KISAREPUN JUPINOITA

Eilinen päivä meni aika lailla kokonaan Jyväskylässä. Akilla (ja samoin meikäläisellä penkkiurheilijana) alkoi kisakausi siis eilen nuorten hallikisojen merkeissä. Tottakai mä lähdin innolla mukaan, sillä oon jo ehtinyt odotella kisakatsomoon pääsyä. Urheiluhullulla on vissiin veressä se, että pitää päästä sellaiseen kisafiilikseen mukaan säännöllisin väliajoin. Kuten oon monesti sanonut niin mulle ei oikeastaan oo väliä millä tasolla kisat tapahtuu vaan nautin sellaisesta tietystä meiningistä mitä kisapaikoilla on. Yritti siellä sitten parastaan suomen huiput tai pikkujunnut. Oisko se nyt sitten sitä kuuluisaa urheilujuhlan tuntua.

Mulla on reppu, joka on pakattuna aina valmiiksi noita kisareissuja varten. Vakiovarusteisiin kuuluu villasukat, kaulahuivi, kosteuspyyhkeitä, dödöä, vähän pikkurahaa, kirja, ristikkolehti ja kynä. Nämä minimissään. Kaikki on kokemuksen tuomana mukana. Katsomossa istuessa tulee usein kylmä jalkoihin ja niskaan (oli sitten sisäkisat tai etenkin alkukesästä ulkona) joten siksi villasukat ja huivi. Kosteuspyyhkeet ja dödö mulla on sitä varten, että aika usein teen lenkin ennen kisojen alkua. Akin lähettäjähommien takia ollaan niin hyvissä ajoin tietenkin kisapaikalla että siinä on hyvää aikaa lenkkeillä. Sitten ois inhottava olla hikisenä koko päivä joten sitä on kiva käydä virkistäytymässä vessassa. Usein mukana on myös vaihtopaita. Pikkurahaa on repussa valmiina siksi, että voin käydä kisakioskilta ostamassa kahvia ja jotain purtavaa, jos sattuu että en muista käydä käteistä hakemassa ennemmin. Kirja ja ristikkolehti on sitten varmuuden vuoksi mukana tosi pitkien kisapäivien varalta. Väkisinkin kisapäivien aikana tulee joskus vähän ns. suvantovaiheita jos on vaikka pitkiä juoksumatkoja tai muuten vaan lajeja jotka ei niin oo itelle mieluisia. Sitten on kiva lueskella tai täytellä ristikoita. Oikeastaan koskaan ei oo tullut aika pitkäksi kisojen aikana, sitä multa usein joku kysyy. Enhän mä lähtis mukaan jos tulis. Ja ainahan voi lähteä käveleskelemään ja tutustumaan ympäristöön jos tarvii ajankulua. Viime kesänäkin tuli esim Saarijärvellä käytyä katsastamassa kirkko ja hautausmaa. Jossain oon bongannut kirppiksen kentän läheltä ja tehnyt löytöjä. Mitä milloinkin. Pääsääntöisesti kumminkin urheilu vie mukanaan.

Eilenkin siis meni tutulla kaavalla eli oltiin reilu tunti ennen kisojen alkua jo paikalla Hipposhallissa. Mä puin siis jo kotona lenkkivermeet päälleni ja päätin tehdä lenkin samantien ennenkuin otan paikkani katsomossa. Oli mahtava keli lenkkeillä, pikkupakkanen eikä tuullut yhtään. Siitäkin mä tykkään noissa kisapaikkojen lenkeissä, että samalla saa kivasti tutustuttua paikkakuntaan. Nytkin mä päädyin tekemään 45 minuutin lenkin ja hyvä kun maltoin vieläkään lopettaa. Alaselkä ja takareidet kuitenkin huusivat jo armoa, sillä lenkkireitille valikoitui tällä kertaa aikamoisen nousuvoittoinen pätkä. Onneksi olin ottanut vaihtopaidan mukaan sillä tällä kertaa tuli kyllä mukava hiki. Lenkin jälkeen vaan virkistäytymään vessaan, kosteuspyyhkeillä enin hiki pois ja kuivaus päälle. Rollonia kainaloon, puhdas paita päälle niin johan oli olotila mahtava. Reppuun oli jäänyt myös kuivashampoo minkä avulla sain vähän otsalta hikistä ja pipon alla liiskaantunutta kuontaloani kuntoon. Sitten vaan kahviosta reissumiestä kahvikupposen kera naamariin niin ei ois voinut paremmin päivä alkaa.

Hiukan ehdin vielä ennen sinänsä lyhyen kisapäivän alkua lukea kirjastakin muutaman sivun. Kisat kesti vaan kolmisen tuntia joten aika meni ihan lentäen. Käytiin vielä kyläilemässäkin sitten illalla. Onneksi siellä oli tarjolla suolaista purtavaa teen kanssa sillä mulla alkoi olla aikamoinen nälkä kun kisoista lähdettiin. Sen oon huomannut erittäin hyvin, että vanhemmiten musta tulee vielä ärtyneempi kun aikaisemmin jos iso nälkä pääsee yllättämään. En siedä sitä yhtään ilman että alkaa kiukkusuonta kolottaa. Paljon mielummin sitten pidän tasaisesti ison nälän loitolla. Meikäläisen elämä pyörii siis entiseen tapaan tuon ruuan ympärillä. Se on varmaan jo aikamoinen vitsikin monissa piireissä. "Voiko nyt olla jo nälkä"- kommenttini joltain reissulta on jäänyt elämään. Aina kun ollaan menossa johonkin niin voi olla varma, että meikäläinen miettii ruokajutut etukäteen. Missä syödään ja koska. Oon mä melkoista kettuiluakin saanut aiheen tiimoilta kuulla eikä se oo aina tuntunut kivalta.

Oma syy. Vois joskus miettiä näitä (kuten monia muitakin) asioita ihan vaan omassa päässään ja ihan itekseen. Jatkuvasta puhumisen pälpätyksestä oon alkanu itteäni muutenkin sättimään mielessäni aika paljon viime aikoina. Miten sitä oppis olemaan hiljaa? Ei kaikkea tarvi aina puhua ääneen. Ymmärrän, että se varmaan ärsyttää ja käy hermoon etenkin sellaselle joka joutuu koko ajan mun kans olla. Oonkohan mä vähän raskas tyyppi?? Saatan olla. Jos sitä eläis toiveessa, että vanhakin koira vois oppia vielä uusia tapoja.

Näillä miettein ajatukset kohti huomista työpäivää. Siitä se kevään puurtaminen alkaa.

rakkaudella,
Sartsa