ONKO USKO USKON ASIA?

Ihmettelyn, tai oikeastaan enemmänkin pohdiskelun, aiheet jatkuvat. Me nyt ollaan tiukasti tuolla koulumaailmassa. Se kun nyt sattuu olemaan se missä mä arkipäiväni suurimmaksi osaksi vietän. Ja siellä, jos missä, näkee ja kuulee päivittäin kaikenlaisia juttuja jotka liikuttaa.

Tällä kertaa kävi niin että meillä oli aamulla seurakunnan operoima aamunavaus. Koko porukka keräännyttiin vanhaan tuttuun tapaan kokoon ja Matti pappi puhui meille rukouksesta. Tuli esille, että rukoilla voi monin eri tavoin ja monissa eri paikoissa. Voi rukoilla omasta mutta myös kaverien puolesta. Oikein hyvä aihe ja puhe olikin. Kaikki, mistä kukaan noista junnuista voi saada edes jonkun verran lohtua ja apua tiukan paikan tullen, on tervetullutta. Jollekin se saattaa olla ajatus siitä, että taivaan isälle voi huoletta kertoa kaikki asiat ja että sieltä tulee tukea. Jokainen uskokoon mihin haluaa. Mä istuin siinä kutosten kanssa samassa pöydässä ja pojat alkoivat pohtia oikein tosissaan rukousta ja noita hengellisiä asioita. Meidän keskustelu meni osimoilleen näin.. Pojat: "..mä en usko että mitään Jeesusta on oikeesti olemas." Minä: "Aijaa, no mistäs moinen ajatus?" Pojat: "..tai siis on sellanen henkilö voinut olla kun Jeesus mutta ei se kyllä mitään ihmetekoja oo tehnyt. Ei kukaan voi muuttaa vettä viiniksi tai saada viittä leipää ja kahta kalaa riittämään niin monille ihmisille. Kuka sellasen on edes keksinyt?" Minä: "Vai niin, no näin raamatussa kerrotaan tapahtuneen. Jokainen uskoo sitten sen minkä haluaa." Pojat: "Jumala ei muutenkaan oo luonu mitään maapalloa vaan on tapahtunut alkuräjähdys." Minä: " No mutta mites se, että jos maapallo itsessään on syntynyt alkuräjähdyksestä niin mistä kaikki elämä tänne maapallolle on tullut?" Pojat: "No siinä on tullu mukana kaikkia siemeniä." Minä: "Entäs sitten miten voi olla mahdollista, että just maapallolle on tullu ne kaikki siemenet ja kaikki elämä. Miksei niille miljoonille muille planeetoille jota meidän ympärillä on?" Pojat: "Kukas sen tietää vaikka jossain muuallakin olis elämää?"

Kuten näkyy, keskustelut ja pohdinnat on monet päivän mittaan. Aloin tuossa taas sitten miettimään tuota suhtautumista uskontoon ja raamattuun noin ylipäänsä. Siis niinkun koulumaailman näkövinkkelistä. Viime vuosina on ollut paljon puhetta siitä, ettei koululla saisi tuoda esiin mitään uskonnollisia juttuja. Ei siis rukoilua, virsiä tai mitään mikä liittyy kristinuskoon. Neutraalia tarttis olla. Ettei vaan kukaan loukkaannu? Siksiköhän se oli. En edes enää muista mihin tuo perustui. Noh anyway. Noista suosituksista on toisaalta seurannut se, että monet koulut ja päiväkoditkin kerta kaikkiaan ovat lopettaneet kaiken uskonnolliseen viittaavankin toiminnan arjessaan. Jouluna ei nähdä evankeliumia, hyvä kun edes enkeleitä. Ei ole aamunavauksia missä laulettais virsiä.. Ymmärsitte varmaan pointtini. Tässä vaihtoehdossa on siis menty siihen laitaan että uskonto pyyhitään kokonaan pois. No, sitten tässä asiassa on myös se toinen puoli jota aloin tänään miettiä että onko se niin. Siinä poikien kanssa jutustellessa mulle ei tullut mieleenkään hyssytellä heitä tyyliin, että tuollaisia ei puhuta ettei muka uskota Jeesukseen. Halusin käydä asiallista ja faktoihin perustuvaa keskustelua aiheesta. Kuinka usein kuitenkin tälläinen epäröinti hiljennetään? Ei ole jotenkin soveliasta epäillä raamattua tai jeesuksen saati jumalan olemassaoloa. Jos oppilas mainitsee, ettei tiedä uskooko niin siihen suhtaudutaan kuin se olisi todella paha asia ja sitä pitäis hävetä. Onko uskonto tabu?? Vielä tänäkin päivänä. Eikö tuollainen pohdinta ja asioiden puntarointi ole juuri sitä mitä kasvavien ja pikkuhiljaa itsenäistä ajatusmaailmaa rakentavien nuorten pitäiskin tehdä. Sitten vaan on hyvä tuoda esiin faktat ja antaa nuoren itse ajan kanssa muodostaa mielipiteensä. Itse en ole varma vielä tänäkään päivänä mihin mä itse uskon. Se tuntuu vaihtelevan. Mutta ei mulle tulis mieleen alkaa sitäkään sen kummemmin toitottamaan että no ihan hyvä kun ette uskokaan moisiin satuihin. Uskokoon jokainen juuri niin kuin hyvältä tuntuu.

Tulikohan taas paatoksellista tekstiä yksittäisestä aiheesta. En varmaankaan saanut kirjoitettua kaikkea sitä mikä mun päässä tänään liikkui tätä miettiessäni mutta varmaan päällisin puolin tuli selväksi mitä ajan takaa. Tätä mä rakastan näitten isompien lasten kanssa työskentelyssä, että itselläkin vanhat ja välillä tunkkaisetkin ajatukset tuulettuvat kun niitä tonkii ja pohtii näitten tulevaisuuden toivojen kanssa. Ihanaa! Ja edelleen hämmästelen miten fiksuja nämä meidän lapsukaiset ovatkaan.

Muutenkin oli oikein kiva ja inspiroiva päivä. Taas on vissiin paljon tapahtunut näiden kahden päivän aikana sillä aamulla ekan tunnin jälkeen elin aivan keskiviikkoa. Mun kohdalla se onneksi jäi siihen, mutta monet muut työkaverit sanoivat samaa ja jännästi kaikilla oli sama olettamus että elettäis nimenomaan keskiviikkoa. Taksikuski puolestaan oli ihan maanantaissa minkä totesin siinä koulukyytejä järkätessäni. Ei se mitään, kaikesta selvittiin taas ja matka jatkuu. Tänään piti olla mukamas pyykkipäivä mutta ei sitten ollutkaan kun ruoan laitossa tuli pieniä mutkia matkaan ja idea vaihtui lennosta. Tarkoittaa, että meillä vasta kohta syödään päivällistä.

Reipasta viikkoa meille kaikille...

rakkaudella,
Sartsa

Mä uskon ainakin mm. tonttuihin :)