuiva. Välillä se oli jo oikeinkin hyvä mutta tosiaankin nyt nämä kiristyneet pakkaset on saaneet ihon tosi kuivaksi.

Ensiapuna oon yrittänyt muistaa juoda paljon vettä. Eli siis sisäinen kosteutus käyttöön. Toki sitten myöskin ihan rasvaamalla ahkerasti. Sekään ei vaan oo tuntunut auttavan kerta päivään. Töissä oon ihan kylmästi joutunut myös vähentää käsien pesemistä sillä välillä mun käsistä on iho mennyt ihan rikki. Ja rasva mulla on työpöydällä aina valmiudessa.

Naamataulu on kans ollu niin kuiva että ihan pölisee. Siis otsa etenkin on ihan hilseilly. Niinpä mä päätin koittaa kosteuttamiseen myös kasvonaamiota. Harrastan esim ihan tollasia halpoja kertakäyttönaamioita joita saa vaikka mistä kaupoista. Ne on osoittautunut tosi hyviksi. Tällä kertaa mun vastaan tuli tollanen panda naamio. Kankainen kasvonaamio siis. Sellasta en ollut ikuna koittanut ja kun hintaa oli huimat yksi euro niin päätinpä laittaa elämän risaiseksi ja kokeilla. Niitä oli kahdenlaisia joista toinen muistaakseni puhdistava mutta mä valitsin tietty tuon kosteuttavan. Tältä se sitten näytti 😁


Mä ajattelin että jep jep, tämähän on ihan lelu. Naamio tosin tuntui tosi ihanan raikkaalta heti joten aattelin että ainakin virkistyy jos ei muuta. Mä nimittäin oon alkanut aamuisin herätä tuntia aiemmin kun ennen ihan vaan mukavampien aamujen toivossa. Se on ollut parhaita päätöksiä hyvinvoinnin kannalta mitä oon aikoihin tehny. Kyseisenä aamuna mä olin jo ottanut lääkkeet ja syöny aamupalan. Lukenut aamulehdenkin. Niinpä laitoin tuon naamarin naamalleni ja samalla tein aamuvenyttelyt. Siinäkin yks uus juttu tälle vuotta, mä venyttelen aamulla ja herättelen sillä lailla kroppaani päivän koitoksille. On ollut superhyvä homma!!

15 minuutin jälkeen mä otin naamion pois ja olin todella yllättynyt lopputuloksesta. Kasvot oli ihanan pehmeät ja raikkaat. Peilistä katsoi mua oikeinkin pirtsakka typykkä. Tunne myös säilyi koko päivän. Olipa ihana päivän aloitus. Muistakaa hemmotella itteänne aina välillä. Tai vaikka joka päivä jos siltä tuntuu.

Oon myös yrittänyt kiinnittää hyvinvointiini muutenkin huomiota oikeastaan suoliston hyvinvointiin panostamalla. Kerroinkin kai jo leivän pois jättämisestä. Aamuleivät on vaihtuneet riisikakkuihin. Aamuisin juon sitruunavettä mikä tuntuu olevan hyväksi vatsalle. Tänään sitten tein Ruohonjuuresta tilauksen joka sisälsi mm hamppuöljyä jota mun työkaverini suositteli mulle. Katsotaan mikä teho sillä mahtaa olla mun vatsalle. Pienin askelin kohti parempaa oloa. Testailen eri juttuja ja kuuntelen kehoani. Eiköhän siitä hyvä tule.

Oman hyvinvoinnin lisäksi mä oon saanut hyvää fiilistä näistä pakkaspäivistä jolloin luonto on niin kaunista että tuntuu kun kävelis keskellä maalausta. Vielä kun sais ittestään irti sen perhanan liikkumisen. En käsitä miten vaikeeta se voi olla. Noh, kyllä sekin sieltä vielä tulee mukaan. Pakko uskoa! 

Reipasta loppuviikkoa!

rakkaudella,
Sartsa


maanantai 21. tammikuuta 2019

MATKAMESSUT JA SCANDIC HAKANIEMI

Terkkuja Helsingistä ja erityisesti matkamessuilta. Ihana viikonloppu on takanapäin ja laitettu muistojen kultakantisen kirjan väliin. Oli kyllä tosi kiva reissu. Väsyneenä ja hiukan reissussa rähjääntyneenä sitä sitten tultiin eilen kotiin. Ei se tollanen matkustelu ja hippalointi niin vaan kropasta häviä tälläsellä keski-ikäisellä naisihmisellä.

Mun reissuhan alkoi jo 7.30 lauantai aamuna kun hyppäsin bussiin. Yllätyksekseni huomasin, että autossa oli jo siinä vaiheessa tosi paljon matkustajia. Ei siis puhettakaan että olisin viime vuoden tapaan päässyt pötkölleni takapenkille. No onnistui se torkkuminen ihan normipaikassakin. Auringon nousu saatteli meitä kohti Helsinkiä.

Jossain Tampereen ja Helsingin välillä

Porukkaa otettiin kyytiin Orivedeltä ja Tampereelta niin, että lopulta auto oli lähes täynnä. Itse asiassa mä taisin olla ainoita jotka istui yksin. Matkan aikana tehtiin yks stoppi, Linnatuulessa. Kaakaota ja croissant naamariin että jaksaa kierrellä messuilla.

Piti vähän teineillä kun oli niin kiva tuo taustaseinä :) 


Messuille saavuttiin yhtä aikaa ystäväni kanssa joka suunnisti sinne Vaasasta. Aikamoinen sattuma, että oltiin samaan aikaan portilla. Tossa vaiheessa jo huomasi, että messuilla oli porukkaa ihan yllin kyllin, mutta todettiin että koska meillä ei oo mitään aikataulua niin voidaan kierrellä ihan rauhassa niin kauan kun huvittaa. Hyvillä mielin sukellettiin joukkoon tummaan. Lähdettiin aarrejahtiin. Eteisestä sai ottaa kartan jossa oli merkattu eri pisteet joista piti käydä ettimässä tiettyjä koodeja. Kun vähintään 5 koodia oli kerätty niin sai palauttaa kartan ja osallistui 3000 euron arvoisen voittopotin arvontaan. Siinä oli ihan kiva ohjelmanumero niitä etsiä ja samalla tuli käytyä rupattelemassa osastoilla joissa ei välttis muuten ois tullut käytyä.

Monenlaista ohjelmaa olis taas ollut tarjolla ja niiden parissa ois mennyt aikaa vaikka kuinka mutta me käytiin kuuntelemassa Jaajo Linnonmaan tarinointia Virtual traveller firmastaan. Oon katellut noita videoita jo aikaisemminkin ja tykkään, että niitä on tosi kiva kattella. 360 kameralla kun kuvaa niin katsojastakin tuntuu kun olis ite paikalla.

Aamulypsäjä Jaajo
 Inarin osastolla oli tarjolla räp keikka kun saameksi räppäävä Ailu Valle esiintyi useampaankin kertaan. Mielenkiintoinen kokemus tämäkin! Rähkisvuohta eli rakkaus oli kuulemma tärkein sana mitä on olemassa ja sen Ailu käski laittaa muistiin.


Välillä piti pysähtyä vähän lepuuttelemaan jalkoja ja samallahan siinä nyt nautti vähän virvokettakin. Oli muuten harvinaisen kivan makuinen olut. Sanoo meikäläinen joka ei yleensä olutta tykkää juoda.


Käväisin mä toki oman kotikaupunkini osastoakin kurkkaamassa. Tänä vuonna se oli kuitenkin jotenkin tylsä.

Reilut kolme tuntia me sitten jaksettiin tallailla messukeskusta läpi ja sitten päätettiin lähteä hotellia kohti. Kävin mä vielä puolikkaan kalakukon ostamassa lähtiessäni. En oo ikuna maistanut kalakukkoa ja nyt oli pakko ostaa kun kerta tarjolla oli oikein Partasen Irenen kukkoa. Vielä en oo tosin ehtinyt maistaa.

Hotellina meillä oli tällä kertaa Scandic Hakaniemi, josta luin etukäteen kovinkin huonoja kommentteja. Oli homeista pesuhuonetta, töykeää palvelua ja mitä lie... Mietinkin jo, että minkälaiseen läävään sitä oikein joutuu yöksi. Kaveri sai huoneen puoli ilmaiseksi kanta-asiakas pisteillä. Yllätys olikin aikamoinen sitten kun huoneeseen astuttiin. Siellä näytti nimittäin tälläiseltä:



Voin kertoa, että kyllä ihan kelpasi. Ja vessa/suihkutilatkin oli ihan siistit. Ei ollut tietoa homeesta tai pahasta hajusta. Ei mitään moitittavaa.



Ikkunapöydältä löytyi sitten vedenkeitin ja tämmönen setti. Tää on kyllä kiva että hotelleissa on alkanut olla näitä että saa ite keitellä teet, kahvit tai kaakaot silloin kun huvittaa.


Nyt vielä erikseen tosi mukavana yllärinä oli tämä kirje ja puollo vettä sekä parin dominokeksin paketti. Liekö sitten ollut tuon pisteillä maksavan etuuksia nämä. Mua yllätti muuten, hiukan asian sivusta kertoen, että multa jäi tuo oma keksi syömättä sillä ei tehnyt makeaa mieli vaikka olin varma että kaipaan karkkia syömisen päälle. Karkkilakko on pitänyt täydellisesti siis. Eikä siis muitakaan herkkuja nyt sitten kaivannut.


Matkalla hotellille käytiin hakemassa pieni välieväs kaupasta sillä tarkoituksena oli kattoa fiiliksen mukaan jaksaako sitä illalla lähteä vaikka syömään johonkin. Mulla take away salaatti jonka huuhtelin alas karpalolonkerolla.


Ruuan jälkeen huomattiin, että naisten saunavuoro oli alkanut ja päätettiin vähän kun ex tempore mennä saunaan. Onneksi mulla on tollanen aina valmiina tuo mun reppuni joten kaikki tykötarpeet löytyi sieltä, että pystyin saunaan lähteä. Meillä oli huoneessa saunatakit ja tossutkin joten ei kun matkaan. Saunatilat oli myöskin mun mielestä ihan siistit ja asiansa ajavat. Oli kaikki mitä piti ollakin..Pyyhkeet ja befletit. Ainoa miinus ettei kaapin ovia saanut lukkoon ollenkaan.



Saunapuhtoisena valmiina 

Olipa ihanaa päästä taas saunaan. Vaikka olikin mun makuun vähän liian kuuma kun yli 80 astetta, niin silti. Meidän lisäksi paikalle ilmaantui yksi muukin saunoja mutta lähes koko ajan saatiin olla ihan rauhassa.

Huoneessa avattiin sitten skumppa ja otettiin rennosti maailmaa parantaen. Illan mittaan päätettiin jälleen ihan yllättäen lähteä etsimään lähellä olevaa Efes baaria ikäänkun Turkin reissujen muistelo hengessä. Kaveri onneksi osaa suhailla ratikalla sujuvasti niin voitiin kätevästi vuorokausilipun turvin matkustella niin paljon kun haluttiin. Efes bar löytyi Sörnäisistä johon siis ei ollut kovinkaan pitkä matka. Vähän oikein jännitti, että onko tuo Efes vaan kuumien Turkin lomapäivien huumassa niin hyvää kun muistelen. Mutta ei, kyllä se maistui hyvältä suomen talvessakin. Siinä on niitä ainoita oluita mitä pystyn juomaan ihan ongelmitta. Joka on aidosti hyvää. Alas nyt saa toki tiukan paikan tullen muitakin mutta tuo menee ihan mielellään.


Parin olusen jälkeen päädyttiin hakemaan ruoat mukaan ja syödä huoneessa. En nyt kuolemaksenikaan muista kebab paikan nimeä, mutta se sijaitsi ihan Efes barin vieressä. Ikinä en oo syöny läheskään yhtä hyvää kanakebab iskenderiä mitä nyt sain. Siinä ei ollut kerrassaan mitään moitittavaa. 

Reissussa voi tehdä kaikkea näin hassua kun syödä tällästä iltapalaksi
Kyllä nukutti makoisasti. Koko viikon kuuhulluna valvomisesta ei ollut enää tietoakaan kun sai oikaista vattan viereen maata. 

Aamuksi olin laittanut kellon herättämään klo 9 mutta heräsin jo hyvissä ajoin ennen sitä. Aamutoimet ja sitten aamupalalle. Ajateltiin, että käydään syömässä aamupala (vaikka ei kyllä kiljuva nälkä tuon iltapalan jälkeen ollut) ja huilitaan sitten vielä ennen lähtöä. 


Aamupalatarjonta oli yksi paljon parjauksia saanut aihe kommenteissa. Liian vähän valikoimaa jne. En kyllä voi sitäkään allekirjoittaa. Mulle ainakin löytyi ihan kaikkea mitä saatoin keksiä. Ja tällä kertaa mulle riitti tuo setti joka on kuvassa. 

Aamupalan jälkeen otin vielä pienet nokkunet ennen kamojen pakkaamista ja lähtöä. Edessä oli tunnin verran ajan tappamista ennen junan lähtöä mutta sekin meni äkkiä. Kotimatka saattoi alkaa ihan tasan ajallaan joten vr oli jälleen mulle suosiollinen. 

Valoa kohti :D 

Heipat lumiselle Helsingille
Oli kyllä ihana reissu. Sopivasti kaikenlaista, juuri mun mieleen. Ei välttämättä mitään biletystä sen kummemmin. Maailma parantui, sai viettää aikaa rakkaan ystävän kanssa pitkästä aikaa, hyvää ruokaa ja juomaa. Kaikki kohdallaan. Näitä lisää. 

Kivaa viikkoa, tehdään pakkasesta huolimatta siitä lämminhenkinen.

rakkaudella,
Sartsa

perjantai 18. tammikuuta 2019

VIIKONLOPPUA KOHTI

Ihanaa, viikonloppu. Ei niinkään siksi, että ois ollut jotenkin töitten kans hiertävä viikko vaan siksi että on niin kivaa tiedossa. Huomenna aamusta heti mä starttaan Helsinkiin ja matkamessuille. Odotettua aikaa ystävän kanssa, mikäs sen parempaa. Mitään sen kummempia suunnitelmia ei oo muuta kun että messuille mennään ja ollaan siellä niin kauan kun hyvältä tuntuu. Sitten kohti hotellia ja potslojo. Lite skumppa måste vi ha ja sitten vaan jutskataan ja ollaan. Mä odotan niin kovin. Sekä messuja että ystävän seuraa.

Perjantai se tuli toisaalta nurkan takaa säikäyttäen mutta toisaalta taas ihan odotetusti. Päivät on tuntuneet tällä viikolla pitkiltä ihan loppuun saakka. Saattaa olla että skarpein terä on jäänyt mulla petiin sillä oon nukkunut todella huonosti pitkästä aikaa. Oon ihmetellyt sitä kovin, sillä ei pitäis olla mitään mikä valvottaa. Kuitenkin yöt on menneet entisten aikojen tyyliseksi pyörimiseksi. Työkaveri sen sitten tänään sanoi, elämme nousevan kuun aikaa. Maanantaina on täyskuu. On se vaan niin että kaiken muun hulluuden lisäksi tässä ollaan pahoin kuuhulluja. Kyllä mä sen oon aiemminkin jo tiennyt mutta luulin välillä sen helpottaneen. Taikka se on muuttunut siihen, että mä valvon nimeomaan muutama päivä ennen kuun täyttymistä. Sitten kun on hoo hetki niin mä nukun kyllä. Kait sekin on tälläisen erityisherkän ihmisen risti joka on vaan kannettava.

Saattaa siis tehdä hiukan tiukkaa herätä aamulla niin että ehtii 7.30 linja-autoon. Onneksi auto lähtee tuosta ihan läheltä ettei tarvi kovin aikaisin lähteä ajelemaan. Mä valitsin linja-auto kyytin just siksi että pääsen lähtemään tuosta kilsan päästä. Junalle ois pitänyt mennä Jämsään asti ja aikataulut oli niin että mun ois pitänyt lähteä junalla joka lähtis Jämsästä jo ennen kaheksaa. Siis että ois perillä sielä messuilla ihmisten aikaan. Tuo kyyti johon hyppään, on perillä juuri sopivaan aikaan ja vie ovell asti. Takaisin sitten tuun junaillen.

Messuilla on odotettavissa varmaankin aikamoinen ihmismassa mutta eiköhän me sekaan sovita. Palataan messukuulumisiin jahka palajan. Uhkasin työkavereille että saatan ettiä sieltä äkkilähtötiskin ja päästellä suoraan Helsinki-Vantaalle. Lupasin sitten ilmotella missä biitsillä mä lököttelen ja mikä drinkki siinä lasissa sillä kertaa on. Ei kuulemma käy!! Lets see....

Mutta nyt toivottelen hauskaa viikonloppua kaikille. Tehkää siitä kiva!!

rakkaudella,
Sartsa

tiistai 15. tammikuuta 2019

ONKO USKO USKON ASIA?

Ihmettelyn, tai oikeastaan enemmänkin pohdiskelun, aiheet jatkuvat. Me nyt ollaan tiukasti tuolla koulumaailmassa. Se kun nyt sattuu olemaan se missä mä arkipäiväni suurimmaksi osaksi vietän. Ja siellä, jos missä, näkee ja kuulee päivittäin kaikenlaisia juttuja jotka liikuttaa.

Tällä kertaa kävi niin että meillä oli aamulla seurakunnan operoima aamunavaus. Koko porukka keräännyttiin vanhaan tuttuun tapaan kokoon ja Matti pappi puhui meille rukouksesta. Tuli esille, että rukoilla voi monin eri tavoin ja monissa eri paikoissa. Voi rukoilla omasta mutta myös kaverien puolesta. Oikein hyvä aihe ja puhe olikin. Kaikki, mistä kukaan noista junnuista voi saada edes jonkun verran lohtua ja apua tiukan paikan tullen, on tervetullutta. Jollekin se saattaa olla ajatus siitä, että taivaan isälle voi huoletta kertoa kaikki asiat ja että sieltä tulee tukea. Jokainen uskokoon mihin haluaa. Mä istuin siinä kutosten kanssa samassa pöydässä ja pojat alkoivat pohtia oikein tosissaan rukousta ja noita hengellisiä asioita. Meidän keskustelu meni osimoilleen näin.. Pojat: "..mä en usko että mitään Jeesusta on oikeesti olemas." Minä: "Aijaa, no mistäs moinen ajatus?" Pojat: "..tai siis on sellanen henkilö voinut olla kun Jeesus mutta ei se kyllä mitään ihmetekoja oo tehnyt. Ei kukaan voi muuttaa vettä viiniksi tai saada viittä leipää ja kahta kalaa riittämään niin monille ihmisille. Kuka sellasen on edes keksinyt?" Minä: "Vai niin, no näin raamatussa kerrotaan tapahtuneen. Jokainen uskoo sitten sen minkä haluaa." Pojat: "Jumala ei muutenkaan oo luonu mitään maapalloa vaan on tapahtunut alkuräjähdys." Minä: " No mutta mites se, että jos maapallo itsessään on syntynyt alkuräjähdyksestä niin mistä kaikki elämä tänne maapallolle on tullut?" Pojat: "No siinä on tullu mukana kaikkia siemeniä." Minä: "Entäs sitten miten voi olla mahdollista, että just maapallolle on tullu ne kaikki siemenet ja kaikki elämä. Miksei niille miljoonille muille planeetoille jota meidän ympärillä on?" Pojat: "Kukas sen tietää vaikka jossain muuallakin olis elämää?"

Kuten näkyy, keskustelut ja pohdinnat on monet päivän mittaan. Aloin tuossa taas sitten miettimään tuota suhtautumista uskontoon ja raamattuun noin ylipäänsä. Siis niinkun koulumaailman näkövinkkelistä. Viime vuosina on ollut paljon puhetta siitä, ettei koululla saisi tuoda esiin mitään uskonnollisia juttuja. Ei siis rukoilua, virsiä tai mitään mikä liittyy kristinuskoon. Neutraalia tarttis olla. Ettei vaan kukaan loukkaannu? Siksiköhän se oli. En edes enää muista mihin tuo perustui. Noh anyway. Noista suosituksista on toisaalta seurannut se, että monet koulut ja päiväkoditkin kerta kaikkiaan ovat lopettaneet kaiken uskonnolliseen viittaavankin toiminnan arjessaan. Jouluna ei nähdä evankeliumia, hyvä kun edes enkeleitä. Ei ole aamunavauksia missä laulettais virsiä.. Ymmärsitte varmaan pointtini. Tässä vaihtoehdossa on siis menty siihen laitaan että uskonto pyyhitään kokonaan pois. No, sitten tässä asiassa on myös se toinen puoli jota aloin tänään miettiä että onko se niin. Siinä poikien kanssa jutustellessa mulle ei tullut mieleenkään hyssytellä heitä tyyliin, että tuollaisia ei puhuta ettei muka uskota Jeesukseen. Halusin käydä asiallista ja faktoihin perustuvaa keskustelua aiheesta. Kuinka usein kuitenkin tälläinen epäröinti hiljennetään? Ei ole jotenkin soveliasta epäillä raamattua tai jeesuksen saati jumalan olemassaoloa. Jos oppilas mainitsee, ettei tiedä uskooko niin siihen suhtaudutaan kuin se olisi todella paha asia ja sitä pitäis hävetä. Onko uskonto tabu?? Vielä tänäkin päivänä. Eikö tuollainen pohdinta ja asioiden puntarointi ole juuri sitä mitä kasvavien ja pikkuhiljaa itsenäistä ajatusmaailmaa rakentavien nuorten pitäiskin tehdä. Sitten vaan on hyvä tuoda esiin faktat ja antaa nuoren itse ajan kanssa muodostaa mielipiteensä. Itse en ole varma vielä tänäkään päivänä mihin mä itse uskon. Se tuntuu vaihtelevan. Mutta ei mulle tulis mieleen alkaa sitäkään sen kummemmin toitottamaan että no ihan hyvä kun ette uskokaan moisiin satuihin. Uskokoon jokainen juuri niin kuin hyvältä tuntuu.

Tulikohan taas paatoksellista tekstiä yksittäisestä aiheesta. En varmaankaan saanut kirjoitettua kaikkea sitä mikä mun päässä tänään liikkui tätä miettiessäni mutta varmaan päällisin puolin tuli selväksi mitä ajan takaa. Tätä mä rakastan näitten isompien lasten kanssa työskentelyssä, että itselläkin vanhat ja välillä tunkkaisetkin ajatukset tuulettuvat kun niitä tonkii ja pohtii näitten tulevaisuuden toivojen kanssa. Ihanaa! Ja edelleen hämmästelen miten fiksuja nämä meidän lapsukaiset ovatkaan.

Muutenkin oli oikein kiva ja inspiroiva päivä. Taas on vissiin paljon tapahtunut näiden kahden päivän aikana sillä aamulla ekan tunnin jälkeen elin aivan keskiviikkoa. Mun kohdalla se onneksi jäi siihen, mutta monet muut työkaverit sanoivat samaa ja jännästi kaikilla oli sama olettamus että elettäis nimenomaan keskiviikkoa. Taksikuski puolestaan oli ihan maanantaissa minkä totesin siinä koulukyytejä järkätessäni. Ei se mitään, kaikesta selvittiin taas ja matka jatkuu. Tänään piti olla mukamas pyykkipäivä mutta ei sitten ollutkaan kun ruoan laitossa tuli pieniä mutkia matkaan ja idea vaihtui lennosta. Tarkoittaa, että meillä vasta kohta syödään päivällistä.

Reipasta viikkoa meille kaikille...

rakkaudella,
Sartsa

Mä uskon ainakin mm. tonttuihin :) 

maanantai 14. tammikuuta 2019

IHMETTELYÄ

Nyt mun tekee mieli vielä hiukan jatkaa nosta nykyajan nuorista. Ihan karmeaa on välillä kuunnella sitä niiden jutustelua kun navan alta menevät jutut on ihan arkipäivää. Ne on sitä vähän kun kaverille kuittailumielessä ja ne on sitä etenkin siinä, kun mietitään kuka tykkää kenestäkin.

Meillä oli kutosten kanssa oppikirjakysymyksenä tällä kertaa että mitä eroa on seurustelulla ja seksillä? Yksikään luokasta ei osannut vastata siihen mitään. Ja kuten oon aiemmin maininnut niin tämän luokan kanssa näistä asioista todellakin pystyy jutella. Eli kyse ei ainakaan ollut siitä etteikö porukka olisi tohtinut sanoa mielipidettään. Mä sitten jotenkin jäin kiinni tuohon ajatukseen sillä tavalla, että ei kai nuo lapsiraukat oo sitä mieltä, että seurusteluun kuuluu aina seksi. Sitten mun ajatus meni eteenpäin että mitä nämä junnut ylipäänsä ajattelevat seurustelusta. Mitä se heidän mielestään on? Ja mitä on seksi? Onko vaikkapa pussailu jo sekstailua heidän mielestään. Joka tapauksessa on ihan selvää, että näistä aiheista todellakin on hyvä keskustella. NYT. Tässä vaiheessa ollaan toivottavasti vielä hyvissä ajoin matkassa ennenkun kyseiset asiat todella tulevat ajankohtaisiksi. Kaikesta huolimatta mä en voi olla jotenkin kauhistelematta mielessäni että kutoset painivat tälläisten asioitten parissa. Ovat kuitenkin vielä niin pieniä että saisivat pysyä lapsina.

Noh, maailmassa on monia asioita joita mä ympäristöäni havainnoidessa hämmästelen. Jos mä nyt sitten tähän avautuisin tämän päivän ihan toisenlaisesta ajatuskulusta. Tämä tapahtui uimahallissa kun kävin eka kertaa vesijumpassa työkaverini innostamana. (Oli muuten ihan tosi kivaa!) Pukuhuoneessa tietenkin kävi kova kaakatus kun naisia oli koolla paljon. Sinänsä ihanaa. Noh kävi korvaani sitten keskustelu jossa jotkut naiset oli olleet varaamassa jotain reissua. Toinen siinä lausumaan että kyllä piti pikku lasillinen ottaa viinä että sai varauksen tehtyä johon toinen sitten (tai sitten tämä sama nainen lisäsi) että yhtään enempää ei voinut ottaakaan ettei tullut varattua mitä sattuu matkaa. Mä siinä itekseni hymyilin, että noh noh... Ei kait se pikku lasillinen viiniä nyt aikuiselta naiselta niin vie kontrollia pois että moinen vaara on tarjolla. Eipä aikaakaan kun toisesta suunnasta kuului keskustelu nähtävästi johonkin illan istujaisiin menosta. Oli puhe karaoken laulamisesta juhlissa josta yksi keskustelijoista sanoi ettei aio laulaa sillä se on niin kamalan näköistä ja kuuloista kun näkee ittensä laulavan. Toinen siinä yritti sitten rohkaista että mitä se nyt haittaa. No lopputulema oli sitten se, että tämä keskustelun aloittaja sanoi että pitää kuitenkin varautua että sitä saattaa yhden kuoharilasillisen jälkeen alkaa kovastikin laulattaa. Siis ihan oikeestikko?? Tämä ei oo eka kerta kun oon törmännyt tälläiseen naisten jutusteluun koskien alkoholia. Mun on vaikea suhtautua tähän aiheeseen. Mä oon itte sellanen, että tunnustan auliisti juovani joskus enemmän kun laki sallii. Kaikki riippuu fiiliksestä ja seurasta ja kaikesta mahdollisesta. Mutta tämä, että naiset puhuvat näin niin onko todellakin niin, että aikuiset naiset voi olla yhdestä lasillisesta viiniä ihan sekaisin. Tai ainakin niin, että ei pystyis omia tekemisiään hallita. Vai onko niin, että sitä asiaa pitää jotenkin korostaa hyväksynnän toivossa, että jos juon jotain niin juon vain lasillisen. Eihän naisten nyt kuulu juoda kaksin käsin. Hyvänen aika!! Tai sitten toisen pään kautta ajatellen, eikö naiset osaa koskaan päästää irti siitä kontrollistaan? Koko ajan pitää niin kovin olla tietoinen itsestään. Siis tiedättekö mitä tarkoitan? Monta kertaa oon jossain juhlissa törmännyt siihen, että naiset puhuvat joka ikiselle siiderille tai kuoharilasilliselleen että tämä on jo niin ja niin mones ja nyt ei kyllä voi enää juoda yhtään mitään. Ei saa olla liian äänekäs, liian ulospäinsuuntautunut eikä luojan tähden ainakaan liian kovaääninen. Ja tämä kaikki siksi, että mitä muut ajattelee jos minä niin tai näin. Ihan mahdottoman tylsää. Mitä ihmeen väliä sillä on mitä muut ajattelee. Miehet ei koskaan missään kaveriporukoissaan tai illanistujaisissaan varmaankaan mieti miltä näyttävät tai voiko vielä juoda yhden kaljan ettei kaverit jo kato että kylläpä sillä maistuu. Vai ovatkohan? Eivät sen perusteella mitä mä oon miehiltä kuullut kun oon kysynyt asiasta.

Mun ajatus on se, että voi kun naisetkin vois vaan pitää hauskaa. Mennä ihan vaan fiiliksen mukaan ja heittää korkkarit kattoon jos siltä tuntuu. Onneksi mun kaveripiirissä osataan antaa mennä ja olla ihan sillain miltä tuntuu. Enkä nyt tarkoita tässä todellakaan sitä, että pitäis vetää viinaa pää täyteen että olis kivaa. Kivaa voi olla onneksi myös ilman alkoholiakin kun on tarpeeksi heittäytyvää ja spontaania porukkaa. Ei elämä oo niin kauheen vakavaa, tai ainakaan sen ei tartte olla.

No joo... Näitä meikäläisen havaintoja jo pidemmältä aikaa ja nyt vaan tulivat pintaan noiden kommenttien takia. Eipä näistä tällä kertaa enempää. Tsemppiä kaikille ihanille naisille. Me ollaan kaikki omalla tavallamme aivan käsittämättömän mahtavia tyyppejä. Täysillä vaan rinta rottingilla.

rakkaudella,
Sartsa