ELÄMÄN RAJAMAILLA

Tällä hetkellä on sellainen tilanne, että mun sisällä olis niin paljon sanottavaa mutta toisaalta en oikein osaa sanoa mitään. Oon oppinut viime viikon aikana ainakin sen, että hiljaisuus puhuu joskus kovemmin kun sanat. Itte kun oon hiukan ektrovertimpi luonne, yhden lajin pyryharakka, puhettakin tulee ihan riittämiin niin on ollut välillä hämmästyttävää miten vahva voi hiljaisuus olla. Aina ei tarvita sanoja. Joskus sanojen vähentäminen lisää läsnäolon intensiteettiä. Se on ollut meikäläiselle arvokas opetus.

Oon ollut läsnä tilanteissa, jotka on todella herkkiä. Kaikesta en voi enkä halua puhua, sillä ollaan sen verran herkällä alueella. Ihmisyyden ytimessä. Siinä missä kaikki turha on riisuttu, on vain se mikä tässä elämässä on oleellista ja merkitsevää. Toinen ihminen, lohtu, kosketus, välittäminen.

Olen pitkästä aikaa ollut tekemisissä kuoleman kanssa. Seurannut vierestä miten elämänlanka ohenee ohenemistaan. Se laittaa asioita väkisinkin perspektiiviin, pakottaa pohtimaan sitä mikä tässä elämässä mitään merkitsee. On tullut ärsyynnyttyä ittelleen (ja hiukan ylipäänsä meille täälä tallaajille) siitä, miten olemattomiin asioihin me keskitytään. Miten vähäpätöiset asiat nousevat puheen aiheiksi, miten olemattomat asiat meidän aikaa ja ajatuksia vie. Täytyy suorittaa, omistaa, kasata mammonaa ja mainetta. Ja minkä takia? Sillä viimeisellä rajalla me kaikki ollaan ihan samalla viivalla. Siinä kohtaa kun kaikki tämä maallinen riisutaan ja se lakkaa olemasta. Silloin jokaiselta jää jäljelle ihmisyys, inhimillisyys, persoona. Kun elämänlanka on enää ohuen ohut kun hämähäkin seitti tarvitsee ihminen ihmistä. Ei siinä kohtaa lämmitä pankkitilin saldo tai muhkea huusholli, saatika uusi auto. Lämpöä ei tuo myöskään tittelit tai arvonimet. Siinä kohtaa tarvitaan toista ihmistä. Lohtua tuo vain toisen ihmisen sanat, läsnäolo, kosketus. Tunne siitä että ei ole yksin.

Tilanne, jossa tämän ja seuraavan maailman raja hämärtyy ja voit olla saattamassa henkilöä turvallisesti sinne jonnekin, missä ei enää kivut tunnu eikä huolet paina, niin siinä tuntee ittensä kyllä todella pieneksi, heikoksi ja nöyräksi. Kiitolliseksikin että saa sellaisen kunnian ja luottamusen osakseen. Kaikkea kokemaani en vielä oo edes pystynyt aloittaa jäsentämään. Sen tiedän ihan varmasti, että mun sydämeen on tatuoitu sellaisia arvokkaita muistoja ja hetkiä joita en tule koskaan unohtamaan. Arvokkaita hetkiä joita ei kovin montaa elämän varrella tuu vastaan. Tässä uudessa elämäntilanteessa koin samalla että mut on hyväksytty perheenjäseneksi tähän uuteen perheeseeni. Se tuntui ja tuntuu tosi hyvältä.

Jätän tämän nyt vaan tähän. Muistakaa olla läsnä ja kertoa että tykkäätte.

rakkaudella,
Sartsa

Tähän loppuun vielä Danielle Steelin teksti jossa mielestäni oivallinen sanoma:

Taatusti hän kuulee.
Hän katselee sinua varmasti kaiken aikaa.
Ehkä hän on nyt onnellinen,
ehkä joidenkuiden ei ole tarkoituskaan
jäädä meidän elämäämme pysyvästi.
Ehkä jotkut ovat vain ohikulkijoita,
vain läpikulkumatkalla.

Ehkä he täyttävät tehtävänsä nopeammin
kuin muut. Heidän ei tarvitse vitkutella
täällä sataa vuotta saadakseen kaiken kuntoon.
He hoitavat hommansa tosi nopeasti, jotkut.
Jotkut vain ikään kuin käväisevät
elämässämme antamassa meille jotakin,
tuovat lahjan tai opettavat meille jotakin tärkeää,
ja se on heidän tehtävänsä meidän elämässämme.
Hän opetti sinulle varmasti jotakin.
 

Ehkä hän opetti sinua rakastamaan,
antamaan ja välittämään.
Se oli hänen lahjansa sinulle.
Hän opetti sinulle paljon, ja sitten hän lähti
Ehkä hänen ei yksinkertaisesti
tarvinnut viipyä pitempään.
Hän antoi sinulle lahjansa ja oli sitten vapaa jatkamaan matkaa,
mutta häneltä saamasi lahjan
sinä saat pitää ikuisesti.
Danielle Steel