Mulla on jotenkin tosi levoton olo. Oon huomannut sen viime aikoina. Yhtään, siis en sitten niin vähääkään, osaa edes arvella mistä se mahtaa johtua. On sellanen olo että jotain pitäis tapahtua mutta en tiedä mihin tuo olotila liittyy. Sen vaan tiedän, että oon vastaavanlaisen tunteen kanssa paininut pari kertaa aiemminkin mutta silloin moiseen fiilikseen on ollut ihan selkeä syy. Tällä hetkellä tosiaankaan en pysty erittelemään mihin tämä olotila viittaa. Arvelen vaan, että jotain muutosta on ilmassa. Kait sitä pitää vaan kiltisti odotella aikaa oikeaa. Tosi vaikea on luottaa siihen, että ne asiat mitkä pitää tapahtua tulee tapahtumaan silloin kun aika on oikea. Mä oon niin kovin huono odottelemaan mitään kun pitäis saada valmista nyt ja heti.
Oon mä jo tietenkin vähän istunut itteni kanssa alas, oikein ajan kans, ja kysyny itteltäni että mistäs nyt oikeen mahtaa tuulla. Jotain arveluja ja täkyjäkin oon heitelly ilmoille mutta tosiaankaan vielä en oo hoksannut että minkä pitäis muuttua. Tai että haenko mä ylipäänsä muutosta. Vai mikä tämä olotila sitten oikein on. Toisaalta nämä ajatukset ja tuntemukset voi liittyä väkisinkin ajatuksissa marinoituviin mahdollisiin työkuvioihin. Töiden suhteen kun on menossa kaikenlaista ja ongelma on se, että ei voi yhtään olla varma mikä on se oikea tie. Tai edes se mikä oikeasti on toteutumassa. No, onpas nyt hankalan kuuloista, mutta siis... Niin, epävarmuus on välillä hankalaa.
Mulla on muutama tehokas kuukausi vielä tätäkin työsopimusta jäljellä mutta en voi sille mitään että katse kääntyy jo tulevaan. Siis siihen mitä tapahtuu ensi syksynä. Vaihtoehtoja on mutta ei yhtään mitään selvää suuntaa. Ainut varma juttu tällä hetkellä ajatellen on se, että asiat tulee muuttumaan. Tällä samalla kuviolla mä tuskin jatkan syksyllä. Joko mä jatkan vielä tuolla nykyisellä koululla mutta paljon pienemmillä viikkotunneilla kun nyt tai sitten mä siirryn kokonaan toiseen paikkaan. Yhtä todennäköinen vaihtoehto on myös se, että oon syksyn tullen työtön. Tai että saan hyvällä onnella tehdä sijaisuuksia silloin tällöin. Se olis se kaikista paskamaisin vaihtoehto. Kunhan saisin tehdä pitkällä sopimuksella töitä edes jonkinlaisin viikkotunnein, joilla vielä tulee toimeen. Siinä siis töihin liittyvät epävarmuustekijät jotka väkisinkin saa nuo pari aivosolua törmäämään aina välillä keskenään.
Muunkin elämän suhteen tarvittais kipeästi muutosta. Se perhanan liikunta ei nyt vaan millään, ei siis niin meinaan millään, tunnu tarttuvan mun lahkeeseen. Aina kun jotain hetkellisesti käyn tekemässä niin olotila on aivan mahtava ja mietin että miksi mä en voi tehdä tätä säännöllisesti kun se kerran on niin kivaa. Se liikunnan jälkeinen fiilis on jotain mitä kannattais tavoitella, ihan niinkun vaikka päivittäin. Voi PIIP PIIP PIIP!!! Mä epätoivon vimmalla odotan sitä päivää kun liikunnan riemu vie mut mennessään. Se on tullut ennenkin, niin miksei nytkin.
Muuten mun elämä on aika tasaista tällä hetkellä. Onko haaveissa jotain muutoksia niin ei välttämättä mutta voin mä tunnustaa että jotain pientä toivetta ehkä jostain on. Niistä sitten jos tulee ajankohtaiseksi.
En tiedä oikeastaan mikä tämänkään tekstin pointti oikein oli kun ei mulla kerran oikeesti oo mitään kerrottavaa. Tämmösiä juttuja mä kumminkin siis pyörittelen mielessäni. Välillä ihan mahdottoman tosissanikin. Pakko vaan luottaa, että elämä kantaa tälläkin kertaa ja jotain tapahtuu sitten kun aika on.
On se jännä, että joskus lapsena sitä niin ajatteli että aikuisena kaikki on niin selvää ja saa tehdä mitä haluaa. Ostella mitä haluaa ja syödä karkkia niin paljon kun haluaa. Sitä on talo ja perhe ja käydään töissä. Niin yksinkertaista. Ehkä on ihan hyvä vaan ettei siinä vaiheessa vielä oo aavistustakaan miten monimutkaista elämä voi olla. Kun hetken kaikki on helppoa ja selkeää niin seuraavassa hetkellä kaikki on taas levällään. No, ainakin mun elämässä. Oon aika varma ettei kaikki oo tälläsiä helvetin pyryharakkoja jotka on ihan all over the place. Välillä mä oon itteeni tosi kyllästynyt ja tarviisin kipeesti lomaa ittestäni. Vielä en oo keksinyt miten se tapahtuu.
En tiedä oikeastaan mikä tämänkään tekstin pointti oikein oli kun ei mulla kerran oikeesti oo mitään kerrottavaa. Tämmösiä juttuja mä kumminkin siis pyörittelen mielessäni. Välillä ihan mahdottoman tosissanikin. Pakko vaan luottaa, että elämä kantaa tälläkin kertaa ja jotain tapahtuu sitten kun aika on.
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti